Rauman Lukon johto – ammattitaitoinen vai ammattitaidoton?

  • 440 587
  • 2 340

senilix

Jäsen
Kyllä mä odotan lehtijuttuja, pelaajahaastatteluja. Sellaiset pitäisi yllä hyvää fiilistä joukkueen ympärillä.
Kaipasit lehtijuttuja Lukosta. Eilen oli Kiekkoareenassa juttu ja tämän aamun lehdessä pitempi tarina. Siinä kerrotaan Lukon Malagan matkasta ja lisäksi Ahosen kuulumisia.

Kyllä minusta kaksi juttua alle viikossa on ihan hyvin. Torstainahan oli edellinen.
 
Viimeksi muokattu:

jaskala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
En täysin ymmärrä miten lehtijutut liittyvät Lukon markkinointiin. Toki hyvällä markkinoinnilla mediakin kiinnostuu, mutta Raumalla jokainen Lukkoon liittyvä kissanristiäinenkin on lehtijuttu, koska urheilutapahtumia ei ole jonoksi asti.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
@senilix Hyvä, että on. Hieman hiljaisempaa onkin ollut sillä rintamalla. Sitten kun jutut vielä julkaistaan nettisivuilla ja somessa niin pääsee muutkin kuin LS:n alueella asuvat nauttimaan niistä.

Juttu viikossakin riittää jos julkaisut jatkuu.
 

senilix

Jäsen
Kiekkoareenassa noita näkyy. Tietenkin kaikki ovat luettavissa digilehdistä. Ei taida olla realistista odottaa, että sanomalehden jutut tulevat Lukon nettisivuille.

Malagan jälkeen alkaa omatoimijakso ja silloin varmaankin on hiljaisempaa lehdissäkin.

En ole huomannut missään juttua Nelosen kesän jääkiekkotarjonnasta. Viime kaudella he tekivät jutun jokaisesta liigajoukkueesta, Lukko-jutussa esiintyi Nieminen Eurajoen kansanopistossa.

Älä sinä Jaskala aliarvioi paikallisen sanomalehden uutisointia. Se on sitä, jonka suurin osa faneista/tulevista katsojista näkee. Ei se tietenkään ole perinteistä amerikkalaistyylistä kallista rahalla ostettua ammattilaisten tekemää markkinointia, mutta hyvää ja halpaa se on.

Helsingin, Kajaanin tai Porinkin paikallislehtiin pääsy edellyttää ihan erilaisia uutisia, yleensä jotakin negatiivista....

Lisätään tähän vielä jotakin porilaisesta uutisoinnista. Viime viikolla tuli taas kerran Satakunnan viikko. Yleensä se menee suoraan paperinkeräykseen, mutta nyt joku kumma sai minut selaamaan sen läpi. Siellä oli pitkä juttu Satakunnan naispesäpallosta, siitä, miten huonosti sillä meni. Lukkokin hävisi, sai vain yhden juoksun Kempelettä vastan. Olin tuota peliä katsomassa ja siinähän juoksut menivät 9-1 ja jaksot 2-0 Lukolle. Sellaista uutisointia...
 
Viimeksi muokattu:

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Älä sinä Jaskala aliarvioi paikallisen sanomalehden uutisointia. Se on sitä, jonka suurin osa faneista/tulevista katsojista näkee.
Väittäisin että tulevaisuudessa yhä pienenevä osuus faneista/tulevista katsojista tuota näkee. En muista tarkkaan levikkiä, mutta eikös se ollut jossain 12 500 kpl:n paikkeilla? Tietysti perheessä useampikin saattaa sen lukea, mutta aika harvalle nuoremmalle tuota tulee. Veikkaisin nyttenkin 90% menevän yli 40v henkilöille. Kiekkoareenasta tosin näkyy ilmaiseksi kaikille ja se tuo näkyvyyttä paljon, ehkä jopa enemmän kuin ls:n paperiversio.

Lukkokin voisi olla markkinoinnissa aktiivisempi, lähes jokainen liiga-seura tosin voisi olla. Enkä välttämättä tarkoita isolla rahalla tehtyjä mainoksia, vaan jopa ilmaisia tapahtumia. Peruskoululaisten onkikilpailu Lukon joukkuetta vastaan, yms. Toki eivät välttämättä kelpaa RD:n omatoimiseen kesään, mutta kyllähän tuota näkyvyyttä luulisi helposti tulevan tässä kylässä.
 

jaskala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
En minä paikallislehtien juttuja aliarvioi, mutta mitä tekemistä senilix sillä on Lukon markkinoinnin kanssa? Vai ovatko nuo jutut Lukko tilannut paikallislehdeltä?
 

senilix

Jäsen
Levikki on päälle 14000 ja lukijamäärä 46000
 

senilix

Jäsen
En minä paikallislehtien juttuja aliarvioi, mutta mitä tekemistä senilix sillä on Lukon markkinoinnin kanssa? Vai ovatko nuo jutut Lukko tilannut paikallislehdeltä?
Ei kai se niitä tilannut ole, mutta jotakin tiedotusta tarvitaan, että osaavat tulla tekemään juttua. Putkinäköinen markkinointimies näkee tietenkin vain itse tekemänsä ja rahalla ostamansa hommat.
 

senilix

Jäsen
Lukijamäärä on reilu 3x levikki? Eli koko perhe lasketaan aina lukijoiksi. Uskallan väittää että ihan noin moni ei lehteä lue.
Tuo on "virallinen" luku. En tiedä, miten se lasketaan. Eikös olemassa ole sellainen porukka kuin Levikintarkastus. Eli luku ei ole Länsi-Suomen keksimä.
 

jaskala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Ei kai se niitä tilannut ole, mutta jotakin tiedotusta tarvitaan, että osaavat tulla tekemään juttua. Putkinäköinen markkinointimies näkee tietenkin vain itse tekemänsä ja rahalla ostamansa hommat.

Melko mustavalkoisesti laitoit. Monesti paras markkinointi voi olla täysin ilmaista. Kekseliäisyys on avainsana.

Paikallislehti myy näkyvyyttä, mutta ei sen tehtävä ole urheiluseuroja markkinoida. Sen tehtävä on kertoa niistä tarinoita objektiivisesti mitä journalismiin tulee. Ja Rauman kokoisessa paikassa toimittajat taitavat olla se aktiivinen osapuoli.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tuo on "virallinen" luku. En tiedä, miten se lasketaan. Eikös olemassa ole sellainen porukka kuin Levikintarkastus. Eli luku ei ole Länsi-Suomen keksimä.
Ei sillä ole väliä vaikka olisi sinun keksimäsi, ei se silti sitä oikeaksi tee. Ihan yhtälailla katsoja-luvut ovat jääkiekko otteluissa virheellisiä, annetaan ilmaislippuja yhtä paljon kuin hallissa on kapasiteettiä, niin katsojia on 100% hallin kapasiteetista?
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
En oleta, että Lukko julkaisisi omilla sivuilla muiden juttuja. Mikään ei estä Lukkoa julkaisemasta omia juttuja, henkilökuvia jne.
 

jaskala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Eiköhän tämä kuulu tänne. Eli nyt ennen kauden alkua toimitusjohtaja joko valehtelee tai kertoo muunneltua totuutta Lukon tulevan kauden sloganista. Sitten viimeiseksi hankinnaksi jää Miko Malkamäki, jota ei tiedoteta mutta miehen voi erottaa Lukon spämmäämästä sotkuisesta kuvasta sosiaalisesta mediasta.

Yleensä kaikkien kovaäänisemmät kannattajat ovat pari prosenttia kokonaismäärästä. Nyt Lukon amatöörimäinen toiminta ja harmaa joukkue ensi kaudelle ovat tehneet sen, että noste on nollissa kautta linjan fanien keskuudessa.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Yleensä kaikkien kovaäänisemmät kannattajat ovat pari prosenttia kokonaismäärästä. Nyt Lukon amatöörimäinen toiminta ja harmaa joukkue ensi kaudelle ovat tehneet sen, että noste on nollissa kautta linjan fanien keskuudessa.
Ja tämä takaa sen, että syksyllä yleisökeskiarvo lienee jossain 3500 alapuolella, kun pois lasketaan Ässä-pelit. Viime kaudellakin oli vaikeuksia saada halliin porukkaa, vaikka hype oli täysin eri luokkaa kuin nyt ja alkukauden menestys oli lähes parasta mahdollista, pois lukien lukuisat JA -ja VL tappiot.

Aloin aamusella miettimään, että näillä hankinnoilla mitä Lukko on tehnyt, tai tekemässä säästetään rahaa mahdollisesti Vahalahden paikkaamiseen, jos Vahalahti ei kuntoudukkaan suunnitelmien mukaisesti Loka-Marraskuulle ja paluu venyy myöhempään ajankohtaan... Noh, tiedä sitten, mutta uskomatonta paskaahan tämä on, jos tuohon nippuun (+Malkamäki) on oikeasti saatu hassattua yli 2,5 miljoonaa....

Nykyrosterilla maksimisuoritus on neljän joukkoon ja välieristä ulos suoraan 0-4. Runkosarjassa voidaan sijoittua mihin tahansa välille 3-12.
 

jaskala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Noniin, toimitusjohtaja Timo Rajala myönsi Kiekkoareenan jutussa, että seuraava kausi tulee olemaan haasteellinen. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta kiristyy ja liigassa laskusuhdanne on tosiasia. Lukko valmistautuu haastavaan kauteen "ennennäkemättömällä markkinoinnilla". Nyt pitää sanoa, että seuraan tarkasti mitä tämä tulee pitämään sisällään. Paljon luvattu.

Pitää antaa krediittiä Lukon johdolle hyvästä taloudellisesta tuloksesta, joka tänään julkaistiin. Tästä toki isoin plussa joukkueelle, joka pelasi kaksi hyvää kautta. Nämä vaikuttavat tilinpäätöksessä.

Lähtökohta markkinoinnillisessa mielessä on, että liiga ei tuotteena voi kovin hyvin. Yleisökato oli todellista viime kaudella. Raumalla yleisö odottaa mestaruutta, mutta nyt joukkueen ollessa kasassa mielikuvat ovat jotain muuta kuin mestaruutta tavoitteleva joukkue. Ja nämä mielikuvat saavat ne satunnaiskävijät liikkeelle, joista toimitusjohtajakin puhuu. Kausikorttien hinnat ovat nousseet taas ja epämääräistä tyytymättömyyttä on paljon kaupungilla.

Lukon markkinointiosasto lupaa ennennäkemätöntä markkinointia. Tästä tulee mielenkiintoista.
 
Viimeksi muokattu:

jaskala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Jatkoajan Lukko-osiossa on hiljaista mikä kuvastaa kauden ennakko-odotuksia ehkä muutenkin. Palataanpa tähän markkinointiasiaan.

Eli ennennäkemätön markkinointi tulee pitämään sisällään muun muassa pelaajien toimittamat kausikortit uusille asiakkaille. Tämä on toki maailmalla ja liigassakin aika kulunut idea, mutta Raumalla uutta. Se puoli tässä on hyvä, että Lukko mielletään aika etäiseksi seuraksi, joten ei kontaktista ainakaan haittaa ole. Entä pitkänlinjan kausikorttilaiset, mitä heille? Muuta kuin hinnankorotus.

Mielenkiinnolla odotan mitä muuta tähän ennennäkemättömään kampanjaan kuuluu. Vaietaanko Tahdon-kampanja kuoliaaksi? Hiljaista on Raumalla edelleen.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Parasta markkinointia olisi hankkia kovan tason peliä tekevä ykkössentteri ja Kousan jatko niin rupeias kerralla olemaan oikeasti varteen otettava mestari ehdokas, saisi kunnon vipinää markkinointiin, helpottaisi yhteistyökumppaneiden hankintaa kausikorttien myyntiä jne... voisi olla vaikka kumppnanin nimikko pelaaja (ykkössentteri siis) Nostettaisi profiilia valtakunnallisesti rohkeilla kampanioilla Helsingissä, Tampereella ja Oulussa jotka ennakko kaavailuissa ovat ykkös mestari ehdokkaita haetaan näkyvyyttä kumppaneille ja samalla uusia valtakunnallisia kumppaneita....
 

senilix

Jäsen
Raanta ja pysti ovat Raumalla 23.7. ja Raannan nimi lisätään hallin ulkopuolella olevaan patsaaseen, kertovat Lukon sivut ja Kiekkoareena

Jonkunlaista markkinointia tämäkin....

Ja lisätään nyt vielä, että ovat nämä pitsiturnauksen jatkotkin, yhteistyössä Rauma Blues ja Festivo, ehkäpä markkinointia sivuavia asioita, vai ovatko?
 
Viimeksi muokattu:

jaskala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Kaikki seuran tekemiset on markkinointia. Toimitusjohtajan kommentit mediassa, habitus kaupungilla tai Pitsiturnauksen jatkot. Kaikki luovat mielikuvaa seurasta.

Varsinaisesti tulevaa kautta ei kuitenkaan vielä ole markkinoitu kuin lupauksella ja suhteellisen kulunutta ideaa käyttäen.

JYP on muuten tullut vahvasti esiin ensi kautta ajatellen. Siellä missä ihmiset liikkuvat.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Lukon markkinointi on nykyään sitä, että seura mainostaa porilaista musiikkifestivaalia. Se tästä vielä puuttuisi, että Lukko tekee tuon aivan ilmaiseksi. Porisperen lipunmyynti 1 – Lukon kausikorttimyynti 0.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Olet sentään nähnyt jonkun mainoksen. Mun silmiin ei ole osunut vielä ennen näkemättömän markkinoinnin tuotoksia.

Olisi mielenkiintoista tietää miten kausikortteja on mennyt kaupaksi. No alkukauden hallin tyhjyys selitetään taas merikaupungilla jne. Kauden aikana yleisökeskiarvo nostetaan budjetoituun ja ylikin koululaisten ilmaislipuilla.

Pitsiin pari viikkoa ja kausi alkaa alta parin kuukauden. Olisin kuvitellut, että jotain näkyisi tai kuuluisi Lukon suunnalta. Onko sitten niin että on panostettu yrityksiin ja muihin ja luotetaan siihen, että se normì katsoja tulee muutenkin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitään tietoa asiasta ei ole, mutta veikkaan että kausikortteja on taas kerran myyty ennätysmäisen paljon. Niinhän on jo muutaman kauden ajan ollut. Yleisötavoitekin lienee sama 3850 mitä se on jo useamman kauden ajan ollut, ja mihin viime kaudellakin melkein päästiin.
 

jaskala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Logiikka tuossa on selkeä. Lukon myynti ynnää kausikortteja yritysmyyntiin. Tämän vuoksi niitä aina myydään ennätysmäärä. Jostain luin, että niiden kausikorttien määrä on 80%.

Yksityisille Lukko myy loppujen lopuksi vähän kausikortteja. Se näkyy sitten todellisissa yleisömäärissä. Yrityksen kausareilla eivät kaikkein sitoutuneimmat kannattajat käy. Lisäksi yleisömäärään pumpataan ilmaislipuilla ilmaa. Tämä näkyymyös Lukon markkinoinnissa. Sitä tehdään hyvin yrityskeskeisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös