Tuo joukkue teki ihan kaiken, mitä siitä irtosi, ei kahta sanaa. Mutta joskus pitää vain uskaltaa päästää irti ja ottaa se riski, jos jotain meinaa saada. Eikä siihen ny kukaan kuollu oo, nuan yleensä;).
Olen itsekin tätä problematiikkaa pohtinut usein. Kun toisaalta Rautakorven ja sitä kautta Tapparan menestys perustuu kurinalaiseen pelisysteemiin ja ylipäätään järjestelmällisyyteen, niin harjoittelussa kuin sitten pelaamisen taktiikassakin.
Mutta, juuri tuo "joku" on jäänyt puuttumaan oikeastaan jokaisena vuonna pl. 2003, jolloin taas se jauhaminen lopulta tuotti tuloksen. Ässät oli vuosi sitten sellainen raivopäinen lauma joka pelasi "rumasti" ja nyt taas Kärpät onnistui muutamilla yksilöillään tekemään lopulta pienen eron.
Tappara pääsi nyt niin käsittämättömän lähelle ettei lähemmäksi enää pääse, eli vaikea tietysti sanoa, että asioita olisi tehty hirveän väärin. Mutta tietyllä tavalla se Olli Palolan paikka ja tunnettu lopputulos kuvastaa juuri sitä fundamentaalista ongelmaa Rautakorven johtamistavassa. Usein on käynyt niin, että kurinalaisuus ja tällainen tehokkuusajattelu kuitenkin tappaa sen viimeisen kymmenen prosenttia juuri näiltä taitopelaajilta.
Jos ymmärsin oikein mitä Lauri Marjamäki tarkoitti Juhamatti Aaltosen kanssa niin tällaiset pelaajat voivat olla oikukkaita mutta heille pitää osata antaa tilaa. Ei liikaa mutta sopivasti. Ja juuri tällaisilla hetkillä he sitten nousevat esiin, koska heillä on se kliseinen kymmenen prosenttia vielä olemassa normipelaajan päälle.
No mitä Tapparalle nyt kävi? Kun perustettiin siihen kamppailupelaamiseen ja tunteeseen niin siihen ei enää viimeisissä peleissä päästy. Neljäs peli oli Tapparan paras ja sen jälkeen Kärpät otti ohjat (ja nähdäkseni nopeutti omaa peliään). Tapparalla oli se tunne mutta se näkyi nyt vain puolustuspäässä, hyökkäykseen ei enää riittänyt voimaa, etenkään siihen jatkuvaan paineeseen ja korkeaan pelinopeuteen mitä haettiin.
Jos viime vuonna pelistä puuttui tämä kamppailuelementti niin nyt tavallaan kaaduttiin kolikon toiseen puoleen, eli taitoelementti jäi vajaaksi. No toki siellä eilenkin otettiin viivelähtöjä ja muuta mutta kokonaiskuvassa näkisin, että Kärpät oli monipuolisempi joukkue kuitenkin.
Rautakorven sapluuna toimii, siitä ei ole kahta sanaa. Mutta olisikohan aika ottaa ihan oikeasti apua, vaikka henkisen valmennuksen puolelta? Minä en jaksa uskoa, että fyysisellä puolella tai edes pelitaktisella puolella parannettavaa löytyy niin paljoa.
Aiemmin linkitin youtube-pätkän jossa Chael Sonnen puhui siitä miten ympäristön muuttuminen vaikuttaa itse suoritukseen. Ympäristö on tässä tapauksessa tietenkin koti- tai vierashalli mutta tavallaan myös se finaalipeli on oma ympäristönsä. Se miten hänen mukaansa tuohon tulee suhtautua on se, että keskittyy vain tekemään harjoiteltuja asioita, toistoja, toistoja.
Itse olen tuosta täsmälleen samaa mieltä mutta apua voisi käyttää siihen miten nuo asiat oikeasti saa käytännön tasolla toimimaan, niin, että niitä USKALTAA tehdä, kun peli sitä kutsuu.
PS.
Täytyy vielä nostaa hattua Kärppien joukkueelle, tyylikkäästi hoitivat juhlinnan, vaikka varmasti oli upea fiilis. Juhamatti Aaltonen varsinkin pelin jälkeen haastattelussa. Ei yhtään piikkejä, ei mitään, tiesi itsekin, että oli raju tapa ratkaista mestaruus.
Loistavaa urheiluhenkeä, harmi kun ei kaikilla kannattajilla ole vitun vertaa käsitystä siitä mitä se urheiluhenki ja keskinäinen kunnioitus tarkoittaa. Se on helppo täällä huudella yhden jos toisen sulamisista, kun ei itse tarvitse tehdä muuta kuin maata sohvalla.