Quo vadis, JYP – mihin menet, JYP? Kauden 2017–2018 joukkue

  • 384 292
  • 2 086

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Varmasti aika pitkälti kaikki haluaisivat katsoa sellaista lätkää eniten, mutta sille on ihan pätevät syyt miksi sellaista harvemmin nähdään. On meinaan sen verran raskasta touhua, että ei pitkää kautta mitenkään voi tuollaisella tyylillä pelata. Ei mikään joukkue missään sarjassa. Siinä ei kuitenkaan ole kyse parin yksittäisen pelaajan taklauksista, vaan koko joukkueen tekemisestä aivan eri tasolla.
Samaa ja erimieltä.

On raskasta kyllä, mutta mikäli liigakiekkoilijat olisi aivan huipputikissä olisi tuo mahdollista myös runkosarjassa. Nyky liigapelaajien kestävyyksillä/kunnolla tuo tuo on tosiaan mahdotonta. En väitä että JYPin pelaajat olisi huonossa fyysisessä kunnossa, mutta yleisesti liigan pelaajat on fyysisesti vaiheessa.

Toki vaikka jätkät olisi timanttisessa tikissä, niin eiköhän tuohon 60 otteluun myös ohi pelejä tulisi, toisaalta liigassa on kuitenkin tarpeeksi lepo/palautumisaikaa eri otteluiden välillä. Toinen epäkohta joka monesti myös heikentää pelaajien suoritustasoa liigassa on ruokavalio, siihen on suomessa vielä jääkiekossa paneuduttu erittäin vähän, vaikka huippu-urheilua pitäisi jääkiekon ollakin.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Sport-peli tuli pitkästä aikaa seurattua paikan päällä, ja yksi asia pisti silmään playoffeja ajatellen sekä tätä keskustelua sivuten.

Paketti näytti ihan hyvältä muuten, mutta nelosketju on kaukana siitä mitä mestaruuskeväinä nähtiin. Ensimmäisen mestaruuden hoitamisessa oli isossa osassa Karhukoplan esiversio, joka karvasi ja taklasi armottomasti sekä aiheutti vastustajalle jäähyjä. Vänttinen ja Sipiläinen iskivät myös tärkeitä maaleja, ja Riska osasi ärsyttämisen jalon taidon. Ja alivoimapelissä nämä herrat söivät kiekkoja. Tästä ketjusta oikeastaan alkoi kovien nelosketjujen sarja. Muita nelosessa mainetta niittäneitä ovat olleet tietenkin Rambo Lahti ja Jonne, samoin Jäsä pelasi tarvittaessa nelosessa.

Nyt nelosessa vetää osasto ynnä muut. Sportia vastaan keskellä oli oma silmätikkuni Kanninen, pelaaja ilman vahvuuksia. Laidoilla liigatasolle kevyet Sund ja Likola. Ymmärrän että näille on hyvä antaa näytön paikkoja, mutta jonkinlainen idea nelosketjusta olisi silti hyvä olla. Nyt peli kuoli näiden veijarien tullessa kentälle. Usein pyörittiin myös omissa, harvassa olivat kunnon karvaukset saati kulmaprässit. Keväällä olisi tilausta energiselle neloselle, joka hoitaa alivoimaa ja järjestää ylivoimasaumoja. Tällä hetkellä alivoima% on liigan häntäpäätä ja nelosketjun jäälläolo pelkkää täytettä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Nyt nelosessa vetää osasto ynnä muut. Sportia vastaan keskellä oli oma silmätikkuni Kanninen, pelaaja ilman vahvuuksia. Laidoilla liigatasolle kevyet Sund ja Likola. Ymmärrän että näille on hyvä antaa näytön paikkoja, mutta jonkinlainen idea nelosketjusta olisi silti hyvä olla. Nyt peli kuoli näiden veijarien tullessa kentälle. Usein pyörittiin myös omissa, harvassa olivat kunnon karvaukset saati kulmaprässit. Keväällä olisi tilausta energiselle neloselle, joka hoitaa alivoimaa ja järjestää ylivoimasaumoja. Tällä hetkellä alivoima% on liigan häntäpäätä ja nelosketjun jäälläolo pelkkää täytettä.

Samaa mieltä. Sund ja Likola kuuluvat kyllä osastoon "eikö mukaan ketään parempaa ois?" Kummankaan pelissä ei ole päätä eikä häntää, painetaan laput silmillä sinne sun tänne. Kanninen pystyy ulottuvuudellaan tuomaan jengiin jotain, etenkin juuri alivoimiin.
Tosin, muistettakoon että mikäli vältytään pahoilta loukkaantumisilta, Kannisen laidoille voi olla keväällä tarjolla Kolehmainen, Rooba tai Louhivaara.

@chubster jo viestissään sivusikin noita JYPin hyökkäyksiinlähtöjä. Itseä on pistänyt silmään JYPin pelitavassa se että JYP tuo lähes järjestään kiekon sisään laitojen kautta. Ja tuo ei ole mikään uusi ilmiö. Ymmärtäisin jos sentteriosasto olisi jotenkin kehno, mutta kun se on liigan paras. Mutta ehkäpä tämäkin on jotain Veltsun suuria visioita.
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Kun kaikki terveenä voi hyökkäysketjut näyttää tältä:

Miklik-Immonen-Turkulainen
Puustinen-Suomela-Nättinen
Tuppurainen-Hytönen-Louhivaara
Rooba-Kanninen-Kolehmainen

Ja tällä rosterilla ainoa ratkaisu on kiekko päätyyn ja perään? Mikä tässä nyt ei täsmää..?
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Avaatko tätä kommenttia vähän? Pointti ei nyt auennut.
Varmaan se, että JYPin pelityyli tälläkin kaudella ollut ennakoitavaa ja yksiulotteista vaikka materiaalin puolesta pitäisi olla mahdollista pelata todella paljon monipuolisempaakin kiekkoa.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Varmaan se, että JYPin pelityyli tälläkin kaudella ollut ennakoitavaa ja yksiulotteista vaikka materiaalin puolesta pitäisi olla mahdollista pelata todella paljon monipuolisempaakin kiekkoa.

Viitteitä on toki paremmastakin ollut, esimerkkinä vaikka CHL-peli(t) Tapparaa vastaan. Mutta totta on sekin että paljon enempään on eväät. Keväällähän se mitataan, mitä Veltu saa tästä rosteristä revittyä irti.

Muutaman voittoisan ottelun myötä sarjakakkonen Tappara on nyt viiden pisteen päässä, mutta sarjakärkeen on eroa 12 pistettä. Voittoja pitää napsia tasaisen tehokkaasti jatkossakin, mikäli mielitään kahden parhaan joukkoon runkosarjassa - tai miksei toki runkosarjan voittoonkin. Viime kevättähän paljon seliteltiin sillä, miten ois pitänyt kuopiolaisia vastaan olla kotietu...
 

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Avaatko tätä kommenttia vähän? Pointti ei nyt auennut.

Pointti oli se että JYP puskee hyökkäysalueelle väkisin laitojen kautta (kuten joku totesikin) tai useammin pitkä päätyyn ja perään. Tällä rosterilla se tuntuu täysin käsittämättömältä että parempaan ei pystytä?
 
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa
Tervehdys arvon palstaveljet! Jonkun aikaa näitä keskusteluja sivusta seurananneena päätin itsekin hypätä mukaan keskusteluun. Lähes kaikki JYP:n pelit on tänäkin kautena tullut katsottua, pääosin toki TV:n välityksellä, mutta muutama peli myös paikan päältä.

Eipä sitä voi itsekään olla myöntämättä etteikö JYP:n pelien katseleminen aika ajoin ole aika tuskaista hommaa. Odotukset tuolle nipulle, varsinkin hyökkäyksen osalta, on vaan yksinkertaisesti niin kovat, että jotenkin sitä olettaa, että jokaisessa pelissä pitäisi hyökkäyspäässä tapahtua paljon. Mutta mutta, eihän se niin vaan mitenkään aina onnistu. Nykypäivän Liiga on niin hemmetin kova sarja ja useimmilla joukkueilla taktiikka ennakkoon kovempaa joukkuetta vastaan (usein JYP) ja varsinkin vieraskaukalossa on keskialueen tukkiminen. Tällöin usein ainoa taktiikka on heittää sitä kiekkoa päätyyn ja yrittää riistopelin kautta saada paikkoja. Poikkeuksena tietysti ne tilanteet, kun päästään nopeasti kääntämään ja puolustava joukkue ei ole ehtinyt vielä ryhmittyä keskialueelle.

Näkisinkin siksi, että ongelmana ei ole se, etteikö tuolla hyökkäyskalustolla voisi pelata muunkin tyyppistä lätkää kuin kiekko päätyyn ja perään, mutta onnistuuko se tuolla puolustuksella? Hyvä hyökkäyspeli lähtee kuitenkin usein sieltä puolustuspäästä hyvien avauksien myötä ja tällä hetkellä tuntuu, että parhaiten tätä hommaa JYP:ssä hoitaa Antoni Honka, joka ei mahdu enään edes rosteriin, kun kaikki pakit ovat terveenä! Mäenpää on toki parantanut nyt otteitaan ja avaa peliä hyvin, mutta tämän jälkeen JYP pakisto on kyllä aika yksiulotteista. Tämän vuoksi en nyt ihan julistaisi suoraan Virtasen syyksi, että joudutaan edelleen aika usein pelamaan sitä kiekko päätyyn ja perään taktiikkaa. JYP hyökkäys on kuitenkin edelleen kuin tehty ristopelaamista varten, mm. Hytönen, Tuppurainen, Nättinen ja Suomela ovat mielestäni erinomaisia riistopelaajia.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pointti oli se että JYP puskee hyökkäysalueelle väkisin laitojen kautta (kuten joku totesikin) tai useammin pitkä päätyyn ja perään. Tällä rosterilla se tuntuu täysin käsittämättömältä että parempaan ei pystytä?
Onhan tässä nyt lähdetty kärjistämään tilannetta, mutta tokihan tuo hyökkäyspelaaminen voisi monipuolisempaakin olla. Ihmettelen vain sitä, että keskitytään hyökkäyspelin ongelmiin, kun maalinteko ei todellakaan ole ollut JYPin alkukauden suurin ongelma.

Laitojen kautta hyökkäysalueelle usein toki mennään, mutta pitkä päätyyn ja perään -taktiikkaa on usein hyödynnetty lähinnä silloin, kun on ollut täysin pakko tai se on aidosti ollut järkevää. Vaikka JYPiltä löytyy myös oikeita hyökkäyspään taitoniekkoja, niin löytyypä myös monia laadukkaita hyökkäyspään pelaajia, joiden vahvuus on kuitenkin suoraviivaisessa pelaamisessa, kuten vaikkapa Tuppurainen, Miklik ja Nättinen.

Hiljalleen kauden aikana ketjukoostumukset vakiintuvat ja kemiat kohtaavat, jolloin päästään toteuttamaan monipuolisempaa hyökkäyspelaamista. Ei näistä asioista juuri nyt tarvitse olla hirvittävän huolestunut.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tällöin usein ainoa taktiikka on heittää sitä kiekkoa päätyyn ja yrittää riistopelin kautta saada paikkoja.

Laiskanpulskea ajatelma pelillisistä taktiikoista. Olet toki siinä oikeassa, että peliä usein käännetään puolustuksesta käsin, siinä taas ajatuksemme eriää, onko valittu tapa ainoa mahdollinen b) pakkien vuoksi muu on mahdotonta.

Keskialueen voi ylittää mainiosti rintamana liikkeellä, sivuttaisliikkeellä, luomalla vauhtiylivoima, liikkeestä liikkeeseen siirtosyötöillä, kuin myös dumppaamalla jne. oleellisinta olisi, että joukkue varioisi mahdollisimman vaihtelevasti viisikkona näitä eri tapoja, jolloin se keskialueen träppi hajoaa, kuin korttitalo, staattisesti on mahdoton luoda kaiken pitävää formua. JYP ongelmat on nähdäkseni eniten kiteytyneet tuohon valmennuksen ajatelmaan voittaa keskialue siinä haastamatta, eli yhdellä murtavalla syötöllä tai dumppauksella syvään. Pakisto tähän kyllä riittää, mutta seisoskelevat hyökkääjät eivät mahdollista tarjontaa. Keskialue siis annetaan suosiolla vastustajalle, niin ei hyvä pidemmälle heilu. Se, että träppi pelaa JYPin hyökkäyksen tikkari lapselta tyyppisesti pois, johtaa siihen dumppaamiseen ja itse asiassa päämäärä siinä ei edes ole ensisijaisesti hyökkäys, vaan ns. safetyn pelaaminen, eli viisikon puolustusformu ojennukseen ennenkuin vastustaja hyökkää. Siksi riistoista siunaantuneet paikat on usein hätäisesti ja hosuen syntyneet, eikä sitä hyökkäystä viisikkotasolla jatkumona ja pelivalmiina synny.

Mutta ei kaikki kakkaa tai edes ureaa, on siellä jo viimein tauon jälkeen näkynyt avauksessa tarjontaa keskustan kautta, vielä kun viisikko lakkaisi ajattelemasta kuin kaupungin pallopäämisikaanit, jossa yksi tekee ja muut katsoo vierestä, tuosta jotain voisi syntyäkin. Oletus, ettei Honka mahtuisi enää rosteriin, on hiukan kummallinen; seitsentoistavuotiaan klopin fysiikka on vielä raakile liigatasolle, olkoon minkämoinen lahjakkuus tahansa ja valmennuksen on syytä tarkkaan miettiä levon ja kuormituksen suhdetta fyysiseen kehitystasoon, vaikka junioria pitäisi valjaissa välillä pitää kentän laidalla. Väärä kuormitus tuiossa iässä saattaa laukaista vammakierteen, joka varjostaa pelaajan koko loppu uraa. Maltti on siis valttia. Voisi päin vastoin ajatella, että hienoa, meillä fantastinen vaihtomies (jalkapallon tapaan), joka tuo joukkueeseen lisää joka kerta, kun jäälle pääsee.

Tosiaan, minä taas nään, että puolustus kyllä saa kiekot omista pois, mutta onko yksilöiden kiekollinen taito hyökkäyksessä riittävä? Silmään kun on näyttänyt, että vastaanotot kimpoilee minne sattuu, jos pelaaja edes sattuu olemaan valmis vastaanottamaan. Tämän kun lisää siihen paikoillaan tonottämiselle keskialueella, jolloin edes kiekon saadessaan ei kykene muuhun kuin päätydumppaukseen, jonka toki vastustajat tietää ja osaa lukea pois, ollaan sen JYPin syksyn heikkouden äärellä. Ymmärrän toki, että valmennus tuota kautta pyrkii iskostamaan viisikon tiiveyttä ja valmiutta viisikkona oikeisiin valintoihin, mutta keväällä ei kyllä riitä, ellei siitä kehity ja monipuolistu.
 

Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mieluitenhan sitä katselisi vauhdikasta kiekkoa jossa pelivälineestä ei luovuta. Näkisin kuitenkin samoin kuin Veikko Viitanen, että JYP on varsin hyvä tuossa kiekko päätyyn ja riisto- pelissä. Playoffeja ajatellen on pelkästään positiivista, jos työkalupakissa on sekä kiekollisia, että ajokoiraelementtejä.

Totta on sekin, että tämän kauden JYPin kiistaton kiekollinen taito ei vielä ole täysin lunastanut potentiaaliaan. Itse uskon että tämä tulee paranemaan.
 

chubster

Jäsen
Näkisinkin siksi, että ongelmana ei ole se, etteikö tuolla hyökkäyskalustolla voisi pelata muunkin tyyppistä lätkää kuin kiekko päätyyn ja perään, mutta onnistuuko se tuolla puolustuksella? Hyvä hyökkäyspeli lähtee kuitenkin usein sieltä puolustuspäästä hyvien avauksien myötä ja tällä hetkellä tuntuu, että parhaiten tätä hommaa JYP:ssä hoitaa Antoni Honka, joka ei mahdu enään edes rosteriin, kun kaikki pakit ovat terveenä

Lyhensin viestiäsi lainaukseesi koska tahdon ottaa vain kiinni tähän avauspelaamiseen. Tästä olemme täysin samaa mieltä, että hyökkääminen ja keskialueen ylitys lähtee nimenomaan pakkien avauspelaamisesta. Minä olen sitä mieltä, että riittävä taito pelinavaamiseen pakistosta löytyy JOS hyökkääjät hakevat syöttöä jalalla omista, jolloin saadaan myös vauhtiylivoima vastustajaa kohtaan keskialueelle. Varsinkin ja vastustaja seisoo träpissä. Nyt kuitenkaan sitä hakua ei tehdä riittävästi vaan useammin syöttöä odotellaan keskialueella seisovin jaloin tai huonossa liikkeesssä, jolloin jos se syöttö saadaan lapaan, ei kiekon kanssa pystytä paljoonkaam johtuen pelin hitaudesta tässä kohtaa. Vaikka joukkueesta hyviä luistelijoitakin löytyy, niin paljon on myös keskinkertaisella tai jopa tätä raskaammalla jalalla operoivaa osastoa. Ja vaikka jalkoja olisi ei tuossa vaiheessa ole mahdollista saada sitä vauhtia päälle. Toinen on se, että nämä syötöt ovat usein myös ns. Pitkiä syöttöjä ja niiden antaminen on oma hommansa, joka taas on vaikeampaa kuin se hyvin haetty hyökkäyksen avaaminen. Mielestäni, huom minun mielipide eikä totuus, on se, että meidän pakistolla haut pitäisi myös tulla niin, että yonkmanille ja kuukalle ja muille tarjotaan se helppo lyhyt vauhtiin, eikä yhden tai kahden pelaajan ohi pitkää syöttöö keskialueelle huonoon liikkeeseen.

Nelosketjusta joku puhui ja piti heikkona. Siitä olen myös samaa mieltä. JYPillä oli vuodia todella hyviä nelosketjuja, jotka taklasi raastoi ja painoi pelin vastustajan päähän. Enää ei ole näin todellakaan. Nelosketju on lähinnä jäällä antamassa pakollista huiliaikaa omille. Peluutuksellisesti ollaan todella usein kusessa kun omanpään aloitukseen heitetään nelosketju. Itse kiroan sen tekemistä usein, koska peliä ei saada vietyä toiseen päähään.

JYPillä on myös omaan silmään jalalla hitaampi joukkue kuin aikaisemmin, joten sen myötä pitäisi pelaamista suhteuttaa siihen ja juurikin järkeistää tuo hyökköyksiinlähtö ja haut omista.

Taitoa tuossa jengissä on kyllä riittävästi päätyyn saakka. Se oitää vain saada parhaiten käyttöön!
 
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa
Nelosketjusta joku puhui ja piti heikkona. Siitä olen myös samaa mieltä. JYPillä oli vuodia todella hyviä nelosketjuja, jotka taklasi raastoi ja painoi pelin vastustajan päähän. Enää ei ole näin todellakaan. Nelosketju on lähinnä jäällä antamassa pakollista huiliaikaa omille. Peluutuksellisesti ollaan todella usein kusessa kun omanpään aloitukseen heitetään nelosketju. Itse kiroan sen tekemistä usein, koska peliä ei saada vietyä toiseen päähään.

Täältä myös nelosketjulle risuja. Kuten ylempänä ketjussa joku taisi mainitakin, niin Likola ja Sund ovat kyllä liigatasolle aika turhia äijiä. Mielestäni jomman kumman paikalla pitäisi pelata Markus Jokinen, joka pelasi mielestäni ihan hyvin ne pelit joissa oli mukana. Kiekollinen tekeminen ja tietynlainen rutiini mielestäni parempaa kuin herroilla Sund ja Likola.

Toki tilanteeseen tulee parannusta jos/kun jossain vaiheessa saadaan sairastupaa tyhjäksi. Tällöin nelonen saadaan esim. muotoon Kolehmainen-Kanninen-Louhivaara/Rooba, jolla on jo huomattavan paljon paremmat edellytykset pitää oma pää puhtaana ja saada jotain aikaan myös hyökkäyksessä.

Ja koska ketjujen virittely on mukavaa, niin itse heittäisin tälläiset kehiin kun saadaan Nättinen ja Opa takaisin peliin:
Tuppurainen-Immonen-Nättinen
Puustinen-Suomela-Turkulainen
Miklik-Hytönen-Louhivaara
Rooba-Kanninen-Kolehmainen
 

Kobe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täältä myös nelosketjulle risuja. Kuten ylempänä ketjussa joku taisi mainitakin, niin Likola ja Sund ovat kyllä liigatasolle aika turhia äijiä. Mielestäni jomman kumman paikalla pitäisi pelata Markus Jokinen, joka pelasi mielestäni ihan hyvin ne pelit joissa oli mukana. Kiekollinen tekeminen ja tietynlainen rutiini mielestäni parempaa kuin herroilla Sund ja Likola.

Kommentoidaan sen verran nelosketjua, että Kanninen menee ihan hyvin tuossa monipuolisuutensa turvin. Kehittynyt AV:lla ja pystyy stunttaamaan myös kärkiketjuissa niin keskellä kuin laidassakin. Lisäksi Veltsun hyvin tuntema luottomies. Sund taas on hyvällä asenteella liikkeessä ja omaa edellytykset tulla hyväksi puolustavaksi hyökkääjäksi. Taklaa, repii ja raastaa. Kiekon kanssa aika vaatimattomat taidot, mutta pelaa mukavan simppelisti. Annetaan vielä aikaa. Sen sijaan Likolan Artun kannattaisi hyvin pian vetää samat johtopäätökset kuin Hotakaisen ja vaihtaa maisemaa. Kyseessä on kuitenkin kiekollinen pelaaja, ei mitään käyttöä alaketjuissa, taso ei riitä Liigan top-joukkueen kärkiketjuihin. 11 peliä ja -6, kiekko polttaa lavassa, ei osaa puolustaa ja itseluottamus tuhottu. Likolan kannattaisi itsensä miettiä nyt vaihtoehtoja, popparin syönti 23-vuotiaana ei enää kannata.
 

chubster

Jäsen
Ja koska ketjujen virittely on mukavaa, niin itse heittäisin tälläiset kehiin kun saadaan Nättinen ja Opa takaisin peliin:
Tuppurainen-Immonen-Nättinen
Puustinen-Suomela-Turkulainen
Miklik-Hytönen-Louhivaara
Rooba-Kanninen-Kolehmainen

Tämä näyttää myös minun silmään erittäin hyvältä! Toki vaatisi sen, että päästään parhaalla mahdollisella miehistöllä pelaamaan, mutta olisi kyllä hyvin roolitettu jengi myös! Pelisysteemi kuntoon niin näillä ketjuilla aiheutetaan paljon harmia vastustajille keväällä.

Ja pakollinen haihattelu vielä tähän: pelikuntoinen Lahti tuohon nelosen keskelle niin johan olisi nelosketjukin jälleen loistava! Ehkä ensi kaudella sitten...
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tilastoja kun on välillä mukava vilkuilla, niin nekin jo osittain kertoo karun totuuden. Tehotilastossa Likola -6, Sund -2 ja Kanninen 0. Ei kulosta mestaruusjoukkueen nelosketjulta. Likolasta tuossa @Kobe sanoikin oleellisen - ei oikein ole mitään avuja pelaamaan alemmissa ketjuissa. Toki tähän joku voisi heittää, että voihan sitä pelata tasaisesti neljällä tulokseen pystyvällä ketjulla.

Aika mässyltä näyttää tuo kaikkien ollessa terveenä -hyökkäys. Todennäköisemmin sieltä vähintään ukko tai pari on keväälläkin pois, mutta kuitenkin. Toivoa sopii että esim. Louhivaara pysyy tällä kertaa jo ehjänä.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka Sport-pelistä jäi ihan hyvä fiilis ja nyt tuntuu että syöksykierre on päättynyt, niin silti tehottomuus jäi tuosta Sport-pelistä vaivaamaan. Okei, lopputulos 5-2, joten turha kai se on sinällään maalien puutteesta mussuttaa, mutta noista viidestä maalista kolme tuli ylivoimalla, yksi tyhjiin ja yksi Yogin lämäri suoraan aloituksesta. Mutta ne hyvät tasakentällisillä saadut pyöritykset tai 2-1-tilanteet - niitä ei jotenkin saada vietyä loppuun asti. Suht hyviä paikkoja oli kuitenkin suht paljon. Tietenkin jos vastustajan päässä hyörimällä saadaan hankittua jäähyjä (kuten Suomelan kenttä) ja yv toimii, niin mikäs siinä, mutta silti kaipasin tasakentällisin vähän terävyyttä noiden hyökkäysten loppuunviemisessä. Jotain puuttuu.
 

Vili Huli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän Palloilijat
Selväähän se, että nelosketjun pitää pystyä parempaan, muttei kuitenkaan kannata julistaa lopullista tuomiota Likolan suhteen pelkän alkukauden yhdentoista pelin perusteella. Viime keväänä Likola oli runkosarjassa sen pienen syksyn totuttelujakson jälkeen roolissaan helvetin hyvä (syyskaudella 9 ottelua & 0+0 -6, kevätkaudella 12 ottelua & 3+2 +5) ja pudotuspeleissäkin ihan kelvollinen ensikertalaiseksi.

Jos rima asetetaan tasolle Karhukopla, on syytä kantaa yhtä lailla huolta kokeneemman osaston Kolehmaisesta, joka tunnutaan usein luokiteltavan pleijaripelaajaksi pelityylinsä vuoksi, vaikka on näyttöjensä osalta paljon lähempänä pleijaritukehtujaa. Muutama taklaus ei käännä vaakaa kehuiksi, kun tarkastellaan tuloksenteon [piste per peli] kehitystä runkosarjasta pudotuspeleihin:

Janne Kolehmainen 0,22 -> 0,11

Olli Sipiläinen 0,18 -> 0,18
Jonne Virtanen 0,21 -> 0,21
Jari Jääskeläinen 0,22 -> 0,19
Filip Riska 0,23 -> 0,22
Miika Lahti 0,29 -> 0,34
Tuomas Vänttinen 0,38 -> 0,48
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Likolakin omaa ihan hyvän potentiaalin mutta nelosketjussa rooli jäänyt pieneksi eikä kiekkoon oikein päästä käsiksi pitkäksi aikaa, omaisi varmaan paremmin 2-3 ketjun roolin, mutta tietenkin tämänkauden ryhmä on niin kova että paikat tiukassa eikä otteet tue sitä, pistäisin pojan varmaan siirtorajalle asti KeuPaan hakemaan itseluottamusta ja kiekollisempaa roolia ja ehkä loukkaantumisia pääsisi paikkaan jossain kohti.

Sitä ennen ehkä tosiaan Jokinen olisi yksi mahdollinen nimi, "olli Sipiläinen" hieman tuli miehestä ehkä mieleen. Lieneeköhän sitten yksi syy miksei tehty sopimusta jo tuon 3 pelin jälkeen on että pitäisi kuitenkin "liigapelaajan" palkka maksaa kun hyvä kausi mestiksessä ja pari kautta Ilveksessä pohjalla jopa ihan ok statseilla. Sen verran tuossa on kuitenkin loukkaantumisia ollut, ettei välttämättä huono veto olisi vielä yhdellä nimellä vahvistaa, kärkinimiä ei tarvita lisää mutta joku joka pystyisi nelosketjua vakinnuttamaan ja tuomaan lisää reserviä.

Sund on ehkä yksi niitä pelaajia jotka tälläkaudella pystynyt menemään eteenpäin edellisissä kausista. Kiekolliset taidot on todella rajalliset joten rooli on vakiintunut 4 ketjun ja penkin väliltä, mutta ehkä joukkue tarvitsee tämmöisiä "köyhän miehen Jari Jääskeläisiä". Olkoon sitten ketkä lopulta kannisen ympärillä nelossa mutta uskoisin että tuosta saadaan tasapainoinen ketju joka on vaarallinen myös hyökkäyssuuntaan. Isoin ongelma nelosessa on ollut se että vaihdot on lyhyitä ja kiekkoon ei olle pitkäksi aikaa päästy, käyty heittään kiekko vastustajan veskarille ja vaihtoon. Rooba, kolehmainen tai molemmat varmasti tasapainoittaisi tuota aika paljonkin. Kanninen on ainakin näyttänyt tälläkaudella että puolustavampi roolikin onnistuu, mutta aikaisemmin myös että hyökkäävä peli.
 

Kobe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Selväähän se, että nelosketjun pitää pystyä parempaan, muttei kuitenkaan kannata julistaa lopullista tuomiota Likolan suhteen pelkän alkukauden yhdentoista pelin perusteella. Viime keväänä Likola oli runkosarjassa sen pienen syksyn totuttelujakson jälkeen roolissaan helvetin hyvä (syyskaudella 9 ottelua & 0+0 -6, kevätkaudella 12 ottelua & 3+2 +5) ja pudotuspeleissäkin ihan kelvollinen ensikertalaiseksi.

Turha nostaa yhtä miestä kepinnokkaan, aivan totta. Tuossa kuitenkin oli puhetta että puuttuu kokonaan kunnollinen nelosketju ja purin edellisen Sport-pelin nelosen vain osiin. Likolan ongelmana tuossa on se, että ei ole puolustusorientoitunut pelaaja vaan ennemminkin pieni ja näppärä pistenikkari. Miklikin hankinnan ja Louhivaaran paluun jälkeen 1-3 ketjujen laituripaikat ovat täynnä astetta kovempia pelimiehiä ja nelosen rooli on kuten todettua mennyt tällä kaudella penkin alle. Vaikea tämän valossa nähdä Likolalle kovin valoisaa tulevaisuutta, kunnianhimoinen pelimies tekee tällöin myös omat johtopäätökset ja lähtee isomman vastuun ja peliajan perässä taistelemaan hyökkäävän roolin laituripaikasta jonnekin muualle (vrt. Hotakainen).
 

Coutinho

Jäsen
JYPillähän pitäisi olla liigan ylivoimaisesti paras 4-ketju. Kolehmainen-Lahti-Louhivaara saa hymyn kyllä jo ajatuksen takia huulille, mutta valitettavasti tämä kenttä ei tällä kaudella yhdessä pelaa.. Saisikohan Darryl Boycen kevääksi halvalla?
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Saisikohan Darryl Boycen kevääksi halvalla?
Asiasta enempää tietämättä, en usko että kovinkaan halvalla saisi. Boyce kuitenkin pelannut pisteellisesti aika kovalla tasolla nämä puolitoista vuotta Saksan DEL-liigassa.
 

Vili Huli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylän Palloilijat
Turha nostaa yhtä miestä kepinnokkaan, aivan totta. Tuossa kuitenkin oli puhetta että puuttuu kokonaan kunnollinen nelosketju ja purin edellisen Sport-pelin nelosen vain osiin. Likolan ongelmana tuossa on se, että ei ole puolustusorientoitunut pelaaja vaan ennemminkin pieni ja näppärä pistenikkari. Miklikin hankinnan ja Louhivaaran paluun jälkeen 1-3 ketjujen laituripaikat ovat täynnä astetta kovempia pelimiehiä ja nelosen rooli on kuten todettua mennyt tällä kaudella penkin alle. Vaikea tämän valossa nähdä Likolalle kovin valoisaa tulevaisuutta, kunnianhimoinen pelimies tekee tällöin myös omat johtopäätökset ja lähtee isomman vastuun ja peliajan perässä taistelemaan hyökkäävän roolin laituripaikasta jonnekin muualle (vrt. Hotakainen).
Likola voi mahdollisesti matkata lähitulevaisuudessa muihin maisemiin ja se saattaa olla uransa kannalta kaikista fiksuin valinta, mutten tiedä miten se liittyy suoraan tähän keskusteluun. Eihän Hotakainenkaan vaihtanut joukkuetta siksi, etteivät ominaisuudet soveltuisi neloseen, vaan siksi että kehittyvä kiekkoilija lähes poikkeuksetta haluaa suurempiin saappaisiin sellaisen tilaisuuden tullessa tarjolle. Mun mielestä Likolalla on huonosta alkukaudestaan huolimatta avut pelata kolmikossa kuin kolmikossa enkä voi allekirjoittaa niin vahvaa väitettä kuin "ei mitään käyttöä alaketjuissa", mutta jos olet eri linjoilla, se on sallittua.

Edellisen viestin pohjimmaisin pointti oli tosiaan siinä kuinka pyörittelen päätäni sille, että kuudesta numerosta (perustuu muistikuviin, en tiedä Kolen tämän hetken tarkkaa liksaa) nauttiva Kolehmainen on jalustalla jolla ei ansaitse olla, ja siitä syystä tulevan kevään nelosketjun potentiaalisiin palasiin kohdistuva kritiikki valuu yleisesti vain likoloiden, sundien ja kannisten harteille, vaikka noista neljästä nimestä kenenkään kohdalla ei ole väärin tiedustella tason riittävyyttä, kun vertailukohdaksi kaivetaan vanha kunnon Karhukopla.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nelosketjusta aina puhutaan täällä jarruketjuna, mutta käytännössä nelonen pelaa vaihtonsa lähes aina vastustajan nelosta vastaan. Jotenkin eriskummallista ajatella, että JYPin hyökkääjärosterilla pitäisi lähteä jarruttelemaan muiden liigajoukkueiden nelosketjuja. Silti siellä on Likola ja Sund (ja Hotakainen) plusmiinuksissa aika lailla pakkasen puolella, joten joku tökkii.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös