Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 562 430
  • 3 676

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK on perinteisesti heikoimmillaan siinä kotiavauksessa. Mitä pidemmälle sarja menee, niin sitä paremmin HIFK alkaa kotona pelaamaan ja tämä ihan pitkällä aikavälillä. Kun aikanaan pelattiin vielä sarja paras viidestä systeemillä, eli kolmella voitolla jatkoon, niin se ensimmäisen kotipelin häviäminen oli melkein kuolemantuomio, koska HIFK ei maakunnista voittoja napsinut. Aina hävittiin JYP:lle, Ässille, Lukolle se ensimmäinen kotipeli, vaikka hallittiinkin niitä aina. Joku Siekkinen tai Takko otti sen 40 koppia ekaan peliin ja sitten lähdettiin maakuntiin paskat housussa. Yleensä se toinen kotipeli hoidettiin, mutta kesäloma alkoi viimeistään neljännessä pelissä. Viime vuosina ei hirveästi kotiedun turvin olla lähdetty, mutta 2010-11 mestaruusvuonnakin hävittiin kotiavauksista 2/3. 2011-2012 hävittiin kotiavaus. 2009-2010 hävittiin kotiavaus. 2008-2009 hävittiin säälien kotiavaus. 2007-2008 voitettiin säälien kotiavaus.

Edellinen varsinainen pudotuspelien avauskierroksen kotiavausvoitto on kaudelta 2005-2006, jolloin 23. maaliskuuta kaatui Saipa jatkoajan jälkeen, eli tästä tulee tänä vuonna 10 vuotta täyteen. Mikäs sen makoisampaa, kun muistella tätä voitolla. Silti paras 7 sarjassa mielellään sen kotiedun ottaa, koska sarjan ehtii vielä kääntämään ja esim. narreja vastaan 2010-11 se kotietu oli lopulta viimeinen niitti.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Sarjataulukossa ratkaisee varsinaisen peliajan voitot joukkueiden ollessa tasapisteissä.

Ne voivat olla tasan niin kuin eilen olivatkin hetken aikaa Kärppien pelin päätyttyä aikaisemmin ja teksti-tv:n päivitettyä sarjataulukon.

Radion varassa, kun olen, niin en peliesityksistä sillä lailla tiedä, mutta kannultahan tämä haiskahtaa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Huomenna vastaan asettuva divarijoukkue on voitettava vähintään viiden maalin marginaalilla tai joukkue on epäonnistunut. Jos peli on samanlaista kakkaa kuin viimeksi heitä vastaan, niin johan on kumma. Peli on vielä Nordiksella, niin samanlainen esitys olisi jo anteeksiantamatonta.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Viimeisessä about kymmenessä pelissä IFK on joko ollut niin ylivoimainen kahdessa, kahdessa ja puolessa erässä, että lopussa edarius on noussut esiin. (väärä vaihto, korkeat mailat ja viime pelissä Järvisen kostotuplataklaus), tai voittanut pelit aivan parkit päällä (K-Espoo). Koko aikana omaan jalkaan on osunut vain ensimmäinen Kerhopeli. En ole huolissani, ei kannata höyrytä 6-0 voittoja niin että maha on täynnä ja akut tyhjänä kun pleijarit alkaa. Vähän saman oloinen fiilis kuin -98 keväällä, joukkue itse tietää missä mennään ja saattaa ehkä jopa hävitä muutaman pelin 5 min jäähyjen takia. Epäilen nimittäin että joko Gene, Auli tai JJ kouluttaa jotain play offseissa mahdollisesti vastaan tulevaa pelaajaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
En ole huolissani, ei kannata höyrytä 6-0 voittoja niin että maha on täynnä ja akut tyhjänä kun pleijarit alkaa. Vähän saman oloinen fiilis kuin -98 keväällä, joukkue itse tietää missä mennään ja saattaa ehkä jopa hävitä muutaman pelin 5 min jäähyjen takia. Epäilen nimittäin että joko Gene, Auli tai JJ kouluttaa jotain play offseissa mahdollisesti vastaan tulevaa pelaajaa.

Näin juuri. Jääkiekko on semmoinen laji, että käytännössä aivan varmasti tässä vielä muutama tappio tulee, mutta ei sillä ole merkitystä. Edes sillä ei ole, vaikka se tulisi jonkun surkean esityksen jälkeen. Kunhan ei nyt vain huomenna tulisi, koska olisi hyvä nollata tilanne ja pelata vahva peli sarjan heittopussia vastaan.

Joukkue tietää missä mennään ja kyllä ne näyttävät sen myös meille kentällä. Eihän se meille edes kuulu millaista siellä kopissa on, annetaan työrauha. Kuulemme siitä sitten kauden jälkeen siinä vappua ennen.

Vähän samanoloinen fiilis kuin keväällä 1998. Toivottavasti halli on täynnä myös sellaisia mitkä syntyivät kyseisenä vuonna. Minkälainen fiilis se sitten on, ne kysyvät. Se on sitä vaikea selittää -osastoa. Semmoinen, että tästä tulee hieno kevät.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Sama fiilis kuin ylläolevilla veljillä. Todella itsevarmaa peliä. Ei turhia höntyilyitä ja ns. paskapelejä tulee harvemmin kuin vuosiin. Ja kaikki sarjan jengit pelaa paskapelejä jos olette yhtään seurannut muiden fanien tuskailua. Tulee varmasti 1-2 paskapeliä vielä.

Sellainen perusvarmuus on sillä pohjalla, ettei totaalista romahdusta enää voi tulla. Suora puolivälieräpaikka on selviö. Sitten on musta aika sama onko 1-3. sija runkosarjassa. Keväällä pitää kuitenkin voittaa kaikki, mutta se, että ollaan varmuudella ainakin puolivälierissä mahdollistaa pari hassua tappiotakin alkuun, kuten keväällä 2011. Säälärit on niin hirveätä kuraa.

Tappara muuten näyttää putoavan kyydistä runkkarin voiton taistelusta.
 

Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
Tappara muuten näyttää putoavan kyydistä runkkarin voiton taistelusta.

Taktikointia. Koska HIFK näyttää vievän runkosarjan, Tapparan pitää olla neljäs varmistaakseen itselle helpoimman semifinaalivastuksen ja saada samalla Jyppi Kärppiä vastaan.
Leikki leikkinä mutta totta toinen puoli.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappara muuten näyttää putoavan kyydistä runkkarin voiton taistelusta.

Tämän kauden Tapparasta puuttuu muutenkin se jokin juttu. Ei tule menemään finaaliin, uskokaa pois. Maalivahdit heikolla tasolla ja toi puolustuskalusto ei tule riittämään. Se on aivan liian hidasrakenteinen tällä hetkellä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Joo, joukkueen pelaaminen on nyt sillä tasolla millä kuuluukin olla tässä kohtaa kautta ja tuolla sarjasijoituksella. Kuitenkin, vaadin joukkueelta tähän kyseiseen otteluun panostusta ihan vaan jo senkin takia, koska 2,5 v. tyttäreni tulee katsomaan ensimmäistä kertaa lätkämatsia livenä. Ja sen takia, koska kahdessa viime kohtaamisessa otteet olivat nöyryyttävän surkealla tasolla.
 

Smeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Mä väitän, että Blues on tällä hetkellä ainoa joukkue Liigassa joka osaa estää IFK:n pelintekemisen täysin. Ei yhtään tilaa = ei yhtään rakennettua tilannetta.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
IFK:n peli näyttää tänään samalta kuin omani isät vastaan pojat pelissä lauantaisena aamuna. Kauhea kankkunen eikä yhtään nappaisi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mä väitän, että Blues on tällä hetkellä ainoa joukkue Liigassa joka osaa estää IFK:n pelintekemisen täysin. Ei yhtään tilaa = ei yhtään rakennettua tilannetta.
IFK on ollut haluton paska, jopa 2,5 tyttäreni ymmärsi tämän 10 minuutin jälkeen, kun ilmoitti että on tylsää -> oli nopea matsi.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Leino ja Parru, hyvä combo! Pidettäköön yhdessä jatkossakin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
No niin, Ruudun kautta seurataan peliä ja ylivoima pelastaa, Partasella on jyvä kohdallaan. Hetki pitää vielä odottaa, että tytön kanssa viitsii mennä hallille seuraavan kerran...
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Onneksi tuo ylivoima toimii ja Partasen rannari on terävä. Tästä nousuun ja loppuu lepsuilu.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Jaahas, tuo joukkue tarjoaa taas aivan kauheata ripuli oksennus paskaa ja ketään ei kiinnosta pelaaminen.
Hauska kommentti noin 8 minsan pelin jälkeen... Hudee, pakistoa kauttaaltaan sekä nuorten miesten yv-kenttää näyttää kiinnostavan. Näin siis kahden erän jälkeen.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hauska kommentti noin 8 minsan pelin jälkeen... Hudee, pakistoa kauttaaltaan sekä nuorten miesten yv-kenttää näyttää kiinnostavan. Näin siis kahden erän jälkeen.

Täysin puolivaloilla tuo jengi vetelee, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Onneksi puolivaloilla pelaaminenkin riittää.

Ja IFK:sta näkee joka ottelussa ensimmäisen vitosen aikana, kiinnostaako sitä vai ei.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Hauska kommentti noin 8 minsan pelin jälkeen... Hudee, pakistoa kauttaaltaan sekä nuorten miesten yv-kenttää näyttää kiinnostavan. Näin siis kahden erän jälkeen.

Olihan tuo ensimmäinen erä heikkoa ja halutonta pelaamista, turha sitä on kieltää. Onneksi Leinon vetämä ylivoima kentällinen halusi tehdä pari maalia. Toivottovasti myös muut heräisivät pelaamaan viimeisessä erässä.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
@Dev kyllä kyllä, koitan vaan nähdä tän illan pelistä jotain posia. Olisiko IFK:lla menossa "oma varttinsa ilman sähköä" vastalauseena kovalle siirtomaksun korottamiselle. Energiaa tolla tempolla säästyy tulevaisuuteen varmasti, sen verran on rauhallista toimintaa on :-D ja Roope 3-0!
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Tulihan se pakollinen väärän vaihdon jäähy tänäänkin ♡♡
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
FARSSI
Ihan hyvää perussuorittamista. IFK:n pelityyli on niin kuluttava, ettei jokaista rupujengiä vastaan voi vetää ns. satalasissa. Kokonaisuus täytyy nähdä ja tällä hetkellä se konkretisoituu piikkipaikkana sarjataulukossa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tätä tämä tullee olemaan runkkarin loppuun: IFK kävelee rutiinilla ja, toivon mukaan energiaa säästellen, rupusakkien yli. Kaikki on suhteessa vastustajaan, hyvässä ja pahassa.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Eipä kyllä tänään(kään) ollut epäselvyyttä, että kumpi homman vie, vaikka mitään 12-1 hassuttelua ei nähtykkään. Itselleni loppujen lopuksi ihan sama tässä vaiheessa kautta että mikä oli esitys, tosin tänään parani loppua kohden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös