Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

  • 281 578
  • 1 945

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikka olen itsekin ihan luottavaisin mielin tämän kauden suhteen, niin hyvä muistuttaa tässä kohtaa, että viime kauden avaus oli vielä tätäkin selvästi parempi. Se jäikin sitten kauden parhaaksi peliksi.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Joo nimenomaa tämä oli vasta kauden avauspeli. En millään jaksa uskoa että yhtä innokasta puolustamista ja laukausten blokkausta nähdään koko kautta ja edelleen minua mietityttää kuka tekee ne maalit? Onneksi puolustus ja maalivahtipeli ovat timanttia Ässillä, kuten myös valmennus. Niemeltä ja Saarelalta odotan vähintään samanlaista peliä koko kauden niin sitten hyvä tulee. Lähteenmäki vaikuttaa menneen eteenpäin viime kaudesta mikä on todella tärkeää Ässien kapealle ratkaisusektorille. Kiekollinen peli oli rohkeaa ja järkevää, tykkäsin paljon miehen otteista. Hansen saa parantaa tai Smith tulee takaa ohi.

Positiivista että tarvii oikein toden teolla miettiä kuka väistyy Lindellin tieltä?
 

Tuamas

Jäsen
Joo nimenomaa tämä oli vasta kauden avauspeli. En millään jaksa uskoa että yhtä innokasta puolustamista ja laukausten blokkausta nähdään koko kautta ja edelleen minua mietityttää kuka tekee ne maalit?
....
Positiivista että tarvii oikein toden teolla miettiä kuka väistyy Lindellin tieltä?

Maalinteon suhteen homman kluu on siinä, että tällä kaudella Ässät tulee päästämään merkittävästi vähemman maaleja kuin viime kaudella.

Lisäksi ylivoimilla, jotka pelit tulevat ratkaisemaan suuremman hyökkäysalueen myötä, Ässillä on heittää liigan kovimpiin kuuluva kaksikko viivalle. Näkisin että tämä yhdistettynä viivapelin korostuneeseen tärkeyteen tulee ratkomaan Ässille pelejä.

Kuten jo harjoituskaudella sanoin, ensimmäisenä liipasimella tulisi olla Sammalkangas - Uusitalo parivaljakko. Jos puhtaasti pelillisesti katsotaan, niin Lindellin tervehdyttyä jompi kumpi duosta katsomoon ja Viljanen pitäköön paikkansa.
 

Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
Alku oli todella hankala tuon uuden linjan johdosta, mutta loppua kohden kyllä kävi selväksi, että Ässät oli ottelussa se parempi osapuoli. Jalka kulki kyllä ymmärrettävistä syistä paljon kovempaa kuin Lukolla (Ässille tärkeää saada alkukaudesta hyvä pistepotti), mutta kyllä tämä ottelu jätti todella positiivisen kuvan. Mehän voidaan jumalauta jopa pärjätä. Ässille (ja kannattajille) voitto oli henkisesti todella tärkeä, sillä se tulee valamaan valtavasti uskoa joukkueeseen ja sen pelisysteemiin.

Uhrautuvuus oli tämän päivän pelissä ihailtavaa. Rocky on todellakin valmentaja, joka saa pelaajat antamaan kaikkensa logolle.

1 takana, 59 edessä. Tästä on hyvä jatkaa.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
edelleen minua mietityttää kuka tekee ne maalit? Onneksi puolustus ja maalivahtipeli ovat timanttia Ässillä

Itsekin aiemmin sanoin, että ilman muuta maalinteko on se suurin yksittäinen kysymysmerkki. Onneksi merkit ovat kuitenkin sellaiset, että jopa mahdollisesti "vain" kolmella tehdyllä maalilla kyetään toivottavasti monessa ottelussa iskemään kiinni jopa täysiin pisteisiin. Sen verran lupaavan näköistä puolustus- ja maalivahtipeli on. Missään maalintekokilpailussa pärjäämiseen on toki vaikea uskoa, harvaan tulevat varmaankin jäämään ne ottelut, joissa Ässät kykenisi tekemään vaikkapa kuusi maalia
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
GKS Tychy #92, Savinainen ja Ässien sylkykupit
En millään jaksa uskoa että yhtä innokasta puolustamista ja laukausten blokkausta nähdään koko kautta ja edelleen minua mietityttää kuka tekee ne maalit?

Huoli maalinteosta on aiheellinen, mutta tähtien kohdatessa oikeilla kiertoradoilla potentiaalia on paljon. Lasaretin ovet eivät saa käydä tiuhaan. Lähteenmäki, Ryan sekä tulivoimainen pakisto Staffordin ja Lindellin johdolla voi yllättää maalimäärien suhteen. Elo ei saa vaipua Huhtasen viimeistely lukemiin vaan maaleja on tultava. Mitään siis pois ottamatta Huhtaselta.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo nimenomaa tämä oli vasta kauden avauspeli. En millään jaksa uskoa että yhtä innokasta puolustamista ja laukausten blokkausta nähdään koko kautta ja edelleen minua mietityttää kuka tekee ne maalit?...


Jos kentällä ei näy eilisen kaltaista taistelua, valmennus puuttuu asiaa kovalla kädellä. Ja nykyisellä päävalmentajalla on karismaa ja kykyä johtaa pelaajia, joten eiköhän taistelu jatku illasta toiseen. Peliputkissa tietysti fyysinen väsymys näkyy, mutta Ässien "Every day is a try out" teeman mukaisesti taistelu on yksi joukkueen johtavista asioista.

Toisaalta Ässien puolustussapluuna on viime kauteen verrattuna kuin toiselta planeetalta. Kun systeemi on kunnossa, tietty perustaso pysyy suorittamisessa.

Viljanen väistyy loppuen lopuksi Mestikseen Lindellin tieltä, syksyllä pakkeja varmasti kierrätetään. Parkkosen pelaamista oli hieno katsoa, miksi häntä on istutettu katsomossa pari viime kautta?
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Elo ei saa vaipua Huhtasen viimeistely lukemiin vaan maaleja on tultava. Mitään siis pois ottamatta Huhtaselta.

Huhtanen veti eilen pari kertaa laukauksen niin huhtasmaisesti kun olla ja voi :) Olemattomasta kulmasta ja suoraan maalivahdin syliin. Toki laukauksia tarvitaan ja aina voi lipsahtaa sisäänkin mutta voisi sitä myös aina välillä syöttääkin kavereille...

Ei siis mitään kritiikkiä Huhtasta kohtaan hyvää taistelua, nauratti vain kisakatsomossa nuo muutamat tilanteet. Hupi ja ennalta-arvaamattomuus eivät rimmaa keskenään *hymiö*
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Huhtanen veti eilen pari kertaa laukauksen niin huhtasmaisesti kun olla ja voi :) Olemattomasta kulmasta ja suoraan maalivahdin syliin. Toki laukauksia tarvitaan ja aina voi lipsahtaa sisäänkin mutta voisi sitä myös aina välillä syöttääkin kavereille...

Ei siis mitään kritiikkiä Huhtasta kohtaan hyvää taistelua, nauratti vain kisakatsomossa nuo muutamat tilanteet. Hupi ja ennalta-arvaamattomuus eivät rimmaa keskenään *hymiö*

Ässien pelitapaan kuuluu selkeästi sektorista tulevat suorat vedot, Huhtanen ei ollut tässä mielessä poikkeus. Ässien tasoitusmaali tuli tämän seurauksena eli Smithiltä siirto sivuun ja kohti maalia, Lähteenmäeltä veto. Tarkoituksena on saada irtokiekkoja, joita maalille menevät pelaajat kolaavat sisään. Näitä tuli jonkin verran, mutta Ässien hyökkääjät hävisivät pääosan kaksinkamppailuista.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Parkkosen pitäminen toissakaudella reservissä oli perusteltua, koska mestaruus.

Olipas taas virkistävää katsoa jääkiekkoa, jossa pelaajat kirjaimellisesti syövät kiekon ennen kuin se menee maalille asti. Etenkin tässä, sekä karvauksessa oli Virran Pekan aikaiseen nyhjäämiseen huima ero. Virran peluuttama pelitapa oli aivan liian hyökkäysvoittoinen jotta sillä olisi ollut mahdollista tehdä tulosta nykypäivän liigassa.

Eiköhän se Pata tuolla sitoutumisella ja puolustuspelillä (sekä veskarilla) itsensä sinne kasin sakkiin kampea, jonka jälkeen taivas on auki.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Parikka oli viime kauden alussa parempi kuin Parkkonen. Mestaruuskauden playoffeissa Parkkonen oli myös huonohko.

Nyt Parikka on jäänyt täysin sivuraiteelle (armeija myös haittaa).
 

Tuamas

Jäsen
Parikka oli viime kauden alussa parempi kuin Parkkonen. Mestaruuskauden playoffeissa Parkkonen oli myös huonohko.

Nyt Parikka on jäänyt täysin sivuraiteelle (armeija myös haittaa).

Parkkonen oli "huono" koska hänen roolinsa pakille on A) itseluottamus pirun tärkeää B) tuntuma vielä inan tärkeämpää.

Parkkosen talentti on ollut nähtävissä jo yli kahden kauden ajan, Kiven uhkapeli Taimen kanssa loukkaantumisen jälkeen ei taannoin onneksi pilannut kautta, mutta oli mestaruuskaudella mielestäni ainoita isompia virheitä Kiveltä.

Virta nyt oli muutenkin niin raukka peluuttamisessa ja kokoonpanoissa, että Parkkosen sivuuttaminen nyt menee siinä missä muutkin isot virheet.

Ässien onni on että Parkkonen saatiin taivuteltua jäämään, kyseessä on kuitenkin äärimmäisen kunnianhimoinen kaveri joka tekee melkolailla määrätietoista työtä kehittymisen eteen.
Jos mitään ihmeellistä ei tapahdu, on Parkkonen lähitulevaisuudessa liigan kärkitasoa oleva kiekollinen puolustaja.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Niemi availi jo pari päivää sitten YLElle ajatuksiaan Ässien uusvanhasta pelitavasta, Rockyn paluusta. Minua miellyttää kyllä suuresti tämä lukemani pätkä, siis sisällöltään:

Tässä on alla pitkä kesä ja olemme olleet jo pitkään jäällä kahdesti päivässä. Joukkueessa on ollut hyvä tekemisen meininki jo pidempään ja varmasti kaudella olemme todella työteliäs joukkue. Puolustamme varmasti paremmin tällä kaudella kuin viime kaudella, Niemi sanoo.

- Hyökkäyspelissä saa käyttää toteuttaa itseään ja käyttää vapauksia, mutta puolustuspelaamiseen pitää muistaa säilyttää kurinalaisuus. Sapluuna on toiminut hyvin harjoituspeleissä, vaikka tosin viimeinen harjoitusottelumme ei ollutkaan aivan parasta. Tässä on jotenkin samanlaisia merkkejä ilmassa kuin mitä oli silloin, kun Rautakallio oli edellisen kerran valmentajana Porissa, keskushyökkääjä jatkaa.

Eihän tuossa tietenkään mitään ihan uutta ole meille kannattajille, jotka varmasti suht hyvin muistamme Rocky-Kivi jatkumon ennen Pekka Virtaa, mutta onhan noita aina kiva lukea. Koko YLEn juttu tuosta:
http://yle.fi/urheilu/ykkossentteri...ja_merkkeja_ilmassa/7461987?ref=leiki-urheilu
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt Parikka on jäänyt täysin sivuraiteelle (armeija myös haittaa).

Tämä häiritsee ainakin minua. Parikka esitti ajoittain erittäin hyviä otteita, tasaisuutta puuttuu nuorelta kaverilta tottakai mutta mahdollisuuksia on ainakin hyväksi liigapakiksi. Toivottavasti myös tämän kauden aikana pääsee näyttämään kunnolla taitojaan eikä homma jää vain ajoittaisiin stunttauksiin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Parikka oli viime kauden alussa parempi kuin Parkkonen. Mestaruuskauden playoffeissa Parkkonen oli myös huonohko.

Nyt Parikka on jäänyt täysin sivuraiteelle (armeija myös haittaa).

Pekka Virtaa parhaimmillaan. Tosiaankin kesän harjoitushöntsissä Parikka oli Parkkosta parempi viime kesänä. Pekka päätti tämän nähdessään pönkittää omaa päätösvaltaansa ja lähetti viime kaudella sisäänajetun ja Liiga otteluissa mallikkaasti n. aina esiintyneen Patrik Parkkonen lainalle TuToon. Virta yksinkertaisesti päätti unohtaa historian tässä kohtaa.

Toinen ihan vastaava, mutta tietenkin helvetisti pahempi oli, kun Virta päätti unohtaa Ässien vahvuudet viimeisen kolmen vuoden ajalta, kun hän veti koko helvatan puolustuspelaamisen uusiksi. Niinkuin täälläkin on todettu, onneksi mun Ässät on tullut takasin. Kiitos Rocky!

 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Parikalla on muistaakseni ylikunto ja määrätty täyteen lepoon, joten ei tule peleihin varmaan ihan heti.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä häiritsee ainakin minua. Parikka esitti ajoittain erittäin hyviä otteita, tasaisuutta puuttuu nuorelta kaverilta tottakai mutta mahdollisuuksia on ainakin hyväksi liigapakiksi. Toivottavasti myös tämän kauden aikana pääsee näyttämään kunnolla taitojaan eikä homma jää vain ajoittaisiin stunttauksiin.

KalPa etsii puolustajaa, mitä jos Parikka lähetettäis lainalle sinne?
 

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hieno startti kauteen. Ilolla tervehdin puolustamisen paluuta yhden kaaoskauden jälkeen. Rinne oli odotetun varma ja joukkue taisteli edessä todella uhrautuvasti. Mulla on tästä jengistä jotenki hyvä fiilis, vaikka aika kapealla ja kokemattomalla rosterilla ollaankin liikkeellä. Tohon taisteluun ja uhrautuvaisuuteen pitäisi seisomakatsomonkin syttyä.

Toki vasta kausi startattu, mutta uskoakseni puolustuspeli ja taistelu tulee säilymään Rockyn alaisuudessa. Se on toki selvää, että kapealle ja kokemattomalle joukkueelle tulee notkahduksiakin kauden aikana, mutta Rinteellä ja selvällä pelisysteemillä pitäisi ainakin kotietu sääleihin olla otettavissa. Mitään suurta loukkaantumissumaa ei tuo joukkue kyllä kestä ja varsinkin Rinteen on pysyttävä terveenä.

Hyvillä fiiliksillä huomiseen. Hienoa mennä katsomaan, kun joukkueessa on paljon omia kasvatteja, jotka taistelevat aidosti patalogon eteen.
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä häiritsee ainakin minua. Parikka esitti ajoittain erittäin hyviä otteita, tasaisuutta puuttuu nuorelta kaverilta tottakai mutta mahdollisuuksia on ainakin hyväksi liigapakiksi. Toivottavasti myös tämän kauden aikana pääsee näyttämään kunnolla taitojaan eikä homma jää vain ajoittaisiin stunttauksiin.

Joku lukko Parikkaan tuli, kun putosi nuorten mm-ryhmästä viime kaudella.

Armeija haittasi Parkkosta viime syksynä. Nyt on läpimurron aika.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt kun luki tuota eilisen otteluketjua, niin pakko mainita; Lukkofaneilta aika paljon kommentteja tyyliin "dieseli käynnistyy hitaasti, katsotaan sitten loppukaudesta". En tiedä teistä muista, mutta tämä laittaa itseni myhäilemään tyytyväisenä. Uskon, että isompi osa Ässien pelaajista tulee parantamaan kauden edetessä otteitaan huomattavasti enemmän kuin mitä Lukon veteraanit. Tätä on helppo ennustaa, kun vertailee joukkueiden pelaajien kehityskäyriä.

E: Vaikka ymmärrän Lukon kevätpelaaja filosofian.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Nyt kun luki tuota eilisen otteluketjua, niin pakko mainita; Lukkofaneilta aika paljon kommentteja tyyliin "dieseli käynnistyy hitaasti, katsotaan sitten loppukaudesta". En tiedä teistä muista, mutta tämä laittaa itseni myhäilemään tyytyväisenä..

Pakkohan heidän on tuohon vedota, eikai muuta tekosyytä voi keksiä aneemiseen kotiavaukseen? Keväällä voi sitten käyttää "katsotaanpa sitten ensi kaudella!" :)
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Aikas hyvältä kyllä näyttää nyt. Rinne oli muuri tänään ja antaa varmoilla otteillaan hyvää boostia pakistolle. Pelaa itseään juuri nyt alkukauden komeetta-osastolle. Toivotaan, että tämä kehitys jatkuu.

Kaikin puolin tasapainoiselta näyttää Ässien tekeminen ja tästä on hyvä parantaa. Ja kun tuo naapurin #ostan# missio ei lähtenytkään niin murskaavasti liikkeelle kuin iirot uhosi, niin ihanan nasulia tämä alku on ollut.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kehuttu Parkkonen oli ekan erän aivan hukassa, lähes jokainen syöttö (varsinkin omassa päädyssä) epäonnistui mutta onneksi paransi ottelun kuluessa ja palasi omalle tasolleen. Kärjen eka liigamaali, Saarelan ennakkoluuloton peli ja Rinteen nollapeli olivat illan ehdottomasti maukkaimmat Ässäsuoritukset. Ei siellä Ässäpakassa heikkoja suorittajia ollut, jäähyjä pitäisi edelleen pystyä karsimaan, mutta laitetaan tämä uuden tuomarilinjan piikkiin. Eiköhän tuo jatkossa tasoitu.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Aivan loistavaa peliä kyllä. Ihan eri maailmasta kun vertaa viime kauteen. Jotenkin nyt sellainen tappamisen meininki siellä kaukalossa. Oli oikein ilo katsella tuota uhrautuvaista puolustuspeliä torstaina ja tänään. Hyvä meininki, jatketaan samaa linjaa jookosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös