Anteeksi ensimmäisenä vieraisiin pöytiin huutelu, mutta on pakko kommentoida muutamaa asiaa.
Onhan Dufva sentään valmentanut jo Tapparaakin ja Dufvan ammattitaitoa on todella vaikea kiistää nimenomaan henkisellä puolella. Hän on loistava valmentaja sytyttämään joukkueen ja tuottamaan tiiviillä joukkuehengellä toimivan joukkueen, mutta mun on oikeasti pakko sanoa, että RD:n on tehtävä Rautakorvet tässä jossakin lähiaikoina tai ura alkaa olla lopuillaan.
Dufvan pelikirja on yksinkertaisesti sellainen, että kärkipelaajien on oltava aivan mielettömiä virtuooseja. Dufvalla on periaatteessa ainoastaan yhdenlaista hyökkäämistä tarjolla ja se on se, että kiekko heitetään päätyyn/alueelle ja sitten kaikki ukot menevät perään ja kiekkoa toimitetaan vaan maalille ja yritetään lakaista kiekkoa sisään. Dufvan joukkueet vetävät paljon ja pelaavat paljon kiekottomana. Varsinaisia kiekkokontrollitekoja (palautuksia, hidastuksia, uudelleen organisoitumisia) Dufvan joukkueet ei oikeastaan juurikaan tee vaan mieluummin viskataan se kiekko sinne päätyyn.
Mun mielestä Dufva tarvitsisi kipeästi jonkun toisen valmentajan nimenomaan tekemään sitä pelikirjaa siihen viereen. Hänen tarvitsisi saada uusia sivuja tuohon pelikirjaan ja tuoda peliin erilaista ryhtiä ja rytmiä. Tällä kaudella Tapparassa oli kaikki sallittua ja mä nautin, vaikka pelit päättyivätkin hopeaan. TAAS. Mutta erona Jussi Tapolalla ja Jukka Rautakorvella oli, että pelaajilla oli lupa pelata ja lupa lähteä pelin mukaan. Jos peli kutsui sellaista kolmen minuutin rummutusta ja kulmarallia, jolla väsytetään vastustajaa niin niin sai tehdä, vaikka puolustusvalmius vähän kärsisi.
Sitten vaakakupin toisessa päässä omista sai viskata kiekkoja surutta keskialueelle, jos oli paniikki ja muutenkin sai reagoida, viihdyttää. Tapparan peleissä tapahtui. Metsola joutui venymään välillä uhkarohkean pelaamisen vuoksi käsittämättömiin gamesavereihin, mutta kaikesta tästä jäi silti aivan mielettömän hyvä maku fanille, koska tarvittaessa taklattiin, mentiin mukaan pelin flowhon ja tarvittaessa hidastettiin peliä. Kiekkoa sai hieroa ja rakastaa ja välillä sai isollakin riskillä tulla kiekon kanssa omalle siniselle vaan, että vastustaja tekee maalin.
Dufvan pelaajat näyttävät vuodesta toiseen siltä, että he joutuvat pelaamaan käsijarru päällä ja kuten Rautakorvellakin tuntuu, että pelaajat eivät aina uskalla tai saa tehdä sitä ratkaisua, jota peli kutsuu puoleensa. Tuollainen Diesel-joukkue voittaa äärimmäisen harvoin mestaruuden ja Lauri Marjamäen taitoja valmentajana ei voi kuin ihailla, sillä hänen joukkueensa pystyi voittamaan tällä kaudella mestaruuden tuollaisella diesel-pelaamisella ja pelin hidastimisella ja tavallaan tarvittaessa hirveällä antikiekollakin. Jännää oli, että kahdesta finaalijoukkueesta se oli sitten lopulta Kärpät, joka yleensä tyytyi kyttäilemään ja jätti aloitteet Tapparalle. Harmi, että meillä oli jo bensakin niin loppu ja laajuus käytetty, että ei se sit ihan riittänyt.
Dufvalla ja Rautakorvella on tässä vielä valmentajina paljon tekemistä. Rautakorpi todisti kaudella 2012-2013, että hän pystyy halutessaan saamaan joukkueensa pelaamaan myös loistavaa ja hyökkäysorientoitunutta kiekkoa peruuttelun ja dieselin sijasta, mutta jostain syystä hävityn mestaruuden jälkeen Rautakorpi palasikin takaisin siihen, mistä oli lähtenyt. Dufvakin yritti muuttaa peliänsä kiekollisemmaksi, kun aloitti Lukossa, mutta tiputettuaan Jokerit omalla tavallaan hän palasi juurilleen.