Pori – oikeasti kiva kaupunki

  • 91 707
  • 469

metsänpeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Johto
Eli kertokaapa nyt, että mikä on paras paikka perjantaisin ja mikä lauantaisin tälläiselle 23-vuotiaalle dance/trance tyyppisestä musiikista ja kauniista naisista pitävälle poikamiehelle?:)

Porissa ei ole sellaista paikkaa, ainakaan perjantaisin. Ja harvemmin lauantaisinkaan. Jostain kumman syystä tulee silti joka viikonloppu jossain ravintelissa aikaa tapettua. Tai siis jossain, eli DU:ssa, muita paikkoja en voi Porissa sietää, enää. Mielenkiinnolla jään odottelemaan, mita muut keksivät suositella.

Mutta jos kauniita naisia kaipaat, niin tule meille.
Tai älä sittenkään, kun olet kuitenkin Lukko-fani. Ha ha haa.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti metsänpeikko
Porissa ei ole sellaista paikkaa, ainakaan perjantaisin. Ja harvemmin lauantaisinkaan. Jostain kumman syystä tulee silti joka viikonloppu jossain ravintelissa aikaa tapettua. Tai siis jossain, eli DU:ssa, muita paikkoja en voi Porissa sietää, enää. Mielenkiinnolla jään odottelemaan, mita muut keksivät suositella.

Mutta jos kauniita naisia kaipaat, niin tule meille.
Tai älä sittenkään, kun olet kuitenkin Lukko-fani. Ha ha haa.

Mites sitten sellainen paikka kuin Punainen Kukko? En ole koskaan käynyt, mutta jotkut ovat sitä minulle kehuneet. Käsitykseni mukaan siellä käy hieman vanhempiakin ihmisiä ja paikka on jaettu muutamaan eri "osaan"...

Joskus kävin muistaakseni Moccassa, mutta siitä reissusta minulla ei sen tarkempaa muistikuvaa syystä tai toisesta ole...täällä Tampereella on myös jonkin verran noita Sedun paikkoja, mutta en ole niissäkään niin hirveästi vieraillut...DU:ssakin olen joskus vieraillut ja se voisi olla harkinnan arvoinen tälläkin kertaa.

Jaa ja teillä on siis kauniita naisia enemmänkin vai?:) Kiva tietää, jospa olisimme sitten vaikka sen viikonlopun ässien kannattajia...;)
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viestin lähetti Johto
Eli kertokaapa nyt, että mikä on paras paikka perjantaisin ja mikä lauantaisin tälläiselle 23-vuotiaalle dance/trance tyyppisestä musiikista ja kauniista naisista pitävälle poikamiehelle?:)

Itse suosin Kinoa. Perjantaisin Kinossa on vaihteleva meno, joskus hyvä, joskus huono. Täten ehdottaisin, että suuntaisit perjantaina DU:hun, joka on hieman "vanhemman" väen paikka ja joka on aina täynnä. Lauantaina (jos kunto kestää toisen päivän ;)) otat sitten suunnaksi Kinon. Lauantaisin, jolloin ikäraja on Kinossa 20, meno on lähes aina hyvä ellei loistava. Lauantaisin tupa on usein täysi, ja Kinossahan tunnetusti perseitä pyörittävät Porin parhaimmat beibet. Jos siis haluat hieman pintaliitoa, hyvää menoa ja paljon kauniita naisia, tule lauantaina Kinoon.

Eli Johdon viikonloppuohjelma: Perjantaina rumasti keittoa ja hieman erilaisempaan yökerhoon eli DU:hun. Lauantaina jälleen rumasti keittoa ja Porin parhaimpaan yökerhoon eli Kinoon. Kuulostaako huonolta? ;)
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti hörkkö
Täten ehdottaisin, että suuntaisit perjantaina DU:hun, joka on hieman "vanhemman" väen paikka ja joka on aina täynnä. Lauantaina (jos kunto kestää toisen päivän ;)) otat sitten suunnaksi Kinon. Lauantaisin, jolloin ikäraja on Kinossa 20, meno on lähes aina hyvä ellei loistava. Lauantaisin tupa on usein täysi, ja Kinossahan tunnetusti perseitä pyörittävät Porin parhaimmat beibet.

Eli Johdon viikonloppuohjelma: Perjantaina rumasti keittoa ja hieman erilaisempaan yökerhoon eli DU:hun. Lauantaina jälleen rumasti keittoa ja Porin parhaimpaan yökerhoon eli Kinoon. Kuulostaako huonolta? ;)

Kunto kestää varmasti sen 2 päivää, no problem:) Tuo mainitsemasi ohjelma ei kuulosta ollenkaan huonolta, täytyypi kertoa kavereille että minne mennään milloinkin. Hienoa jos tuolla DU:ssa on tosiaan perjantaisinkin tupa täynnä, sillä monesti tuntuu siltä että perjantai on jonkin verran lauantaita huonompi baaripäivä, tiedä sitten mistä johtuu, mutta ainakin Tampereella on lauantaisin enemmän porukkaa liikkeellä.

Millaista musaa tuolla Kinossa muuten tulee(ilmeisesti kuitenkin meikäläisen suosimaa musaa) ja kuinka iso paikka se on?
 

metsänpeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaahas.

Punaisessa Kukossa käy tietääkseni ahkerasti ainakin Jari Korpisalo, joten sen perusteella voinet jo jotain päätellä. Itse en kyseisessä mestassa ole koskaan vieraillut, enkä itse asiassa edes tiedä, riittäisikö ikäni sinne. Ehkäpä tätäkin joku vanhempi valaisee.

Kinossa taas oman kokemukseni mukaan on juurikin näitä 16-19v. beibejä, ja nimenomaan perseitä pyörittämässä, koska musiikkitarjonta ei muuhun sovellu (r'n'b:tä, ainoastaan). Ja tämä siis sekä perjantaina että lauantaina, siellä mitään papereita koskaan kysellä. Pintaliitoa, kuten hörkkö oivasti totesi. Osa ystävistäni viihtyy siellä erinomaisesti, itse en millään.

Toisaalta taidan olla hieman huono suosittelemaan yhtään mitään, koska en ole vielä löytänyt mistään kaupungista sellaista paikkaa, missä oikeasti viihtyisin.


Mitä niihin muihin kauniisiin naisiin tulee, niin luulisin, että tällä kertaa on parasta olla anti-kiekko-fani.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Re: Jaahas.

Viestin lähetti metsänpeikko
Punaisessa Kukossa käy tietääkseni ahkerasti ainakin Jari Korpisalo, joten sen perusteella voinet jo jotain päätellä.

Kinossa taas oman kokemukseni mukaan on juurikin näitä 16-19v. beibejä, ja nimenomaan perseitä pyörittämässä, koska musiikkitarjonta ei muuhun sovellu (r'n'b:tä, ainoastaan).

Vai että Korppi, mutta senhän kanssa voitaisiin sitten käydä vaikka miehen peliuran aikaisia paikallismatseja läpi:)

Toi r´n´b ei oo niinkään mun makuun, eikä alaikäiset tytötkään. Entäs sitten se Mocca, minkälaista porukkaa siellä käy ja millaista musaa tulee?
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kinossa soi aivan peruslistahitit. Jossain vaiheessa iltaa tosin tulee enemmänkin sellasta trance ym. jumputusta. Eli pelkkää Britneytä ei tartte kuunnella. Perjantaisin DU:ssa on aivan varmasti porukkaa, hieman vanhempaa sellaista. Lauantaisin, toisin kuin metsänpeikko kertoi, Kinossa on 20-25-vuotiaita bileihmisiä. Perjantaisin Kinossa on toki nuorempaa porukkaa, mutta ei juurikaan alaikäisiä. Kino on erittäin siisti kaksikerroksinen yökerho, jossa on yksi suhteellisen tilava tanssilattia. Kannattaa ehdottomasti käydä! Ennen kaikkea lauantaina.

Moccaa ei enää ole, vaan sen tilalla on Baarikärpänen. Baarikärpäsessä on kolme eri "puolta". Disco, suomirock ja ulkomainen rock. Uutudeenviehätys on vielä jotenkin voimissaan, joten porukkaa on ollut ihan mukavasti. Ei kuitenkaan paikka minun makuuni.
 
Mocca vaihtui tuossa parisen viikkoa sitten Baarikärpäseksi. Remontin jälkeen siellä ei ole tullut käytyä. DU:ssa en tykkää käydä. Musiikki ja sisustus olisi ok, mutta kun jotenkin ne ihmiset nyt vaan tuntuu olevan suurimmaksi osaksi "kespan kiertäjiä". Aina olen nähnyt siellä vähintään pari tyyppiä naama ruvella tai silmä mustana.

Kinossa käy ehkä eniten itseni oloisia ihmisiä, mutta niiden ikä... Toki katselen yleensä sillä silmällä nimenomaan nuorempia miehiä, mutta niitä naisten vessan juttuja ei jaksaisi millään kuunnella. PK:ssa pitää yläkerran humppapuoli jättää suosiolla väliin. Se ahdistaa. Kyllä siellä nyt ihan nuorempaakin porukkaa käy, alakerrassa on sellainen diskoteekki. Mutta se musalinja on vähän mitä on. Joskus kaveri kävi pyytämässä jotain biisiä, niin DJ sanoi, että hänellä on se kyllä, mutta ei sitä voi soittaa, kun se ei ole soinut vielä 6 viikkoa radiossa...

Mutta nyt toivo elää taas. Vaakunaan rakennetaan Amarilloa ja yökerhopuolikin yrittää taas heräillä. Nyt vaan kaikki sormet ristiin, että porukka alkaisi taas käydä siellä. Uuden vuoden jälkeen (silloin Kinossa) en ole Porissa baarissa käynyt, lukuunottamatta pääsiäisen Havanassa istuskelua. Ehkä Porissa on sitten elämää taas Jazzien aikaan. Meikäläisen baari-excut sijoittuvat nykyään lähinnä Helsinkiin (Tampereelle). Jos Satakunnassa menen baariin, niin tänä vuonna kohteena on kyllä aina ollut (monen vuoden tauon jälkeen) Rauma.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Kah, paskakasaa...

Vai ollaan sita porihin tulossa! Mikas viikonloppu sitte oikeen? Meinaan, oon itteki jo Toukokuussa Porissa joten ottaisin mielellani sen tuopin vastaan, HAH!

SItten mennaan metsanpeikon kampille ja lahetaan sielta baarihin, notta nokka punottaa...

Kenenkas pippaloihin sita oikein ollaan tulossa kun oikein Poriin saakka paatat itsesi tuoda...???? KERRO HETI! Pui**onenkin vissiin tulee jossakin vaiheessa eli paas pistaen yv:ta niin nahdaan hulluna humalassa,e iko!!!

Juu... Baareista sen verran... Mocca-ex, en sitte tee vippipassilla enaa mittaa, vai toimiiko:)? Kino on ihan mukavahko paikka, onhan siella toi Niskalakin saikun aikana notkunut, taisi olla 69eyesin keikalla... PK:ssa on "tavaramarkkinat", joka ilta, jos luolaan tahdot kurkistaa... On sitten nuorta ja vanhaa naista ja kaikki enemman tai vahemman sen ihtensa perassa:) (eipas yleisteta!!)...

DU:ssa on mukavasti porukkaa ja saa laulaa karaokeakin niin etta nuppi punottaa... Jostain syysta en ole Lukkolaulua viela listalla nahnyt... ihmettelen puuttumista... Sitten on naita loistavia paikkoja, kuten Evakko, Monttu, Alepupu, jossa kattellaan useasti urheilua, halpaa juomista... Mitas muuta, Irkkubaari on aika hiljainen ja Nitetrainissa ei ole yli 16 vuotiaita, joten noista sitte valittemaan!

Tere tulemast notkahtamaan... Mulla on siella jo bacardipottu pakkasessa!
 

metsänpeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Suoritinpa sitten pienimuotoista mielipide-tiedustelua. Tulokseksi ei tullut kylläkään juuta eikä jaata, mutta ainakin yritin.

Baarikärpästä ei oikein kukaan suosinut. En tiedä miksi. Itse olen ollut siellä avajais-iltana noin puoli tuntia, enkä vielä kerinyt muodostaa minkäänlaista mielikuvaa, kun kaverit raahasivat minut väkisin ulos "Tänne ei tulla enää ikinä!"-tyyliin.

Tuttu 23-v. raumalaismiekkonen viihtyy Kinossa ja DU:ssa, hänen tyttöystävänsä puolestaan kehotti viemään ulkopaikkakuntalaisen ehdottomasti Kinoon.

Loput haastatellut olivat itseni ikäisiä tyttölapsia, jotka käyvät baariutumassa lähinnä tanssimisen takia. Ja heiltä vastauksena DU, koska "Kinossa on aina niin paljon alaikäisiä eikä siellä soiteta tanssittavaa musiikkia".

Näillä perusteilla näkisin vallan sopivaksi sen hörkön aiemmin mainitseman "perjantaina DU ja lauantaina Kino"-suunnitelman. Tai jos oikein humalassa olette, niin sittenhän on aivan sama minne menette.


Jos tänne meille aiotte, niin ilmoittakaa mielellään hyvissä ajoin, jotta ehdin vaihtaa verhot ja järjestää Aki Heino-kokoelmani. Muistuttaisin myös, että omat juomat pakolliset.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Viestin lähetti metsänpeikko


Jos tänne meille aiotte, niin ilmoittakaa mielellään hyvissä ajoin, jotta ehdin vaihtaa verhot ja järjestää Aki Heino-kokoelmani. Muistuttaisin myös, että omat juomat pakolliset.


Niin, mikali se minusta on kiinni ja jos Johdolle passaa niin mika jottei:) Haluaisinkin nain ajoissa kysaista, etta saanko ottaa kameran mukaan, jotta voin rapsia kuvia kokoelmasta?

Kyllahan sita nyt taytyy siella vierailla! Tie vaikka oltais jo nahty, tai no... Ei ainakaan baareissa, koska enhan MINA juo enka hulluna juhli, kunhan paheksun:)
 

metsänpeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti masaman
Niin, mikali se minusta on kiinni ja jos Johdolle passaa niin mika jottei:) Haluaisinkin nain ajoissa kysaista, etta saanko ottaa kameran mukaan, jotta voin rapsia kuvia kokoelmasta?

Tuota noin, kröhöm... En oikein tiedä miten asian ilmaisisin, koska en itsekään tiedä mitä yritän tarkoittaa. Mutta siis joissain uskonnoissahan (itse en niistä mitään tiedä) on sellainen kumma juttu, jotta mitään pyhää ei saa kuvata. Niin tämä on nyt sitten sellainen vähän vastaavanlainen tilanne. Aki Heino-kokoelma on ehdottomasti niin pyhä asia, että sitä ei kertakaikkiaan ole häveliästä kuvata. Sori.

Miksi sinulla, masaman, ei ole ääkkösiä ollenkaan? Olet ilmeisesti jossain kaukana?
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Viestin lähetti metsänpeikko
Tuota noin, kröhöm... En oikein tiedä miten asian ilmaisisin, koska en itsekään tiedä mitä yritän tarkoittaa. Mutta siis joissain uskonnoissahan (itse en niistä mitään tiedä) on sellainen kumma juttu, jotta mitään pyhää ei saa kuvata. Niin tämä on nyt sitten sellainen vähän vastaavanlainen tilanne. Aki Heino-kokoelma on ehdottomasti niin pyhä asia, että sitä ei kertakaikkiaan ole häveliästä kuvata. Sori.

Miksi sinulla, masaman, ei ole ääkkösiä ollenkaan? Olet ilmeisesti jossain kaukana?

Niita on sen verta paskamaista alkaa taalla pain maailmaa vaantelemaan, etta en jaksa:) Juu, Hollannissa ollaan ja tarkemmin Eindhovenissa, viela pari viikkoa ja sitten Amsterdamiin... ja sittee kotia, jei!


Eli, jos jatetaan kuvaaminen pois, niin kokoelma on kuitenkin mahdollista nahda? Niin ja omat juomat tietenkin:)
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Pori - Satakunnan Turenki

Ehdotan Porille annettavaksi Satakunnan Turenki -arvonimen, koska se on ansainnut sen ja se on sille oikein. Perustelut ovat tietenkin itsestään selvät, mutta luettelen ne kuitenkin seuraavasti. Ja taas, ranskalaisin viiruin:

- Porissa on kuvattu maamme elokuvaskenen puliveivari ja todellinen helmi: Veturimiehet heiluttaa
- Porin joukkueessa on pelannut maamme eturivin pakkiparista se notkealanteisempi: Aki Heino
- En ole koskaan ollut Porissa selvin päin
- En ole koskaan syönyt Porissa kaatamatta punaviinilasia valkoiselle pöytäliinalle
- Porin jäähallin anniskelutiloista näkee myös kentälle. Muistaakseni. Tai voi se olla Raumallakin.

Onko Pori kaupunki?

Edit: Lisäksi olen aina miettinyt, liittyykö fingerporillinen jotenkin Poriin ja miksi kaupungin ruotsinkielinen nimi on Björneborg eikä pelkkä Borg. Liittyykö Pori jotenkin ruotsalaiseen tennikseen? Ja miksi kaupungilla pitää ylipäänsä olla ruotsinkielinen nimi?

Edit2: Listaanpa vielä Porin negatiiviset ominaisuudet:

- Nipa "Pertti Nieminen" Neumann on syntynyt Porissa
- Porissa ei saa liikkua väkivaltaa pelkäämättä vaaleanpunainen peruukki päässään
- Porin jäähallin edessä on vaarana tulla heitetyksi lumipallolla
 
Viimeksi muokattu:

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Re: Pori - Satakunnan Turenki

Viestin lähetti Master God


- Porissa on kuvattu maamme elokuvaskenen puliveivari ja todellinen helmi: Veturimiehet heiluttaa
- Porin joukkueessa on pelannut maamme eturivin pakkiparista se notkealanteisempi: Aki Heino
- En ole koskaan ollut Porissa selvin päin
- En ole koskaan syönyt Porissa kaatamatta punaviinilasia valkoiselle pöytäliinalle
- Porin jäähallin anniskelutiloista näkee myös kentälle. Muistaakseni. Tai voi se olla Raumallakin.

Onko Pori kaupunki?



Edit2: Listaanpa vielä Porin negatiiviset ominaisuudet:

- Nipa "Pertti Nieminen" Neumann on syntynyt Porissa
- Porissa ei saa liikkua väkivaltaa pelkäämättä vaaleanpunainen peruukki päässään
- Porin jäähallin edessä on vaarana tulla heitetyksi lumipallolla

Niin, Porissahan ei hirvean hyvin ole tuota juopottelun (laillisen sellaisen) ja kiekon seuraamista yhdistetty ja pupia on siella ja taalla. Tollosta kylla nakee, mutta kentalle ei nae kuin sielta yhdesta paikasta... Raumalla tosiaan nakee ihan mukavasti kentalle oluttuoppi kourassa...

Niin ja pitanee muistaa myos ne legendaariset puupaa-leffat ja muut kasikytluvun legendat... Olisikohan ollut joku Visa Makinen tai semmone??? Ei ole kylla nimesta hajua, joku asian muistava voisi sen varmaankin ilmoittaa...

Juu ja toi Nipa neumann on kylla miinus... Tai no, onhan se lahja,etta pystyy laulamaan aanella, joka vaikuttaa samalta kun joku polttomerkkaisi passin palleja...

Mutta, eikos se Turenki nyt nimena mene! Vai Satakunnan turenki?
 

JanJ

Jäsen
Re: Re: Pori - Satakunnan Turenki

Viestin lähetti masaman
Raumalla tosiaan nakee ihan mukavasti kentalle oluttuoppi kourassa...
Jahas, sitä ei ole pahemmin Porin hallissa käyty.
Porissahan nimenomaan on yksi suomen parhaista olutkatsomoista. Seisomalipun hinnalla sisään ja kaljaa koneeseen. Näkee helvetin hyvin kentälle.

Niin, tarkennetaan siis että ihan luvallinen olutkatsomo ja olet pitää ostaa myyjältä eikä repiä povarista...
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Re: Re: Re: Pori - Satakunnan Turenki

Viestin lähetti JanJ

Porissahan nimenomaan on yksi suomen parhaista olutkatsomoista.

Jos kyseisen anniskelualueen koko ei ole laatua heikentävä tekijä, niin empiiristen kokemusten pohjalta sanoisin, notta paras.
 

Tompse

Jäsen
Porin Baareista/Yökerhoista

Mielestäni Havanna olisi parempi vaihtoehto kuin Kino. Tietenkin jos tykkää nuorista 17-19 muijista, ja aiemmin mainitusta, ei tanssittavasti musiikista, niin mikäs siinä.

Itse en ole Havannassa käynyt, mutta positiivista palautetta kuullut. Ehkä parempi vaihtoehto, 23v poikamiehelle, kuin kino. Löytyy enemmän oman ikäistä porukkaa.

Baarikärpäseen ei kannata ängetä, tosin nyt lauantaina on siellä joku Vip partyt, jotta väkeä saattaa olla. Yleensä lauantaisin aika tyhjä paikka. Perjantaisin ihan kohtuullinen paikka 18-20v ihmiselle. Näin kakskymppisen vinkkelistä, alkaa perjantaisin vähän tuntemaan jo itteään vanhaksi tuolla Baarikärpäsessä.

DU on oikein mainio valinta lauantaille. Itse en ole vielä sinnekään eksynyt, koska yleensä seuraan muutamaa hyvää kaveriani, jotka nauttivat Baarikärpäsestä.

Oma suunnitelmani olisi, jos olisin Johto, niin perjantaina Havanna, ja lauantaina DU. Tai toisinpäin, miten sitten haluaakin.

Ja ilta kannattaa aloittaa parnell's nimisessä Irlantilaisbaarissa, muutamalla huurteisella, hyvässä seurassa. Oikein mainio paikka.

edit: Typo. :)
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Re: Porin Baareista/Yökerhoista

Viestin lähetti Tomze
Mielestäni Havanna olisi parempi vaihtoehto kuin Kino. Tietenkin jos tykkää nuorista 17-19 muijista, ja aiemmin mainitusta, ei tanssittavasti musiikista, niin mikäs siinä.

Itse en ole Havannassa käynyt, mutta positiivista palautetta kuullut. Ehkä parempi vaihtoehto, 23v poikamiehelle, kuin kino. Löytyy enemmän oman ikäistä porukkaa.

Ei helvetti :D Havanna ja Kino ovat täysin erityyppiset paikat, joten niitä ei mitenkään voi verrata keskenään, varsinkaan jos Havannassa ei ole koskaan käynyt. Havanna on nimenomaan istuskelubaari/kahvila, josta saa erilaisia kahveja, leivoksia ja alkoholia. Ei silti, kyllä Havannassakin viihtyy, ilmapiiri on mukava ja paikka on täynnä nuoria ihmisiä. Havanna toimii lähinnä viikonloppuisin aloittelupaikkana, jossa käydään rupattelemassa ja ottamassa muutamat huurteiset naamariin, jonka jälkeen siirrytään yökerhoihin.
 

Tompse

Jäsen
Havanna..

Oukei, myönnän sitten erheeni. Ehkäpä tietänet paremmin. Itse kun en ole siellä käynyt, no sitten Perjantaina DU:hun ja Lauantaina Havannan kautta Kinoon, kuten ehdottelit. :)

Antoisaa Baari-iltaa..
 

Tompse

Jäsen
Vastaan omasta puolestani.. Oli kyllä nappivalinta lähteä yhden maissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Baarikärpäsestä, Kinoon.

Kyllä niin paljon parempi meininki kuin olla ja voi. En olis ihan heti uskonut, mut jo ulkona kun jouduin oottamaan n.20min niin huomasin et perhana tääl on hyvä meininki.

Ehdottomasti tulevaisuudessa tulen käymään useammin, vaikka tuskinpa baarikärpästäkään tulen unohtamaan.

Johdolle sen verran, että Kinoon kannattaa mennä jompana kumpana päivänä, jos tuon ekan viestin ajankohta, toukokuu pitää paikkaansa?
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
No jos on yleensäkin siedettävässä kunnossa niin kyllä Baarikärpäsen sijasta kannattaa mennä Kinoon. Siis jos haluaa esim. itselleen +20 vuotiasta seuraa niin Kino lienee oikea valinta. Jos taas on sellaisessa kunnossa kuin allekirjoittanutkin usein on vieraillessaan kotiseudulla lienee yksi vitun sama meneekö sitä DU:hun, Baarikärpäseen vai Kinoon. Tarpeeksi kun alkoholia veressä niin ei paljoa eroavaisuudet liikuta. Kynnyskysymykseksi muodostuu se mihin pääsee sisälle.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti hörkkö
Millainen Johdon viikonloppu oli Porin sykkivässä yössä?

Ei tullut vielä tutustuttua Porin yöelämään, vaan näillä näkymin tulen paikalle perjantaina 20.päivä toukokuuta ja otan sitten sen muutaman päivän rännin:) Eli tiedoksi vaan masamanillekin että varaapas tuo viikonloppu sitten vapaaksi! Toivottavasti myös pomoni on myötämielinen tuon asian suhteen, tosin olen tässä kyllä paiskinut niin paljon töitä että täytyyhän sitä joskus vapaatakin saada.

Pakkohan sitä sitten on käydä tuolla DU:ssa ja Kinossa, kun useimmat teistä ovat niitä paikkoja suositelleet. Jos joku haluaa tulla juttusille niin laittakoon vaikka yv:tä tulemaan, onhan se aina mukavaa tutustua uusiin ihmisiin, vaikkakin vääräuskoisiin sellaisiin:) Kiitoksia myös vihjeistä noiden baarien suhteen, nyt on paljon helpompaa lähteä liikkeelle kun hieman tietää että minkälaisia paikkoja mitkäkin baarit ovat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös