Playoffs 2008: Puolivälieräsarja Tappara - JYP

  • 81 816
  • 505

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
JYPillä on kalavelkoja maksettavana. Jyväskyläläisten kannalta surullisenkuuluisa työsulkukausi päättyi kohuun, kun Duwie "uubi-duubi" Westcott potkaisi Tapparan Pasi Puistolaapolvella päähän toisella erätauolla ja ei palannut enää kentälle Suomessa. "Puistola makasi maassa ja itki", oli Jyri Marttisen versio tapahtuneesta. Tappara meni varsinaisiin pleijareihin voitoin 2-1 ja Jyväskylässä jäätiin (taas) rannalle ruikuttamaan.

Edellisen kerran Jyväskylässä pelattiin oikeita pudotuspelejä kaudella 02-03. Välieräpaikka oli lähellä mutta niin kaukana, kun Kärpät puristi takaa-ajoasemasta ohi ja sarjan voittoon. Silloin jatkopaikka olisi ollut yllätys, mutta ei tänä vuonna. Tappara - JYP sarjassa voi käydä kuinka vain.

Maalivahtiosasto on mielestäni suht tasainen mutta kääntyy ennakkoasetelmissa jonkin verran papparalle. Tuokkola nousi loppukaudesta Lehdon ohi torjuntaprosentissa, mutta Lehdolla on takanaan 7 nollapeliä ja ennenkaikkea huomattavasti parempi voittoprosentti (69,32 vs 57,41). Lehto on myös huomattavasti kokeneempi kuin ensimmäistä kautta ykkösmolarina pelaava Tuokkola.

Kauden kohtaamiset menivät Tapparalle 3-1, mutta näitä ei kannata turhaan pudotuspeleissä katsoa. Tosipelit on kuitenkin niin eri pelit. Fakta on kuitenkin se, että hakamussuttelumetsä on vaikea paikka pelata mille tahansa vierasjoukkueelle, ja sitä se on ollut myös JYPille tällä kaudella.

Molemmilta joukkueilta löytyy erityisvahvuuksia. Siinä missä Tanpereelaisilla on sarjan tehokkain ja hienosti hyökkäyssuuntaan pelaava puolustus, on hyökkäyksessä JYPillä heittää kehiin loistava ykkösketju ja sitä kautta SM-Liigan paras ylivoima.

Kysymysmerkkejä on paljon. Miten Tapparan nuoriso-osasto kestää tosipelien paineet? Miten JYPin koko kauden positiivisesti yllättäneet "maat" Mänty ja Kaijo jaksavat puurtaa illasta toiseen ja pitämään tasonsa?

Tiukaksi menee. Oma pakollinen tulosveikkaus. Tappara - JYP 2-4. JYP välieriin.
 
Tiukka sarja tulossa.

Penkin takana liigarookie vs. toisen kauden konkari - onko Urama oppinut viime vuodesta? Mitä löytyy Dufvan kikkakirjasta?

Tolppien välissä itselleenkin varmasti yllätyksenä ykköseksi noussut Tuokkola ja oman tasonsa tänä vuonna löytänyt Lehto. Nollapelejä ja prosentteja.. Mutta kumpi saa ne kiekot kiinni silloin, kun niitä oikeasti tarvitsee kopata?

Puolustuksen pitäisi olla kutakuinkin n. 100-0 Tapparalle. Mäntymaa Tapparan 7. pakin paikalta Jypin ykköseksi ja Kaijomaakin ensimmäistä kertaa isossa roolissa - ja näiden + Helmisen jälkeen taso laskee vielä jyrkästi. Kiekollinen osaaminen?
Tapparalla liigan kolme kärkipään pakkia + perusvääntäjiä.

Hyökkäyksessä Jypillä on paras yksittäinen ketju, mutta Tapparalla taso leveämpi.
Ketjuasetelmiksi näen:
Immoset vs. Kiilholmat
Hytöset vs. Ojaset
Vänttiset vs. Lehterät
Niemet vs. Hokkaset
ja millaisia miehiä löytyy tuppia puremasta, jos jollakulla ei peli kuljekaan?

Mitenkäs sitten tuo kokemus? Joidenkin mielestä sen merkitys on yliarvostettua, jos sillä merkitystä edes on. Toisten mielestä se on hyvinkin ratkaisevaa. Jypillä ei "voittajia" liiemmin ole, Tapparalla mestareita on Ojanen, Grönvall, Lehto, Hokkanen, Venäläinen ja Benoit. Saattoipa joku jäädä poiskin.

Tappara jatkoon 4-2.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Tapparahan lähtee tähän playoff-sarjaan hieman samalla tavalla kun runkosarjaan. Kukaan ei uskonut Tapparan olevan näin ylhäällä sarjataulukossa. Tappara yllätti lähes jokaisen. Kukaan ei uskonut Lehterään, Enlundiin tai vaikkapa siihen, että Ojasen Janne tai Koskelan Tillu tekevät yli 50 pistettä. Kukaan ei uskonut Tapparan maalivahteihin/maalivahtiin. Tappara yllätti.

Hieman samat lähtöasetelmat ovat tulevaan pudotuspelisarjaan JYP:iä vastaan. Kukaan ei edelleenkään usko Lehterään tai Enlundiin, kokemusta on liian vähän, maalivahdit eivät riitä jne. Ja mikä olennaisinta, niin suurin osa odottaa JYP:in painelevan tästä sarjasta ilman kummempia ongelmia jatkoon.


Tapparalla on takana aika tahmeat viimeiset ottelut, kun taas JYP oli lennossa koko runkosarjan lopun. Tappara lähtee tähän sarjaan yllättämään. Taas.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Mitenkäs sitten tuo kokemus? Joidenkin mielestä sen merkitys on yliarvostettua, jos sillä merkitystä edes on. Toisten mielestä se on hyvinkin ratkaisevaa. Jypillä ei "voittajia" liiemmin ole, Tapparalla mestareita on Ojanen, Grönvall, Lehto, Hokkanen, Venäläinen ja Benoit. Saattoipa joku jäädä poiskin.

SM-Liigan voittaneita ei liiemmin ole, mutta muissa turnauksissa/sarjoissa menestyneitä taas on riittämiin. Dufva ja jukurilaiset, Mikkonen & L. Helminen, Hytönen, Kangasniemi, Tuokkola...

Tiukka sarja kaiken jären mukaan tulossa, toivottavasti tänä vuonna kostetaan nuo lockout-kaudella koetut vääryydeet ja Tappara lähtee kesälomille.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Puolustuksen pitäisi olla kutakuinkin n. 100-0 Tapparalle. Mäntymaa Tapparan 7. pakin paikalta Jypin ykköseksi ja Kaijomaakin ensimmäistä kertaa isossa roolissa - ja näiden + Helmisen jälkeen taso laskee vielä jyrkästi. Kiekollinen osaaminen?
Tapparalla liigan kolme kärkipään pakkia + perusvääntäjiä.

100-puolustus päästi kuitenkin jostain syystä runkosarjassa enemmän maaleja kuin 0-puolustus, joten ehkei erotus ole ihan noin iso. Toki JYPin puolustus on tosi nimetön, mutta hyvän runkosarjan se pelasi. Kangasniemeä et maininnut, joka on pelannut ykkösparissa koko kauden, voittanut SM-kultaa ja pelityyliltään sopii playoffeihin mainiosti.

JYPin kohdalla lienee tärkeintä se, saadaanko runkosarjan lopun loistovire jatkumaan playoffien puolelle vai katoaako se jossain vaiheessa. Viime peleissä on löytynyt kolme maalintekokykyistä ketjua ja jarruketju, eikä hyökkäyksessä tällä hetkellä ole alisuorittajia kuten lähes koko kauden ajan.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Hieman samat lähtöasetelmat ovat tulevaan pudotuspelisarjaan JYP:iä vastaan. Kukaan ei edelleenkään usko Lehterään tai Enlundiin, kokemusta on liian vähän, maalivahdit eivät riitä jne. Ja mikä olennaisinta, niin suurin osa odottaa JYP:in painelevan tästä sarjasta ilman kummempia ongelmia jatkoon.

Meneekö tää nyt taas niin, että molempien joukkueiden kannattajat kilpaa syytävät ennakkosuosikin asemaa toisilleen? Ei se Tapparan menestys ketään enää yllätä, kuten ei JYPinkään. Molemmat ovat todistaneet kykynsä jo runkosarjan aikana - nyt mitataan sitten henkinen kovuus play-offeissa.

Kyllähän runkosarjassa paremmin sijoittunut on aina ennakkoon ajatellen suosikki, mutta toisaalta JYPin kevätvire on ollut melko vakuuttavaa. Pleijarit ovat kuitenkin ihan eri pelejä ja niistä ei ihan älyttömän monella pelaajalla ole kokemusta miesten tasolta.

Maalimäärät varmaan eivät kovin suureksi nouse, joten mv-osastolla käydään tiukka taistelu. Tuokkolalle olisi varmasti iso juttu tiputtaa ex-seuransa, eikä Lehtokaan nyt erityisen huonosti ole viime aikoina pelannut.

Mutta pakkohan se on Ristoon luottaa, kun sanoo että tällä kaudella Jyväskylässä on tehty töitä että oltaisiin vaihteeksi kunnossa maaliskuussa eikä marraskuussa. Ennustetaan siis rohkeasti JYPin voittavan ensimmäisen pudotuspelisarjansa sitten kevään -94, JYP jatkoon voitoin 4-2.
 
100-puolustus päästi kuitenkin jostain syystä runkosarjassa enemmän maaleja kuin 0-puolustus, joten ehkei erotus ole ihan noin iso. Toki JYPin puolustus on tosi nimetön, mutta hyvän runkosarjan se pelasi. Kangasniemeä et maininnut, joka on pelannut ykkösparissa koko kauden, voittanut SM-kultaa ja pelityyliltään sopii playoffeihin mainiosti.
Jaa että hyökkääjät hyökkää ja pakit puolustaa? Kaikkihan kuitenkin tiedämme, että puolustaminen on koko viisikon hommaa ja myös hyvin paljon pelitavallinen asia. Puolustajia vertaillessa voidaan kiinnittää erityistä huomiota kiekolliseen osaamiseen, joka näkyy avauspelissä, hyökkäyksiin lähdöissä, hyökkäysten tukemisessa ja viivapelaamisessa, sekä kaksinkamppailuosaamiseen omassa päässä. Kiekollisen puolen vie Tappara kiistatta nimenomaan tuolla terävällä kärjellään. Oman pään peli mennee varmaan aika tasan.
Käsittääkseni ykköspari on ollut Kaijo&Mänty? Ainakin peliaikojen mukaan niin on. Miska on hyvä peruspakki, enkä häntä maininnut siksi, koska nuo perusvääntäjät ovat molemmilla kutakuinkin varmaan samaa tasoa. (Niskavaara, Kangasniemi, Saksinen, ketäsielläon vs. Grönvall, Pikkarainen, Pentikäinen, Halme) Lähinnä vertasin siis kärkikolmikoita Mänty&Kaijomaa, Helminen vs. ABS.

Jyp pelasi puolustuksellisesti hyvän runkkarin, senhän näkee todella niistä päästetyistä maaleista. Mutta sinällään puolustajien tasosta se ei kerro niinkään paljoa.
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Meneekö tää nyt taas niin, että molempien joukkueiden kannattajat kilpaa syytävät ennakkosuosikin asemaa toisilleen? Ei se Tapparan menestys ketään enää yllätä, kuten ei JYPinkään. Molemmat ovat todistaneet kykynsä jo runkosarjan aikana - nyt mitataan sitten henkinen kovuus play-offeissa.

No mielestäni teidän ei tarvitse ennakkosuosikin viittaa tänne päin paljoa heitellä. Lähes poikkeuksetta jokainen asiantuntija on ennakoinut JYP:in vievän tämän sarjan ja samaan hengenvetoon lähes jokainen asiantuntija on sanonut, että Tapparan välieräpaikka olisi aikamoinen yllätys ja hieno palkinto hyvästä kaudesta Tapparalle. Ja lisäksi jos ajatellaan niitä lähtökohtia, joilla tähän kauteen lähdettiin, niin kyllä varmasti jokainen on sitä mieltä, että JYP:in putoaminen ensimmäisellä kierroksella olisi huomattavasti kovempi juttu kun Tapparan. Satsaukset kauteen olivat kuitenkin hieman erilaiset.
 

Museoesine

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja muut keskisuomalaiset
Käsittääkseni ykköspari on ollut Kaijo&Mänty? Ainakin peliaikojen mukaan niin on. Miska on hyvä peruspakki, enkä häntä maininnut siksi, koska nuo perusvääntäjät ovat molemmilla kutakuinkin varmaan samaa tasoa. (Niskavaara, Kangasniemi, Saksinen, ketäsielläon vs. Grönvall, Pikkarainen, Pentikäinen, Halme) Lähinnä vertasin siis kärkikolmikoita Mänty&Kaijomaa, Helminen vs. ABS.
Mäntymaa ja Kaijomaa pelasivat yhdessä alkukauden ja pelaavat edelleen ylivoimassa, mutta 5-5-pelissä parit ovat olleet helmikuussa Mäntymaa-Kangasniemi, Kaijomaa-Helminen ja Vaarasuo-Forsberg. Ylivoimaa JYP pelaa kolmella puolustajalla, sillä Helmisen kaverina viivalla on Hytönen. Parit ovat toimineet hyvin ja pudotuspeleihin JYP lähtee todennäköisesti samoilla pareilla.
 
Mäntymaa ja Kaijomaa pelasivat yhdessä alkukauden ja pelaavat edelleen ylivoimassa, mutta 5-5-pelissä parit ovat olleet helmikuussa Mäntymaa-Kangasniemi, Kaijomaa-Helminen ja Vaarasuo-Forsberg. Ylivoimaa JYP pelaa kolmella puolustajalla, sillä Helmisen kaverina viivalla on Hytönen. Parit ovat toimineet hyvin ja pudotuspeleihin JYP lähtee todennäköisesti samoilla pareilla.
No sittenhän asia on niin, eikä luulo taaskaan ollut tiedon väärti. Tuossa ilmeisesti haetaan tasapainoisempia pareja, mikä varmastikin on ihan fiksu ratkaisu. Samalla kokenut Kangasniemi saa isompaa roolia, mikä omalta osaltaan varmasti myös on hyvä ratkaisu suhteellisen kokemattomassa pakistossa.

Ja kyllähän Jyp tähän sarjaan se ennakkosuosikki on; kuten niin monet fanit kuin asiantuntijatkin arvioivat (satsaukset, viime pelien trendi). Itse kuitenkin uskon (ainakin toivon) Tapparan homman jotenkin klaaraavan.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
100-puolustus päästi kuitenkin jostain syystä runkosarjassa enemmän maaleja kuin 0-puolustus, joten ehkei erotus ole ihan noin iso. Toki JYPin puolustus on tosi nimetön, mutta hyvän runkosarjan se pelasi.

Dufva osaa luoda tiiviin viisikkopuolustuksen, jossa yksittäisten puolustajien tasolla ei ole niin väliä. JYPin hyökkäyskalusto varsinkin kärjen osalta oli ennen kautta selvästi Tapparaa vahvempi, mutta niin vain ainoastaan Kärpät teki enemmän maaleja kuin Tappara. Tässä huippupuolustajilla oli suuri merkitys. Tietysti JYPin puolustukseksi on sanottava, että Tapparan pakit ovat hyökkäyspäässä selvästi parhaat verrattuna mihin joukkueeseen tahansa.

Tuokkola haparoi molemmissa Tappara-peleissä tällä kaudella. Taakse livahti monta helppoa ja kiekko pomppi perustorjunnoissa. Pystyykö Tuokkola kokoamaan itsensä vai entisen seuran kohtaaminen playoff-paineilla lisättynä vielä aiempaa kovempi paikka nuorelle maalivahdille?

Tappara on nyt kolmatta kertaa peräkkäin runkosarjan neljäs. Neljän parhaan joukkoon tuossa ajassa on Tapparan lisäksi joka kerta päässyt vain Kärpät. Hienot runkosarjat ovat kahtena edelliskeväänä kääntyneet katkeriksi tappioksi. Kolmannen kerran kotiedun menettäminen ja tässä vaiheessa tippuminen olisi todella kova paikka. Toivon mukaan edelliskeväinä mukana olleet pystyvät kääntäämään parin viime kauden pettymykset taisteluksi, joka vihdoin siivittää Tapparan välieriin.
 

Kaivanto

Jäsen
No mielestäni teidän ei tarvitse ennakkosuosikin viittaa tänne päin paljoa heitellä. Lähes poikkeuksetta jokainen asiantuntija on ennakoinut JYP:in vievän tämän sarjan ja samaan hengenvetoon lähes jokainen asiantuntija on sanonut, että Tapparan välieräpaikka olisi aikamoinen yllätys ja hieno palkinto hyvästä kaudesta Tapparalle.

Musta Tappara on sarjassa lievä suosikki. Perustelut:

- kotietu
- maalivahtipeli. Tapparan ykkönen on pelannut urallaan monta kertaa loistavat pudotuspelit. Jypin ykkönen on kirjoittamaton kortti. Tapparan kakkonen on liigatasolla kokeneempi.
- hyökkäyksen ja puolustuksen materiaalin tasapaino. Jypin hyökkäys on jonkin verran parempi, Tapparan puolustus eri planeetalta.

En ole asiantuntija.
 

kimbe66

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Rafael kirjoitti:
Satsaukset kauteen olivat kuitenkin hieman erilaiset.

JYPin näkökulmasta satsaukset olivat tietenkin suuret, mutta niillä noustiin kuitenkin vain liigan keskitason joukkueeksi budjetin puolesta. Lähtötaso edelliskausilla oli sen verran alhainen, pelaajabudjetti noin 900 k€, että vaikka se lähes tuplattiin, niin tuskin Tapparaa enemmän pelaajapalkkioihin on laitettu.

Itse play off -sarja hieman minua huolettaa, sillä Tappara on ollut kova vastus, mutta kun JYPinkin peli on viime aikoina loksahtanut hyvin kohdalleen, niin luottamus on kova. Maalinteossa vain täytyy onnistua armottoman hyvin. Joukkuepuolustus on varmasti molemmilla joukkueilla hyvä tässä sarjassa. Eli saattaa hyvinkin mennä siihen Tammisen maalivahti vs. maalivahti -prinsiippiin sarjan ratkaisu. Toivonkin Tuokkolalle unelmapelejä.
 
Ei ainakaan neljästä poikki mene kummallekaan tämä sarja.

Itse odotan kyllä Tapparan voittoa sarjasta, sillä uskon...

...että Tapparalla on paremmat maalivahdit ja puolustajat.
...että Tapparalla on laajempi arsenaali ratkaisijoita.
...että Urama on oppinut pleijarikiekon niksit (tai edes yhden).

Toisaalta Jyp pelottaa, sillä...

...joukkueessa on muutama todellinen huippupelaaja ja takuuvarma ratkaisija.
...Hippos on edelleen jotenkin hankalalta kuulostava paikka voittaa (tosin kotiedulla siellä ei tarvitsekaan).

Parempi tämän vie, todennäköisesti.

Ja koska vastassa on sivistyneen koulukaupungin joukkue, niin todetaan lopuksi, että Dum licet, ludite!
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Varmasti tiukka mutta tasainen puolivälierätaistelu luvassa. Luulen, että tähän sarjaan sopii kuin pipo päähän ne kuuluisat maneerit, että tiukka sarja tulossa jossa pienet marginaalit ratkaisevat. Näin varmasti myös on.

Vastassa on mielestäni sillä lailla samankaltaiset joukkueet keskenään, että joukkueiden materiaaleissa korostuu selvästi yksi osa-alue. Tapparalla tuo osa-alue on laadukas puolustus kun taas JYP:llä on päinvastainen tilanne; joukkue elää ja kaatuu hyökkäyksensä turvin ja varsinkin ykkösketjunsa turvin, pakisto on taas puolestaan joukkueella akilleen kantapää.

Jos lähdetään vertailemaan joukkueita osasto osastolta niin mielestäni Tapparalla on tasokkaampi maalivahtiosasto. JYP:n Pekka Tuokkola kyllä osoitti varsinkin runkosarjan lopuissa peleissä kykenevänsä laadukkaaseen maalivahtityöskentelyyn. Miehen kokemattomuus kuitenkin saattaa muodostaa ongelmia. Tapparalla ykkösenä on taas puolestaan Mika Lehto. Lehto, joka on kertaalleen jo torjunut Tapparan suomenmestaruuteen ja joka muutenkin on selvästi Tuokkolaa kokeneempi. Eihän tuo kokemus tietenkään aina merkkaa mitään, mutta useasti se on vain noussut valttikortiksi näissä kovissa peleissä. Kummallakin joukkueella on kyllä sen verran tasokas ykkösmaalivahti, että tiukasti menee tämä osasto Tapparalle. Tapparalle osaston voiton vie myös se, että Tapparan kakkosmaalivahti Tommi Nikkilä on mielestäni parempi kuin JYP:n vastaava eli Jaakko Suomalainen. Eli tämä osasto Tapparalle pistein 4-3.(5 on maksimi...)

Ei tarvi olla mikään nero, että osaa sanoa kummalla joukkueista on tasokkaampi puolustus. Siinä missä Tapparan pakeista esimerkiksi pakkien pistepörssin kärkikymmenikköönkin mahtui 3 pakkia niin JYP:llä puolustus voi muodostua varsinaiseksi ongelmaksi. Tapparalla on puolustuksessa laadukas runko mikä koostuu kolmesta SM-liigan kärkipakista Andrei Benoitista, Anssi Salmelasta ja Teemu Aallosta sekä kokeneesta Janne Grönvallista. Tämän nelikon jälkeen tulevat nimet Halme, Pikkarainen ja Pentikäinen. Pentikäinen on fyysinen pakki, joka voi nousta vielä suureenkin merkitykseen näissä kovissa peleissä. Pikkarainen oli taas hyvä hankinta Bluesista mikä vahvistaa Tapparan pakiston kiekollisuutta entisestään.
JYP:llä tuo puolustus taas on ongelmallinen. Hyvin tällä puolustuksella tosin runkosarjassa pärjättiin, mutta play offseissa missä yhden maalin merkitys kasvaa voi tilanne olla toinen. Mäntymaa pelasi loistavan runkosarjan ja yllätti kyllä monet asiantuntijatkin. On selvästi JYP:n pakiston liideri, etenkin kiekollisesti. Mäntymaan lisäksi on myös kokenutta Miska Kangasniemeä, hyvän runkosarjan myös pelannutta Kalle Kaijomaata ja Jaako Niskavaaraa sekä tietenkin Lars Helmistä. Mutta ainakin paperilla JYP:n puolustus on monta askelta tasollisesti perässä Tapparan pakistoa. Tästä osastosta antaisin pisteitä Tapparalle neljä ja JYP:lle kaksi.

Jos JYP antaa "tasoitusta" pakistossa Tapparalle, niin asia on päinvastoin hyökkäyksen osalta. Tapparan ykkösketju Koskela-Ojanen-Vertala toimi runkosarjassa hyvin ja esimerkiksi Koskela-Ojanen kaksikko yllätti monet kovilla tehoillaan. Tapparan ykkösketju lienee se hyökkäyksen tärkein ketju Tapparalle pleijareissa jo kokemuksensakin vuoksi. Nuoret Lehterä ja Enlund pelasivat kyllä loistavan runkosarjan, mutta jatkuuko tasokkuus myös näissä kovissa peleissä? Tapparan kannalta ajateltuna toivottavasti jatkuu. Steve Saviano voi myös olla kova sana ja onhan myös viime keväänäkin muistaakseni hyvin väläytellyttä Juha Kiilholmaa. Teemu Nurmea, Sami Venäläistä muun muassa unohtamatta.
Silti näen JYP:n hyökkäyksen laadukkaampana. Immosen kenttä on se yksi ratkaisun avain millä JYP tämän sarjan voi itselleen kääntää ja edetä pitkällekin kevään pleijareissa. Immonen on yksi liigan parhaista senttereistä ja Pihlmanin tyyliselle pelaajalle playoffsit ovat kuin luotu. Tämän kentän lisäksi Jyväskylässä varmasti odotetaan paljon myös Filppulan kentältä joka väläytteli runkosarjan lopussa taidoillaan. Näiden kahden kentän lisäksi kun lisätään vielä muun muassa nimet Hytönen, Virtanen niin voidaan kyllä sanoa JYP:n hyökkäyksen olevan pari askelta tasokkaampi kuin Tapparan vastaava.
Pisteet tästä: Tappara 3- JYP 4.

Eli yhteispisteet: Tappara 11- JYP 9.

Näihin ratkeaa:

- Lehto vs. Tuokkola. Tiukka sarja tulossa, missä luultavammin yhdenkin maalin merkitys kasvaa. Tällaisissa tiukoissa sarjoissa myös maalivahtipelin merkitys korostuu.

- Tapparan pakisto vs. JYP:n pakisto. Tapparalla laadukas puolustus, missä kolme SM-liigan kärkipakkia, Benoit, Salmela ja Aalto. Näiden lisäksi löytyy myös Grönvall, Pentikäinen ja Halme. JYP:llä vastaavasti heikohko pakisto, minkä kärkinimenä häärii hyvän runkosarjan pelannut mutta kokematon Ville Mäntymaa. Riittääkö JYP:n pakiston taso enää pudotuspeleissä?

- JYP:n hyökkäys. Heikohkon puolustuksen vuoksi JYP:n olisi hyvä kääntää pelit itselleen maalinteolla. Kykeneekö esimerkiksi Immosen kenttä viemään JYP:n tästä sarjasta eteenpäin?

Itse uskon, että JYP kaatuu tuohon pakistoonsa ja Tappara Mika Lehdon johdolla etenee kuin eteneekin tästä sarjasta jatkoon voitoin 4-2.
 
Viimeksi muokattu:

Vilbert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivitaskut
No sittenhän asia on niin, eikä luulo taaskaan ollut tiedon väärti.

Tuosta minä pidin...

Sarjasta tulee tosi tasainen, parempi vieköön. Toivon kyllä JYPin vievän sarjan. Pahin pelkoni on että sarjan ratkaisee taas tuomarointi. Saapa nähdä minkälaisen linjan tuomarit ottaa vai jatkuuko linjattomuus. Urea jacta est vai miten ne sivistyneet sanoo. No, onnea molemmille joukkueille.
 

tuukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mää pidän Tapparaa selkeenä ennakkosuosikkina. Tapparalla on mielestäni kaikki muu parempaa paitsi ykkösketju. Täsmäaseena se on Jypillä tosi vaarallinen, mutta jos se eliminoidaan, ni mitä jää jäljelle? Jypin menestymistä puoltaa mielestäni eniten se, että Jyväskylään syntyis kunnon kiekkokuume. Uskon, että sen aika on kuitenki vasta vuoden päästä. Jos Tappara pelaa tasollaan, ni aika selkeesti jatkoon. Tappara pystyy tarvittaessa pelaan myös erittäin kurinalasesti ja yv:llä tehdään tarvittavat maalit. 4-2 Tapparalle.

Ps. Onko Jyväskylässä tosiaan tapahtunu kiekkoympyröissä niin vähä, että jotain työsulkukauden säälipleijareita muistellaan vieläki?
 

Erik Loka

Jäsen
Mää pidän Tapparaa selkeenä ennakkosuosikkina. Tapparalla on mielestäni kaikki muu parempaa paitsi ykkösketju. Täsmäaseena se on Jypillä tosi vaarallinen, mutta jos se eliminoidaan, ni mitä jää jäljelle?

Kaksi ketjua jotka pystyvät tekemään maaleja. Tosin ei JYPin 2. ja 3. kenttä ole kovin roimasti takonut pisteitä, mutta suuri osa niistä on syntynyt loppukaudesta. Tällä hetkellä erinomaisessa vedossa olevat ketjut ovat nostaneet tasoaan huomattavasti syksystä.
 

scorpion

Jäsen
Suosikkijoukkue
KIRVES & PATAsydän 4EVER
Veikkaan, että...
- kaksi ensimmäistä peliä menee Tapparalle, mahdollisesti selvästikin
- kolmannesta pelistä eteenpäin JyPillä maalissa Suomalainen, kun Tuokkolan hermo ei kestä
- 3. ja 4. peli JyPille niukasti
- viidennessä JyP ottaa Tampereelta jatkoaikavoiton 4:ssä jatkoerässä
- ja lopuksi kuudes peli päättyy JyPille 2-0.

Eli summasummarum... JyP vie sarjan voitoin 4-2!

En ole ennustaja, enkä asiantuntija, mutta näin uskon sarjassa käyvän!
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Ps. Onko Jyväskylässä tosiaan tapahtunu kiekkoympyröissä niin vähä, että jotain työsulkukauden säälipleijareita muistellaan vieläki?

On ;)

Pakistoista puhuttaessa sen verran että siinä missä Tappara sai pakkien top-10 listalle 3 pakkia, JYPiltä sinne päätyi 2 pakkia. Ei tuo nyt niin huima ero ole kuin täällä on annettu ymmärtää.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaksi ketjua jotka pystyvät tekemään maaleja. Tosin ei JYPin 2. ja 3. kenttä ole kovin roimasti takonut pisteitä, mutta suuri osa niistä on syntynyt loppukaudesta. Tällä hetkellä erinomaisessa vedossa olevat ketjut ovat nostaneet tasoaan huomattavasti syksystä.

JYPistä löytyy tällä hetkellä kolmesta eri hyökkäysketjusta yksi tai useampi pelaaja, joka teki viime tai tällä liigakaudella yli 40 pistettä. Lisäksi niissä on yksi 34 pistettä tehnyt maajoukkuehyökkääjä. Kutsuisin sitä kuitenkin jonkinlaiseksi leveydeksi, vaikka Virtanen ja Filppula nyt eivät ole mitään playoffissa onnistuvien pelaajien prototyyppejä.

Jos tarkastellaan kärkipään seuroja vastaan pelattuja viime aikojen otteluita, niin maalin tehneitä kenttiä JYPistä löytyi seuraavasti:

JYP-Kärpät: 2
JYP-Blues: 1
JYP-Jokerit: 3
Tappara-JYP: 0
Pelicans-JYP: 3
HIFK-JYP: 4
JYP-Ilves: 3

Eli 4/7 lähiaikojen kovista otteluista vähintään kolme kenttää teki maalin. Toki Tappara ei näihin kuulunut, joten leveällä materiaalilla jyrääminen ei playoffvastustajaa vastaan ole jostain syystä onnistunut viime aikoina. Monia muita hyviä joukkueita vastaan sen sijaan on.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
JYPin näkökulmasta satsaukset olivat tietenkin suuret, mutta niillä noustiin kuitenkin vain liigan keskitason joukkueeksi budjetin puolesta. Lähtötaso edelliskausilla oli sen verran alhainen, pelaajabudjetti noin 900 k€, että vaikka se lähes tuplattiin, niin tuskin Tapparaa enemmän pelaajapalkkioihin on laitettu.

Eikös se mennyt niin, että Tapparan pelaajabudjettia laskettiin 1,65M€:sta... 1,3M€:oon tälle kaudelle? Joten kun JYPin 0,9M€ lähes "tuplattiin" niin onhan tuossa jo melkoinen materiaalietu jyväskyläläisillä, ainakin paperilla.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Aika paljon asioita ollaan käyty läpi, mutta tuodaan oma lusikka soppaan.

Lehto vs. Peki:
Mielestäni erittäin tasainen pari. Lehto on suurimman osan nollapeleistä pelannut Tampereella ja yksi heikko peli Hippos-helvetissä voi romuttaa itseluottamuksen. Tuokkola on Tapparalle tuttu ja varmasti tietävät, että yläkulmissa on tilaa. Itse veikkaan, että tulee paljon maaleja. 4-6 per ottelu.

Sm-liigan paras puolustus vs. Liigan paskimmat:
Tappara päästi 7 maalia enemmän, kun JYP joten ihan turhaa spekuloida kuinka kovia Aalto, Benoit ja Salmela ovat hyökkäyspäähän jos kolisee myös omissa. Totta on, että Mäntymaa tai Kaijomaa voi flopata tai väsähtää, joten tämäkin puoltaa maalijuhlaa.

Ojaset & Junnut vs Vaatimaton Kuningas:
Koskela, Lehterä, Enlund.. JYPin puolustuksesta puhutaan, että kokemattomia ja vasta tällä kaudella lopulliseen loisteesseen nousseet pelaajat eivät voi onnistua, miten helvetissä tämä ei päde esimerkiksi noihin kolmeen jannuun? Ketään tuskin yllättää, että JYPin syömähammas on hirmuinen DHelminen-Immonen-Pihlman ketju. Vaikka JYPissä on nimekkäämmät yksilöt niin Tapparalla on enemmän maaleja tehtynä.

Eli JYPin parjattu puolustus on päästänyt vähemmän maaleja kuin Tapparan fantastinen vastaava ja sitten JYPin hirmuinen hyökkäys on tehnyt vähemmän, kun Tapparan juniorit.

Tasainen sarja joka tapauksessa ja oma veikkaus, että Lehto romuttuu toisessa Hippoksen pelissä ja JYP onnistuu ryöstämään 5 matsissa kotiedun.

Ja en ole asiantuntia :-D
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Eikös se mennyt niin, että Tapparan pelaajabudjettia laskettiin 1,65M€:sta... 1,3M€:oon tälle kaudelle? Joten kun JYPin 0,9M€ lähes "tuplattiin" niin onhan tuossa jo melkoinen materiaalietu jyväskyläläisillä, ainakin paperilla.

Tapparan budjetti laskettiin IS:n mukaan 1,8:sta miljoonasta 1,65:een miljoonaan. Kun vastaavasti JYP nosti oman budjettinsa 1,8:aan miljoonaan. Joka on tuosta kaiken jären mukaan vielä tullut alas Tenkasen ja Wallinheimon lähdön jälkeen.
 
Eikös se mennyt niin, että Tapparan pelaajabudjettia laskettiin 1,65M€:sta... 1,3M€:oon tälle kaudelle? Joten kun JYPin 0,9M€ lähes "tuplattiin" niin onhan tuossa jo melkoinen materiaalietu jyväskyläläisillä, ainakin paperilla.

Tapparan miehenä varmaankin tiedät paremmin, mutta itse muistelisin Tapparan budjetin tippuneen nimen omaa tuohon 1,65M€. Annoin kauden alussa itseni ymmärtää, että Ässät, JYP, Tappara, Ilves, TPS, HPK ja Lukko olivat kohtalaisen yhteneväisillä resursseilla liikkeellä. Tämä siis ennen kauden aikana tehtyjä muutoksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös