Peter White

  • 42 301
  • 127
Tila
Viestiketju on suljettu.

Johan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jotenkin on samanlainen fiilis kaverista kuin Davydovista aikanaan, vaikka Jevtushenkon statistiikka olikin parempi. Toivottavasti SM -liigasta ei tule vanhojen jyrien kokeiluliigaa - josko vielä pystyisi pelaamaan.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Onnittelut Whitesta! Miehen pistekäyrät ovat laskussa iän karttumisen myötä, mutta silti lienee ihan passeli vahvistus. Noihin pistepörssin voittoihin ei kannata hirveästi tuijotella, sen verran niistä on aikaa. Täytyykin tulla ensi viikolla katsastamaan herra ensimmäisen kerran.
 

kamraterna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kertaakaan miestä jäällä näkemättä tuntuu todella kovanluokan vahvistukselta. Toivottavasti Pena ja Shedden nyt kerrankin tietäisivät mitä hankkivat, eli ettei mies ole täysin rupu-kunnossa ja jäähdyttely mielessä liikkeellä.

Kyllä kävi tänäänkin monesti mielessä, että voi voi kun olisi edes se toinen ketju, joka voisi tehdä maaleja. Kun vastuu vähän jakautuisi, voisi tuo nykyinen ykkönen tehdä useamminkin kovaa jälkeä. Nyt on miehet aina puolet matsista aivan hapoilla. Petrell-Häppölä-Salonen vaikuttaa ihan kelpo kolmosketjulta tähän sarjaan, eli jos sieltä se maalintekijä vielä tulisi, niin ehkä se tästä.. ainakin johonkin..
 

Larkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Sammy kirjoitti:
Sen verran sekaisin on peli ollut ettei yksi White vielä tilannetta korjaa. Tokihan tuo ihan vahvistus olisi, mutta mitäs ne muut ketjut sit tekisivät? Menisivät edelleen päättömästi ympäri kenttää.

No se on semmoinen henkinen maailma tuo jääkiekkomaailma, että kun sinne saadaan joku kovakin "isähahmo" joka esimerkillään luo hyvää ilmapiiriä kaikki muutkin alkavat osallistua. Viime kaudella Kolanos teki tämän Bluesille. Sitten mies jäi lomilleen ja Blues jälleen veti päin V:tä. Varmasti aivan mahtava pelikäsitys äijällä, mutta tosiaan tuo, että hänen luisteluaan on haukuttu panee miettimään. Jos se oli parikymppisenä jo huonoa, minkälaista se on nykyään? Toivotaan kuitenkin nyt, että mies onnistuu ja taas liiga saa uuden tähden.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
What player did you look up to when you were young? Keep up the good work!

Peter White: My favorite player growing up was Guy Lafleur and Bobby Clarke.


Esikuvat ainakin kohdallaan. Vaikuttaa oikeasti hyvältä hankinnalta nykytason S/M-Liigaan. Toivottavasti on treenannut kesällä. Yksi Hotdog riitti.

Muitakin Utahin ihmeitä voisi tulla. Jarrod Skalde (-71) on monta kertaa pyörinyt huhuissa mukana. Erik Westrum (-79) olisi erittäin kiinnostava pelaaja. Pöksyt laukkuun ja matkaan.

Skalde
2004-05 Utah Grizzlies AHL 56 7 15 22 53

Westrum
2004-05 Utah Grizzlies AHL 80 18 15 33 117
 
Viimeksi muokattu:

punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
Pena kouluttaa meitä (taas)

Hyvältä vaikuttaa Mr. White. Ehkä tämä tästä, jos saadaan vielä muutama vahvistus lisää, kuten Isaksson on lupaillut.
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Juhaht kirjoitti:
Aikoinaan Bluesissa pelannut Mike Stapleton oli huomattavasti vaatimattomamman tason sentteri kuin White, mutta iski täällä pelatessaan todella kovat pisteet. Toki vierellä pelasivat Jan Caloun ja Ladislav Kohn, mutta kuitenkin.

Mitä sä horiset? Old Dog oli huomattavasti kovemman tason pelaaja ainakin tilastojen valossa:

Stapleton, Mike

NHL totals: GP 697 71+111=182

White, Peter

NHL totals: GP 220 23+37=60

Millä perusteella saat Whiten paremmaksi tuosta kaksikosta? Kolme kertaa enemmän pelejä NHL:ssä ja kolme kertaa enemmän pisteitä siellä. Lisäksi Miken koko oli sitä luokkaa, että 700 NHL-peliä voi pitää entistä parempana suorituksena hänelle.

Mike oli legenda. Pyörähdystään myöten.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Larkin kirjoitti:
No se on semmoinen henkinen maailma tuo jääkiekkomaailma, että kun sinne saadaan joku kovakin "isähahmo" joka esimerkillään luo hyvää ilmapiiriä kaikki muutkin alkavat osallistua.

Juurikin näin. Kiekko on enemmän henkinen peli kuin moni uskookaan. Yksi hyvä mies (tai useampi) tulee mukaan rinkiin, muut pelaajat saavat siitä itseluottamusta ja sitä kautta löytävät oman sopivan paikkansa joukkueessa. Ei tarvitse esittää mitään, mitä ei ole, kun niille paikoille on löydetty kunnon äijät.

Itseasiassa ensimmäisessä erässä tuntui siltä, että joukkue tiesi Whitesta ennen matsia (erittäin todennäköistä), ja tuli osittain siksi vapautuneemmin peliin mukaan. Pelkkää arvailua, mutta tällainen ajatus heräsi ensimmäisessä erässä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Isaksson kirjoitti:
Kyllä tiesi, jossa sillä nyt on mitään merkitystä.

Niin, tämähän on vain loogista, kun uusi pelaaja on hankittu. Itse jäin vain pelin aikana miettimää tämän tiedon vaikutusta joukkueen esitykseen. Oliko vai ei, vaikea sanoa, koska tämäntyyliset asiat ovat paljolti alitajuisia.

Teretulemast, Pietari Valkoinen.
 

Hyttynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Joku mainitsi, että White saattaisi olla AHL:n historian paras pelaaja. Voi olla, ainakin ennen hän oli todellinen pelimies. Olisi varmasti kelvannut NHL:kin huonompiin joukkueisiin kakkossentteriksi, ei vain tuuri oikein ole tuntunut sen suhteen käyvän. Viime vuosina White on kylläkin ottanut useamman askeleen taakse päin. Ikä alkaa painaa ja nuoret menee ohi.

White on muuten naimisissa Bobby Clarken tyttären kanssa. Tässä varmaan syy miksi hän viihtyi niin hyvin Philadelphiassa. Viime kaudella tosin tuli huhuja, että suhde olisi kariutumassa, lähinnä varmaan koska Clarke vaihtoi Whiten Jon Simiin.

Saa nähdä miten White onnistuu. Itse veikkaisin joko jotain Harkins Hyvänä Päivänä -tasoa tai täydellistä floppia.
 

scholl

Jäsen
Pärde kirjoitti:
pelin aikana miettimää tämän tiedon vaikutusta joukkueen esitykseen. Oliko vai ei, vaikea sanoa, koska tämäntyyliset asiat ovat paljolti alitajuisia.

Voisi kuvitella, että tuollainen tieto tuo vain positiivista lisäfiilistä joukkueeseen, koska:

a) halutaan näyttää Whitelle, että me muutkin ollaan kovia pelimiehiä, kun on voitto kärkipään joukkue HPK:sta alla
b) uskotaan joukkueen parempaan tulevaisuuteen ja parempiin voittotsäänsseihin joka ilta, kun on nimekäs pelimies omassa joukkueessa, vaikka tähän mennessä olisikin ollut tilanne, että hyvä jos on riittänyt miehiä 4 ketjuun ilman, että huoltajien on tarvinnut hypätä kaukaloon
 

rossoblu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hyttynen kirjoitti:
Saa nähdä miten White onnistuu. Itse veikkaisin joko jotain Harkins Hyvänä Päivänä -tasoa tai täydellistä floppia.

Minä taas veikkaan jotain tältä väliltä. Ja olipa pistesaldo melkein mitä tahansa väliltä 0.4 - 0.8 pistettä / peli, hän on optimisteille uusi Harkins ja pessimisteille täydellinen floppi.
 

scholl

Jäsen
rossoblu kirjoitti:
Minä taas veikkaan jotain tältä väliltä. Ja olipa pistesaldo melkein mitä tahansa väliltä 0.4 - 0.8 pistettä / peli, hän on optimisteille uusi Harkins ja pessimisteille täydellinen floppi.

Salmelaisessa on niin paljon potentiaalia, että jos White on edes kohtalainen syöttelijä niin pisteitä voi tulla todella reilusti.
 

JP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
bambamcam kirjoitti:
Muitakin Utahin ihmeitä voisi tulla. Jarrod Skalde (-71) on monta kertaa pyörinyt huhuissa mukana. Erik Westrum (-79) olisi erittäin kiinnostava pelaaja. Pöksyt laukkuun ja matkaan.

Westrum
2004-05 Utah Grizzlies AHL 80 18 15 33 117

Westrum on nykyisin Minnesota miehiä, 26.8. Westrum ja Dustin Wood treidattiin Wildiin vaihdossa pakki Zbynek Michalekiin.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
WELCOME WHITE!

Vaikuttaa pelimieheltä. Mielenkiinnolla odotellaan debyyttiä...​
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"White power"? Vieläkö jengillä on niitä vanhoja southern-lippuja varastossa? Ei vaan, hyvältä vaikuttaa.

Kenenkäs mielestä tämä nyt sitten oli Shedin onnistunut täsmäscouttaus? Varmaankin samojen henkilöiden, jotka parjasivat Penttiä Centomosta ja Askeystä? Mikään ei ole niin valikoiva kuin HIFK-"kannattaja"...

Noh, joka tapauksessa; Edelleen luottavaisin mielin eteenpäin. Ehkä joku perusnegajengistä olisi valmis kääntämään takkinsa tai ainakin valmistelemaan sitä?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä muutamia Whiten suorituksia. Läheltä mies näköjään maaleja tekee ja muutama hieno passikin mukana.

http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/041022/313.rm

http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/031010/149.rm

http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/031116/154.rm

http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/040107/211.rm

http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/040116/216.rm

http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/040131/228.rm

http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/040326/268.rm

http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/040328/271.rm

http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/040404/276.rm

http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/040501/293.rm

http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/040512/300.rm

White on ilmeisesti ollut jonkun sortin tutkapari tämän miehen kanssa. Ainakin monessa maalissa kaksikko asialla. Sääli vaan, että taitaa olla Minnesota Wildin miehiä. Aikamoisia maaleja mies tekee.

http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=28690

Tässä esimerkki miesten yhteistyöstä:
http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/040130/234.rm
White syöttää ja Kirby Law tekee maalin. Olisi unelmahankinta.

"After tieing the game Peter White scores in OT to win it for Philly"
http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/021122/28.rm

Taitaa olla ylivoiman erikoismies myös:
http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/030126/78.rm

ja taas YV:llä lempipaikallaan:
http://www.phantomshockey.com/sightsound/media/030126/78.rm
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
#12 Ei vaan kirjoitti:
Jep, ihan hyvältä vaikuttaa.

Centomo oli toki Sheddenin "oma poika" ja aika epätoivoinen yritys ratkaista mv-ongelma. Askey oli ihan mv, kun eilen oiti tehdä ne pari ratkaisevaa torjuntaa pelin lopussa. White kuulosta hyvältä hankinnalta sm-liigaan.

Whitestä on tietysti vaikea sanoa lopullista mielipidettä näkemättä äijää jäällä omin silmin oikeassa pelissä.

Huomaatko #12, kun vähän sohaistaan muurahaispesää, niin heti tulee 3 pinnaa ja vahvistuksia. Heh, jos jatkaisi pari päivää, niin olisikohan meillä toinen voitto ja sniper-jengissä.
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Johannes kirjoitti:
Huomaatko #12, kun vähän sohaistaan muurahaispesää, niin heti tulee 3 pinnaa ja vahvistuksia. Heh, jos jatkaisi pari päivää, niin olisikohan meillä toinen voitto ja sniper-jengissä.

Joo, jos tulos on tämä niin toivotan Rallinkin takaisin heittelemään niitä juttujaan. Ehkä minussakin siis asuu pieni gloryhunter ;)

Tuon Whiten haluaisin kyllä nähdä tositoimissa ihan alusta asti. Pelottaa kuitenkin hieman lähteä Tampereelle vieraspeliin, kun viimeksi sieltä joutui tulemaan stadiin taksikyydillä hieman merisairaan kaverin kanssa.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Suomalaisen kiekon akilleen kantapaa on aina ollut sentterit. Nyt sellanen saatiin IFKhon ja ilmeisesti aija on viela ihan kayttokelpoinen. Yks kova sentteri tekee ihmeita joukkueessa kun joukkueessa. Niitten passeista tekee byyreja sokeetkin.
 

King Harvest

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
Apassi kirjoitti:
Tässä muutamia Whiten suorituksia. Läheltä mies näköjään maaleja tekee ja muutama hieno passikin mukana.

Samaan kiinnitin huomiota. Lähes kaikki maalit ovat reboundeista yms ja hyvin läheltä maalia tehtyjä (voiko olla sattumaa?), ehkä kaveri sopii aika hyvinkin tuohon Sheddenin P-Amerikkalaiseen pelityyliin, toisin kuin vaikka Harkins. Eikä vaikuta noiden koosteiden jälkeen Harkins-tyyliseltä hitaalta pelinrakentajaltakaan, yhdessä pätkässä näkyi enemmänkin herran luistelua ja ihan ok:lta vaikutti, ei tosin mikään raketti. Tiedä sitten miltä kaudelta tuo oli.

Aika positiivinen kutina tästä kaverista, täytyy tsekata tuo seuraava kotiottelu, jos herran näkisi siellä pelaavan...voi olla muuten aika tuhoisa tutkapari Salmelaisen kanssa.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
King Harvest kirjoitti:
Tiedä sitten miltä kaudelta tuo oli.

Aika positiivinen kutina tästä kaverista, täytyy tsekata tuo seuraava kotiottelu, jos herran näkisi siellä pelaavan...voi olla muuten aika tuhoisa tutkapari Salmelaisen kanssa.

Kaikki clipit olivat kahdelta edelliseltä kaudelta. En viitsinyt vanhempia hakea. Oli siinä muutama sellainenkin clippi, joita en laittanut, joissa veti rannarilla b-pisteen kaarelta. Ei kaverilla kauhean kummoinen laukaus tunnu olevan, mutta osaa sentään laittaa kiekon läheltä ylös. Taito joka monelta suomalaiselta puuttuu.

Se Kirby Law vaan teki kovan vaikutuksen clippien perusteella. Siinä olisi liigatasolle sellainen maalintekijä, että huhhuh. Kaiken lisäksi Law teki sellaisia tahtomaaleja, että... Taitaa vain olla liian iso kala. Nuori kaveri vielä, joka kärkkyy paikkaa NHL:ssä. Märkä uni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös