Pudotuspelisarja San Jose vs Colorado

  • 16 973
  • 125

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Sharks jatkoon 4-2

Kauden viimeisessä vaihdossa pelasi Colorado miehityksellä Kariya, Selänne, Forsberg, Sakic, Hejduk ja Liles. Rob Blake oli loukkaantumisen takia pois koko pelistä. Jos hän olisi ollut Lilesin paikalla jäällä, olisi tähtikaarti ollut aika huikea. Olisi se sitä nytkin.

Ottelun 1. erä näytti pelin suunnan. San Jose piti Coloradon kahdessa laukauksessa kohti maalia. Vaikka erä päättyi 0-0, siirtyi ote San Joselle.

Selänteen ajoi n. 50 min kohdalla McLaren oikein kunnolla levyksi vähän polvitaklaukselta näyttävällä tyylillä. Teemu lensi melkein voltin ennen tömähdystään jäähän, pahalta näytti. Luulin jo, että siihen päättyi Teemun Colorado-ura, kun miestä talutetiin jäältä. Ei kai sitten sattunut pahemmin, kun Teemu palasi vielä peliin. En nähnyt pelin loppua, kun ajastimen nauhoitus loppui n. 7 min ennen ottelun loppua.

Onnittelut San Joselle jatkopaikasta. Vesa Toskala on siellä luukkuvahtina. Kun finaalipaikka ratkeaa San Jose-Calgary sarjassa, on yksi suomalainen varmasti mukana Stanley Cupista taisteltaessa loppuun saakka.
 
Viimeksi muokattu:

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Sulle flintstone on ilmeisesti aivan käsittämätöntä se, että maitopoika-Selänteen kaukalonulkopuoliset lausunnot ja törttöilyt voisivat ärsyttää jotakuta niin paljon, että mieluummin hänelle toivoisi sitä, ettei hän himoitsemaansa Stanley Cupia koskaan saisi. Vaikka se kuinka ottaisi sulla koville, niin kyse ei ole kateudesta. Kyse ei ole myöskään siitä, etten arvostaisi hänen taitojaan pelaajana.

Joensuun jäähallin pukuhuoneriehuminen, MM-kisafarssi 1992, Kummola-ralli ja voi-että-kun-on-paska-joukkue/valmentaja/ketjukaverit -itkeminen. Siinä sulle syitä vuosien varrelta. Lue Porttilaa, se lohduttaa.
 

Tesla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tshekki, Tre Kronor, Frölunda sekä sympatiaa Luleå
vahingonilo..

..paras ilo? Siltä ainakin nyt tuntuu. Jälleen kerran maito-Teemun Stanley-cupin metsästyksestä tuli surkea farssi, ja kaiken lisäksi hän teki sen jälleen ihan itse. Nyt kun SJ vielä voittaisi niin aiai..

Hauskaa on toki myös Coloradon tähtikaartin nöyrtyminen jälleen. Suurena suosikkina kauteen lähtenyt joukkue koki saman kohtalon, kuin vervihollisensa Detroitkin. Hienoa, mielenkiintoinen NHL todellakin tällä kaudella: Ei Avalanchea, Red Wingsia eikä Devilsia.

odotan innolla, kuinka Porttila tulee kommentoimaan jokeri-idolinsa kautta kolumnissaan. Onkohan Norjan hiihtoliiton ja Ferrarin epäpyhällä liitolla jotain tekemistä asian kanssa?
 

Pegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers, HJK, Arsenal, 1. FC Köln
Re: Haaveet kaatuu.

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, ainoa asia mikä tässä asiassa harmittaa on Riku Hahlin mestaruusskenen peruuntuminen.

Toisaalta, erään Selänteen haaveiden kaatuminen jaksaa kyllä naurattaa.

Loppukaneettina sanon, että syyttäkää vain vahingonilosta. Olen nimittäin vahingoniloinen.

Täältä tähän

Ei hätää. Vahingoniloisia on muuallakin, täälläkin:)

Teemu keskittyi suurimman osan NHL-urastaan rahastamiseen ja avoautolla Kalifornian auringossa huristelemiseen. Samaan aikaan moni saman ikäluokan kaveri (esim. Bobby Holik) keskittyi pelaamiseen ja joukkueen eteen pelaamiseen. Nyt on Holikin sormessa 2 Stanley Cup-sormusta.

Teemu? No, SM-kulta, olympiapronssi ja ainakin yksi MM-hopea.. mutta Suomen mestaruushan on, ainakin melkein, kuin Stanley Cup!

En voi edes kuvailla tuntojani sormieni naputellessa aamulla teskti-tv:n sivua 235. Se on siinä!! Avs ja Teukka pihalle pudotuspeleistä!

Sinne sitä mentiin vaan polleasti Coloradoon rahastusvuosien jälkeen Stanleyn kannua hakemaan, mutta haaveeksi jäi. Ihan oikein Teukalle. Muistuu tässä mieleeni Teukan sanat viimeisen Anaheimin-sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen: "Seura lupasi hankkia vahvistuksia." Ja tulihan niitä vahvistuksia, mentiin SC-finaaleihin saakka.

Mutta Teemu pelas jo eri paidassa.
 

JJO

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, San Jose Sharks, HJK
Näinkin voisi Selänne sanoa (mallia Kapanen, tuorein IS-Veikkaaja), näin puhuu ammattilainen, todellinen joukkuepelaaja:

"Enää ei ole niin tärkeää, mikä se rooli on. Kun ikää tulee lisää, henkilökohtaisilla meriiteillä ei ole kovin paljoa väliä."

"On ollut huomattavasti helpompaa hyväksyä tämä rooli nyt kuin vaikkapa viisi vuotta sitten. Niin paljon vahvemmin on tullut ajatus, että mitä tahansa kunhan joukkue voittaa. Mitä tahansa kunhan voitettaisiin Stanley Cup."

"Kaikki haluavat tehdä maaleja, mutta tällä hetkellä se ei ole rooli"

Osaako kukaan kuvitella Teemun yrittävän monipuolistaa peliään ja sopeutua erilaiseen rooliin saatika edes yrittää maksimoida saamansa jääaika mussuttamisen sen sijaan?

Kyllähän tuo "mitä tahansa Cupista" kuuliin kesällä, mutta kauden aikana sekin osoittautui paskapuheeksi.
 

Stranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ainakin Teemu herättää paljon tunteita, eli ei ainakaan ole hmv jätkä.

Kyllä Granaton olisi pitänyt tuollaisella materiaalilla pystyä parempaan, vaikka antikristus Selänne olikin mukana. Granato on liian kokematon (valmentajana) kovassa paikassa.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Typerintä mitä AVSien organisaatio on tehnyt olivat Hartleyn potkut aikoinaan. Joukkueen heikoimmat lenkit olivat:

-Aebischer
-Granato

Tällä kaudella kaikkea toimintaa kuvaavat sanat sekavuus ja sitoutumattomuus. Foppakin tuntui vain lomailevan tämän kauden ja pelailevan golfia. Ei näin!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Viestin lähetti Justus
Sulle flintstone on ilmeisesti aivan käsittämätöntä se, että maitopoika-Selänteen kaukalonulkopuoliset lausunnot ja törttöilyt voisivat ärsyttää jotakuta niin paljon, että mieluummin hänelle toivoisi sitä, ettei hän himoitsemaansa Stanley Cupia koskaan saisi.

Jännää että nimenomaan Teemu Selänteen sanomiset on niitä jotka ärsyttävät, mutta joku Aki Berg saa ihmetellä lehtien palstoilla vaikka kuinka tippumistaan Toronton kokoonpanosta. Kukaan ei nosta meteliä eikä avaa ketjua kyselläkseen kuinka hieno ihminen Aki on. Tai kun Saku Koivu tappelee joukkueensa harjoituksissa oman pelaajansa kanssa myöskään silloin ei tietenkään ole tarvetta kyselllä onko Saku hieno ihminen.

Se että Teemu on suomalaiseksi poikkeuksellisen ulospäin suuntautunut on luonnollisesti tietenkin haitta, toista se on esimerkiksi Jere Lehtisen tai Miikka Kiprusoffin kohdalla joilta ei varmaan saisi edes lyhyttä haastattelua vaikka asella uhkaisi. Suomalainen kun on juro tuppisuu joka ei puhu eikä pukahda. Perkele!!

Ja onneksi tuo Teemu on ainut NHL:ssä urallaan rahaa tehnyt pelaaja, muut kun pelaavat vain suolarahoilla Teemun tileihin verrattuna. Muut kiekkoilevat vain jääkiekon riemusta Teemun motiivi on vain raha.
 

jani73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Detroit Red Wings, FC Liverpool
Toivoa sopii Selänteen puolesta että NHL-lakko ei ala ensi kaudella. Eiköhän Granato lähde ennen Selännettä joukkueesta. Tämä Selänteen ihannointi mediassa menee välillä Suomessa järjettömyyksiin. Eilenkin yle teki jutun NHL-joukkueiden palkkakuluista, mutta ei tietenkään maininnut sanallakaan Coloradoa.

Mutta hienoa tänä keväänä on ollut, että "pikkuseurat" näyttävät millainen merkitys on pelata hyvin joukkueena ja kun kaikki taistelevat täysillä jokaisen vaihdon. Detroitin ja Coloradon tippuminen ovat parasta mitä NHL:lle voi tapahtua.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Teemussa varmaan ärsyttää sama kuin amerikkalaisissakin, hänen amerikkalainen luonteensa. Toisinsanottuna hän on itsekäs. Minua ei ärsytä että hänellä on autoja tai rahaa, mutta hänestä näkee että ne ovat hänelle tärkeitä asioita. Turhan tärkeitä sikäli että hänen arvoasteikossaan jääkiekko ei ole tarpeeksi tärkeä, jotta hän olisi noussut sen yhden tarvittavan pykälän ylöspäin kiekkoilijana.

Teemu on Suomen kaikkien aikojen lahjakkain jääkiekkoilija, mutta ei kuitenkaan aivan paras. Mestariksi asti ei riitä että on hyvä, pitää olla erinomainen.

Teemu on joskus sanonut, että hän uskoo, että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita ja pahoille ihmisille pahoja asioita. Typerä latteus, mutta sitä Teemu voisi miettiä.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Re: Re: Haaveet kaatuu.

Viestin lähetti Pegu


Teemu keskittyi suurimman osan NHL-urastaan rahastamiseen ja avoautolla Kalifornian auringossa huristelemiseen. Samaan aikaan moni saman ikäluokan kaveri (esim. Bobby Holik) keskittyi pelaamiseen ja joukkueen eteen pelaamiseen. Nyt on Holikin sormessa 2 Stanley Cup-sormusta.

Toisaalta Holikille ilmeisesti riitti kaksi sormusta ja sitten alkoi rahan keräys. Eikös hänellä tullut kiistaa palkasta Devilsien kanssa ja sitten löytyi Rangers joka löi pöytään naurettavan kovan palkan, vaikka olisikin yksi Rangersin parhaista pelaajista, niin 9,6 miljoonaa on liikaa.

Hyvä kun Avs tippui, eikä niinkään Selänne.
 

toniy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,
San Jose Sharks.
Herään aamulla sängyssä ja puoliunessa painan kaukosäädintä ja teksti-tv aukeaa, sitten vaan näppäilen 2,3 ja 5 sisään.
Kun sivua etsitään pyydän kädet ristissä apua ylimmältä....
"auta Sharks jatkoon,kiitos!"

Sitten ruutuun ilmestyy tulos: Toronto-Philadelphia 2-3ja.
ajattelen "ketä vittu kiinnostaa..."
Odotan ikuisuudelta tuntuvan ajan ja sitten äkkiä ilmestyy ruutuun Colorado-San Jose 1-3.

HAHAA!!! JATKOON,SAN JOSE MENEE JATKOON!! IHANAA!!!!!!!!
KIITOS!!!!!!!!!!!
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Re: Nyt saa itkeä, nyt saa huutaa!

Viestin lähetti JJO
Johan tätä on saatu odottaakin. 13 vuotta, ja viimein konferenssin finaaliin! Aina Johan Garpenlövin ylärimalaukauksesta Mike Gatnerin kivuliaisiin maaleihin, Selänteen sähläyksistä Forsbergin kylmiin viimeistelyihin... on tätä odotettukin! Legendaarisen Arturs Irben akrobaattipäivistä asti on Sharks koettanut näinkin pitkälle päästä, ja jo oli aikakin!

Sharks on kuitenkin 90-luvun laajennusjoukkueista yksi menestyneimmistä, mutta playoffeissa matka on aina tyssännyt toiselle kierrokselle.

Yhtäkkiä Mike Gatnerin, Ed Belfourin ja Peter Forsbergin kuvitteellinen ylimielinen nauru alkoi kaikua korvissani yhä pelottavampana, ei kai taas? Hetken ehti jo pelko nousta perseeseen kun Joe Sakicin ja Peter Forsbergin armoton voittajaluonne nousi esiin, mutta onneksi mikään ei ylitä Selänteen pettämätöntä luuserikarmaa.


Muisti pettää, mitä pahaa Mike GARTNER Sharkseille on tehnyt aikoinaan?
 

solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Viestin lähetti flintstone

Se että Teemu on suomalaiseksi poikkeuksellisen ulospäin suuntautunut on luonnollisesti tietenkin haitta, toista se on esimerkiksi Jere Lehtisen tai Miikka Kiprusoffin kohdalla joilta ei varmaan saisi edes lyhyttä haastattelua vaikka asella uhkaisi. Suomalainen kun on juro tuppisuu joka ei puhu eikä pukahda. Perkele!!

Naulan kantaan. Suomalaisen pitää olla hiljainen ja nöyrä raataja, ei puhelias ja ulospäinsuuntaunut.

Pahin mahdollinen yhdistelmä on rikas ja ulospäinsuuntautunut, silloin alkavat sohvaperunat liikehtiä.
 

JJO

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, San Jose Sharks, HJK
Re: Re: Nyt saa itkeä, nyt saa huutaa!

Viestin lähetti Master Chief
Muisti pettää, mitä pahaa Mike GARTNER Sharkseille on tehnyt aikoinaan?

Rokotti Sharksia pahemman kerran tuhkimokaudella 93/94, ellei oma muistini petä ja pahasti. Taisi ratkaista kuudennen matsin (SJ johti voitoin 3-2) juuri Garpenin ylärimalaukauksen jälkeen.

Se oli paha paikka.

Ja joo, huomasin itsekin että tuli tehtyä sama kirjoitsvirhe useampaan kertaan. menee aamuväsymyksen piikkiin.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Muiden vika!

Viestin lähetti solamnic76
Naulan kantaan. Suomalaisen pitää olla hiljainen ja nöyrä raataja, ei puhelias ja ulospäinsuuntaunut.

Pahin mahdollinen yhdistelmä on rikas ja ulospäinsuuntautunut, silloin alkavat sohvaperunat liikehtiä.

Niin, itse kuvailisin Teemun tapaa käsitellä peliaikaansa ja muita ongelmiaan lähinnä termillä "itkeminen"

Koskaan vika ei ole itsessä, vaan muissa.

Täältä tähän
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Voi voi. Millainen pelaaja, sellaiset fanit. Itkua itkun perään.
 

Zengur

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hahahaa naurattaa jo tämä Teemu-viha lätkäfanien syvissä riveissä. Mitä ihmettä se kaveri on kenellekään meistä tehnyt, syönyt eväät tai vienyt naisen ja työpaikan? Siltä ainakin välillä kuulostaa.

Suomalaiset sitten osaavat nauttia niin maan pirusti siitä kun joku stara putoaa lähemmäs maanpitaa vastoinkäymisten myötä. Mahtavaa! Jee! Teemu pois Stanley Cup jahdista! Nyt on hyvä mieli!

Ei helv**** sentään. Pitää olla todella köyhä arki jos jaksaa ihastella ja hykerrellä onnesta kuin Suomen yksi kaikkien aikojen parhaista urheilijoista pelaa huonon kauden.

Noitavainon elementtäjäkin on mukana, koska Teemun sanomisia jaksetaan pohtia ja parjata loputtomasti, mutta muiden puheet kuitataan villaisella. Jotain henkilökohtaista sen on pakko olla kun moni muukin hyvin palkattu ikääntyvä scorer on pelannut todella huonon kauden mutta enpä ole kuullut kenenkään mollaavan Turgeonia tai Modanoa ja kiljahtelevan onnesta kun Dallas putosi. Teemuhan toki on Suomesta ja täällä onkin väärin jos menee hyvin. Tai ei, se herättää hiljaista kateutta nousukauden aikana ja sitten kun menee huonosti on riemu loputon. Ikenet venyvät hymyyn. Siispä ehkä jossain Texasissa istuu asuntovaunussaan wifebeateriin pukeutunut sisäsiittoinen jenkki ja budweiser kulausten jälkeen röyhtäilee tyytyväisenä kun Stars lähti lauluun, mene ja tiedä. Sukulaissielu olisi eräille jatkoajan lukioille.

No, urheiluahan se vain on, ehkä kukaan ei ole sittenkään niin vakavissaan...
 
Viimeksi muokattu:

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Mää en usko tätä ennen kauden alkua, enkä vielä sarjan jo alettuakaan. San Jose menee konferenssifinaaliin. JES!!
 

Cube

Jäsen
Viestin lähetti Zengur
Ei helv**** sentään. Pitää olla todella köyhä arki jos jaksaa ihastella ja hykerrellä onnesta kuin Suomen yksi kaikkien aikojen parhaista urheilijoista pelaa huonon kauden.
Uuh.. Sieltähän se tuli, "köyhä elämä" -kortti. Ja kyllähän asia on varmasti juuri kuten sanoit. Vain elämätön ja kateellinen asuntovaunussa asuva vaimonhakkaaja voi inhota humble-Teemun kaltaista kaikin puolin sympaattista sankaria. Siitähän ei voi missään nimessä olla kyse, että Teemu olisi yksinkertaisesti itsekäs ja ylimielinen kusipää. Mitä Stephane Quintal aikanaan sanoikaan?

Kumma juttu muuten, ettei muiden huippu-urheilijoiden auto-ostokset saa minua likimainkaan yhtä kateelliseksi.. Eikö Mika Häkkiseltäkin löydy kuitenkin ihan mukavia autoja tallista? Ja on vielä maailmanmestarikin. Ja eikö nuoremmista Tuomo Ruutu ostanut itselleen taannoin tuliterän Audin? Perkele, pitää ilmeisesti näitäkin sitten alkaa vihaamaan!
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ihmeen paljon Teemu-vastaisuutta täällä, vaikka Selänne on nimenomaan osoittanut suuren voitontahtonsa monta kertaa. Teemu pelaa vain voitosta ja tottakai se turhauttaa jos joutuu heikossa joukkueessa pelaamaan. Tappiot ovat ottaneet koville Teemulla ja sekin osoittaa suurta voitontahtoa ja häviön vihaamista. Olympialaisissa näki hurjasti loppuun asti yrittävän Selänteen, joka ajoi Prongerin kovalla pommilla laitaan. Kenellä muulla on vastaava voitontahto?
 

JJO

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, San Jose Sharks, HJK
Viestin lähetti Alex
Ihmeen paljon Teemu-vastaisuutta täällä, vaikka Selänne on nimenomaan osoittanut suuren voitontahtonsa monta kertaa. Teemu pelaa vain voitosta ja tottakai se turhauttaa jos joutuu heikossa joukkueessa pelaamaan. Tappiot ovat ottaneet koville Teemulla ja sekin osoittaa suurta voitontahtoa ja häviön vihaamista. Olympialaisissa näki hurjasti loppuun asti yrittävän Selänteen, joka ajoi Prongerin kovalla pommilla laitaan. Kenellä muulla on vastaava voitontahto?


Toi taklausjuttu oli varmaan joku läppä. Selänne veti hyppytaklauksen kyynärpäät edellä miehen selkään. Sekö on voitontahdon osoitus? Jos tilanne olisi ollut toisin päin, olisi Pronger murhaajan maineessa Suomessa.

Jos Teemu pelaisi vain voitosta, keskittyisi hän pelaamaan eikä valittamaan tilanteestaan. Nurinat säästetään kauden loppuun, mutta pelien ollessa kesken ainakin todelliset voittajatyypit tuntuvat keskittyvän pelaamiseen ja pitävät suut supussa. Kritiikillekin on aikansa, mutta kesken playoffien sen aika ei ole. Selänteen lausunnot eivät puhu joukkuepelaamisesta vaan oman edun tavoittelusta. Tottakai joka miestä harmittaa kun ei kentälle pääse (tai sinne päästessään saa mitään kummempaa aikaiseksi), mutten kovinkaan montaa kertaa ole kuullut/lukenut miehen toteavan, että vika on itsessä vaikka esityksistä voisi niin päätellä.

Ja mikä tämä juttu jostain heikossa joukkueesa pelaamisesta on? Coloradolla ja San Josella oli materiaalinsa puolesta kaikki ainekset menestykseen mutta hiljaista oli.

Jos joku yksittäinen sikataklaus ja tappion aiheuttama vitutus on sinulle superkovaa voitontahtoa, oot aika luilla. Kovaa voitontahtoa osoittava pelaaja ottaa tilanteesta kuin tilanteesta kaiken irti, sopeutuu tarvittaessa uusiin ja erilaisiin rooleihin ja antaa sitä kautta panoksensa joukkueelle, tekee maalinsa tärkeisiin paikkoihin sekä ymmärtää, että joukkue tulee aina yksiön edellä. Sitä ei Selänne ainakaan jäljestä päätellen ole tajunnut.
 

BukkaBoom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars
Re: Re: Re: Haaveet kaatuu.

Viestin lähetti KPL
Toisaalta Holikille ilmeisesti riitti kaksi sormusta ja sitten alkoi rahan keräys. Eikös hänellä tullut kiistaa palkasta Devilsien kanssa ja sitten löytyi Rangers joka löi pöytään naurettavan kovan palkan, vaikka olisikin yksi Rangersin parhaista pelaajista, niin 9,6 miljoonaa on liikaa.



Eikös kukaan muista kun Bobby teki sopimuksen Rangerseihin ja Teemu sitä ihmetteli jossakin päivälehdessä että minkä ihmeen takia tollassia summia maksetaan tollasseelle pelaajalle. Olis ollu omasta mielestään parempi pelaaja kuin Bobby (Teemunhan piti samoihin aikoihin siirtyä silloin Rangersseihin). Jääny tämä juttu mieleen vaan sen takia, että tuli ekaa kertaa sellanen fiilis että taitaa tämä Teemu olla vähän ylimielinen kaveri...

Onhan Teemu hyvä pelaan ja niin edelleen mutta jättäis itkemisen pois. That's it.
 

C.Moreno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & ISO-K Fan Club
Viestin lähetti Justus
Toivottavasti Teemu nyt vihdoin pääsisi joukkueeseen, jolla on mahdollisuus voittaa Stanley Cup...


Mikäs se seuraava sitten voisi olla?Detroit?Dallas?Washington?Salamat?

Jossei tolla nipulla niin millä sitten?En nyt halua ilkkua,mutta se että juuri Sharks pudottaa Coloradon on kyllä hyvin ironista
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti JJO
Toi taklausjuttu oli varmaan joku läppä. Selänne veti hyppytaklauksen kyynärpäät edellä miehen selkään. Sekö on voitontahdon osoitus?

Eihän siitä tullut edes jäähyä. Jo se, että Selänne edes taklaa kovaa on osoitus siitä että Selänne todella haluaa tehdä kaikkensa voiton eteen. Siinä pelissä todella huomasi, että Selänne haluaa voittaa enemmän kuin kukaan muu.

Huonolla joukkueella tarkoitan Anaheimia, jossa Selänne parhaat vuotensa pelasi. SJ ja Avs ovat toki olleet hyviä, mutta niissä Selänne ei valitettavasti ole päässyt lähellekkään vanhaa tasoaan. Kitinät peliajasta olisi kyllä voinut pitää omana tietonaan, mutta silti Teemu-kritiikki menee täällä yli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös