Aina voi vaihtaa kotimaata, tai ainakin hyvätuloiset voivat. Köyhät eivät voi, joten he olisivat kärsijöinä. Niin kuin aina vasemmistolaisessa politiikassa, köyhät täytyvät pitää köyhinä. Muuten vasemmistolla ei ole äänestäjiä.
Täältähän löytyi mielenkiintoinen oikeistolainen klisee, lienen nähnyt tästä eri versioita jo ala-asteella ensimmäisen kerran. Kuten nämä maalaisjärkeen pohjaavat sanonnat yleensäkin, tämäkin on totuuspohjaltaan niin heikko kuin olla ja voi. Sosiaalista liikkuvuutta eli sitä, että voit köyhistä oloistakin ponnistaa yhteiskuntaluokissa ylemmäksi, tapahtuu eniten vasemmistolaista politiikkaa toteuttavissa maissa. Asiaan voi tutustua esim. Maailman talousfoorumin ylläpitämän
sosiaalisen liikkuvuuden indeksin avulla. Kärjessä luurailevat yllättäen kaikki Pohjoismaat ja ykkösenä "maailman sosialistisin markkinatalous", Tanska.
Vähiten luokkaretkeilyä tapahtuu ns. läntisistä markkinatalousmaista ihailemissasi Yhdysvalloissa, jossa köyhyys onkin sitten jo huomattavan periytyvää eli tehty politiikka varmistaa, ettei köyhillä ole asiaa rikkaiden pöytiin. Onkin kohtalon ironiaa, että alun perin tasa-arvoa, demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta tarkoittanut "amerikkalainen unelma" on paitsi vääristynyt ryysyistä rikkauksiin-tarinoiksi, mutta myös hyvin epätodennäköinen alkuperäisessä maassaan, jossa demokratiakin vääntelehtii kuolinkouristuksissaan.
Suomessa sosiaalista liikkuvuutta ja ehkä talouttakin kohentaisi varmaan eniten aluepolitiikan suunnanmuutos, mutta siitä tälläkin palstalla puhutaan yllättävän vähän. Paljonkohan hukkaamme vuosikymmenten
kepuloimisen jälkeen rahaa siihen, että ihmiset voivat huonosti paikoissa, joissa markkinatalouden pyörittämisen ehtoja ei ole? Kaupungistumisen estämistä ja hidastamista kannatetaan oikeistossakin yllättävän laajasti.