Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 562 622
  • 3 676

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Pari erää ihan viihdyttävää kiekkoa. Aika hyvin päti tässä se, että jos et itse tee (Hintz) niin kaveri tekee ja sitten menikin vaikeaksi. Kolmas erä hienoa yritystä mutta jäähyt söi siitäkin oman osansa. Propsit HPK:lle, pelasivat juuri niin kuin vieraissa olettaa ja tukkivat maalinedustan.

Huomenna uusi yritys ja tällä kertaa tulee 3 pistettä.
 

StadiForEver

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt vittu noiden väärien vaihtojen kanssa. Niitä on tullut aivan järkyttävä määrä viime aikoina ja tänään sellanen sitten ratkaisi vastustajalle voiton.

Oli vielä päivän selvä kun pakki avaa juuri sille kiekon kuka hyppäsi kentälle ja kahdella muulla kaistalla oli kanssa äijä menossa vastustajan alueelle.
Vittu joo, neljässä vai viidessä viime pelissä kolmessa liikaa äijiä jäällä.Tämä ilta kruunasi kaiken. Amatöörien puuhastelua, katse kääntyy penkin taakse.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Joukkuerangaistukset kertovat vain siitä, että pelaajien keskittyminen olennaiseen on heikkoa. Vedetään puolivaloilla, niin vituiksihan se menee. Kiva veskarin pelata tuollaisen apinalauman takana. Kotikaukalossa tuollainen esitys, häpeällistä mutta niin normaalia IFK:ta.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:n pelaamisessa kyllä tökkii edelleen tuo kunnon maalintekopaikkojen luominen. Ne tulee hyvin pitkälti yksilöiden kautta noi paikat, kuten on tullut koko kauden. Viisikkona niitä rakennetaan vähän.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Täyttä skeidaa jo 5 matsia peräkkäin eikä ennen sitäkään ole ollut mitään hurraamista!
2-3 hyvää matsia olen nähnyt. Voisi harkita nimen vaihtoa Helsingin Veltoiksi.
Törmänen ei osaa herättää ja pelaajat on
edareita. Hävetkää IFK. Johdolle: Uudet jaot tai ainakin liksa pois. Me emme halua maksaa tuollaisesta. Ottakaa seuraavaan peliin pelkkiä A-junnuja ja ostakaa iso säkki popcornia noille apinoille!
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Ei oikein löydy ahneutta maalintekoon. Korostuu erityisesti ylivoimalla. Naatitaan hienoilla kiekonsiirroilla, mutta tää ei ole mäkihyppyä, jossa saisi tyylipisteitä. Onneksi mv-peli on kuosissa molempien kassareiden osalta. Väärät vaihdot jo vakiintunut tapa, ei hyvä.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Dev, post: 6289233, member: 30089"]IFK:n pelaamisessa kyllä tökkii edelleen tuo kunnon maalintekopaikkojen luominen. Ne tulee hyvin pitkälti yksilöiden kautta noi paikat, kuten on tullut koko kauden. Viisikkona niitä rakennetaan vähän.[/QUOTE]
Erinomainen kiteytys. Tänään laskin, että noin miljoona kertaa hyökkäys joko pysähtyi tai hidastui ennen hyökkäyssinistä. Rytmi ja ajoitukset ovat ihan sekaisin.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseäni ei niinkää vituta tappio, vaikka runkosarjan voittoa ajatellen näihin ei olisi varaa. Lähinnä se, että näen tässä pelissä ja monessa muussakin pelissä ne merkit, joihin pelkään HIFK:n pudotuspeleissä kaatuvan. Näennäinen paine, vastustaja pystyy helpohkosti pitämään keskialueen tukossa. HIFK joutuu roiskimaan päätyyn ja kauhean duunin kautta sitten päästään siellä kiekkoon ja taas joudutaan tekemään hirveä duuni, että sieltä kulmista päästään maalipaikoille. Tavallaan joutuu kuorimaan munasta kaksi kuorta ennen, kuin pääsee edes munan huulille. Aivan saatanan raskas ja kuluttava pelitapa sekä erittäin altis vastaiskuille, kuten tänään nähtiin.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Tärkeä tappio sanon minä. Jälleen kaverit saa muistutuksen, että puolivaloilla ei saada mitään aikaiseksi, paikoista on tehtävä ja röyhkeämmin saa pelata. Mieluummin hävitään Kerholle kuin Kärpille.

Enkä tuomitsisi näin pahasti. 64 minsasta musta oli hyvää sellaiset 30 minsaa. Peli olisi voinut olla ekan erän jälkeen 3-0. Kolmannen erän taas pilasi jäähyt.

Viihdyin katsomossa toisen erän neppailua lukuunottamatta.

Ja se kolmannen erän ekat 3 minuuttia oli jääkiekon irvikuva, kun vastustajan pakki ei uskalla tulla oman maalinsa takaa pois. Pitäisi kieltää nuo jollakin tapaa.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Hintzin neljän ohisuoran lisäksi taitaa olla neljäs peli putkeen, kun Hifkillä liikaa pelaajia kentällä.
Pataan tuli. Niin pitikin, 10 minsan hyvällä otteella ei kuulukaan ketään voittaa. Kolme joukkuerangaistusta vähän reilun yhden erän aikana on varmaankin jonkun sortin ennätys.

Montako valmentajaa IFK oikein tarvitsee sinne penkin taakse jotta päästään näistä toistuvista vääristä vaihdoista eroon.
Kai sekin päivä vielä tulee kun IFK:lla on kaksi maalivahtiakin samaan aikaan kentällä...
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän illan ottelu ei jäänyt ainakaan siitä kiinni, etteikö olisi ollut maalintekopaikkoja, Esimerkiksi Hinzillä oli ainakin viisi hyvää maalintekopaikkaa, mutta ei vaan osunut. HPK sumputti ja kovin montaa kontrolloitua, vauhdikasta hyökkäystä ei saatu pelattua. Ketjutkin meni jossain kohtaa sekaisin ja ihan paras terävyys puuttui. Mutta taistelua oli ja ensimmäisen 10 minuutin paine oli sellaista, jota soisi näkevän kaikissa kotimatseissa.

HIFK saa lähes jokaisessa matsissa jäähyn väärästä vaihdosta, tarkkuutta tarvitaan. Ja sitten; sieltä penkiltä ei kannata ottaa yhtään turhaa jäähyä huutelusta johtuen. Pelikatkoilla voi sitten käydä ilmoittamassa asioita tuomareille.

Piste tuli ja siihen voi, hiukan usemman ottelun otantaan perustuen, olla ihan tyytyväinen. Edelliset tiukat matsit olivat kääntyneet kolmen pisteen voitoiksi, peliesityksistä huolimatta.

Huomenna uudestaan ja onneksi Zaborsky on taas mukana.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän illan ottelu ei jäänyt ainakaan siitä kiinni, etteikö olisi ollut maalintekopaikkoja, Esimerkiksi Hinzillä oli ainakin viisi hyvää maalintekopaikkaa, mutta ei vaan osunut.

Itse laskin HIntzille 4 hyvää tonttia. Voi olla, että joku meni ohi. Tästä huolimatta maalipaikkojen rakentamista olisi pitänyt kyetä jatkamaan. Nyt ne tulivat ensimmäisessä erässä ja sitten toisen erän alun ylivoimilla. Tämän jälkeen tuli IFK:lle täysin pimeä jakso, kunnes viimeisen erän lopussa saatiin taas paikkoja. Toinen huolestuttava piirre on se, että yleensä nämä tilanteet rakentelee Taimi tai Ramu. Kollektiivisesti ei joukkue oikein tuota tilanteita.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
Normisuoritus. Pari peliesitystä sivuavaa asiaa: HPK:n kaverit pelaavat elämästä/kuolemasta eli seitinohuesta säälipaikasta sekä etenkin omasta duunipaikastaan. Toiseksi maailman väsynein läppä: HIFK:n valmennus ei olisi ajan tasalla, jollei treeni olisi juuri nyt jollain tasolla aika rankkaakin. Tosipeleihin on vielä aikaa.

Omasta mielestä lopun nousulla voitettu piste oli erittäin ok. Maalipaikat taisivat olla erittäin selkeästi HIFK:lle. Lankinen pelasi taas erittäin hyvän pelin. Meillä on Liigan paras mv-kaksikko, joka on täysin kiistämätön etu kevättä ajatellen.

Hintzistä sen verran, että Roopella on ollut tuloillaan jo useamman pelin ajan. Ihan huulilla ollaan ja jossain vaiheessa se alkaa lipsumaan sisään. Aulie taas mokasi pelin voittomaalin, josta mitkä miinus.

Yllä oleva kommentointi valmennusjohdon vastuusta noiden joukkuerangaistusten suhteen on osuvaa. Tänään meni 1-2 kullanarvoista pistettä aivan turhaan ja syy on penkin takana. Itse pidän kaikkein tärkeimpänä runkosarjan lopun tavoitteena sijoittumista TOP-2:een.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Axbor Nocturne ja Apassi: olette aivan oikeassa. Ja sitten niihin hyviin ja huonoihin.
Hyvä(t): Lankinen piti pelissä. Huonot: Kaikki muut. Ok, Arttu sai säkämaalin. Hintzillä 6 paikkaa. Rask saisi jättää koohotuksen ja rauhoittua pelaamaan normipeliä. Ja kaikki muutkin saisi käyttää enemmän järkeä ja katsoa peliä ja pelikavereita missä ovat, että syötöt joskus olisi järkeviä. Törmäsen pelijärjestelmää en ole vieläkään oivaltanut.
Jääkiekko on peli, jossa voittaminen edellyttää tahtoa ja yrittämistä. Voittava joukkue on joko kurinalainen tai tahtoa täynnä. Vertaa punakone ja esim. 1980 jenkit tai 1968-69 Brewerin IFK. Siitä tämän päivän Helsingin Veltot on kaukana.
 

M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Inhorealistinen peli ainakin punaisten lasien läpi. Etäisyydet olivat fiduillaan, josta seurasi se, että syötöt jäivät jatkuvasti taakse tai lipsahtivat liian kovina päätyyn. Rask oli olemuksellaan koko hermostuttavan sähläilyn ruumiillistuma. Kekelle ainoa peukku tuosta matsista.
Uskon, että huomenna kyetään voittoon jo siitä syystä, että vieraskaukalossa joukkueen peli on jostain syystä huomattavasti nöyrempää ja pelisuunnitelmaan pohjaavaa. Zabokin on huomenna taas kaukalossa.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Montako valmentajaa IFK oikein tarvitsee sinne penkin taakse jotta päästään näistä toistuvista vääristä vaihdoista eroon.
Kai sekin päivä vielä tulee kun IFK:lla on kaksi maalivahtiakin samaan aikaan kentällä...
Olihan siellä tänään jo kaksi veskarin mailaa, yritettiin kyllä... Hahaa. Ihan kuitenkin ok fiilis, ei toi niin kuraa ollut. Lasten kohta 3&5v kanssa matsissa jopa kivaa, vaikka maalilaulua he pääsivät kuulemaan vain kerran automatkoja lukuunottamatta. Huomenna lasten kanssa uusinta Hämptonissa ja uskokaa mua, vähintään neljä maalia iskee punaiset ja pelaa hyvän pelin!
 

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Kyllä on ollu todella vaikeita pelejä kaikki back-to-back pelit, kun miettii lähtökohtia kun vastassa ollut kaksi ns. kriisiseuraa ja yksi alemman keskikastin joukkue. Tänään F1 katsomossa meinasin nukahtaa vaikka ottelussa piti olla 7700katsojaa? Aivan kauheata koohottamista lähes joka joka jätkäll toi tekeminen just nyt. Isoin miinus kohdistuu mielestäni silti penkin taakse. Ei jumalauta noita vääriä vaihtoja voi ottaa matsista toiseen ja tänään viel kaksin kappalein. Kruununa Antti meni sit möläyttää jotain typerää ja otti siitä yhden joukkuerangaistuksen taas.

Mitä muuten Liivikille sattu? Pelas kyl ekassa erässä ja hävisi varmaa jokaisen alotuksensa eikä erottunu mitenkää muutenkaa edukseen, mutta tuskin Antti miestä olisi penkittänyt? Loukkaantuko jossain tilaantessa?
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ja se kolmannen erän ekat 3 minuuttia oli jääkiekon irvikuva, kun vastustajan pakki ei uskalla tulla oman maalinsa takaa pois. Pitäisi kieltää nuo jollakin tapaa.

Tuosta piti mainita jo aikaisemmin. Siis HPK:n pakit viettivät ihan helvetisti aikaa siellä maalin takana seisoskellen, todella vastenmielistä jota ei rapakon takana pahemmin näy. Nopeammin sitä kiekkoa ylöspäin niin pelissä pysyy vauhti ja mielenkiinto! Joku sääntö olisi kyllä todella jees ettei tuommoista pelin tappamista nähtäisiin, toki tämmöistä sääntöä ei ole tulossa. Olisi IFK:kin kyllä voinut karvata ja pakottaa sieltä maalin takaa pois eikä vain odottaa tumput suorina.
 

Lilleman

Jäsen
Tuosta piti mainita jo aikaisemmin. Siis HPK:n pakit viettivät ihan helvetisti aikaa siellä maalin takana seisoskellen, todella vastenmielistä jota ei rapakon takana pahemmin näy. Nopeammin sitä kiekkoa ylöspäin niin pelissä pysyy vauhti ja mielenkiinto! Joku sääntö olisi kyllä todella jees ettei tuommoista pelin tappamista nähtäisiin, toki tämmöistä sääntöä ei ole tulossa. Olisi IFK:kin kyllä voinut karvata ja pakottaa sieltä maalin takaa pois eikä vain odottaa tumput suorina.

Joo, kyllä tää näin Kerhon kannattajan silmissäkin tappoi sitä vauhtia ja mielenkiintoa pelistä. Mutta jotain edistystä kuitenkin meilläkin tapahtunut, kun edellisen valmentajan taktiikkassa oli erittäin harvinaista jos näki omaa pakkia oman maalin takana, varsinkaan odottamassa sitä että lähdetään viisikkona hyökkäämään.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Paska pelihän tuo oli, mutta tällä kertaa asenne oli kyllä kunnossa. Ei vaan sujunut, ja toisaalta HPK sumputti sen keskustan todella hyvin, eikä maalipaikoissa oltu ihan hereillä, Hinz ja Leino missasivat tyhjän maalin muun muassa. Taistelu palkittiin sentään ansaitulla tasoituksella, mutta toinen piste sitten tyhmän jäähyn seurauksena Hämeenlinnaan.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilisessä pelissä hyvää oli sisääntulo. HIFK oli todella energinen ja noin pitäisi himassa pelata aina. Asenteessa ei sinänsä ollut vikaa, mutta joukkueessa on paljon pelaajia, joiden pelaamisessa asiat ovat vähän sinnepäin. Se sitten heijastuu koko viisikon ja lopulta koko joukkueen peliin.

Hintzillä olisi ollut mahdollisuus ratkaista peli noin viisi kertaa. Taimen jatkoerän ylipitkälle vaihdolle ja sen jälkeiselle selänsuoristelulle, mistä seurasi liikaa pelaajia jäällä-jäähy, annan "Illan Edari"-pystin. Ihanan ylimielistä! Ja siitähän sitten seurasi voittomaali.

Yleisesti ottaen eilinen tappio oli ihan ok. HPK on AINA meille vaikea vastustaja. Tänäänkään en pinnoja odota, olkoot Kerho miten alhaalla sarjataulukossa hyvänsä.

Mun mielestäni ihan turha miettiä mitään runkosarjan voittamista. Kenenkään. Ainakaan joukkueen. Se nimittäin on ihan yhtä todennäköistä kuin se, että mä voittaisin lotossa päävoiton. Ja jos mä voittaisinkin, silloin todennäköisesti 82000 muutakin ihmistä voittaisi ja voittopotti olisi 18,97€. HIFK:n runkosarjan voittamisessa on kysymys samanlaisista asioista.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Tänään tasoero on näkynyt myös tulostaululla. Hyvä peli tähän asti.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Mitä nämä liian monta kaveria kentällä -jäähyt ovat? Olen tässä radion varassa ja kävin paskalla. Toimituksen suoritettuani kuulin ensimmäisenä taas väärä vaihto.

JP Jalokin meinaa seota sanoissaan näitä pohtiessa. Puolen Suomen lauma ei kaadu finaalissa tälläisellä touhulla, vaikka nämä rutiinivoitot otetaankin.

Mistä tämä johtuu ja ennen kaikkea mitä tälle voidaan tehdä?
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuusi viimeistä ottelua ja kuusi väärää vaihtoa. Ollaanko tässä jo tekemässä jonkin sortin Suomen ennätystä ainakin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös