Peliesitykset kaudella 2016–2017

  • 593 904
  • 4 204

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei HIFK pelillisesti missään nousussa ole. Yksi mies siellä joukkuetta pinnalla pitää. Erittäin harvassa ovat muiden pelaajien maalipaikat, puhumattakaan viimeistelystä. Ihan naurettavaa jopa se, että tulikuuman Aaltosen ketjukaverit ovat ihan statisteja.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
@henkke No ei sitä peliaikaa tämäniltaisen pelin perusteella myöskään Nykoppille olisi voinut antaa. Leino poissa ja Hintz on ehkä huonoin sentteri puolustussuuntaan. Elkins kentälle 60min per peli?
 

444

Jäsen
En pitkään aikaan muistakkaan, että oltas jouduttu pelaamaan sekä vastustajaa että dumareita vastaan. Täysin naurettavaa, että hävittiin tällanen matsi. Vituttaa rankasti.
Ei me kuitenkaan tänään tuomareiden takia hävitty. Joo, tokan erän lopussa tuli selviä hyvittelyjäähyjä, mutta me tehtiin kuitenkin kolme maalia, joiden pitäisi riittää.
Pari karkeaa yksilövirhettä ja päälle puhditonta puhaltelua, niin lopputulos on tämä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ikävä kyllä kapteeni Luttinen on yksi pahimmista turhakkeista tällä hetkelle. Kun ei vain kerta kaikkiaan riitä vauhti.

Kuvaavaa oli se tilanne, jossa oli IFK:lle 2-1 hyökkäys oman sinisen kohdalla, niin jo punaviivalla oli Luttinen poljettu kiinni ja ratkaisuna laittoi hikisen lämärin heti siniviivan jälkeen, kun takaa olisi tullut Eronen toiseen aaltoon.
 

henkke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins
@henkke No ei sitä peliaikaa tämäniltaisen pelin perusteella myöskään Nykoppille olisi voinut antaa. Leino poissa ja Hintz on ehkä huonoin sentteri puolustussuuntaan. Elkins kentälle 60min per peli?

Joo mutta jos kuudentena pelaajana kentällä on kaikista vaihtoehdoista juuri Johansson takaa-ajoasemassa minuutti ennen loppua niin itken verta. Mieluummin tilalle esim. Ikonen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
ari karkeaa yksilövirhettä ja päälle puhditonta puhaltelua, niin lopputulos on tämä.
En ole tuosta puhaltelusta tänään samaa mieltä. Mielestäni sitä yritystä oli ja esimerkiksi viimeiset 10min. IFK painoi hyvin päälle ja loi jatkuvasti paineen toiseen päähän.

Peli-ilme oli tänään kaiken kaikkiaan hyvä. Se nyt on vähintä, minkä pitää jatkua tulevaisuudessa. Nyt tästä oikeasti puuttuu enää se, että Aaltonen saa jonkun parin kuukauden nivusvamman, niin tämä kausi voidaan lyödä pakettiin.

Eronen on myös ollut erittäin hyvä viime aikoina vaikka täälläkin saa paljon paskaa niskaansa.
 

Lasse#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän siellä hyökkääjistössä on sellanen kasa alisuorittajia, että terve. Siltikin jaksan valittaa tästä samasta asiasta. En vain pysty ymmärtämään miksi jotkut olisivat valmiita jatkamaan johanssonin sopparia. Kaverin pitäisi olla ykkössentteri, joka saa asioita tapahtumaan hyökkäyspäässä, mutta harhasyöttöjä kummempaa on turha odottaa. Pehmeä ja hidas, sekä tehoton. Ramu sentään huonoimmillaankin tarjoili Zabolle pari tyhjää maalia, jotka slovakki tietysti tuhri, mutta johanssonin suurin saavutus tänäänkin taisi olla pelin loppu hetkille heitetty kiekko muikkuverkkoihin alueelle pyrkiessä. Kyllä tässä hankinnassa iskettiin kädet hartioita myöden paskaan!
 

444

Jäsen
En ole tuosta puhaltelusta tänään samaa mieltä. Mielestäni sitä yritystä oli ja esimerkiksi viimeiset 10min. IFK painoi hyvin päälle ja loi jatkuvasti paineen toiseen päähän.

Peli-ilme oli tänään kaiken kaikkiaan hyvä. Se nyt on vähintä, minkä pitää jatkua tulevaisuudessa. Nyt tästä oikeasti puuttuu enää se, että Aaltonen saa jonkun parin kuukauden nivusvamman, niin tämä kausi voidaan lyödä pakettiin.

Eronen on myös ollut erittäin hyvä viime aikoina vaikka täälläkin saa paljon paskaa niskaansa.
Myönnän, yleisilme oli ehkä vähemmän puhaltelua kuin moni peli tällä kaudella. Ehkä mielipiteeseen vaikutti muutaman pelaajan puhdittomuus ja suoranainen hitaus, jotka johtivat hyökkäyksien tyrehtymiseen ja kaksinkamppailuiden häviämiseen.

Noilla pitkillä pyörityksillä saadaan varmaan vastustaja väsyksiin, mutta ne pitäisi edes joskus päättyä jotenkin muutenkin kuin Kasken, Puustisen tai Nykoppin kiekonmenetykseen.
 

Stigu

Jäsen
No niin, JMA vs Jyp meni sitten Jypille. Ottelun viihdearvo oli tuollaiset kasipuoli. Karavaanarille pisteet, että on hankkinut jengiin JMA:n ja BJF:n. Jollekkin (hallitus?) negatiiviset pisteet siitä, että on sorvannut Stögölle vielä ensi kaudeksi jatkodiilin. Matsi olisi saanut täyden kympin, jos IFK olisi ollut pelillisesti edes lähellä JYP:in tasoa. Ei voi kuin ihastella, miten Jypin hyökkäykset ja ylivoima toimivat verrattuna IFK:n vastaaviin.

Muista pelaajista Panu Mieholle iso plussa. Muuten, pelaajiston osalta näyttää siltä, että pahiten pettävät tällä kaudella IFK:n omat pojat Lennu, Luttinen ja Nykopp. Maisemanvaihdos saattaisi varsinkin ensi kaudeksi tehdä hyvää.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Harmittava tappio. Voiton avaimet oli omissa käsissä.

Aivan täysin. Sinne meni Aaltosen kolmonen... hukkaan. Vitun av, vitun tehottomat muut hyökkääjät, vitun heikko pelaaminen Lankisen edessä ja vitun tuomarit. Siinä fantastic four tonight.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tästä nyt jotain postiivista etsii, niin ainakin meillä on vanhaan kunnon old school tapaan liigan viihdyttävin ja kiistellyin taiteilija ja vihatuin kovanaama. :D
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Noilla pitkillä pyörityksillä saadaan varmaan vastustaja väsyksiin, mutta ne pitäisi edes joskus päättyä jotenkin muutenkin kuin Kasken, Puustisen tai Nykoppin kiekonmenetykseen.
Juuri näin. Ongelma tulee myös siinä, että Eronen tuntuu olevan ainoa pakki, joka tietää mitä noissa pyörityksissä pitäisi tehdä. Tai Erosella tuntuu olevan sellainen aisti asialle, kun taas muut pakit lähinnä ovat heikkoja syöttölaitoja, joilla kiekkoa voi nopeasti ehkä juuri käyttää mutta mitään liikettä mihinkään suuntaan ainakaan fiksulla tavalla on turha odottaa.

Salmelakin voisi lopettaa sen laukomisen sieltä viivasta laidan vierestä, kerta ei sieltä viivasta saa vetoa ikinä edes maalille vaan aina menee ohi tai kolme metriä yli.

Outo fiilis, kun mua itseasiassa vituttaa Aaltosen puolesta, kun pelikaverit eivät pysy miehen perässä millään tasolla. Kun olisi paikka iskeä hyökkäämään, niin kiekossa onkin omalla alueella joku Salmi, joka toki hoitaa perusasiansa hyvin, mutta mitään pelinrakentelua on meidän pakeilta turha odottaa ehkä juuri Erosta lukuunottamatta.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
No niin, JMA vs Jyp meni sitten Jypille. Ottelun viihdearvo oli tuollaiset kasipuoli. Karavaanarille pisteet, että on hankkinut jengiin JMA:n ja BJF:n. Jollekkin (hallitus?) negatiiviset pisteet siitä, että on sorvannut Stögölle vielä ensi kaudeksi jatkodiilin. Matsi olisi saanut täyden kympin, jos IFK olisi ollut pelillisesti edes lähellä JYP:in tasoa. Ei voi kuin ihastella, miten Jypin hyökkäykset ja ylivoima toimivat verrattuna IFK:n vastaaviin.

Muista pelaajista Panu Mieholle iso plussa. Muuten, pelaajiston osalta näyttää siltä, että pahiten pettävät tällä kaudella IFK:n omat pojat Lennu, Luttinen ja Nykopp. Maisemanvaihdos saattaisi varsinkin ensi kaudeksi tehdä hyvää.
SIC! Kaksi viimeistä matsia on ollut vain JMA:n ansiosta tasaisia. Hän tunnetusti ei ole joka matsissa pelituulella (varsinkin, jos kaverit ei ole - kuka olisi). Mutta vanha sanonta: ei sota yhtä miestä kaipaa tai entisen likan mukaan: ei yksi mies kesää tee. Ei yksin JMA, Finley ja Lankinen/Bäckström tuo voittoja. Kesä tosin voi tulla ennen aikojaan. Heittäkää nyt jo ihmeessä tuo Törmäilijä helkuttiin! Lähes kuka tahansa valmentaja saisi noihin muihin ukkoihin parissa viikossa ryhtiä ja osaisi kertoa, miten pitää hyökätä suunnitelmallisesti. Ottakaa esimerkkiä vaikka kaikista muista liigajengeistä. Jopa muut huonot yrittää sentään jollakin systeemillä. Viihdearvo on hetkittäin ollut hyvä maalien lukumäärästä tai hyvästä vastustajasta johtuen.
Eipä ole noilla otteilla asiaa kuuden parhaan joukkoon.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Ikävä kyllä kapteeni Luttinen on yksi pahimmista turhakkeista tällä hetkelle. Kun ei vain kerta kaikkiaan riitä vauhti.

Kuvaavaa oli se tilanne, jossa oli IFK:lle 2-1 hyökkäys oman sinisen kohdalla, niin jo punaviivalla oli Luttinen poljettu kiinni ja ratkaisuna laittoi hikisen lämärin heti siniviivan jälkeen, kun takaa olisi tullut Eronen toiseen aaltoon.

Allekirjoitan täysin. Luttinen on taas palautettu Elkinsin peliä sabotoimaan ja kapun saldo tältä uudelta 3 pelin jaksolta on 1 laukaus per ottelu + kiikaritehot. Takaisin neloseen niin kuin olis jo! PS. Eikä se Petrell ole suoriutunut yhtään paremmin Elkinsin laidalla. Stögö please, anna Elkinsille edes yksi oikea kiekkoilija laidalleen.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Old time hockey. Jos pitää 0-pisteen tappio tulla niin sitten näin. Pointit: 1. Finleyn kolaus Mikliciin ei saanut kummankaan peliä hajoamaan. 2. kuitenkin tuomarit hyvittivät Jypiä, mistä ja miksi? 3. Jypin ylivoima oli loistava, IFKin alivoima taas paskaa. 4. Aaltosen kypärätemppu meni hukkaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Luttinen on taas palautettu Elkinsin peliä sabotoimaan ja kapun saldo tältä uudelta 3 pelin jaksolta on 1 laukaus per ottelu + kiikaritehot. Takaisin neloseen niin kuin olis jo! .

Luttisen voisi kyllä laittaa poppareita syömään ja ottaa alempiin ketjuihin omia junnuja joilla olisi ehkä edes jonkinlainen tulevaisuus edessään liigakiekkoilijana.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Unohtui kokonaan: Törmäilijän kanssa samaa matkaa voi lähteä Juuhanssonni.
@Nybondas:
Joukkue tarvitsee edelleen kädellisen ykkössentterin (ei mitään lollipoppia), johtavan kädellisen pakin ja viimeistään ensi kaudeksi 2-3 vasenta laituria (jos oikealla pysyvät Rask, Ikonen ja 2 muuta nykyisistä).
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luttinen ja Puustinen on tuon joukkueen suurimmat turhakkeet tällä hetkellä. Partanen oli kanssa ennen loukkaantumistaan. Näitä kolmea seuraa sitten hyvin Lennu.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Luttinen ja Puustinen on tuon joukkueen suurimmat turhakkeet tällä hetkellä. Partanen oli kanssa ennen loukkaantumistaan. Näitä kolmea seuraa sitten hyvin Lennu.

Tämä on juuri se syy, miksi maalimäärät on niin onnettomia koko kaudella. Tohon vielä syvän sukelluksen tehnyt Ikonen, niin värisuora on valmis.

Laitureita riittää siirtorajalla, joten vittu nyt roppakaupalla niitä vaihtoja/kauppoja vaikka väkisin.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Hyvä peli tänään vaikka hävittiin. Oltiin silti parempi joukkue kentällä ja aika lähellä maksimisuoritusta mentiin mitä tämä joukkue pystyy tarjoamaan. Pelin sivujuonet ratkaisi pelin. Voitolla tänään, olisi tilanne sarjataulukossa ihan eri kuin nyt mutta näillä mennään. Keskikastissa tappiin asti.
Vaikkei Jypin pakisto ole Liigan terävintä kärkeä niin sillä osastolla hävittiin. On se kumma ettei sitä Taimen korvaajaa olla hankkimassa. Ja Johansson ei vaan riitä. Jos me ollaan naimisissa loppukausi näiden asioiden kanssa, jää pleijarikausari tänä vuonna hankkimatta. Vinkki Toimistolle: laittakaa fyrkkaa peliin ja minä teen samoin. Mutta vaikuttaa siltä ettei joukkueen puutteita Toimistolla jostain syystä haluta paikata. Pelaajia kyllä on maailmassa ja budjetin pitää riittää.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Tässä se ongelma aika pitkälti onkin. Aaltonen ja Rask saavat puhtaat paperit ja osa ylempien ketjujen laitureista eivät ole edes nelosketjun tasolla. Jos siis tarkoituksena on olla tosikova jengi. Pitäisi varmaan nostaa Salmela ja Eronen ketjuihin, ovat hyökkäyspäässä miljoonasti meidän vakiolaitureita parempia. Mitä herranjumala on tapahtunut Lennulle, Luttiselle, Åstenille? Täysin värittömiä tänään.

Lennu ja Luttinen laitureiksi samaan ketjuun ja keskelle Elkins. Mikähän järki tällaisessa ketjussa on? Åsten taitaa vielä hakea itseään loukkaantumisen jälkeen. Itse ihmettelen sitä, miksei Henri Tammista peluuteta. Pelasi mielestäni erittäin hyvin nelosen laidassa, energistä peliä ja ajeli suoraan maalille kulmissa pyörimisen sijasta.

Itse laittaisin kyllä Johanssonin ensimmäisenä sivuun tuosta kokoonpanosta. Lähinnä sotkee oman ketjunsa peliä eikä saa mitään aikaan. Samalla ihmettelen sitä, että kun noita alisuorittajia näyttää nyt löytyvän, niin miksei Rokista napata esim. Tammista ja Järvelää parin pelin ajaksi kokeilemaan liigavauhtia.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kyllä minäkin syytän vähän noita pelaajia, mutta kyllä laiva menee sillä kurssilla, jonka kapteeni (=valmentaja) sille on valinnut.
Silti olen sitä mieltä, että vasemmat laiturit on syytä pistää kiertoon ensi kaudella, samalla kun huolehditaan siitä, että meillä on vähintään kolmeen pariin kädellinen, laukova pakki ja toiselle puolelle järkäle (ei mikkihiirejä) ja kaksi kädellistä sentteriä (toiset kaksi saa olla puolustavia). Ja molarit samalla tasolla kuin nyt. JA KOKONAAN UUSI PÄÄVALMENTAJA!
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Mä en jaksa mistään pelisysteemeistä jauhaa.

Näin vain kaksi ekaa erää ja maalikoosteen,mutta Juhis näyttää, että kiekkoilijan tehtävä on päästä vetopaikoille ja sitä kautta niitä maaleja tulee.

Toi meidän lapasten armeija heittelee jotain edari ja höntsäsyöttöjä. Ja sitten kun saa paikan niin lataa ohi.

Kyllä nyt on myös aika monen palaajan hetki katsoa peiliin.

Siellä on 100-200k pelaajia, jotka ei saa edes vittu kunnon vetoja aikaiseksi. Ei se hoki nyt niin vaikeaa ole.

Fläpillekö se pitää se 1-1 haasto ja lämäri piirtää? Ja ihan vinkkinä, että jos vaikka on tehnyt se pari maalia koko 30 matsin kauden aikana niin vetoahan voit treenaa ylimääräisissä harjoituksissa.

Ei siinä mitään, tiukka taistelu, mutta kyllä tää muiden saamattomuus on aika sapettavaa.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Otetaan nyt vaikka Lennu. Se on niin iso kaveri että se voisi vaikka nojaa sen kiekon maalialueelle, kuten JMA teki tokassa maalissaa.

Kulmissa pyörimistä ja tahto puuttuu. Ja vedoista puuttui terävyys. Ihan kuin olis puoli jengiä jättänyt kesätreenit väliin.

Elkins, Grilli, JMA, Finley, Heiskanen ja Lankinen saa puhtaat paperit.

Salmi saa myös koska on hintalaatusuhteeltaan odotusten arvoinen. Eronen parantaa, mutta kyl saisi sekin osua maaliin kun on lähipaikka.

Mites toi muu jengi? Ihan kuin olisi unohtanut miten sitä jäkistä pelataan? Ime ittees jätkä, pistä vapauttava syöttö, pidä peli vaarallisena, liikuta kiekkoa, lauo ja jos on vaikea paikka, niin lauo matala niin jää ripareita.

Ihan perusjutut kundeilta hukassa. Se kertoo paljon, ettei käytännössä tule yhtään räkämaaleja. Eli joku pakki saisi vedon maalille asti ja sit ronkintaan.

Ihan neppailua näiden Puustisten yms. peli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös