Riehuvat nuorisojengit – uusi normaali?

  • 192 588
  • 1 182

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Sakilaiset ja lättähatut, punkkarit ja diinarit, klassiset kaupunginosatappelut, ysäriskinheadit ja muut. Nuoriso Suomessa on aina osannut ottaa mittaa toisistaan, sekä aiheuttaa pahennusta. Mutta se mistä ennen on selvitty kenties mustalla silmällä ja haavojen nuolemisella, on nyt raa´istunut ja "uutta normaalia" tuntuu olevan se, että yhä nuoremmilla tavataan aseistusta ja sitä ei epäröidä myöskään käyttää. Ajat ovat toki poikkeukselliset ja vanne voi kiristää myös nuoremman polven päätä, mutta jengiytymisen syille lienee etsittävissä hieman pitempiä kaaria kuin päälle vuoden jatkunut koronapandemia. Jos joka viikko saamme lukea puukotuksista, niin kyllähän tuo pistää miettimään, että mitä asialle voidaan tehdä, mitä vielä voi olla tulossa ja kauan kestää, että nuorisojengi Y kohtaa vastavoiman X jäljen ollessa sitten erityisen rumaa. Mielenterveystyön resurssit, syrjäytyminen, poikkeusolot, huumeet, statussymbolit, muualta maailmasta haetut mallit, vai joku muu?

 
K

Kiekkokatsoja

Pienestä pitäen kun oppii, että sekoilusta ei juurikaan seuraa mitään, on sekoilun kiertokulku valmis. Sekoillen paremminkin saa jotain, kuin että siitä seuraisi sanktio. Saa mainetta, rahaa, hauskanpitoa ym. Sekoilua tehostaa mm. päihteet, syrjääntyminen, jengiintyminen, mahdollisuus olla ilman velvoitteita ja seuraumuksia.
Juuri mihinkään ei voida riittävästi puuttua, kun on alaikäinen.
Käytettävissä olevia keinoja heikennetään, vaikka sitä tulisi vahvistaa. Pelkkä diipadaapa sanahelinä, ei johda mihinkään. Sitä heikennystä tekee/tukee hallitus, media, pelkkien oikeuksien puolesta "vouhottajat", ja monet muut (esim omat vanhemmat).
Tämä touhu pahenee koko ajan, ja jatkaa pahenemistaan.
Mutta näillä mennään.
Lisäys. On mielipiteitä, että tämä on normaalia. Paskahätäkin on normaalia. Yleensä sitä ihminen hakeutuu vessaan, heti kun tämä tarve/ongelma muodostuu . Jotkut puolestaan eivät, ja kokeilevat, että jospa se paska ei lentäisi yllättäen tuulettimeen.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ajat ovat toki poikkeukselliset ja vanne voi kiristää myös nuoremman polven päätä, mutta jengiytymisen syille lienee etsittävissä hieman pitempiä kaaria kuin päälle vuoden jatkunut koronapandemia. Jos joka viikko saamme lukea puukotuksista, niin kyllähän tuo pistää miettimään, että mitä asialle voidaan tehdä, mitä vielä voi olla tulossa ja kauan kestää, että nuorisojengi Y kohtaa vastavoiman X jäljen ollessa sitten erityisen rumaa. Mielenterveystyön resurssit, syrjäytyminen, poikkeusolot, huumeet, statussymbolit, muualta maailmasta haetut mallit, vai joku muu?

Varmasti kaikki mainitsemasi. Pienellä osalla suomalaisia menee todella heikosti, ja he ovat mukana jengeissä, joissa on poliisin mukaan mahdollisesti järjestäytyneen rikollisuuden piirteitä. Uutta on ulkomaalaistaustaisten ilmestyminen viime vuosina ja vuosikymmeninä suuremmassa määrin Suomen katukuvaan:


Uutta on myös vuodesta 2015 alkanut hyvin nuorten väkivallantekojen merkittävä kasvu. Useat mediat (mm. YLE ja HS) julkaisivat vuoden 2020 kesällä aineistoa, jotka kertoivat väkivallasta alaikäisten tekemänä.

Itse uskoin useammankin hallituksen haluun tehdä riittäviä toimia. Sellaista ei ole tapahtunut. Kun Marinin hallituksen aikana erityisesti maahanmuuttajaperheisiin kohdistuva lapsiköyhyys saattaa nousta aiemmin linkittämäni HS:n artikkelin mukaan huimasta 130 000 lapsesta yli 230 000 lapsen ilman, että asiaan on Marinin hallituksen toimesta puututtu, jälki tulee olemaan rumaa.

Nyt olen sitä mieltä, että olemme jo pahasti myöhässä. Erityistoimia olisi pitänyt tehdä viimeistään vuodesta 2015 alkaen. Ehdotuksista ei ole ollut pulaa, mutta päätöksistä on. Suurimmat ongelmat tulevat maahanmuuttajataustaisten perheiden kautta, koska köyhyys johtaa liian suurella osalla syrjäytymiseen, koulusta pois jäämiseen, ammattitaidottumuuteen. Jäljelle jää rikokset ja rikollinen elämä, jota ihaillaan siksi, että se tuo rahaa ja kunnioitusta.
 

lihaani

Jäsen
Suurimmat ongelmat tulevat maahanmuuttajataustaisten perheiden kautta, koska köyhyys johtaa liian suurella osalla syrjäytymiseen, koulusta pois jäämiseen, ammattitaidottumuuteen. Jäljelle jää rikokset ja rikollinen elämä, jota ihaillaan siksi, että se tuo rahaa ja kunnioitusta.
Tämä on aina ollut köyhyyden dilemma:
Istut työvoimatoimiston tädin tai sedän edessä ja kuuntelet luentoa kuntouttavasta työtoiminnasta. Menet joksikin aikaa 10€/päivä jollekkin patalappukurssille.. Toteat, ettei tämä istu omaan urasuunnitelmaan. Jossain baarissa tulee tosi viileä kundi liiveissään ja kysäisee, voitko viedä pienen nyssäkän annettuun osoitteeseen postiluukusta. Hinta parisataa. Sen jälkeen se on menoa. Kuka kehtaa anoa peruspäivärahaa kun pikkujutuilla voi tehdä kunnon tiliä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Sakilaiset ja lättähatut, punkkarit ja diinarit, klassiset kaupunginosatappelut, ysäriskinheadit ja muut. Nuoriso Suomessa on aina osannut ottaa mittaa toisistaan, sekä aiheuttaa pahennusta. Mutta se mistä ennen on selvitty kenties mustalla silmällä ja haavojen nuolemisella, on nyt raa´istunut ja "uutta normaalia" tuntuu olevan se, että yhä nuoremmilla tavataan aseistusta ja sitä ei epäröidä myöskään käyttää.
...
Mitä olen itse käsittänyt ja antanut itselleni kertoa, niin ainakin ennen 80-lukua puukot heiluivat hyvin tiuhaan ja esimerkiksi Puumalan Pistohiekan lavalla oli kuulemma tunnelman puolesta epäonnistunut kesälauantai jos kukaan ei päässyt hengestään. Pikkuhiljaa (ja ajoittain enemmänkin) jatkunut talouskasvu 90-luvun lamaan asti oli ehtinyt saada peruspalikat siinä määrin kuntoon että pystyttiin sitten ennaltaehkäisemään tuhoisaa häiriökäyttäytymistä, eikä kotoperäinen väestö varmaan olekaan oppinut ainakaan isommassa määrin palaamaan niihin ajatusmalleihin joissa kaikki on turhaa ja kusipään ja psykoottisen riehujan maine on jotenkin hieno asia. Toki jos jengiytymistä päästetään tapahtumaan minkään porukan toimesta, niin varmaan siellä on kaikista kansanryhmistä halukasta osallistujaa kun onhan se toki ihan vitun coolia paskoa tulevaisuutensa jo esiteini-ikäisenä ja viettää koko max 25 vuoden ikä vankilassa.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ihan käsittämätöntä, että yhteiskunnalla ei ole keinoja tän kaltaisen toiminnan enneltaehkäisyyn ja rajoittamiseen. Yhtäkkiä tänne pölähtää 30 000 kutsumatonta hemmoa kylään jäädäkseen ja liian isolla prosentilla tästä porukasta on tapana osoittaa kiitollisuutensa tekemällä pahojaan niin paljon kun ehtii.
Lainsäädäntö ja käytännöt ovat varsinkin nuorten kohdalla niin löysiä, että eihän rangaistukset edes pelota. Toisen ihmisen hengen riistämisestä selviää max. kolmen vuoden lusimisella (usein toki huomattavasti vähemmällä) ja silloinkin tarjotaan suffelia oikealta ja vasemmalta, että ei vaan tulisi paha mieli. Uhrin omaisia saattaa kuitenkin vituttaa vähän pidempään.
Mikä on tossa rangaistuksen vaikutus? Pariin vuoteen ei ehkä pääsee kadulle tekemään pahojaan, mutta siinä kaikki. Onhan niitä jokunen nuori, joka osaa ottaa opikseen ja lopettaa pölhöilyn siihen ensimmäiseen linnareissuun, mutta liian moni sinne palaa todettuaan, että eihän se vankila olekaan niin paha paikka.
Haluaisin yhteiskunnalta kovempaaa puuttumista näiden lapsipahantekijöiden touhuihin ja tietenkin myös niitä ennaltaehkäiseviä juttuja, että näihin ei päädyttäis, mutta nyt ollan tosiaan jo pahasti myöhässä. Eli kyllä nää riehuvat kakarat ovat varmaan uusi normaali, kun yhteiskunta on niin munaton, ettei kykene tällaista toimintaa mitenkään lopettamaan.
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Yksi asia johon jokainen voi taholtaan vaikuttaa on se miten suhtaudumme kaiken maailman gangstereihin. Media on jo hyvän aikaa romantisoinut ties mitä nakkimakkaroita ja räntä-ahoja. Puhutaan jostain helvetin roadmaneista, vaikka pitäisi puhua paskahousuista jotka pelkäävät saavansa turpaan.



Kulttiklassikosta eräs mieleeni painunut kohtaus.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP

Tässä ei sanota mitään siitä, että kuinka nuori ja minkälaisen teräaseen saa hankkia. Ilmeisesti sitä ei sen kummemmin säännöstellä, mutta joutunevat kauppiaat miettimään, että mikä ero on sillä, että Matti-poika hakee eräliikkeestä kalahousut jalassa jonkin perkuuveitsen, tai Kampissa jokin lökäpöksy haluaa ostaa veitsen, jonka ainoa funktio on aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa ihmisten välisissä kanssakäymisissä.

Mitä olen itse käsittänyt ja antanut itselleni kertoa, niin ainakin ennen 80-lukua puukot heiluivat hyvin tiuhaan ja esimerkiksi Puumalan Pistohiekan lavalla oli kuulemma tunnelman puolesta epäonnistunut kesälauantai jos kukaan ei päässyt hengestään.
Mutta heiluivatko siellä 12-13 vuotiaat puukko kädessä?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mitä olen itse käsittänyt ja antanut itselleni kertoa, niin ainakin ennen 80-lukua puukot heiluivat hyvin tiuhaan ja esimerkiksi Puumalan Pistohiekan lavalla oli kuulemma tunnelman puolesta epäonnistunut kesälauantai jos kukaan ei päässyt hengestään. Pikkuhiljaa (ja ajoittain enemmänkin) jatkunut talouskasvu 90-luvun lamaan asti oli ehtinyt saada peruspalikat siinä määrin kuntoon että pystyttiin sitten ennaltaehkäisemään tuhoisaa häiriökäyttäytymistä, eikä kotoperäinen väestö varmaan olekaan oppinut ainakaan isommassa määrin palaamaan niihin ajatusmalleihin joissa kaikki on turhaa ja kusipään ja psykoottisen riehujan maine on jotenkin hieno asia. Toki jos jengiytymistä päästetään tapahtumaan minkään porukan toimesta, niin varmaan siellä on kaikista kansanryhmistä halukasta osallistujaa kun onhan se toki ihan vitun coolia paskoa tulevaisuutensa jo esiteini-ikäisenä ja viettää koko max 25 vuoden ikä vankilassa.

Meillähän oli pitkään hyvä kehitys, mutta käänne tapahtui alle 15-vuotiaiden osalta vuonna 2015:


Aiemmin tähän vastatattiin, että alaikäisten (alle 18-v) väkivalta yms ei ole kasvussa. Yksi vastaus tässä:


Mutta nyt sama kasvava trendi näkyi alle 18-vuotiaiden osalta vuonna 2020:

 

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
Pienestä pitäen kun oppii, että sekoilusta ei juurikaan seuraa mitään, on sekoilun kiertokulku valmis. Sekoillen paremminkin saa jotain, kuin että siitä seuraisi sanktio. Saa mainetta, rahaa, hauskanpitoa ym. Sekoilua tehostaa mm. päihteet, syrjääntyminen, jengiintyminen, mahdollisuus olla ilman velvoitteita ja seuraumuksia.
Juuri mihinkään ei voida riittävästi puuttua, kun on alaikäinen.
Käytettävissä olevia keinoja heikennetään, vaikka sitä tulisi vahvistaa. Pelkkä diipadaapa sanahelinä, ei johda mihinkään. Sitä heikennystä tekee/tukee hallitus, media, pelkkien oikeuksien puolesta "vouhottajat", ja monet muut (esim omat vanhemmat).
Tämä touhu pahenee koko ajan, ja jatkaa pahenemistaan.
Mutta näillä mennään.
Lisäys. On mielipiteitä, että tämä on normaalia. Paskahätäkin on normaalia. Yleensä sitä ihminen hakeutuu vessaan, heti kun tämä tarve/ongelma muodostuu . Jotkut puolestaan eivät, ja kokeilevat, että jospa se paska ei lentäisi yllättäen tuulettimeen.

Päätä on silitetty nyt ihan tarpeeksi kauan. Ehkä ne perinteiset vanhan ajan kuritukset pitäisi palauttaa paskapennuille. Toki uusi sukupolvi ahdistuu nykyään herkästi vaikka ja mistä, jolloin pahaolo lisääntyy. Onko näissä sitten kyse kerskakulutusyhteiskunnan ennakko-odotuksissa vai ympäristömyrkyissä, niin että bipolaarisuutta ja muita mielenterveysongelmia esiintyy. Kuka tietää. Onneksi ampuma-aseita ei suomessa ole amerikan villinlännen tapaan, koska muuten jälki olisi rumempaa.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mitä olen itse käsittänyt ja antanut itselleni kertoa, niin ainakin ennen 80-lukua puukot heiluivat hyvin tiuhaan ja esimerkiksi Puumalan Pistohiekan lavalla oli kuulemma tunnelman puolesta epäonnistunut kesälauantai jos kukaan ei päässyt hengestään.

Pistohiekka...niin mihin lie nimi viittaakaan. Eilen ennen tämän ketjun aukaisua sanoin töissä että toivat monet kulttuurit Suomen vanhan kansanperinteen takaisin. Ja muistelin samalla, että kun oltiin teinejä niin puukkoja oli vähän siellä sun täällä ja väliin ne viuhuivatkin. Sitten tilanne rauhoittui rauhoittumistaan ja nyt se on takaisin.

Mutta, kun on vain uutisten varassa, niin jotenkin tuntuu että uudessa normaalissa on useammin sivulliset ja ulkopuoliset uhreina. Ei omassa nuoruudessa ja vähän vanhempienkaan aikaan useastikaan syyttömänä oltu terän tiellä.

Itellä ei ole kokemusta, paitsi yhden waarallisen nazin tekämä puukotusuhkaus mutta kasaan sekin sitten kuivui.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Nuorisorikollisuushan on ollut laskussa jo useamman vuoden ajan. Lisäksi yleisellä tasolla nuorten asenne rikollisuutta kohtaan on muuttunut entistä negatiivisemmaksi, mikä on tietenkin hyvä asia. Esimerkiksi toverien tekemiin rikoksiin suhtaudutaan aiempaa paheksuvammin.

Ongelma on sen sijaan tämän tyyppinen rikollisuus, joka on tässäkin ketjussa tullut jo ilmi eli pieni osa tekee yhä vakavampia rikoksia, kuten vaikkapa tämä Tilastokeskuksen artikkeli osoittaa. Huolestuttava ilmiö, johon toivottavasti keksittäisiin tehokkaita toimenpiteitä. Tämä olisi ensiarvoisen tärkeää sekä yhteiskunnan turvallisuuden että nuorten itsensä kannalta; nuoruusiän rikoskäyttäytymisellä kun on suhteellisen vahva yhteys aikuisiän rikoskäyttäytymiseen. Toisin sanoen moni vanki on aloittanut rikollisen uran jo nuorena.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Juu toki myönnän että aiempina aikoina riehuneet ovat tyypillisesti olleet vanhempia ja todennäköisesti alkoholi on ollut vahvana myötävaikuttimena tekoihin, vaikka luonnollisesti myös yleinen ilmapiiri on mahdollistanut sen että puukolla pökkääminen on ylipäätään kuulunut melko yleisesti temppuvalikoimaan. Suomessahan väkivaltaisuus oli huipussaan n. 100 vuotta sitten kun sisällissodan raaistamalle kansalle henkirikos oli ihan jokapäiväinen tapaus, talvi- ja jatkosotien myötä tuli sitten omat ongelmat ja demonit joita siirrettiin suurille ikäluokille kun enemmän tai vähemmän mieleltään järkkyneet kasvattivat jälkikasvua parhaaksi näkemillään metodeilla.

Nykyisin ongelma taitaa olla tosiaan keskittynyt siten että suurimmalle osalle nuorista ei väkivalta ole minkäänlainen vastaus ja sitten erittäin pienelle osalle se on ainoa vastaus. Tuohon vaikuttaa toki ulkopuolelta tuodut/tulleet toimettomat nuoret miehet joista voi vielä ainakin osalla olla erittäin epäterveitä käyttäytymismalleja tuliaisina. Lisäksi sitten kasvanut osattomuus (lapsiperheköyhyyden kasvaessa) osalla väestöstä ja toki myös tuossa ylempänä mainittu jannenakkiramperien yms. ihmisen muotoisten pökäleiden ja täysluusereiden jalustalle nostaminen jonkunlaisina romanttisina rappiosankareina, kun tosiaan kyseessä on kuitenkin lopunviimein pelkästään itseään ajattelevat ja koko yhteiskunnalle haitalliset kikkareet.

Mutta tosiaan väkivallan raaistuminen ja väkivaltaan syyllistyvien nuori ikä on ongelma, mihin pitäisi puuttua. Puuttuminen vaatii yhteiskunnalta voimavaroja, mutta lopulta kuitenkin murto-osan siitä mitä vahinkojen korvaaminen vaatii, jos vahinko on ylipäätään korvattavissa. Vankilapäivän hinnalla maksaisi parinkin pätevän sosiaalityöntekijän palkat ja ruumiinvammojen paikkaamisen sijaan olisi fiksua yrittää opettaa ihmisentainta ihmiseksi esim. nakiksi muuttumisen sijaan.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Mitä olen itse käsittänyt ja antanut itselleni kertoa, niin ainakin ennen 80-lukua puukot heiluivat hyvin tiuhaan ja esimerkiksi Puumalan Pistohiekan lavalla oli kuulemma tunnelman puolesta epäonnistunut kesälauantai jos kukaan ei päässyt hengestään. Pikkuhiljaa (ja ajoittain enemmänkin) jatkunut talouskasvu 90-luvun lamaan asti oli ehtinyt saada peruspalikat siinä määrin kuntoon että pystyttiin sitten ennaltaehkäisemään tuhoisaa häiriökäyttäytymistä, eikä kotoperäinen väestö varmaan olekaan oppinut ainakaan isommassa määrin palaamaan niihin ajatusmalleihin joissa kaikki on turhaa ja kusipään ja psykoottisen riehujan maine on jotenkin hieno asia. Toki jos jengiytymistä päästetään tapahtumaan minkään porukan toimesta, niin varmaan siellä on kaikista kansanryhmistä halukasta osallistujaa kun onhan se toki ihan vitun coolia paskoa tulevaisuutensa jo esiteini-ikäisenä ja viettää koko max 25 vuoden ikä vankilassa.
Heiluivat mutta erona näihin viime aikaisiin on se, että silloin ne heiluttelivat keskenään puukkoja eikä uhrina olleet täysin ulkopuoliset.
Sen takia tuo tilanne on huomattavasti pahempi kuin aikaisemmin, jos keskittyisivät puhkomaan keuhkoja toisiltaan niin yhteiskunnan kannalta ihan sama. Kun tuo väkivalta kohdistuu entistä useammin täysin ulkopuolisiin niin ollaan tilanteessa, jossa siihen täytyy puuttua kovin keinoin.

Lisäksi se, että tuolloin rikolliset uskoivat myös virkavaltaa ja kun sieltä käskytettiin, että nyt homma loppuu niin se loppui.
Nyt siellä joku piripää käy poliisien kimppuun yms. tai nostamassa syytettä siitä kuinka häntä kohdeltiin kaltoin.
 

rosba70150

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ihan senkin uhalla että tulisi vaikka pelikieltoa niin sanonpa nyt vaan. Viime kesänä katselin omalta parvekkeelta kun noin 50, suurimmalta osin maahanmuuttajataustaisen nuoren, lauma häiriköi koko kaupunginosaa ja leikki hippaa poliisin kanssa. Toki näissä porukoissa on myös kantasuomalaisia, mutta varsinkin viimeaikaisten tapahtumien kuvassa näyttää siltä että suurimmalla osalla porukasta on maahanmuuttajataustaa.

Eli kyllä tuossa kotouttamisessa ja päänsilittelyssä on vedetty isolla kädellä vituiksi jo pitkän aikaa. Ratkaisu ei voi olla keppi, vaikka sitä porkkanaa on jo kauan annettu, koska se todnäk lisäisi vaan vihamielisyyttä auktoriteetteja vastaan. Ei myöskään teennäinen jalkautuminen someen tms. ns. "paskanlänkytys". Ei sillä ketään saada tavoitettua. Rangaistuksien koventaminen? Voisi olla, mutta saataisiin joskus takaisin vielä enemmän katkeroituneita yksilöitä.

Melkoinen dilemma siis. Varmasti nuorisotyö ja ns. "kokemusasiantuntijat" saisivat taottua järkeä päähän ja jospa se sitä kautta lähtisi leviämään. Toki myös sinne kodin oloihin pitäisi tarttua ja laittaa vaikka rahahanat kiinni jos ei tule muutosta.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

MegaForce

Jäsen
Ei ole uusi normaali. Ilmiöitä tahdotaan suurennella siten, että ne sopivat omaan poliittiseen agendaan tai maailmankatsomukseen joka on usein jollain tasolla muukalaisvihamielinen.
 

MegaForce

Jäsen
Miten sitä on liioiteltu?
Siten, että katujengit eivät vaikuta 99,9% ihmisen elämään. Tietenkin yksikin ulkopuolinen väkivallan tai rikoksen uhri on liikaa, mutta sitä varten meillä on oikeuslaitoksemme, että pahantekijät saadaan rangaistua. Suomessa on valitettavasti myös järjestäytynyttä rikollisuutta, moottoripyöräjengejä sekä maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten nuorisojengejä. Jokaisella on velvollisuus ilmoittaa viranomaiselle, mikäli itseä tai muuta henkilöä uhataan. Jengien aseistuminen on vakavampi juttu.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Täytyyhän se korona-korttikin nostaa pöytään. Ymmärtäähän nuorten hädän, kun on koronaa ja kaikkea. Vielä kun muukalaisvihamieliset revittelevät näistä yksittäistapauksista omaa agendaansa tulevia otsikoita.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Siten, että katujengit eivät vaikuta 99,9% ihmisen elämään. Tietenkin yksikin ulkopuolinen väkivallan tai rikoksen uhri on liikaa, mutta sitä varten meillä on oikeuslaitoksemme, että pahantekijät saadaan rangaistua. Suomessa on valitettavasti myös järjestäytynyttä rikollisuutta, moottoripyöräjengejä sekä maahanmuuttajataustaisten ja kantasuomalaisten nuorisojengejä. Jokaisella on velvollisuus ilmoittaa viranomaiselle, mikäli itseä tai muuta henkilöä uhataan. Jengien aseistuminen on vakavampi juttu.
Niin miten se nyt meni? Meinaan, että eikö noista juuri tässä keskustella?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös