Peliesitykset kaudella 2020–2021

  • 625 137
  • 8 707

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joo ja kyllähän Rybar vapisee muutenkin kuin haavanlehti tuolla maalissa. Kärjistettynä tuntuu siltä että jokainen kohti tullut kiekko on kuin joku tulipallo mikä polttelee miehen käsissä, niin paljon mieheltä kiekot tuntuu pomppivan tällä hetkellä. Todella levottoman näköistä peliä koko ajan ja tämä kyllä heijastuu myös kenttäpelaajiin.
Näin. Olihan se helpompi pelata molemmilla veskareilla viime kaudella, kun viisikkopuolustus sekä alivoima Kukkosen johdolla olivat liigan parasta laatua. Nyt vastavetoisesti tarvittaisiin liigan parasta torjuntatyöskentelyä viisikkopuolustuksen sakatessa, mutta sitä ei olla saatu. Kummaltakaan.

Rybarin epävarmuutta kritisoin jo viime kaudella, ja nyt se korostuu erityisesti edellä mainittujen seikkojen vuoksi. Mutta eipä Annunen ole ollut kuin piirun verran parempi. Puolustuspelaaminen on kerta kaikkiaan saatava paremmaksi tämän maalivahtikaksikon edessä, muuten keväästä tulee erittäin lyhyt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 1971
Suosikkijoukkue
Kärpät, ManU, Exeter City, TP-47
Voihan noita torjuntatilastoja pyöritellä, koko totuus ne ei mielestäni ole. Pari viime kautena molempien mokkejen torjuntatilastot ovat olleet liigan parhaimpia. Silloin on kuitenkin koko joukkue onnistunut maalivahdin edessä. Tänä vuonna on joukkueen peli sakannut hyvän alun jälkeen (korona tauon jälkeen) Kyllä tämä sitten näkyy maalivahtien torjunta tilastoissa.
Paljon on tehty Kärpille ylivoimamaaleja. Rybarin tilastoissa näkyy lommona ne HIFK tekemät 5 yv maalia 1-7 tappiossa.
Niinkait se menee , että pelilliset ongelmat näkyy lopulta maalivahtien torjunta tilastoissa. Kukaan ei pidä tilastoja sössityistä läpiajoista tai hukatuista maalipaikoista.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täällä on puhuttu hyvästä pyörityksestä ja viitattu huonoon tuuriin parin yläriman vuoksi. Nuo ylärimat on loppujen lopuksi aika kaukana maaleista. Kiekko kun ei saisi suuntautua sivuille tai ylös vaan sen pitäisi mennä nimenomaan alaspäin ja juuri oikea senttimäärä. Usein tuo senttimäärä on todella tiukka kun maalivahti peittää kulman lähes kokonaan. Joskus taas maali ei olisi edes mahdollinen, koska kulmaa ei yksinkertaisesti ole. Eli parilla ylärimalla en jossittelisi liikaa.

Hyvää oli se, että Kärpät sai pyörityksiä. Huonoa se, että niistä ei saatu paljoakaan laatupaikkoja ja toisaalta joukkueessa on pulaa maalintekijöistä, joten paikkoja pitäisi luoda keskimääräistä enemmän. Erikoistilannepalaaminen on surkeaa. Puolustamisessa tehtiin virheitä ja hyvien pyöritysten keskelläkin parhaat paikat avautuivat usein Tapparalle. Minun mielestä Kärppien pelistä tuli eilen mieleen takavuosien KalPa silloin kun se taisteli näennäisesti Kärppiä vastaan, mutta hävisi lopulta aina. Jokisen läpiajokin mainittiin yhtenä saumana ja toki siitä olisi voinut tehdä maalin, mutta koko lupaava läpiajo kuihtui aika hätäiseksi ratkaisuyritykseksi Jokisen hitauden vuoksi.

Kärpät ei häikäise tänä vuonna paperilla, mutta joukkueessa on kuitenkin enemmän potentiaalia kuin mainitsemassani takavuosien KalPa:ssa. Kärpillä on eväitä saada pakettia kuntoon, mutta se vaatii korjausliikkuja monella saralla. Yksi selkeimmistä on ylivoima- ja alivoima ja toivoisin, että tarvittaessa osattaisiin nöyrtyä ja hakea ulkopuolista osaamista.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Rybarin tilastoissa näkyy lommona ne HIFK tekemät 5 yv maalia 1-7 tappiossa.
Voidaan me siivota se poiskin jos haluat.

9.10.2020 HIFK-Kärpät, 32/35 torjuntaa, 91,43%, voitto
16.10.2020 KalPa-Kärpät, 24/28 torjuntaa, 85,71%, tappio
30.10.2020 Lukko-Kärpät, 21/23 torjuntaa, 92,00%, tappio
28.11.2020 Kärpät-Tappara, 15/18 torjuntaa, 83,33%, tappio

Lukkoa ja Tapparaa vastaan pelattujen pelien välissä oli siis se IFK:ta vastaan pelattu ottelu. Anyway, tilastojen valossa kaksi ihan sysipaskaa peliä, yksi melko hyvä ja yksi ok. Pidän tuota 92:n torjuntaprosenttia sellaisena mikä nyt on sellainen hyvän veskarin tilasto ja sitten 90-92 välille osuvat ovat sellaista ok tasoa.

Vaikka tuon IFK-matsin siivoaisikin tilastoista niin Rybarin prosentit on silti 88,4 ja päästettyjen maalien keskiarvo sellaista noin kolmea. Ei nyt ihan voittavan veskan lukemia.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
No nyt palstatotuus menee vähäksi aikaa tauolle kun kotiotteluita ei vähään aikaan pelata.

Veikkaan, että sarja menee nyt tauolle piakkoin, ja jatketaan sitten tammikuussa.

On kyllä todella sääli.

Parannettavaa on, se on selvä. En väitä että Kärpät tällä hetkellä on liigan paras joukkue. Myöskään rosteri ei ole liigan top3 tällä hetkellä.

Jospa nyt tuleva treenitauko antaa eväitä parempaan kevääseen.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Ei ole kumpikaan maalivahti vakuuttanut tai pelannut sillä tasolla mitä suurseurassa vaadittaisiin. Pakko sanoa, että olin jo viime kaudella vähän epäileväinen miten torjuntatyöskentely sujuisi, jos joukkue edessä ei puolustaisi niin rautaisesti. Esim. ei joku Annunen nyt yhdessä kaudessa kehittynyt siitä kaverista, joka torjui edellisellä kaudella Mestiksessä kiekkoja jollain 88-89%, niin yhtäkkiä veskariksi joka nappaa kiekkoja Liigassa lähes 93% varmuudella. Kyllä on pakko antaa krediittiä meidän alivoimalla ja PAPP:ille jotka toimivat lähes koko viime kauden kovalla tasolla, Lassen johdolla tietysti. Tässä taisi nyt käydä vähän tällainen illuusio, että meidän muu joukkue sai meidän maalivahdit näyttämään paremmilta kuin olivat.

Varsinkin Rybar on ollut kamala tällä kaudella, mutta pakko puolustaa kaveria vähän, että ei ole ollut kaikkein helpoin kausi hänelle. Ensin sellainen 5-6kk koronatauko peleistä, sitten pelaa muutaman harkkapelin, loukkaantuu kuukaudeksi ennen liigakauden alkua, ja kun tekee paluun, niin pelejä tulee satunnaisesti, siellä täällä ja nyt on tainut pelata tähän mennessä 5 peliä? Eli viimeisen noin 4kk aikana pelejä on kertynyt joku vähän reilu puolen tusinaa. Tähän kun yhdistetään se, että Kärppien alivoima ja PAPP eivät todellakaan ole viime kauden tasolla, niin antaisin jopa pienen synninpäästön Rybarille sekä myös Annuselle, jonka meidän viime kauden joukkue sai näyttämään paremmalta kuin on.

Parempaan pitäisi toki pystyä, en sitä kiellä. Paljon parempaan
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Myöskään rosteri ei ole liigan top3 tällä hetkellä.
No ei sen kyllä kaukanakaan pitäisi tuosta olla. Ainakin parempi se on kuin seitsemäs. Ja moneskos Kärpät on kotiotteluissa, taitaa olla sijalla 12 tällä hetkellä.

Toki fakta on se että Kärpät joutuu pelaamaan käytännössä kolmella hyökkäysketjulla kun Puljujärvi ja Kuokkanen ovat ihan ulapalla ja Mustonen ei myöskään saa näiden kanssa mitään aikaan. Tähän päälle sitten vielä Manner sotkee koostumuksia vähän väliä joten ei siellä mitään yhteispeliä oikein löydy.

Materiaaliin on ihan turha vedota.
 

Micol

Jäsen
Kärppien pitäisi nyt laittaa ensitöikseen puolustuspelaaminen kuntoon (sekä viisikko- että maalineduspuolustaminen). Sieltä puuttuu nyt lähes kokonaan sellainen äijämäinen asenne suojella omaa maalinedustaa ja maalivahtia. Lyödään ennemminkin "käsilaukulla" pikku läpsyjä kuin että hierottaisiin hanskaa naamaan ja annettaisiin oikeasti kovuutta vastustajalle (juuri sitä mitä Lasse teki kiitettävällä tasolla illasta toiseen). Puolustamisessa asenne ratkaisee paljon ja se puoli ei näytä olevan Kärpillä aivan kunnossa tällä hetkellä - valitettavasti. Tehdään varmastikin sovittuja asioita, mutta ei aivan 100%:n fokuksella ja asenteella.

Paljonko se asia sitten vaikuttaa lopulta koko joukkueen tekemiseen, että Kärpillä on nyt kaksi pelaajaa, jotka jo odottavat heidän ns. tosipelien alkamista rapakon takana ja joka väistämättä vaikuttaa ko. pelaajien otteisiin kaukalossa (fokus kateissa ja vältellään loukkaantumista). Ei se nyt ainakaan hyvää signaalia anna muulle joukkueelle, että esim. Pulju käy välillä vetään näitä "löysäkulli" -vaihtoja kaarrellen tilanteiden ulkopuolella ja kontakteja vältellen. Tällainen tarttunee aika helposti (alitajuisesti) myös muihin pelaajiin, kun yksi/kaksi joukkueen kärkipään hyökkääjistä saa vedellä vähän sinne päin, eikä siitä tule koskaan(?) minkäänlaista sanallista raippaa valmennuksen suunnalta. Tällaisellakin seikalla voi olla yllättävän suuri vaikutus koko joukkueeseen ja kohtahan se nähdään todeksi, että muuttuuko joukkueen asenne ja intensiteetti paremmaksi, kun Pulju & Kuokka poistuvat Kärpistä.

Itse en lähtisi vielä tässä vaiheessa miettimään Mamban kenkimisiä, sillä hänen täytyisi saada ensin koittaa puhallettua tähän nykyiseen Oulun Puudeleihin todellista taistelutahtoa ja laittaa perusasioita paremmalle tolalle (puolustus-, viisikko- ja alivoimapelaaminen). Kärppien tulisi olla se joukkue, jonka maalin edessä ei ole kellään mukava olla. Riittävän ilkeää ukkoa löytyy kyllä rosterista, mutta nyt vain tarvitsee kaivaa heistä taas sitä munaa siihen tekemiseen.

Yhdestä asiasta annan kyllä tähän loppuun Mamballe kritiikkiä ja se on jonkinlainen, aika ihmeellinenkin taktisen puolen "vähättely". Jos mennään ihan rosteritasolle, niin et sää nyt vittu kasaa kokoonpanoa liigan yhtä koviten vääntävää joukkuetta vastaan niin, että siellä syrjäytetään miehen mitoissa olevia koskenkorvia jollain 67-kiloisilla metsävainioilla. Tällaiset asiat voivat tuntua joistain teistä aika mitättömiltä (Mamban tavoin), mutta itse en näe asiaa todellakaan niin. Silloin kun vastaan luistelee vääntövoimainen ja suoraviivainen joukkue, niin silloin tulee rosterinkin olla optimaalisin/paras mahdollinen juuri kyseistä vastustajaa vastaan. Puolustukseen olisi myös kaivattu lisää vääntövoimaa juurikin Tapparaa vastaan ja sitä olisi saatu parilla liikulla mukavasti lisää:

Sulak - Heshka
Byström - M. Niemelä
Huttula - Teppo
7. Ronkainen tai T. Niemelä

Siinä olisi heti kerralla lisää kokoa ja vääntövoimaa oman maalinedustan siivoamiseen. Huttula taitaa olla Kärppien pakeista kaikkein lähimpänä Lasse Kukkosen tyyliä omassa päässä ja osaa antaa aika ilkeääkin kovuutta paikan tullen. Häntä kannattaisi Mambankin ymmärtää hyödyntää näitä Tapparoita ja Hifkejä vastaan, jotka tulevat aina takuulla kovaa päälle, kun on vähänkään tilaisuutta. Ronkaiset, T. Niemelät ja Puutiot pärjäävät kyllä perus saipoja ja jukureita vastaan varsin mallikkaasti.
 

karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Siinä olisi heti kerralla lisää kokoa ja vääntövoimaa oman maalinedustan siivoamiseen. Huttula taitaa olla Kärppien pakeista kaikkein lähimpänä Lasse Kukkosen tyyliä omassa päässä ja osaa antaa aika ilkeääkin kovuutta paikan tullen. Häntä kannattaisi Mambankin ymmärtää hyödyntää näitä Tapparoita ja Hifkejä vastaan, jotka tulevat aina takuulla kovaa päälle, kun on vähänkään tilaisuutta. Ronkaiset, T. Niemelät ja Puutiot pärjäävät kyllä perus saipoja ja jukureita vastaan varsin mallikkaasti.
Tässähän on melekeen Mäksää ikävä. Hymiö.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Parannettavaa on, se on selvä. En väitä että Kärpät tällä hetkellä on liigan paras joukkue. Myöskään rosteri ei ole liigan top3 tällä hetkellä.
Olisit nyt edes laittanut tuohon, että paras kotijoukkue. Hieman tilastofaktaa:

Kärpät on kotiotteluissa kerännyt pisteitä 1,25 keskiarvolla. Kahdeksaan otteluun kymmenen pistettä! Sija 12/15.
Kärppien kotiylivoima on toiminut 14,29% tehokkuudella. Sija 13/15.
Kärppien kotialivoima on toiminut 70,00% tehokkuudella. Sija 14/15.
Kärpät on tehnyt kahdeksaan kotiotteluun 17! maalia. Keskiarvolla siis 2,12 per ottelu. Sija 14/15.
Kärpät on päästänyt kahdeksaan kotiotteluun 23 maalia. Keskiarvolla siis 2,87 per ottelu. Sija 9/15.

Mutta olemme olleet hyvin pelin päällä. Ja palstatotuus heikosta kotipelaamisesta elää ja voi hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Olisit nyt edes laittanut tuohon, että paras kotijoukkue. Hieman tilastofaktaa:

Mutta olemme olleet hyvin pelin päällä. Ja palstatotuus heikosta kotipelaamisesta elää ja voi hyvin.

En väittänytkään, että olen tyytyväinen pistesaldoon, en silti osta ajatusta että peli on jotenkin totaalisen erilaista kotona kuin vieraissa. Toki moni vastustaja tulee Ouluun puolustusvoittoisemmin kuin kotipelissään, joten en väitä etteikö se vaikuttaisi peliin. Silti, maalinteon tuskaa on koettu, myös vieraissa. Mustonen ei ole vielä vakuuttanut, se on selvää. Mutta antaisin miehelle vielä mahdollisuuden.

Toisaalta tuo yksi totaalinen ohipeli romahduttaa Kärppien tilastoja jos niitä on mielekästä seurata pienellä otannalla.

Enkä mene rosterin taakse, totesin vain ettei Kärpillä ole tällä kaudella sitä materiaalietua, mitä ehkä aiemmin on moneen joukkueeseen verrattuna ollut, osin NHL:n tilanteesta johtuen. Varsinkin puolustuksessa on annettu siimaa paljon, vielä kun ykköspari on puuttunut valtaosasta pelejä joko kokonaan tai osittain. Nuoret ovat paikananneet välillä loistavasti, mutta kyllä nyt hävitään liikaa kamppailuja oman maalin edessä, ihan sama pelataanko kotona tai vieraissa. Tämä on varmasti osaltaan vaikuttanut myös maalivahtien tilastoihin/pelaamiseen.

Haastava kausi, ja jos tauko vielä tulee, niin ei helpoksi mene jatkossakaan, millekään joukkueelle.

Silti, itse luotan vielä Kärppiin, kun luodaan pääsääntöisesti enemmän maalipaikkoja per peli vs. vastustaja, ja kiekonhallinta on meillä, niin eiköhän pitkässä juoksussa olla mitalipeleissä. AV/YV-pelaaminen on onneksi sellainen osa-alue, jonka voi oikaista myös kesken kauden.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En väittänytkään, että olen tyytyväinen pistesaldoon, en silti osta ajatusta että peli on jotenkin totaalisen erilaista kotona kuin vieraissa.
Ei sinun tarvitse ostaa sitä ajatusta. Sen näkevät kaikki, ja tilastot myös tukevat sitä. Vieraissa ollaan ihan liigan kärkiporukoita. Uskomatonta, eikö?

Vierasotteluiden tilastot:

Kärpät on vierasotteluissa kerännyt pisteitä 2,25 keskiarvolla. Kahdeksaan otteluun 18 pistettä. P/O 2,25 on liigan paras. Pistemäärässä sijalla 3, edellä muutaman pelin enemmän pelanneet Ilves sekä Pelicans.
Kärppien vierasylivoima on toiminut 33,33% tehokkuudella. Tämä on liigan parasta vierasylivoimaa.
Kärppien vierasalivoima on toiminut 78,79% tehokkuudella. Sija 8/15. Kehittämisen varaa tuossakin, mutta parempaa kuin kotona.
Kärpät on tehnyt kahdeksaan vierasotteluun 31 maalia. Keskiarvolla siis 3,8 per ottelu. Sija 5/15. Vrt. kotiottelut: 2,12 maalia.
Kärpät on päästänyt kahdeksaan vierasotteluun 22 maalia. Keskiarvolla siis 2,75 per ottelu. Tässäkin on parantamisen varaa. Lähes samaa tasoa, mitä kotiotteluissa.

Tässä ollaan nyt sellaiset 8kk odoteltu, että kotipeleissä nämä kiekonhalinnat ja maalipaikat yms. diibadaabat realisoituisivat voitoiksi liigan kärkijoukkueita vastaan. Tässä puhutaan jo melko pitkästä juoksusta mielestäni.

Oletko koskaan miettinyt, että miten Kärpät erityisesti Marjamäen aikaan kairasi vieraspeleistä voittoja, erityisesti vaikkapa keväällä 2014 sarjoissa HPK:ta ja SaiPaa vastaan? Aivan samalla tavalla, miten Tappara meitä kylvetti eilen! Todella tiukalla puolustamisella. Kärpäthän oli tuolloin paikoin aivan mankelissa, mutta mitä sitten? Vain voittajat muistetaan. Tapparalta täydellinen vieraspeli eilen. Kärpillä vain muutama huippupaikka koko ottelussa, mutta nämä hoiti sitten Heljanko.

Silti, maalinteon tuskaa on koettu, myös vieraissa.
Olet väärässä. Noin neljällä tehdyllä vierasmaalilla taistellaan aina voitosta.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Enkä mene rosterin taakse, totesin vain ettei Kärpillä ole tällä kaudella sitä materiaalietua, mitä ehkä aiemmin on moneen joukkueeseen verrattuna ollut, osin NHL:n tilanteesta johtuen. Varsinkin puolustuksessa on annettu siimaa paljon, vielä kun ykköspari on puuttunut valtaosasta pelejä joko kokonaan tai osittain. Nuoret ovat paikananneet välillä loistavasti, mutta kyllä nyt hävitään liikaa kamppailuja oman maalin edessä, ihan sama pelataanko kotona tai vieraissa. Tämä on varmasti osaltaan vaikuttanut myös maalivahtien tilastoihin/pelaamiseen.
Nyt olemme asian ytimessä! Aiemmilla kausilla Mannerilla oli materiaalietu millä kompensoida tuota pelitapaa ja tuon hyvän materiaalin ansiosta Mannerilla oli varaa tähän pelitavalliseen "leikittelyyn" runkosarjassa. Tuo hyvä materiaali antoi Mannerille sen edun muihin nähden ja runkosarjassa se peli saattoi olla mitä vain "rallatelu" lätkää, koska materiaali toi edun tuohon löyhään pelitapaan verrattuna. Nyt kun materiaali etua ei ole, ja jatketaan tuota samaa pelitavallista "leikittelyä", niin tulos on tämä. Tämä puolivillainen pystysuunnanjääkiekko ei toimi taktisesti maailman kovimmassa kiekkoliigassa. Mutta tottakai kun materiaali on jopa selkeästi parempi kuin muilla on mahdollista menestyä, vaikka pelitapa ei ole kunnossa, ainakin runkosarjassa. Runkosarjassa kun vastustajat eivät täysimääräisesti yhdessä runkosarjapelissä mätsäää ja mukauta peliään pelitavallisesti sellaiseksi, että se käy suoraan Kärppiä vastaan. Mutta kun siirryttiin pleijareihin ja ottelusarjoihin, jossa mätsätään 100% toisen pelitapaan ja otetaan toisen pelissä huomioon ne pienimmätkin yksityiskohdat, niin se materiaali ei annakaan enää sitä etua ja se etu kuihtuu pleijareissa pois, ja se on pelitapa joka astuu eturiviin, koska tällainen on maailman taktisin kiekkoliiga. Mutta Kärpillä on vaikeaa, koska plejareihin kyhätään sitten se puolivillainen ja vähän tiiviimpi versio tuosta Manneri pelistä. Mutta se ongelma on siinä, että muut ovat hioneet sitä peliään jo 8kk tai jopa vuosia valmentajan alaisuudessa, kun Manner taas max. Pari viikkoa. Ei tuo ole mitään valmentamista.

Aiemmilla kausilla materiaalietu takasi sen, että runkosarja rallateltiin ja peliä oli pakko muokata tiiviimpään ja fiksumpaan suuntaan vasta pleijareissa. Nyt kun materiaali etua ei ole niin tuolla Mannerin hokilla tulee nuha jo runkosarjan alusta saakka.

Tämä "leikittely" on ainoastaan mahdollista Kärppien kaltaisessa suurseurassa, jossa Mannerille on ollut tarjolla "hiekkalaatikon hienoimmat lelut". Olisi mielenkiintoista nähdä Manner vaikkapa Sportissa, jossa sitä materiaalietua ei ole ja olisi pakko valmentaa jo päivästä uno alkaen. Sitten se Mannerin pelitapa ja pelitavallinen osaaminen vasta testattaisiinkin, kun ei olisi näitä "hiekkalaatikon hienoimpia leluja". Veikkaan, että jos silloinkin aloittaisi tuollaisen "leikittelyn" ja "pelleilyn" pelitavan suhteen, niin lähtö tulisi ja äkkiä.

Nuo loistavat pelaajat luovat vähän tällaista illuusiota, siihen mikä sen pelin taso on. Jos pelitapa olisi kunnossa ja se olisi iskostettu jokaisen pelaajan takaraivoon, niin ei haittaisi, vaikka muutama tähtipelaaja olisikin, koska kaikilla olisi se pelitapa kristallin kirkkaana. Toki se näkyisi jonkin verran en sitä sano, mutta ei se näkyisi niin radikaalisti, jos kaikille olisi päivänselvää miten pelata. Tämä pelitavallinen selkänoja kun antaa huonommillekin pelaajille mahdollisuuden olla parempia kuin oikeasti ovat. Nyt onkin ollut virkistävää nähdä se, että kun Kärpillä ei ole sitä materiaalietua, että mikä on se totuus siellä taustalla ja mitesillä Mannerin itse pelillä pärjää runkosarjassa. Vastaus tällä hetkellä: Ei kovin kummoisesti

Yhtenäinen kollektiivi voittaa aina supertähdistä koostetun yksilövetoisen "joukkueen". Eli, vaikka materiaali ei ole ihan Liigan parhaimmistoa, niin pelitavallisesti huippuunsa hiottu Joukkue, kun voittaa aina yksilövetoisen ja löyhästi valmennetun tähtisikermän.
 

Hanslankari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aktiivinen aloitteellinen rohkea sakki
Viimeinen sammuttakoon valot. Kotipelit pannassa joulun tienoille saakka..
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Ei sinun tarvitse ostaa sitä ajatusta. Sen näkevät kaikki, ja tilastot myös tukevat sitä. Vieraissa ollaan ihan liigan kärkiporukoita. Uskomatonta, eikö?


Olet väärässä.

Vahvaa argumentaatiota todeta että toinen on vain yksinkertaisesti "väärässä" kertoo kyllä keskustelun tasosta. Eri mieltä saa olla, minun mielestä se on hyväkin. Tilastot on karut kotipelien osalta, mutta kaikki pelit nähneenä en näe tätä kriisinä.

Kaivoin läpällä myös omaan agendaan sopivia tilastoja.

Kärppien maalivahtien torjunnat 8 kotiottelussa tällä kaudella: 15, 10, 24, 10, 14, 32, 27 ,15.

Todella, todella poikkeuksellista, että peräti viidessä pelissä kahdeksasta maalivahtimme ovat joutuneet torjumaan ainoastaan 15 kutia, kaksi ottelua vielä poikkeuksellisemmasti 10 kutia. Kärpät on ollut pelin päällä myös kotona valtaosan ajasta, tulos on huono, mutta en näe kriisiä enkä suurta huolta.

esit. lisäksi vain kahdessa kotiottelussa on pelattu siten, että pakistossa on ollut ykköspari mukana, KooKoo peli sekä eilinen Tappara-matsi.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vahvaa argumentaatiota todeta että toinen on vain yksinkertaisesti "väärässä" kertoo kyllä keskustelun tasosta. Eri mieltä saa olla, minun mielestä se on hyväkin.
Mutta siis, etkö ollut mielestäsi väärässä? Vieraspeleissä maalinteko ei ole juurikaan tökkinyt. Kahdessa ottelusta kahdeksasta Kärpät on jäänyt alle kolmen tehdyn maalin. Sinä taas väitit, että vierasotteluissa maalinteko on tökkinyt, mikä ei siis pidä paikkaansa.

Kaivoin läpällä myös omaan agendaan sopivia tilastoja.

Kärppien maalivahtien torjunnat 8 kotiottelussa tällä kaudella: 15, 10, 24, 10, 14, 32, 27 ,15.

Todella, todella poikkeuksellista, että peräti viidessä pelissä kahdeksasta maalivahtimme ovat joutuneet torjumaan ainoastaan 15 kutia, kaksi ottelua vielä poikkeuksellisemmasti 10 kutia. Kärpät on ollut pelin päällä myös kotona valtaosan ajasta, tulos on huono, mutta en näe kriisiä enkä suurta huolta.
Noh, keskustelu kiertää kehää, eikä minulla ole tarvetta saada mieltäsi muuttumaan. Toteampa vain, että Kärpät on viimeksi voittanut päävastustajansa (Tappara, IFK, Ilves, Lukko) kotiottelussa yli vuosi sitten, kun IFK kaatui 2.11 lukemin 2-0. Sen jälkeen ollaan hävitty seitsemän ottelua putkeen näille seuroille.

Toki tällä kaudella on tuo viime kevään heikko pelillinen trendi realisoitunut myös enemmän tulokseksi myös muita seuroja vastaan, mutta se oli odotettua. Paitsi toki sinulle. Ja muutamalle muulle.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Mutta siis, etkö ollut mielestäsi väärässä? Vieraspeleissä maalinteko ei ole juurikaan tökkinyt. Kahdessa ottelusta kahdeksasta Kärpät on jäänyt alle kolmen tehdyn maalin. Sinä taas väitit, että vierasotteluissa maalinteko on tökkinyt, mikä ei siis pidä paikkaansa.


Noh, keskustelu kiertää kehää, eikä minulla ole tarvetta saada mieltäsi muuttumaan. Toteampa vain, että Kärpät on viimeksi voittanut päävastustajansa (Tappara, IFK, Ilves, Lukko) kotiottelussa yli vuosi sitten, kun IFK kaatui 2.11 lukemin 2-0. Sen jälkeen ollaan hävitty seitsemän ottelua putkeen näille seuroille.

Toki tällä kaudella on tuo viime kevään heikko pelillinen trendi realisoitunut myös enemmän tulokseksi myös muita seuroja vastaan, mutta se oli odotettua. Paitsi toki sinulle. Ja muutamalle muulle.

Mielestäni myös vieraspeleissa on tuhlailtu paikkoja reilusti, toki kotona sitä on tehty vielä enemmän.

Ei minunkaan agendalla ole kenenkään mieltä muuttaa, kunhan yritän tähän keskusteluun tuoda perspektiiviä, kun äkkiä saisi käsityksen että Kärpät on joka pelissä ollut tällä kaudella täysin vastaantulija, mikä ei pidä paikkaansa. Päin vastoin, Kärpät on vienyt valtaosaa peleistään niin kiekonhallinnan että laukausten osalta, sekä maalipaikkojen. Tulos on ollut kotona huono, ja pelissä on myös ongelmia, mutta en näe Kärppiä kriisijoukkueena.

Se, että ei olla voitettu seitsemään otteluun neljää joukkuetta kotona, ei aidosti ole mikään mittari. Eikä tällä ole mitään väliä. Aina tappio vituttaa, mutta kriiseeillään sitten kun siihen on aidosti tarvetta, sekin on edessä väistämättä. Urheilussa tulee laskuja ja nousuja kaikille.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Nyt olemme asian ytimessä! Aiemmilla kausilla Mannerilla oli materiaalietu millä kompensoida tuota pelitapaa ja tuon hyvän materiaalin ansiosta Mannerilla oli varaa tähän pelitavalliseen "leikittelyyn" runkosarjassa.

Osittain samaa mieltä. Manner ei varmasti koskaan ole ollut niin hyvä valmentaja, kun välillä hehkutettiin. Hän ei myöskään ole niin paska valmentaja, mitä nyt sanotaan. Mutta valmentajan työ on raadollinen, tulos määrittää sen hetkisen tason.

Fakta silti on, että Kärpissä tämän vuosituhannen valmentajat ovat nauttineet miltei joka vuosi selvästä materiaaliedusta. Nyt tilanne on tasaisempi, ja se näkyy ylipäätään koko liigan sarjataulukossa.

Silti, minusta Mikko Manner on erinomainen valmentaja, ja luotan että syksyn vaikeudet käännetään vielä voitoksi. Pelitapa elää varmasti ja virheitäkin on tehty. Silti, en näe että oltaisiin nyt jotenkin poikkeuksellisessa suossa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielestäni myös vieraspeleissa on tuhlailtu paikkoja reilusti, toki kotona sitä on tehty vielä enemmän.

Ei minunkaan agendalla ole kenenkään mieltä muuttaa, kunhan yritän tähän keskusteluun tuoda perspektiiviä, kun äkkiä saisi käsityksen että Kärpät on joka pelissä ollut tällä kaudella täysin vastaantulija, mikä ei pidä paikkaansa. Päin vastoin, Kärpät on vienyt valtaosaa peleistään niin kiekonhallinnan että laukausten osalta, sekä maalipaikkojen. Tulos on ollut kotona huono, ja pelissä on myös ongelmia, mutta en näe Kärppiä kriisijoukkueena.

Se, että ei olla voitettu seitsemään otteluun neljää joukkuetta kotona, ei aidosti ole mikään mittari. Eikä tällä ole mitään väliä. Aina tappio vituttaa, mutta kriiseeillään sitten kun siihen on aidosti tarvetta, sekin on edessä väistämättä. Urheilussa tulee laskuja ja nousuja kaikille.
Se on kuule Goner niin, että tällä palstalla Kärppien joukkueessa tai pelaamisessa on aina joku kriisi päällä. Ei siihen auta mikään, tai no ehkä mestaruus pieneksi hetkeksi. Kuitenkin jo heti seuraavana kesänä joukkue on taas rakennettu huonosti.
 

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Se on kuule Goner niin, että tällä palstalla Kärppien joukkueessa tai pelaamisessa on aina joku kriisi päällä. Ei siihen auta mikään, tai no ehkä mestaruus pieneksi hetkeksi. Kuitenkin jo heti seuraavana kesänä joukkue on taas rakennettu huonosti.

On huomattu, otteluseurantaketjua ei voi edes lukea enää, kun takki kääntyy joka pelissä miljoona kertaa :D

Kunhan vähän yrittänyt tuoda perspektiiviä tilanteeseen, kriisitkin on joskus edessä. Kriiseillään sitten ja tuetaan nyt joukkuetta, jota kuitenkin jokainen omalla tavalla kannustamme. Kriittinen pitää olla, ja nytkin pelissä on aihioita mitä pitää parantaa selvästi.

Kuitenkin puolen joukkueen + valmennuksen haukkuminen paskaksi menee mielestäni hieman yli.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On huomattu, otteluseurantaketjua ei voi edes lukea enää, kun takki kääntyy joka pelissä miljoona kertaa :D

Kunhan vähän yrittänyt tuoda perspektiiviä tilanteeseen, kriisitkin on joskus edessä. Kriiseillään sitten ja tuetaan nyt joukkuetta, jota kuitenkin jokainen omalla tavalla kannustamme. Kriittinen pitää olla, ja nytkin pelissä on aihioita mitä pitää parantaa selvästi.

Kuitenkin puolen joukkueen + valmennuksen haukkuminen paskaksi menee mielestäni hieman yli.
Minä olen tehnyt samaa kuin sinä, paljonkin. Ymmärrän näkemyksesi ja tarpeesi tuoda esille toisenlaista näkökulmaa. Mukavaa, että viitsit.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Kärpät ei ole tällä hetkellä kriisijoukkue, mutta se on potentiaalinen kriisijoukkue. Meillä on kaikki mahdollisuudet saada kelkka käännettyä ja joukkue voittavalle tielle. Vielä ei ole mitään pysyvästi hävitty. Se kuitenkin vaatii valmennukselta ja pelaajilta yhteistä visiota ja tietenkin sitoutumista siihen.

Meillä on materiaali, jolla voi pärjätä. Meillä on valmennus, jolla voi pärjätä. Pelitapa ei ole kunnossa, mutta sen voi saada kuntoon. Ehkä se on vain lähdettävä nihilistisempään träppikiekkoon ensin, että saadaan joukkue voittavalle tielle. Sitten sen päälle uutta. Tai sitten jotain muuta.
 

Micol

Jäsen
Saatiinhan tänne taas kovin perinteiset "negat vs posit" -kommentit, joita ollaan totuttu näkemään aina muutaman kerran vuodessa. Itse aion kyllä monen muun (=suurimman osan kirjoittajista) tavoin antaa jatkossakin negatiivistakin kritiikkiä, jos sille on tarvetta - hyvin yksinkertaista. Täällä loppuisi jutut aika nopeasti kuin seinään ja Kärpät -osio taantuisi ja kuolisi suht nopeastikin viestien vähyyteen, jos täällä ei kukaan nostaisi oleellisen tärkeitä asioita esille (kissaa pöydälle) myös kriittiseen sävyyn. Ne harvat viestit olisi lähinnä jotain tämän tyylistä: "Suosikkijoukkueemme pelasi taas jälleen kerrassaan loistavan pelin ja harmi kun ei mennyt lukuisista paikoista kuin pari sisään ja vastustaja hyödynsi harvat paikkansa tehokkaasti, onnettaren (ja tuomareiden) hienoisella avustuksella. Noh, posilla eteenpäin ja ehkä ensi pelissä sitten voitetaan ja pomppii sitten vuorostaan meille. Kyllä urheilu ja elämä on vaan niin ihanaa <3".

Eikä Kärpät missään syvässä kriisissä vielä edes ole, vaikka paljon onkin jo koeteltu tälle kaudelle. Vasta noin neljännes runkosarjasta takana ja mitä vain voisi vielä tapahtua pelin ja runkosarjasijoituksen suhteen. Nyt vaan tarvisi kaivaa sekä valmennuksen että pelaajien ne työhaalarit taas päälle, laittaa ensimmäisenä PAPP ja alivoima kuntoon ja alkaa paiskimaan hommia täydet 60 minuuttia. Viime aikoina ei olla nähty edes kunnolla taklauksia, mikä sytyttäisi myös osaltaan joukkuetta kovempaan taisteluilmeeseen. Sitä puolta tarvittaisiin ehdottomasti myös lisää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös