Peliesitykset kaudella 2014–2015

  • 672 866
  • 3 844

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Puolustukseen toivottavasti tulee vahvistuksia. Muuten en jaksa olla huolissani..

Puolustus on nähdäkseni aika iso murheenkryyni, kun tämän iltaisessa pakistossa viilettää yhteensä kolme kappaletta ''kutospakkeja'', ja nämä ovat Moberg, Teppo ja Grillfors, sekä yksi Liigaan tällä hetkellä täysin soveltumaton puolustaja Heikkinen. HIFK tarvitsee edelleen yhden 1-2 korin kiekollisen puolustajan, sekä kovaa pelaavan puolustavanpuolustajan, sillä loukkaantumisia tulee aina, ja silloin on turha voivotella, jos perusteet ovat näin paskassa kunnossa.

Tämä oli niin ennaltanähty ongelma, että tätä tulee ihmeteltyä ihan joka ketjussa jo tahtomattakin, kun tämän tilanteen vakavuus alkaa muillekin valjeta.

E: Ei vittu Salmi meinasi unohtua ihan kokonaan. Hän kuuluu Heikkisen kanssa samaan kastiin, sillä erotuksella, että hänen aikansa HIFK:ssa on käynyt loppuun.
 
Viimeksi muokattu:

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Joo tokassa erässä oli jo paljon parempi meno. Lamberg sytyttää kyllä taklauksillaan, taklaa kyllä kaikkea liikkuvaa.
Ja toinen asia josta pidän tässä jengissä on se että vaikka ollaan useampi maali tappiolla niin ei vaan luovuteta vaan taistellaan loppuun asti.
 
Viimeksi muokattu:

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Voitto ilman Södeä, Nykoppia ja Leinoa. Eli hyvä homma hei. Jälleen nousu tappioasemasta, ja pelin edetessä parani myös IFK:n peli. Teppo-Heikkinen pakkipari kyllä ihan kujalla, ja on sinne puolustukseen vähintään ne loukkaantuneet pelaajat saatava pelaamaan. Muuten se on jokaisessa matsissa joka toisen pakkiparin aikana pelko perseessä, että kohta soi omissa.
Ramstedt ja Partanen sai hyvin kujeiltua tilanteita, jotka tosin alussa kuihtuivat liikaan yrittämiseen ja sekoiluun. Lamberg, Elkins ja Kuparinen onneksi hoitivat hommat. Tästä on hyvä edetä.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Eka erä oli karmeaa katsottavaa. Ei päästy paikoille, ylivoima oli hanurista ja alivoima siitä samasta paikasta. Toinen ja kolmas oli mukavaa katsottavaa. Lamberg jäi eniten mieleen. Jätkä tietää mitä pitää tehdä, että pääsee Nordiksella fanien suosioon.
Pakkeja pari, niin hyvä tulee.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan jees peli. Ensimmäisen erän seisoskelun ja sekoilun jälkeen. Toiseen erään tuli luistelua ja pelattiin maalille kun ensimmäisessä pyörittiin pelin ulkopuolella. Teppo positiivinen yllätys, Moberg ok ja Taipalus oli hyvä. Hyökkäyksessä Lamberg oli roolissaan todella hyvä ja näkyvä. Se mikä pisti silmään oli, että ei annettu periksi vaan taisteltiin ja pelattiin joukkueena. Jotenkin semmoinen raikas kuva jäi ottelusta. Joukkue tarvitsee aikaa, jotta hioutuu paremmin yhteen.

Heikkinen ja Salmi voisivat kyllä ottaa vauhtia sarjaporrasta alempaa. Taidot eivät vaan riitä Liiga tasolle (Heikkisen osalta vielä).
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK lähti peliin todella huonosti ja peliä oli todella turhauttavaa katsoa, kun kiekko oli pääasiassa vastustajalla, ja omista ei taklannut kukaan muu kuin Lamberg. Pelin vanhetessa HIFK alkoi päästä alkujäykkyydestä eroon ja peli alkoikin kääntyä HIFK:lle, eikä lopussa ollut enää epäselvyyttä kumpi joukkueista ansaitsi voittonsa. Se itse pelistä.

Joukkue on epätasapainossa, kun kahdesta ensimmäisestä hyökkäysvitjasta löytyy yksi riippakivi, joka pilaa koko muun ketjun pelin: Blomqvist pitäisi potkia pois HIFK:sta ja Åstenia voi käyttää maksimissaan kierrätyshyökkääjänä 4. ketjussa loukkaantumisten sattuessa. Tämän lisäksi puolustus oli aivan karmivan surkea... Siihen en paneudu enää sen enempää, kun ylempänä ehdin jo sitä (taas) sättiä. Husso oli ok, kun vain se sallittu määrä kiekkoja meni omiin.

Minä lähtisin kasaamaan joukkuetta tähän malliin:

X - Elkins - Puustinen
Zaborsky (vähän pakko peluuttaa Ramun vieressä jos meinataan saada hänestä se vaadittava irti) - Ramstedt - Partanen
Leino - Kuparinen - Rask
Luttinen - Nykopp - Lamberg

Söderholm - Taipalus
Honkaheimo - X
Auvitu - X
Moberg (meni minun papereissa Grillerin ohi hierarkiassa), Grillfors, Teppo, muut

X:t täyttäisin tässä tärkeysjärjestyksessä:

1. 1-2 korin kiekollinen puolustaja
2. Kovaa pelaava puolustavapuolustaja
3. Kärkiketjujen laituri
 

Kaliber

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lightning
Rask ja Lamberg pelas todella hyvän pelin. Taipalus ja Puustinen pelas odotetusti ja Moberg oli kyllä positiivinen yllätys jos fyysisyyttä ei lasketa mukaan. Tän kauden HIFK:n tavaramerkki tulee näköjään olemaan takaa ohi, mutta ei se mitään kunhan voitetaan. Toivotaan että saadaan pakistoon vahvuutta nopeesti lisää. Hyvä tästä vielä tulee!
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teppo oli todella rauhallinen ja hyvä tänään. Kyllä tästä kaverista tulee tasainen liigatason pakki vielä tällä kaudella. Rahtusen verran soisin ilkeyttä kaverille lisää, tosin nyt on varmaan hyvä keskittyä perustekemiseen. Ihailtavan rauhallisia ratkaisuja kiekon kanssa vastustajan antaessa painetta.

Mobergista tuli aiemmin sanottua, että on hiomaton timantti. Raakile, tarvitsee lihaa ja peliaikaa mutta ennenkaikkea tasavahvaa pakkiparia silloin kun on pelaamassa. Honkaheimo voisi olla tällainen esim. Mutta ei tällaista nuorta kaveria voi dissata eikä se ole hänen syytänsä, miten HIFK:n pakisto on rakennettu. Mä diggaan kaverista suuresti.

Juuso Salmi, en diggaa sitten yhtään. Tulis se Nyqvist jo takaisin niin ei tarvitsisi roikottaa tätä jäähyherkkää fiaskoa. Hyi.

Hyökkäyksessä Elkins ja Puustinen alkaa löytämään toisensa. Vanha taika on vielä vahva joten siinä yksi tutkapari. Raskin kiekollinen peli on hieman yllättänyt, naapuripuolen teksteistä sai sellaisen kuvan että on ihan päätön koohottaja.

Inhosuosikkini Kuparinen se jatkaa hyvällä linjalla joten saattaa olla, että lokakuun alussa muutan mielipidettäni pikkuhiljaa.

Ikävästi HIFK:n maalille ajeltiin tänään ja kyllä nyt tietää jo hallin siivoojatkin että sinne pakistoon tarvitaan lihaa ja kokemusta.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Surkealle ensimmäiselle erälle sitten ihan hyvät 2. ja 3. erät. Alkoi jo olemaan sellaista tekemisen makua, vaikka viisikkona ei kyllä edelleen omista hirveän organisoidusti pois päästy. Siinä selkeä parannuksen paikka. HIFK sai omat tilanteesta lähinnä prässien kautta ja se olikin HIFK:n parasta antia koko pelissä. HIFK:lla on todella paljon hyviä luistelijoita joukkueessa, jotka todella voivat tuollaisella karvauksella aiheuttaa vastustajalle pahoja kiekonmenetyksiä.

Pakisto paljon käyty läpi. HIFK oli välillä todella pulassa omissa kulmissa ja vastustajan 1 vs.1 haastoissa etenkin Sailiota ja Giliatia vastaan:

-Moberg oli ehkä eniten helisemässä kaksinkamppailuissa, mutta vastapainona tällä kaverilla on hämmästyttävän paljon annettavaa hyökkäyspäähän. YV:llä yllättävän kypsää pelaamista ja kolmannessa erässä vielä meinasi veivata itsensä yksin läpi. Tähän vielä uran ensimmäinen tehopiste.

-Heikkinen oli todella suurissa vaikeuksissa omassa päässä ja kiekon saatuaan ei pystynyt käynnistämään hyökkäyksiä. Tällä hetkellä en näe mitään käyttöä liigajäillä. Peliaika pieneni jatkuvasti ottelun edetessä.

-Salmella taisi olla enismmäinen vaihto ja saman tien boxiin ja Bluesille 0-2. Salmi paransi kyllä mielestäni ottelun edetessä. Fyysisyys riittää, mutta kiekollinen osaaminen ei niinkään.

-Teppo oli näistä "nuorista" pelaajista ehkä tasapainoisin.

-Grillfors ei ole oikein hyvä eikä huono. Sanoisin, että vakaa liigatason pakki, jolta kiekollisena ei voi ihmeitä odottaa, mutta ihan hyvää suoriutumista omassa päässä. On tämän hetken HIFK:ssa kiekollisiin taitoihinsa nähden vähän liian isossa roolissa.

-Taipalus oli HIFK:n ykköspuolustaja tänään ja tulee varmasti Söden kanssa olemaan tätä koko kauden.

-Auvitu myös ihan hyvää tekemistä ylöspäin ja puutteet omaan päähän. Vaikeuksissa vahvoja haastajia vastaan. Ei pelannut niin rohkeasti, kuin CHL:ssä.

Heikkinen on oikeastaan ainoa, jonka passittaisin suoraan Mestikseen kasvamaan. Muilla on avuja, joilla voi liigassa sentään pärjätä. Honkaheimo tuo kokoa ja fyysisyyttä Soderholm johtajuutta. Yhtä pakkia huutaa ja olisin erittäin tyytyväinen joukkueeseen. Tämä sen takia, että sektrorilta Salmi, Teppo, Moberg haluan nähdä kokoonpanossa max 2. Mobergilla on niin paljon kiekollisia lahjoja, että hänet näkisin aina vähintään 7. puolustajana. Teppo on edellä Salmea ja Heikkistä en haluaisi nähdä kokoonpanossa lainkaan.

Hyökkäyksessä Elkins otti viime kauden malliin roolia. Puustinen toi HIFK:n mukaan peliin ja muuten positiivisia esiintymisiä Lamberg ja Rask. Raskilla on varmasti käyttö HIFK:n tämän hetken pelitavalla. Ramstedt ja Partanen eivät väläutyksiä lukuunottamatta oikein päässeet CHL-pelien tasolle.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ensimmäisen erän jälkeen kävi mielessä onkohan hra Summanen palannut penkin päähän, sen verran munaton esitys oli siinä kohti. Siinä sitten tulikin se ero hetken päästä. Jokkue on selvästi Törmäsen hallinnassa ja näköjään myös pystyy raegoimaan epäkohtiin ja joukkue vastaanottamaan niitä. Varsinkin kun lähtökohdat toiseen erään lähtiessä oli huonot, viiden minuutin alivoima ja yksi mies suihkussa. IFK alkoi tekemään pikkujuttuja paremmin kuin Blues ja kolmannessa oli täysi hönkä päällä. Törmänen oli oikeassa siinä, että 4-2 olisi pitänyt niistä ylivoimista tehdä jo aikaisemmin, turhaan pääsi Blues hieman peliin mukaan vaikka en kyllä ollut itse huolissani.

Pelaamisesta sanon sen verran, että todellakin tuntui ekassa erässä joillakin pelaajilla oli vielä Summasen aihioita takaraivossa koska pelin kääntäminen muuttui oleellisesti toiseen erään. Hienoa, että puolustajilla on lupa myös tukea hyökkäyksiä, tuskin muuten oltaisi nähty Juuso Salmea tai Sebastian Mobergia nousemassa maalin eteen. Erittäin tärkeä elementti oikein käytettynä. Kärppiä vastaan sitten nähdään kuinka paljon ollaan takana, se on se oikea mittari.
Puolustukselle annan puhtaat paperit joka jätkälle. Sebastian Moberg on kyllä ansainnut jo pelirohkeudellaan paikan kokoonpanossa, Teppo täytti all around pakin velvoitteet, Grilli oli hyvä ja ei se nyt niin kauhean hitaalta vaikuttanut niin kuin jotkut raportit CHL:stä antoi ymmärtää. Eemeli Heikkinen täytti paikkansa ja Taipalus,Auvity kaksikko oli sitä mitä on totuttu näkemään. Tietysti tuo osasto tarvitsee hieman vahvistusta, mutta antaisin näille kavereilla muutaman pelin näyttää mihin pystyvät.

Zaborskya ei vielä tänään miellyttänyt mennä maalin eteen vaan kaikki laukaukset tulivat kaukaa, sitten kun haluaa ottaa myös mustelmia niin jälkeä myös alkaa tulla. Muutenkin se ketju kokonaisuus oli ihan ok.
Sitten on tämä Mika Partanen, tämä kaveri tulee kyllä täysin breikkaamaan tällä kaudella. Ajattelin, että katsotaan onko CHL menestys silmän lumetta ja ei kyllä näyttänyt siltä, myös liike oli todella hyvää. Matti Lamberg on myös kaveri joka ansaitsee maininnan, ei maalin vuoksi vaan sen energian mitä toi joukkueelle taklausten myötä.

Oli kiva huomata pitkästä aikaa, että mitä pidemmälle ottelu eteni niin sitä enemmän IFK:n ote vahvistui eikä päinvastoin kuin ollaan aikaisempina vuosina totuttu. Myös taklausten määrälle annettaan iso plussa. Tämä oli se asia jonka tiesin Törmäsen tuovan IFK:hon ja tällä hetkellä olevan tyytyväinen.
 

Kaliber

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lightning
Sebastian Moberg on kyllä ansainnut jo pelirohkeudellaan paikan kokoonpanossa, Teppo täytti all around pakin velvoitteet, Grilli oli hyvä ja ei se nyt niin kauhean hitaalta vaikuttanut niin kuin jotkut raportit CHL:stä antoi ymmärtää. Eemeli Heikkinen täytti paikkansa ja Taipalus,Auvity kaksikko oli sitä mitä on totuttu näkemään. Tietysti tuo osasto tarvitsee hieman vahvistusta, mutta antaisin näille kavereilla muutaman pelin näyttää mihin pystyvät.

Zaborskya ei vielä tänään miellyttänyt mennä maalin eteen vaan kaikki laukaukset tulivat kaukaa, sitten kun haluaa ottaa myös mustelmia niin jälkeä myös alkaa tulla. Muutenkin se ketju kokonaisuus oli ihan ok.
Sitten on tämä Mika Partanen, tämä kaveri tulee kyllä täysin breikkaamaan tällä kaudella. Ajattelin, että katsotaan onko CHL menestys silmän lumetta ja ei kyllä näyttänyt siltä, myös liike oli todella hyvää. Matti Lamberg on myös kaveri joka ansaitsee maininnan, ei maalin vuoksi vaan sen energian mitä toi joukkueelle taklausten myötä.

Oli kiva huomata pitkästä aikaa, että mitä pidemmälle ottelu eteni niin sitä enemmän IFK:n ote vahvistui eikä päinvastoin kuin ollaan aikaisempina vuosina totuttu. Myös taklausten määrälle annettaan iso plussa. Tämä oli se asia jonka tiesin Törmäsen tuovan IFK:hon ja tällä hetkellä olevan tyytyväinen.

Muuten oikeastaan samaa mieltä, mutta Heikkistä en halua vielä nähdä kokoonpanossa. Oli hidas, liiankin varovainen ja omassa päässä syötöt/avaukset aika hasardeja. Ei pärjännyt oikeastaan missään kunnolla.

Puolustus ei kuitenkaan ole se mistä tällä hetkellä olisin huolissani (vaikka vahvistukset tottakai tervetulleita olisi), vaan YV ja AV peli. HIFK oli ihan yhtä huono molemmissa. Loppua kohden YV alkoi parantua ja HIFK pääsi pyörittämäänkin mukavasti, mutta vetoja maalille tarvitaan kyllä todella paljon lisää. Onneksi nämä on kuitenkin sellaisia asioita jotka saadaan nopeasti kuntoon treeneissä ja parissa seuraavassa pelissä.

Hienoa kuitenkin oli, että puolustus ei ollut niin katastrofaalinen mitä aluksi arveltiin ja peli kulki 2 viimeisessä erässä jo oikein mallikkaasti. Sunnuntaina päästäänkin sitten arvioimaan lisää kun vastuskin on huomattavasti kovempi. Kärppiä vastaan uskon, että Söde ja Honkaheimo on jo kehissä, joten eiköhän siitäkin saada kova peli aikaiseksi.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Juuso Salmi, en diggaa sitten yhtään. Tulis se Nyqvist jo takaisin niin ei tarvitsisi roikottaa tätä jäähyherkkää fiaskoa. Hyi.
Nyqvist istui A4:ssa Leinosen kanssa siviilit päällä, ja vaikutti enemminkin olevan 'Healthy Scratch' kuin loukkaantunut. Vain Stögö &co tietävät, millä meriiteillä Salmi ja Heikkinen ovat pelaavassa kokoonpanossa ennen Nyqvistiä.

Kausi avattu voitolla ja 3 pistettä lämmittävät mieltä kummasti!

Muutama huomio pelistä:

- Tuo meidän puolustus, kuten arvata saattoi oli aivan hirveetä kuraa! Salmi ja Heikkinen eivät ole liigatasoa! Puolustukseen tarvitaan pari vahvistusta ja mielellään pian.

- Tuli kyllä ikävä Kankea/Melartia/Mäkelää tänään peliä katsellessa. Em. herroista ei olisi varmasti kukaan katsellut Blyysin hyökkääjien Huden päälleajoja. Olen sen verran vanhanaikainen, että minua ei ainakaan haittaa, vaikka ylivoima jäisi saamatta, kunhan veskarin päälle ajanutta kaveria leivotaan kunnolla päihin. Nyt Tepon ja Puustisen pienet tönimiset ja halailut olivat mielestäni säälittäviä.

- Eivät ole narrit turhaan hehkuttaneet Lambergia. Aivan huikea sälli, joka sytytti IFK:n tänään.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Olin aivan viittä vaille lähdössä hallilta hevon kuuseen 1.erän jälkeen. Hävetti ja ahdisti... Onneksi ajattelin että katotaan nyt vielä, jos vaikka saisi sen femman tapettua ja peliä käännettyä. Ja kyllähän se kääntyikin. Hienoa voittaa avauspeli kuitenkin.

Kun näin kokoonpanon tänään iltapäivällä, niin vitutti kyllä se pakisto ihan älyttömästi. 1-2 pakin puuttuminen ei saa ajaa koko alakertaa tuohon jamaan näillä resursseilla!!! Salmi ja Heikkinen pelaavat väärässä sarjassa. K-Vantaalle voisivat mennä koko loppukaudeksi.

Söden vamma ei kuulemma ole vakava, mutta hän ei itse sanonut ennen peliä haastattelussa mitään siitä koska hyppää askiin. Olisi nyt jotain sanonut, kun jengi kovin odotti.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Nyqvist istui A4:ssa Leinosen kanssa siviilit päällä, ja vaikutti enemminkin olevan 'Healthy Scratch' kuin loukkaantunut. Vain Stögö &co tietävät, millä meriiteillä Salmi ja Heikkinen ovat pelaavassa kokoonpanossa ennen Nyqvistiä.


- Tuo meidän puolustus, kuten arvata saattoi oli aivan hirveetä kuraa! Salmi ja Heikkinen eivät ole liigatasoa! Puolustukseen tarvitaan pari vahvistusta ja mielellään pian.

- Tuli kyllä ikävä Kankea/Melartia/Mäkelää tänään peliä katsellessa. Em. herroista ei olisi varmasti kukaan katsellut Blyysin hyökkääjien Huden päälleajoja. Olen sen verran vanhanaikainen, että minua ei ainakaan haittaa, vaikka ylivoima jäisi saamatta, kunhan veskarin päälle ajanutta kaveria leivotaan kunnolla päihin. Nyt Tepon ja Puustisen pienet tönimiset ja halailut olivat mielestäni säälittäviä.
.

Täysin eri mieltä niin Husson keissistä kuin puolustuksesta. Olisiko jonkun pitänyt vetää Kantolaa päihin ja oltaisi jatkettu tasavajaalla? Husso näki, että Kantola tulee selkään, nimittäin sen verran katsoi taaks joten kalasti yv tilanteen, ei olisi ollut mitään järkeä alkaa takomaan Kantolaa siinä tilanteessa. Järjellä voitetaan pelejä 2000-luvulla, ei brändi lätkällä.

Mikäs siinä puolustuksessa on niin kuraa? Kyllä puolustus suoritti erittäin hyvin varsinkin kun 2/3 erää hallittin peliä ja kolme pistettä tuli laariin.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Söde vamma ei luulemma ole vakava, mutta hän ei itse sanonut ennen peliä haastattelussa mitään siitä koska hyppää askiin. Olisi nyt jotain sanonut, kun jengi kovin odotti.

Tiedä sitten missä sillä on vammaa. Hallilla ainakin käveli puku päällä ihan freesin ja hymyilevän näköisenä.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Täysin eri mieltä niin Husson keissistä kuin puolustuksesta. Olisiko jonkun pitänyt vetää Kantolaa päihin ja oltaisi jatkettu tasavajaalla? Husso näki, että Kantola tulee selkään, nimittäin sen verran katsoi taaks joten kalasti yv tilanteen, ei olisi ollut mitään järkeä alkaa takomaan Kantolaa siinä tilanteessa. Järjellä voitetaan pelejä 2000-luvulla, ei brändi lätkällä.

Mikäs siinä puolustuksessa on niin kuraa? Kyllä puolustus suoritti erittäin hyvin varsinkin kun 2/3 erää hallittin peliä ja kolme pistettä tuli laariin.
Mun IFKssa ei katsota kalpamaisesti sivusta, kun joukkueen maalivahdin yli rullataan. Olen kyllä kanssasi samaa mieltä tuosta Kantolan tilanteesta, mutta Talaja taas rullasi todella räikeästi Huden yli. Mun ajattelutapaan ei sovi, että tuomarit kyllä rankaisevat rikkeistä, ja se riittää ,vaan kyllä se oikeus pitää ottaa omiin käsiin välillä. Varsinkin, kun ajellaan veskaria.

Toivottavasti sitten tuo puolustuksen huonous mielipide oli minun puusilmäisyyttäni, ja jatketaan voittojen tiellä! Hiukan kuitenkin pelottaa jo Kärpät peli, sillä niin kusessa olivat Salmi ja Heikkinen Blyysin hyökkääjien kanssa omassa päässä. Läpi ottelun Blues pääsi helposti ns.sota-alueelle eli keskustaan, ja alivoimalla Huden edessä oli lähes joka kerta vapaa hyökkääjä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hyvä toinen ja kolmas erä, viihdyttävää läktää pitkästä aikaa ja kolme pistettä jäi Nordikselle. Törmäsen kädenjälki on jo nyt nähtävissä, nopeasti ylös ja aina kun on paikka niin taklataan. Miii like!

Pakistoon vahvistuksia niin hyvä tästä tulee vielä :)
 

Kaliber

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lightning
Hiukan kuitenkin pelottaa jo Kärpät peli, sillä niin kusessa olivat Salmi ja Heikkinen Blyysin hyökkääjien kanssa omassa päässä. Läpi ottelun Blues pääsi helposti ns.sota-alueelle eli keskustaan, ja alivoimalla Huden edessä oli lähes joka kerta vapaa hyökkääjä.

Kuten aijemmin tuossa mainitsin, niin eiköhän Söde ja Honkaheimo ole jo sillon mukana joten Salmi ja Heikkinen on aika varmasti sivussa. Jos siellä on Södellä pientä vaivaa ollut, niin eiköhän sitä olla säästetty Kärppä peliin ja Honkaheimo ollut hakemassa vauhtia alemmista sarjoista joten ei tänään pelannut.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Mun IFKssa ei katsota kalpamaisesti sivusta, kun joukkueen maalivahdin yli rullataan. Olen kyllä kanssasi samaa mieltä tuosta Kantolan tilanteesta, mutta Talaja taas rullasi todella räikeästi Huden yli. Mun ajattelutapaan ei sovi, että tuomarit kyllä rankaisevat rikkeistä, ja se riittää ,vaan kyllä se oikeus pitää ottaa omiin käsiin välillä. Varsinkin, kun ajellaan veskaria.

Toivottavasti sitten tuo puolustuksen huonous mielipide oli minun puusilmäisyyttäni, ja jatketaan voittojen tiellä! Hiukan kuitenkin pelottaa jo Kärpät peli, sillä niin kusessa olivat Salmi ja Heikkinen Blyysin hyökkääjien kanssa omassa päässä. Läpi ottelun Blues pääsi helposti ns.sota-alueelle eli keskustaan, ja alivoimalla Huden edessä oli lähes joka kerta vapaa hyökkääjä.

Törmänen tämän jo selkeästi ilmoitti ennen kauden alkua, että tälläinen toiminta ei enää onnistu jos halutaan voittaa pelejä. Jos tilanne olisi ollut sellainen, että mahdollisuutta voittoon ei olisi ollut niin kuitti olisi tullut varmasti.

Puolustuksesta puuttui Honkaheimo ja Söde jotka vievät Heikkisen ja Salmen paikan. Salmi kyllä paransi ottelun loppua kohden. Heikkinen ei jäänyt mieleen siksi annoin sellaisen varovaisen plussan, mutta Heikkisen paikka ei ole kokoonpanossa vielä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ihan hyvä ja viihdyttävä avausmatsiksi, HIFK tosin nukkui sen ekan erän. Loppua kohden Blues jäi jalkoihin, ja voitto oli lopulta ihan ansaittu. Pelistä taidettu melkein kaikki jo sanoa, mutta minusta Grilli on mainettaan parempi, ja oli tänäänkin. Ei mikään huippu, mutta vakaa liigatason peruspakki kakkosparista alaspäin. Hankkisin kyllä itsekin vielä yhden huippupakin. Joukkueessa on kuitenkin potentiaalia, ja olisi turhaa jättää puolustus noin haavoittuvaksi. Ehkä toimistolla katsotaan, tuleeko hommasta mitään ja jos saumoja menestykseen on, niin myöhemmin tehdään hankintoja?

Yleisömäärä oli pieni pettymys. Toisaalta kaksi viime kautta ovat olleet todella heikkoja, joten ymmärrän, ettei kaikilla ollut suurta kiimaa hallille. Eikä tuo 6400 nyt ihan surkea edes ole, yli viime kauden keskiarvon kuitenkin, eikä Blues ole yleensäkään mikään yleisömagneetti meillä ollut. Tavoite 6900 keskiarvoksi on aika kova, tuskin toteutuu. Mutta jos joukkue keikkuu pääsääntöisesti neljän sakissa, niin lähelle päästäneen. Voitot tuovat kyllä mukanaan katsojia. Heikolla kaudella taas jäätäneen tuonne 6000 tai vähän yli lukemiin, ja silloin alkaa olla organisaatiolla kova paikka edessä.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kauden avaus takana - lopputulos hyvä, mutta pelissä on luonnollisesti vielä paljon parannettavaa. Varsinkin ensimmäinen erä, paria ekaa minuuttia lukuun ottamatta, oli melkoista sekoilua. Puolustuksessa purkuja ja syöttöjä viljeltiin runsaasti siniviivan alle keskikaistalle ja hyökkäyspelaaminen oli suhteellisen vaisua. Toka erässä karvausta nostettiin ja saatiin painetta Bluesin puolustajille ja siitä palkintona kaksi hienoa maalia. Kolmas erä oli mielestäni aika selvästi HIFK:n hallintaa ja voitto oli ansaittu.

Illan peli todisti HIFK:n muuttuneen pelityylin, kuten olivat jo aiemmin tehneet CHL-matsit. Suunnanmuutokset nopeasti ja joukkue luistelee aktiivisesti. Kaiken kaikkiaan tästä on hyvä jatkaa - illan matsi kokoonpanoineen laittanee seuran johdon yhä tiiviimmin miettimään, josko se yksi kokenut puolustaja pitäisi tuonne hankkia. Mitä jos loukkaantumisia tulee vielä lisää?
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kausi on avattu! Eka erä oli aika karmeeta katottavaa, mutta toisessa erässä alkoi putki kulkea. Pakeista Heikkinen oli ainut joka tuntui tekevän pelkkiä huonoja ratkaisuja. Salmi pelas mielestäni jopa ihan ok pelin, harmi vaan että ei ole HIFK:ssa pelannut montaa edes kohtalaista peliä putkeen. Toivottavasti Söde ja Honkaheimo on taas pian kokoonpanossa. Grilleri hoiti oman ruutunsa mielestäni hyvin ja nousi pari kertaa hyvin tukemaan hyökkäystäkin, tähän äijään ei meidän pelit pitäs kaatua.

Hyökkäyksessä toisessa ja kolmannessa erässä pystyttiin luomaan hyviä pitkiä hyökkäyksiä ja sitä kautta saatiin YV:tä + maalit. Elkins - Puustinen kaksikon peli alkaa taas pikkuhiljaa kulkea. Lambergista ei voi olla tykkäämättä (poislukien vastustajat), sytyttää joukkuetta hyvin sekä syö vastustajaa jatkuvilla pommituksilla eikä se mikään puukäsi ole kiekon kanssa.

Hyviä huomioita täällä kirjoiteltu pelistä, HIFK:n peli on nyt nopeampaa ja fyysisempää kun Summasen aikana, nopea pelin kääntäminen avaa myös paremmin paikkoja hyökkäyspäässä. Pirusti parannettavaa löytyy toki edelleen, mutta kyllä siellä Törmäsen pelitavan hyviä elementtejä näkyy jo. Nybari kun hankkis vielä yhden varman pakin, alkais materiaali näyttää hyvältä. Etenkin hyökkäyksessä näyttää olevan hyvin potentiaalia. Mielummin kattelen IFK-paidassa esim. Raskia, Lambergia ja Leinoa kun jotain Pörraultia, Thangia tai jopa Somervuorta.
 

JoharinCrosby

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HIFK Fotboll
Nordikselta kotiuduttu ja matsi katottu uusintana himassa. Pakistosta parhaiten esiintyivät tänään Taipalus, Teppo ja Moberg.
Taipalukselta erittäin hyviä suorituksia puolustus-ja hyökkäyspäässä. Tulee Söden kanssa olemaan erinomainen duo.
Tepon esitys tänää oli täyttä timanttia. Kaikista pakeista parhaiten juuri Teppo osasi parhaiten tulla kiekon kanssa ulos omalta alueelta tai syöttää paineen alla ollessa. Lisäksi 0 virhettä ja erinomaisia nousuja hyökkäysalueelle kiekon kanssa. Jengi ei taida vieläkään ymmärtää Tepon eforttia kentällä ja edelleen titeleerataan - jopa pilkallisesti - "junnupakkina". Kaveri pelannut nyt yhteensä 24 liiga peliä ja taso on ollut samana illasta toiseen.
Moberg on huikea prospekti ja pelaa meillä viellä 3 vuotta. Uskon vakaasti Mobergin olevan joukkueen kiekollinen liideri viimeistään viimeisellä kaudellaan.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko myöntää, että vaikka en ole ikinä mistään urheilumatsista lähtenyt kävelemään kesken kaiken, ekan erän jälkeen sitäkin tuli jo harkittua ihan vakavasti, niin tuttu vitutus oli päällä että tuntui siltä kuin mikään ei olisi muuttunut Summasen ajoista. Sikahintainen kalja erätauolla onneksi kuitenkin nosti mielialaa tarpeeksi, ja toisen erän peliesitys sitäkin enemmän. Nyt on CHL-matsit mukaanlukien jo kolme kertaa noustu pahan näköisestä takaa-ajoasemasta voittoon, mikä on kyllä helvetin hyvä asia jatkoa ajatellen - kun jengi itse tietää ja uskoo, että mistä vain tilanteesta pystytään aina nousemaan, niin se tulee olemaan jatkossakin paljon helpompaa.

Hienoja esityksiä nähtiin monelta pelaajalta. Meidän hyökkäyskalusto on oikeasti melkein pelottavan hyvän näköinen. Kuparinen näyttää ihan eri mieheltä kuin viime kaudella, Elkins/Puustinen-kaksikko jatkaa siitä mihin jäi, Kupru ja Zapo alkavat löytää toisensa, ja ennen kaikkea nämä ennakkoon kakkoskastin hankinnat kuten Lamberg ovat osoittautumassa oikeiksi pelimiehiksi. Tykkäsin myös Raskin esityksestä hyvin paljon.

Omissa soi herkästi ja tulee varmasti vielä soimaan jatkossa, mutta uskotaan että se laatupakki vielä löytyy ja Törmänen saa kuviot hiottua kuntoon. Kyllä tästä kaudesta vielä hyvä tulee. Ainakin viihdyttävää lätkää pelataan tämän perusteella, ja sekös sopii. Vaikka hävittäisiinkin, niin kivempi hävitä 5-4 kovan tappelun ja isojen pommien jälkeen kuin 2-0 haluttoman muniinpuhaltelun jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös