Pelinumeropeliä

  • 2 426
  • 9

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toni Porkan lopettamista käsittelevässä ketjussa jo aloitimmekin juttua tästä, mutta jatketaan omassa ketjussaan.

Eli kun Tonto nyt lopettaa uransa, niin Lukko suunnittelee antavansa numeron 16 Toni Dahlmanille. Ei siinä mitään, sillä numerollahan Dalla on käsittääkseni ennenkin pelannut mutta sen verran olisin suonut kunnioitusta Tontoa kohtaan, ettei loukkaantumisen takia kautensa lopettamaan joutuneen pelaajan numeroa heti pistetä uudestaan kiertoon.

Muista omituisuuksista Boris kirjoitti samassa ketjussa näin:

Boris kirjoitti:
Lukon numeroinnissa on myös toinen erittäin outo yksityiskohta. Ville-Vesa Vainiola on joutunut luopumaan numerosta 11, joka on ollut miehellä käytössä joka ikisellä kaudella kortteliliiga-ajoista alkaen. Vilsun uusi numero on 60, ja Vilsun vanhan numeron perii Kari Martikainen.

Numero 11 on mielestäni puolustajalle aika outo, eikä Martikainen ole sillä aiemmin pelannut. Ja vaikka olisikin, voidaan herätellä arvokeskustelua että pitääkö omaa kasvattia ja joukkueen tulevaa kantavaa voimaa kohdella näin, vaikka Martikaisella kunnioitettava kokemus onkin takanaan.

Numeroa 25 ei ei ole vielä annettu kenellekään, tuon olisivat ilmeisesti tahtoneet Korhonen, Martikainen ja Jonne Hattunen. Ainakin kaikki tuolla pelasivat viime kaudella. Kyseinen numero mennee siis Korhoselle, mutta olisi kai niitä muitakin vaihtoehtoja Martikaisen paitaan ollut. Ainakin numerolla 38 mies on jossain vaiheessa pelannut.

Eli Vainiola on joutunut luovuttamaan tutun numeronsa 11 Martikaiselle. Miksi ihmeessä Vainiolan uusi numero on 60? Kun näin maalaisjärjellä asioita ajattelee niin Lukon 70-vuotisjuhlien kunniaksi esimerkiksi numero 70 olisi paljon sopivampi tulevaisuuden tähtipelaajalle... Eri asia on sitten, jos tuo 70 annetaan jollekin muulle pelaajalle.

Numerosta 25 käydään kovaa taistelua. Martikainen on sillä pelannut aiemmin Jokereissa, mutta nyt se ilmeisesti tulee maalivahdille. Korhonen muistaakseni oli Ruotsissa pelatessaan #25, mutta esim. Kärpissä #35. Ja vanhempaa pelaajaa kunnioittaen, olisin tuon numeron 25 suonut mieluummin Martikaiselle. Vainiolakin olisi saanut pitää omansa. Pelatkoon veskari jollain maalivahdille tutummalla numerolla, sanon minä. Ja kun Langkow kerran jo Vehasen jälkeen kävi tuon kolmevitosen korkkaamassa, niin miksei se Korhosellekin kelpaisi?

Martikainen on myös pelannut numeron 38 lisäksi numerolla 95, samaan aikaan kun Eepi kantoi Jokereissa paitaa numero 98. Nuo molemmat olivat jonkun sponsorisopimuksen edellyttämiä, joten ei niistä sen enempää.
 
Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Roku kirjoitti:
Ja kun Langkow kerran jo Vehasen jälkeen kävi tuon kolmevitosen korkkaamassa, niin miksei se Korhosellekin kelpaisi?

Numero 35 on jo pistetty kiertoon. Se on kolmosvahti Atte Engrenin numero. Näin ainakin Lukon sivujen pelaajalistan mukaan.

Tuukka Mäkelä näyttää vaihtavan HPK:ssakin käyttämänsä 47:n numeroon 59.

Ehkä näihin voidaan tässä vaiheessa kautta suhtautua pienellä varauksella, sillä muistan ainakin Shayne Toporowskille merkityn ihan ensimmäisiin listauksiin #55:n, mutta ei mies sillä koskaan pelannut.

Lukossa ei ainakaan tehdä New Jersey Devilsejä, siellähän pistettiin isot numerot pannaan. Siellä varavahti Scott Clemmensen on #40, muut alle 30. Paitsi Alexander Mogilny, jolla on perinteinen #89:nsä, mutta mies pelaakin farmissa.

Lukolla käytössä 37, 41, 44, 49, 51, 60, 71, 77, 78 ja 92. Straka pelasi jo kotimaassaan tuolla samalla numerolla, samoin Juntusella taisi olla sama numero. Luomala ja Hattunen ovat kääntäneet viime kauden numerot toisin päin.

Melkoista numeropeliä siis.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Boris kirjoitti:
Numero 35 on jo pistetty kiertoon. Se on kolmosvahti Atte Engrenin numero. Näin ainakin Lukon sivujen pelaajalistan mukaan.
Tästä maallikko päättelee ainakin sen, onko Atte sittenkään molari nro 3. ainakaan ennakkokaavailuissa. Tuo maaginen #35 tuntuu olevan haluttu numero veskarien hierarkiassa. Vai onko Lukon johdolta pelisilmää, kenties.. Ainakaan ei saanut numero ykköstä joita ei pahemmin maalilla näe.
 
MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Roku kirjoitti:
Martikainen on myös pelannut numeron 38 lisäksi numerolla 95, samaan aikaan kun Eepi kantoi Jokereissa paitaa numero 98. Nuo molemmat olivat jonkun sponsorisopimuksen edellyttämiä, joten ei niistä sen enempää.

Erinomaista, että joku keskustelee pelinumeroista. Mua on aina kiehtonut ne. Siis oikeasti, kuittailematta. Ne ovat erittäin hieno tapa osoittaa kunnioitusta ja piiloviestiä.

Mutta nyt haluaisinkin tiedustella, missä joukkueessa Martikainen on pelannut numerolla 38?

Ja erinomainen tuo ketjun otsikko, Sihvonenkin tykkää.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Krhm. Mun piti oikein Jääkiekkokirjoista luntata, ja eihän se Martikainen ainakaan Jokereissa ole tuon opuksen mukaan numerolla 38 pelannut. Ainoastaan numeroilla 25 ja 95. Sen sijaan Pasi Sormunen pelasi Jokereissa numerolla 38, joten me taidettiin Boriksen kanssa muistaa kummatkin väärin. Selitykseksi kelvannee se että Martikainen ja Soppa Sormunen ovat niin toistensa kopioita pelikentällä... Jaa ei vai?

Sitä en tiedä millä numerolla Martikainen Sveitsissä pelasi. Ja semmoinenkin mielikuva on jäänyt, että maajoukkueessa Martikainen on joskus pelannut ensi kauden numerollaan 11. Jossain pilipaliturnauksessa kenties, tai yksittäisessä maaottelussa.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Boris kirjoitti:
Tuukka Mäkelä näyttää vaihtavan HPK:ssakin käyttämänsä 47:n numeroon 59.

Tämä on äärimmäisen harmillinen asia. Herra 47 sopi Tuukalle kuin nyrkki keskelle Hannes Hyvösen naamaa, sen sijaan Herra 59:ssä ei ole mitään tolkkua. Tai hohtoa ainakaan.

Boris kirjoitti:
Ehkä näihin voidaan tässä vaiheessa kautta suhtautua pienellä varauksella, sillä muistan ainakin Shayne Toporowskille merkityn ihan ensimmäisiin listauksiin #55:n, mutta ei mies sillä koskaan pelannut.

Toivottavasti. Tässä vaiheessa noita numeroja listataan ihan edellisen kauden mukaan, joskushan niitä on ollut kaksikin pelaajaa samalla numerolla listattuna.

Ja varsinkin Dahlmanin soisin miettivän kaksi kertaa ensi kauden pelinumeroaan.
 
Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
wild wild west kirjoitti:
Tästä maallikko päättelee ainakin sen, onko Atte sittenkään molari nro 3. ainakaan ennakkokaavailuissa. Tuo maaginen #35 tuntuu olevan haluttu numero veskarien hierarkiassa. Vai onko Lukon johdolta pelisilmää, kenties.. Ainakaan ei saanut numero ykköstä joita ei pahemmin maalilla näe.

Kovia visioita. No, eiköhän Atte ole hyvin vahvasti kolmosvahti, ei kai sen paremmin Häkkistä kuin Korhostakaan Raumalle katsomonpenkkejä kuluttamaan hankittu. Häkkinen saa tutun numeron 33, ja Engren A:ssa viime kaudella käyttämänsä 35:n. Korhosella puolestaan oli Brynäsissä ainakin #25.

MC61 kirjoitti:
Mutta nyt haluaisinkin tiedustella, missä joukkueessa Martikainen on pelannut numerolla 38?

Hassua, mulla oli tosiaan Rokun kanssa sama mielikuva, että Martikainen olisi pelannut Jokereissa numerolla 38. Olin asiasta jopa aika varma. Mistä lienee tällainen hallusinaatio aivolohkoille piirtynyt...
 
Johnny92

Martikainen pelasi aikanaan maajoukkueessa numerolla 38.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Boris kirjoitti:
Kovia visioita. No, eiköhän Atte ole hyvin vahvasti kolmosvahti, ei kai sen paremmin Häkkistä kuin Korhostakaan Raumalle katsomonpenkkejä kuluttamaan hankittu. Häkkinen saa tutun numeron 33, ja Engren A:ssa viime kaudella käyttämänsä 35:n. Korhosella puolestaan oli Brynäsissä ainakin #25.
Taisi meitsillä olla kaksi saunakaljaa alla kun visioitani loin. Ihan viksua antaa "luottamuslause" omalle junnulle ykkösmolarin numeron muodossa. No, kuitenkin ajattelen niin että kun tuo ykkösmolarin kolmevitonen on annettu ennakkoon ajatellulle kolmosvahdille, niin ehkäpä sillä viestitään että Häkkinen ja Korhonen ovat aidosti samalla viivalla ihan numeroidensakin puolesta. En silti yllättyisi jos jompikumpi Häkkinen/Korhonen ei joulua Raumalla näe..

Miksiköhän tuo #35 on pelkästään veskarien numero..? Liittyykö tähän joku tarina pohjois-amerikasta lampijäiden ajoilta?
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Näin kirjoitti teidän rakas länskärinne:

Hunkes pelaa Lukossa numerolla 20 ja Platil numerolla 83. Straka pelaa Lukossa rakkaalla numerolla 78.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös