Pesiskausi 2021

  • 331 783
  • 2 276

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Elmon mukaan Jussi Korhonen palaamassa ensi kaudella Jymyyn. Toinen uusi hankinta on Imatran Juho Keinänen etukentälle. Tämän lisäksi Piiponniemi, Rytkönen ja Roope jatkavat ensi kauden.

Elmo teki ongelman, jonka Sotkamo ratkaisi. Seuraava yllätys on sitten se, että Kurikka jatkaa ja osoittautuu ensi vuonna todella kovaksi pesäpalloilijaksi, kenties jopa korvaamattomaksi Jymylle (ja pesäpallolle).
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
Vedolla nousukunto meneillään, hyvä niin. Kanalan paluu näyttää nyt todennäköiseltä, Vihriälän Lauri on pelannut kyllä niin hyvin, että sääli olisi häntä pudottaa kokoonpanosta. Sisäpeliin Mikon mielellään kuitenkin ottaisin ykköstilannetta purkamaan, Heikkala on pelannut kelvollisesti tuossa roolissa viime peleissä, mutta Kanala on kuitenkin ihan eri tason kaveri. Mäkelän virettä on paljon kehuttu, harmittavasti hänelle ei tänään tuon enempää saatu ruokaa. Voittaisipa lyöjäkuninkuuden. Tästä jo aiemmin kirjoittanut, mutta Pertun lähtiessä Mäkelän pitäisi ehdottomasti jatkaa siitä huolimatta, että Vainionpää olisi tulossa.

Mitenköhän samassa pistekeskiarvossa järjestys menee (3p voitot vai voitot yhteensä). Jos Veto ottaa 3p ja Jymy täydet 9p niin he ovat samassa k.a:ssa.
 
Nick Neim

Jäsen
Mitenköhän samassa pistekeskiarvossa järjestys menee (3p voitot vai voitot yhteensä). Jos Veto ottaa 3p ja Jymy täydet 9p niin he ovat samassa k.a:ssa.
Eikös Vimpeli ole tuolloin pelannut 27 ottelua ja Jymy 28? Jymyllä nyt pelattuna siis 25 ottelua, ja Vedolla vastaavasti 26. Vimpelillä 58 pistettä ja 3p voitolla nousee 61 pisteeseen, ja Jymy noustakseen 61 pisteeseen pelaa kolme ottelua (oletuksena siis, että nappaisi täydet 9 pistettä).

E: Ei perhana, unohtui tuo Siilinjärvi matsi kokonaan välistä, kun muistin Vedolla olevan enää yksi ottelu runkosarjassa jäljellä Mansea vastaan. Tämän viestin voi siis unohtaa, kun ei tuosta ratkaisustakaan ole tietoa.

E2: Löytyi tuo kohtakin:

"Joukkueiden paremmuuden naisten Superpesiksen runkosarjassa määrittävät pesäpallon kilpailumääräysten (pdf) § 36:n mukaisesti ensin pisteet ottelua kohden ja toisena voitot ottelua kohden.

Ensisijaisesti järjestys sarjassa määräytyy kohdan 1 mukaisesti. Mikäli joukkueiden järjestystä
ei voida määrittää tämän kohdan mukaisesti, siirrytään kohtaan 2. jne.
1) pisteet/ottelu
2) voitot/ottelu
3) 3 pisteen voitot/ottelu
4) kaikkien otteluiden juoksuero
5) kaikkien otteluiden jaksoero voitetut - hävityt (ei huomioida supervuoroa tai
kotiutuslyöntikilpailua)
6) voitettujen jaksojen määrä (ei huomioida supervuoroa tai kotiutuslyöntikilpailua)
7) kaikissa otteluissa tehdyt juoksut
8) keskinäisten otteluiden pisteet
9) arpa"

Eiköhän samalla mennä miehissäkin.
 
Okei, kiitos tiedosta, näin ajattelinkin. Veto tarvitsee siis 4 pistettä kahdesta jäljellä olevasta pelistä jos Jymy ottaa täydet. Siilinjärveltä 3p ei vielä välttämättä riitä välttämään 4. Sijaa ja Joensuuta puolivälierissä.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Veto tarvitsee siis 4 pistettä kahdesta jäljellä olevasta pelistä jos Jymy ottaa täydet. Siilinjärveltä 3p ei vielä välttämättä riitä välttämään 4. Sijaa ja Joensuuta puolivälierissä.

*** Alla oleva vastaus sisältää sarkasmia ***

Nyt sitten vain Mansen kanssa sopimaan sopivista järjestelyistä pisteiden suhteen, jos Siilinjärveltä on tullut sopivat pinnat Vedon laariin. Siten, että saa Manse voittaa mun puolesta runkosarjan, mutta Veto saattaisi pinnalla-kahdella varmistaa runkosarjan kakkossijan, jolla saisi vältettyä JoMat ja kotiedun myös välieriin saakka.

*** Yllä oleva vastaus sisälsi sarkasmia, älkää ottako liian tosissaan ***
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit

2011 finaaleissa mentiin viidenteen finaaliin. Tätä ennen neljä edellistä ottelua oli päättynyt vierasvoittoon. Viidennessä oli tyly isäntä. Hymiö.

Alkais jo pleijarit.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Täytyy jo tässä vaiheessa todeta, että kuluva runkosarja on ollut mielenkiintoisin ja jännittävin aikoihin. Runosarja häämöttää loppuaan ja mitään kärkisijaa ei olla vieläkään sementoitu. Uusia naamoja on noussut myös lajin eliittiin kuin sieniä sateella. Ja kaikkea muuta mukavaa ja vähemmän mukavaa on kauden aikaan sattunut.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
2011 finaaleissa mentiin viidenteen finaaliin. Tätä ennen neljä edellistä ottelua oli päättynyt vierasvoittoon. Viidennessä oli tyly isäntä. Hymiö.
Tottahan tuo. Musta vaan jotenkin tuntuu, että ainakin tämän kauden nuorehko Veto on suoriutunut keskimäärin, ainakin jonkin verran, paremmin nimenomaan kotikentällään.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Tottahan tuo. Musta vaan jotenkin tuntuu, että ainakin tämän kauden nuorehko Veto on suoriutunut keskimäärin, ainakin jonkin verran, paremmin nimenomaan kotikentällään.

Oman kirjoituksen pointti oli että odotan todella jotain samanlaista pesiskiimaa tälle syksylle, aikamoiset odotukset on ladattu. Ennakkoon viisi joukkuetta ilmoitettiin mestaruustaistoon ja näin siinä tulee käymään.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat

Kova jätkä. Kylmät väreet. Nyt ollaan pikkuisen suurempien asioiden äärellä kuin keppipallon. Selkä suorana avoimesti omalla pärställä ja nimellä avaa tällaisia asioita koko (urheilevan)kansan tietoisuuteen. Toivottavasti pysyy kaidalla polulla, alku Minnesota-hoidon kera ainakin kovaa valuuttaa. Tuonne ei todella kaikkia alkoholiongelmaisia saada menemään omin jaloin, tai mitenkään muutenkaan, kas kun eivät tahdo myöntää että heillä on ongelma.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Elmo teki ongelman, jonka Sotkamo ratkaisi. Seuraava yllätys on sitten se, että Kurikka jatkaa ja osoittautuu ensi vuonna todella kovaksi pesäpalloilijaksi, kenties jopa korvaamattomaksi Jymylle (ja pesäpallolle).
Jos tuo pitää paikkaansa, että Sotkamosta lähtevät vain Kurikka ja Laakso ja tulopuolella ovat Keinänen ja J.Korhonen, niin aika maltillisesti rosteri Kainuussa vaihtuu. Sisäpelirosteri oletusarvoisesti heikkenee ja ulkopeli hieman paranee. Toisaalta sisäpelin osalta roolitukset varmaan selkenevät, kun tällä kaudella lyöntinumerot Laakson, Kurikan ja Komulaisen hihassa ovat aika paljon eläneet ja varmaan oikein kukaan näistä kolmesta ei ole yltänyt ihan potentiaalinsa mukaiseen kauteen mailan varressa. Ensi kaudella Aapo varmaan pelannee melko säännöllisesti nelosena.

Koppariosastolle on ainakin vaihtoehtoja, kun J-Korhonen, Niemi ja Piiponniemi ovat hyviä tai erinomaisia koppareita ja lisäksi Vihanto vaikuttaa erittäin lupaavalta ja kypsältä nuorelta kopparilta. Vihannolle fiksuin ratkaisu voisi ensi kaudeksi olla vuokrapesti johonkin alemman kastin pääsarjajengiin säännölliseen ulkopelikoosteeseen mieluiten vastuulliseen kolmoskopparin rooliin. Piiponniemeä voi olla ihan viisasta peluuttaa suht paljon eteniijäjokerin roolissa, että pysyisi paremmin ehjänä koko kauden.
 
Mleknoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Vimpelin Veto
*** Alla oleva vastaus sisältää sarkasmia ***

Nyt sitten vain Mansen kanssa sopimaan sopivista järjestelyistä pisteiden suhteen, jos Siilinjärveltä on tullut sopivat pinnat Vedon laariin. Siten, että saa Manse voittaa mun puolesta runkosarjan, mutta Veto saattaisi pinnalla-kahdella varmistaa runkosarjan kakkossijan, jolla saisi vältettyä JoMat ja kotiedun myös välieriin saakka.

*** Yllä oleva vastaus sisälsi sarkasmia, älkää ottako liian tosissaan ***

1.Manse
2.Vimpeli
3.Kopla
4. Sotkamo

Tämä kelpaisi varsin hyvin :D.
 
sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Jos tuo pitää paikkaansa, että Sotkamosta lähtevät vain Kurikka ja Laakso ja tulopuolella ovat Keinänen ja J.Korhonen, niin aika maltillisesti rosteri Kainuussa vaihtuu.

Täytyy ottaa takki naulasta ja myöntää, että olisi pitänyt muistaa Elmon tietynlainen asennoituminen Sotkamon Jymyä kohtaan. Viime kaudella sieltä haukuttiin Sotkamon etukenttä, kun Rytkönen ja Möykky siinä avasi kautta sekä kerrottiin kuinka Kurikka harmittaa ettei pääse etukentällä omalla paikalla pelaamaan. Nyt on ihmetelty sitä, että Kurikka harmittaa pelata erukentällä eikä omalla paikalla linjassa ja ei ole Möykyn tasoista etumiestä rosterissa.

Olen tuohon ansaan tämän kauden aikana kävellyt etenkin edellisessä viestiemme vaihdossa, kun liikaa luin kirjaimellisesti kyseisen julkaisun kirjoituksia. Liittyy myös siihen kirjoitukseen, kun ihmettelin liian suurta poistumaa joukkueesta.

Ensi kaudella Aapo varmaan pelannee melko säännöllisesti nelosena.
Kurikan ja Laakson ongelma on ollut numerolla neljä liian epätasaiset otteet. Ei kannata yllättyä, jos Aapo ottaa jo tällä kaudella numeron neljä hihaan vakituisesti ja sen jälkeen J Komulainen saa uuden sontalastin niskaansa nepoteismista yms, mitä tuli viime kaudelta lukkkarivaihdokseen liittyen.

Piiponniemeä voi olla ihan viisasta peluuttaa suht paljon eteniijäjokerin roolissa, että pysyisi paremmin ehjänä koko kauden.
Itselle tuli nimenomaan mieleen viitaten koko kappaleeseen, että Piiponniemi siirtyy etenijä jokeriksi, jos kerran J Korhonen kolmoskoppariksi hankitaan. Sitten on oma asiansa, siirtyykö Niemi kakkoskoppariksi vai pelaako Vihanto vai Piiponniemi sillä paikalla.

Elmon pesistoimittajalla on ennenkin ollut tapa hämmentää Jymyn ympärillä niin katsellaan rauhassa mitä sieltä tulee tai jää tulematta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Jaa, nyt rattijuoposta rakennetaan jotain kovaa jätkää ja sankaria. Valoja päälle nyt.

Kyllä, alkoholiongelman kanssa painiminen on varmasti vaikeaa ja kova temppu, jos palaa kentille. Mutta, että ihan kylmät väreet, kun kännissä auton rattiin hypännyttä kaveria haastatellaan? Nojjoo.

Muistetaan nyt kuitenkin, että korkin aukeaminen on henkilökohtainen ongelma, mutta rattijuoppous koskettaa muitakin ja on rikos. Eli en lähtisi luomaan mitään pyhimysasetelmaa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jaa, nyt rattijuoposta rakennetaan jotain kovaa jätkää ja sankaria. Valoja päälle nyt.
No, aikas jääkylmästi sanottu kyllä, lieköhän motivaatio muutakin kuin vain hurskaan moraalinen tässä... Vaan tietysti, ei kahta sanaa: rattijuopumus on äärimmäisen vakava asia, on todellakin eri asia suoraan vaarantaa muita ihmisiä kuin vain addiktiolla vahingoittaa lähipiiriä. Vaan siltikin pitäisin erittäin hyvänä asiana, että alkoholisti hakeutuu hoitoon ja tunnustaa ongelmansa - enkä usko että kivittäminen olisi tässä tilanteessa kovin hyvä tai hyveellinen reaktio.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Niin, itseäni lähinnä kummaksuttaa, että olisiko ihan perusrattijuoppo saanut samanlaiset kylmikset ihmisissä aikaan hoitokuurinsa jälkeen. Epäilen.

En tykkää Mikko Kanalasta muutenkaan, mutta näkemykseni ei liity siihen millään tavalla, vaan känniajelu on yksoikoisesti tuomittavaa. Tai ehkä tämä vaikutti suhteeseemme siten, ettei se ainakaan lisännyt sympatioitani. Mutta se tuskin Kanalaa liikuttaa vähääkään, eikä pidäkään.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Niin, itseäni lähinnä kummaksuttaa, että olisiko ihan perusrattijuoppo saanut samanlaiset kylmikset ihmisissä aikaan hoitokuurinsa jälkeen. Epäilen.

Ihan silleen alkuun tökki hieman moninainen tsemppailu jossa tuo ratti ikään kuin sivuutettiin. Ja myöskin epäilen, ettei perusrattijuoppo joka ei kanna pelipaitaa saa vastaavaa vastaanottoa - puolesta eikä välttämättä vastaankaan.

Mutta nyt kun muutama viikko aikaa kulunut, tapahtunutta ei saa tapahtumattomaksi, korjaavat liikkeet tehty ja henkilö Kanala astunut jo julkisuuteen, niin en nyt silleen jaksa enää märehtiä.

Joku kyseli twitterissä sarjan ja seuran linjanvetojen perään, näitä julkisuustoimiahan voi toki aina perata ja arvioida.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaa, nyt rattijuoposta rakennetaan jotain kovaa jätkää ja sankaria. Valoja päälle nyt.

Kyllä, alkoholiongelman kanssa painiminen on varmasti vaikeaa ja kova temppu, jos palaa kentille. Mutta, että ihan kylmät väreet, kun kännissä auton rattiin hypännyttä kaveria haastatellaan? Nojjoo.

Muistetaan nyt kuitenkin, että korkin aukeaminen on henkilökohtainen ongelma, mutta rattijuoppous koskettaa muitakin ja on rikos. Eli en lähtisi luomaan mitään pyhimysasetelmaa.
Maailma on onneksi muuttunut ja nykyään pyritään tukemaan eikä nöyryyttämään. Rattijuopumus on vakava asia mutta myös yksi asia johon (kuten moneen muuhunkin asiaan) riskit kasvaa kun viinan kanssa on ongelmia ja siksi se juurisyyhyn käsiksi pääseminen on tärkeää. Nöyryyttämisellä ja eristämisellä ei ainakaan pienennetä riskejä. Nykyään ennaltaehkäisy on usein tavoite ja vaikka siinä on epäonnistuttu on nykyaikaisten tavoitteiden mukaista saada homma loppumaan tai jäämään siihen (toivottavasti kertaan) jatkumisen sijaan.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Siis onko tietoa tarkempaa tuosta Kanalan kärystä? Missä ja paljonko? Hieman toivoin ulostulossa, että olisi sanonut, että mä kärysin ratista, eikä vain yleistä puhetta alkoholiongelman lävähtämisestä päin näköä. Aika yleisiä puheltiin. Nämä nyt ovat pikkuasioita, joihin kiinnitän huomioni.

Sekasinhan Kanala videossa oli, siis epävarmana. Ja aina kelaan että sen etunimi on Kari, kun meillä on tuo viihdepappi Kari Kanala, joka vissiin on sukua MIKKO Kanalalle. Ei ihme jos tulee alkoholiongelma, kun suvussa on Kari Kanala. Ei kai ne veljeksiä sentään ole?
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Hyväksymisen ja nöyryyttämisen välillä ei olekaan mitään välimalleja.

No joo, onhan se tietysti hienoa, että kesken kauden rikokseen syyllistynyt urheilija voi vielä toimia lajin parissa kyseisellä kaudella. On ok juopotella ja ajella autolla, kunhan vain muistaa sitten katua. Kova jätkä, kun palaa vielä pelaamaan! Kylmikset.

Onni onnettomuudessa, ettei ilmeisesti mällännyt mitään pikkuajelullaan. Toivottavasti.
 
Puhutaan oikeasti hoitoihin lähteneestä ihmisestä. Mitä luulet, mitä tällaisissa tapauksissa kävisi jos hoitojen jälkeen paluu töihin estettäisiin? Onneksi yllä nähdyt ajatukset ei enää nykyään ole niitä joiden mukaan maailmaa rakennetaan, 90-luku meni jo.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Ei siinä mitään, @Huppu lla on oma näkemyksensä millaista esimerkkiä urheilijoiden pitää antaa ja se poikkeaa jonkin verran omastani.

Näkemyseroja, pakko se on uskoa, että rattijuoppo voi aiheuttaa kylmiä väreitä joissakin ihmisissä. Minulle työni vuoksi maanteillä liikkuvana moiset aiheuttavat inhoa.
 
Sirkkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo LFC
Minua myös kiinnostaa tuliko siitä Kanalan rattijuopumuksesta mitään virallista miltään taholta, vai onko vain huhupuhetta?

Pelillisistä asioista sen verran että vaikea on povata Koplalle pitkää syksyä. Tökkii nimittäin sen verran pahasti sisäpeli. Vuosi sitten olin samoilla fiiliksillä mutta kuinkas sitten kävikään.
 
Vedon puheenjohtaja Lakaniemi tuon asian vahvisti, mm. Ylen uutisessa tämä maininta.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös