Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 562 416
  • 3 676

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Huomaa, että täällä ollaan aika katkeroituneita viime vuosien töpellyksestä. Täällä ollaan hirttämässä veskaa ja potkimassa puolta jengiä veke. Aika heviä kun vasta hävittiin yksi peli yhden hienon kotipelin jälkeen.

Nyt hetki rauhaa. Peli on edelleen vasta 1-1. Stögö sanoi suoraan pelin jälkeisessä haastattelussa ongelman ytimen: Vastasi rehellisesti haastiksessa tyyliin: "Joka päivä pitäisi pelata paras peli tässä vaiheessa kautta, osa kavereista ei ole nyt sitä vielä tajunnut".

Kun IFK pelasi keväällä parhaita pelejään esimerkiksi Kärppiä ja Jyppiä vastaan, niin sitä vyöryä ei tämän päivän JYP pysäyttäisi. Kyse on nyt siitä heräämisestä. Maalivahdin edessä pitää pelata koko jengin. Sitoutunutta ja tosiaan joka ilta se kevään paras peli.

Siinä täällä ollaan ytimessä, että JYP pelaa niitä kevään kovimpia pelejä joka kevät. Siellä on rutiinia vaikka materiaali on ehkä heikompi suhteessa meihin.

Nyt vain hereille ja tekemään sitä omaa duunia. Taistelemaan joka ilta jokaisesta kiekosta. Sillä se finaalipaikka tulee, ei muulla tavalla.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen edelleen sitä mieltä, että valmennuksesta puuttuu se kaveri, joka poistaisi pelaajilta hyvänolon tunteen puserosta, potkisi takaisin maan pinnalle hyvän pelin jälkeen ja napittaisi rotsin ennen seuraavaa peliä. Asenne tässä on perseellään. Pelataan kevään tärkeimpiä pelejä ja pelaajilla ei kiima riitä. Valmennus herätys ja saa myös penkittää, jos ei kiinnosta!
 

Lindfors

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, YNWA
Aivan niin veljet. Matsit on tasan 1-1 ja meillä on kotietu. Maanantaina Nordikselle luistelee aivan varmasti sisuuntunut IFK. Ei tässä nyt ole vielä hävitty mitään hei.
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kahden erän jälkeen siirryin omasta mielestäni suurimman mestarisuosikin otteita seuraamaan valtakunnan näköradioverkkoon ja butter brothers.. kyllä Tappara pelaa hienoa playoffs-lätkää. Ihan eri homma, kun vertaa IFK:n tai Kärppien puolittaiseen playoff-vaihteeseen. On se vittu kumma, kun koko kausi näitä pelejä venataan ja sitten ollaan ihan velttoja tuheroita tosimiesten peleissä. Kokovartalokyrvät puuttuu.

Olin ollut vakuuttunut jo ennen poffseja, että takaa hiipivä Tappara vie kannun ja laitoin vedonkin ineen. 3v putkeen hävittyjä finaaleja ja nyt tulee mestaruus. Ainoa joka voi Papparan pysäyttää (vaikea uskoa ifkiin kun yksikin voitto on vaikea tapparasta, saatikka 4. Ja poff-historia on murhaava) on Kärpät, mutta näyttää siltä että ei vaan Kärpät riitä. Tappara on nyt jo kuumin suosikki mestariksi muidenkin kupongeissa.

Kaksi peliä, kaksi vaikeaa alkua. (taisi Jyp kyllä saipaakin viedä aina alussa) Missä vika? Onko niin, että HIFK ei ole herännyt välieriin, vai että JyPin pelatessa parasta peliään ei HIFK vaan riitä? Toivottavasti vastaus on se, ettei olla herätty. Luulisi kuitenkin, että tässä vaiheessa kautta ollaan todellakin hereillä! Jotenkin leijuu ajatus, että HIFKin paras pelillinen terä ja kuntohuppu oli runkosarjan lopussa ja nyt ollaan jo laskevalla trendillä.

Game3:ssa ei todellakaan ole varaa laskea Jypiä enää alussa johtoon, vaan hereillä on oltava heti. Lankiselle taisi mennä tänään ties miten monta vetoa längistä ja torjuttavissa olevia oli kyllä paljon, tason on noustava.

Suurin avainpelaaja on kuitenkin nyt Zabo, jonka on saatava maaleja. 6 peliä ja yli 40 vetoa maalitta painaa selässä kuin 500kg gorilla. Turhautuminen alkaa kohta vaikuttaa koko jengiin, iso peli tulossa. Tästä voitto ja ryöstö seuraavassa on todennäköinen jopa. Tappiolla ollaan todella kusessa.
 

Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
Ilves-Foorumilta suoraan lainattuna kiteytys, mistä kiekkoa seuraava Suomi puhuu.
" Tappara kävelee mestaruuteen. Sen verran vakuuttava se on. Näkisin että Hifk on ainut josta olisi vastusta, mutta siellä taisi käydä paskin mahdollinen juttu, eli ykkösmolari on hajalla ja kakkonen ei saa mitään kiinni."

Nyt sormet ja varpaat ristiin, että Hude on tiistaina mukana ja matkassa. JYP pitäisi alkuun hoitaa.
 

Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Ilves-Foorumilta suoraan lainattuna kiteytys, mistä kiekkoa seuraava Suomi puhuu.
" Tappara kävelee mestaruuteen. Sen verran vakuuttava se on. Näkisin että Hifk on ainut josta olisi vastusta, mutta siellä taisi käydä paskin mahdollinen juttu, eli ykkösmolari on hajalla ja kakkonen ei saa mitään kiinni."

Nyt sormet ja varpaat ristiin, että Hude on tiistaina mukana ja matkassa. JYP pitäisi alkuun hoitaa.

Tiistaina Hude voi olla vaikka keilaamassa, mutta maanantaina mielellään maalissa.
 

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Toisaalta hyvä, että tää täydellinen mahalasku tuli tässä kohtaa, jolloin kaikki on vielä avoinna ja otettavissa. Mikäli tää ei toimi herätyksenä, niin mikä sitten! Stögö vois laittaa joka jätkän katsomaan ottelun nauhalta ajatuksella: "miten tuo peli meni niinku omasta mielestä". Maanataina täys raivo päälle ja Husso maaliin, Luttinen takas ylempiin kenttiin, Pertanen katsomoon Leinon kanssa, ykkönen uuteen uskoon! Hyvä tästä tulee!!!!
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Toisaalta hyvä, että tää täydellinen mahalasku tuli tässä kohtaa, jolloin kaikki on vielä avoinna ja otettavissa. Mikäli tää ei toimi herätyksenä, niin mikä sitten! Stögö vois laittaa joka jätkän katsomaan ottelun nauhalta ajatuksella: "miten tuo peli meni niinku omasta mielestä". Maanataina täys raivo päälle ja Husso maaliin, Luttinen takas ylempiin kenttiin, Pertanen katsomoon Leinon kanssa, ykkönen uuteen uskoon! Hyvä tästä tulee!!!!

Hyvää tekstiä tämä. Partanen on kyllä täytemies nykyään pehmeiden vetojensa kanssa, joten jotain uutta pitää 2-ylivoimaan keksiä hänen tilalleen, jossa tuo huonous korostuu.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
@M.Rönkkö-83 puhuu asiaa. Näinhän se juuri on. Mieluummin otan tän mahalaskun nyt kun vielä on asioille jotain tehtävissä. Husson pelaamiseen en taas usko. Eiköhän se olisi pelannut jo jos olisi pystynyt.

Enkä oikeasti usko, että Lankiseen tää sarja hävitään. Me voitettiin JYP Lankisen kanssa ja jos pelataan yhtä hyvin kuin pelattiin talvella JYPPIÄ vastaan, niin voitetaan tää sarja.
 

Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@M.Rönkkö-83 puhuu asiaa. Näinhän se juuri on. Mieluummin otan tän mahalaskun nyt kun vielä on asioille jotain tehtävissä. Husson pelaamiseen en taas usko. Eiköhän se olisi pelannut jo jos olisi pystynyt.

Enkä oikeasti usko, että Lankiseen tää sarja hävitään. Me voitettiin JYP Lankisen kanssa ja jos pelataan yhtä hyvin kuin pelattiin talvella JYPPIÄ vastaan, niin voitetaan tää sarja.

Ylemmän pointin kanssa samaa mieltä, kaikki on mahdollista ja sarja käännettävissä meille. Se vaatii tason nostoa parin pykälän verran joka osa-alueella, niin paljon oltiin eilen jäljessä. Jyp palasi eilen lähes omalle tasolleen, perjantaina se pelasi vielä aika varovasti.

Jälkimmäisestä eri mieltä, me ei tulla viemään tätä sarjaa jos veskari antaa pari maalia lahjaksi, vieläpä heti ekassa erässä. Peli on aina suhteessa vastustajaan. Perjantaina kiri onnistui, ei välttämättä onnistu enää samalla tavalla.
Olen aika huolestunut Lankisen itseluottamuksesta, jos joukkue nostaa tasoaan maanantaina ja raastaa hampaat irvessä ja veskariosasto vuotaa edelleen, on todella vaikea nousta siitä kuopasta. Kyllä jengin pitää pystyä luottamaan veskariin, se vaikuttaa muuhunkin pelaamiseen ratkaisevasti.
 

Lehmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jälkimmäisestä eri mieltä, me ei tulla viemään tätä sarjaa jos veskari antaa pari maalia lahjaksi, vieläpä heti ekassa erässä. Peli on aina suhteessa vastustajaan. Perjantaina kiri onnistui, ei välttämättä onnistu enää samalla tavalla.
Olen aika huolestunut Lankisen itseluottamuksesta, jos joukkue nostaa tasoaan maanantaina ja raastaa hampaat irvessä ja veskariosasto vuotaa edelleen, on todella vaikea nousta siitä kuopasta. Kyllä jengin pitää pystyä luottamaan veskariin, se vaikuttaa muuhunkin pelaamiseen ratkaisevasti.

Juuri näin. Pleijarikiekko on puhtaasti veskojen välistä taistelua ja pienetkin erot tasoissa näkyvät paras 7 -sarjassa selkeästi. Haparoivan ja epävarman veskarin toheloinnit eivät pelkästään heikennä oman jengin pelaamista vaan se myös ekstrabuustaa todella paljon vastustajan tekemistä, jolloin etu joukkueiden välillä kasvaa entisestään.

Pirun ikävä tilanne, että kauden tärkeimmällä hetkellä meillä näyttäisi kaksi suurinta riskiä realisoituvan: Hussolla pahempi vamma ja Kekellä itseluottamus nollassa. Toivotaan parasta, että Husso luistelee huomenna tolppien väliin täydessä terässä ja vammahuhut ovatkin olleet vain kevyttä flunssaa tms.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta on ollut hämmentävää, että HIFK ei ole vieläkään pelannut kunnon pudotuspelilätkää tänä kautena. Mustelmia pelätään ja se viimeinen sprintti jätetään ottamatta. Pudotuspelit ovat siitä hauskoja, että pelkillä kliinisillä otteilla matseja ei runkosarjan tapaan voiteta, vaan jokaisen on annettava kaikkensa.

Meillä on todella paljon mittaamatonta potentiaalia varastossa. Sen esiin kaivaminen on joka jätkän vastuulla. Nyt herätys!
 

timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jyp-pelejä näkemättä, onko yv edelleen pelaamista neliön keskelle ja/tai ohjureita ramulta Jasselle? Pikkasen kaipaisi jo siniseltä laatuvetoja, eikä ainaista näpräämistä. Eilen aika moni jypin maaleista tuli suorilla lämäreillä Lankisen logon läpi.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jälkimmäisestä eri mieltä, me ei tulla viemään tätä sarjaa jos veskari antaa pari maalia lahjaksi, vieläpä heti ekassa erässä. Peli on aina suhteessa vastustajaan. Perjantaina kiri onnistui, ei välttämättä onnistu enää samalla tavalla.

Juuri näin. Vuotavan veskarin paapominen on aivan turhaa puuhaa ja erityisen turhaa playoffeissa, joiden lähtökohtana on maalipaikkojen niukkuus. On ihan älytön tasoitus antaa vastustajalle eteen maali tai pari. Jos Lankinen ei pysty nostamaan tasoaan (ja hänellä mennään), tämä sarja hävitään vuorenvarmasti. Mutta tästäkin huolimatta sitä toivoisi näkevänsä enemmän taistelua, maalille menemistä ja mustelmien ottamista. Hyvä oli se vertaus, missä HIFK nähdään 2000-luvun alun HPK:n inkarnaationa. Vanha sanonta on, että hyökkäämällä voidaan voittaa runkosarja, mutta puolustamalla otetaan mestaruudet. Jos joukkueen koko fokus on keskittynyt siihen, että pärjätään hyvin runkosarjassa ja playoffeihin ei ole ylimääräistä vaihdetta, niin tie katkeaa.

Mulle on vielä arvoitus kuinka paljon huonosta suorittamisesta kentällä menee huonon mv-pelin piikkiin. Kyllä jokainen itse joukkuelajia pelannut tietää, että se vaikuttaa aivan kaikkeen, jos omalle veskarille menee tärkeissä peleissä liikaa maaleja. Huonon mv-pelin kerrannaisvaikutuksia ei voi vähätellä. Maalivahdin tontti on raaka paikka. Siinä on tilaisuus sössiä koko jengin peli ja siinä on myös tilaisuus pelastaa koko joukkue. On aika lapsellista väittää, että joukkue ei voisi hävitä maalivahtipeliin, koska jokainenhan myöntää, että joukkue voi voittaa hyvän maalivahdin ansiosta. Se on kaksisuuntainen tie. Ei veskarin duuni niin helppoa ole, että hän voi olla sankari, mutta ei koskaan pääsyyllinen, joka huonoimmillaan voi piiloutua legendaarisen "muut mokasivat" -kortin taakse. Onneksi veskarit tietävät sen itsekin. Ensi kautta ajatellen Husso on jäädessään riittävä 1-mv, mutta Lankiselle ei ole näillä näytöillä mitään käyttöä. Ykkösen ja kakkosen välinen ero ei voi olla näin hirveä.
 

444

Jäsen
Kertoo aika paljon pelaajienkin henkisestä kantista ja taisteluhalusta, jos veskan päästäessä helppoja ensimmäinen fiilis on, että "vittuako mä tässä yritän, kun tuo seula kuitenkin päästää seuraavankin vedon". Etenkin välierissä pitäisi olla kaikille pelaajille itsestään selvää, että kentällä annetaan jokaisessa pelissä kaikkensa riippumatta siitä, tekeekö joku muu kentällä virheitä.
Mä en puolistele Lankista; veskan tehtävä on torjua myös vaikeita vetoja. Mutta jos kenttäpelaajien selkärangat napsuvat tuolla tavalla, niin veskaa on turha syyttää siitä, että kukaan muukaan ei edes yritä. Vai oliko eilisessä pelissä jonkun mielestä ns. tappamisen meininkiä ja loppuun asti yrittämistä?
Jos jengi ei saa psyykattua itseään näihin peleihin, niin fokus on jostain syystä väärissä asioissa.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Ihme itkua veskareista täällä. Ekassa pelissä Vehviläinen ei saanut mitään kiinni ja eipä Tarkkikaan eilen aivan vakuuttanut jypilläkään. Ymmärrän kyllä pettymyksen, että onhan se katastrofi kun tuntemattomat maalaisjuntit pystyvät Suomen kuninkaita edes pikkaisen horjuttamaan, mutta että kaikki kaadetaan maalivahdin syliin, joka on pelannut vähintään yhtä hyvin kuin vastustajan molarit. En ymmärrä....
 

Stigu

Jäsen
Joku tossa IFK:n pelissä mättää ja pahasti, kun verrokkina on vaikkapa viime kevään pleijarit ja Tappara-sarja. Siitä sarjasta nostaisin kaksi seikkaa, jotka eivät ole vielä tänä keväänä toteutuneet:

- Stögö tajusi, että pleijaripelit ovat täysin eri sarja kuin runkkari. Peliä muutettiin enemmän pleijareihin sopivaksi.
- Pelaajat tajusivat, että pleijaripelit ovat täysin eri asia kuin runkkari. Jokainen pelaaja primadonnasta puukätisimpään duunariin taisteli jokaisen vaihdon apinan raivolla.

Simppeleitä asioita, jotka ovat loistaneet poissaolollaan. Mä jotenkin luulen, että nuo ovat myös kytköksissä toisiinsa. Tällä kaudellahan IFK:n peli oli runkkarissa varsinkin kevätkaudella parhaimmillaan sitä idearikasta flow-meininkiä, jossa hyökkäykset soljuivat vastustajan alueelle höyryävänä kymenä. Stögö on pitänyt tästä pelityylistä kiinni pleijareissa, mutta varsinkin hyökkääjistön suhteen tuo pelitapa aiheuttaa tiettyjä ongelmia:

- Perusrunko : Elkins, Puustinen, Ikonen, Leino, Partanen, Hintz ja Rask pystyvät noudattamaan tuota peliä myös pleijareissa, joissa vastustajan kiiman aiheuttama paine kasvaa rajusti verrattuna runkkariin
- Primadonnaosasto Chaplin+Ramstedt suoriutuu täysin randomisti pelistä toiseen ja jopa erästä toiseen: Toisin sanoen heidän varaansa ei voi laskea mitään. Ramun kompetenssi perustuu 99,5% taitoon, joten kiiman läsnäolo tai puuttuminen ei vaikuta hirveästi Chaplinilla on kyllä kiimaa, mutta se ei projisoidu hänen aivoihinsa tavalla, joka auttaisi häntä tekemään luovia ratkaisuita maalintekotilanteessa.
- Duunariosaston pelaajat Luttinen ja Liivik ovat täysin yössä nelosessa, jonka roolitus on edelleenkin täysi mysteeri: Pelaako nelonen samaa kiekkoa kuin muut ketjut vai onko se jarruketju? Ainakaan se ei ole mikään fyysinen energiaketju, joka hämmentää vastustajaa.
- Pygmi-pommikoneosastolla Lamberg+ MMÅ ei tee pleijareissa oikein mitään.Vauhti ja taito + kovuus eivät yksinkertaisesti riitä. Tämän piti tosin olla tiedossa jo ennen kautta.

Tuon listan ulkopuolelle jäävät hyökkääjistä Nykopp, jota lienee turha odottaa takaisin, sekä Tuomisto, Saarelainen ja Mieho(?). Stögö puhui eilen muutoksista maanantaiseen pelikokoonpanoon, ei noilla vaihtomiehillä kyllä kuuhun mennä.

Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, miten Stögö lähtee herättelemään peliä. Itse uskon, että muutokset ovat hyvin pieniä. Stögö haluaa jatkaa flow-meiningin yrittämistä, ja esim. molemmat Primadonnat pysyvät kentällä tuon perusrungon kanssa, ja ainoat muutokset tehdään neloseen.

Ja Lankisesta: Pelasi runkkarit hieman yli 90%:n torjuntaprosentilla, nyt on hieman alle sen, joten jos Kevinillä mennään, tullee tämä suoritustaso mitä luultavimmin pysymään jatkossakin. Mutta missään ei ole toisaalta kielletty, ettei otteluita saisi voittaa esim. 6-5.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näitä tulee. Ei kaikki mestaruudet ole klooneja toisistaan. Viimeksi kärsittiin narri-sarjassa ja sen jälkeen ratsastettiin auringonlaskuun vihellellen Kannu kainalossa. Nyt ei oo niin helppoa.

Muistakaa sitä Nokan tokaa kautta, kerhosarja? 7-0 himassa ja rotsi auki kohti hämptonia. Mites kävikään?

Kaikki auki vielä. Turha pelata muuta kuin seuraavaa peliä. Kotietu vielä jopa. Yksinkertaisesti; kukaan ei luovuta ja kaikkien pitää parantaa. Neidit tippunu kyydistä jo ajat sitten. Kuka kutsuu Rosvolauman kokoon?

Ymmärrän kyllä pettymyksen, että onhan se katastrofi kun tuntemattomat maalaisjuntit pystyvät Suomen kuninkaita edes pikkaisen horjuttamaan, mutta että kaikki kaadetaan maalivahdin syliin, joka on pelannut vähintään yhtä hyvin kuin vastustajan molarit. En ymmärrä....

Nyt ihan oikeasti iso mies. Ei voi olla noin huono itsetunto Helsinkiä kohtaan. Jaksat käydä täällä vielä katkerana...mä toistan; nyt ihan oikeasti iso mies. Skarppaa.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Nyt ihan oikeasti iso mies. Ei voi olla noin huono itsetunto Helsinkiä kohtaan. Jaksat käydä täällä vielä katkerana...mä toistan; nyt ihan oikeasti iso mies. Skarppaa.

Nähdäkseni kritisoin teikäläisten itkua maalivahdeista? Koitapa itse skarpata...
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus

Salmis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Et sitten jaksanut lainata koko kirjoitusta?

Pointtina taisi olla se, että ulinasi stadilaisten (tai hesalaisten, kuten tapaatte sanoa) ylimielisyydestä maalaisia kohtaan ei liittynyt lainkaan provoilusi keppihevosena käyttämään maalivahtiasiaan.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ihan snadisti nyt teksteistäsi kumpuaa tuollainen pienimunaisuussyndrooma, kun on pakko inistä jostain ylimielisistä hesalaisista joka helvetin ketjussa. Siitä kai tässä nyt on kyse.
Tämä. Otteluketjussa itketään ylimielisistä stadilaisista, kun siellä ei olla jonossa tunnustamassa JYPin ylivertaista esiintymistä ja nyt vielä täälläkin. Sarja on 1-1, ja pelataan se nyt ensin loppuun ja katsotaan sitten, kumman pitää tulla lakki kourassa onnittelemaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n pitää lopettaa pikkukiva vähän sinnepäin näpertely ja keskittyä asioiden tekemiseen huolellisesti ja kunnolla. Lankisen pitää parantaa, mutta omiin silmiini suurin ongelma joukkueessa ei ole ollut maalivahti (ei, vaikka pari helppoakin on mennyt), vaan todella laajalla rintamalla suoritettu muka-tekeminen. Marginaalit ovat pienet eikä vastustajalle ole varaa antaa siimaa sillä, että pelataan melkein niin kuin on sovittu.

Ennen kuin kenttäpeli on balanssissa, en huuda veskaria imuriksi, vaikka kaikki kiekot saakin torjua. Jos on kenttäpelaajilla haastavaa, kun Keke studaa, haastavaa se on Lankisellakin, kun yhtään et tiedä, missä kenttäpelaajat seikkailee. Skarppauksen paikka joka osa-alueella.

Ketjumuutoksia, kiitos. Ramulle laitaan joku, joka laittaa paikoista sisään ja kompensoi puolustuspäässä Ramun suoristuvaa selkää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös