Debytoidaan palstalle muutaman vuoden seuraamisen jälkeen. Mun mielestä oleellisinta tossa voittoputkessa oli se, millä tavalla ne voitot otettiin.
Etenkin pelsu-pelissä joka oli ehkä kauden parasta IFK-kiekkoa, joukkue raastoi, taisteli ja taklasi pystyen samalla jopa dominoimaan hyökkäyspäässä. Vahvaa fyysistä peliä eikä maalinedustoilla otettu taka-askeleita, torikokouksia unohtamatta. Tämä antoi toivoa siitä että koko kauden kadoksissa olleet säkit olisivat vihdoin laskeutuneet ja peli alkaisi kulkea.
Kärppä-pelikin oli vielä ryhdikästä tekemistä joskin kokonaisuutena jo hieman vaisumpi, mutta eilen palattiin kyllä sitten tähän samaan muniinpuhalteluun jota koko kausi käytännössä on ollut. Kuten on jo pitkin kautta analysoitu, henkisellä puolella jokin mättää. Miten saman joukkueen peli-ilme voi vaihdella noin radikaalisti näin lyhyen ajan sisällä?
Ja kyllä, kuulun tähän urpojen joukkoon joka olisi tyytyväinen ryminäpronssiin jos peli olisi edes viihdyttävää seurattavaa. Sellaista, jossa sattuu ja tapahtuu mutta joukkue taistelee ja taklaa. Ei sellaista jossa hypätään oman veskarin kolanneen vastustajan yli että päästään näpertelemään kiekon kanssa...
Kyllä mä ainakin kaipaan esim. Sheddenin aikoja, silläkin uhalla että aika on kullannut suihkut...