Pesiskausi 2009

  • 75 024
  • 487
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Nyt kun Vimpelin taktinen häviö on suoritettu, niin tänään tullaan taas Saarikentällä näkemään armoton ilotulitus, jossa Kossulla ei ole osaa eikä arpaa. Tämän iltainen ottelu tulee menemään Vedolle 2-0, kuten loputkin tämän parin ottelut. Taktinen häviö oli suoritettava siksi, että tulee enemmän kotipelejä ja näin saadaan enemmän euroja laariin. Edellisessä kotipelissä oli taas yleisöä enemmän kuin Vimpelissä on asukkaita.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Satuin selaamaan tapojeni vastaisesti Urheilulehteä, kun odottelin autoni katsastusta ja mieleen painui lähinnä se, että Toni Kohosta huhuiltiin hyvin vahvasti ensi kaudeksi Sotkamoon.

Yleensähän Urheilulehden huhut osuvat kohdalleen kerran 12:sta yrityksestä, mutta Kohonen lienee eri juttu, hänhän on kyseisen aviisin kansikuvapoika ja ilmeisesti läheisessä suhteessa lehden tai ainakin jonkun toimittajan kanssa. Sinänsä Kode olisi järkevä hankinta, koska toisi sitä kotiuttajavoimaa, mutta en jaksa uskoa tähänkään huhuun. Toisaalta joukkue kestäisi Komulaisen jatkaessa parit lautaskammotkin. Vaihto Komulainen - Kohonen ei oikein inspiroi, jos pitäisi valita, niin Janiin päätyisin.

Tulipa vain mieleen, että minäkään en ole täydellinen, luin sitä perhanan Urheilulehteä.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Satuin selaamaan tapojeni vastaisesti Urheilulehteä, kun odottelin autoni katsastusta ja mieleen painui lähinnä se, että Toni Kohosta huhuiltiin hyvin vahvasti ensi kaudeksi Sotkamoon.
En oikein usko tuota huhua. Lahtisella on soppari Superjymyn mukaan ensi kauden loppuun ja hän on pelannut kelpo kauden, joten mitä Jymy tekisi Kohosella.
 

Unchained

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse en näkisi Kohosen siirtymiselle Jymyyn mitään järkevää selitystä. Mies tienaa KPL:ssä helvetin paljon paremmin(kiitos Aslak), joukkueella on mahdollisuus menestymiseen kuten Sotkamolla ja vaimolla on hyvin töitä. Jymylläkin kun tosiaan on Lahtisen kanssa sopimusta vielä vuosi jäljellä, ei ole mitään saumaa siirron toteutumiseen.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
No saisi ainakin paremman lukkarin ja sisäpelaajan. Tai no Suomen parhaan pesäpalloilijan - eivät muuta.

Hah! Oli Suomen paras, kun sai pelata Suomen parhaiden pelaajien kanssa Suomen parhaassa joukkueessa. Sotkamon vuosien jälkeen vain taantunut, vaikka huippulukkari onkin. Jymyllä ei ole mitään syytä vaihtaa Lahtista Kohoseen, kumpikaan ei ole merkittävästi toista parempi tai huonompi. Haluaisin kuitenkin jotain todisteita paremmasta lukkarista ja sisäpelaajasta.

Pysyköön vain KPL:ssa, rahan peräänhän Kode aina on ollut, koska puoliammattilainen on ja Koplallahan ei ole Kohoselle muuta annettavaa kuin raha. Täydellinen yhtälö.

3-0 ja Suutarisen vaihdot toimivat aika hyvin.
 
Pysyköön vain KPL:ssa, rahan peräänhän Kode aina on ollut, koska puoliammattilainen on ja Koplallahan ei ole Kohoselle muuta annettavaa kuin raha. Täydellinen yhtälö.

Ja paikka asua missä kaveria ei vainota hullun lailla kylähullujen toimesta. Saa nyt nähdä mikä on Kohosen ratkaisu.. uuden asunnon osti ainakin Kouvolasta taannoin. Mun puolesta paikan voisi antaa eräälle junnulupaukselle Kouvolasta ja samalla satsata tulevaisuuteen.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Eiköhän siihen Kohosen ratkaisuun vaikuta aika paljon myös muiden ratkaisut, eikös kaverilla ole sopimus myös ensi kesästä? Se pitäisi varmaankin ensin ostaa ulos ja tuskin halvalla onnistuisi.

Ihme on, jos ei Kouvolassa jatka.
 

Unchained

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja paikka asua missä kaveria ei vainota hullun lailla kylähullujen toimesta. Saa nyt nähdä mikä on Kohosen ratkaisu.. uuden asunnon osti ainakin Kouvolasta taannoin. Mun puolesta paikan voisi antaa eräälle junnulupaukselle Kouvolasta ja samalla satsata tulevaisuuteen.

Aalto on helvetin lahjakas, mutta onko Aslak valmis ottamaan joukkueeseensa hiomattomattomia timantteja? Aalto ensi kaudeksi IPV:n kasvamaan korkoa, jonka jälkeen Kouvolaan suureen rooliin.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Satuin selaamaan tapojeni vastaisesti Urheilulehteä, kun odottelin autoni katsastusta ja mieleen painui lähinnä se, että Toni Kohosta huhuiltiin hyvin vahvasti ensi kaudeksi Sotkamoon.

Yleensähän Urheilulehden huhut osuvat kohdalleen kerran 12:sta yrityksestä, mutta Kohonen lienee eri juttu, hänhän on kyseisen aviisin kansikuvapoika ja ilmeisesti läheisessä suhteessa lehden tai ainakin jonkun toimittajan kanssa. Sinänsä Kode olisi järkevä hankinta, koska toisi sitä kotiuttajavoimaa, mutta en jaksa uskoa tähänkään huhuun. Toisaalta joukkue kestäisi Komulaisen jatkaessa parit lautaskammotkin. Vaihto Komulainen - Kohonen ei oikein inspiroi, jos pitäisi valita, niin Janiin päätyisin.

Tulipa vain mieleen, että minäkään en ole täydellinen, luin sitä perhanan Urheilulehteä.

Luit tapojesi vastaisesti Urheilulehteä ja silti tiedät kertoa, että huhut osuvat kohdalleen suhteella 1/12 ? No joo, mutta kerrottakoon nyt Urheilulehden säännöllisenä lukijana, että tuosta siirrosta on kirjoitettu jo kahdessa peräkkäisessä numerossa. En kyllä näe mitään järkeä tuossa kirjoittamassasi "sitä kotiuttajavoimaa" teemassa. Minusta Sotkamo ei tarvitse mitään kotiuttajavoimaa vaan toimivamman ykköskärjen. Mistähän Komulaisen lautaskammosta ja vaihdosta Kohoseen muuten kirjoitat ?

Hah! Oli Suomen paras, kun sai pelata Suomen parhaiden pelaajien kanssa Suomen parhaassa joukkueessa. Sotkamon vuosien jälkeen vain taantunut, vaikka huippulukkari onkin. Jymyllä ei ole mitään syytä vaihtaa Lahtista Kohoseen, kumpikaan ei ole merkittävästi toista parempi tai huonompi. Haluaisin kuitenkin jotain todisteita paremmasta lukkarista ja sisäpelaajasta.

Pysyköön vain KPL:ssa, rahan peräänhän Kode aina on ollut, koska puoliammattilainen on ja Koplallahan ei ole Kohoselle muuta annettavaa kuin raha. Täydellinen yhtälö.

3-0 ja Suutarisen vaihdot toimivat aika hyvin.

Ja on edelleen paras. Annan kyllä erittäin suuren tunnustuksen Kohosen panokselle Jymy-vuosina. Minusta Kohonen teki Jymystä paremman eikä päinvastoin.

No nyt meni tuo vaihtokuvio oikein. Itse pidän tosiaan Kohosta edelleen parempana pelaajana niin ulkona kuin sisälläkin - kokonaisuutena. Joissain yksittäisissä asoissa Lahtinen vetää kuitenkin pidemmän korren. Todisteeksi Kohosen paremmuudesta (vielä) kelvannee esim. tämän kauden tilastot: Kohonen pesi Lahtisen joka tilastossa (lyödyt, tuodut, kl, tehopörssi) ja vielä varsin selvästi. Lisäksi IS-tähdissä valovuoden mittainen etumatka Lahtiseen. Lahtinen on kuitenkin osoittanut olevansa todellinen ratkaisupelaaja niin sisällä kuin ulkonakin ja uskon, että ensi kaudella nähdään entistä parempi Lahtinen, kun oppivuosi Jymyssä on takana. Tältä osin en siis allekirjoita Urheilulehden jankuttamista Lahtisen epäonnistumisesta Jymyssä. Summa summarum: Kohonen, niin mielelläni kuin sinut Jymyssä näkisinkin, niin kuitenkin ei kiitos. Luotto Lahtiseen ei vanku.

Ja paikka asua missä kaveria ei vainota hullun lailla kylähullujen toimesta.

Huh huh, niinkö sinulle on kerrottu ?
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Sotkamon kotiuttajat.

Tuli tuossa kuultua Nälkämaan laulu, joka herätti sisäisen kainuulaiseni tutkimaan tarkemmin Jymyn pelaajien edesottamuksia Kitee-sarjassa.

Pakkohan se on sanoa, että isojen pelien mies on isojen pelien mies. Roope Korhonen oli viime kaudella ihan unessa, pudotuspeleissä heräsi ja finaaleissa oli paras sotkamolainen. Tällä kaudella Roope oli vähintään yhtä unessa, vaikka olikin Jymyn toiseksi paras lyöjätilastossa. Runkosarjassa 24 ottelussa 30 tavallista lyönyt Roope on nyt kolmessa pudotuspeliottelussa lyönyt yhden kunnarin lisäksi seitsemän tavallista.

Toiseksi paras sotkamolainen pudotuspeli-iskijä on ollut runkosarjan ykkönen, Mikko Lahtinen. Kaksi kunnaria ja neljä tavallista on Laken saldo, Lahtinen on muuten tällä kaudella kiertänyt Kiteetä vastaan kolme neljästä tekemästään kunnarista. Myös Immo Rautiaisen viisi lyötyä herättää lupauksia siitä, että runkosarjassa uinunut kotiutusosasto olisi vihdoin ja viimein herännyt. Vielä, kun Komulaisen lyönti osuisi keppiin, niin kultajuna voisi mennä loppuun asti.


Joukkuetilastoja pudotuspeleissä.

Pattijoen Urheilijat - Hyvinkään Tahko
- voitot 2-1
- jaksot 4-3
- juoksut 31 - 22

Kouvolan Pallonlyöjät - Oulun Lippo
- voitot 2-1
- jaksot 5-2
- juoksut 16-8

Vimpelin Veto - Koskenkorvan Urheilijat
- voitot 2-1
- jaksot 4-2
- juoksut 24-8

Sotkamon Jymy - Kiteen Pallo
- voitot 3-0
- jaksot 6-1
- juoksut 30-15

Mitä tästä opimme? Yleensä kivikova Sotkamon ulkokenttä on ollut yllättävän kovilla tässä sarjassa, mutta toisaalta Jymyn kotiutusosasto on ollut mestaruusvauhdissa, kuten jo ylemmäs kirjoitinkin. Pattijoella ja Hyvinkäällä puolestaan ei ole ulkokenttiä ollenkaan, hauska sarja varmasti katsojille.

Luit tapojesi vastaisesti Urheilulehteä ja silti tiedät kertoa, että huhut osuvat kohdalleen suhteella 1/12 ?

Selviää muun muassa Jatkoajan Vapaan keskustelun UK-ketjusta.

Mistähän Komulaisen lautaskammosta ja vaihdosta Kohoseen muuten kirjoitat ?

Mikäli Kohonen saapuisi Sotkamoon, olisi joukkueessa kolme lukkariksi kelpaavaa kaveria. Komulaisella tosin ollut pari vuotta jonkinlaisia ongelmia lautasen äärellä, mutta pärjäisi monessa joukkueessa myös lukkarin roolissa. Jos joukkueessa olisi kolme lukkaria, se kestäisi parin miehen lautaskammon, vrt. Pattijoki, jolla on nyt kolme lukkaria ja jokainen antaa vapaataipaleella vähintään yhden per ottelu.

Jos taas Komulainen on lähdössä esimerkiksi Ouluun ja Kohonen hankittaisiin ikäänkuin Janin tilalle, olisin helvetin pettynyt.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
No saisi ainakin paremman lukkarin ja sisäpelaajan. Tai no Suomen parhaan pesäpalloilijan - eivät muuta.
Ymmärrettävästi katsot värilasien läpi, kaipa Kohonen on tilastojen perusteella parempi sisäpelaaja ja lukkarinakin kokeneempi. En lähtisi kuitenkaan väittämään häntä oikopäätä paremmaksi lukkariksi enkä varsinkaan Suomen parhaaksi pesäpalloilijaksi. Parhaimpien joukossa hän epäilemättä on. Lahtinen on kuitenkin nouseva tähti ja tulevaisuuden iso nimi. Itsekin tuossa kommentoit, että Kohosen paikan voisi antaa tulevaisuuden nimelle, miksi sitten muualla ei toimittaisi samoin.

Ylipäätään joukkueessa (Sotkamossakin) on ihan turha pitää kolmea lukkaria. Missä nämä kaksi muuta pelaisivat yhden hoitaessa hommia? Komulainen polttolinjassa juu, mutta Kohonen ja Lahtinen ovat lukkareita enkä ole kuullut heidän pelanneen muilla ulkopelipaikoilla. Jälkimmäisillä tuskin olisi kiinnostusta istuskella jokereina penkillä odottelemassa kollegan mahdollista lautaskammoa. Koko ajatus on silkkaa toiveunta ja epärealistinen.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Jos taas Komulainen on lähdössä esimerkiksi Ouluun ja Kohonen hankittaisiin ikäänkuin Janin tilalle, olisin helvetin pettynyt.

Samma här. Niin, tiedä sitten mistä nuo sitkeät huhut ovat peräisin, mutta ainoa tilanne, jossa tuota voisi jotenkin järjellä selittää olisi, että SEKÄ Komulainen ETTÄ Lahtinen jättäisivät Jymyn tämän kauden jälkeen. Kyllähän markkinoilla on välillä huudeltu, että Jymy ei olisi ollut tyytyväinen Lahtiseen. Vaikea kuitenkaan enää ainakaan uskoa ellei Lahtinen ole sitten vetänyt hernettä nenään ja ilmoittanut ei-jatkohaluistaan Jymyssä..

Mukavaahan näitä huhuja on kuitenkin spekuloida ja mielenkiintoista kyllä seurata syksyn siirtomarkkinoita. Haapakoskea viedään myöskin Lippoon ensi kaudeksi. Olis kelvannu meillekin..Tai no, ei ehkä sittenkään. Kivinen = rocks.
 

Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ylipäätään joukkueessa (Sotkamossakin) on ihan turha pitää kolmea lukkaria. Missä nämä kaksi muuta pelaisivat yhden hoitaessa hommia? Komulainen polttolinjassa juu, mutta Kohonen ja Lahtinen ovat lukkareita enkä ole kuullut heidän pelanneen muilla ulkopelipaikoilla.
Välihuomautuksena keskusteluun, että Kohonen on pelannut myös ulkokentällä. Siitä on tosin aikaa jo jonkinverran vierähtänyt, mutta kuitenkin. Silloin muuan J. Holttinen hääri lautasen äärellä, eikä Kohosella vielä silloin ollut eväitä syrjäyttää Holdea.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Eikös Kohonen pelannut kevään harjoitusotteluissakin linjassa?

Pääsääntönä on, että lukkari kyllä oppii pelaamaan esimerkiksi linjassa, mutta toisinpäin se ei oikein onnistukaan. Vähän niin kuin sentteri voi pelata laidassa, mutta laitahyökkääjä harvemmin keskellä. Mutta kohtalaisen turhaa, kun Kode tuskin minnekään Kouvolasta on lähdössä, jospa UL yrittää miehen liksaa saada ylemmäs?

Terveisin vanha lukkari, joka pelasi myös linjassa. (Lukkarina ja siepparina yhtä aikaa, kun pelikaverit olivat niin paskoja.)
 

Kolokettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KoU, HJK, AS Roma, Chelsea
Vimpelin Veto - Koskenkorvan Urheilijat
- voitot 2-1
- jaksot 4-2
- juoksut 24-8

Mitä tästä opimme?

Valhe, emävalhe, tilasto.

Ite sain nimittäin Vimpeli-Koskenkorvan juoksuiksi 19-10 eikä 24-8.

Saattaa tuntua monesta merkityksettömältä seikalta, mutta omaa silmääni hivelee mieluummin tämä oikea juoksuero.

Mutjoo, ehkä kertoo itsetunnosta ja luotosta joukkuetta kohtaan että tämmösestäkin pitää älähtää. :) Mut ei toi tasoero sentään noin suuri ole.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Ite sain nimittäin Vimpeli-Koskenkorvan juoksuiksi 19-10 eikä 24-8.

Sori, katsoin vain nopeasti päässä laskien, enkä edes tarkistanut jälkikäteen. Olisiko mennyt yksi peli kaksi kertaa ja yksi jäänyt kokonaan pois. Piti vielä loppuun laittaa, että saa korjata, mutta sekin sitten unohtui.
 

armand

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotiseudun joukkueet
UP-V - KaMa

Eilen nähtiin Ulvilassa paikallisderby tällä kertaa varsin leppoisissa tunnelmissa. Ulvila oli varmistanut nousunsa Superpesikseen jo pari kierrosta aikaisemmin, Kankaanpäällä olisi voitolla ollut vielä mahdollisuus taistella Kirin kanssa kakkossijasta ja kotiedusta nousukarsintoihin.

Asetelma kentällä oli hämmentävä. Rento ja vapautunut UPV vei hymy huulilla ja puolivaloilla halutonta naapuria kuin pässiä narussa puhtaasti 2-0. Tunnelma KaMan kaarella oli kuin iltapäivätreeneissä. Ei elämää eikä mitään paikallispelin jännitettä. Taitaa henki porukan sisällä olla aika huono tai sitten joku muu touhussa mättää pahasti. Veikkaan Kirille toisen nousijan paikkaa.

UPV sai nyt sen Superpesispaikan, joka sille olisi kuulunut jo vuosi sitten. Kiitos Kankaanpään kabinettikähminnän joukkue ja seuran taustat ovat saanut kypsyä ja kasvaa vielä vuoden ykkösessä. Nyt Ulvilassa ollaan varsin luottavaisin mielin tulevaisuuden suhteen. Toivottavasti Ulvilasta saadaan uusi pysyvä jäsen Superiin ja tänne Satakuntaankin pysyvä miesten superin joukkue muutaman vuoden tauon jälkeen.

Tunteeko kukaan tarkemmin Kankaanpään tilannetta? Kuhiseeko taustoissa vai mistä porukan apaattisuus johtuu?
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kainuun kultajuna raivasi sitten neljässä ottelussa neljällä voitolla Kiteen pois tieltään ja meni samantien neljän parhaan joukkoon. Ratkaiseva neljäs ottelu oli tilastojen valossa yhden joukkueen heiniä, Jymy vei ottelun puhtaasti 2-0 (9-2, 7-1), joten voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Kiteeltä loppui bensa.

Lyöntipuoli toimii pikkaisen eri malliin kuin mitä runkosarjassa. En valita. Kiitos Jymy!
 

Sammeri2

Jäsen
Kiteen pelaajista puolella oli liput Nightwish:n huomiselle Savonlinnan keikalle, joten tulos oli jo ennalta arvattavissa.
Olisihan se ollut suurin yllätys puolivälierissä, jos Sotkamo olis tippunut jatkosta.
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Käväisinpäs päivällä katsomassa Raksilassa Lippo-Kouvola pelin, joka lopulta päättyi Lipon voittoon ja sarja tasoittui lukemiin 2-2.

Eli tässäkin on kaikki auki. Sarjassa ainakin toistaiseksi vasta toista kauttaan superissa pelaava Lipon Hannu Huuskonen haastaa virkaveljensä Kohosen aivan mallikkaasti. Sanoin että tässä sarjassa, en Vuoden Lukkari -kisassa. Sisäpelaajana Huuskonen ei ole Kohosen tasoa eikä hänen roolinsakaan ole joukkueessaan niin suuri ja tärkeä kuin Kohosen, mutta onnistuipa Huuskonen lyömään ottelussa kuitenkin kaksi juoksua. Eli, vaarallinen mailamies kun paikan saa.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana tästä parista sellaista että Kohonen on pelannut Lipossa (puolisen kautta 90-luvun puolivälissä, tästäkin ajasta osan kopparina) ja Huuskonen on kuulunut KPL:n vahvuuteen. Pelaamaan Huuskonen ei ikinä päässyt Kouvolan joukkueessa, sillä KPL hankki Kohosen ja Huuskonen siirtyi muualle.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Siitä on tosin aikaa jo jonkinverran vierähtänyt, mutta kuitenkin. Silloin muuan J. Holttinen hääri lautasen äärellä, eikä Kohosella vielä silloin ollut eväitä syrjäyttää Holdea.
Itse asiassa Kohonen taisi jo tuolloin 20-vuotiaana olla Holttista parempi lukkari, mutta silloinen Kiteen pj Aki Pöntinen ei halunnut tai uskaltanut nuorempaa peluuttaa. Ei Holttinenkaan toki huono ollut, mutta Koden lahjakkuudesta ja taidoista kertoi jotain se, että jo tuon ikäisenä meni Holttisen ohi kokonaisuudeessaan.

Kohosen vaikea luonne tuli esiin, kun pelipaikkaa ei irronnut lukkarina. Kohonen pelasi tosiaan linjassa ja kolmospolttajana. Väitetään, että yhdessä pelissä hän tahallaan päästi helpon pallon läpi ja vastustaja (muistelen, että olisi ollut Seinäjoki...) sai sillä ainakin jakso- tai jopa otteluvoiton. Tämän jälkeen Kode siirtyi Oulun Lipon lukkariksi loppukaudeksi.

Kohosen (samoin kuin Jani Komulaisen) lahjakkuudesta pesäpalloon kertoo se, että hän oli "vieraalla" pelipaikalla ulkona polttajanakin todella hyvä - jos vaan halusi ja itse ei siis halunnut.

Tämä tapahtui vuonna 1996. Samana syksynä kauden jälkeen Kiteellä pistettiin taustoja myöten kaikki uusiksi. Kohonen haettiin takaisin Oulusta ja nyt nimenomaan lukkariksi. Holttinen taas meni silloin vuorostaan Lippoon voittaen mm. mestaruuden 1998. Ja edelleen kuvioissa Holttinen palasi Kiteelle siinä vaiheessa, kun Kode siirtyi Sotkamoon. Kohonen pelasi monta kautta Jymyssä, kunnes palasi Kiteelle vuonna 2004 - lukkariksi. Tässä vaiheessa Holttinenkin oli vielä Kiteen joukkueessa, mutta lopulta lähti kesken kauden, kun ei sopeutunut jokerin rooliin, tämä taisi olla ainakin virallinen selitys.

Joten aika monessa kuviossa Kohosen ja Holttisen tiet ovat kohdanneet mielenkiintoisella tavalla.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
PattU-Tahko 4-0
KPL-Lippo 4-0
Vimpeli-Kossu 4-0
SoJy-Kitee 4-0

Vanha intoutui liikaa tuijottamaan runkosarjaa. No, onneksi omat ei sentään pettäneet. Täytyy kyllä sanoa, että Kouvolalla ja Vimpulalla alkaa kohta mennä löysät pöksyyn. Yllättäviä tuloksia kerrassaan. Mutta edelleen ajatus on se, että välierissä kohtaavat PattU-SoJy & KPL-Vimpeli.

Kiteen pelaajista puolella oli liput Nightwish:n huomiselle Savonlinnan keikalle, joten tulos oli jo ennalta arvattavissa.
Olisihan se ollut suurin yllätys puolivälierissä, jos Sotkamo olis tippunut jatkosta.

Paljonko siis tuli pitkävedossa ? Mitähän Pirinen on ollut tuosta mieltä ? Ja kyllähän suurin yllätys olisi, jos Kouvola tai Pattijoki lähtisivät laulukuoroon.

Joka tapauksessa nätti sarja Sotkamolta. Viimeisessä pelissä varsinkin tilastot erittäin mieluisaa luettavaa: Hartikainen 1/2, Suutarinen 1/2 (way to go Lauri), Komulainen 0/1 (olikohan Janillakin lippu keikalle ?), Lahtinen 3/2, R. Korhonen 3/1, I. Rautiainen 4/1, M. Korhonen 1/1, K. "turhake" Rautiainen 1/1, Ja. Heikkinen 0/1 (7:stä yrityksestä kerran kentälle..) ja sokerina pohjalla Kivinen 1+0/4.

Kiitos pojat. Tästä on hyvä jatkaa.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Itse asiassa Kohonen taisi jo tuolloin 20-vuotiaana olla Holttista parempi lukkari, mutta silloinen Kiteen pj Aki Pöntinen ei halunnut tai uskaltanut nuorempaa peluuttaa. Ei Holttinenkaan toki huono ollut, mutta Koden lahjakkuudesta ja taidoista kertoi jotain se, että jo tuon ikäisenä meni Holttisen ohi kokonaisuudeessaan.

Kohosen vaikea luonne tuli esiin, kun pelipaikkaa ei irronnut lukkarina. Kohonen pelasi tosiaan linjassa ja kolmospolttajana. Väitetään, että yhdessä pelissä hän tahallaan päästi helpon pallon läpi ja vastustaja (muistelen, että olisi ollut Seinäjoki...) sai sillä ainakin jakso- tai jopa otteluvoiton. Tämän jälkeen Kode siirtyi Oulun Lipon lukkariksi loppukaudeksi.

Kohosen (samoin kuin Jani Komulaisen) lahjakkuudesta pesäpalloon kertoo se, että hän oli "vieraalla" pelipaikalla ulkona polttajanakin todella hyvä - jos vaan halusi ja itse ei siis halunnut.

Tämä tapahtui vuonna 1996. Samana syksynä kauden jälkeen Kiteellä pistettiin taustoja myöten kaikki uusiksi. Kohonen haettiin takaisin Oulusta ja nyt nimenomaan lukkariksi. Holttinen taas meni silloin vuorostaan Lippoon voittaen mm. mestaruuden 1998. Ja edelleen kuvioissa Holttinen palasi Kiteelle siinä vaiheessa, kun Kode siirtyi Sotkamoon. Kohonen pelasi monta kautta Jymyssä, kunnes palasi Kiteelle vuonna 2004 - lukkariksi. Tässä vaiheessa Holttinenkin oli vielä Kiteen joukkueessa, mutta lopulta lähti kesken kauden, kun ei sopeutunut jokerin rooliin, tämä taisi olla ainakin virallinen selitys.

Joten aika monessa kuviossa Kohosen ja Holttisen tiet ovat kohdanneet mielenkiintoisella tavalla.

Mukavaa luettavaa. Holttisen muistan hyvin jo 90-luvun alusta ja silloisesta IPV:sta. Kausien -90 ja -91 finaalisarjat ovat vieläkin muistoissa varsin hyvin. Liekö Bragge muistellut niitä tänään Rantakentällä ?

Niin kuin aiemmin kirjoitinkin, Kohosesta jäi lämpimät muistot Jymy-vuosilta ja todellakin mies nosti läsnäolollaan joukkueen omiin sfääreihin, jos ei se sitä ole ollut muutenkin viimeiset 20 vuotta. Ehkä eniten sydämen tykytyksiä onkin aiheuttanut juuri tuo kausi 2004, kun Kohonen palasi Kiteelle ja finaaleissa kohtasivat "yllättäen" runkosarjan ylivoimaisesti voittanut Sotkamo, mutta ylemmässä loppusarjassa keulapaikan ottanut Kitee. (Välikommenttina muuten, että runkosarjan viimeisessä ottelussa Sotkamo voitti Kuopion 2-0 (3-1, 24-2). Kuopiossa pelasivat tuolloin mm. Haapakoski, Haataja, Perttula, Lahtinen, Niinikoski & Joukainen.)

Ratkaiseva 3.finaali pelattiin Kiteellä, voitot 1-1. Ensimmäinen jakso meni Jymylle 2-3 ja toinen jakso kotijoukkueelle 2-1. Koitti supervuoro, jossa Kitee aloitti sisältä ja jäi ilman juoksuja. Sotkamon tullessa sisävuoroon saatiin tilanne, jossa kentällä oli yksi etenijä ja lyöntivuoroon tuli Jarkko Kokko. Mies löi pallon maisemiin ja tuloksena kunnari ja yksi tavallinen ja samalla (4. peräkkäinen) mestaruus. Tuota hetkeä ei voi unohtaa. Vuoden -90 mestaruuden jälkeen se toiseksi maukkain kauden päätös.

Nostalgiakommentointi..
 

KIMPE

Jäsen
Onpas mennyt tiukaksi nämä pleijaritparit. Alkuun ajatellen kaikkien piti olla "läpihuutojuttuja" ja sarjan etukäteen MIELESTÄNI tiukin pari menikin poikki 4-0. Vimpelillä ja Kouvolla on ollut yllättäviä vaikeuksia etukäteen heikompiaan vastaan, vaikkakin uskon että molemmat klaaraavat itsensä välieriin. Tulee suhteellisen mielenkiintoiset parit ja puolivälierien aikana mestarisuosikiksi on noussut SoJy, joka on parantunut peliään kuin sika jouksuaan. Toisaalta onhan se jotenkin "normaalia", että tässä vaiheessa vuotta siellä Sotkamossa herätään.

Urheilulehden siirtohuhuista sen verran, että ne kaikki ( noh ainakin 90%) ovat Tokkarin kirjoittamia ja jo tämänkin takia niiden arvo laskee mielestäni hyvin alas. Jos jotain siirtohuhuja heittelee tähän Vimpelin suunnalta, niin Puhtimäki on todennäköisesti tulossa ensi kaudeksi lukkaroimaan ja Hietakangas lopettaa( lue siirtyy Ulvilaan) ja JoMa:n Hylkilä on ollut katsomassa Vimpelissä pelejä/peliä ( ainakin KiPaa vs) ja "yleisestikkin" häntä on huhuiltu Vimpelin suunnalle.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös