En löytänyt vastaavaa ketjua, mutta mieleni teki päästä avautumaan eräästä ongelmallisesta sukulaissuhteesta.
Minulla on kolme sisarusta, joista kaksi on n. 10 vuotta vanhempia ja yksi kaksi vuotta nuorempi. Viimeksi mainittuun kaksi vuotta nuorempaan siskooni minulla on ollut pienestä pitäen läheiset välit, tavallaan hyvässä ja pahassa. Tarkoitan, että pienenä tappelimme paljon, mutta toisaalta kyllä meistä toisillemme seuraakin paljon oli. Ja mielestäni yläaste- ja lukioiässä välimme olivat oikeinkin hyvät.
Nyt vanhemmiten ja perheiden perustamisen jälkeen on ilmennyt omituisia ongelmia, mikä on viilentänyt välejämme aika lailla. Asumme noin kilometrin päässä toisistamme, mutta lasten syntymäpäiviä lukuun ottamatta emme oikeastaan tapaa, mikä on aika surullista. Mutta eipä kauheasti tee mielikään.
Yksi ongelma on erilainen suhtautumisemme lasten kasvattamiseen. Vaimoni kanssa olemme kai aika konservatiiveja. Pyrimme pitämään lapset kurissa ja nuhteessa, kuitenkin lämmöllä, joka toivottavasti välittyy heille. Siskollani taas tuntuu olevan periaate, että lapset ovat aina jalustalla. Hänen lapsiaan pitäisi koko ajan ihastella ja vaikkapa juuri syntymäpäiväkekkereillä kaikkien ihmetellä hänen lastensa esityksiä yms. Samapa se, oltiinpa sitten heillä tai meillä. Ja sikäli huvittavaa, kun meillä on suunnilleen saman ikäisiä lapsia. Mieluiten sitä ihastelee ihan omia lapsiaan, ei toisten lapset ikinä samalla tavalla säväytä, sori vaan!
Jotenkin homma on usein sellaista sirkusta ja showta ja meteliä, että sitä ei jaksa. Tuosta syystä luovuimme yhteisistä sukujoulunvietoistakin muutama vuosi sitten, mikä onkin ollut ihanan vapauttavaa.
Mitä lasten kasvattamisen eroavaisuuksiin tulee, voi osansa olla siinä, että siskoni mies on ruotsalainen. Fiksu ja helvetin nasta tyyppi. Mutta mitä Ruotsissa nyt olen työnikin kautta paljon pyörinyt, olen usein todennut melko isoja eroa juuri näissä kasvatusasioissa. En ole kuitenkaan yksin ajatusteni kanssa, myös vanhempi siskoni on monesti pyöritellyt päätään nuoremman siskomme tavoille. Ja jopa vähän uskaltanut kritisoidakin.
Miksi nyt asiasta innostuin kirjoittamaan, johtuu siitä, että alkoi tuossa vituttaa oikein kunnolla kun puhkesi kylmä sota, yllättäen aiheesta lasten syntymäpäivät. Pikkusiskollani on ärsyttävä tapa ottaa todella pienistä asioista nokkiinsa. Ärsyttävä on myös tapa kysellä kaikilta ihmisiltä etukäteen, että milloin sopisi syntymäpäiviä viettää. Minusta kutsut lähetetään, ja jos nyt kellekään ei käy, sitten kutsutaan uudestaan toiselle ajankohdalle. Muuten bubimaisesti todeten juhlitaan juhlat niiden kesken jotka paikalla ovat.
Kylmä sota puhkesi siitä, kun olimme vastanneet päivän x käyvän meille. Ongelma oli se, että sitten kun virallinen kutsu lopulta tuli, oli aloitusaika rukattu sen verran aikaiseksi, että vanhimmat lapseni ovat silloin harrastuksissaan ja vaimoni heitä kuskaamassa. Meille tämä ei olisi ongelma, minä menisin edustamaan perhettämme nuorimman lapsemme kanssa. Pikkusiskolleni tämä oli kuitenkin riittävä syy vetää jälleen herneet nenään: "teillehän piti sopia tuo päivä". No niin perkele sopiikin, mutta ei välttämättä jokaiselle!
Ihmettelen muutenkin tuota oletusta, että aina jokaisen pitäisi paikalle saapua. Minunkin kaksi vanhinta lastani alkavat olla sen ikäisiä, että intressit alkavat olla muualla kuin serkkulasten syntymäpäivillä. Toki hyvään käytökseen kuuluu muistaa toisten merkkipäiviä, mutta katson kyllä sormien läpi jos juhlat osuvat samaan aikaan esimerkiksi tavoitteellisten treenien kanssa. Minulle ei ikinä ole ollut ongelma se, että vanhempi siskoni ei suinkaan joka kerta ole saanut kekkereille koko perhettä mukaansa. Kerran oli jopa kokoonpanona pelkästään perheen nuoret aikuiset lapset, kun menevillä vanhemmilla oli samaan aikaan muuta menoa.
Avautukaapa muutkin ongelmallisista perhe- ja sukulaissuhteistanne!
Minulla on kolme sisarusta, joista kaksi on n. 10 vuotta vanhempia ja yksi kaksi vuotta nuorempi. Viimeksi mainittuun kaksi vuotta nuorempaan siskooni minulla on ollut pienestä pitäen läheiset välit, tavallaan hyvässä ja pahassa. Tarkoitan, että pienenä tappelimme paljon, mutta toisaalta kyllä meistä toisillemme seuraakin paljon oli. Ja mielestäni yläaste- ja lukioiässä välimme olivat oikeinkin hyvät.
Nyt vanhemmiten ja perheiden perustamisen jälkeen on ilmennyt omituisia ongelmia, mikä on viilentänyt välejämme aika lailla. Asumme noin kilometrin päässä toisistamme, mutta lasten syntymäpäiviä lukuun ottamatta emme oikeastaan tapaa, mikä on aika surullista. Mutta eipä kauheasti tee mielikään.
Yksi ongelma on erilainen suhtautumisemme lasten kasvattamiseen. Vaimoni kanssa olemme kai aika konservatiiveja. Pyrimme pitämään lapset kurissa ja nuhteessa, kuitenkin lämmöllä, joka toivottavasti välittyy heille. Siskollani taas tuntuu olevan periaate, että lapset ovat aina jalustalla. Hänen lapsiaan pitäisi koko ajan ihastella ja vaikkapa juuri syntymäpäiväkekkereillä kaikkien ihmetellä hänen lastensa esityksiä yms. Samapa se, oltiinpa sitten heillä tai meillä. Ja sikäli huvittavaa, kun meillä on suunnilleen saman ikäisiä lapsia. Mieluiten sitä ihastelee ihan omia lapsiaan, ei toisten lapset ikinä samalla tavalla säväytä, sori vaan!
Jotenkin homma on usein sellaista sirkusta ja showta ja meteliä, että sitä ei jaksa. Tuosta syystä luovuimme yhteisistä sukujoulunvietoistakin muutama vuosi sitten, mikä onkin ollut ihanan vapauttavaa.
Mitä lasten kasvattamisen eroavaisuuksiin tulee, voi osansa olla siinä, että siskoni mies on ruotsalainen. Fiksu ja helvetin nasta tyyppi. Mutta mitä Ruotsissa nyt olen työnikin kautta paljon pyörinyt, olen usein todennut melko isoja eroa juuri näissä kasvatusasioissa. En ole kuitenkaan yksin ajatusteni kanssa, myös vanhempi siskoni on monesti pyöritellyt päätään nuoremman siskomme tavoille. Ja jopa vähän uskaltanut kritisoidakin.
Miksi nyt asiasta innostuin kirjoittamaan, johtuu siitä, että alkoi tuossa vituttaa oikein kunnolla kun puhkesi kylmä sota, yllättäen aiheesta lasten syntymäpäivät. Pikkusiskollani on ärsyttävä tapa ottaa todella pienistä asioista nokkiinsa. Ärsyttävä on myös tapa kysellä kaikilta ihmisiltä etukäteen, että milloin sopisi syntymäpäiviä viettää. Minusta kutsut lähetetään, ja jos nyt kellekään ei käy, sitten kutsutaan uudestaan toiselle ajankohdalle. Muuten bubimaisesti todeten juhlitaan juhlat niiden kesken jotka paikalla ovat.
Kylmä sota puhkesi siitä, kun olimme vastanneet päivän x käyvän meille. Ongelma oli se, että sitten kun virallinen kutsu lopulta tuli, oli aloitusaika rukattu sen verran aikaiseksi, että vanhimmat lapseni ovat silloin harrastuksissaan ja vaimoni heitä kuskaamassa. Meille tämä ei olisi ongelma, minä menisin edustamaan perhettämme nuorimman lapsemme kanssa. Pikkusiskolleni tämä oli kuitenkin riittävä syy vetää jälleen herneet nenään: "teillehän piti sopia tuo päivä". No niin perkele sopiikin, mutta ei välttämättä jokaiselle!
Ihmettelen muutenkin tuota oletusta, että aina jokaisen pitäisi paikalle saapua. Minunkin kaksi vanhinta lastani alkavat olla sen ikäisiä, että intressit alkavat olla muualla kuin serkkulasten syntymäpäivillä. Toki hyvään käytökseen kuuluu muistaa toisten merkkipäiviä, mutta katson kyllä sormien läpi jos juhlat osuvat samaan aikaan esimerkiksi tavoitteellisten treenien kanssa. Minulle ei ikinä ole ollut ongelma se, että vanhempi siskoni ei suinkaan joka kerta ole saanut kekkereille koko perhettä mukaansa. Kerran oli jopa kokoonpanona pelkästään perheen nuoret aikuiset lapset, kun menevillä vanhemmilla oli samaan aikaan muuta menoa.
Avautukaapa muutkin ongelmallisista perhe- ja sukulaissuhteistanne!