Siinä ei jäänyt paljon seliteltävää. Hieno peli TPS:ltä. Ilvekseltä ei niinkään. Koska pudotuspelisarjassa tällaisella ylikävelylläkin saa vain yhden otteluvoiton, täytyy Ilveksen näkökulmasta toivoa, että tämä jää yksittäiseksi ohipeliksi.
Kärpät-sarjassa Ilves oli jokaisessa back-to-back setin jälkimmäisessä parempi ja kevyemmällä jalalla liikkeellä. Nyt ei ollut siitä tietoakaan. Ilves näytti entistäkin väsyneemmältä ja köykäisemmältä kaksinkamppailuissa. Liekö paukut jääneet jonnekin Oulun ja Tampereen väliseen ilmatilaan? TPS:llä on seuraavaan otteluun vähemmän viilattavaa omassa pelissään. Ilves sen sijaan joutuu keksimään enemmän uusia lääkkeitä.
Oman lisämurheensa Ilvekselle tuo epäilys, missä kunnossa ovat Haapala, Sebők, Lööf ja Parikka. Kaikki heistä olivat tästä pelistä pois tai putosivat jo varhain kokoonpanosta. Myös Elorinne otti iskua, vaikka pystyikin palaamaan kaukaloon.
Jos jotain hyvää Ilveksen pelistä haluaa kaivaa suurennuslasilla, niin alivoima sentään toimi, vaikka tasakentällisin menikin kuusi omiin. Toki tuossa on sekä alivoiman hyvyttä, että ylivoiman heikkoutta.
Ei tässä vielä kuitenkaan nosteta valkoista lippua salkoon, vaan vedetään maanantai henkeä ja tiistaina on taas uusi yritys. Niin kauan uskotaan unelmaan, kun pelejä on jäljellä. Kotietukin on vielä Ilveksellä. Tosin tämän päivän esityksellä on ihan realistinen mahdollisuus menettää se.
Onhan tuossa nuorelle TPS-joukkueellekin käsiteltävää, että murskavoitto osataan kanavoida oikeanlaiseksi itseluottamukseksi seuraavaan peliin.
Iltasaduksi Ilves voisi lukea kotimatkalla bussissa Veijareita ja Virtuooseja -kirjasta kevään 1985 finaaleista. Silloin TPS voitti alkuun kaksi loppuottelua ja toinen päättyi vielä numeroin 1–6 Tampereella. Kolmanteen peliin TPS oli kaivanut pikkutakit odottamaan pukuhuoneeseen, mutta niille ei tullut koskaan käyttöä, kun Ilves voitti kolme ottelua putkeen ja nosteli vanhalla Kupittaalla Kanada-maljaa.