Porissa lunta tupaan?

  • 17 611
  • 133
HC Ässät Pori Oy:lla on tiistaina kokous, jonka antia alkaa pikku hiljaa odottaa pelonsekaisin tuntein. Itse asiassa on hengenahdistuskin kovasti lähellä.

Aiheestahan keskusteltiin jo syksyllä. Ainakin minä kirjoitin silloin siitä, miten tällä kaudella olisi toissa kauden suttailujen takia pitänyt tehdä selvästi voitollinen tulos. Nyt tilinpäätöksessä saatetaan niukin naukin päästä omille, mutta kun se ei riitä. Asioita on hoidettu enemmän tai vähemmän leväperäisesti ja se syksyllä pöydälle nostamani selvitystila voi keväällä olla kylmää todellisuutta. Viisaammat voivat kertoa aiheesta lisää, jos näkevät sen aiheelliseksi/tarpeelliseksi. Viimeistään keskiviikon SK:sta voinee kuitenkin lukea ikävää tekstiä - veikkaanpa että Harri Aalto saa taas jutunjuurta.

Pelko alkaa olla kova. Toivottavasti hommat kuitenkin saadaan käännetyksi paremmille urille.
 
Heikkilä ja mainiot toimensa

Tahtoisin vain todeta, että näitä asioita hoitaa Ässissä moni muukin kuin Heikkilä. Paskassa ei nyt seisota vain Aniksen harha-askelten seurauksena, vaan kyllä niitä on ottanut koko konkkaronkka johtoportaan jäseniä. Heikkilähän ei ole toimitusjohtajana ollut kovin kauaa, eikä markkinointipäälliköllä kai teoriassa edes ole vastuuta yhtiön taloudellisista asioista. Samaan hengenvetoon on tosin todettava, ettei noista titteleistä tietenkään Ässissä niin tiukasti olla totuttu pitämään kiinni: Ex-toimitusjohtaja Anttilakin taisi todelliselta toimenkuvaltaan olla lähinnä kumileimasin.

Tästä tuhon tiestä on vastuussa moni muukin kuin Heikkilä. Lista osasta kollektiivin jäseniä löytyy osoitteesta http://www.assat.com/organisaatio/organisaatio.htm löytyvästä kohdasta "hallitus". Joillakin on varmasti ollut vaikutusta asioiden tolaan enemmän ja toisilla vähemmän, mutta sen vain sanon, että jos ko. herrojen puhelinnumerot eivät vielä ole salaisia, niin sitä kannattaisi epäilemättä ryhtyä vakavasti harkitsemaan. Ässien tuhoaminen/alasajo saattaisi Porissa herättää aika vahvoja tunteita.

Alleviivataan nyt vielä sitä näkemystäni, jonka mukaan kaikki henkilöityy nyt vähän turhan vahvasti vain Heikkilään. Sinänsähän vastuussa ovat myös ne muutama kymmentä pelaajaa, jotka täällä ovat parin viime kauden aikana rahastaneet: Tuloksen olisi pitänyt monilla olla paljon parempaa. Eric Perrinkin sai lähtönsä jälkeen osakseen paljon sympatiaa, vaikka suuri palkka ei tällä kaudella innoittanut juuri minkäänlaisiin vastapalveluksiin.
 
kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo kyllä kait se niin on. Olen itse arvostellut sitä äijää, tietämättä paljoakaan asiasta ja vastuu varmasti jakaantuu useammalle henkilölle. Ovatko nämä herrat olleet hommassa iät ja ajat? Jos on niin, onko aika ajanut ohi? Samalla touhulla pusketaan vaan eikä huomata että maisevat vaihtuvat nykyään nopeasti.

Vituttaa.

Niin ja tarkoitin nimenomaan tuota kolmatta viestiä ja toista kappaleetta(...Nyt tehdyt pelaajien myynnit ovat hyvin onnistuneet. Niiden avulla sekä Aniksen keräämällä ylimääräisellä rahalla Ässät tulee tekemään tänä vuonna positiivisen tuloksen, joka antaa ensi kauteen suurin piirtein samanlaiset lähtökohdat kuin oli viime syksynä....) enkä koko viestiketjua (tarkoittaen asiasta tietämättömyyttäni). Eli ilmeisesti ässillä ei ole mitään hätää kuten vero kirjoittaa.
 
Viimeksi muokattu:

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Paskat housuissa, housut kintuissa?

Tilanne taitaa olla ja onkin surullisen synkkä. Me naiivit ihmispolot olemme ainakin jossain määrin nielleet positiiviset tarinat ja sitä kautta uskoneet, että kyllä tästä selvitään. No, ehkä tästä selvitäänkin, mutta selvitäänkö ilman vuosien mittaista korpivaellusta jossain mutasarjoissa?

Aina pitää löytyä syntipukki ja jos nyt käy niin kuin pahat kielet kertovat, niin on selvää, että suurimman taakan saa harteilleen Antti Heikkilä. Kauppila, hallituksen rivijäsenet, ry:n vanhat pj:t ja rivijäsenet, Kari Takko, Hannu Anttila, Velmu-Vellu Ketola sekä lukuisa joukko pelaajia ja valmentajia pääsee paljon helpommalla. Kaikki tikarit lentävät syntipukki Heikkilän lapaluihin, vaikka hän ei se ainoa syyllinen olekaan. Aniksen rooli tässä sopassa tulee olemaan aika karu. Ainoa jonka pää oikeasti joutuu vadille. Ketolakin, joka ainakin hen.koht. käsitykseni mukaan on on asioiden tilasta enemmän vastuussa kuin Heikkilä, saa luimuilla hiljaa takavasemmalla. Huhumylly on tosin yhdistänyt Vellun viime päivinä niin ikävään asiaan, että jos se olisi totta, niin eipä herra enää paljon luimuilisi. Mutta toivon totisesti, että tuo huhu on syntynyt pelkästään ihmisten vääristä johtopäätöksistä, jotka on vain hätäisesti tehty viimeviikkoisen SK:n perusteella. Ei Ässä-ikoni voi sentään läpimätä olla.

Eipä tässä tosiaan yhtä ainoaa, suurta syyllistä ole eikä tule, ei asiat ole niin mustavalkoisia. Monen monituista asiaa on tehty väärin, koko toimintatapa on ollut pitkälti väärä. Vai onko mitään toimintatapaa edes ollut, vai ollaanko vain ajelehdittu ylimielisellä asenteella virran vietävänä aina yksi kausi kerrallaan? Johdossa on ollut vääriä miehiä, jotka ovat puolestaan valinneet lisää vääriä miehiä valmentajiksi ja pelaajiksi. Yleisökin hylkäsi ehkä pahemmin kuin kukaan olisi arvannut. Helvetin paljon on ollut myös huonoa tuuria, siltä on ainakin tuntunut, vaikka toisaalta tuurikin pitää ansaita. Mutta jotenkin on tuntunut, että joku paha karma on Ässien yllä leijuillut. Nyt ollaan ehkä sitten totuuden edessä, se on jälleen kerran nöyrtymisen paikka.

Haluan kuitenkin uskoa, ettei mitään alasajoa tarvitse suorittaa ja Ässät on liigassa ensi kaudellakin. Ehkä pahojen kielien puheet ovat vain yliammuttuja, eikä tilanne sittenkään ole niin paha. Tai ehkä pelastaja saapuu taloon. No, katsotaan mitä tapahtuu, tiistai kyllä hieman pelottaa. Vaikka epäilen kyllä, että vielä tiistaina ei mitään lopullisia ratkaisuja tehdä, vaan vasta joskus keväämmällä.

Se olisi poijaat ja tytöt ainakin meikäläiselle aika totinen paikka jos lähtö tulisi. Patasydän itkisi vuolaasti verta. Voi saatanan tunarit, älkää viekö meiltä Ässiä ja Ässiltä liigapaikkaa. Mistä sitä sitten keksisi ohjelmaa talvi-illoiksi? Mistä sitä sitten enää puhuisi ja spekuleeraisi, mistä sitä sitten ammentaisi suuria tunteita? Mitä helvettiä minäkään enää sen jälkeen Porissa tekisin? Se olisi selvä merkki, että nosta poika kytkintä ja lähde vihdoin ja viimein katselemaan vihreämpää ruohoa jonnekin muualle.

No, ei peli vielä ole pelattu.
 
Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Jassoo, vai että näin.

On se kumma. Normaalissa yrityselämässä on yleensä tällaisen sekoilun jälkeen "tulos tai ulos" toteutunut, mutta ei Ässissä, ei edes vaikka on Oy nykyään. Nykyiset päättävät henkilöt "haneen" organisaatiosta, koska eivät ole saaneet mitään muuta aikaiseksi kuin yleistä hämminkiä ja talouden retuperälle.

Ässissä täytyisi kaikki vaihtua, Oy:n että Ry:n puolella. Talous ja junioritoiminta kuntoon. Eikä "kunnostaminen" voi tapahtua ennen kuin sieltä on "vahna klaani" saatu viimeistäkin henkilöä myöten pois. Asiansa osaavat henkilöt tilalle.

Fc Jazzissa on sentään junioripuoli hoidettu jotenkin.
 
Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Re: Paskat housuissa, housut kintuissa?

Viestin lähetti Pata

Huhumylly on tosin yhdistänyt Vellun viime päivinä niin ikävään asiaan, että jos se olisi totta, niin eipä herra enää paljon luimuilisi. Mutta toivon totisesti, että tuo huhu on syntynyt pelkästään ihmisten vääristä johtopäätöksistä, jotka on vain hätäisesti tehty viimeviikkoisen SK:n perusteella. Ei Ässä-ikoni voi sentään läpimätä olla.

Se olisi poijaat ja tytöt ainakin meikäläiselle aika totinen paikka jos lähtö tulisi. Patasydän itkisi vuolaasti verta. Voi saatanan tunarit, älkää viekö meiltä Ässiä ja Ässiltä liigapaikkaa. Mistä sitä sitten keksisi ohjelmaa talvi-illoiksi? Mistä sitä sitten enää puhuisi ja spekuleeraisi, mistä sitä sitten ammentaisi suuria tunteita? Mitä helvettiä minäkään enää sen jälkeen Porissa tekisin? Se olisi selvä merkki, että nosta poika kytkintä ja lähde vihdoin ja viimein katselemaan vihreämpää ruohoa jonnekin muualle.

No, ei peli vielä ole pelattu.
Pata, minkä päivän SK:ssa oli juttua Vellusta?
Juu-u, aikalailla samanlaiset tuntemukset olisivat allekirjoittaneellakin jos Ässiä ei enää olisi. Vanha fraasi: Toivotaan parasta, ja pelätään pahinta... Eipä taida oikein välimallia noista löytyä, joko käy hyvin, tai sitten helvetin huonosti.
 
Eipä siellä välttämättä vielä tiistaina päätöksiä tehdä suuntaan jos toiseenkaan. Esityslistalla oleviksi huhutut asiat ovat kuitenkin sen verran hurjia, että jo pelkkä niiden esilletulo riittää heittämään löysät housuun yhdellä jos toisellakin.

Sivullekirjoittaneenkin elämä on pika puoliin sellaisessa tilanteessa, että lähtöä muihin maisemiin voisi ryhtyä harkitsemaan. Tähän asti kiintymys omaan kotikaupunkiin on ollut vaakakupissaan aika painavaa, mutta Ässien katoaminen heittäisi täälläkin tuon painolastin kertaheitolla romukoppaan: Sen jälkeen minulla ei itse asiassa olisi omaisia lukuunottamatta yhtään kiinnekohtaa tähän persläpeen. Enpä ihmettele että kaupunkimme muuttoliikenne on mitä on, kun jääkiekkoakin kuitenkin seuraa Porissa varsin harva. Virikkeet ovat aika vähissä.

Minäkään en voinut mitään sille, että yhdistin tähän Porin/karhukuntien viimeisimpään skandaaliin automaattisesti Ison Mustan ryvettyneet kasvot. Kovasti kuitenkin toivon, että kaikilla muillakin on ollut kyse vain omatoimisista assosiaatioista eikä yhdistelyillä olisi totuusarvoa. Ei kai tällaista voi sentään enää tapahtua?
 
armand

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotiseudun joukkueet
Aika yllättävää, tämä topic on ollut auki jo melkein vuorokauden ja Tuamas ei ole vielä käynyt kertomassa meille epäileville tuomaille, kuinka talous on hallinnassa, minkäänlaista hätää ei ole, velkojat ovat kaikki niin tuttuja, ettei veloilla ole mitään kiirettä ja että Ässät tekevät tänä vuonna vähintään nollatuloksen...:)

Vakavasti sanoen, toivottavasti keinot talouden tervehdyttämiseen löytyvät. Itseni on vaikeaa uskoa tilikauden positiiviseen tulokseen. Mikä tekisi tästä kaudesta 3,7 mmk viime kautta paremman? Ja tuolla tulosparannuksellahan päästäisiin vasta nollatulokseen.
 
Tuamas

Jäsen
Viestin lähetti armand
Aika yllättävää, tämä topic on ollut auki jo melkein vuorokauden ja Tuamas ei ole vielä käynyt kertomassa meille epäileville tuomaille, kuinka talous on hallinnassa, minkäänlaista hätää ei ole, velkojat ovat kaikki niin tuttuja, ettei veloilla ole mitään kiirettä ja että Ässät tekevät tänä vuonna vähintään nollatuloksen...:)

- En ole käynyt, koska tällä kertaa ei ole varmaa tietoa mistään suunnasta. Sen verran vaihtelee nuo tiedot tämänhetken tilanteesta, etten uskalla sanoa yhtikäs mitään.

Sen tiedän että velan osuus Porin kaupungille on n.800tmk ja Ässät Ry:lle tiettävästi siinä miljoonan kieppeillä.
Loput pari miljoonaa ovat jonnekkin muualle ja jos niitä ei saada sovittua tai hoidettua, ollaan aika syvällä nesteessä...

Budjetti on tietojeni mukaan suunnilleen tasapainossa, nykyisellä tahdilla tulos tullee olemaan muutaman sata tuhatta voitolla tai miinuksella. Saa nähdä millainen raportti ja tilinpäätös vuodesta saadaan.

Uusia sopimuksia hierotaan, Rontti on lähellä allekirjoittamista, Tähtisestä ei tiedä, tietääkseni ei vielä sopimusta mihinkään ja neuvotteluja käydään porilais-syntyisten pelaajien kanssa laajemminkin.
Täytynee kysellä kun kisat on ohi.

Takko on muuten skouttaamassa Dallasille nuorten kisoissa, tarkkailtavana mm.rontti ja muutama muu suomalainen, ruotsalainen ja venäläinen.
Nyt on Rontilla näytön paikka, jos siellä sujuu, niin varauskin on aika lähellä.
 
Aksu

Jäsen
Viestin lähetti Tuamas

Uusia sopimuksia hierotaan, Rontti on lähellä allekirjoittamista, Tähtisestä ei tiedä, tietääkseni ei vielä sopimusta mihinkään ja neuvotteluja käydään porilais-syntyisten pelaajien kanssa laajemminkin.
Täytynee kysellä kun kisat on ohi.

Tähtinen on menossa Urheilulehden mukaan Tepsiin. Tiedä häntä sitten.... minulla kun ei ole tietolähteitä Ässissä, joten jätän sen spekuloinnin enemmän tietäville.
 
Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viestin lähetti Tuamas
Sen tiedän että velan osuus Porin kaupungille on n.800tmk ja Ässät Ry:lle tiettävästi siinä miljoonan kieppeillä.

Velanhoito-ohjelma kaupungille on onneksi kunnossa. Pori myöntää avustusta Ässille, mutta myönnettävästä avustuksesta vähennetään osa suoraan velanmaksuun.

Kaupungin rooli saattaa olla yllättävänkin suuri Ässien tulevaisuudesta päätettäessä. Pori yrittää kaikin keinoin muuttaa vanhan ja näivettyvän savupiipputeollisuuskaupungin imagoaan viihtyisäksi ja menestyväksi hi-tec kaupungiksi. Tarkoittaa myös sitä, että leivän lisäksi kansalle on tarjottava sirkushuvia.

Kaikki kunnia Narukerälle ja Kärpille, mutta talviaikaan Ässät on se urheiluseura, joka yleensä ketään Porissa voisi kiinnostaa. Siksi uskon, että ainakin kaupunki tekee voitavansa Ässien pelastamiseksi.

Eriasia sitten, riittääkö se.

Viestin lähetti Clark Kent

On se kumma. Normaalissa yrityselämässä on yleensä tällaisen sekoilun jälkeen "tulos tai ulos" toteutunut, mutta ei Ässissä, ei edes vaikka on Oy nykyään.

Juu muuten, mutta kun Oy on siinä kunnossa, ettei parempaa porukkaa saada asioita hoitamaan. Sinällään on minusta ihan oikein, että ne jotka ovat olleet soppaa keittämässä, saavat itse soppansa syödä.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Viestin lähetti Aksu

Tähtinen on menossa Urheilulehden mukaan Tepsiin. Tiedä häntä sitten.... minulla kun ei ole tietolähteitä Ässissä, joten jätän sen spekuloinnin enemmän tietäville.

Valitettavasti.

Eikä tämä ole silti mikään uusi uutinen. Mutta tähän on totuttu, juuri kun joku porilaisjunnu on puhkeamassa lopulliseen kukkaansa, niin eiköhän Ässien viisaat päättääjät päästävät tulevan velluketolan tai tapiolevon pois käsistään. Monta pelaajaa on silti silläkin tavalla ryssitty, kun ollaan pidetty Ässien neloskentässä vain kuihtumassa, eikä olla anettu kunnon näyttöpaikkaa.

Ja mitä ketjuun tulee, niin kyllä Porin Ässät jos ei muuten niin ihan vittuillakseen muille on myös ensi kauden liigassa. Ei siitä pirusta pois pääse, vaikka kuinka haluaisi.
 
Carlos

Jäsen
Viestin lähetti TheBlade
*lapioi lisää lunta tupaan* :D

Äläs prrkele Blade lapioi enempää. Onhan se toki hienoa Raumalaiselle että Ässät rämpii, mutta jos käykin niin että Ässät menee konkurssiin ja tippuu suomi-sarjaan on vaikutus dramaattinen Raumallakin. Melkeinpä luulen että "Pelastakaa Ässät Ry" syntyisi alta aikayksikön Raumallekin.

Mitä täällä sitten enää nahisteltaisiin? Lentokentästä/raveista/jalkapallosta? Ei, ei, kyllä jääkiekko on se mikä pitää yllä tätä piruilua puolin ja toisin.

Ei mistään löytyisi miljonääriä joka haluaisi pelastaa Ässät? Yhteisvastuukeräys? SPR? (ei siis turku vaan Suomen Punainen Risti) Rytsölät?
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tässähän on männävuosina useinkin puhuttu Lukon ja Ässien yhdistämisestä, tuskin kuitenkaan aivan tosissaan. Nyt jos Ässien tilanne kuitenkin on niin huono, kuin täällä on annettu ymmärtää, tai jos tilanne uhkaa sellaiseksi vielä lähiaikoina luisua, eikö olisi kannattavaa alkaa pohtia jonkinnäköistä yhteistyötä/yhdistymistä. Näin saataisiin ehkä pelastettua kahden seuran enemmän tai vähemmän epävakaat tulevaisuudet, ja saataisiin kilpailukykyinen joukkue haastamaan "suuremmat" seurat. Tottakai tämä vaatisi tottuttelemista kummankin seuran faneilta, mutta aikaa myöten tämä saattaisi olla kuitenkin paras ratkaisu. En millään jaksa uskoa, että esimerkiksi Ässät enää ensi kauden jälkeen pystyy liigassa jatkamaan, ellei tulos ole reilusti positiivinen sekä tämän, että ensi kauden jälkeen. Tämän fuusioseuran nimi on kaikista seikoista vähäpätöisin, niin kauan kuin se ei ole tämä joskus väläytetty "West Coast Lightning"..

Tämä siis ihan sivustaseuraajan näkökulmasta. Divarista (anteeksi, Mestiksestä) on kuitenkin muutaman vuoden sisällä varmasti nousemassa halukkaita ja kyvykkäitä seuroja Liigaan pelaamaan. Näistä ensimmäisinä tulee mieleen Jukurit ja Kalpa. Jos Ässät vielä painii näissä ongelmissaan siinä vaiheessa, ei liene vaikea arvata, mitä tulee käymään.
 
Clark Kent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Leafs,Everton, MuSa,P-Kärpät, Sea City Storm
Viestin lähetti juhaht

Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan Ässät / Porilainen (isolla P:llä) seura. Ei mikään fuusioseura, varsinkaan jos fuusioituminen tapahtuisi raumalaisten kanssa. Ihme, että tällaista tekstiä tulee Espoosta päin jossa muutenkin on niin perinteisellä nimellä varustettu perinteinen joukkue. Ei millään pahalla, mutta Porilaisena minua ei kiinnosta mikään porilais-raumalainen seura. Saa liigalätkän seuraaminen osaltani jäädä jos Ässät putoaa liigasta.

Tämä oli vain pienen ihmisen mielipide. Ei kannata provosoitua.
 
kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Carlos
....Ei mistään löytyisi miljonääriä joka haluaisi pelastaa Ässät? Yhteisvastuukeräys? SPR? (ei siis turku vaan Suomen Punainen Risti) Rytsölät?

Kyllä niitä täältä porin alueelta löytyy. Maakunnastakin löytyy monia "ässähenkisiä" paksulompakkoisia. Jopa tuolta kotikulmiltakin. Hommaan ollaan vissiin niin väsytty.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Clark Kent

Minua kiinnostaa vain ja ainoastaan Ässät / Porilainen (isolla P:llä) seura. Ei mikään fuusioseura, varsinkaan jos fuusioituminen tapahtuisi raumalaisten kanssa. Ihme, että tällaista tekstiä tulee Espoosta päin jossa muutenkin on niin perinteisellä nimellä varustettu perinteinen joukkue. Ei millään pahalla, mutta Porilaisena minua ei kiinnosta mikään porilais-raumalainen seura. Saa liigalätkän seuraaminen osaltani jäädä jos Ässät putoaa liigasta.

Tämä oli vain pienen ihmisen mielipide. Ei kannata provosoitua.

Juu, ymmärrän kyllä. Mikäli Espoossa ei enää liigakiekkoa jostain syystä nähtäisi, en minäkään enää liigaa sen kummemmin se seuraisi. Vaikka liigakiekkoa onkin vasta noin kymmenen vuotta nähty, on seuraan kiintynyt todella paljon. Ei kovin montaa kotiottelua näinä kausina ole missattu, ja ne mitä on, menee lähinnä armeijan tai sairauksien piikkiin. Jos Blues tippuisi/katoaisi, saattaisin toki esim. Hifkin otteluissa silloin tällöin käydä, mutta eipä sitä tunnetta mukana olisi pätkän vertaa. Ja tuosta nimestä, en periaatteessa pidä tästä uudesta trendistä(?), jota Blues ja Pelicans etunenässä ovat harjoittaneet, eli englanninkielisistä nimistä. Bluesiin on kuitenkin tottunut, mielestäni Kiekko-Espoo ei koskaan ollut hyvä nimi. Mutta tuolla WCL-huomautuksella tarkoitin, että jos fuusioseuralle uusi nimi haettaisiin, toivottavasti se olisi suomalainen..
 
Viimeksi muokattu:
Korjausta

Vedetäänpä sanoja sen verran takaisin, että kokous kuulemma pidettiinkin jo lauantaina. Mitään ei päätetty, vaan homma otetaan uusiksi parin viikon kuluttua. Pahoittelen erheellisten tietojen levittelyä.

Viestin lähetti Arnold
Eikä tämä ole silti mikään uusi uutinen. Mutta tähän on totuttu, juuri kun joku porilaisjunnu on puhkeamassa lopulliseen kukkaansa, niin eiköhän Ässien viisaat päättääjät päästävät tulevan velluketolan tai tapiolevon pois käsistään. Monta pelaajaa on silti silläkin tavalla ryssitty, kun ollaan pidetty Ässien neloskentässä vain kuihtumassa, eikä olla anettu kunnon näyttöpaikkaa.

Tässä tuskin on kyse siitä. Tähtisen ketju on tällä kaudella saanut ihan riittävästi vastuuta, ja onhan ko. kolmikko välillä ollut oikein ykkösnyrkkinäkin. Ensi kaudeksikin Markulle varmasti oltaisiin ilomielin tarjoamassa kakkossentterin paikkaa, mutta kun se ei miestä itseään tyydytä; *nen siirtyy mieluummin TuPS:n kolmos- tai nelosketjuun. Syyt ovat jo kaverin urakehityksenkin kannalta ihan ymmärrettäviä, mutta Ässissä saatavan peliajan vähyyteen ne siis eivät liittyne. Ikävä tosiasia on, ettei Ässillä nykyjamassaan ole juuri mahdollisuuksia houkutella edes omia kasvattejaan jäämään Poriin. Ne jäävät, jotka eivät muuallekaan kelpaa.

Ja mitä ketjuun tulee, niin kyllä Porin Ässät jos ei muuten niin ihan vittuillakseen muille on myös ensi kauden liigassa. Ei siitä pirusta pois pääse, vaikka kuinka haluaisi.

Jos tuntemukset ovat tuollaisia, niin eiköhän se yrittämällä onnistu. Eri asia on, jos kyseessä on pirun sijasta intohimo: Silloin eroon ei välttämättä pääse, vaikka kuinka haluaisi.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eilen kotiin tultuani aloin lukea tätä ketjua, ja olo oli suoraan sanottuna helvetillinen. Pelko, silmitön viha ja pakokauhu päällimmäisinä tunteina.

Ahdistanut on jo pitkän aikaa, mutta tilanne tuntuu koko ajan muuttuvan vain pahemmaksi. Ei ei ei, älkää antako sen tapahtua.

Clark Kent: "Saa liigalätkän seuraaminen osaltani jäädä jos Ässät putoaa liigasta."

Niinpä. Ässiä seuraan edelleen, jos kyseinen seura edelleen jossain pelaa.
 
Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikä-mikä maa

Lukon osalta yhdistymispuheille on laitettu piste. Näitä ajatuksia ovat herättäneet nimenomaan "sivustaseuraajat" Espoosta. Sama suunta näyttää jatkuvan.

Satakunta ei ole mikään yhtenäinen samaa köyttä vetävä alue vaan täynnä kilpailevia, hajanaisia taajamia, jotka ponnistavat aivan eri lähtökohdista ja tappelevat kaikki samoista veromarkoista ja tukirahoista. Satakunta-nimi esiintyy vanhoissa historiankirjoissa ja nykyään sillä vedätetään lähinnä erilaista tukialuerahoitusta. Mitään satakuntalaista identiteettiä ei nykypäivänä ole olemassakaan.

Raumalla parannetaan oman kiekkoseuran toimintaedellytyksiä järjestelmällisesti ja pitkäjänteisesti. Seuran itsensä taholta. Kaupunki tai mikään alue ei sellaista vastuuta ota nyt, eikä jatkossakaan. Se on taaksejäänyttä elämää.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Re: Mikä-mikä maa

Viestin lähetti Skoda

Ok, kiitoksia selvennyksestä. Tarkoitus ei missään nimessä ollut provosoida, vaan vain osallistua keskusteluun. Tuo yhdistymisajatushan on kuitenkin ollut tietääkseni esillä jo aiemminkin, joskaan ei välttämättä loppuun saakka ajateltuna mahdollisuutena. Muistin vain tässä ihan jokunen viikko sitten täälläkin puhutun eräästä porilaisesta tai raumalaisesta lehtikirjoituksesta, jossa puhuttiin jälleen seurojen yhdistämisestä. Siinä nimenomaan myös kerrottiin idealle annetun nimen olevan tämä West Coast Lightning.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti porin_karhu

Tässä tuskin on kyse siitä. Tähtisen ketju on tällä kaudella saanut ihan riittävästi vastuuta, ja onhan ko. kolmikko välillä ollut oikein ykkösnyrkkinäkin. Ensi kaudeksikin Markulle varmasti oltaisiin ilomielin tarjoamassa kakkossentterin paikkaa, mutta kun se ei miestä itseään tyydytä; *nen siirtyy mieluummin TuPS:n kolmos- tai nelosketjuun. Syyt ovat jo kaverin urakehityksenkin kannalta ihan ymmärrettäviä, mutta Ässissä saatavan peliajan vähyyteen ne siis eivät liittyne. Ikävä tosiasia on, ettei Ässillä nykyjamassaan ole juuri mahdollisuuksia houkutella edes omia kasvattejaan jäämään Poriin. Ne jäävät, jotka eivät muuallekaan kelpaa.

Tässä sitä taas ollaan. Antakaa nuorille ja etenkin omille kasvateillenne peliaikaa, niin kyllä se siitä. Ja paskat!

Okei elämä on tällaista ja jokainen tekee, mitä haluaa. Harmittaa vaan tuo seurojen syyttely, johon täälläkin usein syyllistytään. Käsi ojossa ollaan pyytämässä ja vaatimassa kasvattajaseuroilta jonkinnäköistä hyväntekijän roolia ja lojaalisuutta, vaikka itsestä ei lojaalisuutta löydy välttämättä senkään vertaa.

Hyväntekeväisyyttä ja ymmärrystä kyllä ruinataan ja vedotaan ties mihin, mutta kun joku pyytää vastapalveluksia, niin mitä vielä. Totta kai minä saan ajatella omaa parastani. Eikö seura sitten saa, onko sen hyväntekeväisyyttään yritettävä antaa kaikille mukaville pojille peliaikaa, vaikka esitykset olisivat kuinka luokattomia tahansa?

Siitä vaan tekemään Hakanpäitä...
 
Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jutuista

Eka jutun, jokunen vuosi sitten, laittoivat liikkelle ex-satakuntalaiset Ulkopoliitisen Instituutin Tuomas Forsberg ja Tapani Vaahtoranta. He myöskin tyrkyttivät tuon ihmeellisen ehdotuksensa nimeksi tätä kammottavaa West Coast Lightningia. Tuon vuodatuksen he lähettivät Länsi-Suomeen. Ilmeisesti pojat olivat kyllästyneet kun Lukko ja Ässät eivät Helsingissä kyenneet tarjoamaan vastusta paikallisille joukkueille. Eivät siis saaneet riittävästi viihdettä markoilleen.

Tämä toinen lanseeraus tapahtui Satakunnan Kansan yleisönosastolla jonkun espoolaisen toimitusjohtajan suulla. Kaiketi hänkin on jostain länsirannikolta lähtöisin.

Yhteistä näille esittäjille on se, että he seuraavat kiekkoa kaukaa ja ilmaan minkäänlaisia siteitä Lukkoon tai Ässiin. Yksikään asiaa harrastava taho, kuten vaikkapa ex-opetusministeri Heinonen tai Simo Frangen, ei ole moisia typeryyksiä suustaan laukonut. Mutta he seuraavatkin kiekkoa aktiivisesti ja tietävät missä mennään.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Kazakstan
  • 1.20
  • 7.50
  • 9.00
Suomi vs Iso-Britannia
  • 1.03
  • 17.00
  • 30.00
Latvia vs Ranska
  • 1.93
  • 4.10
  • 3.20
Tanska vs Kanada
  • 15.00
  • 10.00
  • 1.10
Itävalta vs Sveitsi
  • 15.00
  • 11.00
  • 1.09
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös