Play-offs: Sport-Salamat

  • 54 540
  • 395

ASF

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Afan kirjoitti:
Joukkueiden tasoero on sen verran suuri, että Sport vie sarjan yli 90 prosentin todennäköisyydellä. Vaikka yksittäisessä ottelussa voi tapahtua mitä vain, kolmen voiton ottaminen olisi Salamoilta huikea suoritus.

Näkisin yllätysmahdollisuuden perustuvan juuri siihen, että avauspeli pysyy tiukkana ja Sport jää jopa tappiolle, joka saattaa johtaa jossain määrin Sportin turhautumiseen. Vaasassa ei kuitenkaan ole samanlaista konemaista voittamisen kulttuuria kuin Mikkelissä. Jos Sport saa hurmoksen päälle, se on siinä.

En itse Salamoita niinä kädettömänä jenginä pidä, että noin suuri todennäköisyys Sportin puolella on vaikka toki niin toivonkin. Salamoiden yllätysmahdollisuus on nimenomaan avauspelin voittamisessa ja runkosarjassa hommatun henkisen yliotteen pitämisessä kotimatseissa. Aika rumaa jälkeä niissä kahdessa pelissä tuli. Sportilla ei ollut edes jakoa niissä peleissä.
Salamoiden kannalta ekan erän voitto antaa kyllä toivoa jos maalivahtipeli toimii tänään. Sportilla ne paineet kuitenkin on.
Luotan silti siihen, että homma hoituu kotijoukkueelle tänään.
 

Afan

Jäsen
ASF kirjoitti:
Salamoiden yllätysmahdollisuus on nimenomaan avauspelin voittamisessa ja runkosarjassa hommatun henkisen yliotteen pitämisessä kotimatseissa.

Juuri näin. En itsekään pidä Salamoita kädettömänä jenginä, mutta pelin taso ei ole ollut vähään aikaan lähelläkään sitä, mihin joukkueen pitäisi pystyä. Onnistumiset ovat olleet todella vähissä.

Mutta. Jos Salamat onnistuisi ottamaan Vaasassa avausvoiton, joka olisi samalla joukkueen ensimmäinen vierasvoitto vuonna 2006, se toisi varmasti aimo annoksen itseluottamusta ja kipinää. Ja pirun kiinnostavan ottelusarjan.

Tuosta korkeasta prosentista sen verran, että paras viidestä-sarjassa tasoeron ei mitenkään valtava tarvitse olla, jotta suosikin jatkoonmenoprosentti on hyvinkin suuri.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Simolle ekassa erässä 15 koppia => jos Spåra saa tuon määrän vetoja kohti maalia kaikissa erissä niin eiköhän sinne joku kolahda sisäänkin??

Hienosti ovat pojat toistaiseksi taistelleet, tsemppiä peeveli!!!
 

ASF

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Afan kirjoitti:
Juuri näin. En itsekään pidä Salamoita kädettömänä jenginä, mutta pelin taso ei ole ollut vähään aikaan lähelläkään sitä, mihin joukkueen pitäisi pystyä. Onnistumiset ovat olleet todella vähissä.

Tuosta korkeasta prosentista sen verran, että paras viidestä-sarjassa tasoeron ei mitenkään valtava tarvitse olla, jotta suosikin jatkoonmenoprosentti on hyvinkin suuri.

Olen nähnyt Salamoiden pelaavan Sportia vastaan vain Kirkkonummella ja enemmistö niistä peleistä on päättynyt kotijoukkueen voittoon. Tästä johtuu vähän varovainen asenne Sportin ylivertaisuudesta Salamoihin nähden vaikkakin Salamoiden pelit eivät ole tänä vuonna sujuneet.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Ajassa 36.34 Sportin Suopäälle pelirangaistus?

Ja edelleen 0-1, aika huimaa näyttää olevan...!!
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Juu kahden erän jälkeen Salamoilla yllätyksellinen johto. Mahtavaa jätkät.
Simo jos jatkaa hyviä otteita niin tästä tulee todella mielenkiintoinen sarja.
 

Afan

Jäsen
Salama15 kirjoitti:
Ajassa 36.34 Sportin Suopäälle pelirangaistus?

Sport turhautuu jo...? Toivottavasti ei tule loukkaantumisia. Suonpäälle siis 5+20 minuuttia selästä taklaamisesta.

Vehviläinen kahden erän jälkeen 30/30.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
15 kutia Simo suojuksiin myös tokassa erässä;-) Alkaako Spåralla puristus??
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Salamat jos onnistuu tekemään seuraavan maalin niin sport on kovilla.
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Ei hyvältä näytä:
3. Erä
43:44 2min KOSKIRANTA Tero Salamat Kiinnipitäminen vastustajan mailasta
45:43 2min ROMO Simo Salamat Pelin viivyttäminen aloituksessa
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Aika kova tuomio tuo Romon kakkonen...
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Salamat tekee tästä itselleen liian vaikeaa.
49:54 2min SAKKO Marko Salamat Koukkaaminen
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
51:44 2min NIINIMÄKI Jarno Salamat Poikittainen Maila

...ei tajua???
 

ASF

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Japa kirjoitti:
Salamat tekee tästä itselleen liian vaikeaa.
49:54 2min SAKKO Marko Salamat Koukkaaminen

Tekee tai sitten jäähyjä on pakko ottaa, jos Sportti myllyttää raivolla.
Täytyy kyllä sanoa, että saavat hävitä, jos noista ylivoimista eivät maalia onnistu tekemään. Aivan käsittämättömän monta mahdollisuutta tasoitukseen on jo annettu. Jos tuosta Niinimäen jäähystä ei tulosta tule, niin homma alkaa olemaan pikkuhiljaa siinä.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Vika vitonen käynnissä ja edelleen Huhtaniemen maali pelin ainoa!!
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Eipä se Niinimäen jäähykään koitunut kohtaloksi.
Tälläista jäähy sumaa ei kyllä mikään joukkue kestä loputtomiin.
Tsemppiä nyt Salamat.
 

ASF

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Japa kirjoitti:
Eipä se Niinimäen jäähykään koitunut kohtaloksi.
Tälläista jäähy sumaa ei kyllä mikään joukkue kestä loputtomiin.
Tsemppiä nyt Salamat.

Tän seuraaminen on yhtä tuskaa kuin olympiafinaali. Mielessä tietää miten tässä tulee käymään, mutta silti pitää vaan uskoa maaliin.
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
ASF kirjoitti:
Tän seuraaminen on yhtä tuskaa kuin olympiafinaali. Mielessä tietää miten tässä tulee käymään, mutta silti pitää vaan uskoa maaliin.
Tuskaa on juu vaikka kannattamani joukkue johtaakin.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
...koska Höylä lähtee????
 

ASF

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
On se Simo aika äijä kun hyvä päivä koittaa. On kyllä mielenkiintoista kuulla paikallaolijoiden kommentit että miten hemmetissä tässä pääsi näin käymään. Järkyttävää tehottomuutta! No ei muuta kuin keskiviikkona uudestaan.
 

Japa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Salamat, Blues
Se on siinä
58:54 0 - 2 KATAVISTO Ari Salamat
59:05 2min SAINOMAA Teemu Sport Ryntäys
 

Kolzig

Jäsen
Suosikkijoukkue
#37 Olie Kolzig, Caps, Pens, Jets
Uskomatonta, 0-2...

Onnistuttiin sitten häviämään tämä ensimmäinen peli.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Ja Sainomaalla ei "liiga-Jofa" kestä näköjään:-)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös