Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 157 687
  • 1 054

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Mulla oli katsomopaikka kaiteen vieressä parvella seisomakatsomon yläpuolella, juuri Lukon vaihtoaition kohdalla. Tuli väkisinkin seurattua vaihtoaition toimintaa, varsinkin pelikatkoilla. Minuutti ennen loppua, kun Rautakallio otti aikalisän pistin merkille, että RD heitti fläppitaulun Vahavillelle ja hän kävi viisikon kanssa loppusuunnitelman läpi. Valmennus ei siis puuttunut mitenkään tuohon viimeisen minuutin pelaamiseen.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kiven Karrilta kysyttiin eilen HTF:ssä mitkä joukkueet ovat alkukaudesta jääneet erityisesti mieleen. Toinen oli Lukko, jonka mainitsi. Kairaa voittoja siitä huolimatta, vaikka matsit ei pelillisesti ihan nappiin aina menisikään.

Hyvän joukkueen ominaisuushan tuollainen on.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Aivan jäätävää paskaa koko eka erä. Kärpät vie miten tahtoo. Ei liiku pelaajien jalka eikä kiekko. Punaiselta päätyyn ja vaihtoon. Se on hyvä taktiikka se. Jos lyödään päätyyn, niin sinne pitäisi myös mennä perään ja mielellään ekana. Mutta kun ei ehdi, kun on niin saatanan hidasta peliä.
Omassa päässä juostaan metrin verran vastustajan perässä eikä ehditä mihinkään. Yli- ja alivoimat sitten seisoskellaa. Eikä mitään tapahdu.
Tästä tulee vielä pitkä peli Lukon kannattajille.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei vois oikeesti tuomarit paskemmin viheltää näitä pelejä. Ei ollut Lukolta paras peli, mutta voi helvetti jos jäähyt menee yhteen suuntaan pelkästään niin on se aika vaikee työ voittaa. Onnea tuomareille. Ei ole tällä kaudella tuomarit vielä vituttanu näin paljon.

Pakko vielä lisätä, että selvästi kuului tuomarin huutaneen tuossa yhdessä tilanteessa, että molemmat lähtee jäähylle. Lopputulos: Lukko saa pelkästään jäähyn. En tiedä puhuttiinko tuomari ympäri vai mitä, mutta ihan käsittämätöntä. Nurmi ei ollut edes maalivahdin alueella tuossa lopussa, kun sai jäähyn.....
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Ei vois oikeesti tuomarit paskemmin viheltää näitä pelejä. Ei ollut Lukolta paras peli, mutta voi helvetti jos jäähyt menee yhteen suuntaan pelkästään niin on se aika vaikee työ voittaa. Onnea tuomareille. Ei ole tällä kaudella tuomarit vielä vituttanu näin paljon.

Harvoin tulee tuomareita kritisoitua, mutta vetivät nyt vihkoon. Koiviston, Piitulaisen ja Nurmen jäähyt nyt päälimmäisinä. Vastaavaa hakkaamista nähtiin vasta puolelta.

Se ei poista tietenkään sitä tosi asiaa, että Lukko pelasi tänään sellaiset 30min ja lopun ajan teki mitä teki.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Heikkoa peliä Lukolta tänään ekassa erässä. Sitten pikkuhiljaa peliin mukaan. Dufvakin haastattelussa "ihmetteli" miksi aloitus oli niin huono? No helvetti sehän on Risto sinun tehtävä herättää joukkue pelaamaan. Ja luulisi ammattilaisten tajuavan ajan ja paikan.

Miksei voida alusta asti pelata kunnolla? Kertoo jollain tavalla taas siitä, ettei kiinnosta kokenutta kaartia pelata vasta kuin keväällä. Ihan yhtä arvokkaita nämä pisteet ovat marraskuussakin ja nyt alkaa Lukolla helvetillinen peliputki, joten otteiden on syytä parantua.

Asplundin ketju oli hyvä. Koivisto oli aivan irti. Gagnonin ketju on tällä hetkellä surkea. Vahalahdella ei pysy kiekko edes lavassa ja ei ehdi mihinkään. Kyllä tämä joukkue sitä kunnon sentteriä tarvitsee, jonka avulla saataisiin laitureita hyödynnettyä paremmin. Gagnonin ollessa kuutamolla, siellä ei ole ketään. Asplund tekee parhaansa, mutta olisi parhaimmillaan kolmosen keskellä. Ei siinä silti tänäänkin Turolta hyvää taistelua ja taisi aloituksiakin kaapia ihan hyvin?

Nyt ei av toimi ja taitaa Kärpät olla tehnyt suurimman osan maaleista Lukon pelatessa av:lla tällä kaudella. Vaikka tuomarit olivat persuksista, niin silti ei saisi noin monta mennä omiin. Zapolskikaan kun ei ole parhaimmillaan nyt.

Lauantaina pakko kaataa suippokorvat, sillä muutoin ollaan jo ihan oikeassa tappioputkessa.
 

Madfexx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Todella surkeaa esitystä Lukolta ensimmäiset 1,5-2 erää. Kolmannessa erässä peli siirtyi Lukon haltuun, mutta onnistuttiin silti sössimään peli Kärpille. Kokonaisuudessaan Kärpät ansaitsi voittonsa tänään. Lukolta liikaa virheitä, liikaa jäähyjä ja liikan löysää av-pelaamista. Aika hämmentävää, että ennen tätä päivää Lukko oli päästänyt 6 av-maalia - nyt niitä on 9.

Tämän viikon kaksi jäljellä olevaa peliä on voitettava ja kaikkien jätkien on pystyttävä parempaan kuin tänään.
 
Ja taas myllättiin kolmella ketjulla. Suuronen ja Lähde huikeat 4-5 minsaa ja alkukauden peliaikakuningas Lähteenmäkikin jäi 9 minsaan. Vahalla ja Gagnonilla näkyy tuo liika pelikuorma jo peliesityksissä ja mikäli edellisten kausien meno jatkuu niin jompikumpi on keväällä telakalla. Mä en ymmärrä miksi sitä kuormaa ei voi jakaa edes hiukan tasaisemmin?
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja taas myllättiin kolmella ketjulla. Suuronen ja Lähde huikeat 4-5 minsaa ja alkukauden peliaikakuningas Lähteenmäkikin jäi 9 minsaan. Vahalla ja Gagnonilla näkyy tuo liika pelikuorma jo peliesityksissä ja mikäli edellisten kausien meno jatkuu niin jompikumpi on keväällä telakalla. Mä en ymmärrä miksi sitä kuormaa ei voi jakaa edes hiukan tasaisemmin?
Jep, aikalisän jälkeen Suuronen ja Lähde penkitettiin, mutta jotain siinä oli tehtävä, sen verran kamalaa katsottavaa Lukon peli oli. Tuon aikalisän jälkeen Lukko sitten aika pian saikin kavennuksensa ja se muutti aika paljon pelin suuntaa. Koivisto oli kyllä tänään liekeissä ja pienestä oli kiinni, että tehot olisivat olleet tyyliin 3+2. Tuo Gagnonin ja Vahalahden peluutus on kyllä perseestä. Tänäänkään herrat eivät noiden minuuttien arvoisesti kentällä esiintyneet ja väsyneeltä näyttivät. Vahalahdella eteenkin kiekko karkaili miten sattuu vähän väliä. Lähteenmäki sitten taas olisi saanut pelata kyllä enemmänkin. Oli mielestäni pirteä ja pystyi välillä luomaan tilanteitakin. Pisteet lopulta Ouluun lahjoitti Niskala. Suht paineettomassa tilanteessa kiekko oman sinisen takaa alivoimalla vastustajan päädyn verkkoihin. Tuo tilanne tavallaan kuvaa koko Lukon suorittamista tänään. Paikka paikoin aivan saatanan huolimatonta.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ensimmäinen erä oli kauden ehdottomasti huonointa peliä, eikä se toisessa erässä sen paremmin alkanut. Aikalisän jälkeenkään ei mitään tapahtunut, mutta onneski Aittokallio imaisi sen Koiviston vedon ja Lukko pääsi peliin mukaan.

Kolmas erä oli jo kohtalaisen hyvää peliä, mutta kyllä tuossa joidenkin pelaajien tekemisessä on koko ajan semmoinen pieni huolimattomuus. Esim. Vahalahdella ei näin vaikeaa ole ollutkaan vielä Lukossa olonsa aikana, tietysti viime keväänä polvi paketissa oli varmasti vaikeaa sekin mutta sitä tarkoitan mitä kaukalossa tapahtuu. Vahalahdella saattaa vielä tietysti painaa se puolen vuoden sairaslomakin tai väsymys, mutta hommasta ei juuri nyt tule mitään.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En täysin ymmärtänyt RD:n peluutusta. Vahalahti yli 25 min ja Gagnon yli 26 min. Vastaavasti koko pelin paras pelaaja Koivisto vain 14:32 min.

Positiivista oli se, että Zapolski oli selvästi Aittokalliota varmempi.

HIeman yllättävää oli, että Lähteenmäki istui viltissä. Suurosen ja Lähteen 4 min peliajat olivat normaalitasoa. Minusta silti Vahan ja Gagnonin minuutteja voisi hieman pienentää. Rosterissa riittäisi muitakin kovia seppiä, jotka pystyisivät vastuuta kantamaan.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En täysin ymmärtänyt RD:n peluutusta. Vahalahti yli 25 min ja Gagnon yli 26 min. Vastaavasti koko pelin paras pelaaja Koivisto vain 14:32 min.

Lisäksi Vahalahdelle tuli huomattava määrä virheitä.

Lisäys: Lukko on 7-9 ottelun kuntopuntarissa - eli viimeisen kuukauden ajalta - sijalla 10.
 
Viimeksi muokattu:

Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En täysin ymmärtänyt RD:n peluutusta. Vahalahti yli 25 min ja Gagnon yli 26 min. Vastaavasti koko pelin paras pelaaja Koivisto vain 14:32 min.

Positiivista oli se, että Zapolski oli selvästi Aittokalliota varmempi.

HIeman yllättävää oli, että Lähteenmäki istui viltissä. Suurosen ja Lähteen 4 min peliajat olivat normaalitasoa. Minusta silti Vahan ja Gagnonin minuutteja voisi hieman pienentää. Rosterissa riittäisi muitakin kovia seppiä, jotka pystyisivät vastuuta kantamaan.

Nuo minuutit ovat kyllä hyökkääjälle aivan käsittämättömiä, mitä Vaha ja Gagnon pelaavat, mutta se ikävä kyllä myös näkyy. Todella hidasta liikettä sekä kiekon kanssa että ilman.

Käy nyt Risto oikeesti siellä sentterivalintatalossa nappaamaan yksi hyvä sentteri (tyyliin Parè) ja rupee peluuttaan poikia tasaisemmin, sillä aivan kohta ollaan jo siinä tilanteessa, että Vaha ja Gagnon ovat niin loppuunpeluutettuja jo kauan ennen joulua, että vaikka aloittaisivat kesälomansa jo ennen uutta vuotta, tuskin palautuisivat edes ensi kauden alkuun mennessä.

Muuten pelistä ei oikeen tee edes mieli mitään sanoa, ainoastaan Koiviston ja Brookbanksin otteet oikeuttavat hyväksyttävään arvosanaan. Ja Piitulainen oli kanssa energinen ja ainakin yritti auttaa ja herättää joukkuetta. Muut voivatkin sitten kelailla pelin jälkikäteen videolta ja katsoa, kuinka sitä tulikin pelattua huonosti ja ottaa oppia virheistä. Myös Zapolski.

Ny ottaa pattiin!
 

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
No tämä nyt on joka vuosi sama tarina. Parhaat peluutettu loppuun ennen joulua. Ei se tästä mihinkään muutu.

Taisin sanoa tuossa syyskuun lopulla, että Lukko pelaa jo parastaan kun muut vasta kehittävät peliään. Pelkkää vittuilua siitä tietysti tuli silloin.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Dufva taisi koittaa saada Gagsvahalle väkisin onnistumisia, mutta tuossa kuormassa ei ole enää mitään järkeä. Ei mitään. EI MITÄÄN JÄRKEÄ. Lukolla 6 peliä 9 päivään ja heti kärkeen tämmöistä.
 

Peery

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No tämä nyt on joka vuosi sama tarina. Parhaat peluutettu loppuun ennen joulua. Ei se tästä mihinkään muutu.

Taisin sanoa tuossa syyskuun lopulla, että Lukko pelaa jo parastaan kun muut vasta kehittävät peliään. Pelkkää vittuilua siitä tietysti tuli silloin.
Mitä muuta sä odotat kun olet aina Lukkoa vastaan. Mun mielestä RD:n Lukko on usein ollut vasta keväällä parhaimmillaan. Tai oikeastaan aika tasaseen tahtiin pisteitä ropisee.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Olikohan toisen erän Pentikäisen jäähyn aikana, kun Gagsille pelattiin pari loistavaa vetopaikkaa, mutta ei edes torjuntaa Aittokalliolle. Kyllä noista paikoista pitää jo maali tehdä tai ainakin niin, että veskarin on tehtävä huippupelastus ettei verkko soi. Nyt paukkui pleksi eikä mitään muuta.

Vähän samalainen tilanne aukesi Nurmelle myös toisen erän yv:n aikana ja taas paukkui pleksissä. Siinä oli vielä aikaa katsoa mihin laittaa, niin siltikin meni seinille.

Lukko pääsi kuin varkain peliin mukaan Koiviston ekalla maalilla, mutta sitten yksittäisten pelaajien tekemisissä on ihmeellisiä virheitä.

Aivan kuten Nurmen kosketus kiekkoon 2-2 tasoituksen jälkeisessä vaihdossa. Lätyllä olisi F.Riska ollut nokikkain Aittokallion kanssa, mutta huolimattomuuttaan Nurmi hukkaa kiekon Kärpille ja kohta on kiekko Lukon maalissa.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lainaus tuolta Brookbankin ketjusta @Hagi viestiin:

Vastustajakin oli kovaa luokkaa. Kärpillä hyökkäyspäässä liikkui kiekko ja miehet sulavasti, sitä kautta pääsivät aivan liikaa tekopaikkoihin. Ei tuo miesvartiointi ole helppoa, kun vastustajalla on taitavia ja liukkaita pelaajia kentällä. Lisäksi eilen mailahäirintää ja roikkumista ei sallittu hirveästi, silloin puolustaminen on vielä vaikeampaa.

Varmasti huomenna Ässiä vastaan miesvartionnissa on Sheldonilla paljon helpompaa.
Vastustaja oli eilen kyllä todella hyvä, siitä samaa mieltä, mutta jos Lukko meinaa oikeasti kannua keväällä nostella, niin peli ei vain voi olla keväällä lähellekään tuollaista. Eilen peli olisi voinut olla 0-5 ennen aikalisää, jos Kärpillä olisi käynyt paikoissaan vähän parempi tuuri, tai Zapolski olisi ollut virkaveljensä tasolla.Nyt on vasta onneksi Marraskuu, joten aikaa on ja Lukon joukkue on oikeastaan elännyt koko alku kauden, joten siinä mielessä ollaan yllättävänkin hyvissä asemissa. Lukon miesvartioinnista vielä sen verran, että homma kusee yleensä siinä vaiheessa kun Lukon puolustaja seuraa omaa miestään siniselle asti ja hyökkääjä jättää oman miehensä välillä B-pisteen ja maalin väliin täysin yksin.

Eilen Lukko joutui juoksemaan omalla alueellaan toistuvasti ekassa erässä varmaan enemmän kuin koskaan Dufvan aikana. Olisiko tauolla sittenkin treenattu kovempaa? Tai siis olisiko pelaajat näin päättäneet tehdä kukin omalla tahollaan? Noin sekasortoista peliä en pistäisi pelkästään kahden "uuden" pelaajan piikkiin.
 

Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja mikä on pistänyt viime peleissä silmään, niin Piitulainen myös taklaa hanakasti. Kaveri painaa kuitenkin sen reilu 70 kiloa.

Juuri tätä tarkoitin. Piitulainen on yksi niistä harvoista Lukko -pelureista, kuka vie taklaukset lähes aina loppuun asti, vaikka tosiaan massaa ei kauheasti ole. Muutenkin Piitulainen tekee valtavasti töitä ja esimerkiksi eilen muutama todella loistava takakarvaus, joilla katkaistiin Kärppien orastava vastahyökkäys jo keskialueella. Vielä kun hieman suoraviivaisemmin ajaisi maalille, niin alkaisi hyvät suoritukset näkyä myös pistesarakkeessa.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Kyllä saa Lukko tehdä täyden päivätyön huommenakin Ässiä vastaan. Ässät-Kärpät ekan erän jälkeen 0-0 ja Ässillä laatupaikkoja jo enemmän mitä Lukolla oli eilen koko pelissä. Tarkki pelaa siellä unelmapeliä. Toki Kärpätkin on hyvin painanut ja saanut paikkoja maaleihin.
Ässät kääntää saatanan nopeasti vastaan. Siinä saa pakit olla tarkkana.
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä saa Lukko tehdä täyden päivätyön huommenakin Ässiä vastaan. Ässät-Kärpät ekan erän jälkeen 0-0 ja Ässillä laatupaikkoja jo enemmän mitä Lukolla oli eilen koko pelissä. Tarkki pelaa siellä unelmapeliä. Toki Kärpätkin on hyvin painanut ja saanut paikkoja maaleihin.
Ässät kääntää saatanan nopeasti vastaan. Siinä saa pakit olla tarkkana.

Ässät pelaa tänään, kun taas Lukolla välipäivä. Ässillä alle vuorokausi aikaa valmistautua huomiseen vieraspeliinsä.

[LISÄYS] Kärpät pelasi eilen, Ässät pääsi tuoreemmilla jaloilla tämän päivän peliin.
 
Viimeksi muokattu:

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei tuolla lepopäivällä tai kahdella peräkkäisellä pelipäivällä ainakaan Lukon peleissä ole mielestäni ollut minkäänlaista merkitystä.
 

Samppub

Jäsen
Kyllä saa Lukko tehdä täyden päivätyön huommenakin Ässiä vastaan. Ässät-Kärpät ekan erän jälkeen 0-0 ja Ässillä laatupaikkoja jo enemmän mitä Lukolla oli eilen koko pelissä. Tarkki pelaa siellä unelmapeliä. Toki Kärpätkin on hyvin painanut ja saanut paikkoja maaleihin.
Ässät kääntää saatanan nopeasti vastaan. Siinä saa pakit olla tarkkana.
Voiskohan Ahon loukkaantuminen ja toipumisen seuranta sekoittanut oululaisten pelin. Ja ei ollut kysymys.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Voiskohan Ahon loukkaantuminen ja toipumisen seuranta sekoittanut oululaisten pelin. Ja ei ollut kysymys.

Myös Pyörälä loukkaantui avauserässä ja jäi sivuun. Kyllä tuollaiset aina vaikuttaa.

Lisäksi pitkässä runkosarjassa yksittäisissä peleissä on aina heilahtelua, suoraan ei minusta voi vertailua tehdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös