Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

  • 281 662
  • 1 945

Fernando

Jäsen
Suosikkijoukkue
los serranos
Joulutodistukset syyskaudelta 2014.

Maalivahdit:
Rasmus Rinne, 7
-Vahva alku, mutta liika torjuntavastuu ja tappiokierre tuhosivat itseluottamuksen. Nousu omalle tasolleen nähdään vielä kevään aikana.

Juuso Riksman, 9
-Rinteen vaisut otteet toi Juusolle näytönpaikan, minkä hän käytti paremmin kuin hyvin. Ässät kuntopuntarissa Kärppien ja Jypin takana ja suurin syy on tolppien välissä torjunut Riksman. Pysy vanhus ehjänä.

Puolustajat:
Garreth Stafford, 8
-Pelaa Lindellin kanssa paljon, välillä väläyttelee kiekollisia taitojaan, mutta usein laiskuus tai välinpitämättömyys aiheuttaa harmaita hiuksia. Overally plays good defence.

Esa Lindell, 9
-Liigan parhaimpiin ja kokonaisvaltaisimpiin pelaajiin lukeutuva Lindell pelasi huikaisevan syyskauden ja samalla itsensä maajoukkueeseen. Kymppi jää uupumaan hentoisen ylimielisyyden takia, löysäilyt pois keväällä niin täysi kymppi on ehdottomasti ansaittu.

Valtteri Viljanen, 7
-Juniorikapteeni Viljanen nousi upeasti mukaan liigamiehistöön. Junnuleima silti vaivaa, virheitä pojulle sattuu vielä liiakseen. Oppirahoja.

Valtteri Parikka, 7
-Paikkaileva puolustaja, pelit joissa esiintyi olivat kohtalaisia, ei kerrottavaa jälkipolville, mutta ei sen enempää moitittavaakaan.

Ville Uusitalo, 7
-Vanha löytänyt vasta pelinsä, toivottavasti ei hukkaa tatsiaan kevätkaudella. Pitkälle alkukauteen Kapteeni oli hirvittävä tärisijä, kiekkosokea sekä varsin arvaamaton koko kentän mitalla.

Jyri Marttinen, 6
-Hirvittävä miinuslukema, oma pää silti hallussa ja hallinnassa (maalinedustapeli ja fyysinen puolustaminen), hyökkäyspäässä maalin edessä oiva, viivassa olematon.

Patrik Parkkonen, 8
-Esiintyy jatkuvasti edukseen, miksei pelaa enempää? Reilusti plussalla, omassa päässä ei ehkä herra ja hidalgo, mutta yllättävän terävähampainen ja periksiantamaton.

Tapsa, 5
-Ei asiaa Parkkosen eteen. Rocky jumalauta. Tulevaisuus AP Bergin näyttämällä polulla huoltojoukoissa.

Hyökkääjät:
Mika Niemi, 9
-Hiukan tarkemmalla arvostelulla antaisin numeroa heikomman arvosanan. Parhaina iltoina liigan eliittiä, harvoina harmaina syysiltoina tahmea. Kantaa joukkuetta sekä Eloa selkärepussaan.

Eero Elo, 8
-Vaikka on maalipörssin kärki niin silti yksittäisenä osana Ässiä liian lapanen. Laukaus on erittäin hyvä, mutta tarjoilu on Elon kohdalla elintärkeää. Onneksi löytää paikkoihin, joihin tarjoilu pelaa vaikka ei itse erityisesti niitä paikkoja itselleen tee. Kyynärpäät ja taisteluilme esiin Eero!

Sami Lähteenmäki, 8
-Parhaan ketjun melkeinpä tärkein palanen, tekee sen mitä ketjun kolmannelta lenkiltä usein vaaditaan. Repii, raastaa ja taistelee. Omaa myöskin ison maalintekopotentiaalin. Ei pahaa sanottavaa.

Mike Hedden, 9
-Viihdyttävin Ässä pelaaja. Maalintekijä, pelaa kovaa ja pelaa ilolla. Usein kentällä hymyssä suin, oli tilanne mikä hyvänsä.

Aleksi Saarela, 7
-The Next Big Thing, odotuksiin nähden vaisu. Ikää kuitenkaan ei ole mittarissa yhtään liikaa, eikä mikään saavutettavissa oleva ole mihinkään vielä karannut.

Michael Ryan, 6
-Pelaamissaan otteluissa oli hyvä, mutta rikkinäisenä ei paljoa pelejä pelailla.

Juha Kiilholma, 6
-Vastuuta väärälle miehelle väärässä roolissa. Heti kun pelaisi omaa tuttua rooliaan olisi varmasti paremman arvosanan arvoinen.

Jarno Kärki, 8
-Arvosanassa nyt niin vahvaa pata lisää, että umpiporilaisinkin kehtaa sen myöntää. Odotusarvoihin nähden erinomainen syyskausi. Paljon on pojalla maaleja vaikka rooli on ollut pieni.

Henri Heino, 8
-Rooli hallussa, mikäli pistäisi saamistaan paikosta sisään useammin niin 9 ei olisi edes haihattelua.

Tuomas Huhtanen, 7
-Sama kuin yllä. Penkityksen jälkeen kuitenkin ollut vanhaa tuttua hupikohnoa.

Jake Hansen, 6
-paransi syyskauden lopussa otteitaan huimasti, vaikka ei sekään riitä. Hukkaa paikkansa järjestään aina kun niihin eksyy.

Antti Kerälä, 7
-näkymätön, eli hyvä?

Niko Ojamäki, 7
-huikea veto, nopea ja täyttää roolinsa.

Ville Ahlgren, 6
-maisema vaihtuu, muttei mitään tapahdu. Näkymätön.

Valmennus:
Rautakallio & co., 8
-homma toimii, silti aiheuttaa faneissa ihmetystä ja huolta kokoajan. Case smith, case koirankoppi parkkonen, yv peluutus, vastuunjako...

Ässät "every day is a try out", 4
-hylätty, koska slogan ei tarkoita ässien rivejssä mitään. Hieno slogan, ei muuta.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Eipä tuohon 'nandon listaan paljoa eriäviä mielipiteitä voi esittää. Kokolailla noinhan se on. Rinteen osalta vähän fundeeraan tuota arvosanaa. 7 maistuu liian hyvältä arvosanalta siihen nähden, että Rinteestä piti tulla tämän kauden 1. veskari jolle pappa-Riksman antaa silloin tällöin huiliaikaa... Nyt se ykkönen on pappa ja Rinne puree tuppia ainakin niin pitkään kunnes pappa rikkuu jostain kohdasta.
Jotenkin Rinteestä tulee mieleen takavuosien NHL-komeetta Blaine Lacher. Yksi vuosi kirkkaissa valoissa ja sen jälkeen sukellus kohti pohjaa ja uran loppumista ennenkuin se ehti kunnolla alkaakaan. Vastaavasti etenkin odotuksiin nähden Riksun arvosana on VÄHINTÄIN tuo 9.
Saarelalle antaisin 6:n tai jopa 5:n. Odotusarvoissa oli selkeä kakkossentteri, joka lunastaa itselleen ykköskierroksen varauksen ensikesälle. Ei tosiaan lunasta näillä näytöillä. Hyvä jos tulee varatuksi lainkaan. Eikä nuo kontribuutiot Ässillekään ole jättäneet mitenkään ikimuistettavaa kuvaa. Sikäli tulee isäänsä, että odotukset olivat paljon enempään kuin mitä lopulta saatiin.
Marttisella on toki miinuksia repussaan siltä ajalta kun joukkueelta ei onnistunut mikään ja Rinne ei saanut kiinni rantapalloakaan, mutta ainakin pykälän verran korkeamman arvosanan Jyry ansaitsee otteillaan. Ei hänestä mitään petterinummeliinia kukaan koskaan odottanutkaan.
Kerälä on todellakin ollut näkymätön. Täysin HMV pelaaja, joka on hädin tuskin kutosen arvoinen. Tuollaisia senttereitä mahtuu arviolta 14 tusinaan. Kärki tai Kilu nelosen sentteriksi ja Kerälä johonkin suomi-sarjaan tack.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Patapaitojen joulutodistukset (Arvioissa huomioitu odotukset ennen kauden alkua)

Kiitettävät:

Esa Lindell 10- Loistava hankinta Ässien takalinjoille. Syntyperäinen helsinkiläinen, mutta olisin valmis adoptoimaan Poriin loppu-uran kattavalla sopimuksella. Peliin löytynyt viime aikoina myös sopivasti ilkeyttä kiekollisen taituruuden lisäksi. Kympin saaminenkin todella lähellä, mutta otteissa on vielä pienen pieni napsu terästettävää. Nykyisillä otteillaankin Iltalööpit rankkasivat viime viikolla miehen liigan parhaaksi pakiksi.

Eero Elo 9½ Matkalla kohti yli 30 maalin kautta. Nuff said miehestä, jonka puolet oli lähettämässä ensimmäisellä junalla minne tahansa ennen kauden alkua.

Mika Niemi 9½ Niemi on nyt nostanut tasonsa lopullisesti liigan top5 sentterin tasolle. Erinomainen ylivoimalla, parempi kuin Dixon tasakentällisin ja erinomaista taistelua alivoimalla. Hienoa Mika! Seuraava etappi on maajoukkuepaikan saavuttaminen.

Juuso Riksman 9+ Nosti tasoaan viime kaudesta ratkaisevalla hetkellä. On ollut todellinen muuri voittoisan marras- ja joulukuun kestäneellä ajanjaksolla. Mukava nähdä, että vanhakin jaksaa vielä ja paremmin kuin moni nuorempi.

Hyvät:

Sami Lähteenmäki 8+ Lähteenmäki suorittaa tasaisesti ykkösketjun kolmantena lenkkinä ja tekee erittäin arvokasta fyysistä työtä. Potentiaalia maalintekon vielä nähtyäkin enemmän, mutta alkukausi on ollut hyvä suoritus myös Samilta.

Jarno Kärki 8 Noussut täysin puskista kenties positiivisimmaksi yllättäjäksi. Kaikilla on tiedossa pelintekijän ominaisuudet, mutta on osoittautunut liigatasolle varsinaiseksi sniperiksi. Ylivoimavastuun saaminen tiukassa, mutta näillä otteilla ei mahdottomuus.

Mike Hedden 8 Tehokas maalintekijä, joka näyttänyt kykenevänsä myös fyysiseen peliin. Pelaa ilahduttavasti tunteella, mutta toisinaan kattila kiehuu liikaa. Tällä hetkellä kuitenkin keskikokoinen sulka Toivolan hattuun.

Henri Heino 8- Heino on Heino. Joka ilta kohtalaisen isoja minuutteja ja tasaista suorittamista. Viime kaudella teki poikkeuksellisen paljon myös pisteitä, mutta ollut nyt erittäin hyvä AV-pelaaja ja tasapainottava tekijä kolmosketjussa.

Tyydyttävät:


Valtteri Viljanen 7½ Liigan pienin pakki on taistelun ruumiillistuma. Käyttää ääntä kentällä (=ohjaa puheella) ja on muutenkin asenteeltaan täysin Ässien näköinen pelaaja. Ei luovuta ja taistelee loppuun asti. Kapteeniainesta jossain vaiheessa urallaan.

Garrett Stafford 7½ Aloitti vakuuttavasti, mutta on hieman taantunut. Liekö kylmä, pimeä ja märkä Porin syksy tehnyt tepposet pelihuumorille? Vielä pätevä vahvistus, mutta toivottavasti taso ei laske enää vaan löytäisi sen alkukauden pirteän tekemisen uudelleen.

Patrik Parkkonen 7+ Sama laulu kuin viime kaudella. Pelannut hyvin aina kun on ollut kokoonpanossa, muttei vieläkään ole vallannut vakipaikkaa kokoonpanosta. On erinomainen luistelija ja kelvollinen kiekonkäsittelijä, mutta näistä ominaisuuksista huolimatta tietty pelillinen erityisosaaminen puuttuu. Parkkosen pitäisi vaan laittaa kaikki rohkeammin likoon ja yrittää sitä kautta onnistuen vakiinnuttaa paikkaansa. Mitään hävittävää hänellä ei enää ole.

Niko Ojamäki 7+ Napannut vakiopaikan kokoonapnosta pirteällä tekemisellään. Hienoa, että juniorimylly tuottaa myös erinomaisia roolipelaajia.

Aleksi Saarela 7+ Alkukaudella oli vaisu, mutta nyt on parantanut kuin sika juoksuaan. Rannelaukaus on hurja, kädet toimivat hyvin, pää toimii ja jalat ovat nopeat. Kunhan pysyy terveenä, niin on NHL-pelaaja tulevaisuudessa. Olisiko jopa ensi kaudella ykkössentteri Ässissä?

Tuomas Huhtanen 7- Hupi oli erinomainen ensimmäiset 20 peliä, mutta nyt on kadottanut tietyn otteen pelissään. Vaivaako väsymys tällä hetkellä? Blues-pelin av-maali nostaa kuitenkin Hupin tähän kerhoon.

Jyri Marttinen 7- Täysi hazardi alkukaudella, mutta nyt alkaa näkyä sitä parempaa Jyriä kaukalossa. Oma mies unohtuu toisinaan maalinedustalla, mutta vastapainoksi erittäin miehekästä taistelua usein. Loppukaudella erittäin tärkeä tekijä Ässien rynnistyksessä.

Rasmus Rinne 7- Alkukaudella täälläkin puhuttiin kolmikirjaimisesta liigasta ja Rinteestä samassa lauseessa, mutta kovin nopeasti katoaa maine urheilukentillä. Joutui kantamaan liikaa vastuuta alkukaudella ja nyt ei sitten ole päässyt tolppien väliin kertaakaan.

Välttävät:

Ville Uusitalo 6½ Kapteeni on ollut heikko, mutta on onneksi nostanut tasoaan viime otteluissa. Jokainen sekunti ylivoimavastuuta on tällä hetkellä liikaa, mutta toisaalta on nyt väläytellyt. Kapteeni on kuitenkin kapteeni ja varmasti ollut kopissa tärkeä palanen nousussa pois tappiokierteestä.

Teemu Vuorisalo 6½ Liigan vauhti oli vielä hieman liian kovaa, mutta mestiksessä on osoittanut erittäin lupaavia merkkejä. Ensi kaudella vastuunkantaja liigassakin.

Jake Hansen & Ville Ahlgren 6 Jalat liikkuu ja potentiaalia olisi, mutta suunta pelille on jatkuvasti kohti kulmia. Kumpikin väläyttelee satunnaisesti, mutta eivät pelaa ehjiä 60-minuuttisia.

Tapio Sammalkangas 6 Tapio oli alkukaudella väärän parin kanssa pelatessaan Marttisen vierellä ja se näkyi jatkuvina virheinä. On vieläkin hyvä alivoimapelaaja, mutta todistettavaa riittää kevätkaudella. Toivottavasti nousee loukkaantumisestaan entistä ehompana takaisin.

Antti Kerälä 6 HMV. Tietty vääntövoiman puuten haittaa pelaamista ja on jumittunut nelosen keskelle. Saanut jonkin verran ylivoima-aikaa, muttei vielä mainittavampaa saanut aikaan. Toivottavasti petraa kevätkaudella.

Juha Kiilholma 6- Erittäin suurilla odotuksilla Poriin kotiutettu asennepelaaja, joka on flopannut kuitenkin pahasti. Kiintiöpaikka ylivoimalla ja kärkiketjuissa, vaikka näytöt tukisivat hetkellistä penkkikomennusta.

Ei arviota liian vähäisten ottelujen vuoksi: Parikka, Ryan.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Saarelalle antaisin 6:n tai jopa 5:n. Odotusarvoissa oli selkeä kakkossentteri, joka lunastaa itselleen ykköskierroksen varauksen ensikesälle. Ei tosiaan lunasta näillä näytöillä.

Odotusarvoissa oli Saarelan osalta kakkossentteri ja kakkossentterin myös saimme.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kunnei parempaakaan miestä tontille rosterissa ole. Saarela on kohtuullisen kaukana hyvän liigajoukkueen kakkossentteristä. Jossain Mestiksessä voisi toki pelata sillä paikalla erinomaisesti.
Tekstitv:sta Saarelan alkukausi oli huono, mutta myös tuolloin järjesti monta selkeää maalipaikkaa ketjukavereilleen, mutta nämä ei saanut mistään sisään.
Saarela on muutenkin pelannut paremmin mitä ttv näyttää ja tekee töitä kaukalossa koko ajan hyvällä asenteella.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
http://www.jatkoaika.com/Artikkeli/ässien-välitodistukset-syksy-2014/163488?utm_source=keskustelu&utm_medium=nosto&utm_campaign=keskustelu_ros_nosto

Eli nyt ovat myös Jatkiksen välitodistuksen arvosanat tulleet. Jopa hämmästyttävän samaa mieltä olen itse noista, mitä nyt pidän itse Ryania arvostelukelvottomana. Hansenille olisin antanut ykkösen sijasta kakkosen, jos nyt suhteuttaa että Kilu esimerkiksi sai 2,5 (toki siinä on se selittävä tekijä, että Hansen on ulkomaalainen, niin sama suoritus antaa silti surkeamman arvosanan kuin kotimaiselle kaverille koska pitää voida odottaa enemmän). Hansenin peli on kuitenkin parantunut viime aikoina niin merkittävissä määrin, vaikka ne maalit edelleen odottavatkin itseään.. mutta ei hänestä nyt taustansa perusteella mitään maalintekijää kukaan voinut odottaakaan

Samoin Saarelalle olisin kuitenkin antanut sen 2,5.. ehkä jopa kolmosen, vaikkakin tehopisteiden määrä on kiistattomasti pieni pettymys
 

Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
http://www.jatkoaika.com/Artikkeli/ässien-välitodistukset-syksy-2014/163488?utm_source=keskustelu&utm_medium=nosto&utm_campaign=keskustelu_ros_nosto

Eli nyt ovat myös Jatkiksen välitodistuksen arvosanat tulleet. Jopa hämmästyttävän samaa mieltä olen itse noista, mitä nyt pidän itse Ryania arvostelukelvottomana. Hansenille olisin antanut ykkösen sijasta kakkosen, jos nyt suhteuttaa että Kilu esimerkiksi sai 2,5 (toki siinä on se selittävä tekijä, että Hansen on ulkomaalainen, niin sama suoritus antaa silti surkeamman arvosanan kuin kotimaiselle kaverille koska pitää voida odottaa enemmän). Hansenin peli on kuitenkin parantunut viime aikoina niin merkittävissä määrin, vaikka ne maalit edelleen odottavatkin itseään.. mutta ei hänestä nyt taustansa perusteella mitään maalintekijää kukaan voinut odottaakaan

Samoin Saarelalle olisin kuitenkin antanut sen 2,5.. ehkä jopa kolmosen, vaikkakin tehopisteiden määrä on kiistattomasti pieni pettymys

Itsekin aika samoilla linjoilla tuon arvostelun kanssa. Saarela ansaitsee juuri tuon mitä tässä saikin. Luistelu on hienoa ja tehokasta, mutta kaikessa muussa on aivan hirveästi parannettavaa että edes paikka nelosta ylempänä olisi perusteltu. Etenkin odotusarvot/huhuttu palkka huomioituna. Ihme poikkeus statuksen Allukin on täällä ansainnut, kun kaikki ymmärretään ja kyllä se siitä kun sillon C-junnuissakin. Jos tilalla olisi joku oman kylän nobody tai kypsempi hankinta olisi kyllä lynkattu täällä yksimielisesti. Ja kaikki selittelyt potentiaalista yms. on yhtä tyhjän kanssa, kun siitä ei ole vielä vilaustakaan nähty. Ässät on urheilullista ja taloudellista tulosta tavoitteleva seura, eikä mikään valikoitujen suosikkipoikien kehityskeskus. Tähän mennessä Saarela on ollut sekä urheilullisesti, että taloudellisesti pelkkä riippakivi tälle seuralle.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät


Muutama eriävä mielipide:

Rinne pelasi alkusyksyn viiden padan arvoisesti, taso putosi lokakuussa. Täytyy kuitenkin muistaa, että tuossa vaiheessa koko joukkue sukelsi, eikä kokemattomalle maalivahdille löytynyt lainkaan tukea. Vaikka Rinteen hörppäysten takia menetettiin useampi piste, antaisin hänelle kolme tai kolme ja puoli pataa.

Puolustuksessa nostaisin sekä Uusitalon ja varsinkin Parkkosen arviontia. Uusitalo on pelannut paljon nuoren pakkiparin kanssa, mikä on aiheuttanut jonkin verran turhaa höntyilyä, mutta viimeiset kymmenen peliä Ude on pelannut omalla tasollaan. Kolme pataa. Parkkonen tekee äärettömän vähän virheitä, koko syksyn aikana niitä on tullut muutaman. Kun vielä valmennus uskaltaisi antaa hänelle enemmän hyökkäysvastuuta, niin hän nousisi uudelle tasolle. Kolme ja puoli pataa.

Hyökkäyksessä ihmettelen Kärjen ja Saarelan arvioinnin eroa, toinen saa kolme ja puoli, toinen kaksi. Kärki on ollut suurin yllättäjä minulle, tästä huolimatta en nostaisi häntä esim. Heddenin edelle. Saarela on taas ollut aina hyvä, kun on saanut pelata sellaisen kaverin kanssa, joka pystyy syöttämään takaisin tai tekemään paikoista maalin. Saarela ja Kärki, molemmille kolme pataa.

Ja jos vertaillaan Kiilholmaa ja Hansenia, ero ei ole kovinkaan suuri, pisteet, plus-miinus, jäähyt suht tasan. Molemmille kaksi pataa. Ja olen hyvin paljon eri mieltä Markus Viljasen kanssa Hansenin liikkeestä. Hän toteaa, ajoittain riittämättömän liikkeen. Tämä on potaskaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ja olen hyvin paljon eri mieltä Markus Viljasen kanssa Hansenin liikkeestä. Hän toteaa, ajoittain riittämättömän liikkeen. Tämä on potaskaa.

Liikkuminen kentällä ei tosiaan ole Hansenilla se ongelma, lisää suoraviivaisuutta (mene maalille, älä kulmiin) ja malttia (näe myös kenttäkaverit) peliin niin täyttää paikkansa kokoonpanossa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Liikkuminen kentällä ei tosiaan ole Hansenilla se ongelma, lisää suoraviivaisuutta (mene maalille, älä kulmiin) ja malttia (näe myös kenttäkaverit) peliin niin täyttää paikkansa kokoonpanossa.

Jos Hansen olisi kotoisin Noormarkusta, häntä pidettäisiin hyvänä energialaiturina alempiin ketjuihin. Nämä toimittajat ja asiantuntijat unohtavat jatkuvasti, että pelaajan kotimaalla ei ole enää mitään merkitystä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ryanin kohdalla arvostelu kusee siltä osin, että viimeisessä pelissään (TPS-matsi?) ennen uudelleen loukkaantumistaan Ryan oli jo helvetin hyvä ja ei tosiaan paukuttanut vetoja plekseihin vaan kohti maalia.

Ryanille en ylipäänsä ymmärrä, miksi on pitänyt antaa arvosana, mutta jos kerran pitää, niin hän oli mielestäni jo tuolla perustein 2,5 tai kolme pataa, loukkaantumisen jälkeen oli suht nopeasti pääsemässä hyvään rytmiin...
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Ryanin kohdalla arvostelu kusee siltä osin, että viimeisessä pelissään (TPS-matsi?) ennen uudelleen loukkaantumistaan Ryan oli jo helvetin hyvä ja ei tosiaan paukuttanut vetoja plekseihin vaan kohti maalia.

Ryanille en ylipäänsä ymmärrä, miksi on pitänyt antaa arvosana, mutta jos kerran pitää, niin hän oli mielestäni jo tuolla perustein 2,5 tai kolme pataa, loukkaantumisen jälkeen oli suht nopeasti pääsemässä hyvään rytmiin...

Aika paljon tuossa Jatkoajan joulutodistuksessa näkyy olevan "fanisilmin" tehtyä arvostelua, mihin omat mieltymykset vaikuttavat. Mihin nuo ylipäätään perustuvat, onko pohjalla joku odotusarvo mihin arvostelua peilataan? Esimerkiksi Uusitalon 2,5 on täysin uskomaton arvosana jos pelistä ymmärtää jotakin. Tuo Hansenin 1 on jo melkoista vittuilua. Huhtanen esimerkiksi saa 3 vaikka on vedellyt viimeiset 10 peliä täysin vihkoon. Jos Ryanin arvostelu olikin täysin tarpeeton, samaa voisi sanoa Austin Smithistä. 1,5 ei ainakaan ihan skaalaa näihin muihin hyökkääjiin tai sitten toimittaja osaa tulkita jotain syvempää. Kaikkineen pakisto ansaitsee mielestäni hyvän arvosanan, todella tasaista suorittamista sillä sektorilla jo pidemmän aikaa. Hyökkääjien puolustushalukkuutta unohtamatta.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Olen tietoisesti jonkun aikaa pidättäytynyt kirjoittamasta Ässä-osioon ja antanut joukkueen rauhassa rakentaa juttuaan.

Ja ihan kohtuullisesti joukkue on viimeaikoina suorittanut. Väliin oli syksyllä se musta jakso, jolloin itsekin kritisoin Rautakalliota radikaaleista päätöksistään. Hän on kuitenkin kokenut valmentaja ja puolustuksen osalta osaa rakentaa tiiviin sapluunan, kuten nytkin.

Pelaajien välitodistuksista yhdyn ylläoleviin kirjoittajiin. Lindell, Stafford, Niemi, Elo, Lähteenmäki ja Riksman ovat kantaneet jengiä. Heino & Hedden ovat olleet ok. Nuorista Kärki, Saarela, Ojamäki, Viljanenkin ovat täyttäneet paikkansa. Vastaavasti muutama kokenut pelaaja on alisuorittanut ja toivottavasti heillä otteet paranevat kevättã kohden.

Lähden huomenna joulunviettoon, joten kaikille Jatkoajan Ässä-kannattajille & joukkueelle oikein Hyvää ja Rauhaisaa Joulua! t: Jack of Spades
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kuten arvata saattoi, niin tästä pelistä ei paljon tarvitse jälkikäteen lapsenlapsille kertoa, ylihuomenna kukaan ei edes muista että tällainenkin ottelu joskus oli. Mutta eipä siinä, sitä suuremmalla syyllä on tärkeää että tällaiset pakkopullapelit klaarataan täysillä pisteillä..
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Lehtinen pelasi mielestäni hyvän pelin ja mielestäni mahtuisi vaikka Hupin tilalle ensi kauden rosteriin?
Hyvä että Elo sai maalittoman putken poikki ja paikkoja oli kypärätemppuun saakka, ykkönen oli tänään ykkönen, joskaan muille kentille ei hirveästi odotuksia tullut ladattua.
Hyvin klaarattiin peli vaikka käytännössä koko kakkos kenttä pois kokoonpanosta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kuten arvata saattoi, niin tästä pelistä ei paljon tarvitse jälkikäteen lapsenlapsille kertoa, ylihuomenna kukaan ei edes muista että tällainenkin ottelu joskus oli. Mutta eipä siinä, sitä suuremmalla syyllä on tärkeää että tällaiset pakkopullapelit klaarataan täysillä pisteillä..

Mielestäni varsin solidi esitys, ottelun kuluessa Ässät sai hyvin otetta. Myös Juuso oli jälleen mainio! Rasse maaliin ensi tiistaina Vaasassa? Mielestäni olisi hyvä paikka sille.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olisiko mahdollista palauttaa Alhgren junnukisojen jälkeen TuToon ja pitää Lehtinen? Yksi peli on aina yksi peli mutta Alhgren on pelkkä täytepelaaja Liigassa ja Lehtisellä voisi olla enemmän annettavaa. Marttisen rankkumaali lämmitti wanhan mieltä :) Ja hyvä myös että Elo sai pitkästä aikaa sen maalin vaikka paikkoja olisi ollut lisäksi 1-2 lisämaaliinkin.
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni varsin solidi esitys, ottelun kuluessa Ässät sai hyvin otetta. Myös Juuso oli jälleen mainio! Rasse maaliin ensi tiistaina Vaasassa? Mielestäni olisi hyvä paikka sille.

Ei. Mielestäni Ässät on sellaisessa tilanteessa, että kaikki "helpot" pinnat pitää pelata varman päälle ja Rinteelle 7.1 Raumalla vaikka startti tai 9.1 kotona JYPiä vastaan. Tai ainakin Sport ja Blues pitää aloittaa Juusolla, Rinteelle ehkä Tappara.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ei. Mielestäni Ässät on sellaisessa tilanteessa, että kaikki "helpot" pinnat pitää pelata varman päälle ja Rinteelle 7.1 Raumalla vaikka startti tai 9.1 kotona JYPiä vastaan. Tai ainakin Sport ja Blues pitää aloittaa Juusolla, Rinteelle ehkä Tappara.

Juu, noin ajattelisin tavallaan itsekin, mutta en oikein usko, että Ässissä välttämättä ajatellaan näin.. No, saadaan nähdä ensi tiistaina.
 

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No vaikka Rinne aloittaisikin jonkun pelin, niin ei niitä valmiiksi olla hävitty. Puolustuspeli on niin hyvää, että "jopa" Rinteellä on hyvät mahdollisuudet onnistua. Riksman on todella kuuma ja selvä ykkösvahti, mutta Tammikuussa kuormaa on hieman jaettava. Mulle on sinänsä ihan sama, mitkä pelit Rinne pelaa. Kaikki joukkueet pystytään voittamaan, mutta helppoja vastuksia ei olekaan.
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Olisiko mahdollista palauttaa Alhgren junnukisojen jälkeen TuToon ja pitää Lehtinen? Yksi peli on aina yksi peli mutta Alhgren on pelkkä täytepelaaja Liigassa ja Lehtisellä voisi olla enemmän annettavaa. Marttisen rankkumaali lämmitti wanhan mieltä :) Ja hyvä myös että Elo sai pitkästä aikaa sen maalin vaikka paikkoja olisi ollut lisäksi 1-2 lisämaaliinkin.
Ahlgren on minustakin ihan täytepelaaja, turhake tai häirintäluistelija, ihan miten vaan. Ehdottomasto näkisin mieluummin Lehtisen kokoonpanossa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Aina välillä tulee näitä pelejä, ettei mikään tunnu menevän sisään, mutta tuskinpa kovin moni löytää valitettavaa vajaamiehisen Padan otteista tänään! Olipahan näytös etenkin ykköskentältä, ihan loistavaa dominointia.
 

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Kyllä vähän huolestuttaa, kun kukaan alempien ketjujen vakiojampoista ei ole ottanut tarjottimella tarjottua roolia. Koko kakkosketju poissa, mutta kovin tahmeaa on monen pelaaminen, vaikka suurempaa roolia on tarjolla. Tärkeitä pisteitä nytkin jaossa, joten ei niitä kannata ilmaiseksi jakaa pois. Toivottavasti loukkaantuneet palaavat pian (sekä maajoukkue Hedden).

Pisteitä tulee hyvin, mutta toivottavasti se ei sokaise liikaa valmennus/joukkueenjohtoa, jos joku täsmäase olisi tarjolla, kannattaisi sellainen vielä kiinnittää...
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pisteitä tulee hyvin, mutta toivottavasti se ei sokaise liikaa valmennus/joukkueenjohtoa, jos joku täsmäase olisi tarjolla, kannattaisi sellainen vielä kiinnittää...

Koska näyttää nämä paikkausavut Sahat ja Huoviset riittävän pisteisiin niin todella epätodennäköisesti toimistolla enää lisää rahaa tämän kauden joukkueeseen laitetaan. Kaikki mikä jää nyt satsaamatta on plussaa ensi kauden joukkuetta rakennettaessa. Ehkä vähän hölmöä jättää takomatta kun rauta on kuumaa mutta uskoisin, että näin kuitenkin käy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös