Risto Dufva Lukon peräsimessä 2012–2016

  • 366 215
  • 2 024

Guru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sinähän kysyit aiemmin että mistä olen tietoja saanut niin manitsin mm. Kiekkoareenan kun ilmeisesti sinä et ollut niitä lukenut. Jos sinulla on sisäpiirin tietoa niin hyvä, monet muut meistä joutuu tukeutumaan julkisiin lähteisiin tai muihinhin mahdollisiin tietolähteisiin.

Eli myönnät että kirjoitat tänne täyttä sontaa täysin puutteellisten tietojen pohjalta.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Eli myönnät että kirjoitat tänne täyttä sontaa täysin puutteellisten tietojen pohjalta.

Näin huikeaan ja asiantuntevaan kommenttin ei voi todeta muuta kuin, niipä kai sitten kun sinä kerran niin sanot. Hyvä kuitenkin tietää että sinulla on täydelliset tiedot ja olet aina oikeassa tänne kirjoittaessasi, etkä lue ehtiä vaan saat tietosi muualta, ei tosiaankaan voi kuin kunnioittaa noin ammattimaista asiantuntijaa, Pahoittelen vielä että pahoitit mielesi noin pahasti.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Ei sitä nyt marttyyriksi tarvitse heittäytyä. Etenkin kun sinun mielestäsi asia on ollut kautta aikojen juuri päinvastoin, eli häviöt aina Dufvan syy ja voitoille sekä hyville jaksoille keksitään syy väkisin jostain muualta.
No ei se ihan näinkään ole. Onhan Lukolla ollut jaksoja kun maalivahtipeli ja viisikkopuolustus on toiminut hyvin ja Lukkoa vastaan on ollut todella vaikea tehdä maaleja. Todennäköisesti tämä on vähintään osittain valmentajankin ansiota. Sen sijaan maalinteko on tökkinyt koko ajan, koska hyökkäyspelitapaa ei käytännössä ole. Poislukien toki pari suonenvetojaksoa, kun yv-peli toimi luonnottoman hyvin, kuten tämän kauden alussa.
Ja muistapa, että vaikka alussa menisi kuinka hyvin tahansa, ei pudotuspeliketjua kannata avata vielä tammikuussa.
Älä huoli, kyllä mä sen kohta avaan.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No ei se ihan näinkään ole. Onhan Lukolla ollut jaksoja kun maalivahtipeli ja viisikkopuolustus on toiminut hyvin ja Lukkoa vastaan on ollut todella vaikea tehdä maaleja. Todennäköisesti tämä on vähintään osittain valmentajankin ansiota. Sen sijaan maalinteko on tökkinyt koko ajan, koska hyökkäyspelitapaa ei käytännössä ole. Poislukien toki pari suonenvetojaksoa, kun yv-peli toimi luonnottoman hyvin, kuten tämän kauden alussa.

Älä huoli, kyllä mä sen kohta avaan.
Jaa, maalinteko on tökkinyt koko ajan, mutta kuitenkin esim. alkukaudella lukko voitti pelejä pistämällä joka toisesta paikasta laattaa pussiin. Edellisillä kausillakin napattiin kotietu (vähintään 4/15) ja tämä siitäkin huolimatta, että Dufvan remmi ei osaa edes puolustaa. Saako niitä sarjapisteitä ostettua Kortelan ABC:ltä vai miten kummassa Lukko on lähes koko RD:n aikakauden roikkunut kärkisijoilla?

Suurin pelkoni tämän kauden osalta on se, että uskaltaudut avaamaan playoff-ketjun etuajassa, koska silloin Lukko putoaa varmasti säälitaisteluun.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Lukon maalinteko on todella kapean ryhmän harteilla. Gagnon, T. Koivisto, Lahti, Niskala, Nurmi sekä Vahalahti. Jos vastustaja nuo onnistuu pitämään kurissa, niin silloin vastustaja voittaa, kun tekee yli kaksi maalia.

Muilta pelaajilta on turha odottaa yhtään maalia. Joskus helvetin harvoin joku voi vahingossa osua.

Lukon hyökkäys on kaikkinensa ihan liian kädetön.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
- tai miksi aina samat nimet ovat viltissä, kun haetaan tasoitusta/kavennusta loppuhetkillä?
- tai miksi Nurmi saa peliaikaa ykkösessä, vaikka jalka ei riitä alkuunkaan mihinkään mukaan?
- tai miksi siitä kiekosta on pakko luopua keskialueella, vaikka millään ei ehditä päätykiekkoon ekana?

Paljon kysymyksia, mutta vastauksia ei ole. Eikä tule.
Kaikki kysymykset ovat juuri niitä, miksi Dufvan pitäisi kyseinalaistaa myös omaa tekemistään. Nurmen paikka ei valitettavasti viimeisen 10,5 kuukauden esityksillä ole 1-2 ketjuissa, eikä ylivoimilla, eikä riskoja pitäisi heittää kentälle pelaamaan kun haetaan tasoitusta. Pelitapaa olisi voinut päivittää kohta neljä vuotta, mutta mitään ei ole tarvinnut tehdä, kun ollaan joka kausi oltu niin lähelle ja ollaan parina viimeisenä kautena voitu vedota loukkaantumisiin tai tuuriin.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon maalinteko on todella kapean ryhmän harteilla. Gagnon, T. Koivisto, Lahti, Niskala, Nurmi sekä Vahalahti. Jos vastustaja nuo onnistuu pitämään kurissa, niin silloin vastustaja voittaa, kun tekee yli kaksi maalia.

Muilta pelaajilta on turha odottaa yhtään maalia. Joskus helvetin harvoin joku voi vahingossa osua.

Lukon hyökkäys on kaikkinensa ihan liian kädetön.

Minusta suurin ongelma on ollut se, että Lukon pelitapa ei tuota maalipaikkoja tasakentin juuri ollenkaan. Silti Lukko on Zapolskin ja erikoistilanteiden kautta kairannut pisteitä kohtuulliseen tahtiin. Varsinkin alkukaudesta Lukko viimeisteli todella tehokkaasti.

Onhan tuolla maaleja tehnyt muutkin:
Pelaajatilastot | Perustilastot | Runkosarja 2015-2016 | Tilastot | Liiga

Kyllähän RD:n Lukon lähtökohta on minusta nimenomaan se, että omiin menisi se 0-1 maalia per ottelu.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kyllähän RD:n Lukon lähtökohta on minusta nimenomaan se, että omiin menisi se 0-1 maalia per ottelu.
Lisättynä sillä, että pystytään tekemään itse se avausmaali, joka ohjaa pelin kulkua.

Mutta eipä toiminut sekään eilen, vaikka päästiin kotona kahden maalin karkumatkalle. Marjamäki tuli vaan takaa ja ajoi kärsivällisesti ohi. Olihan vastustaja kova, en sitä sano.

Vituttaa silti nuo valmennuksen puheet ja sitten taas toteutus.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Alla oleva kirjoitus löytyy tämän päivän Satakunnan kansasta.

Dufvalainen kärsimysnäytelmä
Risto Dufvan neljäs ja viimeinen vuosi Lukon päävalmentajana on päättymässä pannukakkuun. Raumalaisten pelien viihdearvo on täysi nolla, eikä voittojakaan enää tule.
Timo Riihentupa

TÄTÄ MIELTÄ ”Lähde kävelemään Mikkeliin!”

”Hyökättäisiinkö välillä?”

Juha Vuori (Lukon seuraava päävalmentaja) tilalle ja heti!”

Viime otteluiden yksittäiset huudot raumalaisyleisöstä ovat osoitettu Lukon päävalmentaja Risto Dufvalle . Heidän mittansa entistä mestariluotsia vastaan on täyttymässä. Vihdoin ja viimein, lähes neljän vuoden piinan jälkeen. Eikä se ole ihme, sillä Dufvan inhorealistinen pelitapa on myrkkyä katsojille. Lukolla ei ole käytännössä minkäänlaista hyökkäyspeliä. Joukkueen pelaajat lyövät kiekkoa kiltisti keskiviivan jälkeen päätyyn, jossa he painivat hetken. Tämän jälkeen raumalaiset ryhmittyvät keskialueelle puolustusasemiin ja kyttäävät vastustajan virheitä. Sellainen on raumalaisten pelitapa kaikessa lyhykäisyydessään.

Surulliseksi tämän tekee se, että aineksia olisi paljon parempaan.

Toni Koivisto, Ville Vahalahti, Aaron Gagnon, Janne Lahti, Janne Niskala ja monet muut Lukon pelaajista ovat liigan mittapuulla tähtiä. Raumalaisilla on riveissään sellainen määrä hyökkäyspään taitoa, että vain muutama muu joukkue pystyy tähän vastaamaan. Lukko on Ferrari, jota ajetaan kuin Ladaa. Pääsyy tähän on kuskissa, eli päävalmentaja Dufvassa.

Entinen mestariluotsi elää yhä Jyväskylän-vuosiaan, jolloin hän luotsasi JYPiä voitokkaasti. Silloin ”robottikiekolla” saattoi edetä pudotuspeleissä loppuun asti, mutta sama ei toimi enää. Dufva on unohtanut uudistua. Hänen pelitapansa tappaa raumalaisten pelistä kaiken tunteen ja ilon. Lukon pelien viihdearvo on täysi nolla.

Raumalaiset ovat
tätä tuskaa kestäneet yllättävän pitkään − ja osittain hyvästä syystä. Heille on riittänyt, että oma joukkue pärjää.
Dufvan johdolla Lukko on kuitenkin kaapinut tasaiseen tahtiin voittoja. Huippulaadukas − ja samalla myös kallis − materiaali, hyvä erikoistilannepelaaminen sekä liigan paras maalivahti Ryan Zapolski ovat tähän pääsyynä. Siinä on sellainen paketti, jolla edetään liigassa vuosi toisensa jälkeen välieriin asti.
Heikommat kilpakumppanit Lukko on kaatanut näillä avuilla tasaisen varmasti. Kovempia vastustajia vastaan kyyti on usein ollut kylmää.
Siitä hyvä esimerkki nähtiin tiistain CHL-välierässä, kun liigan kärkijoukkue Kärpät poistui Äijänsuolta vierasvoitto taskussaan. Lukko ei ole tällä kaudella vielä kertaakaan voittanut oululaisia.

Vaikka välillä raumalaiset saattavat yllättää myös kärkijoukkueita, yksi asiaa pysyy aina samana. Oli vastassa sitten Kärpät, Pelicans tai Sport, antaa Lukko lähes aina kiekollisen hallinnan vastustajalleen ja tyytyy kyttäämään kilpakumppaniensa virheitä.Sillä tavalla Lukko on pärjännyt budjettiinsa nähden kelvollisesti: ei ole flopannut, mutta ei ole menestynytkään. Mestaruuksia ei hyökkäämistä pelkäämällä kuitenkaan voiteta. Se nähdään taas tänä keväänä, kun raumalaisten kausi päättyy pudotuspelipettymykseen.

Allekirjoitan täysin Riihentupan kirjoituksen ja uskon, että moni muukin. Neljä vuotta sitten olin sitä mieltä, että kolme pistettä on se mikä ratkaisee. Nyt jälkeen päin pitää sanoa, että kyllä se tapakin miten pisteet tulee niin jotain merkitsee. Eniten minua harmittaa tuo tunteen puute. Lukon peli on niin pitkäveteistä seurattavaa niin hallilla kuin kotona Ruudun ääressä. Puolustuspeli on kunnossa sitä ei voi kiistää. RD:n pitäisi ehdottomasti päivittää pelitapaansa hyökkäyspelin osalta. Antamalla vapaammat kädet hyökkäyspäässä lisäisi peli-iloa ja tuottaisi varmasti enemmän maalipaikkoja. Neljä vuotta dufvalaisuutta on pitkä aika. Tällä kaudella ei edes välierät tätä pelasta. Keväällä torilla taas harva muistaa tätä päivää...
 
Viimeksi muokattu:

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Dufvalla ja Rautakorvella on aika paljon yhteistä valmentajana. Tavallaan on onni, että Rautakorven projekti Tapparassa jäi kahteen kauteen, koska Tappara pelasi juuri tuollaista kiekkoa kuin Dufvan Lukko. Käytännössä peli oli ekan erän osalta johtoon pyrkimistä ja tämän jälkeen ikuista johdon pitämistä. Hyökkäämistä ei paljoakaan harrastettu. En tiedä, miksi ja mistä syystä, monet kokeneet valmentajaat pelkäävät uudistua. Rautakorpi uudistui vuonna 2012-2013 ja kehitti pelitapansa aivan uuteen uskoon, mutta kun mestaruutta ei tullut vaan jäätiin ässille hopeaa niin Rautakorpi veti väärät johtopäätökset omasta pelitavastaan ja kun olisi pitänyt antaa vielä enemmän vapauksia niin Rautakorpi ruuvasi joukkueen peli-ilon pois seuraavalla kaudella.

Tämän vuoksi hirveintä sontaa, mitä on ikinä nähty, on ollut playoff-sarja 2013-2014 Tappara vs. Lukko. Kun kumpikin valmentaja haluaa nähdä samaa roskaa, lopputulos on aivan hirveä katsojalle. Dufvan pitäisi yksinkertaisesti antaa kokonaisuudessaan hyökkäyspeli apulaisilleen ja itse keskittyä puolustuspelaamiseen. Lukon pelissä ei ole mitään katsottavaa ja itsekin eilen meinasin nukahtaa Lukko-Kärpät pelissä.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kolmella edellisellä kaudella katsoin n. 150-200 peliä, eli melkein kaikki mahdolliset, pari jäi vain välistä. Viimeksi Lukon peliä kunnolla seurannut silloin kun rankkareilla hävittiin porilaisia vastaan, muutenkin katsonut ehkä 5min pelistä ja todennut että löydän parempaakin viihdettä (kuten tiskaaminen, pölyjen pyyhkiminen, folkloristiikan pohtiminen taikka nenäkarvojen nyppiminen). Nyt en ole jaksanut edes avata lähetystä pitkään aikaan. Radiosta kuuntelen jos satun autossa olemaan. Kyllä sääliksi käy niitä jotka hallille jaksavat raahautua. Siitä huolimatta oletan/toivon että RD saa vetää kauden rauhassa loppuun ja sitten aloitetaan uudestaan Vuoren johdolla.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Kun Rautakorpi oli Lukossa, niin pelit oli tosiaan aika paljon puolustamista mutta tunnetta oli kentällä. Ja taistelua. Oli taklauksia, tappeluita ja nyhjäyksiä ja Lukon maalin edessä ei ollut vastustajan kiva olla. Vastustajan maalille ajettiin surutta. Kiitos Toporowski ja kumpp.

Dufvan joukkueesta nuo kaikki on ajettu pois. Anteeksi pyydellen kysellään oman maalin edessä, että voisiko vastustaja ystävällisesti siirtyä, jotta maalivahtimme näkisi kiekon. Ja toiseen päähän maalille ei aja kukaan kuin kerran kymmenessä pelissä.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Dufvan joukkueesta nuo kaikki on ajettu pois. Anteeksi pyydellen kysellään oman maalin edessä, että voisiko vastustaja ystävällisesti siirtyä, jotta maalivahtimme näkisi kiekon. Ja toiseen päähän maalille ei aja kukaan kuin kerran kymmenessä pelissä.
Eilen kuvaavaa oli kun kolmannessa erässä Kärppien Mäenalainen(?) niittasi Brookbankin numeroista levyksi laitaan. Brookbank nousi nopeasti ylös ja muisti että hanskat pidetään kädessä ja peli jatkui. Lukon tilanne tuloksellisesti oli jo tuossa vaiheessa tukala, joten voihan se olla että senkään takia BB ei kuitannut tilannetta mitenkään (uskokoon ketä haluaa). Toivottavasti ensi kaudella vastavassa tilanteessa reagoiminen muuttuu.
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Jaa, maalinteko on tökkinyt koko ajan, mutta kuitenkin esim. alkukaudella lukko voitti pelejä pistämällä joka toisesta paikasta laattaa pussiin.
Jos trollaamisen sijaan lukisit viestejä niin juurihan kirjoitin noista suonenvedoista. Ei mikään joukkue pitkässä juoksussa tee "joka toisesta paikasta". Selvennetään sitten että maalipaikkojen luominen on tökkinyt koko ajan. Niitä ei yksinkertaisesti tule määrällisesti eikä laadullisesti sen vertaa että voittavasta kiekosta voisi puhua.

Toki sattuu näitä jaksoja jolloin onnistuu Zapo+viisikkopuolustus+yv mutta aika vähissä nekin on olleet.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos trollaamisen sijaan lukisit viestejä niin juurihan kirjoitin noista suonenvedoista. Ei mikään joukkue pitkässä juoksussa tee "joka toisesta paikasta". Selvennetään sitten että maalipaikkojen luominen on tökkinyt koko ajan. Niitä ei yksinkertaisesti tule määrällisesti eikä laadullisesti sen vertaa että voittavasta kiekosta voisi puhua.

Toki sattuu näitä jaksoja jolloin onnistuu Zapo+viisikkopuolustus+yv mutta aika vähissä nekin on olleet.
Ei pelaa voittavaa lätkää, mutta silti voitot vs. häviöt tällä kaudella 22-17. Kausi on toki ollut hienoinen pettymys toistaiseksi, mutta sinun vinkuminen on nyt jatkunut jo neljättä vuotta, vaikka ensimmäisen kauden huonoja jaksoja lukuun ottamatta ollaan tilastojen valossa pelattu sitä "voittavaa lätkää".

Tämän kauden osalta suurin pettymys on ollut neloskenttä, joka on tehojen osalta satunnaisten tuuripomppujen varassa, eikä puolustustyöskentelykään oikein vakuuta. Myös Piitulainen on ollut tämänkin kauden osalta ainakin itselleni pettymys.

Mitä tulee Dufvan aikakauden kokonaisarviointiin, niin mielestäni tällä hetkellä ollaan aika lailla neutraalilla alueella: Lukko on ollut kaikilla kausilla siellä, missä kuuluukin (4 joukossa). Yhdelläkään kaudella ei ole ollut sarjan kovin rosteri, joten mestaruuden voittaminen on ollut ongelmallista, kun Tappara ja etenkin Kärpät ovat kummatkin operoineet kovemmalla nipulla.

Tämän kauden sijoitus ratkaisee omissa kirjoissani sen, onko Dufvan aikakausi plus- vai miinusmerkkinen. Vähintään välieräpaikka vaaditaan, jotta päästään plussalle.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onhan Lukolla ollut jaksoja kun maalivahtipeli ja viisikkopuolustus on toiminut hyvin ja Lukkoa vastaan on ollut todella vaikea tehdä maaleja. Todennäköisesti tämä on vähintään osittain valmentajankin ansiota. Sen sijaan maalinteko on tökkinyt koko ajan, koska hyökkäyspelitapaa ei käytännössä ole. Poislukien toki pari suonenvetojaksoa, kun yv-peli toimi luonnottoman hyvin, kuten tämän kauden alussa.

Eilen oli vasta toinen kerta tällä kaudella, kun Lukko teki viisi maalia yhdessä ottelussa.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihmetyttää tuo Lukon hyökkäyspelaamisen jatkuva haukkuminen. Nyt lehdessäkin jo kritisoitiin tuota kiekko päätyyn heittoa. Ensinnäkin Lukko ei aina heitä kiekkoa päätyyn. Se heittää sen useimmiten silloin, kun vastustaja tukkii hyvin siniviivan. Sinäänsä ihan järkevää, koska siniviivan kohdalla tehdyt menetykset ovat pahimmat menetykset - on ne sitten oman tai vastustajan sinisellä. Lukko on rakentanu joukkueensa niin, että siellä on hyvät laitahyökkääjät. Aika usein jopa Lukko pääsee ensimmäisenä päätykiekkoihin tai ainakin aiheuttaa vastustajan pakeille kovan paineen ja saa riiston ennen pitkään. Riiston jälkeen yleensä on voitettu siis 1vs1 tilanne jonka takia johonkin syntyy varmasti ylivoima tilanne. Toisin sanoen Lukko on tehnyt vaarallisen hyökkäyksen. Ei jääkiekossa ole yhtä ainoaa ja oikeaa tapaa hyökätä. Jopa tämän hetken johtava valmentaja kaikilla mittareilla eli Jukka Jalonen on omassa kirjassaan suositellut kiekon heittoa päätyyn tilanteissa joissa on vaikea päästä muuten alueelle. Väittääkö täällä joku, että Lukko heittää ylivoimahyökkäyksissä kiekon päätyyn? Se ei nimittäin tee sitä.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukolla on tosiaan Liigan mittapuulla erittäin nimekäs ja kokenut hyökkäyskalusto. Silti maaleja on syntynyt vain 93 kpl, esim. Kärpät on iskenyt 118 maalia, SaiPa 118, HIFK 113 ja Tappara 113 (pelannut 3 ottelua Lukkoa vähemmän). Melkoisen iso ero Lukkoon. Lisäksi Lukon ylivoima on teholtaan Liigan paras, 23.48 %, mikä on hulppea lukema. Tuosta voi vetää sen johtopäätöksen, että tasakentin Lukon hyökkäyspeli ei juuri tuota maalipaikkoja, eikä myöskään maaleja.

Kuten Vahalahti sanoi eilen Ylen haastattelussa, Lukko pyrkii pitämään pelit vähämaalisena ja ratkomaan ylivoimista. Tuo on se RD:n sapluuna, eikä se kovin viihdyttävää ole.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että Lukko menee tuolla sapluunalla välieriin asti, mutta silloin pitäisi kiekollisessa pelissä ja hyökkäyksissä olla muitakin variaatioita, kun kiekon hakkaaminen päätyyn. Tuo on lisäksi todella kuluttava pelityyli, kun Lukon osin raskasjalkaiset laiturit rynnivöt tappelemaan päätykiekoista illasta toiseen. Niinä iltoina, kun luistin ei ole syönnillä, niin näyttää kun Lukko luovuttaisi aina kiekon pois.
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuosta voi vetää sen johtopäätöksen, että tasakentin Lukon hyökkäyspeli ei juuri tuota maalipaikkoja, eikä myöskään maaleja.

Tämä on totta, mutta periaatteessa 5-5 pelissä ei tarvitakaan juuri maaleja mikäli vain onnistutaan hankkimaan ylivoimia. Eilen Lukolla oli ajoittain dominointia tasakentällisin jonka seurauksena vastustaja joutui monesti rikkomaan. Sinällään on sama, tehdäänkö se maali tasakentällisin vai tasakentällisin hankitulla ylivoimalla.

Mutta ainakin jommassa kummassa tulee onnistua tasaviisikoin, muuten joukkue kuin joukkue on vaikeuksissa.
 
Viimeksi muokattu:

Kiikartorni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Rantanen
Hitaat lähdöt menee pääsääntöisesti reisille koska laiturit karkaavat lähdöissä. Tämä johtaa siihen että laiturit seisoo hyökkäyssinisellä kun pakin avaus lähtee. Tästä syystä 1) kukaan ei ehdi päätykiekkoon 2) laituri saa kiekon seisovalla jalalla tai 3) avaus menee pitkäksi. Dufva välttää tällä komiikalla rintamalähtöjen aiheuttamat vastahyökkäykset. Seuratkaapa!
Yhtä asiaan en ymmärrä. Miksei päätykiekkoa heitä useemmin hyökkääjä liikkeestä, jolloin voitettais tuplamäärä kamppailuita.

Kärpät ja KooKoo saatiin ajoittain purjeeseen poikkeuksellisen korkeella prässillä (Lukkohan oli tästä joskus tunnettu kotijoukkueena). Molempia vastaan päästiin myös vastahyökkäämään keskialueen tukoksesta.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aika usein jopa Lukko pääsee ensimmäisenä päätykiekkoihin tai ainakin aiheuttaa vastustajan pakeille kovan paineen ja saa riiston ennen pitkään. Riiston jälkeen yleensä on voitettu siis 1vs1 tilanne jonka takia johonkin syntyy varmasti ylivoima tilanne. Toisin sanoen Lukko on tehnyt vaarallisen hyökkäyksen.
Tämä ei kyllä todellakaan ainakaan viimeaikoina ole pitänyt paikkaansa. Päätykiekoissa ei olla juuri koskaan ajoissa perillä, vaan vastustajan pakit pääsee poimimaan ne rauhassa haltuun ja avaamaan pelin. Myös karvauspeli on ollut onnetonta ja usein ajoitukseltaan pielessä. Käytännössä Lukko on siis luovuttanut kiekon vapaaehtoisesti vastustajalle kiekollisen hyökkäämisen sijaan. Vasta parissa viime pelissä on nähty taas aivan uudenlaista draivia karvauksessa ja heti vastustajat ovat olleet aivan kusessa.

Itse olen kyllä sitä mieltä, että Lukko menee tuolla sapluunalla välieriin asti, mutta silloin pitäisi kiekollisessa pelissä ja hyökkäyksissä olla muitakin variaatioita, kun kiekon hakkaaminen päätyyn. Tuo on lisäksi todella kuluttava pelityyli, kun Lukon osin raskasjalkaiset laiturit rynnivöt tappelemaan päätykiekoista illasta toiseen. Niinä iltoina, kun luistin ei ole syönnillä, niin näyttää kun Lukko luovuttaisi aina kiekon pois.
Olen tästä täysin samoilla linjoilla kanssasi.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Itse olen kyllä sitä mieltä, että Lukko menee tuolla sapluunalla välieriin asti, mutta silloin pitäisi kiekollisessa pelissä ja hyökkäyksissä olla muitakin variaatioita, kun kiekon hakkaaminen päätyyn. Tuo on lisäksi todella kuluttava pelityyli, kun Lukon osin raskasjalkaiset laiturit rynnivöt tappelemaan päätykiekoista illasta toiseen. Niinä iltoina, kun luistin ei ole syönnillä, niin näyttää kun Lukko luovuttaisi aina kiekon pois.
Tämä on varmaan ihan totta. Kuitenkin täytyy muistaa, että joka vuosi Tapparalla ja Kärpillä on ollut monipuolisempi rosteri, joka on mahdollistanut kiekollisemman pelin. Dufva ei ole koskaan ollut mikään kiekollisen pelin velho, vaan hänen menestysreseptinsä on peluuttaa rumaa mutta tehokasta playoff-kiekkoa.

Jos Lukko haluaisi lähteä kauteen ennakkosuosikkina, pitäisi joukkueesta löytyä ainakin kaksi hyvän pelinlukutaidon omaavaa sentteriä, jotka pystyisivät ottamaan laitureista enemmän tehoja irti.

Ensi kaudeksi rosteria luultavasti kevennetään luisteluvoimaisemmaksi, mikä mahdollistaa monipuolisemman sapluunan hyökkäyspelille. En kuitenkaan usko, että se takaa mitään automaattista finaalipaikkaa, ellei sitten pelaajamateriaali parannu selkeästi.

Näkisin, että Dufvan pelitavalla saavutetaan jopa varmempi välieräpaikka, mutta toisaalta kiekollisemmalla pelitavalla katto on korkeammalla menestyksen suhteen. Uraman aikanahan Lukko pelasi ajoittain sarjan parasta lätkää, mutta notkahdukset olivat sitäkin pahempia.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg

WulpesWulpes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Dinamo Riga & AS Roma
Ei ole todellista tuohua tämä, RD pitäisi painaa hommia täysillä Lukon laskuun.
Sitten mennään kikkailemaan Jukureiden tilaisuuteen, vaikka nykyisen seuran pelillisten asioiden kuntoon saaminen
pitäisi olla se ykköshomma kun pitempi pelitauko oli käytettävissä.

Vähän sama kun rakentaisit viikot Suomessa Mersuja, mutta viikonloput hilluisit BMW:n edustusjuhlissa.

Vai tarkoittaako tämä kaikki sitä että Vuoren Juhalla on jo isompi rooli mitä meidän annetaan ymmärtää?

Tänään voisi nuo Kärpät sitten hoidella, jotta RD veisi meidät edes johonkin finaaliin, muuten voi
painua vaikka heti sinne Mikkeliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös