Pesiskausi 2011

  • 182 120
  • 924

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
KoU-KPL 0-1 (0-2, 6-6)

Olipahan viihdyttävä pesismatsi Koskenkorvalla, tai jos tarkkoja ollaan, niin toinen jakso.

Ensimmäisellä jaksolla molemmat joukkueet loivat ihan kohtalaisen määrän kotiutustilanteita, mutta KPL käytti omansa hivenen paremmin Kossun kotiutuksien yskähdellessä pahasti. Etenkin jokeritykki Niemi oli ensimmäisellä jaksolla jäissä. Kossulla oli tosiaan omat paikkansa; esimerkiksi kun peli oli 0-1, Puhtimäki tykitti laittoman jälkeisellä lyönnillä ykköstilanteessa kolmospesän päältä maisemiin, pallo meni aina takakentän mainosaitojen taakse, mutta Lammilan uskomattoman nopea pallonhaku pelasti KPL:n ja syntyi vain takatilanne.

Toiselta jaksolta en kaikkia tapahtumia muista, sillä niin paljon sattui ja tapahtui. Jokatapauksessa Kossu meni ensin ensimmäisen aloittavalla 1-0 johtoon Rantalan merkatulla välkkärillä (tulospalvelu ei jostain syystä ole merkannut tätä lyötyä juoksua ollenkaan), mutta KPL tehtaili tasoittavalla viisi juoksua - ensin hieno Rantasen kupperi vapaalla, ja sen jälkeen pallo kävi vuoroparin aikana mm. Antin montussa aivan Kossu pelaajien omalla avustuksella, kun antoivat kädestä juoksuja. Näin tilanne oli siis ensimmäisen vuoron jälkeen jo 1-5 ja näytti että homma on selvä.
Kossu sai kuitenkin seuraavalla vuorolla mm. läpärien ansiosta hurmosta päälle ja Kytömäkikin laittoi paljon tyylipuhtaasti monttuun, KPL haki kuitenkin pallon jälleen uskomattoman nopeasti ja näin ykköstilanteesta lähteneestä lyönnistä ei tullut kuin yksi juoksu + palo.
Sitten kolmannessa vuorossa kentän paras pelaaja Juha Puhtimäki laittoi kolmannen kerran samasta paikasta kolmospesän päältä ykköstilanteessa pallon maisemiin nöyryyttäen "Kossu-ikonia" J.Latvalaa lukijan paikalla. Pallo jälleen takaa mainosaitojen taakse ja kolmannella yrittämällä Puhtimäki sai ansaitsemansa kunnarin - tilanteesta siis 1+1 ja peli Kossulle 6-5.

Kaikki huipentui Kouvolan viimeisen tasoittavalle. Kossulla oli parit varmaa palon paikkaa pesille kärkietenijöistä, mutta kavereilla poltti pallo näpeissä toden teolla (jännitti?), joten KPL sai rakennettua kärjestä perusajolähtö tilanteen. Näytti jo lähes varmalta, että kyllä Kouvola repii vaikka väkisin sen yhden pinnan, ja okei kyllähän ne repivätkin mutta tiukille se meni. Rantanen laitettiin ensin jokeripaita päällä ottamaan miestä kotiin, kupperiyritykset olivat kuitenkin ponnettomia ja viimeisen turvalyönnillä kotiin palo. Sen jälkeen koittamaan Joukainen, viimeisellä taktisesta väärästä keskipomppu ja kolmoselta ei etenijä etene, Kossu olisi voinut ottaa rauhassa ykkösen kautta kaksi paloa ja päättää jakson siihen, mutta siinä paineessa eivät tätä älynneet ja näin vain kotiin palo! Sitten viimeisenä lyöjänä koittamaan Partanen, jonka kaksi ensimmäistä yritystä ovat ponnettomia. Tämän jälkeen viimeisellä lyönnillä valtavassa huuromyräkässä iso ratkaisu, pallo pystärillä väliin ja KPL jatkoon.

Hieno tapahtuma oli, vaikka katsomot ovatkin aivan toista maata, mitä esimerkiksi Vimpelissä. Korvalla on todella vähän hyviä paikkoja esimerkiksi kotipesän takana. Itse en tykkää seurata peliä kovinkaan paljon suoraan sivulta, kuten nyt tuola kolmospesän takaisessa suhkot matalassa katsomossa.

Matti Latvala on kyllä kovassa vaihtovireessä ja pomppuvarmuus on kova. Siinä on yksi kova ase luomaan tilannetta Jymyä vastaan. Silti kyllä Kouvolan täytyy vielä hurjasta parantaa, mikäli mielivät tosissaan Jymyä haastamaan! Todella tiukilla Kossun kanssa, ja Jymy on kuitenkin pikkaisen toisen kategorian poppoo.

Nyt saatiin kyllä kaksi erittäin mielenkiintoista välieräsarjaa. Vimpelin otteet kiinnostavat itseäni eniten ja vastaan asettuu kova haastaja Pattijoki. Toisessa parissa taas KPL:llä on kuitenkin myös niin kova materiaali ja kokeneita playoff kettuja, että mielenkiintoista nähdä mitenkä pystyvät haastamaan. Myös Toni Kohosen viime vuosien KPL tausta tuo mielenkiintoista lisäväriä sarjaan. Kohonenhan voi kertoa Jymylle aikalailla tarkalleen KPL:n äijien taktiikat, pravuurilyönnit jne. jne. Ja Kopla taas tietää varmasti erityisen hyvin Koden metkut.

Eli mielenkiintoisia pelejä odotellen ja onneksi niitä alkaa näkymään pikkuhiljaa myös tv:nkin välityksellä! Vedon bandwagonissa mennään siis täälä ja saas nähdä jatkaako kärkikaksikko Haapakoski-Puputti ehdä dominoivinta suorittamista superpesiksen historiassa ikinä numeroilta 1 ja 2. Puputti tuntuu ainakin tekevän sisällä aivan mitä haluaa. Pomput ovat niin saamarin korkeita, että niillä tuntuu tulevan tämän tästä jopa läpilyöntejä. Toimii siis kuin kone, mutta lyöntivalikoimasta löytyy hurja määrä myös muitakin vaarallisia lyöntejä, jotka aiheuttavat jatkuvaa läpilyönti uhkaa.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Pesäpallon kannalta hyvä näin, että Kouvola meni välieriin. Pesäpallo olisi leimautunut ilman Kouvolan välieräpaikkaa pienten paikkakuntien urheilulajiksi. Onhan se sitä nytkin, kun kolme muuta joukkuetta tulevat Vimpelistä, Sotkamosta ja Pattijoelta. Tuli käytyä Oulussa Raksilassa katsomassa upeaa pesäpallostadionia ja harmi on, että Oulu ei superpesiksessä pelaa. Sama tilanne on Seinäjoella, jossa on myös tasokas pesäpallostadion. Niin Oulu kuin Seinäjokikin ovat ykköspesiksen puolivälierien kautta pyrkimässä superpesikseen takaisin.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Olipahan viihdyttävä pesismatsi Koskenkorvalla, tai jos tarkkoja ollaan, niin toinen jakso.
Loistava raportti arvon Diablo. Kiitos siitä.

Toivottavasti saamme lukea myös talvella yhtä hienoja raportteja Kouvolan kovimman talviurheilujoukkueen vierailuista Vaasassa.

Mielestäni pesis on siitä hieno laji, että mitä enemmän juoksuja niin sitä parempi peli on yleensä kyseessä - etenkin, kun molemmat joukkueet onnistuvat.

Huikea toive olisi takataskussa välieräsarjaa varten:
Ei niillä kotiotteluilla tai niiden voitoilla ole niin väliä, kunhan pidettäisiin sama tatsi ja voittosuhde vierasmatseissa Jymyä vastaan minkä Kossu sai äsken kokea.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Onpas ollut kerrassaan jännittävä lopetus Koskenkorvalla, kiitokset diablolle kattavasta raportista.

Näin ollen sitten välieräparit selvisivät:

Sotkamo (1) - Kouvola (4)
Vimpeli (2) - Raahe (3)

Runkosarjasijoitusten perusteella ei mitenkään yllättävät otteluparit. Matsit käynnistyvät heti tulevana sunnuntaina. NelonenPro on myös vahvistanut näytettävän välieräottelun ja se on ainakin omaksi ilokseni ti 23.8. pelattava Kouvola-Sotkamo eli edes hiukan balsamia haavoille.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Iloisia uutisia Jymyn sopimusrintamalta: Roope Korhonen jatkaa seurassa ainakin vuoteen 2013 saakka. Sopimus sai sinetin miehen saatesanoilla: "Joko pelaan Jymyssä tai en missään."

Tässä vielä Jymyn sopimustilanne tällä hetkellä:

SuperJymyn sopimustilanne (suluissa sopimuksen päättymisvuosi)

Jani Komulainen (2011)
Mikko Kemppainen (2011)
Jarkko Tuikka (2011)
Immo Rautiainen (2012)
Kosti Rautiainen (2012)
Aki Orava (2012)
Toni Kohonen (2013)
Roope Korhonen (2013)
Niko Korhonen (2013)
Jere Viskström (2013)
Antti Hartikainen (2014)
Jimi Heikkinen (toistaiseksi voimassa)
Mikko Korhonen (toistaiseksi voimassa)

Komulaisen, Kemppaisen ja Tuikan sopimukset katkolla. Heikkinen ja Korhonen etenevät fiilispohjalta. Toivottavasti Jani jatkaa vielä monta vuotta ja uutta motivaatiota löytyy vielä tämänkin kauden jälkeen.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
"Joko pelaan Jymyssä tai en missään."

Nämä omien kasvattien lausunnot ovat virkistäviä poikkeuksia lajissa, jossa nämä kaikenmaailman kpl:t ja vedot ostavat kaikki markkinoilla olevat pesäpallistit.

Roopen jatko on erittäin tärkeä, sillä kyseessä on Jymyn pelin sielu parin viime kauden ajalta. Ehdottomasti joukkueen MVP, ehkä jopa koko sarjan. Lisäksi Komulaisen, Mikko Korhosen ja Jimi Heikkisen mahdolliset lopettamiset tuovat eteen niin suuren aukon, että Roopen lopettaminen siihen lisäksi olisi ollut todella lamauttava.

Joka tapauksessa nyt lienee viimeinen todella hyvä mahdollisuus voittaa mestaruus tulevien muutamien vuosien aikana. Joukkue tulee olemaan niin suurten muutosten edessä, että uskon uudelleenrakentamisen kestävän muutamia vuosia.
 
Hieman offtopicia mutta menköön:

Pelaajakortit ovat päivittyneet! Kaikki Superissa tällä kaudella pelanneet ovat taltioitu pelaajakortteihin ja päivitetty runkosarjan päätyttyä uusiin lukuihin. Mielenkiintoisesti Toni Kohonen on saanut yhteensä 2355 kärkilyöntiä runkosarjassa uransa aikana. (!!) Alltime-listalla näyttää siis tältä:

1) Pasi Pirinen 3002
2) Teemu Haataja 2675
3) Jukka Holttinen 2405
4) Pasi Pohjola 2365
5) Toni Kohonen 2355

Tonihan pelailee vielä ainakin kaksi kautta Jymyssä, ja uskonen että vielä lisääkin; pelkkä vaihtajanrooli sopisi miehelle hyvin jos kotiutuspuoleen paukut alkavat hiipua. Epäilen tätä mutta sisällä käyttökelpoinen vaihtaja edelleen tämän nykyisen sopimuskaudenkin jälkeen. Kohosella on varma pääsy sijalle 3. ja sija 2. ei ole sekään mahdottomuus. Ei voi muuta kun nostaa hattua tälle miehelle huikeasta urasta! Viimeinen ottelu kun se joskus koittaa on nähtävä paikan päällä!

Huomenna ne välierät sitten alkavat. Sijaintini vuoksi käyn katsomassa vive-raahe pelin. Sadetta luvassa, Raahen yllätysmomentti on heti sarjan alussa ottaa sadekelin avustuksella avausvoitto! Mielenkiintoista nähdä miten tulee käymään.
 
Oletko tosissasi? Siis ihan oikeasti? Kentälle meno tökki tänään koko joukkueella, se on totta, mutta ihan oikeasti olet vaihtamassa Korhosta ja Tuikkaa ensi kaudeksi, jotta tilalle saadaan "kunnon" jokereita? Mene nyt kotiin ja sivistä vaikka kissaasi noilla hienoilla tietouksillasi. Korpa saattaa olla vielä raakile, mutta ei hän ainakaan Haapajärvellä jalostu timantiksi. Kuitenkin näissä tosipeleissäkin kaveri on Jymyn toiseksi paras etenijä ollut ennen tämän illan matsia. Mistä muuten ajattelit ne kunnon jokerit ensi kaudeksi saada? Kohonen ei laita yhtään ketään ruotuun, hän on Jymyssä vain pelaaja muiden joukossa ja tietää tämän itsekin. "Ei Toni meillä kenenkään ole pakko pelata".

Tärkeä vierasvoitto, huomenna sarja pakettiin.

Teen fooruminormitjasäännöt-poikkeuksen ja olen enemmän kuin onnellinen jos nuoret jokerit onnistuvat mitalipeleissä kylmäpäisesti! Ehkä "shokkitappio" Kiteelle innosti liikaa! : = )
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Kiitoksia Beltranille linkistä, en olisi muistanutkaan etsiä Järviradion sivuilta. Täytyy sanoa, että huomaa, että on tosipelit kyseessä. Oli erittäin tiukka ja jännittävä ensimmäinen jakso, toisella Veto voisi lyödä hieman enemmän noita juoksuja.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Superiin meni, loistavaa peliä pelaa Pattijoen Urheiluklubi. Selkeä ennakkosuosikki pistetty todella ahtaalle ja vierasvoitto kruunaisi tämän matsin.

Nyt vain pää kylmänä ja Perse Mäkelä ratkaisemaan homma Raaheen! Se siitä pään kylmänä pitämisestä, Puputti lyö läpi ja 1+1.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Nihkeältä näytti Vimpelin peli, vaikka molempien jaksojen vika vuorossa kovassa paikassa J. Mäkelä onnistuikin. Parannettavaa jäi rutkasti. Onneksi Puputti paukautti pallon jokeen ja 1+1 riitti ratkaisuun superissa.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Noin. Pelit avattu ja voitto otettu, vaikkakin tiukille meni. Kuka oli Vimpelin ykköspalkittu, kun lakkasi lähetys ainakin minulle juuri sillä hetkellä, kun sitä oltiin sanomasta. OT: Kuuluttaja oli ala-asteella minun luokanopettaja.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Vimpelin kärki, Haapakoski-Puputti, ratkaisi supervuoron. Haapakoski toi juoksun ja Puputti löi kunnarin. Ulkovuorossa Raahen jatkuvan ajon purkivat Haapakoski ja Huuskonen vuorollaan ja Raahe jäi ilman juoksuja. Tästä on hyvä jatkaa. Raahe oli vaarallinen vierailija tänään.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noin. Pelit avattu ja voitto otettu, vaikkakin tiukille meni. Kuka oli Vimpelin ykköspalkittu, kun lakkasi lähetys ainakin minulle juuri sillä hetkellä, kun sitä oltiin sanomasta. OT: Kuuluttaja oli ala-asteella minun luokanopettaja.

Puputille meni ykköspalkinto. Superissa 1+1 lyötyä ja ainakin toisella jaksolla kelpo vaihtolyöntejäkin esitti. Hyvä peli Pattijoelta, muttei riittänyt voittoon tällä kertaa. Hieno homma, että edes jostakin näkee pesistä, kun ei jaksa paikan päälle raahautua. Tosin yleisö saisi pysyä pois kameran edestä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Vimpelin kärki, Haapakoski-Puputti, ratkaisi supervuoron. .

No kyllä Haapakoski aika vähän oli ratkaisemassa, se ratkaisija oli nimenomaan Puputti. Haapakoskihan vain juoksi edellä kotiin, joten aika rankkaa kotiinpäin vetoa väittää Ylivieskan miehen olleen kovinkaan merkittävässä roolissa superin aloittavalla.

Muutenkin nuohoojalta yksi huonoimmista näkemistäni peleistä. Eipä mennyt enää sadalla prosentilla kentälle.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Minusta ottelun ylivoimaisesti paras pelaaja oli Pattijoen lukkari Topi Kosonen ja hän nimenomaan ulkopelissä. Vimpelin kärki takkuili toden teolla ja kyllä minä ymmärrän asiat niin että syynä oli Topi Kosonen. Vaikka Puputin tehot olivat 15/18, hän haavoittui usein kärjen takana, taisipa jopa palaa. Tosin ne tilanteet joihin Puputti joutui johtui osin myös sovitusta pelikuviosta eli hälle vapaita lyöntejä pakkovaihto-tilanteissa. Puputti joutui sitten vaihtamaan viimeisellään ja silloin vaikkapa takapalon vaara on aika suuri. Toi ei ehkäpä ole Rantatorikasta kiinni, arvelisin että Haapakoski ja Puputti pelaa kahdestaan sopimalla tavalla. Minusta tuo on väärä tapa pelata siis jos ennalta paremmaksi arvioitu joukkue pelaa noin, jollainen Vimpeli toki oli tuossa ottelussa.

Onhan se toki kiva lyödä vapaa lyönti jokeen mutta nyt taktiikka oli kostautua. Uskon että peruspelillään Vimpeli ainakin tänään olisi pärjännyt paremmin kuin nyt pärjäsi. Otteluhan oli sinällään tasainen ja Vimpelin kärjelle lisäharmia aiheutti Topi Kososen lukkarointi. Virkaveljensä Huuskonen ei mitään ihmeitä esittänytkään, ihan peruspeliä vain.

Pattijoen kannalta asetelma on kuitenkin sekin että tollaiset tiukat ottelut olisi hyvä voittaa sillä sarjassa saatetaan nähdä vielä sitäkin kun Vimpelin sisäpeli alkaa toimimaan kaikilla sylintereillään. Tänään näin ei ollut ja uskon että Vimpelillä on enemmän opittavaa ottelusta kuin Pattijoella. Yksi ottelun opetus oli se että Junnu pitää ottaa sivuun ja laittaa tilalle se Rinta-aho. Toinen juttu lienee se että kakkoskärjelle ei pidä antaa noin paljon vastuuta ja etenkään Parttimaata ei pidä tuhlata sinne.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Vimpelissä nähtiin tyypillinen syksyn playoff-vääntö, jossa sade (pitikin sattua, kun taas pitkästä aikaa paikan päälle ajelin) vaikeutti etenkin sisäpeliä. Toki parhaat pomputtajat eivät vielä tästä sateesta kauhean paljoa hätkähtäneet, sillä sen verran kovia pomppumiehiä ovat. Kosonen onnistui sekoittamaan aika hyvin Vedon kärjen työskentelyä, ja toisaalta kärkikolmikko ei muutenkaan ollut aivan siinä parhaassa terässä. Lisäksi Veto teki aika paljon turhia paloja ja muutenkin oli jotenkin sellaista huolimattomuutta (tai mitä lie) havaittavissa. Ns. Perusajolähtö tilanteita Veto ei saanut juuri lainkaan, mikä on sille aika harvinaista.

Tässä todellakin olisi ollut se Pattijoen paikka, sillä kuten Beltran sanoi, Vimpelille jäi enemmän opittavaa ottelusta. Eli Vedolle jäi aika paljon parantamisen varaa, kun taas uskon että Pattijoelta löytyy varastosta ikään kuin vähemmän näytettävää. Ei Pattijoen eväät toki syötyjä ole vielä, mutta Vimpeli on nyt tietenkin askeleen lähempänä finaalipaikkaa ja on mahdollisuus että sen kone aukeaa kunnolla vasta seuraavassa pelissä.

Onhan se toki kiva lyödä vapaa lyönti jokeen mutta nyt taktiikka oli kostautua. Uskon että peruspelillään Vimpeli ainakin tänään olisi pärjännyt paremmin kuin nyt pärjäsi.
Juurikin näin. Siellä ei toimittu nyt aivan kurinalaisesti ihan sitä perustaktiikkaa noudattaen. Ykköstilanteessa jäi turhan usein viimeiseen tai esimerkiksi kakkoselle vaihdon jälkeen toisella yritettiin läpäriä ja ei päästy ollenkaan täyttämään ykköspesää.

Pattijoen kannalta asetelma on kuitenkin sekin että tollaiset tiukat ottelut olisi hyvä voittaa sillä sarjassa saatetaan nähdä vielä sitäkin kun Vimpelin sisäpeli alkaa toimimaan kaikilla sylintereillään. Tänään näin ei ollut ja uskon että Vimpelillä on enemmän opittavaa ottelusta kuin Pattijoella. Yksi ottelun opetus oli se että Junnu pitää ottaa sivuun ja laittaa tilalle se Rinta-aho. Toinen juttu lienee se että kakkoskärjelle ei pidä antaa noin paljon vastuuta ja etenkään Parttimaata ei pidä tuhlata sinne.
Tässäkin sanoit samaa asiaa, mitä itsekin otin tuossa esille. Eli Vedon sisäpeliin voi kyllä hyvinkin löytyä vielä se vitos- & kutosvaihdekin.

Junnu Rantatorikka oli tosiaan aika kohmeessa ja ei ole kyllä päässyt vielä oikein lähellekään parasta tasoaan. Vahinko, miettii vaikka minkälaisessa kotiutusvireessä mies oli parhaillaan viime kaudella. Toki oli alkukaudesta hyvä jokeripaidassa, mutta sinne osastolle on nyt vähän liikaakin tunkua. Yksi vaihtoehto on myös laittaa jopa puolikuntoinen Dahlström sivuun ja Junnu siihen paikalle. Sielä on nyt pelinjohtaja Rantatorikalla mietinnän paikka, että miten päin palikat asettelee - runsaudenpulaa. Niin ja vielä Junnun ulkopelistä, että jos käsi on tuossa kunnossa, niin onko sitä sitten järkeä siellä ulkona pitää...

Tuo on myös totta, että ehkei kakkoskärjelle pidä antaa noin paljon vastuusta. Helppo toki nyt jälkeenpäin sanoa, kun ei tänään toiminut oikein yhtään, onhan se joskus toiminut tosi hyvinkin. Mutta ainakin tänään tuntui siltä, että olisi voinut suosiolla vierittää lyöntivuoron aina Kanalaan saakka ja lähteä sieltä nollalla palolla ja Parttimaa käyttämättönä (vaikkei ykköskärkikään parhaassa vireessä ollut, mutta se on huononakin päivänä sarjan eliittiä).
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
No kyllä Haapakoski aika vähän oli ratkaisemassa, se ratkaisija oli nimenomaan Puputti. Haapakoskihan vain juoksi edellä kotiin, joten aika rankkaa kotiinpäin vetoa väittää Ylivieskan miehen olleen kovinkaan merkittävässä roolissa superin aloittavalla.

Kärjen vuoren varma kentälle meno on supervuorossa aivan ratkaisevaa. Puputti siirsi huippunopean etenijän ykköseltä kakkoselle. Haapakosken kärkkyminen Puputin 3. lyönnillä avasi sauman Puputille lyödä kakkospuolelta jokeen ja tällä kertaa riskinotto kannatti. Haapakoski-Puputti kaksikko teki nuo kaksi pelin Vimpelille ratkaissutta supervuorojuoksua, joten minusta kaksikko oli ratkaisevassa roolissa, kun voitto jäi Vimpeliin.

Muutenkin nuohoojalta yksi huonoimmista näkemistäni peleistä. Eipä mennyt enää sadalla prosentilla kentälle.

Ei mennyt Sami tänään sadalla prosentilla kentälle, kuten tavallista on, mutta juoksi kuitenkin tänäänkin Vimpelin seitsemästä juoksusta neljä. Tärkeitä juoksuja Vimpelille, kun kakkoskärki ei ollut tänään parhaimmillaan.
 

NIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fucking Horseshit
Näköjään huominen Jymy-Kopla -matsi televisioidaan 4 Prolta. Klo 17 ennakkotunnelmat ja itse matsi 17.30 alkaen. No, ei siinä mitään, hauska se on nähdä Jymynkin otteita, mutta onhan toi Pron televisiointi aika naurettavaa, ettei tosipelien tullen näytetä ennen finaaleja kuin yksi matsi.
 

Black shadow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipswich Town
A-nuoret

Kouvola pudotti Sotkamon pronssipeliin voitoin 2-0. Kouvola sai vapaataipaleina 3 juoksua, joten paljon tasoitusta Jymy antoi.

Toisessa parissa Vimpeli kylvetti Siilinjärveä Rinta-Ahon (lyödyt 2+5, tuodut 5 ja kärkilyönnit 10/11) johdolla. Superissa pelaava Kanala ei ollut mukana lainkaan. Todellinen ihme olisi, jos Siilinjärvi finaaliin yltäisi.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kouvola sai vapaataipaleina 3 juoksua, joten paljon tasoitusta Jymy antoi.

Heh, Tapani Piri, Toni Kohosen seuraaja. Vitsiksihän tuo on tämän kauden aikana muuttunut, sillä Piri on ollut umpisurkea lautasen äärellä lähes koko kauden. Niko Korhonen sen sijaan pelasi hyvin kakkospolttajana, lisäksi nakutti miestä eteenpäin sadan prosentin teholla: meni kerran kärkenä kentälle, niittasi neljästi Vikströmin kakkoselle ja kerran vielä saman miehen kolmoselle. Ansaittu ykköspalkinto Korhoselle. Kova ottelutahti silti pojalla, kun tänään Kouvolassa edustusjoukkueen riveissä hakemassa toista välierävoittoa. Sama pätee tosin myös muutamaan Koplan kaveriin, jotka eilen pelasivat junnuissa ja tänään miehissä.

Positiivista tuossa Jymyn A-poikien tilanteessa on se, että muutama kaveri on vielä B-junnuikäinen. Ensi kaudella A-pojilla tullee olemaan todella kova joukkue, kuten Sotkamossa yleensä on tapana.

Perhana, kun osui iltavuoro tälle päivälle, onneksi Kopla-Jymy -ottelun näkee todennäköisesti jälkilähetyksenä Nelonen Pron nettisivuilta. Kunhan se joskus sinne ilmaantuu.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Heh, Tapani Piri, Toni Kohosen seuraaja. Vitsiksihän tuo on tämän kauden aikana muuttunut, sillä Piri on ollut umpisurkea lautasen äärellä lähes koko kauden.

Valitettavasti Piri on tainnut koko kauden olla enemmän ja vähemmän loukkaantunut. Pirinhän piti pelata myös ykkössarjaa Haapajärvellä ja Pesä-Kiilat oli laskenut paljon Pirin varaan edellisen loistokauden jälkeen. Noh, mies oli sivussa lähes koko kauden ja pätevää korvaajaa ei tilalle löytynyt. Vielä kun kopparipari loukkaantui, niin koko ulkopeli meni Haapajärveltä sen siliän tien. Vielä kun Pirillä ja Piiponniemellä oli iso rooli myös sisäpelissä, niin Haapajärvi hakee vauhtia alempaa. Surkea lopputulema kaudelle, jolta odotettiin ylempiä loppupelejä ja joukkueen piti olla kovin vuosikausiin. Näin se elämä joskus heittelee.

Älä Piriä ihan kokonaan unohda, vaikka huonon ottelun varmasti pelasikin. Tosin täytyy tässä todeta etten yhtään PeKin peliä tällä kaudella nähnyt, enkä edelliselläkään. Arviot Piristä vain ovat olleet melko hyviä, tuskin Kohosen tontille mies nousee, mutta rehellisyyden nimissä kuka niihin saappaisiin tällä hetkellä pystyisi astumaan? Ei ole sarjassa uutta Kohosta ja voi vähän aikaa mennä että sellainen edes tulee.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Arviot Piristä vain ovat olleet melko hyviä, tuskin Kohosen tontille mies nousee, mutta rehellisyyden nimissä kuka niihin saappaisiin tällä hetkellä pystyisi astumaan?

Kyllä Piristä kovaa pelimiestä on odoteltu ja sisällä sellainen on jo nyt. Lukkaripelissä vain on todella paljon kehitettävää, eilinen esitys kauden pohjanoteeraus. Kunhan ei pojalle käy niin kuin monelle muulle lupaavalle lukkarille: siirto johonkin koppariksi tai linjaan, kun lautasen äärellä homma ei toimi. Vaihtajana ja yleensäkin mailankäsittelijänä Piri on ikäluokkansa parhaimmistoa.

Kuka nousee Kohosen saappaisiin? No ei ehkä tule koskaan yhtä hyväksi kuin Kode, mutta kyllähän Toni Laakso on seuraava ykköslukkari tässä lajissa, ei kahta sanaa. Todennäköisesti jo nyt Kohosen jälkeen se toiseksi paras.
 

koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valitettavasti Piri on tainnut koko kauden olla enemmän ja vähemmän loukkaantunut. Pirinhän piti pelata myös ykkössarjaa Haapajärvellä ja Pesä-Kiilat oli laskenut paljon Pirin varaan edellisen loistokauden jälkeen. Noh, mies oli sivussa lähes koko kauden ja pätevää korvaajaa ei tilalle löytynyt. Vielä kun kopparipari loukkaantui, niin koko ulkopeli meni Haapajärveltä sen siliän tien. Vielä kun Pirillä ja Piiponniemellä oli iso rooli myös sisäpelissä, niin Haapajärvi hakee vauhtia alempaa. Surkea lopputulema kaudelle, jolta odotettiin ylempiä loppupelejä ja joukkueen piti olla kovin vuosikausiin. Näin se elämä joskus heittelee.

Haapajärveltä kotoisin olevana oli kyllä järkyttävä pettymys ja yllätys tuo Pekin tippuminen. Näin kauden aikana vain puolitoista peliä, eli en siltäosin pysty kommentoimaan joukkueen peliesityksiä kovin laajasti, mutta tilastojen perusteella kaaduttiin (loukkaantumisten lisäksi) jälleen kerran kotiuttajien puutteeseen. Samalla tuntuu ettei pelinjohto saa joukkuetta koskaan pelaamaan taitojensa ylärajoilla, perusteluna tähän ainaiset paikallistappiot Ylivieskalle (jolla tänäkin vuonna piti olla huomattavasti heikompi joukkue) ja toisaalta tuo koko loppukesän mahanlasku, saivatko yhtään pistettä juhannuksen jälkeen...
Vaikka Piiponniemi ja Jymyn avut varmasti lähtevätkin, pitää kuitenkin toivoa ettei joukkue ihan täysin hajoa sarjatason laskusta huolimatta, onhan siellä kumminkin kiitettävästi myös omia kasvatteja edustettuina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös