Playoffs 2017 puolivälierät: Tappara – Ilves

  • 158 454
  • 1 070

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Se on tänään sitten iso päivä Tampereella. Mikäli Ilves voittaa ja vielä niin että on parempi, siirtyy suosikin asema hallin toiseen päätyyn. Se taas tarkottaisi paineasetelmankin kääntymistä päälaelleen, joka taatusti näkyisi kolmannessa ottelussa nuoren joukkueen tekemisessä.

Menemättä tämän enempää asioiden edelle, niin tänään tarvitaan kotiyleisön jättimäistä, hurmoshenkistä tukea. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten Tapola muuttaa Tapparan peliä ja jos muuttaa, niin miten Kivi vastaa siihen.
 
Mielenkiintoista on myös nähdä, miten Tapola muuttaa Tapparan peliä ja jos muuttaa, niin miten Kivi vastaa siihen.
Kun tekeminen on vaillinnaista on vaikea tehdä muutoksia rakenteisiin. Lähtökohtaisesti uskonkin, ettei välttämättä radikaaleja muutoksia tehdä pelillisiin asioihin, vaan muutos haetaan siitä yksilön omasta suorittamisesta ja kollektiivisesta terävöitymisestä. Vasta sitten nähdään kuinka pelitavat toimivat toisiaan vastaan. Kaikki pelitavat häviävät, jos niitä ei toteuteta kunnolla.

En usko Kiven tekevän muutoksia, koska ei kannata - hyvinhän se meni ensimmäisessä pelissä. Jos Tappara saa tekemisen vaaditulle tasolle, täytyy Kiven alkaa reagoimaan.

Ensimmäinen peli sai olla odottelun myötä tullut latauksen ylilyönti ja toisaalta tuntuman puute, vaatimustason hahmotus - mutta tänään täytyy Tapparan pelaamisen olla jo korkeammalla tasolla. Nyt on oltava jalat auki ja pää virkeänä.
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Kun tekeminen on vaillinnaista on vaikea tehdä muutoksia rakenteisiin. Lähtökohtaisesti uskonkin, ettei välttämättä radikaaleja muutoksia tehdä pelillisiin asioihin, vaan muutos haetaan siitä yksilön omasta suorittamisesta ja kollektiivisesta terävöitymisestä. Vasta sitten nähdään kuinka pelitavat toimivat toisiaan vastaan. Kaikki pelitavat häviävät, jos niitä ei toteuteta kunnolla.

En usko Kiven tekevän muutoksia, koska ei kannata - hyvinhän se meni ensimmäisessä pelissä. Jos Tappara saa tekemisen vaaditulle tasolle, täytyy Kiven alkaa reagoimaan.

Sen verran ennen mäkeen lähtöä, että veikkaan Tapparan säätävän trappiaan ja ottavan käyttöönsä myös ajoittaisen kovan karvauksen. Olen toki mielelläni väärässä, koska Ilves on opiskellut Tapparan trapin ja kovaa karvausta vastaan Ilves ei ole häävisti päässyt hyökkäyksiin tällä kaudella. Lisäksi veikkaan Tapparan lisäävän fyysisyyttä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
veikkaan Tapparan säätävän trappiaan ja ottavan käyttöönsä myös ajoittaisen kovan karvauksen. Olen toki mielelläni väärässä, koska Ilves on opiskellut Tapparan trapin ja kovaa karvausta vastaan Ilves ei ole häävisti päässyt hyökkäyksiin tällä kaudella. Lisäksi veikkaan Tapparan lisäävän fyysisyyttä.

Jos noin käy niin Martin Röymarkille kiitos 20minuuttia jääaikaa. Oli tiistain parhaimpia Tapparoita yhdessä JMJn kanssa.
 

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Oli joo. Täällä se oli jonkun mielestä hienoa, kun ne murjoi sitä porukalla maalin jälkeen. Minusta se oli vain epämiellyttävää touhua. Olikos se innokkain murjoja sama Flinck joka on kunnostautunut näissä maalin jälkeisissä touhuissa jopa niin, että niissä on loukkaannuttu?
 

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos Tappara ei ota korkeaa ja aktiivista karvausta käyttöön niin pientä aasin hattua voisi heittää Tapolalle. Viimeiseen kuukauteen ne kerrat kun Ipa on ollut liemessä, nimenomaan avauspelaaminen otettiin pois. Keskialueen ylitys tuntuu sujuvan hyvin jos omista pääsee hiukankin ajan kanssa yrittämään.

Mielenkiintoista myös pääsekö siloposkinen Tapparan juniorityön helmi "Michael "sadantonnin Komarov" Keränen taas kivasti ihon alle. Tuostahan on kehittymässä uusi rotta meille. Hienoa!
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Olikos se innokkain murjoja sama Flinck joka on kunnostautunut näissä maalin jälkeisissä touhuissa jopa niin, että niissä on loukkaannuttu?


Ei lempinimi "Sika-Markku" turhaan ole tullu.


Flinck pelaa aina koiraa sääntöjen rajamailla. On siis arvokas pelaaja omalle joukkueelleen, koska pysyy yleensä hyvin siinä rajan alapuolella eikä istu kauheasti minuutteja.



Ensimmäinen asia illan matsissa on Tapparan asenne, jonka on nyt oltava kunnossa. Tiistain tahtotilan putoaminen johti pelilliseen romahdukseen omassa päässä. Tapparan on myös kyettävä palautaan peliinsä ne riistonjälkeiset nopeat käännöt, joita tais tiistaina olla peräti kaksi… pelkillä viiveillä niitä tilanteita ei tule… Tai tulee, jos päästään Tapparan kulmapelivyörytyksiin, mutta siihen toi Kiven puolustusmuodostelma on rakennettu, estään pitkiä pyörityksiä omassa päässä. Koska se on Ilveksen tuhon tie, koska junnujen kuntopohja ei perässä juoksemista kestä, eikä meidän kokeneemmatkaan nyt ihan sellaiseen peliin sovellu.


Tiistaina Ilves myös hidasti peliä kakkoserään. Vaihtoja ei tehty hyökkäyspäädyn kiekkojen kautta, vaan pyrittiin perutelleen vaihdot. Muutenkin kun viiveitä lisättiin ja Tappara vetäytyi trappiin.. no syy ja seuraus, muna vai kana… niin peli alkoi oleen Ilveksen hallussa, kun Tapparan kärkiäijiä pidetiin kiekottomana.


Realistisesti ajateltuna Ilveksen mahkut lepää tänään siinä, että Tappara ei saa nopeita hyökkäyksiä (riistoja) keskialueelta ja pitkiin kulmapeleihin ei jouduta. Muuten tuloo noutaja…. tietty jos asennevamma naapurissa jatkuu, niin nou hätä.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Oli joo. Täällä se oli jonkun mielestä hienoa, kun ne murjoi sitä porukalla maalin jälkeen. Minusta se oli vain epämiellyttävää touhua.

Tilanne meni niin, että Järvinen jäi vahingossa Ilveksen pelaajien keskelle. Flinck tarkoituksella luisteli juhlivaan pelaajaryppääseen niin, että osui Järviseen. Järvinen heilahti ja osui siinä sitten Sointuun. Sointu hermostui sitten siitä nähdyin seurauksin.

Minä en osannut nähdä tuossa mitään hienoa. Järvinen halusi pois tilanteesta, ei muuta.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Mikäli Ilves voittaa ja vielä niin että on parempi, siirtyy suosikin asema hallin toiseen päätyyn. Se taas tarkottaisi paineasetelmankin kääntymistä päälaelleen, joka taatusti näkyisi kolmannessa ottelussa nuoren joukkueen tekemisessä.

En mitenkään näe, että suosikin asema siirtyisi Ilvekselle, vaikka tänään voitettaisiin. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Tappara konttaa sarjan alussa, mutta sitten nousee tuhkista ja vie koko sarjan. Toivottavasti tällä kertaa kukaan ei mene siihen naruun, että Tappara olisi horjutettu sarjan kahdessa ensimmäisessä pelissä.

Jos ja toivottavasti kun Ilves tänään voittaa, on suosikin asema silti yhä vankasti Tapparalla. Itse asiassa sarja saisi eräänlaisen uuden alun siinä kohtaa ja Ilveksen on oltava hereillä. Mihinkään tyytyväisyyteen ei ole varaa, eikä kuvitelmiin. Mutta pelataan toki tämän illan peli ensin.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Tappara on sarjassa kohtalaisen selvä ennakkosuosikki, vaikka Ilves voittaisi tänäänkin. Kyse ei ole aliarvioimisesta vaan ihan realismista. Näkisin, että pelit 2-3 tässä sarjassa ovat todellista kiekkokarkkia, pelikirjashakkia, missä on pomminvarmasti tunnekin mukana. Kiekko ja kevät, ei kai siinä.

Esimerkiksi Ilveksen 2-0-johdossa peli numero kolme olisi käsittämätön saaga.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Tappara on sarjassa kohtalaisen selvä ennakkosuosikki, vaikka Ilves voittaisi tänäänkin. Kyse ei ole aliarvioimisesta vaan ihan realismista.

Täsmälleen samaa mieltä. Tappara on näyttänyt aikaisempina vuosina, ettei pari voittoa vielä ratkaise pitkässä sarjassa mitään. Ilveksen pitää ihan aidosti keskittyä peli kerrallaan voittamaan otteluita. Sillä tavalla tässä on saumoja. Jos aletaan sarjan katkaisemisia miettiä parin (mahdollisen) voiton jälkeen, niin Tappara tulisi takaa ja ohi.

Aktiivisempi pitää Tapparan olla tänään, jos meinaavat voittaa. Ilveksen peli oli viimeksi ilahduttavan kypsää, varsinkin johtoasemassa ja se on pirun hyvä merkki. Henkilökohtaiset virheet minimiin ja iloisella hyökkäyspelillä pitkiä pyörityksiä Tapparan päätyyn!
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Voitto alkaisi tuoda ihan oikeasti jatkoonmenopaineita. Siinä olisikin nuorella ja kokemattomalla joukkueella tekemistä.
Totta tämäkin, mutta mites Tapparan paineet? Media pyörittänyt varmana mestarina syksystä asti ja nyt joku Mestis-jengi johtaisi ensimmäistä ottelusarjaa 0-2? Toki Ilveksen paineet kasvaisivat, mutta edelleen Tapparalla on paljon pahempi tilanne jos Ilves tänään voittaa. Lisäksi Tapparan maalivahtitilanne on varsin mielenkiintoinen, kestääkö Hrachovinan kuuppa?

Ilveksen etuna on se, että se on jo monta kertaa kauden aikana joutunut pelaamaan paineen alla. Tappara käsittääkseni on puksuttanut syksystä asti tasaisen hyvin ilman suurempia suvantovaiheita.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Kyllä se siirtyisi. Ennen sarjaa prosentit oli 75-25 Tapparalle, tällä hetkellä ne on 59-41. Tappiolla Tapparan jatkopaikan todennäköisyys putoaisi auttamatta alle 50 pinnan.

Avaa nyt ihmeessä tyhmälle mistä näitä prosentteja vetelet? Itse näkisin, että ennen sarjaa prosentit oli 90-10 Tapparalle ja nyt sitten jotain muuta.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Lisäksi Tapparan maalivahtitilanne on varsin mielenkiintoinen, kestääkö Hrachovinan kuuppa?

Miksipä ei kestäisi? Ei hänelle mennyt kuin yksi maali viime pelissä ja muuten pelannut kuitenkin tasaisen kauden. Mihinkään sulamiseen en usko, mutta toki playoffeissa tullaan kovempaa kuin runkosarjassa. Tuskin tänään kuitenkaan mitään kuuden maalin iltaa nähdään.
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Miksipä ei kestäisi? Ei hänelle mennyt kuin yksi maali viime pelissä ja muuten pelannut kuitenkin tasaisen kauden. Mihinkään sulamiseen en usko, mutta toki playoffeissa tullaan kovempaa kuin runkosarjassa. Tuskin tänään kuitenkaan mitään kuuden maalin iltaa nähdään.
Ei kunnon kokemusta tosipeleistä + ei varaa ohipeleihin kun sarja on tilanteessa 0-2.

Ja jos huomasit niin puhe oli tilanteesta, että Ilves ottaisi tänään toisen kiinnityksen. Siinä vaiheessa kokeneelle maalivahdille olisi käyttöä, ja Lassila on jo pommitettu vaihtoon kertaalleen. Toki sama pätee myös Ilvekseen ja Lehtoseen.
 

Heikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos Ipa tänään voittaa, ei Tappara todellakaan enää ole sarjan ennakkosuosikki, puhumattakaan "kohtalaisen selvästi" (mikä tarkoittaa kai vähintäänkin 60 %). 2-0 johdossa oleva on minkä tahansa paras seitsemästä sarjan ennakkosuosikki, ellei meteoriitti osu joukkueen bussiin.

Itse arvioin Ipalle karvan alle 10% ennen sarjan alkua, nyt ekan matsin jälkeen n. 25%. Riippuen siitä, millainen itse pelin kuva on tänään, 2-0 tilanteessa Ilveksen saumat viedä sarja olisi 60-70%, Tapparan selkeästä materiaaliedusta huolimatta.

Ja vielä aiheesta "ihmisaivojen vaikeus hahmottaa tilastollisia ilmiöitä intuitiivisesti": Ipan himmee maalisuma ekassa matsissa johtuu toki osaltaan täälläkin paljon puiduista mentaalipuolen asioista. Mutta ennen kaikkea kyse on siitä, että nyt sattui natsaamaan asiat (puolustajan merkkausvirhe, kiekon löytyminen hyökkääjän lapaan, laukauksen laatu jne.) putkeen useammassa hyökkäyksessä lyhyen ajan sisällä. Vähän niinkuin jos heittää kolikkoo 100 kertaa, siellä tulee ihan luonnostaan 6-7 klaavaa putkeen jossain vaiheessa. Tietty flow-tilassa jokaisen yksittäisen hyökkäyksen todennäköisyys tuottaa maali nousee, mutta silti tossa kävi Ilveksellä myös himmee tuuri.

(Ymmärrän toki, että jos penkkiurheilua lähestyisi puhtaan rationaalisesti, koko hommasta menisi hohto, ja sitä huomaisi äkkiä käyttävänsä aikansa johonkin ihan muuhun.) :)
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Onko muuten nyt niin, että Japa ja Runqvistin Pete piiparoi kaikki nämä Tampereen pelit vai vaihtuuko päätuomarit kesken sarjan?
 

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Avaa nyt ihmeessä tyhmälle mistä näitä prosentteja vetelet? Itse näkisin, että ennen sarjaa prosentit oli 90-10 Tapparalle ja nyt sitten jotain muuta.
Vedonlyöntitoimistojen kertoimista laskemalla, itse olen näin ainakin ymmärtänyt.

E. Esim Ilveksen tämän päivän voiton todennäköisyys on veikkauksen mukaan n. 30%, kun Tapparalle se on 53%.
 

Adam89

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vedonlyöntitoimistojen kertoimista laskemalla, itse olen näin ainakin ymmärtänyt.

E. Esim Ilveksen tämän päivän voiton todennäköisyys on veikkauksen mukaan n. 30%, kun Tapparalle se on 53%.
Jatkoajalle menoon jää ~17% tuon mukaan, eli hiukan huonompi kuin 1/5 todennäköisyys. Silti arvatenkin kerroin on kuitenkin karvan alle 4. Toisaalta playoffeissa jatkot ei ole mikään harvinaisuus, itse antaisin jatko-ajalle sen 1/4 mahdollisuuden, jos ei paremmankin.

Jatkuukohan Savinaisen turhautuneisuus. Ipan kannalta suotavaa, että jatkuu.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Avaa nyt ihmeessä tyhmälle mistä näitä prosentteja vetelet? Itse näkisin, että ennen sarjaa prosentit oli 90-10 Tapparalle ja nyt sitten jotain muuta.
Vedonlyöntifirmojen ammattilaisten laskemat kertoimet ovat paras saatavilla oleva objektiivinen arvio. Niistä nuo Kirjoittelijan prosentit tulevat.

EDIT:
E. Esim Ilveksen tämän päivän voiton todennäköisyys on veikkauksen mukaan n. 30%, kun Tapparalle se on 53%.

Jatkoajalle menoon jää ~17% tuon mukaan, eli hiukan huonompi kuin 1/5 todennäköisyys. Silti arvatenkin kerroin on kuitenkin karvan alle 4. Toisaalta playoffeissa jatkot ei ole mikään harvinaisuus, itse antaisin jatko-ajalle sen 1/4 mahdollisuuden, jos ei paremmankin.
Noita prosentteja laskiessaan pitää muistaa ottaa huomioon veikkauksen marginaali, eli jos Veikkaus arvioi lopputuloksen todennäköisyydeksi 25%, se ei aseta kertoimeksi 4, vaan pienentää kerrointa marginaalinsa mukaisesti. Tässä pelissä Veikkauksen marginaali on n 7,6%, eli Ilveksen suoran voiton todennäköisyys on kertoimenlaskijan mukaan n. 28%, Tapparan 48,6% ja tasurin 23,4%.
 
Viimeksi muokattu:

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Oli joo. Täällä se oli jonkun mielestä hienoa, kun ne murjoi sitä porukalla maalin jälkeen. Minusta se oli vain epämiellyttävää touhua. Olikos se innokkain murjoja sama Flinck joka on kunnostautunut näissä maalin jälkeisissä touhuissa jopa niin, että niissä on loukkaannuttu?

Minä siitä ainakin kirjoitin, mutta ensisijainen pointti ei ollut, että murjominen sinänsä olisi hienoa. Pointti oli, että tämä oli yksi yksittäinen osoitus siitä, millä hengellä pudotuspelikiekkoa on tultu pelaamaan. Ei olla mukavia kavereita, vaan todella vittumaisesti "hakataan ne".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös