Play off -viiva karkaa... onko mitään tehtävissä?

  • 23 613
  • 124

Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarı ve siyah, HIFK, Ketterä
Noniin! Ero säälipleijariviivaan on nyt venähtänyt sietämättömän suuruiseksi, joten mitään ei ole enää tehtävissä. Pelicans hoiteli KalPan hieman onnekkaastikin. JYP voitti Turussa täysin yllättäen TPS:n, ja SaiPa se hävisi jo neljännen ottelunsa putkeen. Kahdestoista sija taitaa jäädä tämän kauden saaliiksi.

Kova on sarja ollut, paljon tasaisempi kuin viime kaudella. Tällä hetkellä viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinniolevalla Pelicansilla on yhtä paljon pisteitä kuin viime kaudella 11. sijalle jääneellä Jokereilla runkosarjan päätyttyä (69 p.)
TPS selvisi vuosi sitten 72 pisteellä pudotuspeleihin. Tällä kaudella tuo pistemäärä ei riitä.

KalPakaan ei ole samanlainen heittopussi, vaan saattaa nousta vielä jumbosijalta. Tiistaina kotivoitto lähellä..
 
ElBimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Loppukausi menee ihan pelaillessa. Mällin Tapparan pelin jälkeiset kommentit "toista se on Porissa" kertovat jo valmennusjohdonkin turhautumisesta. Kaikkihan sen tietää, että täällä, jos missä, löytyy "gloryhuntereita", mutta ei siellä Porissakaan enää krapulaisen näköiset irokeesitukat veivaa Landolalla Patasydän biisiä hirvittävästä metelistä Porin hallissa Ässien peleissä puhumattakaan.
 
startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
ElBimbo kirjoitti:

Ei landolat soi ei. Mälli antoi ihan oikean suuntaiset kommentit etelä-karjalaiselle kiekkoyleisölle ja aiheesta.

Jatkossa keväällä urheilutalolla ovensaranat laulaa, kisapuisto taasen hiljenee. Markkinarakoa olisi SaiPaNamika-kääntötakille.

Elbimberon aikaisemmeat ennusteet 7:stä laihasta vuodesta käyvät luultavimmin täyteen toteen. Tai sitten se suuri joukko minua viisampia SaiPa-asiantuntijoita heittää faktat tiskiin, minkälaisilla kuvioilla tämä olisi tulevaisuudessa vältettävissä.

Ensikauden menestys vaatii älyttömän hyvät mokekaupat, Holman & Immosen vertymisen n, 20maalin tahtiin per/ukko ja sen hampaattoman kanadalaisen sekä kiekollisia liideripakkeja 2kpl + 1/2 kpl Gabinetin, Nylanderin, Bergenströmin yläpuolella taidollisesti olevaa muuta ulkomaalaisvahvistusta ihan mille pelipaikoille vaan, sekä sen että Levokari ymmärtäisi sen että Taurun Eeron ja monen muun kiekkoilua seuraavan mielestä pelejä EI VOITETA jos istutaan jatkuvasti jäähypenkillä.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
ElBimbo kirjoitti:
Loppukausi menee ihan pelaillessa. Mällin Tapparan pelin jälkeiset kommentit "toista se on Porissa" kertovat jo valmennusjohdonkin turhautumisesta. Kaikkihan sen tietää, että täällä, jos missä, löytyy "gloryhuntereita", mutta ei siellä Porissakaan enää krapulaisen näköiset irokeesitukat veivaa Landolalla Patasydän biisiä hirvittävästä metelistä Porin hallissa Ässien peleissä puhumattakaan.
No, ei Mälli kovin väärässä ollut, tällainen toteutettiin Lukko-ottelussa:

http://www.assat.com/upload/uutiskuvat/2006-07/Assat_Lukko_150207/tifo.jpg

Viime kauden menestys oli siinäkin mielessä hieno juttu, että moni heräsi horroksestaan ja ymmärsivät Ässien olevan olennainen osa porilaisuutta. Sarjasijoitukseen ja pistemäärään nähden tunnelma hallissa on ollut tällä kaudella kaiken kaikkia erittäin hyvä.

Vaikka pleijariviiva on nyt SaiPaltakin karannut, niin käykää ihmeessä hallilla. Kaikki rahat menee SaiPan laariin. SM-liigapaikka on kivikovassa ammattilaissarjassa kova juttu alle 50 000 asukkaan kaupungille. Kyllä Mälli ihan asiaa juttelee.
 
haltija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Blackie kirjoitti:

Kiitos sympatioista. Lappeenrannan asukasluku lähentelee jo kuitenkin 60k. Markkina-alueena Etelä-Karjalaa voidaan kuitenkin nimitellä aika pieneksi pitäjäksi, joten sinänsä aivan oikeassa olit.
 
Livermore

Jäsen
Täällähän näyttäisi vahvasti siltä, että kirves on heitetty kaivoon ja pyyhe kehään. Tiedän, että pessimisti ei pety, mutta lähdetään siitä, että Pelikaaniporukka ottaa seuraavissa matseissa päähän Ipalta,Jypiltä,Kirvesrinnoilta ja Kärpiltä.Mahdotontako...Ei!
Saman aikaisesti Sputnikit junttaa dunkkuun Kerhoa,Patapaitoja,Narreja ja Bluesia. Eli kaksi kierrosta on vielä kyseisten matsien jälkeen pelaamatta ja Saipa on 3 pistettä Lahtelaisten edellä sarjataulukossa. Tosin pitää muistaa, että Jyväskylän porukkakin on vielä mukana hämmentämässä soppaa.
Kyllähän suomalaisten, jos kenen pitäisi tietää jääkiekossa kaiken olevan mahdollista.
Comprende?
 
Mulzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Livermore kirjoitti:

Erittäin hyvin sanottu. Itsekin huomasin itseni ihmettelemästä kaivosta löytynyttä kasaa toimittajien kirveitä. Pelejä on kuitenkin jäljellä useampi kuin olisin uskonut. Jos ei 4-5 pelin voittoputki onnistu kun ollaan selkä seinää vasten, niin ei liene muutenkaan asiaa pudotuspeleihin.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, Jarkko Nieminen
tottahan toki teoreettiset ja realistiset mahdollisuudet on vielä olemassa, mutta pitää muistaa että sinne pleijareihin varmasti haluaa Jypkin. Torstain Ipa-Pelsut peli tulee olemaan monen joukkueen kannalta "elämän ja kuoleman" peli. Sillä jos sen pelsut voittaa niin silloin jo sano viivan karanneen, mutta ipan voitolla se kuuluisa naru kiristyy pelikaaneilla. Jos ja kun Jyp&Saipa voittaa niin alkaa keppi täristä. Mutta toivoa sopii että näin kävisi jotta saataisi mielenkiintoa vielä viimeisiin kieroksiin asti. Sitten jos ei päästä pleijareihin niin se on harmi, mutta eihän sinne kaikki voi päästä. Katsellaan ja kuunnellaan.

Ohi aiheen: Snellmanin hintalappu nousee joka kierroksen jälkeen, pitäisikö Saipan tehdä jotain ja äkkiä? tätä vauhtia miestä ei nähdä saimaanrannalla ensivuonna. HARMI
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
punaviivakerho kirjoitti:
Ohi aiheen: Snellmanin hintalappu nousee joka kierroksen jälkeen, pitäisikö Saipan tehdä jotain ja äkkiä? tätä vauhtia miestä ei nähdä saimaanrannalla ensivuonna. HARMI

Eiköhän Snellmanin hintalappu mennyt jo aikaa sitten. Sama se, miten se nyt nousee. Tuskin jannu tekee hätiköidysti mitään sopparia kun tietää, että ottajia on. Vituttaahan se, että ei ole omalla tiimillä ikinä rahaa, mutta sellasta se on.

Mitä itse aiheeseen niin toki ihmepullalla SaiPa voisi olla vielä lähellä pelsujen ohitusta, mutta sekin vaatii ihmepullaa ja siis oltaisiin lähellä. Henkilökohtaisesti en moisiin usko millään, mutta toki sitä toivon. Realismia se ei ole missään tapauksessa, se on jo positiivista optimismia. Jos SaiPa saisi kurottua jollain ihmellä eron muutamaan pisteeseen niin sitten kyllä nähtäisiin, että tukeeko ne lappeenrantalaiset omiaa vaiko eivät. Joskus kun tuntuu siltä, että tukea tulee vain silloin kun homma näyttää selvältä. Vituttaahan se. Ei Lappeenrannassa ole oikeaa jääkiekkokulttuuria, joskaan sitä ei ole kyllä sen enempää kaikilla muillakaan liigapaikkakunnilla.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kieltämättä, on tuossa pieni oljenkorsi edelleen olemassa, kun taulukkoa katsoo... mutta luonnollisesti kuka tahansa tietää, että se oljenkorsi on häviävän ohut ja vaatii muiden apua rutosti. Olisi aika huimaa, jos vielä noustaisiin sääläreihin, ja huominen matsi Kerhoa vastaan olisi voitettava. Tosin en sitä mahdottomanakaan pidä, kun katsoo, että SaiPan historia Kerhoa vastaan on pari viimekautta ollut varsin positiivinenkin.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, Jarkko Nieminen
avatar kirjoitti:
Eiköhän Snellmanin hintalappu mennyt jo aikaa sitten. Sama se, miten se nyt nousee. Tuskin jannu tekee hätiköidysti mitään sopparia kun tietää, että ottajia on. Vituttaahan se, että ei ole omalla tiimillä ikinä rahaa, mutta sellasta se on.

Painaakohan päätöksessä yhtään Saipan tarjoama jo valmis kentällinen hyvine kavereineen vai viekö ahneus voiton.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Onhan Snellman ennenkin lähtenyt rahan perässä Ilveksestä Lukkoon. Toivotaan, että ne Rauman vuodet olisivat Ville-pojan muistissa yhä vahvasti opettamassa, ettei se raha ehkä sittenkään ole se tärkein asia.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aidosti Sysipaska
punaviivakerho kirjoitti:
Painaakohan päätöksessä yhtään Saipan tarjoama jo valmis kentällinen hyvine kavereineen vai viekö ahneus voiton.

No toivotaan, että painaa hyvä valmis kentällinen ja suuri peliaika. Toki pelkään pahempaa vaihtoehtoa. Jos kaveri pysyy ruodussa, niin se on kyllä silloin todellinen voitto. Siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Aivan takuulla rahaa tulisi jostain toisaalta enemmän. Jos jätkä ymmärtäisi, että yksi kausi täällä hyvässä kentässä valmiilla tuntemuksella voisi tehdä ihmeitä jätkän tulevaisuudelle.

Ja kuten mirasane sanoi, tosiaan sitä toivoisi, että jätkä muistaisi vanhat ajat, jolloin homma karahti kun lähti rahan mukaan toisaalle. Tietysti nyt voisi olla toisin, mutta helppoa olisi jäädä, mutta raha on aina rahaa ja se tuoksuu hyvälle ja sillä saa vaikka mitä. No, aika näyttää.
 
el pebe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Juu. Ystävä kertoi lukeneensa Joutsenolaisesta (Pelicansin ja SaiPan tilanteesta kirjoitettaessa), että päädyttäessä runkosarjassa tasapisteisiin, ei katsotakaan ensin maali-eroa, vaan pelataan heti tasoissa olevien joukkueiden kesken uusintaottelu, joka ratkaisee. Että mitäs mitäs, eihän se nyt oikeasti noin mene? Tällöin SaiPalla ois vielä mahikset, muah!
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
el pebe kirjoitti:

Heh, ja sitten heräsit.

SaiPa on toki tehnyt hienon nousun, mutta on päässyt myös pelaamaan paineettomasti. Sitä ei kiellä kukaan, etteikö Pelicansin peli olisi pahasti sekaisin nyt. Pelicans näistä kahdesta silti jatkoon menee tällä kertaa ja saa pari lisäpeliä runkosarjan jälkeen.
 
el pebe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No joo, mutta kysymykseni kuuluikin, että miten virallisesti toimitaan. Tunnen säännöt huonosti, mutta kyllä minustakin on aina katsottu ensin maali-ero ja sitten keskenäiset ottelut. Joutsenolaisen juttu vain herätti suuren ihmetyksen. Että entä jos sittenkin, entä jos Joutsenolainen on ainoana perillä tällaisesta sääntömuutoksesta, joka on tehty kokeilumielessä vain tälle kaudelle... Hähäh.
 
Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Maalierohan se ratkaisee, nyt ero on 27 maalia Pelicansin eduksi ja vielä joukkueet pelaavat kolme ottelua - tarkoittaisi siis, että että Pelicansin pitäisi hävitä molemmat ottelunsa 9 maalin erotuksella ja samalla SaiPan pitäisi hakata JYP 10 maalin erotuksella. Tai jos Pelicans sinnitteleekin niin, että häviää molemmat ottelunsa varsinaisella peliajalla 1 maalilla, on SaiPan tapeltava JYPiä vastaan 26 maalin voitto.

Ei muuta kuin ihmettä toivomaan, jos haluaa vielä play off -paikasta puhella.
 
startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Pääkaupunkiseudun kierrokselta täydet pisteet! Tämä jos mikä lämmittää mieltä. Hienoa että joukkue taistelee, vaikka mitää ei enää ole tehtävissä jatkopelejä ajatellen.

Tässäkin valossa harmittaa "vietävästi" ne talviset huonosti, ja huolimattomasti pelatut pikkutappiot sekä johtoasemien ryssimiset.
 
Kercs

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa & taskuraketit
startin13 kirjoitti:
Tässäkin valossa harmittaa "vietävästi" ne talviset huonosti, ja huolimattomasti pelatut pikkutappiot sekä johtoasemien ryssimiset.
Tämä on niin totta.

Täytyy kuitenkin muistaa, että sarjassa pelaa muitakin, eli pitkässä sarjassa ovat myös muut joukkueet varmasti ryssineet joitain "varmoja voittoja" ja laukoneet kiekkoa muutaman sentin verran ohi maalin.

.Se täytyy kuitenkin sanoa, että pelillä mitä SaiPa pelaa on suoranainen ihme, ettei se nyt pelaa edes pudotuspelikarsinnoissa. Ja se jos mikä harmittaa.
 
Battle Ankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, IPPPK, Ässät
Vaikka pleijarijuna meni ohi, olen hemmetin ylpeä siitä ilmeestä, millä SaiPa on pelannut.Valitettavasti ei ollut rahaa ostaa "käsiä", jotka olisivat omalla osaamisellaan ratkaisseet otteluita. Kun Snellmanniin sais pidettyä vähintään ensikauden olisi yhden valmiin kentän ympärille hyvä rakentaa ykköskenttää. toki muitakin "runkopelaajia" jatkaa,mutta minusta maalinteko oli se, mihin kaaduttiin tällä kaudella.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kausi SaiPan osalta on viimeistä silausta vaille taputeltu, joten kohta lähdetään kevätlaitumille ja toivomaan, että ensikaudella napsahtaa jälleen positiivisemmissa merkeissä.

Vaan on tuossa runkosarjan viimeisellä kierroksella SaiPallekin pientä panosta vielä, sija 11. kun ei ole varmaa vielä, JYP hengittää tiiviisti niskassa. Lisäksi todella sopivasti kyseinen sakki kohdataan tuossa päätöksessä, joten se lisää tietysti mielenkiintoa ennestään. Jos JYP voittaa, normaaliajalla, tai jatkoajalla, on sen sijoitus 11.

Mielelläni SaiPalle soisin edes tuon sinänsä nyt merkityksettömän sijoituksen.

Ei muuta kuin jyväskyläläiset jäänrakoon ja sitä kautta hyvillä mielin kesälomalle.
 
haltija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Näin.

Kyllä tästä kaudesta sitten kuitenkin jäi kohtalaisen positiivinen fiilis. Joukkue taisteli ja teki minkä pystyi, se on hieno asia.
Tottakai jäi myös fiilis, että miten näin hyvin pelaava joukkue ei pelaa edes säälipleijareissa?
Maalinteko, siihen on syytä panostaa ensi kaudella.

P.S.
Snellu ihan oikeasti näytti yrittävän täysillä HIFK-pelissä, tiedä sitten antoiko näyttöjä muualle vai vakuutteliko Mällille hintalappunsa kannattavuutta.
 
ahal

Jäsen
Ted Raikas kirjoitti:
Vaan on tuossa runkosarjan viimeisellä kierroksella SaiPallekin pientä panosta vielä, sija 11. kun ei ole varmaa vielä, JYP hengittää tiiviisti niskassa. Lisäksi todella sopivasti kyseinen sakki kohdataan tuossa päätöksessä, joten se lisää tietysti mielenkiintoa ennestään. Jos JYP voittaa, normaaliajalla, tai jatkoajalla, on sen sijoitus 11.
Eipäs olekaan, vaan jos menee jatkoajalle, SaiPa nappaa ainakin yhden pisteen ja päätyy 70 pojoon, ja vaikka Jyppi voittaisi, se jää 69:ään. Eli vain suora 3 pojon voitto takaa Jypille "kunniakkaan" 11. sijan.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aa, tosiaan. Päässälaskutaito konahtelee jälleen. Lisäksi unohdin ottaa huomioon sen yhden pisteen. =)

No, jännättävää tulee viimeisellekin kierrokselle. Olen ainakin itse pettynyt, jos JYP vielä onnistuu kiilaamaan edelle.
 
Aapee79

Jäsen
Eihän se sijoitus ole todellakaan merkityksetön. Mitä ylempänä taulokossa, sitä enemmän playoff potista tulee rahaa ja Saipa varmaan tarvii joka kympin, mitä jaossa on. Ja onhan se muutenkin kiva olla ylempänä kuin Jyp.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös