Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 562 433
  • 3 676

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On se hassua. Semifinaalit menossa ja sarja 1-1. Sarja on tähän asti mennyt numerollisesti niin, kuin hyvän semifinaalisarjan pitääkin mennä. Silti tänään hallille meneminen tuntuu jotenkin enemmän ahdistavalta, kuin tilaisuuudelta nähdä hyvää jääkiekkoa. Miksi? HIFK on nyt kuudesta pelatusta erästä JYP:iä vastaan pelannut yhden erän loistavasti, yhden erän hyvin ja neljä erää täysin vailla halua ja intohimoa. Mikään muu asia ei itseäni tässä pelissä ärsytä, kuin se, että pelille ei heittäydytä ja laiteta kaikkea peliin. Tämä asia saa itseni aina raivostumaan. Jos hävitään, niin hävitään edes niin, että on kaikki laitettu tiskiin, eikä päätä pensaaseen työntämällä.

Toiseen peliin HIFK tuli aavistuksen paremmin, kuin ensimmäiseen kotipeliin. HIFK tuli ottamaan vahvan JYP:n alun pois ja tukkimaan keskialuetta. Sinällään ihan OK ratkaisu ja vahvalla maalivahtipelillä olisi voinut toimiakin. Toisaalta HIFK:n vahuus on koko kauden ja jopa vieraissa ollut olla se aktiivinen osapuoli, joka sillä on sekoittanut vastustajan pelaamisen. Passiivinen HIFK aina ennen pitkää sortuu virheisiin, josta vastustaja iskee. Näin se on ollut koko kauden ja niin se on nytkin. Toisaalta ymmärän sen, että oli pelit perättäisinä päivinä ja liike ei välttämättä ole edellisen päivän tasolla, mutta HIFK on näistä joukkueista se liikkuvampi. Dieselmäisempi JYP olisi etenkin pitkässä sarjassa hyydytettävissä nimenomaan luistelulla. Mielestäni HIFK lähti jo alunperinkin otteluun siis väärän tyyppisellä pelityylillä. En tiedä oliko se sitten Törmäsen halua vai pakon sanelema, mutta HIFK oli aivan liian passiivinen ja haluton. Ikään kuin odotettiin, että JYP tekisi virheet ja päästäisiin johtoon. Ei ollut Lankisen päivä ei, mutta mielestäni jopa järjettömän suuret mittasuhteet saanut hänen osuutensa. Vaikka Husso olisi ollut maalissa, niin vaikka numerollisesti ei ehkä olisi ollut noin selvä peli, niin kyllä sinnekin olisi tarvittava määrä maaleja mennyt. Husso olisi saanut ihan maagisen pelin pelata siihen asti, kunnes HIFK olisi herännyt peliin, jos sitä olisi edes tapahtunut. Se on faktaa, että ei tuolla maalivahtipelillä mestaruutta voiteta tai mennä edes tästä sarjasta jatkoon, mutta ei nyt nähdyn kaltaisilla joukkueen tason heittellyllä voida menestyä. HIFK:lla on ikään kuin se flow-tila ja sitten peruspelaamistila, joka ei pudotuspeleissä riitä yhtään mihinkään. HIFK:n pitää koko joukkueena nostaa sitä peruspelaamista monta pykälää ylöspäin, koska flow-tila ei kestä pitkiä jaksoja.

HIFK:n pelaajien sellainen haluttomuss näkyy erityisesti ykkös- ja nelosketjujen pelaamisessa. Nelosketju ei ole päässyt sellaiselle tasolle koko pudotuspelien aikana, joka heiltä vaaditaan ja nyt on pelattu jo 8 peliä. Enkä nyt puhu tehopisteistä. Olisiko aika jo kaivaa ne työhaalarit narikasta. Toinen HIFK:n epätasaisuuden ilmentymä on kuitenkin sitten ykkösketju ja ykköspakkipari. Ei tarvitse katsoa, kuin hävityn JYP-pelin tehotilastoa: Järvinen -2, Taimi -2, Ramstedt -2, Rask -2, Zaborsky -2. Siis nämähän on ne meidän pelaajat, joiden pitäisi kantaa tätä joukkuetta ja nyt he ajoittain suorastaan tuhoavat huonolla ja löysällä pelaamisellaan joukkueen mahdollisuudet ja minkä signaalin se antaa muulle joukkueelle? Mikäli HIFK:n avainpelaajien taso heittelee näin paljon, niin ei meillä ole mitään mahdollisuuksia menestyä ja mikä määrä euroja tuohon viisikkoon on käytetty.

Moneen otteeseen ennen kauden alkua sanoin, että Ramstedt on HIFK:n joukkueen tärkein palanen keväällä. Peliesitykset eivät pudotuspeleissä voi ailahdella niin paljon, kuin mitä runkosarjassa ja nyt ne ovat ailahdelleet. Välillä Ramun kohdalla tulee sellainen fiilis, että kun aina pelaisi noin, niin pitkää jatkoa vaan. On persoonana ja pelaajana persoona, jota jäällä kaivataan, mutta välillä ja liian usein tulee fiilis, että ei helvetti ei tuollaisen pelaajan kanssa voi ikinä voittaa mitään. Ei niinä iltoina, kun peli ei suju voi järjestään hävitä omaa peliään. Silloin pitää pystyä pelaamaan se 0 ja antaa muulle joukkueelle mahdollisuus voittaa peli. Siksi omassa ihannejoukkueessani olisi ykkössentterinä pelaaja, joka ei ehkä olisi ajoittain noin maaginen, mutta jonka peruspelaamisen taso olisi huomattavasti korkeampi. Sentterin rooli vielä korostuu etenkin puolustuspelaamisessa ja Ramstedtin kohdallavielä siksi, että pitää kiekkoa todella paljon ja monesti ne vaaralliset hyökkäykset omiin syntyvät juuri hänen kiekonmenestyksistään/huolimattomasta pelaamisestaan/löysästä takakarvauksesta. Veikkaisin jopa jossain vaiheessa, että Ramstedt saatetään heittää filaan ja Hintz ottaa paikan ykkösen keskeltä. Mikäli HIFK ei finaaleihin mene, niin yhtenä suurimpana yksittäisenä syynä siihen pidän Ramstedtin tason heittelyä. En toki ainoana, koska etenkin maalivahtitilanteessa on kysymysmerkkejä ja joukkueen terveystilanne muutenkin arveluttaa.

EDIT: Loppuun vielä on pakko lisätä, että HIFK:n joukkue on koko kauden ollut sellainen, että kun sitä on joka suunnalta tarpeeksi päähän potkittu, niin se on aina nostanut tasoaan. Joskus kesken pelin, joskus vasta seuraavaan peliin, mutta aina se on sen tehnyt. Lisäksi Ramstedt on monesti ollut se pelaaja, joka on eniten sitä tasoaan nostanut ja tukkinut suuni. Toivattavasti HIFK ja Ramu tekevät sen nytkin.
 
Viimeksi muokattu:

444

Jäsen
Spekulointi on turhaa, mutta ei kiellettyä. Lauantaina Jypiä vastaan vieraissa tehtiin 2 maalia. Ottelu olisi siis ollut voitettavissa suoraan, mikäli oma mv olisi päästänyt 0 tai 1 maalia. Jatkoajalle olisi päästy, mikäli mv olisi päästänyt 2 maalia. Olisiko tämä ollut kohtuuton vaatimus? Ei todellakaan, vaan ennemmin oletusarvo. Hyvältä pleijariveskarilta vaaditaan käytännössä GAA alle kahden. Husson GAA playoffeissa tähän mennessä on 1,44. Tämä lukema kertoo ihan kiistatta sen, että Husson normitasolla ottelu olisi ollut voitettavissa, kun itse tehtiin kaksi maalia.
Mä en lainkaan kiistä Husson hyvyyttä aiemmissa peleissä. Mä en myöskään millään muotoa ole sitä mieltä, etteikö kaksi tehtyä maalia voisi riittää ottelun voittoon. Helvetti, riittihän se kahdessa viimeisessä pelissä pussinokkiakin vastaan.

Sen sijaan mä en uskalla spekuloida niin pitkälle, että uskoisin, että peliesitys olisi lauantaina ollut niin hurjasti erilainen lauantaina eri veskarivalinnalla, että maaleja olisi päästetty vähemmän kuin kolme ja samalla tehty itse pari lisää. Spekulatiivista kaikki on vaan, kunnes toisin pelataan.

Tänään haluan nähdä todella taistelevan IFK:n, joka ei jätä mitään tilaa spekulaatiolle ja jossittelulle. Toivottavasti halli on tänään täynnä ja vähintään samanlainen meteli saadaan aikaiseksi kuin perjantainakin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tänään haluan nähdä todella taistelevan IFK:n, joka ei jätä mitään tilaa spekulaatiolle ja jossittelulle.

Vahva sama. Ja on tämä tosiaan jännää, että kun oma joukkue pelaa vuosien tauon jälkeen välierissä ja sarja on 1-1, niin täällä ollaan paskajäykkänä pelosta ja muutenkin kuin kaikki olisi aivan päin vittua. Jos oltaisiin välierissä tappiolla 0-3, niin silloin voisi jo kaivella partateriä ateriaksi. Nyt ollaan tilanteessa 1-1, kukaan ei olettanutkaan sarjan katkeavan 4-0 ja tänään on uusi peli. Miksi olen itsekin niin pessimistinen tämän alkkarifaijan kanssa....?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi olen itsekin niin pessimistinen tämän alkkarifaijan kanssa....?

Perinteet + se, että olet omin silmin nähnyt miten haavoittuvainen ja ailahtelevainen HIFK on. On paljon kysymysmerkkejä: Maalivahtipeli, loukkaantumiset, ykköskorin pelaajien pelaaminen. Vertaa HIFK-Jokerit sarja 2011. Oltiin 2-0, 3-2 tappiolla ja silti se pelillinen kuva oli niistä epätoivon hetkistä huolimatta se, että väärin on, jos ei jatkoon mennä. Siinä pelaamisessa oli tietty selkäranka, jota nyt ei ole. Nytkin HIFK voi hurmostilassa pyyhkiä ihan kenellä tahansa jäätä tässä sarjassa 5-0, mutta kun sen hurmostilan ja sen toisen HIFK:n välinen ero on niin karmea, niin se tuo sen pessimistisyyden. Sen toivon tuo se, että jos HIFK oikeasti haluaa ja pääsee henkisesti oikealla tasolle, niin se nakkikattila odottaa tuolla noutajaansa. HIFK.ta ei pysäytä silloin mikään, mutta vastapainona uhkana on se, että perustilassa suorittava HIFK lähtee 1-4, 2-4 pelailemaan pronssista.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Apassi: Jep, alkkarifaijaan ei ole kauheasti luottamista. Kevät 2010 ja murskavoitto HPK:sta puolivälierissä niiden kotikentällä. Kaikki vaikutti nimenomaan pelillisesti hyvältä - mutta vanha kunnon perseily otti voiton. Mulla on kuitenkin nyt vielä suhteellisen luottavainen olo ja perustan sen hyvään runkosarjaan. Isossa kuvassa HIFK on tehnyt paljon oikein tällä kaudella, eikä asetelma nyt niin suuresti ole muuttunut. Suuri huoli on mv-pelin pettäminen ja se murskaa kyllä joukkueen kuin joukkueen. Kärpiltähän kaatui yhtenä keväänä Bäckström ja siihen loppui se lento. Mutta jos unohdetaan hetkeksi mv-peli, niin en näe mitään syytä miksi runkosarjan voittaja HIFK ei ottaisi neljää voittoa runkosarjan nelosesta Jypistä. Näitä tilastoja pitäisi lukea pää kylmänä joukkueessakin - ei niin, että oltaisiin rotsi auki, vaan niin, että ei vapista jonkun fucking runkosarjanelosen edessä.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Apassi: Jep, alkkarifaijaan ei ole kauheasti luottamista. Kevät 2010 ja murskavoitto HPK:sta puolivälierissä niiden kotikentällä. Kaikki vaikutti nimenomaan pelillisesti hyvältä - mutta vanha kunnon perseily otti voiton. .

Sen verran korjaisin, että toi murskavoitto tuli 3 pelissä kotona (jotain tyyliin 7-0) tämän jälkeen IFK vei neljättä peliä alussa todella mukavasti ja johtikin 1-3, tämän jälkeen rape ja veke soitti faijalle....
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Taipalus, Teppo ja Salmi ovat kyllä ihan hukassa koko ajan. Muutenkin en ymmärrä miksi väkisin pitää peluuttaa seitsemää puolustajaa kun se seitsemäs puolustaja on tasoltaan Salmi jolla näissä peleissä on liikaa ongelmia.
 

Walrus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
60-40 oli meidän erä ja ansaittu johto. Oli laitettu haalarit päälle ja työkintaat käteen. Kivasti taklauksia ja kaikki teki töitä. Viime pelissä sattui kavereille ns. maanantaityöpäivä ja se on nyt käyty läpi ja taas pelataan. Viime pelissä oli eka erän aikana niitä pronssipeliin menijöitä tällä palstalla jo reippaasti, niin jos tästä heille pientä oppia ja jatkossa keskitytään kannustamaan ja positiivisempaa meininkiä!!!!
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Vahva avauserä, hyvä! Jaksettiin vastata taklauksilla tänään JYP:n fyysisyyteen, eivätkä omanneet enää ylivoimaa sen saralla. Pakit edelleen vaikeuksissa lantavarvaiden karvauksen kanssa, siihen täytyy tulla parannusta. Taipalus oli aika hukassa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Taipalus, Teppo ja Salmi ovat kyllä ihan hukassa koko ajan. Muutenkin en ymmärrä miksi väkisin pitää peluuttaa seitsemää puolustajaa kun se seitsemäs puolustaja on tasoltaan Salmi jolla näissä peleissä on liikaa ongelmia.

Teppo pelasi kyllä ihan hyvin, omaa peruspeliään. Salmi pelannut vain hetken, mutta alivoimalla antoi kyllä kovan niitin Tuppuraiselle. Ei mielestäni valittamista yksittäisistä pelaajista, kun viisikkopeli toimii.
 

Walrus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt tarttee ottaan nakit sulamaan pakkasesta. Traktorit heräs laittaan roppaa likoon, mutta vastattu on niin fyysisesti, ku taidossakin. Missä ne häät pidetään, häh???
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mikä vitun Jypin fyysisyys? HIFK dominoinut täysin myös fyysistä peliä.
 

Walrus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pudella sellaiset potentiaalit, että on ihan helkkarin hyvä että saa onnistumisia ja voi vielä olla suurimmassa ratkaisijan roolissa. Koko joukkue näyttänyt tänään että osataan palata myös puolustuspäähän. Omiin silmiin Taimen puolustaminen tuottaa melkein kyyneleen, aikaisempaan tekemiseen verrattuna;)
 

Walrus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikähän mahtaa olla historian suurin välierävoitto? Ei nimittäin voi olla tänään näillä näytöillä kaukana, sillä kolmas erä on vielä pelaamatta.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Tästä kehittyikin sitten aikamoista mättöä.
Ei olisi onnistumiset voineet mennä paremmin, jos tämä flow ei katkea ja apinat on poistuneet selästä, niin IFK on täysin suvereeni.
Ja luojan kiitos Husso teki paluun.
Vielä erä jäljellä, tuskin tulee hirveän mielenkiintoinen heh.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Huhhu! Aivan uskomaton erä ja joukkue! Kiitos IFK. Sotaa ei olla voitettu vielä, mutta yksi taistelu kylläkin.
 

Anzi

Jäsen
Mikähän mahtaa olla historian suurin välierävoitto? Ei nimittäin voi olla tänään näillä näytöillä kaukana, sillä kolmas erä on vielä pelaamatta.

Tappara on ainakin kylvettänyt HIFK:ta 11-0 ja 15-3 välierissä. Ensimmäinen taisi olla keväällä 1981 ja toinen keväällä 1988. Eli hiukka matkaa on HIFK:lla, tai tavallaanhan HIFK on jo ko. ennätyksissä mukana.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Tätä yritin kaikille panikoijille ja alkkisfaijan katkeroittaneille kertoa.

Meillä on hyvä jengi ja kun se taistelee ja pelaa, VIHDOIN kunnon pleijarikiekkoa, niin vaikea tätä jengiä on pysäyttää.

Harmittaa, että flunssa vei sängynpohjalle ja tämän pelin tunnetta pääse kokemaan Nordiksella.

Nyt vain pelataan erä pois fiksusti. Haastavinta tulee sen jälkeen olemaan se hyvänolon tunteen oikeanlainen tappaminen huomenna. Jyp tulee varmasti kovaa keskiviikkona.

Ja isot propsit valmennukselle. Taktinen muutos ja joukkueen herätys oli täydellinen.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, ei yhtään ollut ennenaikaista se täällä nähty lauantain hätäily jostain pronssiottelusta.

Eiköhän tässä sarjassa vielä seitinohuet saumat ole jopa siihen finaalipaikkaan.

Upeasti homma saatu käännettyä lauantain jälkeen ja hienoa että Husso kestää pelaamisen.
 

Anzi

Jäsen
Aikoinaan Tappara voitti Kärpät 14-2

Ei voittanut kuin 13-2 ja se oli finaaleissa, ei välierässä. Vuosi oli 1981.

Kun tästä nyt tuli puhetta, niin kävin katsomassa viralliset taulukot ja jo mainitsemieni Tapparan suorittamien 11-0 ja 15-3 HIFK-mättöjen lisäksi Tappara on voittanut KooVeen välierissä 11-0 vuonna 1977. Ja nämä ovat siis myös playoffien voittoennätykset edelleen, mukaan lukien myös tuo 13-2 voitto Kärpistä finaaleissa (tosin Kärpät voitti tuosta huolimatta mestaruuden tuolloin).
 
Viimeksi muokattu:

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt vain pelataan erä pois fiksusti. Haastavinta tulee sen jälkeen olemaan se hyvänolon tunteen oikeanlainen tappaminen huomenna. Jyp tulee varmasti kovaa keskiviikkona.

Ja isot propsit valmennukselle. Taktinen muutos ja joukkueen herätys oli täydellinen.

Joka kaiffari otti sen askeleen, jota pyydettiin. Ja Husso maalilla. Nakkien hajua ilmassa!

PS. Muistetaan kuitenkin se surullinen 7-0 voitto HPK:sta, joka johti ei-minnekään :)
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Hyvä peli joukkueelta ja nyt oli laitettu haalarit niskaan jokaisen toimesta. Nelosketjukin oli sellainen, mitä heiltä odotetaan joka pelissä.

Kohti seuraavaa peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös