Playoffs 2016 välierät: HIFK – JYP

  • 102 597
  • 642

Baldrick

Jäsen
Tuonne otteluketjuun jo kirjoitinkin, että olihan se selvä tuon 3-0 johdon jälkeen, että mikä pelinkuva tulee olemaan, kun 40 min HIFK:lla aikaa tasoittaa, eikä välierissä enää luovuteta tuossa tilanteessa. No se siitä ja muihin aiheisiin.

Seuraavaan peliin ja muutenkin tulevaa ajatellen kuitenkin minulla on kaksi huolenaihetta. Pelaako JYP taas varovaisemmin Nordiksella ens pelin vai mennäänkö hakemaan sitä kuskin paikkaa asenteella? JYP ei nöyristelemällä voita, vaan sinne pitää mennä rohkeasti ja karvata kovaa, sekä uskaltaa pelata omaa kiekollista peliä eikä vain roiskia. JYP on osoittanut, että se kyllä pystyy siihen, vaikkei ehkä kiekkoa niin paljoa kyetäkään pitämään kuin ajoittain SaiPaa vastaan. Silti voiton avaimet on nopeus ja rymistely, jolla HIFK estetään pelaamasta parastaan ja samalla kun itse uskalletaan pelata parasta omaa peliä, niin vierasvoitto olisi mahdollista hakea.

Toisena koko loppukevättä ajatellen alkoi vähän mietityttämään, että mitenköhän JYP jaksaa loppuun asti? Meinaa ukoilla alkaa väsy näkymään. Toivottavasti saadaan pidettyä seuraavassa pelissä vaihdot mahdollisimman lyhyenä ja toiveissa luonnollisesti olisi, että JYP matkaisi 4-2 jatkoon ja naapurisarja venyisi mahdollisimman pitkälle.

Noh, perjantaina taas katsellaan. Vaikka voitto tulikin, niin pieni pelko perseessä on, että JYP ei uskalla/jaksa pelata parhaimmillaan ja se kostautuu tässä sarjassa. Toki tämä sarja on yllätyksiä täynnä ja vaikea odottaa enää yhtään mitään. Voi olla tasaista taistelua loppuun saakka, mennä hurlumheinä jommallekummalle (joskin IFK todennäköisempi tässä tapauksessa) tai sitten jotain siltä väliltä.
 

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tästä pelistä on turhaa vetää mitään johtopäätöksiä sarjasta mihinkään suuntaan. JYP on Virtasen kanssa pelannut aina näin eli jos otetaan se 3-0 tms. niin lopetetaan oma pelin rakentaminen ja annetaan vastustajalle palaa. Ei näin. No, tärkeintä oli voitto. Eli JYP ei ole tyypillisesti naulannut koskaan pelejä, joita johtaa 3-0 tms. HIFKin näennäinen hallinta ei siis kerro mistään mitään, koska näin tämä nyky-JYP vaan pelaa. Sanoin 3-0:ssa, että tästä tulee todella vaikea ilta. JYP ei todellakaan ole parhaimmillaan johtoasemassa nykyään.

Poiminnat:

*** Tarkki, huh mikä veska

Muita tähtiä en tällä kertaa jaa.

Ei ole vaikeaa ennustaa, että 7-peliin päädytään, kuten ennen peliä ennustelin.

Jupa
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
HIFK teki maanantaina sen mitä ei koskaan kannatas tehdä playoff peleissä vaikka sen pystyisikin tekemään eli nöyryytti vastustajaansa. Ramstedt ratkas pelin kyllä tämän kauden hienoimmalla maalilla. Ja sitten tuli se tämän kevään huonoin 3 minuuttinen.

Tänään JYP oli niiiiin vittuutunut siitä että peli oli ohitse HIFK :n kannalta jo ajassa 02.52
 
Viimeksi muokattu:

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Toisena koko loppukevättä ajatellen alkoi vähän mietityttämään, että mitenköhän JYP jaksaa loppuun asti? Meinaa ukoilla alkaa väsy näkymään.
.

Samantyyppisiä havaintoja itselläkin. Tuntuu että Jypin hitaat mutta kankeat pakit ovat muutenkin hieman hätää kärsimässä IFKn vikkelien hyökkääjien kanssa ja kun väsy iskee alkaa niitä virheitä ja jäähyjä tulemaan. Jypin mahdollisuudet ovat juuri siinä että se perjantaina onnistuisi voittamaan ja sitten kahden välipäivän turvin jaksaisi vääntää kotivoiton maanantaina. Jos mennään tiistain seitsemänteen peliin niin uskoisin Jypin bensan loppuvan ja IFK:n vievän koko sarjan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi olkoon JYP:lle voitosta. Sarja on taas täysin auki.

Tarkki oli ehdoton MoM. Häikäisevä suoritus maanantain ripuloinnin jälkeen. Ei voi kuin ihmetellä, kumartaa syvään ja hämmentyä. Olen aina pitänyt Tarkkia erittäin perusluotettavana molarina, mutta olihan tämä esitys uskomaton. JYP:in Jokinenkin (jota seurasin), rimpuili itsensä voittajaksi. Eniten ehkä harmituttaa se, ettei vieläkään olla saatu voittoa pleijareissa Jkylästä. Aivan - ei siis koskaan. Maanantaina otetaan se ensimmäinen voitto ja taputellaan sarja siihen.

Tervetuloa Stadiin JYP. Eteenpäin saatana.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tänään JYP oli niiiiin vittuutunut siitä että peli oli ohitse HIFK :n kannalta jo ajassa 02.52

Joo joo, hävittiin kyllä lopulta, mutta kun tasoitusmaali on viimeisellä minuutilla pillukarvan päässä, niin ei nyt ihan noin voi sanoa.
 

pinball Map

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyp oli parempi ekat 5 minuuttia HIFK oli parempi lopun matsia. Silti, onnittelut JYPille hienosta taisteluvoitosta!!!
Niin.. Ei mikään ruudinkeksijä tarvinnut olla kun peli on 3-0 ekan 3 min jälkeen, että missä päässä pian pelataan..

Erikoinen on sarja. Mustat hetket puolin sun toisin on maksanut aina pelin! Törmäselle tuli vastaus JYPin mv ongelmasta, siinä niitä ässiä tuli!
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin.. Ei mikään ruudinkeksijä tarvinnut olla kun peli on 3-0 ekan 3 min jälkeen, että missä päässä pian pelataan..

Erikoinen on sarja. Mustat hetket puolin sun toisin on maksanut aina pelin! Törmäselle tuli vastaus JYPin mv ongelmasta, siinä niitä ässiä tuli!

IFK kyllä käsitteli loppujen lopuksi hyvin tämän mustan hetken ja loi hyvän määrän paikkoja viedä peli jatkoajallekin. JYP nosti viime pelissä kädet pystyyn 3-0 maalin jälkeen.
 

Salmis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo joo, hävittiin kyllä lopulta, mutta kun tasoitusmaali on viimeisellä minuutilla pillukarvan päässä, niin ei nyt ihan noin voi sanoa.

Tämä on totta. Merkittävää asia koko sarjan kannalta on se, että tänään HIFK ei luovuttanut. Karmea alku, jonka jälkeen haalarit niskaan ja takaa-ajoon. JYP luovutti maanantaina vastaavanlaisen mustan hetken jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se mikä vähän huolettaa on JYPin väsynyt ilme ja laskeva trendi. Toki myös HIFK on ilmoittautunut näihin kemuihin ihan uudella tasolla lauantaisen lepsuilun jälkeen. Joka tapauksessa voisi kenties harkita tuoreita jalkoja Nordiksen ryöstöretkeen.

Seuraavassa matsissa JYP varmasti haluaa näyttää pystyvänsä parempaan kuin maanantaina ja todennäköisesti lyö kaiken tiskiin jotta vaadittava vierasvoitto saataisiin väännettyä nyt eikä seiskapelissä. Jos HIFK vie niin vähän mietityttää riittääkö kotiladossa enää puhtia pakottaa sarja vielä kertaalleen Helsinkiin.

Sen ekan pelin 2-0-johdon sössiminen voi kyllä osoittautua todella kalliiksi...
 
Viimeksi muokattu:

pinball Map

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
IFK kyllä käsitteli loppujen lopuksi hyvin tämän mustan hetken ja loi hyvän määrän paikkoja viedä peli jatkoajallekin. JYP nosti viime pelissä kädet pystyyn 3-0 maalin jälkeen.
Niin loi, se on selvä. 4-0 maalikaan ei ollut Tuppuraiselta kaukana. Nyt näin. Olisiko perjantaina JYPiltä eka ehjä 60 min? Sitä sopii toivoa, muuten meillä ei ole palaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten sä saat maanantain pelin millään tapaa laitettua Tarkin piikkiin?

MÄ saan maanantain matsin Tarkin piikkiin siksi, ettei hän saanut mitään isoa torjuntaa koko sen puolen tuntinsa aikana. Pleijareissa voittavan joukkueen maalivahti yleensä aina ottaa ne muutamat isot torjunnat. Sitä mieltä MÄ olen. Kunnioitan tietysti eriäviä mielipiteitä, keskustelupalstalla kun kerran ollaan.

Oli miten kävi, niin JYP oli tänään parempi ja perjantaina mennään taas. Tervetuloa Stadiin.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
MÄ saan maanantain matsin Tarkin piikkiin siksi, ettei hän saanut mitään isoa torjuntaa koko sen puolen tuntinsa aikana. Pleijareissa voittavan joukkueen maalivahti yleensä aina ottaa ne muutamat isot torjunnat. Sitä mieltä MÄ olen. Kunnioitan tietysti eriäviä mielipiteitä, keskustelupalstalla kun kerran ollaan.

Tuurilla nuo kolme ekaa olisi voinut torjua... Kaksi pelaajaa tekee liikkuva maskin ekaan maaliin, toisessa Ramulta loistava viritelmä ja kolmannessa Luttinen ohjaa kiekon ihan vierestä sisään, kun Kalteva ei pidä mailaa. Ota siinä sit isoja torjuntoja.
 

Salmis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähdetään siitä, että luovuttamistulkintasi on oikea. Sarja on 2-2. Missä mainitsemasi merkittävyys ilmenee?

Pelit vähenee, mahdollisuudet vähenee. Jos selkä suoristuu yhden mustan hetken jälkeen ja joukkue luovuttaa, niin se peli on taputeltu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuurilla nuo kolme ekaa olisi voinut torjua... Kaksi pelaajaa tekee liikkuva maskin ekaan maaliin, toisessa Ramulta loistava viritelmä ja kolmannessa Luttinen ohjaa kiekon ihan vierestä sisään, kun Kalteva ei pidä mailaa. Ota siinä sit isoja torjuntoja.

Tänään Tarkki teki aivan loistavia pelastuksia. Husso pelasi myös hyvin, eli otti ne ratkaisevat kopit mitä voittavan maalivahdin tuleekin tehdä. Lukuun ottamatta sitä Kolehmaisen vetoa, joka olisi ehkä pitänyt ottaa. En tiedä. Alussa ollut JYP:in hieno ylivoima ja HIFK:n kapteenin typeryyden huipentuma ratkaisi tämän erän tässä sarjassa. Typerä, typerä, typerä jäähy.

Tuomaritoimintaan olen erittäin tyytyväinen. Näillä mennään kohti perjantaita. Voimia ja kaikkea hyvää Keski-Suomeen.
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sitkeästi roikutaan mukana, vaikka IFK on selvästi taitavampi joukkue. En tiedä, riittääkö henki materiaa vastaan pitkässä sarjassa, mutta pelien vähetessä ja Tarkin loistaessa kaikki on mahdollista.

Harkitsisin tuoreita jalkoja perjantaille, jos sellaisia vaan löytyy. Topi Nättinen, Hotakainen ja Pulli voisivat ehkä hypätä silloin lootaan. En vaan tiedä, ketä tuolta sitten ottaisi pois? Raskaammiksi kavereille, kuten Yonkmanille ja Pilelle uskoakseni levot tulisivat eniten tarpeeseen.
 

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Olihan melkonen peli. Uskomaton alku JYP:iltä. Siinä pärähti luvattoman monen hukatun YV:n jälkeen ne kaivatut osumat ja kolehmainen näytti taas epäilijöille. Isoja onnistumisia tärkeään paikkaan. Sitten HIFK painoi päälle kuin yleinen syyttäjä ja jyppi puolusti kuin tali-ihantalassa ikään. Onneksi taistelu riitti ja kiekkojumalatkin olivat meidän puolella varsinkin lopun myllyssä, jossa oli kyllä tasoitusmaali erittäin lähellä. Mika Partanen sanoi pelin jälkeen HIFK:n laittavan samanlaisen meiningin päälle perjantaina kuin mitä oli maanantaina. Jää nähtäväksi miten toteutuu käytännössä, pelaako JYP yhtä huonosti. Vai onko tulossa samankaltainen peli kuin tänään.
 

baable

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huh. Kävipä hyvä säkä JYPillä. Alkuun painettiin taululle nopeasti ja melko helpolla 3-0 ja loppupeli sitten tiukkaa puolustusta. Noh mikäs siinä, voitto tuli ja sehän riittää. Ei oikein päässyt peli vauhtiin tuossa, kun pääsi JYP niin helpolla isoon johtoon ja sitä kautta jäi peli vähän latteaksi. IFK kyllä kokosi itsensä hienosti ja oli vielä ihan tosissaan tappelemassa voitosta. Tuommoista en kyllä pystyisi tämän kauden JYPiltä odottamaan, olisi meidän pojilla alkanut maila puristua kädessä entistä kovempaa ja sitten oltais jo ruettu ootteleen seuraavaa peliä. Uskon tosin, että olisi ollut JYPiltä parempi esitys, jos ei olisi alussa päästy helpolla. Henkisestihän tämä tekee gutaa tuon maanantaisen anaalinkairauksen jälkeen.

Perjantaina olis jo korkea aika pitää JYPinkin paketti kasassa Helsingissä. Ei sulamisia eikä maanantain uusintaa, kiitos. Ensimmäisessä pelissä ja kolmannen pelin alussa nähtiin, että JYP pärjää kyllä myös vieraissa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Sarjan kannalta on nyt käänteen tekevää miten IFK käsittelee tämän tappion. JYP käsitteli omansa esimerkillisesti. Tätä v-mäisempää tapaa hävitä olisi ollut enää hävitä jatkoilla.

Se on just näin. HIFK on osannut aiemmin käsitellä tässä sarjassa ruman kyykkäyksen kertaalleen ja voitti sitten lopulta 7-1. Sitä ei kuitenkaan sovi unohtaa, ettei se maanantainkaan ensimmäinen erä mikään huikea IFK:lta ollut. Vasta oikeastaan Ramun mitävittua-maalin jälkeen homma kääntyi ja loppu on lähihistoriaa.

Nyt tilanne on kuitenkin siinä mielessä parempi, ettei tuo eilinen mikään totaalinen kyykkäys alkua lukuun ottamatta ollut. Kaksi täysin idioottimaista jäähyä ja JYP käytti tarjotun mahdollisuuden maksimaalisesti hyväkseen. Voi pojat kun Husso olisi ottanut Kolehmaisen vedon kiinni, niin olisi ollut äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, miten olisi käynyt. Jos ja jos, se on turhaa, kunhan nyt herkuttelen ajatuksella. HIFK paransi kuitenkin dramaattisesti surkean alun jälkeen ja eihän se tasoitusmaalikaan kaukana ollut. Jatkoajalta voitto kotiin ja sarja olisi mennyt hyvin todennäköisesti perjantaina jo poikki. Karmivan pienestä se on usein kiinni.


Sitkeästi roikutaan mukana, vaikka IFK on selvästi taitavampi joukkue. En tiedä, riittääkö henki materiaa vastaan pitkässä sarjassa, mutta pelien vähetessä ja Tarkin loistaessa kaikki on mahdollista.

Sitkeästi roikutte joo ja Tarkin pelaaminen oli kyllä ilo silmälle. Hienosti näytti kaikille epäilijöille närhen munat ja vaikka lopun tilanteet nyt olisi voinut mennä hieman paremmalla onnella verkkoonkin, niin onnikin on ansaittava. Olin kuitenkin näkevinäni JYP:n jätkillä jo selvää ihan fyysistäkin väsymistä, mikä nyt ei tietysti Valtralle lupaa kovin hyvää. Jos siellä jaloissa painaa, niin pelkällä pyhällä hengellä on vaikea voittaa Nordiksella. HIFK:n jalka näytti kuitenkin (edelleen) aika tuoreelta ja luisteluvoimaa riitti noihin pitkiin hyökkäyspään pyörityksiin, mikä osaltaan väsytti kotijoukkuetta lisää.

Perjantaina HIFK:lla ei ole varaa hävitä. JYP:llä siihen mielestäni on vielä varaa. Se pääsee kuitenkin Hippokselle vielä kerran kotiyleisön huumaan yrittämään sarjan tasoitusta. HIFK:n osalta kaikki mahdollinen seuran historiassa puoltaa sitä, ettei IFK hakisi sitä ensimmäistä voittoaan Jyväskylästä tilanteessa, missä JYP etenisi voitolla jatkoon. Törmäsen IFK on tosin kumonnut aika monta myyttiä jo, joten onhan sekin kai sitten mahdollista.

Realistisesti ja järjellä ajatellen IFK on näistä kahdesta parempi joukkue ja se viimeistään menee seiskapelissä tästä jatkoon. Sitä se oli eilenkin kaksi viimeistä erää, vaikka on toki täysin selvä, mikä pelin henki on, jos kaveri johtaa kolmella maalilla. Aina tietysti voi kysyä, että oliko kaksi viimeistä erää sitten enemmän IFK:n hyvyyttä vai JYP:n huonoutta? HIFK joka tapauksessa tuli peliin todella väkevästi mukaan ja oli kirpaisevan lähellä, ettei se kiekko niistä aivan lopun paikoista mennyt pömpeliin. Siitä jatkoajalle ja vierasvoitto taskuun, niin tilanne olisi aika täydellinen IFK:n kannalta. No, nyt sarja on tasan ja alkaa tietyllä tavalla alusta.

Paras kolmesta sarja nyt ja IFK:lla kotietu. Perjantai voi olla taivas tai helvetti. Voitto antaisi IFK:lle kaksi ottelupalloa, joista jälkimmäinen kotona. Aivan saatanallisen iso peli kyllä perjantaina. On tää kevät hienoa aikaa!
 

Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oli muuten hieno ylivoimamaali eilen JYPillä se ensimmäinen omasta mielestäni, vaikka olikin kahden miehen ylivoimalla. Tuota noppavitosylivoimaa, jossa on kaksi pelaajaa maalivahdin takapuolella molemmin puolin rakentamassa peliä, harvemmin näkee Suomessa jostain syystä, vaikka esim. Venäjällä on aika yleinen kuvio takakolmioylivoiman lisäksi. Tuossa on juuri tuo hyvä puoli, että pakki pystyy luistelemaan kohti vastustajan päätyä ja laukomaan suoraan vastapalloon, jos saa hyvän syötön päädyssä olevalta hyökkääjältä. Tosin kätisyys on tuossa hyvä olla poispäin keskustasta päinvastoin kun takakolmioylivoimassa.
Tietty se Ramstedtin maalikin oli hieno maanantaina.

Yllättävän paljon heittelee tulokset tässä sarjassa ja kotietu näyttäisi olevan merkittävä.
 

makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tais Virtanenkin siitä mainita, mutta mä en ymmärrä noita pieniä kiekon purkamis virheitä. Siis esim että HIFK on pyörittänyt jo jonkun aikaa JYPin päädyssä, JYPiläinen saa kiekon, niin se jää vatuloimaan sen limpun kanssa, eikä heitä pientä lirppiä kohti HIFKin puolustusaluett, jotta päästään vaihtoon. Joo joo, maitohapot yms, mutta nuo pitäis tulla automaationa. Tehdään todella vaikeaksi oma jaksaminen noilla perseilyillä mitä mm. Hubacek on nyt harrastanut useammassakin pelissä. Yonkmaniltakin on alkanut tulemaan väsyneitä syöttöjä nyt enemmän ja enemmän. Onneks seuraavan pelin jälkeen on parin päivän huili. Se tekee hyvää :)

En tiedä painaako siellä miten paljon, mutta onhan HIFK todella paljon kevyemmällä jalalla liikkeellä, joten vähän pelottaa lähtee perjantaina peliin, mutta onhan se vaan uskottava että tää vielä hoidetaan!
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Lähdetään siitä, että luovuttamistulkintasi on oikea. Sarja on 2-2. Missä mainitsemasi merkittävyys ilmenee?

Erohan noissa tilanteissa oli se, että HIFK:n mustan hetken jälkeen tilanne oli 3-0 ja peliä jäljellä yli 57 minuuttia. JYPin mustan hetken jälkeen tilanne oli 5-0, ja peliä jäljellä vain puolet, joten sikäli näitä on turha vertailla. Minusta JYP teki ihan oikein, kun alkoi jo henkisesti valmistautua seuraavaan peliin, ei se olisi siitä enää kääntynyt. Ratkaisevuudesta tiedä, mutta onhan se näin stadilaisittain hyvä merkki kuitenkin, että HIFK nousi tuosta karmeasta alusta huolimatta vielä taistelemaan pelin voitosta.
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
En olisi uskonut että tässä sarjassa nähdään SaiPa sarjasta tuttua ilmiötä missä pelillisesti perässä oleva on tulostaululla parempi.
Alku oli JYPiltä upea ja kaikesta näki että nyt tullaan kovaa, mutta sitten tuli toisinto ensimmäisestä välierästä. Toiseen erään tultaessa IFK sai koneet käyntiin ja otti pelin hallintaan, JYPin kiekollinen pelaaminen oli surkeaa ja tunne pelistä kadonnut täysin. Luojan kiitos Tarkki oli huikea ja piti JYPin ja tämän sarjan elossa.

Yksi ryöstö olisi JYPin tehtävä ja toivottavasti se tapahtuu perjantaina. Voittaaksen Helsingissä ja mennääkseen tästä jatkoon JYPin on pakko olla fyysinen, agressiivinen ja ilkeä. Jos IFK:lle annetaan tilaa ja rauhaa, ei JYPillä ole mitään palaa.
Vahva tunne että game seven nähdään.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Todennäköisesti jos HIFK olisi eilen mennyt kolmessa minuutissa kolmen maalin johtoon, niin JYP olisi lyöty sillä suoraan kanveesiin. Nyt kuitenkin HIFK:n itseluottamus ei siitä liikaa horjunut ja se pääsi mukaan peliin varsin hyvin.

Vaikka nyt edellisestä matsista onkin JYPillä voitto taskussa, niin ylläoleva kaava saattaa pysyä samankaltaisena myös huomenna. Uskon, että HIFK:n itseluottamus on edelleen selvästi kovemmalla tasolla, jonka lisäksi valmennusjohdolla on paremmat kyvyt herätellä joukkuetta, mikäli JYP sattuisi johdon alussa ottamaan.

Ottelun alku on siis - jälleen kerran - JYPille hyvin tärkeä. Siinä on vain pakko onnistua, jos meinataan voitosta haaveilla.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ruotsi vs USA
  • 2.46
  • 4.40
  • 2.34
Tshekki vs Suomi
  • 2.66
  • 4.20
  • 2.36
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös