@Alamummo ..Meindl-vastaisuuteni kattaa kaikki muutkin saman kenkätyypin kengät. Inhoni olen kehittänyt kokemuksen myötä. En näet ymmärrä, miksi kannattaisi käyttää kenkää, joka on hankala pukea ja riisua, joka ei muutaman käyttövuoden jälkeen pidä vettä, jonka varsi on niin lyhyt, että sillä ei voi kahlata, jonka kanssa on rakkovaara, joka on painava, jolla on surkea jalkapohjatuntuma ponnistettaessa pohjan paksuuden vuoksi ja joka ennen kaikkea on vaarallinen pohjansa kovuuden ja siitä aiheutuvan liukkauden vuoksi...
...Vaelluskenkää voisikin hyvin kutsua kivikkopolkujen kengäksi.
Minulla riittää ainakin jossain määrin ymmärrystä kommenteillesi. Eiköhän kaikki jo tässä vaiheessa allekirjoita väitteen, että kengät maaston perusteella, joten siitä tuskin kannattaa jatkaa väittelyä. Ehkä monia tavallaan harmittaa se, ettei ole olemassa yksiä ainoita kenkiä, jotka toimivat kaikkialla hyvin. Jos tällaista halajaa, niin pitkävartiset vaelluskengät lienevät kelvollisin kompromissi ja siksi ne niin suosittuja ovatkin. Samoin yhdyn Byjavetin käsitykseen, että vaelluskengät ovat omimmillaan merkityillä (usein kivisillä) vaellusreiteillä ja mitä enemmän poikkeaa polulta syrjään, erityisesti (Skandinavian) Lapissa, sitä käytännöllisemmäksi kovapohjaiset vaelluskumisaappaat muuttuvat..
Mutta... "perinteisiä vaelluskenkiäkin" (kuten Meindl) on monenlaisia... on tukevampia, kevyempiä, nahkaisia, keinokuituisia, kalvolla tai ilman jne... Minulla on ollut viimeiseen 25 vuoteen ainakin kymmenen paria erilaisia vaelluskenkiä testissä/käytössä ja siinä missä parhaimmilla olen tallannut viitisen vuotta huoletta, ovat heikoimmat joutaneet kierrätykseen jo vuoden käytön jälkeen.
Pohjan pitävyydellä on kovin vähän tekemistä sen kanssa, onko ne kiinni varrettomassa vaiko varrellisessa kengässä. Materiaali ratkaisee ja se on totta, että joissakin kengissä pito on kuin iilimadolla ja toisilla ei uskalla liukkaalla kävellä edes lähikauppaan... ei ainakaan kännissä. Valitettavasti homma menee yleensä niin, että mitä pitävämpi pohja, sen nopeammin ne kuluvat.
Tässä on yhdet parhaista "yleiskengistä" mitä olen omistanut, mutta niidenkin ongelmana oli heikko kestävyys. Aikalailla tasan vuosi oli käyttöikä - myönnettäköön - kovaa käyttöä, kun olivat niin mukavat jalassa, että tuli usein vedettyä jalkaan "siviilissäkin". Todella monipuoliset tossut ja jo uutena aivan kuin olisi sukan jalkaan laittanut. Nyt käytössä on Scarpan vastaavat, hiukan tukevammat, kuivuvat nopeammin ja ovat kestävämmät, mutta silti on hiukan ikävä noita Five Tenin tossuja.
Minun vaeltaminen on 75% vuoristossa ja 25% Lapissa. Lapinvaelluksilla valinta kohdistuu tätänykyä lähes poikkeuksetta vaelluskumppareihin, koska siellä vaellamme merkittyjen vaellusreittien ja polkujen ulkopuolella ja siten esim. siltoja jokien yli ei ole käytettävissä. Kaikkia soitakaan ei pysty aina kiertämään, joten vaelluskumisaappaat ovat paras kompromissi sinne. Vuoristossa sitten taas tuollaiset linkittämäni varrettomat "approach" kengät. Varsinaisilla vuorikiipeilyreissulla kengät toki käyttötarkoituksen mukaan. Jos harrastaa kevyttä vaeltamista, niin uskallan suositella kokeilemaan noita Five Tenin (tai vastaavia) varrettomia vaelluskenkiä.
Sitten kun vauhti ratkaisee, niin valinta kohdistuu suunnistuskenkiin.. Nykyään on enää harvoin niin kiire, että niitä tulisi juuri käytettyä... Lähinnä jollain päiväretkillä, jotka ovat enemmän kuntoilua (maastolenkkeilyä) kuin retkeilyä.
Alamummo nosti esille myöskin hyvän pointin... eli gaitersien (säärystimien) käytön. Tosi usein kalvollinen tai hyvin kyllästetty kenkä ei kastu sisältä sen vuoksi, että se päästäisi veden läpi, vaan pikemminkin sen vuoksi, että märkä kostuttaa sisäkengän lahkeista tai säärtä pitkin valuvasta vedestä. Pieniä puroja ylitettäessä, sateella, lumessa tai aamukasteessa tarvottaessa lyhyet säärystimet ovat aivan loistava yhdistelmä ja minä käytän niitä myös varrettomien vaelluskenkienkin kanssa. Hyvä, että muistutit tästä!