Peliesitykset kaudella 2016–2017

  • 152 873
  • 684

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Mites nyt? Pistetäänkö vaan Rinteen piikkiin ja kielletään, että peli on muutenkin löysää ja mielikuvituksetonta läpsyttelyä? Sarjan neljästä hännänhuipusta on kohdattu nyt kolme ja noita vastaan pelatuista neljästä pelistä on saatu yhteensä 4/12 pistettä eli ns. "lose the wrong games".

Tänään ei toiminut siis maalivahtipeli eikä varsinkaan ylivoima. Mahdollisuuksia saatiin kyllä ihan riittävästi. Sitä totuttua Sportia alettiin näkemään vasta, kun saatiin kavennus aikaan. Herää kysymys, että eikö joukkuetta saada syttymään näihin syksyn peleihin.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kyllä Rinteen piikkiin saa laittaa 2-3 maalia. Se ei silti vähennä yhtään sitä, että peli oli ennen tuota loppukiriä täyttä paskaa. Harmittaa kyllä Vänttisen puolesta, tänäänkin oli ainakin kolme loistavaa paikkaa iskeä se kauden eka häkki, mutta Markkanen oli maalillaan jäätävässä iskussa. Noh, sovitaanko, että tämä oli nyt se kuuluisa tilastotappio.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Vähän jäi piippuun kiri, mutta hieno oli nousu kolmannessa erässä. Etityisesti lämmittää Gröndahlin ja Salon virheetön ja kaunis pelaaminen illasta toiseen. Salolla taas parit sellaset hassuttelut kiekon kanssa, että hyvää päivää.

Meinasi olla vähän tollanen ohijuoksu tämä peli ja sellanen kait se olikin. No, aina pitää välillä hävitä, että nousee taas vahvempana takaisin. Lauantaina Pussileukoja viedään varmasti ja kovaa ärsytetyn kotkalauman toimesta.

Harmittaa kyllä kovaa, mutta Vänttisellä on pää niin jumissa, ettei hänestä ole kyllä tällä hetkellä mitään hyötyä joukkueelle. Ei, vaikka nätisti sen toisen maalin pelasikin. Toivottavasti nyt kuitenkin irtoaisi pikasesti. Maali, pari ja eiköhän se siitä.

Onneksi Kokkala on tullut sentään takaisin peliin, vaikka edelleen joku helvetillinen hinku laukoa tyhmistäkin paikoista. Vissiin joku päänsisäinen diili itsensä kanssa, että tällä kaudella tehdään paljon maaleja tms. Outoa pelikäyttäytymistä Kokkalalta. No, onneksi silti parempaan päin.

Körkkö oli muuten taas todella hyvä. Haastoi hienosti ja voitti lähes kaikki omat pelaajansa. Komu tehnyt ihmeitä tälle kaverille. The next Ari Gröndahl?
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Mites nyt? Pistetäänkö vaan Rinteen piikkiin ja kielletään, että peli on muutenkin löysää ja mielikuvituksetonta läpsyttelyä?

Rinteelle meni kyllä tänään aika helposti ja tämä näytti vähän sellaiselta tyypilliseltä vieraskiertuepeliltä, kun on nukuttu muutama yö hotellissa. Ei kyllä ollut mitään tarjottavaa lappeenrantalaisille muuta kuin pisteitä.

Löysyydestä en tiedä, mutta siitä olen Macin kanssa osittain samaa mieltä, että Sportin peliä on leimannut astettainen tylsyys niin kotona kuin vieraissa. Puolustetaan sen verran kliinisesti ja tukitaan keskialuetta sekä keskustaa ja ohjataan peliä kulmiin, mikä ehkä syö tehoa vastahyökkäyksistä. Vahvalla maalineduspelaamisella ja tehokkaalla viimeistelyllä ollaan pelejä voitettu puolustamisen ohella. Millään lailla ei olla kyllä hyvästä pistemäärästä huolimatta offensiivisesti loistettu, ainakaan vielä.

Tänään tosin Saipa näytti mallia, miten Sportin aluepuolustusta murretaan hyvällä sivusuunnan liikkeellä. Siihen päälle vielä Rinne yllätettiin housut kintuissa kaukolaukauksilla.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Itse pidän Tommi Tikasta pelaajana todella paljon. Ei pelkästään tämä peli, vaan tämä koko kausi on ollut todella hyvä Tikalta. Sen lisäksi, että vääntää ja taklaa ja rähisee, niin saa usein luistellen vietyä kiekon hyökkäysalueelle ja jopa tehtyä kiekon kanssa jotain. Tehot aika hyvät, mutta mielestäni niitä voi tulla paljon lisää, jos jatkaa samalla tavalla ja vielä saa itseluottamusta. Vastuuta ainakin tulee, kun oli ilman molaria hakemassa tasoitusta. Tulevilla kausilla tulee nousemaan erittäin hyväksi voimahyökkääjäksi, jos kehitys jatkuu.

Muutenkin nuoriso, kuten Salo ja Jolle, on ollut alkukaudella Sportin parhaimmistoa.

Tänään ohi peli, mutta lauantaina kotona toivottavasti täysi rähinä päällä ja mahdollisesti Vihko jo kokoonpanossa. Välillä tekee hyvää hävitäkin.
 

t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
Tänään meni pieleen ensisijaisesti maalivahtipeli. Rinne oli ekoista hetkistä todella epävarma. Ite huusin 2-0:n jälkeen maalivahtia vaihtoon, mutta oletin Laakson olleen kakkosena, kun ei vaihtoa tullut. Vasta 4-1 maalissa yllätyinkin kun Järvinen tuli maalille, ja pelaskin hyvin!

Toinen asia mikä meni pieleen oli 1-0:n jälkeinen kärsimättömyys ja pieni ylihyökkääminen ja merkkausvirhe. Muutenkin outo kyttäily ja peruuttelu antoi Saipalle turhan hyviä vetopaikkoja.

Kolmas tietysti jäähyt. Niitä taas liikaa ja etenkin tyhmä korkea maila Viitaluomalta.

Neljäs mikä meni pieleen oli tuomareiden virheet läpi ottelun. Ihan liian kepposia jäähyjä just kun Sportin momentumi päällä. Syö energiaa fyys/mentaali ihan simona.

Näiden lisäksi se selvä maali mikä olisi pitänyt hyväksyä. Oliko Tikka joka tuikkas ihan kliinisen maalin, mutta joku saatana sielä tuomarin korvien välissä siinäkin viiras.

Positiivista siinä mielessä, että yhteen ja samaan peliin osui näin paljon virheitä ja kyseenalaisuuksia, niin ehkä päästäis muutama peli taas vähä paremmalla meiningillä.

Toi Saipa olis ollu lyötävissä melko helposti, mut tänään Rinne ei auttanut muuta joukkuetta. Taitaa Järvinen pelailla muutaman seuraavan...
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Löysyydestä en tiedä, mutta siitä olen Macin kanssa osittain samaa mieltä, että Sportin peliä on leimannut astettainen tylsyys niin kotona kuin vieraissa. Puolustetaan sen verran kliinisesti ja tukitaan keskialuetta sekä keskustaa ja ohjataan peliä kulmiin, mikä ehkä syö tehoa vastahyökkäyksistä. Vahvalla maalineduspelaamisella ja tehokkaalla viimeistelyllä ollaan pelejä voitettu puolustamisen ohella. Millään lailla ei olla kyllä hyvästä pistemäärästä huolimatta offensiivisesti loistettu, ainakaan vielä.
Tuo puolustuskin on kyllä alkanut vuotamaan huolestuttavan paljon. Oikeastaan jo Jukurit pääsi liian usein kävelemään sisään etenkin toisen erän paniikista lähtien. Tiistaina sitten KalPa pisti ihan kunnolla lättyä pussiin, kun paketti oli täysin sekaisin ja tänäänkin useampi maalipaikka ja ainakin 2-0 maali meni huonon puolustamisen piikkiin.

Tiivis puolustaminen ja vetäytyminen toimi alkukaudesta, mutta mitä enemmän joukkueet saavat peliään käyntiin niin sitä vaikeammaksi käy Sportin taival. Nyt jo oikeastaan joukkue kuin joukkue pääsee myllyttämään meidän päädyssä pitkiä pätkiä ja tuo kaikki on pois hyökkäyspelistä. Toisessa erässä tuo vielä korostuu, kun ei päästä vaihtamaan ja huono paineen alla pelaaminen luo jatkuvan pyörityksen omaan päätyyn. Joku kultainen keskitie tuohon oman alueen pelaamiseen on löydettävä ja paineen alla pelaamiseen on saatava jotain järkeä. Onneksi enää neljä peliä ennen taukoa, jonka aikana päästään pitkästä aikaa treenaamaan kunnolla.

Tuohon tylsyyteen liittyen Tomekhan on puhunut miten ei anneta tunteen viedä, mutta minusta tuntuu, että nyt tuo homma on mennyt turhankin passiiviseksi ja tunne ja aktiivisuus puuttuu melkein kokonaan.

E: Tomekin mietteet 20.10.2016 lehdistötilaisuus SaiPa - Sport - YouTube
 
Viimeksi muokattu:

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Neljäs mikä meni pieleen oli tuomareiden virheet läpi ottelun.
Noh. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella kommeintoin mitään tuomareista, vaikka aiemminkin olisi saattanut olla aihetta, mutta, kyllä tänään tuomiot suosivat todella paljon Sporttia. Ensimmäisessä erässä varmaan meitä, mutta kahdessa jälkimmäisessä erässä jäi Todella monta Vaasan rikettä viheltämättä!

Rasmus Rinnehän on miulle suosikkimaalivahti, juuri silloin kun on torjumassa SaiPaa vastaan. Miulla ei ole nytten mitään tilastoa, mutta melkein sanoisin, että tuo veijari ei ole torjunut yhtään voittoa SaiPaa vastaaan. Hienoja hetkiä tosin tulee mieleen esim Porissa, jossa Rinne imutteli Jesse Mankisen rystyheiton B pisteen kaarelta ja päästi SaiPan mukaan peliin, ja lopulta voittoon. Veli kävi jatkoilla baarissa hakemassa Rinteen Ja Esa Lindellin nimmarit siltä varuilta jos jompikumpi pääsee viellä isompiin valoihin. Noh toinen pääsi. En vaan hauista huolimatta tuota youtuupista löytänyt. siis peliä.

Vielä yhdestä pelaajasta huomiota, että Kyllä jumatskuikka tää alle varausikäinen Salo pelasi hyvin tänään! Heittämällä paras teiltä tänään. Toki olen ollut tietoinen, että todella lupaava juniori on teiltä tulossa, mutta pelasi kuin aikamies, ja todella hyvä sellainen! Tykkäsin suuresti. Laittakaa mieluusti Helmikuussa meille , kun te ootte menettäneet matalalennon ansiosta pleijaripaikan, vaihdetaan se vaikka KHL tähti Snekkiin.
 

t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
Noh. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella kommeintoin mitään tuomareista, vaikka aiemminkin olisi saattanut olla aihetta, mutta, kyllä tänään tuomiot suosivat todella paljon Sporttia. Ensimmäisessä erässä varmaan meitä, mutta kahdessa jälkimmäisessä erässä jäi Todella monta Vaasan rikettä viheltämättä!

Aivan oikein päästit ne taikasanat eli ensimmäisessä erässä tuomarit suosi teitä. Kyllä Sportillekin olisi varmaan kelvannut että tuomarit olis suosinut 0-0tilanteessa ja ekassa erässä niitä. Siitä kato johtoon heti ekasta yv:stä ja sit pari helppoa lisää juuri kun pitäisi Saipan kirittää ja ottaa momentumia itelleen siitä mukava 2-0 johto etc.

Eli nää pelit ratkeaa myös tuollakin tavalla jos olet jääkiekosta sen verran perillä. Eli jos annat ensin toiselle joukkueelle vaikka 6 ylivoimaa putkeen kahessa ekassa erässä joista tulee kolme maalia, niin pelihän on psykologisesti täysin eri vaikka sen jälkeen tulis vastaavat 6 yv:tä vastustajalle.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Onhan se todettava, ettei Rinne muutu kullaksi, vaikka sopimuksessa lukeekin Vaasan Sport. On jo monet vuodet yrittänyt nousta ykköseksi, mutta ei sitä tule tapahtumaan Sportissakaan. Kyllä me vahvasti Järvisen varassa tullaan tämäkin kausi menemään.

Pakko kuitenkin olla kokonaisuutenaan tyytyväinen siihen, että suhteellisen huonolla pelaamisella ollaan napsittu hyvin pisteitä. Se lupailee väkisinkin hyvää pitkässä juoksussa, mikäli ja olettaen, että peli kehittyy parempaan suuntaan.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Häh?! Mitä täällä tapahtuu?

Rinteelle yksi huonompi peli ja kaveri onn yht'äkkiä ihan sukka?

Eiköhän Rinne ole se maalivahti, joka on jopa EHT-junass mukana, jos otteet jatkuu alkukauden tapaisesti, poilukien eilinen, joka sekään nyt mikään katastrofi ollut. Montako pistettä ehtinyt pelata meille jo ja täällä alkaa suolaus. Reilua, hei!
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kyllä arvostella saa silloin, kun siihen on aihetta. Totuuden nimissä Järvinen olisi noista 4 päästetystä ottanut kiinni ihan varmasti ainakin toisen ja kolmannen maalin. SaiPan ylivoimalla tekemä maali on ainut josta en lähde Rinnettä syyttämään yhtään. Sen verran rauhassa sai Koskiranta maalin edessä operoida.
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Komppaan Patia. Onhan tuo mv:n pesti joukkueessa s...nan epäkiitollinen, kun sattuu huonompi päivä, se näkyy heti tulostaululla. Meinaan vaan, että ennen tätä peliä Rinne oli ykkösenä tilastoissa ja otti useita huippuvetoja kiinni pelastaen pisteen/pisteet. Ensimmäinen epäonnistuminen ja kaikki edelliset onnistumiset unohdetaan. Nyt sitten ikuinen kakkonen ja Järvisen pakollinen tuuraaja. Itse ainakin toivon ja uskon, että Rinne pitää alkukauden tasonsa jo Järvisenkin lepuuttamisen kannalta.
Eilen oli Rinne epävarma, se on totta, mutta onhan Nordlund ja Vänttinenkin olleet melko vaisuja ja Nenoselle eilen typerä jäähy, eikä heidän tekemisiään juurikaan kyseenalaisteta. Lisäksi eilinen yv oli luokatonta ja paitsioita tuli varmaan eniten tämän kauden peleissä.
Iso plussa Tikalle, Salolle, Körkölle ja Gröndahlille. Uusia tasonnostajia tälle kaudelle (pl. Arska).
Nooh, eteenpäin ja lauantai-iltana Kuparisaaren saunassa kyytiä Nupen ja Petun pelikaaneille.
 

BussiKUSKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ennen Tomek Valtosta ja heti sen jälkeen
Ei tuo yksinomaan maalivatiin kaatunut, meillä on kaks maalivahtia joilla on kummallakin hyvä torjunta%.

kyllä tällä pelityylillä näitä pelejä tulee vastaan, Rinteellä lipsahti mielestäni ainoastaan toi 4-1 maali. Kolmas olis menny Markkaselle samalla tavalla kun et näe kiekkoa niin mitä teet?
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Totuuden nimissä Järvinen olisi noista 4 päästetystä ottanut kiinni ihan varmasti ainakin toisen ja kolmannen maalin. .
Fakta on, ettei Järvinenkään jumala ole. Meillä on hieno tilanne, kun joukkueessa on kaksi loistavaa maalivahtia, mutta kyllä sille Järällekin huonoja päiviä tulee, aivan kuten Rinteellekin. Järvinen suli Ipaa vastaan kotona lopussa ja menetettiin sen vuoksi kolme pistettä. Rinne olisi puolestaan tuolloin voinut hoitaa ne kolme pistettä kotiin.

Nää on tälläsiä. Välillä menee joku helppo, mutta pääasiallisesti kumpikin maalivahti ollut todella loistavia tällä kaudella.
 

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Häh?! Mitä täällä tapahtuu?

Rinteelle yksi huonompi peli ja kaveri onn yht'äkkiä ihan sukka?

Eiköhän Rinne ole se maalivahti, joka on jopa EHT-junass mukana, jos otteet jatkuu alkukauden tapaisesti, poilukien eilinen, joka sekään nyt mikään katastrofi ollut. Montako pistettä ehtinyt pelata meille jo ja täällä alkaa suolaus. Reilua, hei!

Positiivisuus on kannatettavaa mutta nyt hyvä järki mukaan...tasan tarkkaan ei ole Rinne missään maajoukkue kuvioissa mukana .

Suomesta sentään löytyy jo ulkomailla sen verran laadukkaampaa kalustoa ja onneksi löytyy.
Järvinen ja Rinne ovat parhaimmillaan erinomaisia vahteja mutta kumpikaan ei ole sellaisia joiden varaan voisi laskea koko kautta.

Paria hyvää peliä seuraa aina se paska peli...ja taas vaihdetaan maalivahtia.

Jospa se Laakso olisi vihdoin se Sportin oma supervahti.
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Paria hyvää peliä seuraa aina se paska peli...ja taas vaihdetaan maalivahtia.

Jospa se Laakso olisi vihdoin se Sportin oma supervahti.

Pöhh..."aina se paska peli..."oikeesti? Järvinen on tällä hetkellä 2 sijalla (torjunta %) ja Rinne 5 sijalla. Onhan tuo nyt helevitin hieno tilanne, tällä hetkellä siis, tietenkin voi muuttua nopeasti.

Jos nyt yhtäkkiä tulisi se "supervahti", torjuntaprosentti 97,5 % (onko edes semmoinen olemassa?), illasta toiseen ku muuri, Vaasan oma super-hasekki, niin kaunko siinä menisi ennen kun kaveri on Rangersissa, tuuraamassa Henkke Lundqvistia?

Kyllä mielestäni tällainen Järvinen/Rinne -kombo on aika lähellä meidän realistinen maximi.
 
Viimeksi muokattu:

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Ei tarvitse olla mikään supervahti. Parempi maalivahti on sellainen johon voi luottaa ettei päästä niitä helppoja liruja .

Onhan nuo elokuvatorjunnat ihan hienon näköisiä mutta loppujen lopuksi ei niitä ottelussa montaa ole kun taas luotettava perustorjunta on se millä ottelut voitetaan.

Kuka siis sellainen olisi...no vaikkapa Markkanen kun katsotaan koko kautta...ei viime kausina ole ollut ns. otsikoissa mutta hyvin on mennyt.

Mutta samapa tuo,turha noista on kiistellä.

Jokainen on oikeassa. Ja vaikuttaa siihen maalivahdin hyviin prosentteihin aina kuitenkin muun joukkueen esitys.
Saipaa vastaan esitys oli sekavaa ja pehmeää.
 

BkkEtäFäni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Seattle Kraken
Jaa-a, Järvinen hölmöili pari maalia Pelicansille. 3-2 maali järkyttävä, tasoituksessa Järvinen konttailee polvillaan pitkän aikaa ja liian helposti uppoaa oliko nyt sitten etuyläkulmaan. Nordlund...voi herranen aika miten mies on hidas ja kömpelö, yhtä epävarma ku lottorivi ja ylivoimalle pääsee vieläkin vaikka järjestään huonoja ratkaisuja. Ei näin, 3 pistettä oli jo tuloillaan, saatiin 1.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kyllä ne ensimmäisten pelien hyvät elementit eli tiivis puolustaminen ja maalivahtipeli ovat kadonneet kuin pieru Saharaan. Nyt on mennyt neljä maalia omiin neljässä peräkkäisessä pelissä. Tänään taas jokainen maali oppikirjasta, miten ei puolusteta jääkiekossa. Ehkä se puolustaminen oli paskaa jo aiemmin, mutta on alkanut näkymään selvemmin vasta nyt kun maalivahdeilta ei tule enää apuja.

Gröndahlillakin jo 11 miinusmaalia, joka on melkein puolet viime kauden lukemasta. Tuo pakkipari ei ole toiminut läheskään viime kauden malliin.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Back to basic olisi nyt kova sana. Tiivis viisikkopuolistaminen ja rauhassa ja maltilla rakennetut maalipaikat.

Nyt tuntuu, että on aivan järkyttävä kiire ja kulmista tullaan pienestä kulmasta iskemään kiekkoa maalivahdin jalkoihin, aivan kuin ne nyt siitä läpi menisivät. Mielikuvituksen puutetta sanon minä ja jopa hieman ylimielisyyttä havaittavissa.

Sitten on näit, ei-voi-vaan-ymmärtää peluuttamista. Mikä on Lambergin rooli joukkueessa? Ajatus nostattaa joukkueen taistelutahtoako? No vihkoon (ei Joonas) menee ja huolella. Kaveri käy kerran, pari erässä - ajelee päättömästi ja palaa järsimään tuppea. Mikä tässä on ideana? Menee jatkuvasti vaan ylikierroksilla ylilyönneiksi.

Maaottelutauko tulee kyllä kreivin aikaan. Nyt vaan huolella harjoittelemaan ja paluu perusasioihin. Tuo päätön kentän ympärijoukseminen kääntyy vaan itseämme vastaan. Tollaset paremmat joukkueet ei tarvi montaa paikkaa, kun rankasevat isän kädellä. Kun niille ei anneta tilaa ja paikkoja, niin ei ne tee maalejakaan ja maalivahditkin voi taas onnistua.

Jäähyt on myös yksi, josta on ihan pakko päästä eroon. Vaikka tuo alivoima toimii, kuin käkikello, niin onhan se selvää, että ne syö aivan liikaa energiaa.

Eiköhän tää tästä taas. Jotenkin vaan nämä viimeiset viisi peliä ovat olleet hyvin sekavia. Onneksi ollaan sentään saatu kaveri järjestäen mukaan tähän päättömyyteen, mutta ei toi pitkään vaan voi toimia.

Perusasiat, huolellisuus ja maltti. Sillä me pärjätään aivan loistavasti. Jos palataan noin kolmen viikon takaiseen, huolelliseen tekemiseen, tästä kaudesta voi tulla yllättävänkin pitkä keväällä. Tällä kohkauksella tää loppuu lyhyeen.

Me ollaan jo todistettu itsellemme, että meillä on aivan kaikki palikat pelata hyvinkin korkealla ja korkeatasoista peliä tässä sarjassa tällä joukkueelle. Nyt tosiaan vaan rauhoittamista ja huolellisuutta, niin hyvä tulee.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Harmittaa Rinteen puolesta, mutta on todettava, että ei yhtään yllätä. Historia ei valehtele. Mestisjoukkueet, huhuu! ... vaihdetaan molaria päikseen! Aaro Peltonen mainittu

Materiaalin kapeus tuli tänään hyvin esiin. Kun pari kärkiäijää putoaa, heti hyökkäyskolmikot kovin kevyen oloiset tähän sarjaan.

Robin. Ai että, siinä meidän ykköspakki. Sellaista sopparia käteen, että siirtyy Vaasasta vain kovimpiin rahakaukaloihin.

Seinäjoen poika. Nyt ymmärään, miksi häntä on "vähän" moitittu viime aikoina. Toivottavasti tämä ex EHT tason pakki vielä kerran kykenisi nostamaan tasoaan. Vaasassa.

Matti Lamberg. Mentiin sitten vaihtamaan meidän lupaavat junnut kaveriin, joka ei pelaa joukkueelle. Mun puolesta heippa.

Kankaanperä. Että mä tykkään. Kaveri pelasi joukkueelle, todellakin. Vastustajan kultakypärä ulos pelistä. Järkevä haasto. Kun haastetaan, haastetaan juurikin näitä vastustajan avainpelaajia.

Meneekö torstaina 2000 rikki? Ehkä...siinä ja tässä.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Kyllä ne ensimmäisten pelien hyvät elementit eli tiivis puolustaminen ja maalivahtipeli ovat kadonneet kuin pieru Saharaan. Nyt on mennyt neljä maalia omiin neljässä peräkkäisessä pelissä. Tänään taas jokainen maali oppikirjasta, miten ei puolusteta jääkiekossa. Ehkä se puolustaminen oli paskaa jo aiemmin, mutta on alkanut näkymään selvemmin vasta nyt kun maalivahdeilta ei tule enää apuja.

Juurikin näin. Nyt pitäisi saada takaisin se nöyrä viisikkopelaaminen, mitä nähtiin avauskierrosten jälkeen. Siinä oli joitain pelejä, että homma oli täydellisesti balanssissa.

Vähän peluutustakin ihmettelen. Onko se Tikka nyt niin kova pelimies, että sen täytyy pelata joka tilanne? Monella muulla maalintekopotentiaali kovemmalla tasolla ja siitähän tässä pelissä on kyse, maalien tekemisestä. Kaikki kunnia toki Tikan energisyydelle. Vielä kun karsisi typerimmät temput pois niin tulevaisuus näyttää valoisalta.

Onneksi Vänttinen sai eilen onnistumisia. Heti tuli haastamiseenkin vähän itseluottamusta. Alkukauden mies on näyttänyt kärsivän anemiasta. Kiekko on viety kuin pieneltä tytöltä kerta toisensa jälkeen. Vielä kun Nordlund saisi kerran kiekon maaliin tai edes annettua laadukkaan maaliin johtaneen syötön. Nyt jannun pelaaminen on karmeannäköistä pakottamista. Taitoahan löytyy todella paljon.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Vielä kun Nordlund saisi kerran kiekon maaliin tai edes annettua laadukkaan maaliin johtaneen syötön. Nyt jannun pelaaminen on karmeannäköistä pakottamista. Taitoahan löytyy todella paljon.

Kunhan nyt saisi edes yhden onnistuneen avaussyötön, joka ei johtaisi pitkään kiekkoon, niin se olisi jo askel parempaan. Maalista tai maaliin johtaneesta syötöstä on aivan liian rohkeaa alkaa tätä ennen edes haaveilemaan.

Taitoa tosiaan löytyy, mutta millä toi pää saadaan sulatettua? Nyt se on todella jumissa. Kuten aiemmin pohdin, siirto Kokkolaan ja siellä onnistumisia alle laukaisisi tilanteen. Tosin ego ja status ei riittäne tähän siirtoon, mutta naamioisivat sen sitten vaikka tyyliin "pieni tälli ja joutuu ottamaan tuntumaa" tms. jos muuten siirto tuntuu pahalta.

Onni onnettomuudessa on, että Ville pelasi eilen Kangen paikalla todella laadukkasti ilman merkittäviä virheitä. Jos kerran tuossa pakkiparissa pystyi stunttamaan Kankea, pystyy stunttamaan myös Nordlundia. Tähän ei tosin paljoa edes tällä hetkellä vaadita.

Villestä tässä samassa yhteydessä. Niillä jämäminuuteilla, mitä sai eilen, loi yhden todella hyvän tilanteen laukaisullaan hieman B-pisteen kaaren ulkopuolelta ruuhkasta. Toinen heti perään ja sekin maalivahdille saakka.

Saukko, peliaika 6,10min ja laukauisut kaksi kertaa (kumpikin siis maalivahdille saakka).
Nordlund, peliaika 17,54 min ja yksilaukaisu (tämä maalivahville saakka).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös