Peliesitykset kaudella 2016–2017

  • 219 808
  • 1 511

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Parempi varmaan pistää koko pakka uusiksi taas kauden jälkeen.

Taisi olla niin, että Dufva vei paljon puhutun jatkumon mukanaan Mikkeliin, ja nyt Raumalla naatitaan nykyjohdon jääkiekosta. Hauskaa tulee olemaan ne kauden jälkeiset selitykset, joiden mukaan Lukossa tehtiin kaikki, mutta muut vain oli parempia.

Aika raskas kausi tulossa kannattajille. Taitaa jäädä paikan päällä käynnit minimiin.

Toivottavasti hallituksen jäsenet ja etenkin Jari Laiho on pakotettu katsomaan jokainen peli alusta loppuun. Pudotuspelien aikana hallitus voisi tehdä keväisen opintoretken muille paikkakunnille oppimaan, kuinka urheiluorganisaatiota johdetaan.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Mitä muuten kesällä on mahtanut tapahtua, Lukko nimittäin jää myös jalalla valovuoden Jypistä.

Sama pistää silmään, näyttää että ovat muutenkin ihan poikki. Kauhea huohottaminen lyhyen vaihdon jälkeen. Lisäksi psykologia todellakin tarvittaisiin. Myös pelaajat siis. Mitä helvettiä siellä on Vuoren aikana tehty?
 

BIGKING24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja Montreal
Niin tai näin, kaikki pisteet mitä tästä pelistä tulee on jypin huonoutta ja Kähkösen hyvyyttä. Oikeasti!!!! noi äijät on aivan kuutamolla, ekan erän olin hallilla kattomassa ku lipun sain ja seuraavat 1.5 erää himassa telkasta.
Koko alku kausi naristiin Mäkisen huonoutta ja kuinka Ahonen pelaa sen takia huonosti, mutta nythän se on varmaan huonoiten pelaava pakki kokoonpanossa. Maila ei pysy hanskoissa ja ihan vika paikassa suurimman osaa pelistä. Tosin ihan suurta hurraa huutoa ei muistakaan saa aikaiseksi.
Gagnonia vaivaa selvästi syysmasennus liian pienen liksan takia varmaan ja siksi pelaa kuin B-junnu.
Ja valmentajan vaihto ei tuohon jengiin ole tuonut kyllä juuri yhtään mitään, suurin ero on molarin pelaamisessa nyt kun saa taas pelata paineettomassa tilassa kun kukaan ei oikeasti enää odota mitään joukkueelta niin nyt se napsii sellaisia torjuntoja joista alkukaudella voi vain nähdä hämäriä unia.
Välillä näyttää kuin kaverit olis lyönyt vetoa et kuka kaatuu useimminten ilman mitään syytä tai että kuka kehtaa laittaa luikkarit vääriin jalkoihin ja koittaa niin luistella, niin onnetonta se liike on kentällä.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Huomattavasti mukavampi seurata Lukon otteita tällä kaudella näin, että ainoastaan katsoo lopputuloksen Liigan sivuilta. Ja tietysti maalintekijät. Saarela näköjään osunut taas tolppien väliin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ja pisteputki Raumalla senkuin vain jatkuu. Tätä tahtia kymppisija on vielä aivan mahdollisuuksien rajoissa. Heikkilä on näemmä aika fakiiri.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Kaksi erää Lukko oli jäljessä, mutta kolmas selkeästi Lukon. Jatkoajalla Lukko oli lähempänä tehdä voittomaalin.

Kuten Heikkilä sanoi, niin fysiikasta ei Lukon tahmeus kahdessa ensimmäisessä erässä johdu, vaan jostain muusta. Kolmannessa Lukko oli luistimilla parempi.

Melko inhorealistista on Lukon kiekko nyt ihan ymmärrettävistä syistä. Paljon juostaan omissa perässä ja pyritään katkoa iskien vastaan. Pisteitä tarvitaan ja niitä on tullut, nyt vaan Nämä pelit tarvitsisi kääntää voitoiksi.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Peli oli mitä oli, mutta vituttaa silti, kun tarjolla oli loppujen lopuksi 2 pinnaa eikä saatu kuin yksi. Jatkoajalla oli monta avopaikkaa ratkaista. Toki niitä oli JYPilläkin, mutta silti. Lukko olisi tarvinnut senkin tarjolla olleen pisteen. Nyt ero kasvoi jälleen esim. JYPiin.

Eipä sillä, tuolla pelillä Lukko tuskin nousee montaa sijaa. Odotin kyllä enemmän Lukolta valmentajan vaihdon jälkeen.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja pisteputki Raumalla senkuin vain jatkuu. Tätä tahtia kymppisija on vielä aivan mahdollisuuksien rajoissa. Heikkilä on näemmä aika fakiiri.

Hetken jo luulin, että tuo on vittuilua, mutta sitten muistin, että sinähän kirjoittelet tänne ihan vilpittömästi.

Lukko on muuten 5 ottelun kuntopuntarissa seitsemäs. Jotenkin tuntuu siltä, että tällä kaudella tulee mestaruus.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Taas oltiin jäljessä joka osa-alueella. Samoin ihmetyttää, että eivätkö ammattipelaajat saa yksinkertaisia syöttöjä haltuun. Koko ajan tuntuu pomppivan.

Ellerby oli mielestäni varsin turha hankinta. Tänäänkin kasa huolimattomuusvirheitä, tyhmä jäähy ja laiskaa pelaamista.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lukko on muuten 5 ottelun kuntopuntarissa seitsemäs. Jotenkin tuntuu siltä, että tällä kaudella tulee mestaruus.

Pakkohan se on toisten pisteputkia ihailla kun omat eivät meinaa saada edes maaleja aikaan.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Melko inhorealistista on Lukon kiekko nyt ihan ymmärrettävistä syistä. Paljon juostaan omissa perässä ja pyritään katkoa iskien vastaan. Pisteitä tarvitaan ja niitä on tullut, nyt vaan Nämä pelit tarvitsisi kääntää voitoiksi.

Katsomossa 2 erää oli aika puuduttavaa, kun Lukon hyökkäyspeliä ei ollut. 3 erä sen sijaan oli mukavaa katsottavaa, kovaa yritystä ja painetta. Jatkoajalla oli molemmilla tukuittain paikkoja.

Heikkilän Lukko on nyt kerännyt 3 kotimatsista yhteensä 5 pinnaa. Enemmän olisi odottanut, yleensä valmentajan vaihdos tuo sen boostin ja lisäksi pelkkiä kotiotteluita alkuun. Tuolla tahdilla 10. sija jää haaveksi, ero on nyt 13 pinnaa ja JYP on pelannut pelin vähemmän.

Plussat:
++ Kähkönen. Yli 40 torjuntaa ja joukossa muutama loistava gamesaver. Kaapo piti 2 erää Lukkoa pystyssä. Rankkarit eivät olleet Kaapon huonoutta, vaan Nättisen ja Tavin unelmalaukauksia.
+ Saarela. Toi yksilösuorituksella Lukon mukaan peliin.
+ 3 erän nousu.

Miinukset:
- 2 erää todellista kuraa ja kotiyleisökin turhautui Lukon saamattomuuteen. Kuvaavaa oli pelin ensimmäinen vaihto, Lukon nimekäs ykkösketju pyöri omissa liki 1.30 min ja JYP:in maali roikkui ilmassa.
- Ahonen. Löysyys pisti silmään sekä heikot ratkaisut kiekollisena. Katsomokomennus voisi olla minusta paikallaan.
- Ellerby. NHL-mies oli syyllinen 0-2 maaliin ja lisäksi tarjosi lopussa voittoa JYP:lle. Ellerby näytti olevan pahasti hapoilla.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Odotin kyllä enemmän Lukolta valmentajan vaihdon jälkeen.
Ei Heikkilä nyt sentään mikään poppamies ole. Varmasti joukkue voisi pärjätä, jos joukkue olisi rakennettu edes hieman sinne päin mitä kuuluu. Mutta kun pari kärkilaituria on pois ja muuten on liikaa mestismiehiä matkassa, niin valmentaja seisoo siinä tilanteessa aika avuttomana vaihtoaitiossa.

Tähän kauteen valmistautuminen ja joukkueen rakennus menivät niin paljon metsään, että niiden virheratkaisuiden ansiosta ensi kaudenkin pudotuspelipaikka tullaan hyvin todennäköisesti menettämään.
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tähän kauteen valmistautuminen ja joukkueen rakennus menivät niin paljon metsään, että niiden virheratkaisuiden ansiosta ensi kaudenkin pudotuspelipaikka tullaan hyvin todennäköisesti menettämään.
Tämä on kyllä niin totta. Perinteisestihän täällä on manattu, että joka vuosi Lukko jättää aina yhden osa-alueen vajaaksi. Tämän kauden lähtötilanne laittoi kyllä monin verroin paremmaksi: Keltanokka päävalmentaja, puolustuksen köykäisyys (omaan päähän), yhden tai kahden kärkiketjun laiturin vajaus sekä lisäksi maalivahtiosasto oli vähintäänkin kysymysmerkki. Näistä riskeistä enemmän tai vähemmän kaikki realisoituituivat
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei Heikkilä nyt sentään mikään poppamies ole. Varmasti joukkue voisi pärjätä, jos joukkue olisi rakennettu edes hieman sinne päin mitä kuuluu. Mutta kun pari kärkilaituria on pois ja muuten on liikaa mestismiehiä matkassa, niin valmentaja seisoo siinä tilanteessa aika avuttomana vaihtoaitiossa.

Tähän kauteen valmistautuminen ja joukkueen rakennus menivät niin paljon metsään, että niiden virheratkaisuiden ansiosta ensi kaudenkin pudotuspelipaikka tullaan hyvin todennäköisesti menettämään.

Samalla tavalla noita mestismiehiä on joka joukkueessa, monessa joukkueessa jopa enemmän (Esim KalPa, Jukurit, HPK ja Pelicans ovat suorittaneet mestismiehillä todella hyvin). Kyllä Lukon rosterissa laatua on ja hyviä pelaajia, kuten Heikkiläkin totesi. Suurimmat ongelmat ovat minusta henkisellä puolella ja miten saada tähtipelaajat suorittamaan tasollaan. Potentiaalia olisi rosterissa. Se on eria asia sopiiko tuo pelaajamateriaali Heikkilän prosenttikiekkoon, minusta ei kaikilta osin.

Maalivahtipeli: Lukolla on 2 hyvää maalivahtia, joista toinen on kokenut nimimies.
Puolustus: On paperilla Liigan kovin. (nykyinen suoritustaso ei toki vastaa potentiaalia)
Hyökkäys: Nimekkäitä tähtipelaajia, Liigan ehkä kovin sentterikaksikko. Laitureissa Tukosen vammaherkkyys oli tiedossa, luultavasti Antosta ajateltiin korvaajaksi. Alemmat ketjut ovat kuitenkin suoriutuneet mukiinmenevästi, vaikka siellä on kokemattomia pelimiehiä.

Noilla spekseillä minusta on syytä odottaa paikkaa 6 joukkoon, onnistuessa jopa ylemmäs.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Noilla spekseillä minusta on syytä odottaa paikkaa 6 joukkoon, onnistuessa jopa ylemmäs.
Materiaalia on tosiaan turha syyttää. Ongelmana on se, että Lukolla ei ole minkäänlaista pelisuunnitelmaa. Peli on jatkuvasti melkoista räpellystä: kiekot pomppivat lavoissa, pelinavauksen rytmitys on pielessä, ajoitukset eivät osu kohdilleen jne.

Kannattaa kiinnittää huomiota Lukon ylivoimilla sihen, miten kiekko viedään alueella. Voin paljastaa, että siinä ei ole mitään järkeä. Lähes aina ensimmäinen minuutti hukataan siihen, että kukaan ei tiedä, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä. Tilanne purkautuu - jos purkautuu - lähinnä jollain Saarelan tai Gagnonin yksilösuorituksella.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ihmettelen että miksi noita "mestismiehiä" manataan jatkuvasti, kun usein ne kärkikentät alisuorittavat.
 

hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Paperillahan Lukon joukkue on ihan rahansa edestä siellä 3-4 sijoilla. On siellä mestismiehiä tai ei. Ei nyt olla vertailemassa Lukon joukkuetta SHL:n tai KHL:n vaan kotoiseen liigaan. Suorittaminen on ehdottomasti huonointa edelleen siellä missä sitä suoritusta pitäisi näkyä. Vaha on heräilemässä, mutta kyllä Gagnon on ihan yössä. Saati muut nimimiehet.

Kyllä Heikkilän tuoma boosti olisi pitänyt olla selkeästi paljon isompi kuin yksi peli. Joo-o puolustus toimii ja nyt uskotaan itseensä viimeisessä erässä, mutta kyllähän tuo on maksavalle yleisölle yhtä kuran juottamista aprillipäivänä sillien kera. Tuo on vielä karmeampaa katsottavaa kuin RD:n kiekko. Ei muuta ku Heikkilälle jatkot ja pelataan vaan voittavaa lätkää, viihdearvosta viis. Ja ihmetellään miksi liigan katsojamäärät on koko ajan seurannan alla.

No onneksi pääsee seuraamaan junioreiden suorituksia jäällä joka viikko useamman pelin edestä. Siellä sentään annetaan kaukaloon kaikki, jokaisessa erässä. Olitiin takeissa tai ei. Siellä tärkeintä on homman hauskuus.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Kyllä Heikkilän tuoma boosti olisi pitänyt olla selkeästi paljon isompi kuin yksi peli.

Mitäs jos Hiekkilän tuoma boosti hakee vasta tuloaan? En näin väitä, mutta paljon hyvää näen surkeiden otteiden seassa. Meinaan, ei homma sormia napsauttamalla muutu.
 

Guru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mä tykkään Suurosesta. Tosi hyvä roolissaan!
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Harvemmin Lukko on ollenkaan näissä Mestis hauissa onnistunut. Tällä kertaa sentään sieltä on saatu Claireaux, joka on varsin pätevä mies 3-4 ketjuihin ja muutenkin ihan monikäyttöinen. Muuten nämä Ventelät, Koivistoiset ja Antoset ovat olleet sitä taattua Mestis-kamaa, eli ei oikein Liigassa vielä riitä. Ventelästä ja Koivistoisesta voi vielä joskus jotain iloa olla, mutta Antosesta en niinkään tiedä. Taitoa ja kokoa olisi, mutta ei vaan tunnu asenne riittävän läpimurtoon. Väyrysestä on taas paha sanoa mitään, kun vastuuta ei ole tullut, ilmeisesti loukkaantumisten takia.

Ahosen vois kyllä heivata johonkin, jos jollekin vaan kelpaa niin että loppukauden liksaa ei tarvitse kokonaan Lukon maksaa. IFK:lta lähtee se Högström vuoden vaihteessa, joten olisiko silloin viimeistään aika? Sevänen sitten vaan tilalle.

Suuronen ainakin tuntuu heränneen valmentajan vaihdon jälkeen. Paljon hyviä taklauksia, joita ei paljoa ole viime kausina Lukon pelaajien toimesta nähty. Vielä kun Liedeskin alkaisi joskus taklaamaan, niin Lukolla olisi kaksi hyvää ja vastustajan kannalta ilkeää alaketjua.

Sitä olen tässä toitottanut muutaman viikon, että Jouluna Lukon pitää olla oikeasti iskuetäisyydellä taistelussa 10. sakkiin. Jos ero on vielä silloin kymppikerhoon reippaat kymmenen pistettä (nyt 13 pinnaa, peli enemmän pelattuna), niin alkaa olemaan mahdotonta kuroa eroa enää kiinni käytännössä, kun siihen väliin mahtuu liikaa joukkueita. Jos Heikkilän ajan pistetahti säilyy tai jopa paranee hieman, niin 10. porukkaan Lukolla on pienet saumat, mutta ei kovin isoja rahoja siihen kannata lyödä kiinni.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ihmettelen että miksi noita "mestismiehiä" manataan jatkuvasti, kun usein ne kärkikentät alisuorittavat.
Kaikki ovat liian samanlaisia. Ei menestyvää kiekkojoukkuetta sillä tavalla rakenneta. Pitää löytyä käden taitoa ja kropan taitoa monessakin mielessä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minusta Lukon peli (puolustuspeli, hyökkäyspeliä ei juuri ollut) oli kaksi erää juuri sellaista katselua ja perässäjuoksemista, jollaista sen voisi kuvitellakin olevan, kun valmentaja ja pelisysteemi vaihtuu täysin. Eli liikkeet ei tule vielä luontaisesti ja pelaajat osin tietoisesti ja osin tiedostamattaan jättävät aloitteen vastustajalle ja pyrkivät vaan reagoimaan siihen, jolloin tietysti ollaan liian usein myöhässä ja vastustaja vastaavasti edellä sekä hyökkäämisessä että niissä tilanteissa kun Lukko saa kiekon. Kolmas erä oli jo parempi, toki siihen vaikutti varmaan sekä tilanne että Jypin rekordi kolmansissa erissä.
 

Taksari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KPC.
...mutta Antosesta en niinkään tiedä. Taitoa ja kokoa olisi, mutta ei vaan tunnu asenne riittävän läpimurtoon.

Pahoittelut näin alkuun vieraisiin pöytiin huutelusta.

Harmi että Antonen ei ole saanut peli-ilmettä päälle teillä Raumalla. Viime kauden 15-16 pre-seasonilla Antonen oli todella kovalla pelipäällä JYPissä ja takoi kovat tehot CHL-alkusarjassa (toki se taitaa olla niin että jos pre-seasonilla pärjäät, et pärjää varsinaisella seasonilla...). Sitten vain lopahti ja Liigassa teki isoja virheitä jo heti alkukaudesta. Itse odotin Antoselta kovaa kärkiketjujen pelaajaa mutta taitaa olla vaan floppi...

Toivottavasti Antonen vielä saisi jostain lisää intoa, mutta tuntuu olevan jotain henkisellä puolella ettei vaan luonnistu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös