Peliesitykset kaudella 2021–2022

  • 739 479
  • 12 310

Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paljon saat tykkäyksiä Kärppä-faneilta!

Voidaan vaihtaa päittäin. Itse näin vain kaksi ekaa erää. IFKn olisi pitänyt tämä voittaa ja pelasi parhaimmillaan peliä, jolla voidaan voittaa mestaruus.

Mutta kuinka monesti tällä kaudella (kin) on vastustaja ollut mankelissa ja sitten hävitään jollain nihkeällä maalilla? Tässä pelissä erona kauden aikaisempiin vastaavanlaisiin oli se, että oma pää oli tilkitty kuntoon. Vastustaja ei enää saa halvalla maalia. Mutta meillä ei nyt ketjujen joku viimeinen silaus onnistu. Maalinteon tukitoimien rytmit on hakusessa jne.

Mutta olihan peli parhaimmillaan hienoa ja en jotenkin ole huolissani. Maalintekijöitä tarvitaan ja ylivoiman pitäisi olla huomattavasti parempaa.

Se voi lähteä niinkin yksinkertaisesta jutusta, että sitten kun Turusella ruuti kuivuu, niin tää lähtee. Muistaako muuten jengi miten Turusella oli ruuti märkää ekat pelit IFKssa pari kautta sitten? Mutta, kun kuivui, niin ei hirveästi pysäyttäjää enää ollutkaan. Kun on yksi pitelemätön hyökkääjä niin se avaa muillekin maalintekopaikkoja ja tuo rentoutta siihen viimeistelyyn.

Vaikea tulee IFKta olemaan voittaa paras 7 sarjassa. Yksittäisiä voittoja voi jotkut jengit saada, mutta tuolla pelillä on aikamoinen vuori kiivettävänä, jos haluaa meidät 4 kertaa voittaa.

Tappara, Ilves ja IFK. Siinä on edelleen musta sarjan kolme parasta jengiä ja tuossa järjestyksessä, joilla on "se jokin", finaalipaikkaa varten. Finaalit on taas sitten sitä pomppu sisään, pomppu ulos, yksi hyväksytty paitsiomaali -meininkiä. Vaikka pidän tällä hetkellä meitä haastajina Tampereen joukkueille, niin on meillä kyllä hyvä mahdollisuus.
Hyökkäysalueen pyörityksistä puuttuu syvyys kun viivasta ei tule apuja. Toistan jo sata kertaa toistamaani, kädettömät pakit ovat jengin suuri musta-aukko (nyt kun G ollut mies paikallaan). Viivapelote on pelote ainoastaan itsellemme.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Jep, itsekin olin pikkaisen ihmeissäni tästä keskustelun aiheesta, sillä ei minulla jäänyt eilen mieleen, että HIFK:n pakit olisivat jotenkin erikoisesti vältelleet laukomista.

Mitä noin muuten ottelutapahtumiin tulee, niin ensimmäinen erä oli kohtuullisen tasainen. Toki HIFK oli kiekolla aloitteellisempi, mutta passiivisuus varsinkin ensimmäisissä erissä on nyt vain osa Marjamäen ja Kärppien pelisuunnitelmaa. Näin on ollut jokaisessa pelissä.

Toinen erä oli HIFK:lta hyvä. Siinä HIFK sai Kärppien pelisuunnitelmaa ja henkistä kanttia horjutettua. Toimivalla ylivoimapelaamisella kotijoukkue olisi voinut ratkaista ottelun. Toki on syytä tiedostaa Kärppien laadukas alivoimapelaaminen.

Kolmas erä oli mielestäni Kärppien ja Kärpät sai luotua siinä ottelun parhaat paikat. HIFK laukoi koko erässä yhden kerran maalia kohti ja senkin pienestä kulmasta.

Lisäpiste on sitten aina pikkaisen arpajuttu. Edellisellä kerralla se taipui HIFK:lle, nyt Kärpille. Mielestäni ihan ansaitusti.

Erinomainen lätkämatsi. Kaksi todella taitavaa joukkuetta teki hirveän määrän töitä molemmat. Huonommilla maalivahdeilla peli olisi voinut päättyä paljon isommillakin lukemilla. Kärpille erikoishatun nosto alivoimapelaamisesta. IFK:n hyökkäys on yksilötaidoiltaan Liigan eliittiä. Muutamassa aiemmassa pelissä ylivoimat on menny ihan reisille, mutta eilen oli jo kunnolla yritystä. Kärppien huima alivoima peitti syöttölinjat ja vedot esimerkillisesti. Siksi annan omille synninpäästön ylivoiman tehottomuudesta, ja samalla rispectit vastustajalle tehdyn työn laadusta ja määrästä. Mutta tapettiin pari alivoimaa itsekin, joten siinäkään ei oltu huonompia. Maalivahtien tasonnostoon olisi vaadittu se itse tehty maali, joka vaatimuksena on ehkä kohtuuton. Huippupeli molemmilta. Omasta mielestäni pistejako oli oikea tuomio lätkäjumalilta, ja jako oikein päin. Kun on paikka, laita sisään. Sen teki Junttila taidolla, eikä tuurilla. Paikkoja oli IFK:n hyökkääjillä ihan riittävästi, mutta jälleen tehottomuus on se suurin ongelma. Pelitapa tuottaa maalipaikkoja 20 maaliin/peli, mutta laukaus ammutaan ohi (eilen 18/40) tai logoon. Mutta maalinteko on haastavaa, ja siksi sen taitavat erityisen arvostattuja.

Eilen kolmas erä laukaukset Kärpille 14/12 minkä selittää heidän saamansa 1x ylivoima meitä enemmän.
Eli purjeessa ei oltu tuossakaan erässä. Paikoista pitäisi tehdä vaan maali. Ja se on se IFK:n suurin ongelma. Viimeistely.

Suosikkijoukkue
IFK
Hyökkäysalueen pyörityksistä puuttuu syvyys kun viivasta ei tule apuja. Toistan jo sata kertaa toistamaani, kädettömät pakit ovat jengin suuri musta-aukko (nyt kun G ollut mies paikallaan). Viivapelote on pelote ainoastaan itsellemme.

Sklenicka 7
Rindell 2
Byström 1
yht. 10

Schmaltz 5
Motin 3
Auvity 2
Lyytinen 2
Ahonen 2
Kotkansalo 1
yht. 15

Eli pakistomme ampui enemmän, ja useamman pelaajan toimesta.

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eilen kolmas erä laukaukset Kärpille 14/12 minkä selittää heidän saamansa 1x ylivoima meitä enemmän.
Eli purjeessa ei oltu tuossakaan erässä. Paikoista pitäisi tehdä vaan maali. Ja se on se IFK:n suurin ongelma. Viimeistely.
12 laukausta Kärpillä kolmannessa erässä, joista seitsemän maalia kohti. Kolme ihan paraatipaikalta. Garteig oli erinomainen noilla ratkaisuhetkillä. Yhdeksän laukausta HIFK:lla kolmannessa erässä, joista yksi maalia kohti. En todellakaan sano, että HIFK olisi ollut jyrän alla kolmannessa erässä. Mielestäni kolmas erä oli kuitenkin Kärppien paras ja Kärpät oli siinä lähempänä ratkaista ottelun kuin HIFK.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nyt on tän viikon peleistä 7/9p, mikä on jees, vaikka toki olisikin pitänyt maaleja saada eilen pelissä aikaan. Pistekeskiarvo kovin keskinkertainen kuitenkin vielä. Tollanen 1,7 ei tyydytä mitenkään, ja sen takiahan me ollaankin sitten max 4:s runkkarissa. Ylemmäs vaikea enää päästä, kun seuraavalla 1,84. Sellaseen (pka) vois olla tyytyväinen jo. Kaikki loput viis peliä voittamalla olis 1,81, mutta eiköhän se nyt riitä että pidetään toi nelossija ja kotietu puolivälieriin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Eikös me muuten jossain vaiheessa ennen korona-taukoja oltu sarjan eniten maaleja tehnyt joukkue? Mikäköhän siinä hyökkääjien sihdissä ja ylivoimassa yhtäkkiä muuttui?
Selkeästi ainakin se, että puolustus- ja viisikkopelaamista sekä träppiä on tiivistetty ja parannettu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hyökkäysalueen pyörityksistä puuttuu syvyys kun viivasta ei tule apuja. Toistan jo sata kertaa toistamaani, kädettömät pakit ovat jengin suuri musta-aukko (nyt kun G ollut mies paikallaan). Viivapelote on pelote ainoastaan itsellemme.

"Viivasta ei tule apuja", mitä tämä edes tarkoittaa? Millaisia apuja sä sieltä kaipaat? Katsotaanpa vähän meidän pakkien tarjoamia apuja tehopisteiden kautta.

Jordan Schmalz 9+23=32. Mielestäni on ollut ainakin ihan "kohtuullinen apu".
Yohann Auvitu 5+17=22. Apuja on tältä saatu tältäkin ukolta.
Kasper Kotkansalo 4+12=16. Kiekollinen puolustaja, joka kyllä osaa pelata kiekolla.
Johan Motin 2+12=14. Nämä tehopisteet yllättivät, mutta Motin osaa avata peliä ja on kiekolla tosi varma. Syötti muun muassa orgastisesti Koivistoisen läpi Oulussa. Oli siitä apua.
Rony Ahonen 0+9. Ahosta ei olla koskaan mitattu tehopisteissä, eikä hän ole kiekollinen puolustaja, mutta kyllä hän "auttaa" joukkuetta aika vitusti etenkin tällä kaudella. Rony on pelannut ihan loistavan kauden.

Pidän Tapparaa suurimpana mestarisuosikkina ja vertasin vähän heihin. Heillä on kaksi 20 tehopisteen puolustajaa, mutta ei yhtään 32 pisteen, kuten IFK:lla on "ylikylän fella". Sitten Tapparalla on noita pikkaisen yli 10 pisteen pakkeja 3 kpl. Eli en nyt näe mitään ihan dramaattista eroa kuitenkaan kahden mestarisuosikin välillä.
 
Tarkoitan avuilla sitä, että hyökkäyspään myllyt eivät päätyisi näin usein pakkien kämmäilyyn; ripuliranne verkkoihin, plekseihin, ekan vastustajan polvareihin tai niin ku eilenkin lipsautteluihin keskialueelle. Ja jos oikein uskaltaisi toivoa, tulis oivaltavia syöttöjä, laadukkaita laukauksia jne.

Meillä on niin laadukas hyökkäys, että tilastojen pitäis näyttää ihan joltain muulta kuin miltä ne nyt näyttävät. Kiekollisuus uskottu rakennettaessa Luodin ja Smaltsin varaan. Jälkimmäinen aloitti hyvin, mutta viime aikoina ollut tosi vaikeaa. Ekasta veijarista nyt ei tässä kohden kannata edes puhua. Ja, Patonkia en laskisi kiekolliseksi uhaksi, vaikka Kerhoa vastaan onnistuikin veskarin velttoudesta johtuen.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Eilistä peliä seurasin kaksi ekaa erää radiosta ja kolmannen televisiosta. Radion mukaan IFK hallitsi kaksi erää ja tätä näkemystä tuki Waheebin kommentit toisen erän lopussa kun luonnehti Kärpille erää torjuntavoitoksi.

Kolmannen erän kun seurasin niin tuli muutama asia mieleen:

- pelikunto taitaa olla vielä kesken. Tähän voihin selittyä vahva rotaatio jolla saa mahdollisimman monelle pelejä alle.

- Kauden puolenvälin flow on vielä kaukana. Etäisyydet välillä mitä sattuu ja välillä Kärpät kolmannessa käveli IFK:n trapin läpi. Tähän on varmasti ainakin kaksi syytä. Rutiini hävisi kun yhteisiä harjoituksia ollut ja ne onnistumiset peleistä puuttuu. Toinen on joukkueen dynamiikan muuttuminen. Toivottavasti Pakarinen ja Turunen pystyy omalla panoksellaan tuomaan etua, mutta he eivät ole kasvaneet joukkueeseen sisään samalla tavalla ja kumpikaan ei suurella todennäköisyydellä ole ensi kaudeksi jäämässä.

Maalittomuudesta huolimatta hiipi eilen mieleen ajatus, että olisi varmaan IFK:n ja Kärppien sarja huikea.
 
KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Toive tän päivän matsiin, että tehtäis edes yks maali. Tosin nyt ku Halonen on maalissa ni tehdään vähintään 5 maalia.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tänään kaikki muu kuin kolme pistettä on pettymys, mutta eihän lähtökohdat tämän päivän peliin mitenkään kovin kutkuttavat ole; IFK pelasi eilen isomman pelin Kärppiä vastaan, tänään Ässille varmasti se viikonlopun isompi peli oman kotiyleisön edessä eilisen kylvetyksen jälkeen. Sieltä luistelee tänään vastaan joukkue joka varmasti lyö all in kentälle. IFK:n pitäisi pystyä vastaamaan tuohon, 90% suoritus ei tule riittämään pisteille.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilisestä pelistä sen verran, että olihan IFK pirun hyvä. Musta oli hyvin pitkälle sellaista lätkää, jota IFK:n haluaisin pelaavan. Tehottomuus oli oikeastaan ainoa isompi negatiivinen asia koko pelissä. Ylivoimallakin oli hetkensä.

Ihmetyttää vähän edelleen sellainen tiettyjen pelaajien jatkuva dissaaminen. Jos miettii vaikka, että miksi YV ei kaikin puolin eilen ollut kasassa, niin Broadhurstin heikot suoritukset jäävät helposti huomiotta, vaan keskitytään haukkumaan esim. Dykiä. Broadhurstin ratkaisut kestivät eilen liian kauan monessakin kohtaa. Sillä oli jopa suurempi merkitys.

Väänäsen eilistä panosta haluan kyllä nostaa. Tuollaista nelosen sentteriä olen kyllä koko ajan kaivannut. Tuo siihen sitä liikettä ja pystyy jalalla nostamaan. Tekee Karvisesta ja Åstenista parempia pelaajia. Tuo taitaa olla hänelle se ihannerooli. Ei kykene pelaavammassa kentässä olemaan vastuunkantaja.

Pidän erittäin paljon tavasta, jolla IFK haastaa trapin. Tietää hyvää. Suuremmissa ongelmissa IFK on kovan paineen alla.
 
Viimeksi muokattu:

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omaan silmään tämä oli kyllä noin miljoona kertaa parempi peli IFK:lta, kuin viime viikon Kalpa-peli. Joo tehotontahan se oli ja yv perseestä, mutta kyllä tässä pelissä aidosti oltiin pelin päällä. Kalpaa vastaan se näytti joltain New York Rangers vastaan Lempäälän Kisa, ja me ei todellakaan oltu se Rangers...
Ihmejoukkue, voittamaton KalPa on sen jälkeen hävinnyt mm Sportille. Tuo KalPan pelityyli ei pure kunnolla muihin jengeihin, sen näkee jo sarjataulukostakin. Tai sitten se sama tarina, KalPa äärisuorittaa juuri sytyttävää HIFKiä vastaan joka kerta kauden parastaan pelaten, Sport ei nappaa.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmetyttää vähän edelleen sellainen tiettyjen pelaajien jatkuva dissaaminen. Jos miettii vaikka, että miksi YV ei kaikin puolin eilen ollut kasassa, niin Broadhurstin heikot suoritukset jäävät helposti huomiotta, vaan keskitytään haukkumaan esim. Dykiä. Broadhurstin ratkaisut kestivät eilen liian kauan monessakin kohtaa. Sillä oli jopa suurempi merkitys.

Samaa ihmettelen minä. Dyk on (liian) monen mielessä vain maalintekijä, vaikka totuus on se, että hän on erittäin työteliäs pelaaja monella tavalla ja on parantanut puolustuspeliään kuin sika juoksuaan. Ja koska hän osaa myös maalinteon jalon taidon, hän on todella vaarallinen pelaaja vastustajan näkökulmasta, jota ei voi jättää huomiotta. Tämä taas tarkoittaa sitä, että muille tulee edes piirun verran lisää tilaa ja aikaa. Se, että Dyk ei ole nyt onnistunut maalinteossa pitkään aikaan, ei tee todellakaan hänestä hyödytöntä, saati rasitetta jengille, mitä moni tuntuu ajattelevan. Dykin nopeus tuo joka pelissä joukkueelle paljon hyviä aihioita, mutta sitäkään ei ole vielä täysimääräisesti onnistuttu hyödyntämään.

Siellä on varsin monella ollut aika vaikeaa maalinteko viime aikoina, mutta siltikin ollaan onnistuttu naaraamaan pinnoja. Pakko uskoa, että kyllä joku aina ne tarvittavat maalit tekee, vaikka viime aikojen useat nollille jäämiset eivät tätä uskoa tuekaan. Mutta eihän siitä mitään tule, jos usko loppuu.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eilisestä pelistä sen verran, että olihan IFK pirun hyvä. Musta oli hyvin pitkälle sellaista lätkää, jota IFK:n haluaisin pelaavan. Tehottomuus oli oikeastaan ainoa isompi negatiivinen asia koko pelissä. Ylivoimallakin oli hetkensä.

Ihmetyttää vähän edelleen sellainen tiettyjen pelaajien jatkuva dissaaminen. Jos miettii vaikka, että miksi YV ei kaikin puolin eilen ollut kasassa, niin Broadhurstin heikot suoritukset jäävät helposti huomiotta, vaan keskitytään haukkumaan esim. Dykiä. Broadhurstin ratkaisut kestivät eilen liian kauan monessakin kohtaa. Sillä oli jopa suurempi merkitys.

Väänäsen eilistä panosta haluan kyllä nostaa. Tuollaista nelosen sentteriä olen kyllä koko ajan kaivannut. Tuo siihen sitä liikettä ja pystyy jalalla nostamaan. Tekee Karvisesta ja Åstenista parempia pelaajia. Tuo taitaa olla hänelle se ihannerooli. Ei kykene pelaavammassa kentässä olemaan vastuunkantaja.

Pidän erittäin paljon tavasta, jolla IFK haastaa trapin. Tietää hyvää. Suuremmissa ongelmissa IFK on kovan paineen alla.
Samoja ajatuksia.

Eilen toki ei ihan sota-alueelle päästy josta olisi maaleja tullut mutta hyviä aihioita oli ja toimituksia maalille. Toki paremmalla tuurilla olisi varmaan noista paikoista se 1-2 maalia tehty.

Hienoa oli myös nähdä miten kiekkoja karvattiin Kärpiltä pois todella aktiivisesti ja tehokkaasti!
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
En ymmärrä ihan näitä kokoonpanojen kokeiluja tässä vaiheessa.
Selkeät parit ovat:
Innala-Koivistoinen
Broadhurst-Dyk
Turunen-Paajanen
Gardinerin kuuluu seistä siinä missä Dyk eilen, eikä olla pelinrakentajana kauempana vasemmalla.
Mutta kaiken kaikkiaan tuolla joukkueella pitäisi pystyä parempaan, kuin 0-1 eilen.
Onhan siellä lukemattomia mitalisteja ja mitaleja, kuten mestaruudet
1 OHL, 2 USHL, 1 NCAA, 1 ECHL, 3 WCJ18, 1 AHL, 1 SHL, 1 OG!!! ja peräti 10 Liiga-kultaa.
Tuosta puuttuu kaikki hopeat ja pronssit. Mm. MM-mitalit.
Mutta laittamatta paineita, tänään nähdään miten menee.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Aivan karseaa paskaa. Tällä pelillä ei pysytä kuuden parhaan joukossa runkosarjassa.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Voi jo melkein nyt sanoa, ettei IFK pelaa näillä ketjuilla loppuun asti. VP& co ammattitaito taas kyseenalainen, kun katsoo näitä virityksiä. Turunen ja Innala samasta muotista veistettyjä= samassa ketjussa. Pakarinen ja Tallberg myös samantyylisiä = samassa ketjussa. Siihen päälle vielä nallipyssy Dyk, joka ei tällä hetkellä osu edes laiturilta mereen ja viime aikojen parhaan pelaajan Karvisen viltitys.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Wirtaselta fiksu jäähy
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös