Playoffs 2008: Välieräsarja Blues - Jokerit

  • 123 644
  • 712

Mister

Jäsen
Sen lisäksi kahden viimeisen pelin tuomarointi on kertonut kumman SM-liiga haluaa finaaliin, Jussi Salonojan kaksi mieshuoraa Jari Levonen ja Timo Favorin viheltänevät myös huomenna vahvoin Blues-lasein.

Kanadamalja sinne minne se kuuluu, Levoselle ja Favorinille!

Ja samantapaista kommenttiahan tuli Sheddeniltä. Shedden valitti ennen kaikkea kahdesta korkeasta mailasta. En nähnyt Ritaan kohdistunutta korkeaa - puhuiko Shedden siitä tilanteesta, jossa Rita laittoi käden kasvoille vedettyään avopaikasta ohi?

Itse näin asiat vähän toisin. Salmelainen sai kieltämättä mailan kasvoihin. TOSIN kyseessä oli muistaakseni Uhlbäckin maila tilanteessa, jossa Uhlbäck katsoi pitkään taaksensa kiekottomana. Salmelainen tuli ajamaan kiekotonta ja ("hieman" kärjistäen) luisteli päin edessä olevaa mailaa - mailaa joka oli käytännössä täysin paikallaan. Toisaalta ihan "samanarvoinen" korkea maila jäi toisessa päädyssä antamatta, kun (muistaakseni Wilmin?) maila oli maalin edessä Gustaffsonin kasvoissa. Tasan näytti menevän.

Muuten linja oli varsin selvä: jäähyjä olisi vihelletty vain todella räikeistä rikkeistä. En sinänsä pidä valittua linjaa juuri minään. Mutta en näe, että Jokerit nimenomaisesti olisi ainakaan ihan hirveästi enempää tästä kärsinyt. Määrällisesti ja pelin kannalta nimittäin mielestäni Jokereille jäi enemmän jäähyjä antamatta. Jokerit aika surutta käytti nimittäin linjaa hyväkseen siten, että pelin ollessa Jokeripäädyssä vietiin kiekko aika tehokkailla yläkäden koukuilla useasti pois, jopa maalintekotilanteissa.

Jos koko sarjaa katsoo, ei mielestäni voi juurikaan sanoa kummankaan joukkueen pelin kaatuvan / kaatuneen tuomareihin. Sen sijaan olen ollut havaitsevinani kultakypärien kohtelussa pientä eroa. Kelleriä mielestäni saa ottaa aika surutta, kun taas Leino on saanut muutaman helpohkon jäähyn hankittua vastustajalle. Hyvänä vertailukohtana 5. peli: Keller jyrättiin (Kalteva? Olin toisessa päädyssä) poikittaisella maalin edessä maalintekopaikassa. Toisessa päässä taas muistaakseni Kuoppala sai maailman helpoimman kiinnipitämisen käytännössä seistyään Leinon edessä.

Tiivistettynä: mielestäni Sheddenin puheet ovat lähinnä pyrkimys vaikuttaa tuomarilinjaan.

Toisaalta tämä oli mielestäni ensimmäinen kerta, kun kumpikaan valmentaja tämän ottelusarjan aikana esitti tekosyitä, tähän asti on lähinnä todettu, että ensi otteluun tullaan valmiimpana. Voiko siitä vetää jotain johtopäätöksiä, sitä en tiedä.

Onko muuten kellään tietoa ratkaisumaalin tekemisen aikaan annetusta joukkuerangaistuksesta / toimihenkilön pienestä rangaistuksesta? Nelosen lähetyksessä en asiasta kuullut mainintaa, mutta siirryin ehkä liian nopeasti ratkaisumaalin tultua muualle.

Edelleen viimeisenä asiana: 6. ottelussa meni hämmentävän paljon paitsioita aivan miten sattuu. Siis sekä vihellettiin paitsioiksi tilanteita, jotka eivät olleet sitä lähelläkään, ja paljon paitsioita jätettiin viheltämättä. Mm. Salmelaisen yksinläpiajo loistavasta avauksesta oli todella räikeä paitsio.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kahdessa viime pelissähän ketjun peli on ollut aika kaukana sarjan ensimmäisten pelien huikeasta tasosta. Toki Leino on edelleen äärimmäisen paha.

Tulee mieleen, että onko Shedden peluuttanut ykköskentän pakit puhki?

Jokela ja Kauppinen ovat pelanneet aivan valtavia minuuttimääriä. Pelistä toiseen. Vaikka tuntuvat olevan helvetin kovakuntoisia äijä niin ihmisiä hekin vain ovat.

Kaikki kiittävät Sheddenin nerokasta peluutusta kun joukkueen varmin puolustava pakki ja yv:n ykköstykki hyytyvät juuri tärkeimmällä hetkellä..
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hesarin Hessu "Hopo" Miettisellä ja monella muulla on jäänyt levy pahasti päälle. Finaaleja ei ilmeisesti tarvitse edes pelata, kun Kanada-malja voidaan suosiolla luovuttaa Ouluun. Nyt pelataan tiukan välieräsarjan ratkaisuhetkiä ja on aivan saatanan turhaa miettiä sitä, onko seitsemän pelin jälkeen ammattilaisurheilijoilla virtaa Kärppiä vastaan. .
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tiivistettynä: mielestäni Sheddenin puheet ovat lähinnä pyrkimys vaikuttaa tuomarilinjaan.

Näin juuri. Tuomarointi on ollut SM-liigan mittapuulla (amatööritaso) aivan kelvollista, paikoin jopa tyydyttävää. Ero NHL:ään on tuomaroinnin suhteen selvästi kutistunut runkosarjasta, jossa eroksi voi arvella noin 10 valovuotta. Nyt ehkä 5 valovuoden verran.

Tänään voittaa parempi joukkue. Erinomaisen mielenkiintoinen sarja tämä on ollut ja muistuttaa jo hiukan taistelua kun systeemi on paras seitsemästä. Sekin tosin on pilattu SM-liigan tapaan liian tiukalla otteluohjelmalla + yhdellä välipäivällä ennen finaalia. Sääli että ammattilaisjoukkueet joutuvat kärsimään amatöörijohtajien puuhastelusta.

Muuten olen peleistä nauttinut.

Oma arvaus on, että Blues menee tänään jatkoon. Kokonaisuutena kuitenkin parempi pelitapa ja maalivahtipeli. Ja se yleensä riittää ratkaisevassa ottelussa.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Itse näin asiat vähän toisin. Salmelainen sai kieltämättä mailan kasvoihin.

Siellä se Salonoja yrittää selittää mustaa valkoiseksi, huonolla menestyksellä. Korkea maila on korkea maila vaikka se olisi vahinko. On sellainen sanonta että pelaaja on vastuussa mailastaan, ei näytä tässä sarjassa olevan.

Ja eiköhän ne samat Salonojan mieshuorat tänäänkin ole viheltelemässä.

Jos eilisessä pelissä osat olisi olleet toisin, Jokerit olisi tehneet maalin joka vain ehkä kävi maalissa ja tuomarointi olisi ollut noin selkeästi Jokereita suosivaa ja tuollaisia korkeita mailoja, koukkuja ja roikkumista maalipaikoissa oli nähty Jokereilta niin täällä olisi ollut koko jatkoaika nurin kun jyppien, saipojen, ässien, kerhojen, ilveksien ja tapparoiden kannattajat olisivat huudelleet salaliittoa ja puhuneet halusta saada finaalit isoon halliin. Nyt selitellään vain että tilanteet meni muka tasan, juu aivan varmasti meni.

Tänään pelataan muodollisesti jatkoonpääsystä, Santalan poissaolon ansiosta todellisuudessa Blues on varma jatkoonmenijä sillä Jokerit antaa liikaa tasoitusta nyt kaikilla osa-alueilla.

Aika hiljaiselta näyttää niiden perustelujen kanssa joiden mukaan Jokerit tänään voittaisi, niinpä, niitä kun ei ole.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Aika hiljaiselta näyttää niiden perustelujen kanssa joiden mukaan Jokerit tänään voittaisi, niinpä, niitä kun ei ole.

Ihan samanlaiset mahdollisuudet teillä kun Bluesillakin. Eilen Jokerit hallitsivat peliä prosenteissa 70-30 ilman Santalaakin, ja Puurula oli välillä jopa hämmästyttävän varma. Tähän kun lisätään vielä se, että eilen(kin) peli meni jatkoajalle, niin se lisää epävarmuutta voittajasta entisestään. Ei ne Espoolaisetkaan mitään robotteja ole. Kumpi on paremmin palautunut eilisestä? Siinä se ydinkysymys on mielestäni.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ihan samanlaiset mahdollisuudet teillä kun Bluesillakin. Eilen Jokerit hallitsivat peliä prosenteissa 70-30 ilman Santalaakin, ja Puurula oli välillä jopa hämmästyttävän varma. Tähän kun lisätään vielä se, että eilen(kin) peli meni jatkoajalle, niin se lisää epävarmuutta voittajasta entisestään. Ei ne Espoolaisetkaan mitään robotteja ole. Kumpi on paremmin palautunut eilisestä? Siinä se ydinkysymys on mielestäni.

Jokerit hallitsi näennäisesti, meillä oli sen maalin lisäksi yksi oikea maalipaikka jonka seurauksena Favorin kävi soittamassa Salonojalle, mutta Jussi ei hyväksynyt maalia.

- Bruckler vs Puurula 95-5
- Blues pelitapa vs Jokereiden pelitapa 100-0
- tuomarit Blues vs Jokerit 80-20

Kyllä se on selvä tappio tänään, vain Santalan paluu muuttaisi tilannetta olennaisesti. Kuumeinen mies vain tuskin pelaa, eikä kannatakaan. Turha Santalan on hengellään alkaa leikkimään, ei tuo ole sen arvoista.
 

wezq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tiedä onko täällä joku jo tälläistä ideoinut, mutta jos olisin Sheddenin saappaissa niin laittaisin Leinon tänään sentteriksi Stapletonin ja Kermanin väliin. Leino on kuitenkin useamman vuoden pelannut Jalosen opein loistavaa sentteripeliä ja osaa hakea sen kiekon keskustasta ja pelata sitä lyhyin syötöin ylöspäin. Nykyisellä ketjulla, jossa sentterinä on Vitsi, menee Leino ja Stapleton täysin hukkaan. Vitsillä ei ole minkäänlaista taitoa avata peliä, eikä hän osaa tehdä itseään pelattavaksi hitaissa lähdöissä, eilenkin lähes jokainen avaus oli pitkä syöttö vastustajan siniselle jossa Vitsi jo odotteli seisovin jaloin. Tämä sarja voidaan vielä kääntää Jokerien eduksi rohkeilla kokeiluilla, mutta jos kokoonpano on edelleen sama kuin eilen niin kesälomille päästään pronssipelin kautta.

Tässä ehdotus kokoonpanon suhteen:

1.
Stapleton - Leino - Kerman
Jokela - Kauppinen

Näillä miehillä pystytään toteuttamaan sitä pelitapaa jolla SSL on pelannut koko kauden. Kemiat osuu kohdilleen, eikä sentteripeli notkahda niin pahasti Santalan ollessa poissa.

2.
Virta - Wilm - Rita
Kuparinen - Kantor

Turha hajoittaa ainoata toimivaa ketjua tällä hetkellä.

3.
Saarinen - Louhi - Salmelainen
Kalteva - Helenius

Olisi vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

4. Jalkanen - Hussey - Varis

Lepoaikaa muille ketjuille.

13. Hyökkääjä Koivisto ja 7. puolustaja Tuulola. Vitsi ei juuri nyt mahdu kokoonpanoon.

Näillä mennään.
 

blue

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Florida Panthers
Blues kaatuu maalivahtipeliin. Brüksi päästi tänään(kin) helppoja maaleja ja Puurula parantaa peli peliltä. Lätkä on hienoa. Runkkarin paras veskari (Vehasen jälkeen) ottaa kuokkaan luukkumieheltä!
Julkinen anteeksipyyntö Blues-faneilta. En olis ikinä uskonut nousuun 1-3-tappiosta seitsemänteen peliin. Toivon ja uskon koko sydämestäni, että Blues menee finaaliin...
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
En usko että Shedden mitä ihmeitä keksii illan peliin. Hänellä on ollut tapana mennä totaalikipsiin ratkaisuhetkillä. Näin kävi Hifkissä ja sama tilanne tuntuu olevan narreissa. Samalla kaavalla loppuun asti.
 
Jokerit hallitsi näennäisesti, meillä oli sen maalin lisäksi yksi oikea maalipaikka jonka seurauksena Favorin kävi soittamassa Salonojalle, mutta Jussi ei hyväksynyt maalia.

Mutta kai itsekin ihan silmilläsi näit (telkkarista viimeistään) ettei kiekko käynyt maalissa? Ihan sama silloin kuka oli toisessa päässä. Tuskin Salonoja tietenkään, mutta näyttäisit olevan kovin tyytymätön päätökseen.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
cobol kirjoitti:
Näin juuri. Tuomarointi on ollut SM-liigan mittapuulla (amatööritaso) aivan kelvollista, paikoin jopa tyydyttävää.

Samaa mieltä tästä. Mielestäni maanantain pelissä ja eilen oli kyllä melko erilainen linjakin kaukalossa. Maanantain tuomarointi oli ehkä lähempänä sitä mitä kaikki täällä aina vinkuu, mutta toisaalta siinä pelissä vihellettiin ehkä sitten jo pari ylimääräistäkin jäähyä.

Eilisessä pelissä "linjaan" nähden Rajamäki sai todella kevyen jäähyn, joka olisi sijoittunut maanantain pelissä sinne rangaistuksen vihellettävyyden puoliväliin. Salmelaiseen osunut korkeamaila olisi ehdottomasti pitänyt viheltää. Yksi poikkeus linjassa ja yksi virhe. Melko vähällä päästiin.

Eilisen puhelintarkistuksista mussuttaminen on melko lailla säälittävää, kun kumpikin tilanne olivat lopulta täysin selkeitä. Mikäli jommassa kummassa olisi ollut jotain tulkinnanvaraa voisin ymmärtää katkeruuden. Toisessa kiekko oli maalissa ja toisessa kiekko ei ollut lähelläkään maalia.

Onko tuomarit illan peliin jo päätetty? Toivottavasti sama pari saa jatkaa. Itse olen ollut viime aikoinani huomaavinani, että silloin kun jalan liike on molemmilla joukkueilla edes lähelle samalla tasolla ja pelikuri on kunnossa niin pelaajat ovat oppineet häiritsemään vastustajan peliä rikkomatta. Kontrasti Rautakorven Tapparaan on valtava.
 

Mister

Jäsen
Siellä se Salonoja yrittää selittää mustaa valkoiseksi, huonolla menestyksellä. Korkea maila on korkea maila vaikka se olisi vahinko. On sellainen sanonta että pelaaja on vastuussa mailastaan, ei näytä tässä sarjassa olevan.

Ja eiköhän ne samat Salonojan mieshuorat tänäänkin ole viheltelemässä.

Niin. Samoin toisessa päässä Gustafssonin naamassa kävi maila. Ei vihellystä. Tasan meni: 1-1 korkeat mailat. Jäi niitä muitakin viheltämättä, puolin ja toisin. Monta sellaistakin, jotka olisi pitänyt viheltää. Ihan kiusaksesi otan Blues-esimerkin: Laatikainen kampattiin jalalla miehen noustessa maalia kohti. Ei vihellystä. Salaliitto? Ei, se oli illan linja. (Ei hyvä, mutta ihan sama molemmille.)

Kun ottelussa tuomittiin 4 jäähyä, joista 1 vasta pelin päätyttyä Jokereille, 1 peliajalla Jokereille, oletko tosissasi, ihan oikeasti, ihan aikuisten oikeasti ja vakavissasi sitä mieltä, että eilinen peli oli sellaista sikakiekkoa, että jompi kumpi joukkue oikeasti kärsi ihan suunntatonta vääryyttä?

Sanat 'älä ny viitti' tulevat väkisinkin mieleen.

Ja mitä Salonojaan ja "mieshuoriin" tulee, Salonoja ei ehkä liigan isossa kuvassa kuitenkaan ole mitenkään a) erityisen näkyvillä b) erityisen suuressa roolissa c) erityisen vaikutusvaltainen. Ja tuollaiset nimittelyt on niin tyylikästä, että ainoa asia, joka on vielä alhaisempaa on oman joukkueen mollaam... ai niin joo.

Aika hiljaiselta näyttää niiden perustelujen kanssa joiden mukaan Jokerit tänään voittaisi, niinpä, niitä kun ei ole.

Vaikea ymmärtää tällaista mentaliteettia. Mistä lähtien lätkämatseja - varsinkaan pleijareissa - on voitettu jollain ihmeen perusteluilla tai muutenkaan paperilla?

Mutta kai itsekin ihan silmilläsi näit (telkkarista viimeistään) ettei kiekko käynyt maalissa? Ihan sama silloin kuka oli toisessa päässä. Tuskin Salonoja tietenkään, mutta näyttäisit olevan kovin tyytymätön päätökseen.

Aivan. Tämä alkaa mennä jo vähän lapselliseksi provoamiseksi. Kiekko ei yksinkertaisesti käynyt lähelläkään maalia.

Rehellisyyden nimissä en sinänsä todellakaan ymmärtänyt, miksi Favorin kävi soittelemassa kenellekään. Vaikka kiekko olisikin mennyt maaliin, se olisi tapahtunut sen jälkeen kun Leino ja vielä pari muuta Jokereiden pelaajaa ajoi päin Brückleriä, joka siis siirrettiin käytännössä maalin sisään. Vaikka se olisi siinä vaiheessa mennyt sisään, ei kai sitä millään olisi voinut hyväksyä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Oma arvaus on, että Blues menee tänään jatkoon. Kokonaisuutena kuitenkin parempi pelitapa ja maalivahtipeli. Ja se yleensä riittää ratkaisevassa ottelussa.

Tuossa tuli tiivistettynä oma näkemyksenikin, josta olen pitänyt kiinni koko ajan. Veikkauksen kertoimethan ovat näköjään kuin meikäläisen tekemät, 55/45 -etu Bluesille.

Leinosta: Minähän ihailin hänen suorituksiaan kiekon kanssa eilenkin, ihme jonglööri. Mutta kun Santala on poissa, pitäisi Leinon noilla taidoilla pystyä silloin paikkaamaan tätä pelaamalla suoraviivaisemmin. Leino on niin hyvä, että vaatimustaso hänen suhteensakin on korkea, niinkuin pitääkin. Leino oli eilen kuin 6.20 cm -seiväshyppääjä, joka hyppäsi "vain" 6.01 cm ollen silti kentän paras pelaaja, mutta enempään hänen olisi pitänyt tiukassa paikassa pystyä. Jos Santala puuttuu tänäänkin, sitä on turha itkeä, Leinon pitää pelata suoraviivaisemmin. Eilen näkyi, että hän on oikeasti sentteri.

Sheddenistä: Bluesin pelitapa on parempi. Sheddenillä on muutama poikkeusyksilö ja keskinkertainen maalivahti. Sheddenin oma pelikäsitys on myöskin keskinkertainen ja eilen se näkyi. On totta, että Jokerit pyöritti ja painosti näyttävästi, mutta ei se ollut kovin suoraviivaista tahtokiekkoa kuitenkaan. Maalin takana ja kulmissa saa pyöriä ihan vapaasti. Kuten Jarna totesi telkussa, Jokerit ei päässyt kovin hyville paikoille ja Blues puolusti maalinedustan hyvin. Olen nähnyt Jokerit (ja HIFKin) silloin, kun Shedden on saanut koko jengin psyykattua huippuiskuunsa ja silloin hänen joukkueensa on pitelemätön vastus. Psyykkaus ja apinanraivo ovat Sheddenin ainoat avut. Matikainen on valovuoden edellä kurinalaisessa pelitavassa suhteellisen tähdettömän nippunsa kanssa. Kyllä vastuuvalmentajankin tulos pitää pystyä lukemaan taululta, ei häntä voi päästää pois vastuusta sillä klausuulilla, että "ei hän nyt itse sinne pysty menemään maaleja tekemään". Hän on pystynyt loihtimaan joukkueensa hurjaan maalintekoiskuun kahta edellistä ottelua lukuunottamatta. Ja siinä maanantaisessa oli Santalakin mukana. Bruckler on kova ja se näköjään onkin riittävän ylipääsemätön vastus Sheddenille. Hänen joukkueensa ei tainnut saada Bruckleria eilen kertaakaan poikittaisliikkeeseen? Voin vakuuttaa, että se on ainoa tapa yv:n lisäksi tehdä maaleja huippukuntoiselle Brucklerille. Ja yhden pelaajan perään itkeminen ei ole kovin pohjoisamerikkailaista meininkiä. Matikainen ei ole valittanut Bluesin poissaoloista.

Kyllä Sheddeniä voidaan ihan ansaitusti kritisoida kahden edellisen ottelun perusteella, niin kritisoin omaakin valmentajaamme kun HIFKin kone pysähtyi Bluesia vastaan. Mutta turha täällä on ihan flintstonen tyyppisesti heittää hanskoja tiskiin. Bluesin etu on marginaalinen, kuten eilenkin. Mielestäni Jokereilla on 45% mahdollisuus voittaa. Mutta mitä pidempään taululla on vähän maaleja, sitä todennäköisemmin se jengi, jolla on parempi veskari, tekee lopulta voittomaalin. Turha Jokerien on toivoa, että Bruckler ei olisikaan hyvä. Pitää mieluummin psyykata itsensä sellaiseen kuntoon, että Brucklerille menee riittävästi sisään. Psyykkauksen lisäksi olisi tietenkin hienoa saada aikaan joitain kokonaan uusia pelikuvioitakin.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Missään nimessä sarja ei vielä ole ratkaistu, mutta se täytyy sanoa, että JOS Jokerit häviää tänäänkin eilisen kaltaisella taistelulla, kaikesta huolimatta voin olla joukkueeseeni tyytyväinen. Tulos on ihan sama, jos menee löysäilemällä pronssiotteluun, mutta kyllä se tapa vaikuttaa aina, silloin myös tietysti pettymys on suurempi, koska tavallaan taisteleva joukkue olisi "ansainnut" finaalipaikan.

Vertailukohtana voisin ottaa Jokerien välierät 2003, jolloin joukkue kyllä perseili ja löysäili todella viimeisessä ratkaisuottelussa Kärppiä vastaan kotona häviten ansaitusti 0-2. Silloin ei todellakaan pelkästään tulos harmittanut, vaan ennen kaikkea se tapa millä joukkue kusi omien faniensa päälle, muutama poikkeus toki joukossa.

No, molemmilta varmasti löytyy tänä iltana taistelulatausta ja hävinnyt todennäköisesti kaatuu "saappaat jalassa". Eikä kellään - tämä ei sitten tarkoita Bluesin kannattajia, vaan aivan muita - ainakaan eilisen jälkeen ole aihetta mollata Jokereita pelkäksi rahajoukkueeksi, jossa ei ole sydäntä, henkeä tms. Pelissä on varmasti paljon parannettavaa, mutta mitään tuommoista ei eilen - eikä tänäänkään -esiintynyt.
 

TheRealMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sen mitä eilen itse seurasin telkusta peliä, en kokonaan. Niin hyvin saivat pelaajat pelata ja ei ainakaan minun silmiini osunut sellaista että toinen joukkue oli saanut tuomarityöskentelystä mitään etua. Kyllä tämä on juuri sitä hienoa hokia kun tuomarit antavat pelaajien pelata eivätkä ihan herkästi ala poksiin miehiä laittamaan. Sarjahan on muutenkin ollut hyvinkin siisti. Toki tilanteita mistä olisi runkosarjassa joutunut istumaan oli mutta aika tasan ne menivät.


Aika huikeaksi sarja menee ja olisi aika hermoja kutkuttava päätös jos ratkaisevakin ottelu menisi jatkoajalle.

Itselleni on nyt ihan melkein sama kumpi menee finaaleihin...kunhan se nyt vaan on Blues. Olisihan se hienoa että sieläkin päästäisiin nauttimaan jääkiekon mitaleista. Ja toiseksi syy on se että Jokeri papat ovat niin varmasti puhelleet euroopan liigasta kuinka ensi vuonan ollaan sielä. Eihän se tule kuin manulle illallinen.Hyvän näpäytyksen Blues pystyy tekemään Harrille ja Matille tästä.

Joku nyt kuitenkin takertuu tuohon puheista euroopan liigassa. Ei kai sitä ole nyt ihan varmana pidetty mutta aika selvästi se on annettu rivien välistä lukea että sielä ensi kaudella pelattaisiin. Tänään kai pitäisi muutenkin tulla uutisia tuleeko koko sarjaa.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Nuo aiemmat seitsemännet pelithän ovat olleet puolivälierissä.
Jostain syystä nyt unohdetaan, että SM-finaaleita pelattiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa joitain kausia paras seitsemästä-menetelmällä. Jokeritkin voitti ikimuistoisen mestaruuden keväällä 1992 otteluvoiton 4-1 Jypistä. Se taisikin olla viimeinen kerta, kun finaalit pelattiin paras seitsemästä - siis ennen tätä kevättä.

Tosin noissa finaaleissa - muistaakseni - yksikään sarja ei mennyt seitsemään otteluun, joten sieltä ei nyt tilastollisia päätelmiä voi tehdä.

Myös päivän Ilta-Sanomat kirjoitti, että paras seitsemästä-sarjat tulivat SM-liigan play offeishin vasta keväällä 2003 unohtaen kokonaan nuo finaalit.

Tilastot on siitä mielenkiintoisia, että niistä voi väännellä haluamansa ennakkoasetelman. Bluesia kieltämättä tukee nyt Kärppien pelit keväällä 2003 tai HIFK:n pelit keväällä 2004 omissa puolivälieri-sarjoissaan, nousu 1-3 tappioasemasta ottelusarjan voittoon. Ja kun sopivasti "soveltaa" tilastoja, niin Jokerit voi hakea vaikka vahvistusta uskolleen keväältä 1994, jolloin Tappara vei puolivälierissä Ässiltä ensin kaksi voittoa, sitten Ässät nousi koti- ja vierasvoitolla tasoihin, mutta ratkaisevan viidennen pelin voitti taas Tappara vieraissa...

Näitähän nyt voi väänneelllä ja siksi ovatkin niin mielenkiintoisia!
 

10

Jäsen
Tuossa tuli tiivistettynä oma näkemyksenikin, josta olen pitänyt kiinni koko ajan. Veikkauksen kertoimethan ovat näköjään kuin meikäläisen tekemät, 55/45 -etu Bluesille.
Mutta minä tiedänkin jo tämän sarjan voittajan. Joka kerta kun olen lyönyt vetoa jommankumman puolesta niin joukkue on tietenkin hävinnyt. Ja tänään ajattelin veikata...
 

Happis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Huuhkajat, Liverpool FC
Jokerit hallitsi näennäisesti, meillä oli sen maalin lisäksi yksi oikea maalipaikka jonka seurauksena Favorin kävi soittamassa Salonojalle, mutta Jussi ei hyväksynyt maalia.

Ei se mikään maali ollut. Itse näin kiekon kokoajan ja siinä se Brücklerin edessä/alla pyöri, lähes puoli metriä maaliviivasta.

Muuten pitää kompata flinttiä tuossa tuomariasiassa. Ymmärtäähän sen, että kun pelataan elintärkeän ottelun viimeistä erää, niin ei ihan joka koukusta laitetä äijää boksiin. Mutta korkean mailan kohdalla sääntö on niin yksiselitteinen, että Jokereilta vietiin kaksi selkeää ylivoimaa viimeisessä erässä (kyllä, myös Ritaa osui maila kasvoihin juurikin sen epäonnistuneen laukauksen jälkeen). Blues oli vikassa erässä niin jyrän alla, että tänään ei pelattaisi jos seeproja olisi tällä kertaa näytellyt Näkövammaiset ry:n sijasta Lennoston teatterikerho. Tai edes ihan normaalin näön omaavat pulliaiset.

Santalan ollessa poissa, ei tänään ole kyllä odotukset kovin korkealla. Leino pyöri toki eilen normaalin tapaan, mutta kovin oli pyöriminen tehotonta kun Hirso surffaili ketjun normaalipeliin nähden aivan väärässä paikassa, samalla sotkien koko ketjun peliä. Itse lähtisin tänään riskillä nostamaan Wilmin ykköseen, vaikka sillä toinenkin toimiva kokonaisuus jouduttaisiinkin purkamaan. Santala on kuitenkin pelannut tuossa ketjussa sitä puolustavampaa roolia eikä Wilmikään ihan kädetön tapaus ole. Husseytä voisi sitten kokeilla Token ja Ridan kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Tanskanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
J En nähnyt Ritaan kohdistunutta korkeaa - puhuiko Shedden siitä tilanteesta, jossa Rita laittoi käden kasvoille vedettyään avopaikasta ohi?

Eteläpäädystä oli suora näkyvyys tilanteeseen. Rita sai mailasta keskelle kavoja. Siihen huulien ja nenän tienoille. Joku olisi tässä tilanteessa heittäytynyt jäähän kuolemaan, mutta Rita omaa cojones.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Ritaa osui maila kasvoihin juurikin sen epäonnistuneen laukauksen jälkeen
Miten se television hidastuskuvassa vaikutti ihan hanskalta, joka Ridan naamaan osui. Live-tilanteessa toki itsekin kuvittelin nähneeni korkean mailan.

Yksikään ottelu ei ole ratkennut tuomareihin. Eilinen ratkesi heikkoon viimeistelyyn ja yhteen virhesumaan jatkoajalla. Kumpaankaan ei Bluesin tasoista joukkuetta vastaan ole varaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
mitä pidempään taululla on vähän maaleja, sitä todennäköisemmin se jengi, jolla on parempi veskari, tekee lopulta voittomaalin. Turha Jokerien on toivoa, että Bruckler ei olisikaan hyvä. Pitää mieluummin psyykata itsensä sellaiseen kuntoon, että Brucklerille menee riittävästi sisään. Psyykkauksen lisäksi olisi tietenkin hienoa saada aikaan joitain kokonaan uusia pelikuvioitakin.

Hyvä teksti, joka on myös minulla perustana kun arvioita rakentelen. Tosin pääasiassa NHL:ään ja tällä kaudella ei oikeastaan sinnekään töistä johtuen.

Mitä pitempään mennään tasalukemissa tai maalilla suuntaan tai toiseen, sitä vahvempana näyttäytyy sen joukkueen voiton todennäköisyys, jolla on parempi maalivahti ja sen lisäksi parempi pelitapa. Vaihtoedusta myös pientä plussaa, koska näin voi säätää haluamiaan kenttiä. Maalivahdin merkityksen arvioin tällaisessa pelissä esimerkiksi tähdiksi muutettuna *** tähdellä. Pelitapakin jää sen alle eli **. Vaihtoetu on kaikkein pienin, mutta kyllä sillä on merkitystä varsinkin jos halutaan pimentää vastustajan huippukenttä monien, monien NHL-playoffien tapaan. Vaihtoetu kuitenkin vain *.

Koska voittotilanteesta 1-3 noussut joukkue omaa kotipelissään sarjan seitsemännessä ottelussa muutenkin historiallisesti tarkasteltuna ison henkisen edun (SM-liigassa taitaa olla kaiketi jokainen vastaava päättynyt 1-3 tilanteesta nousseen voittoon), mulla on valitettavasti aika karmeat lukemat Jokerien kannalta tämän ottelun voittajasta. 73-27 Bluesien eduksi, koska *** maalivahti, **pelitapa ja *vaihtoetu kaikki Bluesille kuten vielä tuo henkinen voima 1-3 noususta.

Kyllä Jokerit silti voi voittaa ja varsinkin, jos joukkue uskaltaa pelata ja painaa ekasta sekunnista lähtien ja itseensä uskoen pelin Bluesin päätyyn. Silloin henkinen ote voi kääntyä ja jos naapuri alkaa varomaan virheitä pelaamisen sijaan, aina parempi.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
mulla on valitettavasti aika karmeat lukemat Jokerien kannalta tämän ottelun voittajasta. 73-27 Bluesien eduksi, koska *** maalivahti, **pelitapa ja *vaihtoetu kaikki Bluesille kuten vielä tuo henkinen voima 1-3 noususta.

Tuohon lisätään vielä Santalan puuttuminen, niin Jokereiden altavastaajan asema on selkeämpi kuin kertaakaan tällä kaudella. Ja tosiaan Blues on pelannut jo kaksi matsia peräkkäin kuolemanpeliä, Jokerit ei vielä yhtään tällä kaudella.

Se avausmaali on nyt saatava, ihan sama miten se tulee. Kantor vaikka lämää keskialueella kiekon Kellerin perseeseen, josta se pomppii Heiskasen leukaan ja kimpoaa siitä Brücklerin längeistä sisään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös