Pirkanmaa saatava itsenäiseksi !!

  • 6 988
  • 40

RaipeRules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Oulun kärpät
Suomen sortovalta Pirkanmaan maakuntaa kohtaan lopetettava ja Pirkanmaalle annettava itsenäisyys Suomen määräysvallasta pääkaupunkinaan Tampere.

Lisäksi oikeudelliseksi pääkaupungiksi saatava Nokia (korkein oikeus, parlamentti, lähelle Tampereen kaupungin rajaa) Lakiasäätäväksi pääkaupungiksi monisatavuotisten perinteiden mukaisesti Pirkkala, lisäksi hallinnolliseksi varsinaiseksi pääkaupungiksi Tampere: hallinnolliset korttelit ja presidentin linna, sijoitettava mahdollisimman keskeiselle paikalla mikäli suinkaan mahdollista.

Lisäksi Pirkanmaan yhteyteen saatettava ne alueet joita se on menettänyt vuosikymmenien saatossa: Kuorevesi ja längelmämäki saatava Keski-Suomesta takaisin, onhan jämsä syvältä. Lisäksi muitakin aluetarkistuksia tehtävä.

Onneksi olemme tämän vuoden alusta saaneet Pirkanmaahan Kiikoisen ja jo aikaisemmin punkalaitumen.. Tästä on lähdettävä Pirkanmaan nousu !! Tämä hieno maa saatava itsenäiseksi ja siihen on saatava sille kuuluva arvostus.. :)

Jääkiekko sarjoissa korkein ja toiseksi korkein sarjataso voi olla mukana suomen sarjoissa jos sjl niin haluaa :)
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
floikkari, ilmeisesti huumori löytyy kahta huutomerkkiä edeltävästä välilyönnistä. Se on kai sitä toistohuumoria, kun tehdään jotain tyhmää ja vaikkei se ensimmäisellä kerralla naurattaisikaan, tehdään sama asia uudestaan ja uudestaan niin lopulta se kai naurattaa joitain? Vähän niinkuin Kummeli.
 

scholl

Jäsen
Ilmiselvästi jonkinlaista huumoria, mutta ainakin itselleni on täysi kysymysmerkki, että missä kohtaa on tarkoitus nauraa?

siinä kohdassa, kun kerrotaan, koska Kummola Arena valmistuu. Sinänsähän tuo hanke on osin jo toteutettu jääkiekkoliitossa. Kale on johdossa, Juti, Hjallis ja muut pirkanmaalaiset ministereinä. Meidän peli on perustuslakina.
 

kovalev

Jäsen
Antti Tuurilla on näytelmä "Maakunnan mies" (löytyy painettuna kirjastosta). Siinä yksi näytelmän päähenkilöistä vaatii Etelä-Pohjanmaalle itsenäisyyttä, koska muualla Suomessa ei ymmärretä "eteläpohjalaasen piänyrittäjyyren erikoosluannetta".
Erityisen hauskaa tuossa on se, että Tuurin laajassa tuotannossa ei esiinny yhtä ainutta rehellistä eteläpohjalaista yrittäjää. Se kai juuri onkin se maakunnallinen erikoisluonne.

Mutta Pirkanmaasta. Kannatan kyllä maakunnallista itsehallintoa, mutta vain siinä tapauksessa että kokoomus pidetään kaukana kaikesta päätöksenteosta. Nokia voisi tosiaan olla sopiva Pirkanmaan "suljetuksi kaupungiksi" tai "kremliksi", jossa kaikki tärkeät asiat päätetään, koska siellä on jo valmiiksi kolme kommunistia kaupunginvaltuustossa. Lisäksi tuo taivaallisen ihana "kuuma koira" (makkara sokerimunkin sisällä + mausteet) on käsittääkseni saanut alkunsa Nokialla. Niin, ja onhan se myös Nuijasodan tärkein taistelutanner.

Ja eikös vanha Längelmäki ole nykyään puoliksi Orivettä ja puoliksi Jämsää (Länkipohja jää Jämsän puolelle)?
En huolisi takaisin mitään enkä ketään, mihin keskisuomalaiset ovat päässeet sörkkimään.
 
Ensin Tamperelaisilla joukkuella kuuden pisteen ilta -ketju ja sen perään tämä. Mikäs patrioottisuuden aalto siellä nyt pyyhkii? Kohtuullisen heikkotasoinen oli kyllä tämän ketjun avaus.
 

kovalev

Jäsen
Yksi ajatus taustalla voi olla se, että hyvinvoivalla, itsenäisellä Pirkanmaalla kuuden pisteen iltojakin tulisi huomattavasti useammin. Ja kyllähän Ilves epäilemättä tulee Mestiksessä enemmän voittoja saamaankin. Samaan aikaan kun jalkapallo-Ilves rakentaa dynastian.
 

kämmäri

Jäsen
Ja eikös vanha Längelmäki ole nykyään puoliksi Orivettä ja puoliksi Jämsää (Länkipohja jää Jämsän puolelle)?
En huolisi takaisin mitään enkä ketään, mihin keskisuomalaiset ovat päässeet sörkkimään.

Kai sitä nyt yhden syrjähypyn voisi antaa anteeksi ? Eli Länkipohja takaisin. Huolimatta tästä uudesta keinotekoisesta maakuntarajasta, niin sivistys alkaa edelleenkin Partalanmäen yläpäästä.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Ei huono idea! Kannatan. Samassa tohinassa voisi ulkoistaa myös Hesan itsenäiseksi jonkin betonimuurin taakse ja palauttaa Suomen pääkaupungiksi Turun.
 

Sekera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, prosessit ja yrittäminen
Miksi Kihniöstä ei voisi tehdä Pirkanmaan pääkaupunkia? Sieltähän on yksi kansanedustajakin. Kun suhteutetaan kansanedustajien määrä väkilukuun, niin Kihniö voittaa ehdotetun Nokian 1/2150-0/32204. Itse asiassa voittaa jopa Tampereen: 1/2150=0,000465 ja Tampereella 13/216586=0,00006! Selvät tieteellisetkin mitat täyttävä perustelu.

Ja onhan Kihniö vielä koko Suomen perussuomalaisin kunta, kun kunnanvaltuustossa on yli 50 % persuja.

Tai jos välttämättä halutaan Nokiallekin antaa pääkaupunkiutta, niin yhdistetään kuntauudistuksen nimissä Kihniö ja Nokia vaikka nylon-narulla ja annetaan yhdistyneelle kaupungille nimeksi Nokiö tai Kihnokniöia.
 

RaipeRules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Oulun kärpät
Partalasta

Eikös Partala ole vanhaa pirkanmaata eli Längelmämäkeä..? 64 prosenttia Länkipohjastahan liitettiin keski-suomeen, huutava vääryys minusta !! Kun Tampereelta ajelee vaikka Mänttään kaksi keraa matkalla tulee vastaan "keski-suomi" jää miksikö? Koska kuorevesi, vanha pirkanmaan kunta on liitetty johonkin ihme Jämsään !! Kyllä nämä olis takaisin saatava ja maa itsenäiseksi !!
 

#76

Jäsen
Viime vuonna tuli työkaverin kanssa lueskeltua Texasin itsenäisyyttä ajavan järjestön nettisivuja kokouksen tauolla. Mielenkiintoista settiä ja olisi hauska tietää miten vaikka Pirkanmaa pärjäisi ns. omillaan.

Leikitään ajatuksella, että Pirkanmaa itsenäistyisi. Tulisiko Suomen ja Pirkanmaan välille rajavalvonta sekä tullimääräykset? Miten Pirkanmaalta voisi käydä Suomessa töissä tai toisinpäin? Verottaisiko työpaikkavaltio työntekijää jotenkin ja sitten asuinvaltio verottaisi jotenkin? Pitäisikö Pirkanmaan perustaa omat oppilaitokset kaikille aloille, vai suostuisiko Suomi myymään koulutuspalveluita pirkanmaalaisille?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tulisiko Suomen ja Pirkanmaan välille rajavalvonta sekä tullimääräykset? Miten Pirkanmaalta voisi käydä Suomessa töissä tai toisinpäin? Verottaisiko työpaikkavaltio työntekijää jotenkin ja sitten asuinvaltio verottaisi jotenkin?

Paljon riippuisi siitä, liittyisikö Pirkanmaa EU:n.

Mutta parhaitenhan sen Kauniaisten kannattas irtaantua Suomesta ja ottaa oma valutta käyttöön, nettomaksajia kun ovat, eikä jäsenyydestä Suomessa ole Kauniaisille mitään hyötyä, vain kuluja.. Tai osttakaa joku laskelma, jossa näkee miten Kauniainen muka hyötyy Suomi jäsenyydestään!

…vai miten se menee?
 

#76

Jäsen
Suomihan voisi asettaa Kauniaisen tullauksen piiriin, niin alkaisi paikallisia varmaan harmittamaan, kun liikkuminen hidastuisi ja tuotteet kallistuisivat omassa valtiossa. Taitaa työpaikat Kauniaisissa olla sen verran vähissä ettei kyseinen valtio kovin hyvin omillaan roikkuisi.

Sikäli esimerkiksi Kauniaisten itsenäistyminen olisi mielenkiintoinen projekti. Ehkä jos kyseessä olisi jokin suurempi alue, niin kyseinen maa voisi vaikka vapauttaa huumausaineet ja katsoa miten kauppa kävisi, kun suomalaiset voisivat tulla ostoksille tai laillisesti maassa myyty kama menisi pitkin metsiä Suomeen.

Touhuhan menisi mielenkiintoiseksi, jos Europpassa yhdentymisen ohella tapahtuisi näitä eroja. Mikä ettei jonkinlainen Väli-Suomen Keisarikunta voisi hyvin olla tehokkaampi yksikkö kuin nykyinen Suomi ja tuottaa asukkailleen paremman elintason.

Texas-esimerkki olisi sikäli mielenkiintoinen, että kyseessä olisi maailman mittakaavassakin suht normikokoinen valtio alueen ja väkiluvun suhteen.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Leikitään ajatuksella, että Pirkanmaa itsenäistyisi. Tulisiko Suomen ja Pirkanmaan välille rajavalvonta sekä tullimääräykset? Miten Pirkanmaalta voisi käydä Suomessa töissä tai toisinpäin? Verottaisiko työpaikkavaltio työntekijää jotenkin ja sitten asuinvaltio verottaisi jotenkin? Pitäisikö Pirkanmaan perustaa omat oppilaitokset kaikille aloille, vai suostuisiko Suomi myymään koulutuspalveluita pirkanmaalaisille?
Periaatteessahan uusia valtiota voi syntyä kahdella tapaa. Joko sotilaallinen vallankaappaus ja julistautuminen uudeksi valtioksi tai sitten rauhanomaisesti erotetaan jokin alue omaksi valtioksi ja tälle valtiolle sitten luodaan oma perustuslaki. Tässä Pirkanmaan tapauksessa lähtisin siitä, että tuo jälkimmäinen olisi se tapa, jolla Pirkanmaa saadaan itsenäiseksi. Sotaan ei muu Suomi viitsi ryhtyä, siinä saataisiin odotella monta miespolvea ennen kuin hämäläiset ilmoittaisivat olevansa valmiit. Ja yksipuolinen hyökkäyssotahan olisi täysin järjetön, vallattaisiin vain oma alue.

Tuossa rauhanomaisessa jakautumisessa sitten sovittaisiin ehdoista ja otettaisiin kantaa noihin lainaamiini kysymyksiin. Uskoisin (muun) Suomen edustajana, että nuo kaikki kysymykset ovat neuvotteluteitse ratkaistavissa ja näkisin kaksi päälinjaa ratkaisujen välillä. Ensinnäkin vahvemman oikeudella Suomi joko määräisi Pirkanmaalaisille helvetilliset tullit, viisumipakot ja vastaavat ja koulutusta ei kyllä naapurimaalle tippuisi. Lisäksi en missään nimessä päästäisi Pirkanmaalaisia Suomeen töihin, joitakin siivoushommia ehkä ja ydinjätteiden käsittelyä ilman hanskoja. Toinen vaihtoehto olisi, että Pirkanmaa itsenäistyessään ottaa mukaansa Suomen Turun. Jos näin edetään voidaan edellä mainitut ehdot unohtaa ja pitää rajat avoinna ja elää veljeydessä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Toinen vaihtoehto olisi, että Pirkanmaa itsenäistyessään ottaa mukaansa Suomen Turun. Jos näin edetään voidaan edellä mainitut ehdot unohtaa ja pitää rajat avoinna ja elää veljeydessä.

MIKÄLI siis Turkua käytetään vankilasiirtolana ja ympäröidään muurillla
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
MIKÄLI siis Turkua käytetään vankilasiirtolana ja ympäröidään muurillla

Kyllä Turku pitäisikin ympäröidä muurilla, mutta vain siksi että kateelliset hämäläiset eivät pääse ahdistelemaan Turun kauniita naisia.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
MIKÄLI siis Turkua käytetään vankilasiirtolana ja ympäröidään muurillla

Toki voidaan käyttää, Turun linnan vanhoihin tyrmiin mahtuisi iso liuta tamperelaisia. Valitettavasti vanha Kakola ei enää ole oikein käytettävissä. Tietysti myös Kupittaan mielisairaalaan mahtuu melkoisesti hämäläisiä. Voivat siellä sitten huudella "Nysse tulee! Nysse tulee! Iä! Iä!" ja yrittää manata Pate Mustajärven manifestaatiota paikalle.

Muurit ovat myös tarpeen, jotta pirkanmaalaisten lauma ei pääse niin vain rynnimään luvattuun maahan ja paratiisiin, pois Tampereen seudun barbariasta. Samalla periaatteellahan kiinalaisetkin laittoivat oman Kiinan muurinsa pystyyn. Muurin voisi rakentaa turkulais-tamperelaisena yhteistyönä. Turkulaiset valvovat rakennustöitä kantotuolissa, tamperelaiset kantavat kiviä ja sementtiä ja laulavat kannustavia työlauluja. Tarpeeksi yksinkertaisia toki, jotta sanat painuvat helpommin mieleen. Rakennusmestarina olisi Hannu Jortikka, joka huutelisi kännissä kuudesta mestaruudestaan ja vittuilisi Turun murteella.

Riuskimmat pirkanmaalaiset paidattomat sankarhevimiehet saisivat pyörittää orjapyörää ja miehistyä, kunnes heidät voitaisiin lähettää idän mestarien oppiin (Joensuuhun), opettaa heille elämän tarkoitus ja lähettää sen jälkeen Helsinkiin aiheuttamaan hävitystä. Ehkä parhaimmat heistä voisivat hakata sikäläisten johtajien päät irti ja nakata ne alas Arkadianmäen portaita.

Tampere lähettäisi vuosittain tribuuttina Turulle mustamakkaraa sekä tuhansia vapaalippuja Sauna-festivaaliin. Mikäli mustamakkarakiintiö jäisi vajaaksi tai Sauna-festivaaleilla sataisi, niin Turusta lähetettäisiin kurinpalautusmielessä Bogart co. alkuperäiskokoonpanossaan sekä Tommi Läntinen. Bogart olisi Tammerfestin ainut esiintyjä. Tommi Läntinen vetäisi koko kesän pakollisia jättikeikkoja Tampereen keskustassa. Joka ilta päättyisi kappaleeseen "Syvälle sydämeen sattuu" kunnes mustamakkarakiintiö olisi palautettu ennalleen.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kyllä Turku pitäisikin ympäröidä muurilla, mutta vain siksi että kateelliset hämäläiset eivät pääse ahdistelemaan Turun kauniita naisia.

Niin, hämäläiset kun sentään kykenevät ahdistelmaan naisia, toisin kuin turkulaiset, jotka suuntaa ruotsinlaivalle...
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Niin, hämäläiset kun sentään kykenevät ahdistelmaan naisia, toisin kuin turkulaiset, jotka suuntaa ruotsinlaivalle...

Ruotsinlaivalla voi olla ruotsalaisia naisia miesten kaipuussa. Ruotsalaiset miehethän ovat tunnetusti homoja, näin ainakin voi päätellä vanhoista lätkälauluista, jotka alkavat "Mats Sundin är..."

Eikös se halli ole nykyään Artukaisissa?

Artukaisten hallin sisällöstä en tarkemmin tiedä, en sinne jalallani astu paitsi kerran vuosikymmenessä otteluihin Suomi-Tshekki. Kuulemma siellä on jonkun paikallisen liigajoukkueen otteluita.

Viljasiiloa voisi kyllä käyttää kollektiiviseen rankaisemiseen. Otetaan 11 000 ja risat toisinajattelijaa ja pakotetaan heidät katsomaan, kun TPS ja Ilves pelaavat ilta toisensa jälkeen vastakkain.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ruotsinlaivalla voi olla ruotsalaisia naisia

Ne poistuu laivasta Turussa... vai meinaatko että joku palaisi Turkuun sen kerran nähtyään?


Otetaan 11 000 ja risat toisinajattelijaa ja pakotetaan heidät katsomaan, kun TPS ja Ilves pelaavat ilta toisensa jälkeen vastakkain.

Tosienajattelijat, eli tapparan kannattajat tosiaan voitaisiin pakottaa katsomaan oikean jääkiekkojoukukkeen peliä opetukseksi ja lohdutukseksi.. ja siis en tarkoita TPS;ä


(joo, pakko myöntää, että nyt oli aika huono, jos sarjataulukkoa vilaksee)
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kyllähän tosiasia on, että Helsingin ja ympäryskuntien pitäisi itsenäistyä muusta Suomesta. Varmasti molemmin puolin oltaisiin tyytyväisempiä. Helsingissä itsessään valtava enemmistö äänestää jokaisissa vaaleissa aivan väärin. Ne muutamat, jotka edelleen äänestävät oikein voitaisiin aivan hyvin evakoida paremmalle puolelle rajaa. Etelän vetelät saisivat edelleen äänestää väärin ja Suomeen saataisiin taas kunnon päättäjät. Parhaassa tapauksessa koko entisestä Uudenmaan läänistä päästäisiin eroon. Olisipa autuasta. Kaikki piipertäjät, Niinistö-fanit yms pöljät voitaisiin helpohkosti karkoittaa ja Suomella menisi jo tuon takia paljon nykyistä paremmin. Pannaako Facebookiin ryhmä pystyyn?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös