Puolivälieräsarja Tappara - Ässät

  • 105 032
  • 709

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
MustatKortit kirjoitti:
Olin 94´ katsomassa ratkaisevan Porin ottelun, la taas hallille. Jos Ässät häviää, ovat fiilikset varmasti samat kuin tuolloin 12 vuotta sitten - vaikka pelit toki ma jatkuvat.

Ïtse olin myös tuolloin hallilla, silloin oli pikkupojan silmässä pettymyksen kyynel pelin jälkeen. Noin paskaa oloa ei koskaan ole ollut jääkiekkopelin jälkeen. Toivotaan, että Lauantai-ilta kirvoittaa nyt vähän isompanakin sen kyyneleen silmäkulmaan, tällä kertaa vain tirautan silkasta onnesta.

-paze-
 
Tapparan pelissä ei voi olla näkymättä Puistolan ja Grönvallin poissaolot. Eilisen matsin perusteella sanoisin, että näiden herrojen ollessa kehissä alkaisi sarja olla hyvin pitkälti selvää kauraa, koska puutteista huolimatta hallinta oli pääpiirteittäin Tapparalla. Mutta näillä miehillä on mentävä mitä on.

Kyllä Riksman on osoittanut olevansa huippuvahti ja on selvästi edellä maalivahtien keskinäisessä kamppailussa Lehtoa vastaan. Kivenmäki-Kuusela akseli on kyllä yllättävänkin vaarallinen mutta mikään muu ketju ei kyllä säväytä ollenkaan. Lisäksi täytyy sekin sanoa, että Tappara hukkaa käsittämättömästi ylivoimaansa. Joko peliä ei saada pyörimään ollenkaan tai sitten aika kuluu ällistyttävään kiekon siirtelyyn hyvistäkin laukaisupaikoista ja lopulta musta sitten menetetään. Vanha kaava on, että jos näistä paikoista ei tehdä maaleja niin kaveri tekee. Siltä osin Ässien 2-0 johto oli ihan ansaittua eilisen pelin kestäessä. Lopussa Ässät selvästi väsyi Tapparaa enemmän ja työvoitto olisi kyllä Tapparalle kuulunut. Mutta näin kävi ja kuten edellä sanoin ottelu olisi ylivoimissa pitänyt ratkaista paljon aiemmin.

Mutta taisto jatkuu ja vielä kumpikaan ei ole voitanut eikä hävinnyt mitään. Saas nährä kuka huomenna loukkaantuu...
 

Temp

Jäsen
Susirajan Sakic kirjoitti:
Tapparan pelissä ei voi olla näkymättä Puistolan ja Grönvallin poissaolot. Eilisen matsin perusteella sanoisin, että näiden herrojen ollessa kehissä alkaisi sarja olla hyvin pitkälti selvää kauraa, koska puutteista huolimatta hallinta oli pääpiirteittäin Tapparalla. Mutta näillä miehillä on mentävä mitä on.
.
Aivan niin selvää kauraa se oli teille silloin kun pojat pelasivat. Jos jos jos jos ja jos...
 
ranger kirjoitti:
...perustele. Kenen kullakin kuluvalla kaudella itseään paremman keskushyökkääjän peliaikaa Helminen (johon kaiketi siis viittasit) on Ilveksessä syönyt?

Lindgren nousi uudelle tasolle päästyään Pesosen ja Koiviston väliin. Tosin Ilveksessä tilanne on sikäli eri, että siellä ei edes hankita 1. sentteriä joka voisi Raimon syrjäyttää ja se vasta iso virhe onkin. Helminenkin on hyvää liigatasoa ja annettavaa varmasti on, mutta liian isoissa saappaissa ja jonkun muun pitäisi kantaa päävastuu.
 

Mig428

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En oo sitten mitään koskaan odottanut näin paljon kuin huomista peliä. On mahtavaa olla Ässäfani ja nauttia siitä kun joukkueen pelit kulkevat ja vieraat itkee joka asiasta. Kaikki kauden kotipelit nähneenä tiedän kuinka vaikea vierasjoukkueen on hakea voitto Porista. Huomenna lauantai ja täysi halli. Olin suunnitellut lähteväni katsomaan futismatsia Englantiin, mutta voin unohtaa sen, koska huomenna koen saman tunnelman tuossa parin kilometrin päässä. Eilinen voitto antoi Ässille yliotteen tähän sarjaan ja Tapparalla alkaa luultavasti huomenna kesäloma. Kun miettii alkukautta ja niitä pelaajia mitä tänne hommattiin niin ei olisi milloinkaan voinut uskoa, että porukka pelaa itsensä välieriin. Tässä sen kuitenkin huomaa, että ei ne nimet aina voittoa takaa. Jätkät on sisäistänyt Toivolan pelityylin ja jokainen tietää mitä kentällä pitää tehdä. Koko kausi ollaan menty lähes samoilla kentällisillä ja tällä kertaa se on toiminut loppuun asti. Ei ole urheilu tuonut katsojana mitään tälläistä koskaan minulle. Kiitos koko organisaatiolle ja me fanit kannustamme Padan huomenna välieriin, mahtavaa!
 

Mulli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Virmanen & Hjallis akseli, Jokerit, Avs.
Turha edes sanoa, että Tapparan peli kaatui nyt viimeistään Puistolan ja Grönvallin poissaoloihin. Pah!

Tappara oli eilen todella vaisu vaikka Riksamanilla oli +50 torjuntaa. Hyökkäykset olivat aika vaarattomia koko ottelun ajan. Hyökkäys kusee.

Ässät pelaavat viisasta hokia.
 

paze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Ulvilan Pesä-Veikot, Pesäkarhut, BVB 09
Kivenmäelle 2 peliä pannaa

Näin siis SK:n pikauutiset

Menee Mavelta sivu suun ensimmäinen välieräpelikin.

-paze-
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
paze17 kirjoitti:
Näin siis SK:n pikauutiset

Menee Mavelta sivu suun ensimmäinen välieräpelikin.

-paze-


Yksi olisi riittänyt, mutta eipä auta valittaa. Mahtaa Mavea nyt vituttaa ja varsinkin sitten, jos Ässät sattuisivat häviämään molemmat ottelut. Tämä kyllä hieman tasoittaa taistoa ja kääntää kuppia Tapparan puolelle. Ässistä on nyt 85% jäljellä.
 

axe

Jäsen
tombraider kirjoitti:
Tämä kyllä hieman tasoittaa taistoa ja kääntää kuppia Tapparan puolelle. Ässistä on nyt 85% jäljellä.

Mää taas luulen, että Ässien jätkälauma saa tästä vain lisää perkelettä peliinsä ja haluaa näyttää ettei heidän pelinsä ole yhden kultakuupan varassa. Tosin taisi ne näyttää sen jo torstaina.
 

Jamais Vu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kaikki paineet ovat nyt sitten Tapparalla.

Ässät voi keskittyä pelaamaan omaa peliään, eikä pelättyä suosikin asemaa tarvitse vieläkään ottaa. Tapparalla on Kivenmäen poissaolon myötä valtava materiaalietu, jonka jokainen taitava valmentaja pystyisi hyödyntämään. Tapparan pitäisi materiaalinsa perusteella voittaa Porin lauantainen ottelu selvästi, eikä täten viimeisessäkään pelissä tulisi olla minkäänlaisia ongelmia.
Jos taas Tappara häviää, tulee se olemaan todellakin suuri yllätys ja osoitus Rautakorven pelikirjan täydellisestä pettämisestä.

Ässät lähtee otteluun todellakin taas kerran altavastaajana, niinkuin ottelusarjan jokaisessa ottelussa tähän mennessä, mutta tällä kertaa altavastaajan asema on vieläkin selvempi. Yleensä altavastaajan asema on kuitenkin sopinut Ässile todella hyvin, ja onhan se sopinut jo 3 kertaa tämän ottelusarjan aikana.

Eli paineet Tapparalla, Ässillä ei ole nyt mitään hävittävää.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tärkein kiekollinen yksilö on sivussa, voi olla valtaisa vaikutus kiekon ylöstuonnissa ja saada Ässien hyökkäyspelin solmuun. Tai sitten ei kuitenkaan valtavalla hengellä painavalle joukkueelle liian merkittävä. Ässätkin vääntää nyt uudessa tilanteessa kun olisi kotona mahdollisuus pistää sarja poikki. Jos jalka vielä nousee, niin uskoisin että Kontiola otetaan sumpulla kiinni, muista ei niin väliä. Sitten painetta kaverin päätyyn ja moukaroidaan isoja minuutteja pelaavia Mäntylää ja Kauppista jatkuvasti. Vai kannattaisiko psyykkaus kohdistaa näihin pienemmällä profiililla pelaaviin pakkeihin. Tapparan pakisto on kuitenkin se paikka johon tulee iskeä.

Kärsivällisyyttä ja onnistumisia, siitä se lähtee.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Jamais Vu kirjoitti:
Eli paineet Tapparalla, Ässillä ei ole nyt mitään hävittävää.

Tapparalla ei enään hirveesti paineita ole, sillä mahdollisuudet nakkipyttyyn meni jo Puistolan Ja Grönan Rhodoksen matkoihin. Ässillä sen sijaan on mahdollisuus päästä pelaamaan mitaleista ja se on Porissa iso asia. Se kuuluisa "täysi tupa"tai "loppuunmyyty halli" mistä koko Pori nyt puhuu (ompa puheenaihe), saattaa antaa virtaa, mutta varmasti tuo tärinääkin lavan päähän.

Ans kattoo ny
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Jamais Vu kirjoitti:
Kaikki paineet ovat nyt sitten Tapparalla
Ei se ihan noinkaan mene, sillä omat paineet tulee siitä että ottelusarja pitäisi laittaa kotona poikki ja kotiyleisö luo myös odotuksillaan lisää painetta. Paljon riippuu miten henkiseti Ässät pystyy asian käsittelemään, jos hommaan lähdetään asenteella että tänään on pakko pistää sarja poikki, niin saattaa tulla yllättävänkin vaikeaa. Sarjan katkaiseminen on ollut monesti juuri henkisesti se pahin paikka, vaikka ennakkoon oltaisiinkin suosikkeja.

Kivenmäestä saattaakin nyt tulla sankarin sijaan ottelusarjan kannalta antisankari. "Lähes varma voitto" saattaakin kääntyä tappioksi, kun ässien ykkönen on taas pistettävä uusiksi pistemiehen poissaolon vuoksi ja samoin yv menettää varmasti tehonsa. Mave pelasi vielä av:ta niin sekin saattaa kärsiä tästä. Uudet miehet joutuvat taas isompiin rooleihin ja miten se toimii jää nähtäväksi . Tärkein on kuitenkin miten joukkue ajattelee maven poissaolon, jos ajatellaan oikeasti ettei sota yhtä miestä kaipaa niin ei ole hätää, mutta jos taas ajatellaan kovasti että nyt paras peluri on poissa saattaa tulla yllättävästikin alistunut olo. Joka tapauksessa Kivenmäen poissaolo tasoittaa sitä eroa, joka oli syntynyt Tapparan pakiston kaventumisesta ja ehkä Tapparakin saa tästä lisää uskoa itseensä.

Sarja jatkuu kuitenkin tasaisena ja seitsemäskin ottelu saatetaan nähdä, mutta mielestäni huomenna voittava vie sarjan(no Ässillähän jo katkolla, mutta kuitenkin).
 

mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
tombraider kirjoitti:
. Se kuuluisa "täysi tupa"tai "loppuunmyyty halli" mistä koko Pori nyt puhuu (ompa puheenaihe)

Olisitte nyt jättäneet häviämättä Lukolle, niin olisi mansessakin joskus ollut täysi tupa.

Tapparan lääkäri ei ole vaivautunut vastaamaan puhelimeen, kun soitto tulee Muukkoselta. Joten eiköhän Laine huomenna pelaa.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ei anneta yhden miehen puuttumisen vaikuttaa huomenna. Eipä!

Vähän pahaan paikkaan napsahti, mutta ei jäädä selittelemään. Tapahtunutta ei saa peruutettua, ja näillä mennään. Kyllä tää huominen peli on aivan voitettavissa ilman Maveakin.

Tapparalta puuttuu profiilipakit, meiltä profiilihyökkääjä. Nelonen jatkakoot torstaista virettään. Kuparinen ratkaisee jatkopaikan.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Helvetin hyvä homma, että Kivenmäki on nyt "pelattu" ulos sarjasta. Parantaa selkeästi Tapparan mahdollisuuksia ja muutenkin tuomio oli linjassa Mäntylän tapaukseen.

Hyvää kesälomaa Mave!
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Maven menettäminen oli paha juttu. Mutta toisaalta, Tapparalta lähti Laine. Tuskin pelaa lauantaina. Jos mitäänsanomatottamasta pelitilanteesta aiheutunut loukkaantuminen on tamperelaisten mielestä törkeää väkivaltaa, niin miettikääpä mitä voi sattua lauantai-iltana apinoita täynnä olevan tuvan huutaessa Ässiä ihaniin päättömyyksiin.

Laine voi toipua fyysisesti, mutta henkisesti ei. Tuskin neiti Laine pelaa lauantaina.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät & Florida Panthers
Eiköhän se ollut selvää, että Muukkosen piti "hyvittää" Tapparalle antamalla pelikielto. Itse en pelikieltoa sen enempää kommentoi, sillä videoklippiä en ole nähnyt. Ainoastaan se on varmaa, että tämä on Riksmanin jälkeen pahin poissaolija, eipä auta itku, taistelua on löydyttävä nyt tuplasti enemmän.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Alex kirjoitti:
Helvetin hyvä homma, että Kivenmäki on nyt "pelattu" ulos sarjasta.

Helvetin hyvä, että Grönvall, Puistola ja Laine(ehkä) on pelattu ulos tästä sarjasta. Parantaa huomattavasti meidän mahdollisuutta päästä välieriin. No ei vaiskaan, vitsi vitsi! Pistetään kalsareiden piikkiin.

Huomenna perkele huudetaan niin lujaa, ettei JP:n luurit kestä sitä älämölöä! Kaikille Canal+:n katsojille ehdotus: Pistäkää vaikka tulpat korviin, niin ei kuurous iske. Ei auta äänen säätö, sillä mutelle jos pistätte, niin töllö räjähtää. Niin kova paine sieltä tulee!

NI!
 

baldie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara, Tuntemattomat, HJK, Liverpool
aceman81 kirjoitti:
Maven menettäminen oli paha juttu. Mutta toisaalta, Tapparalta lähti Laine. Tuskin pelaa lauantaina. Jos mitäänsanomatottamasta pelitilanteesta aiheutunut loukkaantuminen on tamperelaisten mielestä törkeää väkivaltaa, niin miettikääpä mitä voi sattua lauantai-iltana apinoita täynnä olevan tuvan huutaessa Ässiä ihaniin päättömyyksiin.

Laine voi toipua fyysisesti, mutta henkisesti ei. Tuskin neiti Laine pelaa lauantaina.
Älä mitään Laine kuin AUK on ollut oulun tohtorilla hoidossa ja sätkii jo kovaa tänään.
 
Alkaa v*tuttaan tuo Tapparan maalivahtipelaaminen.Sättänä Hannu Kamppurin jälkeen ei ole ollut yhtään ns."voittavaa maalivahtia" .Yksi Mika Lehdon onnistunut kausi ei riitä.Leinonen sättänä herätys!!!muutenkin nuo hankkinnat on mennyt munille.
 
Ei kai siinä todellisuudessa ole mitään hienoa, että joku on "pelattu" ulos sarjasta. Mutta niillä on pelattava, mitä on.

Paineista sen verran, että ehkä kuitenkin Ässillä on suuremmat paineet saada peli tänään poikki kotiyleisön edessä. Tappara on pudotettu altavastaajaksi ja niillä ei ole enää kuin voitettavaa. Toisaalta, juhlavuosi tuo omat paineensa.

Ja välillä kypsyttää tuo puhe tahallisesta tappiosta. Ottiko Tappara turpaan seitsemän kertaa viimeisissä yhdeksässä runkosarjaottelussa ihan vaan huvikseen? Antaa sen asian olla, niin kauan kuin sen joku myöntää. Ja jos joku sen on myöntänyt, niin unohtakaa tämä kappale ja nöyrimmät pahoitteluni vääristä pohjatiedoistani.

Tänään Ässät ei kaadu Kivenmäen puuttumiseen. Onhan niillä Kaipainen.
 

mkm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Melkoinen ottelusarjahan tästäkin taistosta tuli, niin kuin myös noista vielä kahdesta käynnissä olevastakin. Hyvä, hyvä. Jännitteellisiä, yllätyksellisiä ottelusarjoja on mukava seurata vaikka noita loukkaantumisia ja pelikieltoja ei soisi näkevänkään kauden tärkeimmissä peleissä. Toisaalta nekin kaikkine ylilyönteineen ja mediamussutuksineen lisää sitä jännitettä kahden seuran ja heidän fanien keskuuteen, näinhän se menee.

Ässät on pelannut viisasta kiekkoa kuten joku tuossa aiemmin jo mainitsi. Varsinkin oman puolustuspään pelaaminen on ollut hienoa. Toivola on tajunnut ettei kulmapörräämiseen ja turhiin vääntöihin kannata juosta summamutikassa vaan miehittää pelaajat Riksmanin edessä niin ettei niitä vetoja parhaalta maalintekosektorilta ja/tai viivalta kera maskin liiemmälti pääse tulemaan. Kyllä ne Tapparan vedot on ollut lähinnä ilman maskia tulleita rääpäsyjä mitkä Riksman on eleettömästi poiminut. Sitä vastoin Ässien hyökkäyspelaamisessa on ollut selkeänä johtolankana niiden nopea päättäminen, jotta sitä energiaa riittäisi läpi pelin.

Tänään punnitaan sitten meidän osalta paitsi sitä kuuluisaa kiimaa niin Rautakorven pelinjohdollisia kykyjäkin. Tapparan luokaton yv-pelaaminen on ollut jotain niin kammottavaa, että se menee jo surkuhupaisuuden puolelle. Meillä pitäisi olla kuitenkin kaksi hyvää yv-kenttää käytössä, mutta samaa scheissea ne tarjoaa ilta illan jälkeen vaikka niitä sekoiteltaisiinkin. En viittaa pelkästään tulokselliseen puoleen vaan myös toteutukselliseen. Mikäli kahteen otteseen 5-3 ylivoimalla mielikuvitus riittää ammattitason pelaajilla yhteensä vain yhteen hyvään sommitelmaan ja pariin kolmeen vetoon maalia kohti niin ei voi kuin kiroten ihmetellä. Ei vetoja, pelkkää siirtelyä.

Näillä meidän tähdillä, etenkin sillä kultakuupalla, on näemmä pää jäätynyt jo lopullisesti näissä erikoistilanteissa, joten toivottavasti Tukalla on rohkeus vaihtaa tuo yv-pelaajien peluutus uudempaan.

Käy niin kuin käy, paras seitsemästä sarjan voittaja menee ansaitusti jatkoon. Siltä osin ei jää jossiteltavaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kolmas syöttäjä kirjoitti:
Paineista sen verran, että ehkä kuitenkin Ässillä on suuremmat paineet saada peli tänään poikki kotiyleisön edessä. Tappara on pudotettu altavastaajaksi ja niillä ei ole enää kuin voitettavaa. Toisaalta, juhlavuosi tuo omat paineensa.

Heh, vai että juhlavuosi tuo jotain paineita tähän matsiin. Rautakorven pääkäsky pukukopissa tänään varmaan on, että "Muistakaa juhlavuosi!"

Eihän se nyt pelaajiin vaikuta yhtään mitään, lähinnä Leinosen Mikon roskistenpotkimisherkkyyttä se voi jonkun verran korottaa.
 
Henkka kirjoitti:
Heh, vai että juhlavuosi tuo jotain paineita tähän matsiin. Rautakorven pääkäsky pukukopissa tänään varmaan on, että "Muistakaa juhlavuosi!"

Eihän se nyt pelaajiin vaikuta yhtään mitään, lähinnä Leinosen Mikon roskistenpotkimisherkkyyttä se voi jonkun verran korottaa.

Hyvä pointti. Ehkäpä tuo saattaa olla, että ne paineet on seuralla, mutta kyllä kai tuo hiukan vaikuttaa joukkueeseenkin, jos seuralla on menestyspaineet. Eli joukkueelta odotetaan menestystä. Ei se tänään ratkaise, mutta nostinpahan senkin esille, kun painetekijöistä puhuin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös