Peliesitykset kaudella 2017–2018

  • 604 924
  • 4 265

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Jos Carlssonia ei myydä niin sitten pitää alkaa rakentamaan oikeanlaista roolia ja ketjua. Carlssonin on tehnyt +20 pistettä Frölundan kausinaan, mutta kaksi vierellä olleista tehnyt omat piste-ennätyksensä. Toinen oli Artturi Lehkonen ja toinen joku P-Amerikkalainen. Ismo Lehkonen sanoi kauden alla, että Carlssonilla on poikkeuksellinen kyky tehdä ketju kavereistaan parempia, mutta ei ole riittävä ykkösentteriksi.

Varmaan kannattaa pitää kauden loppuun mutta jatkosopparia ei enää kannata tarjota. Ellei sitten ole valmis puolittamaan palkkaansa.
 
444

Jäsen
Yritän hahmottaa tilastojen kautta tätä ajatusta siitä, että hyökkäys sakkaa puolustuksen heikkouden takia. Tällä kaudella meidän puolustajat ovat tehneet 0,37xxx pistettä pelaamiansa otteluita kohden. Rehellisyyden nimissä otin huomioon ottelut vain niiden pelaajien osalta, jotka ovat tehneet pisteitä. En usko sen vääristävän suuresti tilastoa muihin kausiin verrattuna, mutta voin tarkistaa myöhemmin. Viime kaudella puolustajien olisi pitänyt tehdä samalla pistekeskiarvolla yli 150 pistettä, mutta jäivät alle 100:aan. Toissa kaudella puolustajien pka oli 0,32.
Toisin sanoen puolustajat ovat osallistuneet tilastojen valossa onnistuneesti myös hyökkäystoimintaan.

Puolustuspäässä sitten ollaankin töhöilty oikein urakalla, ainakin kun kuuntelee keskustelua aiheesta. Mutta silti ollaan joukkueena päästetty neljänneksi vähiten maaleja. Toki meillä on upea maalivahti, joka on yksinään pelannut meille pisteitä etenkin alkukaudesta, mutta ei tuo puolustus ole - tilastojen valossa - ollut läheskään sellainen katastrofi kuin mitä siitä halutaan antaa ymmärtää.

Kokonaisuudessa joukkue on myös tehnyt neljänneksi vähiten maaleja. Tältä pohjalta voisi väittää, että joukkueen ongelmat eivät ole puolustajissa, vaan hyökkääjissä.

Olen hyvin tietoinen siitä, että pelissä on paljon sellaisia nyansseja, jotka eivät näy suoraan tilastoissa. Halusin kuitenkin tarkastella tätä nimenomaan tilastojen kautta sen sijaan, että vedellään mutulla vähän sinne tänne ja uskotellaan asioita, jotka joko pitävät paikkansa tai sitten eivät.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tuossa kun tuli puheekis Carlssonista niin kaivoin klipin IS:n sivuilta ennen kauden alkua jossa Lehkonen antaa hyvän analyysin Carlssoinista ja IFK:n joukkueen rakenteesta. Carlsson analyysi alkaa noin 3:50 kohdassa. Carlssonin vieressä on tosiaan piste-ennätykset tehnyt play-offeissa Artturi Lehkonen ja Casey Wellman peräkkäisinä kausina. Eikä nuo runkosarjatkaan kovin heikosti näillä herroilla mennyt.

Linkki vie IS:n sivujen videoon.

Onko SM-liigan suurseura matkalla mihinkään? HIFK:ssa on valuvika

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Yritän hahmottaa tilastojen kautta tätä ajatusta siitä, että hyökkäys sakkaa puolustuksen heikkouden takia. Tällä kaudella meidän puolustajat ovat tehneet 0,37xxx pistettä pelaamiansa otteluita kohden. Rehellisyyden nimissä otin huomioon ottelut vain niiden pelaajien osalta, jotka ovat tehneet pisteitä. En usko sen vääristävän suuresti tilastoa muihin kausiin verrattuna, mutta voin tarkistaa myöhemmin. Viime kaudella puolustajien olisi pitänyt tehdä samalla pistekeskiarvolla yli 150 pistettä, mutta jäivät alle 100:aan. Toissa kaudella puolustajien pka oli 0,32.
Toisin sanoen puolustajat ovat osallistuneet tilastojen valossa onnistuneesti myös hyökkäystoimintaan.

Puolustuspäässä sitten ollaankin töhöilty oikein urakalla, ainakin kun kuuntelee keskustelua aiheesta. Mutta silti ollaan joukkueena päästetty neljänneksi vähiten maaleja. Toki meillä on upea maalivahti, joka on yksinään pelannut meille pisteitä etenkin alkukaudesta, mutta ei tuo puolustus ole - tilastojen valossa - ollut läheskään sellainen katastrofi kuin mitä siitä halutaan antaa ymmärtää.

Kokonaisuudessa joukkue on myös tehnyt neljänneksi vähiten maaleja. Tältä pohjalta voisi väittää, että joukkueen ongelmat eivät ole puolustajissa, vaan hyökkääjissä.

Olen hyvin tietoinen siitä, että pelissä on paljon sellaisia nyansseja, jotka eivät näy suoraan tilastoissa. Halusin kuitenkin tarkastella tätä nimenomaan tilastojen kautta sen sijaan, että vedellään mutulla vähän sinne tänne ja uskotellaan asioita, jotka joko pitävät paikkansa tai sitten eivät.

Hyvää pohdintaa. Tilastothan ei sinänsä ikinä valehtele ja tykkään niitä seurata.

Tässä kohtaa ne ei mun mielestä välttämättä oikeen kerro käytännön totuutta. Huikeaa että tolla pakistolla meni vain 1 omiin tuplassa, mutta noin heikosta alakerrasta kärsii pelinrakentelu ja pelinopeus kovin. Kyllä esim. Heiskanen yleensä tietää mitä kannattaa kiekon kanssa nopeasti tehdä, mutta noi Kasket ja Tepot ei, ja yleensä vauhti tippuu nollaan. Ja Ulander täysin väärässä sarjassa vielä. Näillä em. pakeilla ole oikeen tietoa eikä ideaa mihin pitäisi pelata (ja millä temmolla/varmuudella).

Eli oma mielipide on se, että jos halutaan tehdä ihmenousu vielä, niin pakistoon tulisi hankkia 2 kovaa tekijää. 1 nyt heti (varsinkin kun saikkuja niin vitusti), ja toinen viimeistään vuodenvaihteessa. Jälkimmäinen lähinnä Laakson korvaaja sit.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolmasosa runkkarista on siis takana ja kai on jonkinlaisen väliarvion paikka. Pelaajista kai voi Heiskasen, Tyrväisen ja Engrenin jättää väliin, koska nämä kaverit ovat kautta kantaneet eikä ylisanoja taida tarvita lisää. Mutta on se Heiskanen vain ilmiö Liigassa, on se.

Valmennukselle tulee 7-. Sarjasijoitus on naurettavan ja säälittävän alapuolella kepeästi. Top-3-rosterilla keikutaan sijalla 10. Sarjasijoituksen häpeällisyyden korvaa suurelta osin kohentunut peli-ilme, josta Selinille positiivinen peukutus. CHL-matseissa ja kauden alussa nähty koominen rimpuilu on muuttunut aika totaalisesti. Kahden viime pelin tason säilyttäessään HIFK kipuaa kuuden joukkoon runkkarissa ja saattaa saavuttaa jopa minimitavoitteen neljän parhaan joukossa.

Onnistujia on pelaajista (pl. alussa mainitut) aika vaikea löytää. Nostan esiin kuitenkin Ulanderin, joka on jäälle päästyään on ylittänyt odotukset. Hieno prospekti, jolla on tulevaisuus. Eronen on pelannut osin hienon alkukauden samoin kuin O'Connor. Puolustukselle 8-.

Kysymysmerkkejä sen sijaan riittää. Thorell, Sopanen, Haataja ja Partanen. Maalintekijöiksi kaluston pitäisi olla Liigassa ykkösluokkaa, mutta ei lähde. Positiivisesti ajateltuna kalustossa on valtava potentiaali ja Tappuran jälkeen Liigan paras. Rask tulee keväällä taas esiin tapansa mukaan ja tähän kova luotto. Tapaus Carlsson on taas oma lukunsa. Mitä tehdä yhdellä Liigan kalleimpiin lukeutuvalla pelaajalla, jonka piti olla HIFK:n ykkössentteri ja pelillinen johtaja? Hajuton, mauton, munaton, gluteiiniton, suolaton, avuton ja lähinnä sääliä herättävä svedukääpiö. Kuoriutuuko tästä Pelle-Hermannista keväällä jotain muutakin? Toivotaan parasta. Hyökkäykselle pl. Tyrväinen 5-.

Eli aika on-off-kausi on meneillään. Joko rimpuillaan säälisarjoissa tai kysymysmerkkien herätessä mennään taistelemaan mitaleista. Kausi jatkuu ja HIFK:ssa on nyt sellaista potentiaalia, jota ei viime kaudella ollut.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tapaus Carlsson on taas oma lukunsa. Mitä tehdä yhdellä Liigan kalleimpiin lukeutuvalla pelaajalla, jonka piti olla HIFK:n ykkössentteri ja pelillinen johtaja? Hajuton, mauton, munaton, gluteiiniton, suolaton, avuton ja lähinnä sääliä herättävä svedukääpiö. Kuoriutuuko tästä Pelle-Hermannista keväällä jotain muutakin? Toivotaan parasta.

En tiedä mitä Carlsson on sinulle tehnyt kun näin hienon henkilökuvan teit pelaajasta joka on tuosta jengistä oikeasti voittanut asioita viime kausien aikana.
Carlsson on ihan normaalissa pistevauhdissa. Se ei ole Carlssonin vika jos Nybari on kuvitellut sen latovan +40 pinnan kauden. Carlsson tekee pelin sisällä paljon hyviä asioita, tänääkään ei maali ollut kaukana.

A.Lehkonen 49 16+17=33 play-off 16 11+8 = 19 2015-2016
C.Wellman 45 14+19=33 play-off 14 9+7=16 2016-2017

Nämä kaksi pelaajaa teki nämä tehot Carlssonin vierellä viime ja sitä edellisellä kaudella.
 
scholl

Pleijaripisteet ovat loistavat, runkosarjapisteet eivät.

Totuus on se, että häntä oli kaavailtu Thorellin ja Raskin vierelle, ei toiminut. Kumpikaan ei tehnyt isoja tehoja Carlssonin rinnalla. Eihän kyse ole siitä, että Carlssonia suoraan dissattaisiin, vaan siitä, mikä on kokonaisuus. Nykopp on väärässä roolissa ja sitten meillä on kaksi melko kallista pelaajaa Malinen ja Carlsson, eikä kumpikaan pysty olemaan ykkössentteri. Silloin on mahdollista miettiä paraneeko tahti vai treidataanko jompikumpi pelaaja kesken kautta.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän tämänkin päivän pelistä näki sen, että mikä HIFK:n pelaamisessa on hyvää ja mikä taas ei. Edelleenkin pelin rytmittäminen ja syöttöketjut menneet eteenpäin ja ollaan hyvällä tasolla. Huomionarvoista mielestäni se, että pystytään pelaamaan ihan hyvää kiekollista peliä, vaikka pakisto on tuolla tasolla. Johtuu hyvin pitkälle siitä, että nyt peruspelaaminen riittää. Törmäsen aikana piti enemmän puolustajien soveltaa ja tehdä ratkaisuja henk. koht. osaamisella. Nyt pelitapa tuo enemmän mahdollisuuksia. HIFK:lla ongelmia sekä hyökkäyksessä, että puolustuksessa. Pelin hallintaan nähden ei osata kuitenkaan tehdä riittävästi maaleja ja tämän takia tappioita tullut niin paljon. Maalipaikkojen määrä on mutu-tuntumalla tasaisessa nousussa.

Pakiston suurimmat ongelmat ovat siinä, että siellä on pelaajia, jotka eivät tuota hyökkäyspäähän yhtään mitään. Kyllä sellaisen laadukkaan peruspakinkin pitäisi tehopisteille tasaisesti päästä. Joonas Järvinen teki HIFK:ssa 2+16. Kaski on nyt räiminyt 76 vetoa sinne tänne 17 minuutin keskimääräisellä peliajalla ja 0+0. Ei edes yhtä kakkossyöttöä 18 peliin ja Kasken kuitenkin pitäisi olla edes jossain määrin offfensiivinen puolustaja. Tepolla on selkeä pelikäsityksellnen ongelma, eli omasta päästä pääsee kutakuinkin pois, mutta keskialueen ylitys menee liian usein kuskaamiseksi ja tyytyy tämän jälkeen päätykiekkoon. Ei osaa rytmittää peliä, vaikka olisi tilaa ja aikaa. Tulee yksittäisiä hyviä ratkaisuja siellä täällä. Juuso Salmesta en puhu mitään. Saku Salmelalta muuten hyvä peli. Jotenkin pidän kaverista vaikka virheitäkin tulee. Monikäyttöisyytensä puolesta hyvä rotaatiopelaaja. Hänen tasoisia pelaajia IFK:lla juuri pitäisi olla 7-8 pakin roolissa. Hyvällä liikkeellä paikkaa paljon. O´Connorista pidän paljon. Viime kaudella oli vaisu, mutta nyt ollut hyvä. Sellainen köyhän miehen Rafalski.

Hyökkäyksestä puuttuu luovuutta. Hyvin näkyy juuri ylivoimalla. HIFK:n ainoa tapa saada YV-toimimaan on simppeli kiekkoa takakolmioon ja vetoja. Muussa tapauksessa menee liian hitaaksi, kuten 5 minuutin YV näytti. HIFK:lla on kuitenkin YV:lle laittaa pakin paikoille nytkin Heiskanen ja O´Connor. Moni YV operoi huonommilla pakeilla. Kyllä se hyökkääjien luovuuteen jumittaa. Ei ole riittävän laadukasta pelintekijää siihen laittaa. Toinen on hyökkäyskentällisten roolitus, joka tuottaa vaikeuksia. Esimerkiksi nyt jonkin aikaa kasassa ollut kentällinen Petrell-Nykopp-Rask on ihan kauhea viritys. Mitä siltä pitäisi odottaa? Petrellin kiekolliset ratkaisut ovat pääosin aivan hirveitä ja jo sen takia Rask menee ihan hukkaan. Lennulla muuten hyökkääjistä huonoin plusmiinus, eli -5 ja on se koko joukkueenkin huonoin. Nykopp pelaa nyt hyvällä kolmossentterin tasolla, mutta tuossa kentällisessä ei vain roolitus natsaa lainkaan. Petrellin pitäisi vetää neloskentässä Åstenin kanssa ja piste. Lennu vetää ajoittain hyvällä asentella, mutta pelikäsitys ei vain taida riittää tämän(kään) tyyppiseen kiekkoon. Pitäisi olla ihan ajokoiraroolissa, mutta riittääkö nöyryys ja asenne siihen enää. Vähän sellaista jerekarahtimaista vedän välillä yhden kovan töötin fanien mieliksi meininkiä.

Patrik Carlssonista ollut puhetta paljon nyt. Kaveri on parantanut kyllä pelaamistaan paljon ja ollut jopa näkyvä, mutta tulosta ei ole tullut. Mikäli palkka olisi -100K, niin pitäisin erinomaisena syvyyspelaajana. Mielenkiintoista nähdä pystyykö nostamaan tasoaan ja tekemään pisteitä myös tasaisesti. Ongelmahan on nyt se, että tällä hetkellä monella pelaajalla on ongelmia niitä tehdä. Tyrväinen joukkuetta raahaa mukanaan, mutta kun hänkään ei sellainen luontainen pistemies ole, vaan ennemminkin keskivertoa paremmat kädet omaava duunarisentteri. Tehoja odotetaan etenkin: Thorell, Carlsson, Haataja, Sopanen.
 
Viimeksi muokattu:

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mä eilen seurasin Raskin pörräämistä, ja jotenkin tuli sellainen kuva että niska kyyryssä painelee kyllä menemään, jalat käy kuin Singerillä mutta koko ajan on vähän jäljessä ja pelin ns. ulkopuolella. Mietin vaan että ei ole varmaan helppoa hänelläkään jos ei ketjukavereillaankaan. Jotenkin pitäisi löytää ne oikeat pelikaverit noihin ketjuihin, että saataisiin koko potentiaali irti näistä pelaajista.

Muuten nautin kyllä eilisestä taistelusta, Miro on ihan kurko, ja Atte sai ansaitsemansa nollapelin. Kyllä siinä kolmannessa erässä kävi mielessä että nytkö noi saa yhden tehtyä niin loppuerä on taas sitten sellaista selviytymistaistelua, ottavat veskan pois ja painavat tasoihin. Ei onneksi, sinne se Miro mätti kolmannen ja neljäs maali sinetöi matsin. Nyt kun saisi vieraissa samanlaisen vireen päälle.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Pleijaripisteet ovat loistavat, runkosarjapisteet eivät.

Totuus on se, että häntä oli kaavailtu Thorellin ja Raskin vierelle, ei toiminut. Kumpikaan ei tehnyt isoja tehoja Carlssonin rinnalla. Eihän kyse ole siitä, että Carlssonia suoraan dissattaisiin, vaan siitä, mikä on kokonaisuus. Nykopp on väärässä roolissa ja sitten meillä on kaksi melko kallista pelaajaa Malinen ja Carlsson, eikä kumpikaan pysty olemaan ykkössentteri. Silloin on mahdollista miettiä paraneeko tahti vai treidataanko jompikumpi pelaaja kesken kautta.

Myisin molemmat jos olisi mahdollista, mutta saataisiinko parempaa tilalle ja tuhoaisiko joukkueen moraalin tämän kauden osalta kun noin isolta osin menisi uusiksi kesken kauden? Taas jos noista pitäisi valita niin möisin Malisen.
 
PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mä en myis noista kahdesta Malista koska pyörittää ylivoimaa mallikkaasti. Tosin jos tilalle saadaan ”Ramu” niin kiertoon vaan. En tosin usko että itse Ramusta on mitään iloa tälle kaudelle kun on pelannut vain kaksi matsia ja tuntuma on paska. Pidemmällä sopparilla ottaisin välittömästi.
 
444

Jäsen
Hyvää pohdintaa. Tilastothan ei sinänsä ikinä valehtele ja tykkään niitä seurata.

Tässä kohtaa ne ei mun mielestä välttämättä oikeen kerro käytännön totuutta. Huikeaa että tolla pakistolla meni vain 1 omiin tuplassa, mutta noin heikosta alakerrasta kärsii pelinrakentelu ja pelinopeus kovin. Kyllä esim. Heiskanen yleensä tietää mitä kannattaa kiekon kanssa nopeasti tehdä, mutta noi Kasket ja Tepot ei, ja yleensä vauhti tippuu nollaan. Ja Ulander täysin väärässä sarjassa vielä. Näillä em. pakeilla ole oikeen tietoa eikä ideaa mihin pitäisi pelata (ja millä temmolla/varmuudella).

Eli oma mielipide on se, että jos halutaan tehdä ihmenousu vielä, niin pakistoon tulisi hankkia 2 kovaa tekijää. 1 nyt heti (varsinkin kun saikkuja niin vitusti), ja toinen viimeistään vuodenvaihteessa. Jälkimmäinen lähinnä Laakson korvaaja sit.
Mä en missään nimessä ole eri mieltä siitä, etteikö puolustukseen tarvita vahvistusta. Lähinnä jo siksikin, että kaudesta on 2/3 jäljellä ja jos jatkuvasti on puolet telakalla, niin kevät jää hyvin lyhyeksi.

Palaan tilastoihin vielä sen verran, että on aivan totta, että liiga.fi tarjoamat tilastot eivät tarjoa sellaista dataa, jonka avulla pystyisi analysoimaan virtauksia ja solmukohtia. Tilastot kuitenkin kertovat sen, että olemme tasaviisikoin laukoneet 6. eniten. Laukauksien ja torjuntojen erotuksessa olemmekin sitten sijalla 2, edellä ylähisessä yksinäisyydessän JYP ja kärkikolmikon takana on paljon tyhjää ennen seuraavia. Minulle tämä tilasto vahvistaa sitä ajatusta, mikä tulee otteluita katsomalla: kun hyökkäysalueelle päästään, niin ratkaisut ovat pääsääntöisesti huonoja.
1) Ei löydetä ketjukavereita hyvistä paikoista, jonne voisi syöttää.
2) Ei osata hakeutua hyville paikoille ottamaan syöttöä vastaan.
3) Laukausten laatu ei ole riittävän hyvä, jotta maaleja syntyisi vähän huonommistakin paikoista. Tästä poikkeuksena Heiskanen.
Hyökkäyksen osalta puuttuu tietenkin se nero, jonka tietokone raksuttaa koko ajan ja joka pystyy jakamaan unelmalättyjä paikasta kuin paikasta. Sen lisäksi on muodostumatta sellaiset tutkaparit tai -kolmikot, jotka tietäisivät kaiken aikaa toistensa liikkeet ja sijainnit. Haataja ja Malinen ovat parhaimmillaan tällainen pari, mutta kovin on ollut heikkoa viime aikoina. Tässä kohtaa tietenkin korostuu se, miten joukkue on kasattu, mutta valmennuksen vastuuta ei voi myöskään vähätellä. Paljon on yksilötasoltaan erinomaisia pelaajia, mutta heistä ei nyt saada kaikkea irti, hyvänä esimerkkinä Haataja ja Rask. Näistä jälkimmäinen pelaa tosin pisteiden valossa omalla tasollaan, vaikka joka vuosi sitä läpimurtoa odotetaankin.

Selvää on, että kovin montaa ykköskorin pelaajaa tälle kaudelle ei voida hankkia, ellei samalla jotenkin päästä alisuorittajista eroon. Enkä mä tiedä onko niin tarpeenkaan. Edelleen, kokonaisuutena tuo joukkue on paremmin kasattu kuin mitä sijoitus sarjataulukossa kertoo. Kaikki sen alle on valmentajaryhmän osaamisesta kiinni. Ei viime kauden vaan tämän kauden.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Myisin molemmat jos olisi mahdollista, mutta saataisiinko parempaa tilalle ja tuhoaisiko joukkueen moraalin tämän kauden osalta kun noin isolta osin menisi uusiksi kesken kauden? Taas jos noista pitäisi valita niin möisin Malisen.
Miten ja kenelle myyt 250k€ kaudessa tienaavan Malisen tai 275k€ kaudessa tienaavan Carlssonin? Ei kukaan järkevä henkilö suostu rasittamaan seuraansa tuollaisilla sopimuksilla.

Tyhmähän ei tietenkään ole se kuka myy, vaan se joka maksaa, mutta helppoa ei ole löytää Tomppaa tyhmempää joukkueenkasaajaa, joka suostuisi tuollaisia paskoiksi todettuja soppareita kontolleen ottamaan.

Ja en edelleenkään toivo joukkueeseen enää ketään, ellei kyseessä ole huippupelaaja, joka jatkaa joukkueessa myös seuraavana kautena.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Se on selvää että Malista ei mihinkään saa myytyä edes kohtuulliseen hintaan eli pakko roikottaa mukana. Carlssonin voisi saada mutta ei ketään väkisin kannata myydä. Selin peluuttaa Ruotsalaisia paljon ja varmaan koittaa saada heille onnistumisia mutta kun ei niin ei.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten ja kenelle myyt 250k€ kaudessa tienaavan Malisen tai 275k€ kaudessa tienaavan Carlssonin? Ei kukaan järkevä henkilö suostu rasittamaan seuraansa tuollaisilla sopimuksilla.

No Malisesta nyt ei itsestään selvästi eroon pääse, mutta Carlssonista voisi päästä. Carlsson ei ole pelannut mitenkään huonosti, vaan ennemminkin odotusten mukaisesti ja lienee melko hyvässä maineessa Ruotsissa, ja ottaen huomioon Ruotsin korkeamman palkkatason, niin joku Elitserien-jengi voisi hyvinkin olla kiinnostunut ottamaan Carlssonin about sillä liksalla mitä meillä tienaa. Tämä vaatii tietenkin neuvotteluja, joihin uusi UJ lienee huomattavasti halukkaampi kuin vanha.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Hyökkäyksen osalta puuttuu tietenkin se nero, jonka tietokone raksuttaa koko ajan ja joka pystyy jakamaan unelmalättyjä paikasta kuin paikasta. Sen lisäksi on muodostumatta sellaiset tutkaparit tai -kolmikot, jotka tietäisivät kaiken aikaa toistensa liikkeet ja sijainnit. Haataja ja Malinen ovat parhaimmillaan tällainen pari, mutta kovin on ollut heikkoa viime aikoina. Tässä kohtaa tietenkin korostuu se, miten joukkue on kasattu, mutta valmennuksen vastuuta ei voi myöskään vähätellä. Paljon on yksilötasoltaan erinomaisia pelaajia, mutta heistä ei nyt saada kaikkea irti, hyvänä esimerkkinä Haataja ja Rask. Näistä jälkimmäinen pelaa tosin pisteiden valossa omalla tasollaan, vaikka joka vuosi sitä läpimurtoa odotetaankin.

Tässä on hyvä pointti ja nimenomaan valmennuksen vastuulle kuuluva seikka. Minusta tutkapareja voisivat olla Tyrväinen-Sopanen, Thorell-Carlsson, Malinen-Haataja sekä Petrell-Nykopp. Laittaisin itse Raskin ykköseen, Partasen tai Ahtolan ruotsalaisten kanssa samaan ketjuun tai kolmanneksi Malisen ja Haatajan kanssa ja Åstenin neloseen. Omasta mielestä Ahtolan ja Partasen saaminen kokoonpanoon korostaa entisestään valmennuksen vastuuta. Enää ei voi paeta loukkaantumisten taakse.

Ja omasta mielestä Ramua enemmän tarvitaan vahvistusta puolustukseen. Vaikea uskoa, ettei Laakson paikalle tulisi ketään ja ettei Laaksoa varten olisi varattu palkkarahoja, mikäli try out olisi tuottanut tulosta.
 
scholl

Jäsen
Se on selvää että Malista ei mihinkään saa myytyä edes kohtuulliseen hintaan eli pakko roikottaa mukana.

Kyllä ilmalassa on sellaisia torveloita, että saattavat ostaa. Malisen palkkahan on heille viikkorahoja. Siis ei kesken kauden, vaan ensi kaudeksi. Malisen ja Carlssonin ero taitaa olla juuri se, että Malisella jatkuu soppari. Silloin sitä sopparia on vaikeampi liikuttaa tällä kaudella. Sen sijaan Carlssonilla jos loppuu soppari kevääseen (jos muistan oikein), on se helpompaa. Jos muualla loukkaantuu sentteri ja ottavat hänet korvaajaksi, niin ei tarvitse maksaa enää kuin puoli vuotta. Toisaalta kun on vain puoli vuotta jäljellä, niin meidänkään ei kannata välttämättä yrittää myydä, jos ei ole tiedossa selvästi parempaa hyökkäyspään pelaajaa.
 
Eikö liiga ole kieltänyt tällaiset diilit Jokereiden kanssa? Siis pelaajien ostamisen, lainaamisen tai myymisen kesken heidän sopimuskautensa?
 
scholl

Jäsen
Eikö liiga ole kieltänyt tällaiset diilit Jokereiden kanssa? Siis pelaajien ostamisen, lainaamisen tai myymisen kesken heidän sopimuskautensa?

On Jokereista liigaan, en tiedä onko toiseen suuntaan. Kesken kautta en tarkoittanutkaan, vaan kausien välissä, mutta en tosiaan oikein tiedä, kuinka liiga voisi kieltää Jokereita hankkimasta pelaajia liigasta. Se on vähän sama kuin jos Erkki Tuomioja heristäisi sormeaan Putinille, ei auttaisi mitään.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Eikö liiga ole kieltänyt tällaiset diilit Jokereiden kanssa? Siis pelaajien ostamisen, lainaamisen tai myymisen kesken heidän sopimuskautensa?
Jos venäjältä tarjotaan mottipäinen kasa euroja sekä pienipussukka Krimiltä pöllittyjä timantteja, ei Suomen liigalla ole paljon nokan koputtamista. Pelaajasiirrot toiseen suuntaan voidaan estää yhteisellä sopimuksella ja hyvä niin.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
On Jokereista liigaan, en tiedä onko toiseen suuntaan. Kesken kautta en tarkoittanutkaan, vaan kausien välissä, mutta en tosiaan oikein tiedä, kuinka liiga voisi kieltää Jokereita hankkimasta pelaajia liigasta. Se on vähän sama kuin jos Erkki Tuomioja heristäisi sormeaan Putinille, ei auttaisi mitään.

Ehkä niin mutta jos sopimus on voimassa niin eikö se silloin mene tuon kiellon piiriin? Ei liiga voikaan estää Jokereita mutta sen kauppakumppanille (viimeksi Ilves) mätkäistään sellaiset sakot ettei kaupanteko enää maistukaan niin hyvältä. Ja tuskin kukaan on halukas ostamaan Malisen millään mottipäisellä summalla.
 
olet pihalla kuin lumiukko. Ilves hankki pelaajan Jokereista, ei toistepäin ja tämä idea käsiteltiin jo edellisessä viestissäni. Liigalla on 100 tuhannen uhkasakko seuroille, jotka palkkaavat pelaajia Jokereista. Myynnistä KHL:n suuntaan ei ole olemassa mitään sopimusta. Jos KHL-seura Jokerit haluaa hankkia pelaajan liigasta, niin se onnistuu helposti. Monella pelaajalla on jopa KHL-pykälä. Koko sopimuksen idea on se, ettei mikään seura toimisi täällä Jokereiden farmijoukkueena.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
@scholl En tiedä millä vuosikymmenellä elelet mutta Virmanen ei ole Ilmalassa vaikuttanut pitkään aikaan. Kyllä nuo ylihintaset hudit on ollut enemmänkin IFK:n heiniä. Jokereiden viimekausien flopit ovat sentään olleet edes paperilla palkkansa arvoisia (Keränen, Salminen, Hishon, Palola esim).
Ilmalassa osataan myös omien poikien kotiutus paremmin (Lepistö/Kivistö vrt Laakso/Varakas) ja omat kulttipelaajat/maskotit ymmärretään pitää oikeassa roolissa (Mäki vrt Salmi)

Eli aivan turhaa huutelua
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokerit tekee jotain 10M tappiota kausi ja seuran taloudelliset kuviot ovat ylipäätään hyvin hämäriä, joten hyvin vaikea vertailla täysin toisenlaisessa todellisuudessa operoivaan IFK:hon ja edes määritellä kyseisessä kontekstissa "ylihintainen huti".
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
olet pihalla kuin lumiukko. Ilves hankki pelaajan Jokereista, ei toistepäin ja tämä idea käsiteltiin jo edellisessä viestissäni. Liigalla on 100 tuhannen uhkasakko seuroille, jotka palkkaavat pelaajia Jokereista. Myynnistä KHL:n suuntaan ei ole olemassa mitään sopimusta. Jos KHL-seura Jokerit haluaa hankkia pelaajan liigasta, niin se onnistuu helposti. Monella pelaajalla on jopa KHL-pykälä. Koko sopimuksen idea on se, ettei mikään seura toimisi täällä Jokereiden farmijoukkueena.

Ok, sitten olin pihalla näistä kuvioista ja siksi kysyinkin että miten tuo menee. Mutta siltikään en usko että kukaan haluaisi ostaa Malisen sopimuksen sellaisenaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös