Vaikka suloinen Jenni on ihan jees lisä Korporaation miesvoittoiseen porukkaan, ei neitonen näemmä yksinään oikein toimi toivotulla tavalla. Jotenkin on väkinäistä juontamista ja englantiakin Jenni lausuu janijuntusmaisesti vituilleen.
Olen täysin samaa mieltä. Vaikuttaa siltä kuin tuo Jenni yrittäisi liikaa taitoihin nähden.
Perjantaisen lähetyksen perusteella Korporaation kiinnostavuus näyttäisi olevan täysin Heikelän varassa. Linnanahdekin menettelee vielä Heikelän parina, mutta jonkun muun kanssa lähetystä vetäessään äärimmäisen tylsä tyyppi.
Soundit olivat aivan perseestä, tiedä sitten oliko lähetyksessä jotain prakaa, vai oliko hallissakin tuhnut soundit? En ole mikään hifikorva, mutta aika karseelta kuulosti...
Oli sitten kui paskaa tahansa niin täällä Ruotsissa toivoisi, että olisi edes Radio Rock... (Töissä ei streami kuulu).
Kyllähän Radio Rockinkin soittolista on vähän liian suppea ja keskittyy liikaa näihin "hitteihin", mutta on se silti ainoa kanava josta voi sanoa että musiikkitarjonta edes hipaisee omaa musiikkimakuani. Kyllä Rockilta tulee paljon myös hyvää musiikkia näiden puhkisoitettujen hittien vastapainoksi. Sitä sama ei voi sanoa monesta muusta radiokanavasta.
Kyllä se taitaa olla just niin, että raha ratkaisee ja mitä useampaa biisiä soitetaan, sen enempi maksellaan teostotaimikäsenyton -maksuja.Hittien soittamisen ymmärrän, koska raha määrännee tuollakin alalla. En ole kuitenkaan koskaan ymmärtänyt sitä, että jos soitetaan vanhoja biisejä niin tietyiltä bändeiltä/artisteilta soitetaan aina ne samat biisit vaikka valikoimaa löytyisi. Ensimmäisenä tulee mieleen Dio ja Holy Diver. Toisilla bändeillä noita biisejä saattaa olla pari tai kolme, mutta siltikin valikoima pysyy todella suppeana.
Oli sitten kui paskaa tahansa niin täällä Ruotsissa toivoisi, että olisi edes Radio Rock... (Töissä ei streami kuulu). En tarkemmin tiedä Hurrikanavista, mutta kun radiotaajuudet pyörittää läpi niin pelkkää paskaa sieltä saa kuulumaan. Paikallinen Nova on olemassa ja nämä pakolliset trendikanavat, mutta ei mitään hyvää.
Tämäkin on aina kaksiteräinen miekka, sillä kun jonkun bändin tuotantoa soittaa monipuolisemmin, niin osa porukasta valittaa, että soittaisivat muitakin bändejä. Näin esimerkiksi Metallican kohdalla. Muistaakseni tässäkin ketjussa on valitettu ”Radio Metallican” tarjontaa. Ja tottahan se on, että Metallicalta on vedetty varmaan koko tuotanto läpi. Itse en tästä valita, niinkuin en pysty valittamaan muutenkaan ko. radioasemasta musiikin puolesta. Aamun jälkeen vaan ohjelma on ihan perseestä (illalla en radiota kuuntele, joten en osaa sanoa esim. Klasun ohjelmasta, jonka uskon kyllä olevan laadukas). Eli jos kello yhdestätoista eteenpäin saataisiin joku edes lähelle aamuohjelman tasoinen paketti, niin väittäisin kanavan olevan aika lähellä optimia omaan kuunteluuni.Kyllähän Radio Rockinkin soittolista on vähän liian suppea ja keskittyy liikaa näihin "hitteihin", mutta on se silti ainoa kanava josta voi sanoa että musiikkitarjonta edes hipaisee omaa musiikkimakuani. Kyllä Rockilta tulee paljon myös hyvää musiikkia näiden puhkisoitettujen hittien vastapainoksi. Sitä sama ei voi sanoa monesta muusta radiokanavasta.
Ensi viikoloppuna on sitten vuorossa sijat 4 ja 3 Eli Metallicaa ja NirvanaaNo mutta Flamingin lisäksi toinen musiikillisesti hyvä asia on ollut tämä 100 parasta rock-levyä äänestys. Ja onneksi siinä kerrotaan etukäteen jo viikolla mitkä levyt viikonloppuna soivat. Nirvanat/metallicat ym yliarvostetut hömpät tietää sitten skipata.
Niinpä on ja Metallicalta vuorossa nimenomaan ns. Black Album. Kovin tiiviisti ei ole tullut seurattua tämän listan etenemistä, joten osaisiko joku paremmin asioista perillä oleva kertoa, mitkä levyt saattaisivat olla kahdella ekalla sijalla? Onko esim. Gunnareiden 'Appetite For Destruction' tullut jo? Entä Metallican neljä ekaa levyä?Ensi viikoloppuna on sitten vuorossa sijat 4 ja 3 Eli Metallicaa ja Nirvanaa
Niinpä on ja Metallicalta vuorossa nimenomaan ns. Black Album. Kovin tiiviisti ei ole tullut seurattua tämän listan etenemistä, joten osaisiko joku paremmin asioista perillä oleva kertoa, mitkä levyt saattaisivat olla kahdella ekalla sijalla? Onko esim. Gunnareiden 'Appetite For Destruction' tullut jo? Entä Metallican neljä ekaa levyä?
Niinpä on ja Metallicalta vuorossa nimenomaan ns. Black Album. Kovin tiiviisti ei ole tullut seurattua tämän listan etenemistä, joten osaisiko joku paremmin asioista perillä oleva kertoa, mitkä levyt saattaisivat olla kahdella ekalla sijalla? Onko esim. Gunnareiden 'Appetite For Destruction' tullut jo? Entä Metallican neljä ekaa levyä?
Ei ole Appetite vielä tullut, joten eiköhän se ole top 2 levy Puppetsin kanssa. Zeppelinin nelostakaan ei kyllä listalta löydy.
Mitenkäs toi äänestys muuten silloin oli toteutettu? Oliko siellä listattu mahdollisimman paljon levyjä, joista sai valita vai pitikö sinne ihan itse kirjoittaa levyn nimi. Veikkaisin, että on ollut vaihtoehdot ja silloin jos sieltä on joku merkittävä levy puuttunut listalta, niin selittää puuttumisen myös tuloksista. EDIT: Niin siis vaikka olisi vaihtoehtona "Joku muu, mikä", niin tuskin ääniä tuohon kohtaan kauheasti yhdelle tietylle levylle kertyy.