Peliesitykset ja sarjasijoitus kaudella 2008 - 2009

  • 66 091
  • 341

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Tasonlasku ?

Aika nopeasti näyttää jengi tottuvan siihen, että menestytään. Tällä kaudella tähän asti on kerätty 2.08 pistettä/ottelu ja kun sitä vertaa koko viime kauden 2.05/ottelu, ei tasonlaskusta voi puhua.

Myös maalinteon vaikeudesta ("perisynti") on vaikeaa puhua onhan Blues tehnyt eniten maaleja.

On vain niin, että pitkää sarjaa ei kukaan mene läpi kompuroimatta aina silloin tällöin.

Tällä tahdilla ei tosin runkosarjaa ainakaan tilastojen valossa voiteta, mutta hyvä kakkonen voidaan taas olla.

2 pistettä/ottelu on valioluokan seuran raja-arvo. Jos siinä tahdissa pysytään, se tietää taas jännää kevättä.
 

Koneisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tuli tän illan pelistä sellainen asia mieleen, että eikai pelaajat ota mitään kovia paineita siitä, että Blues on mestarisuosikki? Sarjajohtajan aseman puolustaminen on Bluesille kuitenkin aivan uusi ilmiö. Viime kaudella olimme takaa-ajajan roolissa. Toi mestarisuosikin viitta on muutenkin hassu, kun katsoo Bluesin kokoonpanoa. Löytyy monta joukkuetta, jolla on paljon nimekkämpi rosteri. Pelisysteemin ja pienen pelaajavaihtuvuuden takia Bluesia pidetään suosikkina.

Viime pelit ovat jotenkin tuntuneet kovin tahmeilta. Yritetään asioita väkisin, ja se tietty rentous ja peli-ilo puuttuu. Nyt sitä peli-iloa pitäisi löytyä enemmän kuin koskaan. Meillä on hyvä jengi ja ollaan liigan kärkikastissa. Nyt pitäisi nauttia pelaamisesta samalla tavalla kuin viime vuonna ja jokaisen ukon pitäisi antaa kaikkena joka vaihdossa. Ei tässä siis vielä mitään kriisiä ole, mielestäni vaan viime pelien esityksistä on puuttunut se tietty intohimo ja joukkuevoima, jota viime vuonna nähtiin, vaikka puoli jengiä oli sairastuvalla.
 

molari

Jäsen
Kunhan tohon rosteriin saadaan muutama "avainkaveri" kehiin, eiköhän homma siitä käänny, helvetin hyvinhän menee nytkin, mutta juurikin tämäniltaisen kaltaiset sekoilut ja niukat tappiot on merkki siitä, että jotain puuttuu.

Viime kaudella oli kuitenkin esim. Lehtonen, Osala ja Lada, kaikki aika korvaamattomia kavereita, lisäksi tuntuu siltä, että Cami ei ole toipunut kaiketi kunnolla loukkaantumisesta - eipä oikein Sapkon pelissä erottunut - oli kuitenkin loppukaudesta ennen loukkaantumista aika "vedossa". Puolustuksessa Sane hakee tuntumaa, Ramin peli on jotenkin taantuneen tuntuista, Ike tekee, minkä pystyy ja junnuilta on vaikea odottaa ja vaatia illasta toiseen virheetöntä peliä ja tehoja. Käytännössä liikaa vastuuta on esim. Clarkella, kun on käytännössä ainut kiekollinen kokenut pakki, Kokon paluu helpottaa jo tilannetta, kunhan saa muutaman pelin alle - summa summarum pakkipari Alanko-Kuoppala ei vain pitkässä juoksussa riitä pelaamaan esim. ylivoimaa, jos ja kun tehoja halutaan, vastustaja scouttaa nopeasti tilanteen, että ns. viivapelotetta ei ole.

Samoin Ekin loukkaantumisen myötä ei näymmä löydy kaveria, joka lapioi irtokiekot maaliin tai sitoo ainakin 1-2 vastustajaa pitämään kaverin "kurissa" ja näin esim. Keller on melko lapanen, kun ei pääse vapaana siirtelemään kiekkoja maaliin.

Lisäksi ulkkareiden kierrättämisen ja loukkaantumisten takia, joudutaan ketjulottoa harrastamaan liikaa ja varmasti Blues ja Matikainen ei pääse enää puskista yllättämään, kuten viime kaudella.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Tuolta puuttuu nyt 2 asiaa eli kokoonpanosta se "permanentti" sekä ylivoimalta maskimies. Jälkimmäiseen on ratkaisu Eki mutta pitäisi siihen toinenkin vaihtoehto olla. Kunhan esim Kokko palaa oletan että myös nopeisiin lähtöihin tulee myös parannusta. Se että ketjut elävät ei mielestäni ole huono juttu mutta tällä hetkellä sitä vaihtelua on jo liikaakin.
 

Veslagas

Jäsen
Eihän tässä ole mitään hätää, vaikka jengi onkin pienoisessa ahdingossa. Kakkosena ollaan sarjassa, avainpelaajia klesana ja kausi vasta alkumetreillä.

Näin muuten unta, että Keller myytiin Sveitsiin/Tsekkiin johonkin häntäpään jengiin. Toivottavasti Kellerkin saisi viime loppukauden vireensä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Näyttää nimimerkki Makkeli saaneen lopullisen pelikiellon JA:han. Syytä en tiedä, mutta tämähän tarkoittaa sitä, että Bluesin voittoprosentit kaikkiin matseihin nousivat heti.
 

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Tuolta puuttuu nyt 2 asiaa eli kokoonpanosta se "permanentti" sekä ylivoimalta maskimies. Jälkimmäiseen on ratkaisu Eki mutta pitäisi siihen toinenkin vaihtoehto olla.
Syksyn edetessä on yhä enemmän alkanut harmittamaan että Niko Nieminen palasi Tapparaan. En tiedä, oliko Bluesilla mahdollisuuksia pitää Niemistä mutta Niko olisi juuri sitä mitä meidän jengi kaipaa: fyysistä peliä, hyvää puolustamista ja väärin tehtyjä maaleja.

Edellisvuoteen verrattuna hyökkäyksestä on kadonnut tietty määrä senttejä, kiloja ja jämäkkyyttä (Osala, Viitaluoma, Lehtonen, Nieminen) ja sitä ei ole ainakaan vielä saatu paikattua. Uudet hyökkääjät ovat järjestäen hiukan heppoisempia. Kähkönen ja Sallinen ovat toki nostaneet profiilia, Uusivirtakin voi olla nousussa, mutta joku grinderi tuohon pitäisi ehkä vielä saada.

Pakistossa tilanne on ollut tosi vaikea koko kauden ajan, permanenttia ei ole saatu kasaan loukkaantumisten ja kierrätyksen takia. Jos verrataan viime vuoteen niin silloinhan selkärangan muodosti kolmikko Laatikainen, Heiskanen & Husse (Sane & Husse saattoi olla koko liigan paras stay at home-pari). Nyt Ladan stuntti Kokko on ollut sivussa koko kauden, kun taas Sane ja Husse ovat vuorotelleet sairastuvalla. Eli siihen nähden pakisto on kyllä pelannut ihan ok.

Ehkä yksittäisistä pakeista silmään on kuitenkin pistänyt Kurjen pelaaminen. Kurkea on ajettu sisään jo sen verran kauan, ettei enää voi piiloutua kokemattomuuden taakse. Kurki on mielestäni aivan liian riskialtis tällä hetkellä. Tai toisin sanoen, pelityyliin nähden Kurki tekee aivan liian vähän pisteitä. Kyllä tuollainen hyökkäykseen ryntäily on ihan ok kunhan tehojakin tulee, nyt saldona on vaivaiset 1+1 14 pelin aikana.
 

Nailhead

Jäsen
Näin muuten unta, että Keller myytiin Sveitsiin/Tsekkiin johonkin häntäpään jengiin. Toivottavasti Kellerkin saisi viime loppukauden vireensä.

Onneksi se oli vain unta. Keller on kuitenkin suorastaan dominoinut peliä, toisaalta hänestä saisi varmaan mahtavat rahat ja ottajista tuskin olis pulaa.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tuli tän illan pelistä sellainen asia mieleen, että eikai pelaajat ota mitään kovia paineita siitä, että Blues on mestarisuosikki? Sarjajohtajan aseman puolustaminen on Bluesille kuitenkin aivan uusi ilmiö. Viime kaudella olimme takaa-ajajan roolissa. Toi mestarisuosikin viitta on muutenkin hassu, kun katsoo Bluesin kokoonpanoa. Löytyy monta joukkuetta, jolla on paljon nimekkämpi rosteri. Pelisysteemin ja pienen pelaajavaihtuvuuden takia Bluesia pidetään suosikkina.
Voi olla, että tuossa on perää. Lehdistötilaisuudessa Matikainen puhui henkisestä väsymyksestä. Tuota kun ajattelee, sopii se aika hyvin eilisen pelin kuvaan. Huolimattomuutta syötöissä ja syöttöjen vastaanotoissa, veto paikassa jäi kuti piippuun tai lähti puolihuolimaton roiskaisu. Viime kauden Bluesille ominaista tappamisen meininkiä ei ollut. Mitenkäs tällainen henkinen väsymys sitten voitetaan otteluruuhkan keskellä? Curre Lindströmäisiä kulttuuriretkiä, lepopäivä/lepopäiviä vai palavereja? Mene ja tiedä. Matikainen saattaa nyt olla uransa tähän asti hankalimmassa paikassa tuon suhteen, vaikka sarjakakkosia ollaankin.
Puolustuksessa Sane hakee tuntumaa, Ramin peli on jotenkin taantuneen tuntuista, Ike tekee, minkä pystyy ja junnuilta on vaikea odottaa ja vaatia illasta toiseen virheetöntä peliä ja tehoja. Käytännössä liikaa vastuuta on esim. Clarkella, kun on käytännössä ainut kiekollinen kokenut pakki, Kokon paluu helpottaa jo tilannetta, kunhan saa muutaman pelin alle - summa summarum pakkipari Alanko-Kuoppala ei vain pitkässä juoksussa riitä pelaamaan esim. ylivoimaa, jos ja kun tehoja halutaan, vastustaja scouttaa nopeasti tilanteen, että ns. viivapelotetta ei ole.
Heiskanen pelasi mielestäni eilen parhaan pelinsä loukkaantumisen jälkeen, joten ehkä se sieltä vielä löytyy. Kuoppalalle plussat siitä, ettei ottanut yhtään jäähyä eilen ja oli muutenkin lähes mies paikallaan. Rönnberg yrittää mielestäni hieman liikaa. Tuon tyylisen puolustajan pitäisi keskittyä helppoon syöttöön ja hyvään sijoittumiseen. Laitatilanteisiin kaipaan kovuutta. Tähän mennessä Rönnberg on ollut melko pehmeä. Clarken suoritusta taas saattaa vähän painaa se, että mies on kentällä puolet pelistä. 13 peliä 31:n päivän sisään (1.10. - 1.11.) näkyy varmasti tuolla peliajalla.

Kirjoitin aiemman tähän ketjuun, että olen tyytyväinen 16:a pisteeseen seuraavista seitsemästä (HPK, Ässät, Ässät, HPK, HPK, KalPa, Tappara) ottelusta. Nyt kasassa on seitsemän pistettä ja ennakkoon vaikein, eli HPK-peli vieraissa, on vielä edessä. Tuo toivomani pistemäärä on toki vielä mahdollinen, mutta ei kovin todennäköinen. Positiivista on kuitenkin se, että eilinen peli oli huomattavasti parempi kuin Ässät-peli tai edellinen peli HPK:ta vastaan.
 
Näyttää nimimerkki Makkeli saaneen lopullisen pelikiellon JA:han. Syytä en tiedä, mutta tämähän tarkoittaa sitä, että Bluesin voittoprosentit kaikkiin matseihin nousivat heti.

Holy smoley. Mä vaan vitsailin tosta penalttimahdollisuudesta Blues-HPK otteluketjussa. Ei sitä nyt heti olisi tarvinnut ulos potkia.

Kuten mainitsit niin tällä operaatiolla varmistettiin kuitenkin paljon lisäpisteitä tulevista otteluista. Voin vain vakuuttaa että taustalla ei ole mitään peruna- tai muutakaan mafiaa. Tsemppiä Makkelille.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kuinkahan paljon tämä CHL vie lopulta runkosarjapisteitä?
Television perusteella näytti, että Bern-matsissa keskittyminen kesti koko ottelun ja erityisesti jäähyjen tappamisessa näytti asenne olevan kohdallaan.

Ainakin viimeisimpien kotimatsien osalta näyttäisi siltä, kuin ajatukset eivät olisi koko pelin aikaa siinä matsissa. Kuitenkin pitäisi pysyä Jokerien ja Jypin mukana taistelussa runkosarjan kahdesta ensimmäisestä paikasta. Tätä varten pitäisi pystyä liigassakin juuri näinä pimeinäkin iltoina napsimaan pisteitä kahden pinnan keskiarvolla.

Onhan varmaan pelaajillakin halua pärjätä kansainvälisillä kentillä ja ei varmaan ole pelaajankaan sopimusneuvotteluille haitaksi esiintyä edukseen CHL:ssä. Mahtaako vain käydä niin, että lauantainakin Tapparan luistellessa vastaan ajatukset ovat jo keskiviikon HV71-matsissa?
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kuinkahan paljon tämä CHL vie lopulta runkosarjapisteitä?
Television perusteella näytti, että Bern-matsissa keskittyminen kesti koko ottelun ja erityisesti jäähyjen tappamisessa näytti asenne olevan kohdallaan.
Tätä olen miettinyt itsekin. On tietysti hankala motivoitua kahteen täysin erilliseen varsinkin, kun toinen niistä on täysin uusi vastustajat enemmän tai vähemmän tuntemattomia. Myös vastustajien scouttaus kärsii, kun joudutaan tekemään pidempiä reissuja Eurooppaan. Nyt on tietysti vähän helpotusta luvassa, kun ainoastaan Eaves (ja Kokko?) ovat poissa. Kokolle olisi todella tärkeätä saada Tappara-peli alle ennen HV71:stä. Kokko on pelannut Ruotsissa joitakin vuosia, joten miehen "tietotaito" auttaa varmasti nuorta joukkuetta.
 

molari

Jäsen
On muuttunut Bluesin "pelitapa" sitten viimekauden - tänäänkin - Tapparaa vastaan tyydyttiin varmistelemaan 1-0 johtoa käytännössä koko kolmas erä - toki sen takia aukesi paikkoja yv-hyökkäyksiin, mutta viimeistely oli taas luokatonta.

Onko toi sitten selkeä muutos valmennuksen taholta vai pyritäänkö sillä kuormittamaan vähemmän jenkiä otteluruuhkassa ja/tai se on osa tulevaa EHL- ja plaijaritaktiikkaa - kuitenkin pirun ikävää katsottavaa pidemmän päälle.

Pertti on ollut viimepeleissä - Bern, Tappara - jengin ja kentän paras, kuten koko puolustus - pl. Konttinen ))))), mutta kaipa kaveria halutaan ajaa sisään, kun tänäänkin sai olla useasti YV:lla kentällä ja onnistui hetimiten tyrimään kahdesti.

Clarke, Huzzler, Eki, Öhman, Sane ja Kähkönen pelaa tasollaan, muilla kavereilla - etenkin junnuilla - kädet hyytyy tekopaikoissa, samoin Kelleriltä odottaisi lisää tehoja.
 

Koneisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Juu, aika nihkeetä oli peli tänään. Viime pelit ovat olleet Bluesilta kyllä aika tahmeita. Hyvinhän joukkue puolustaa, mutta ilman Brücklerin torjuntoja ja vastustajan maalipaikkojen hukkaamista näin hyviä tuloksia ei olisi tullut.

Pitkällä tähtäimellä tällainen peli ei tuoda viime kauden tapaista menestystä. Kyllä huomaa, että joukkue on fyysisellä puolella heikentynyt huomattavasti. Eikä sitä taitoakaan hyökkäyspäässä niin hirveästi ole viime peleissä näkynyt. Tuntuu siltä, että Eavesin ollessa poissa hyökkäyspäässä ei saada mitään omaperäisiä ratkaisuja aikaiseksi. Aina mennään samalla kuviolla. Nytkin oli vain kaksi miestä sairastuvalla, joten loukkaantumisista tämä ei johdu. Jotkut pelaajat ovat mielestäni olleet selvästi odotuksia heikompia, mm.

-Lammassaari. Alkukausi oli hyvä, mutta viime peleissä ollut pihalla kuin lumiukko. Syöttää ei voi koskaan ja sama harhautus ei pure edelleenkään joka pelissä.

-Heiskanen. Todella ailahtelevaa pelejä, joskus varmaa ja rauhallista pelaamista, mutta hetkittäin aivan karmeita virheitä, kuten tänään Tapparaa vastaan aivan käsittämätön kiekonmenetys ylivoimalla.

-Tolsa. Hankittu kakkos- ja kolmosketjuun, mutta tehot ei riitä neloskenttää ylemmäs.

-Rönnberg. Bluesin paskimpia puolustajia. Tänäänkin karmea jäähy kolmannen erän lopussa. Muutenkin aivan liikaa oman pään virheitä.

-Keller. Pisteitä kertynyt mukavasti, mutta tuntuu siltä, että mies on kuin varjo viimekautisesta vireestä.

Kyllähän tämä kuulostaa taas dramaattiselta. Pelkkää valitusta, vaikka ollaan voitettu kaksi kohtuun vaikeaa peliä peräkkäin:) Tällä kaudella itselläni on ainakin kovat odotukset, eikä ne viime peleissä ole mitenkään täyttyneet. Kyllä tolta joukkueelta pitää vaatia aktiivisempaa peliä hyökkäyspäässä ja erityisesti luovempia ratkaisuja. Minusta tuntuu, että pelaajat ovat kangistuneet tuohon pelityyliin niin pahasti, että luovuus on kadonnut pelistä kokonaan. Clarke on joukkuen ehkä suurin poikkeus. Jatkuvasti varmaa peliä, omia ratkaisuja ja kiekollista taitoa (oikeasti taitoa, ei mitään hienoja mailakikkailuja viiden miehen läpi kuten Tolsat ja Lamput)
Jos vertaa esim. Jypin viimeaikaisiin otteisiin, niin tilastojen valoissa Jyp on ollut maileja Bluesin edellä.
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
En tiedä, mutta jotenkin tuntuu uskomattomalta lukea näitä arvon palstakollegoiden kirjoitusia liittyjen Espoon Bluesiin tällä kaudella. Muutama asia ottaa korvaan todella pahasti:

a) viimeiset 15 kautta jengiä vuodesta toiseen (osittain aiheesta) dissaanneet tyypit kertovat täällä kuinka kausi menee päin vittua ja asiat tehdään aivan päin helvettiä. Samat tyypit kertoivat samat dissaus-jargonit myös viime kaudella, mutta kiittelivät kauden jälkeen hopeasta, UPEETA!

b) jokainen muutos joka jengissä tapahtuu, koitaan pelkästään negatiivisenä (ja samaan aikaa kerrotaan kuinka bluesin pelitapa "ei enää tule yllätyksenä vastustajille").

c) edes voitetut ottelut eivät riitä, vaan voiton lisäksi pitää esittää jotain maailmoja mullistavaa, täysin ja totaasesti koko (keskimääräistä tasaisempaa) sarjaa dominoivaa peliä, mitä ei esim. edes viime kaudella esitetty kuin aivan hetkittäin. Jotenkin tuo "hopea-huuma" on vaan huumannut ihmisten mielet viime kauden espoon bluesista.

Silti sarjasijoitus on juuri nyt 2(-3), jota voidaan pitää espoolaiseen jääkiekkohistoriaan peilaten aivan erinomaisena suorituksena. Myös voitto Tapparasta (oli se sitten 1-0, 10-0 tai 5-4) pitäisi EDELLEEN olla Espoo Bluesilta hyvä suoritus, joka pitäisi (jengissä ja jengin ulkopuolella) tulkata hyvää merkkinä, eikä negatiivisena asiana, jonka perään joukkue ja valmentajia myöten haukutaan. Viime kaudelle kehuttiin pakettia, vaikka olisi voitettu selkesti altavastaajina matseja. Minne menet aika?

Suoraan sanottuna hävettää se, millaista espoolainen jääkiekkokulttuuri tuntuu tällä hetkellä olevan. Onnekseni se ei vaikuta joukkueeseen aivan liikaa - joskin jongin verran ja ehkä valitettavasti juuri sen ratkaisevan verran, mikä erottaa meidät tällä hetkellä liigan kärkijengistä. Kyllä, jokaiselle Bluesinkin pelaajalla on internet kotonaan ja uskokaa pois, he seuraavat mediaa kuin mediaa itseensä liittyen.

CHL matsin kommentaattori oli kuin raikas tuulahdus jääkiekkokentältä: ihminen, joka neutraalisti kommentoi Bluesin jääkiekko-lajiin liittyviin yksityiskohtiin peilaten, eikä verraten johonkin viime kauden (viime vuoden, viime vuosituhannen, viime kuukauden, viime kesän, viime talven) asioihin, jotka eivät enää tällä hetkellä liity Espoon Bluesiin vm. 2008-2009 millään vitun tavalla. Kuuliko kukaan kuinka tämä kanukki (?) kehui mm. bluesin uhrautuvaa pelitapaa (=paskaa kuulemma, kun pelaajat loukkaantuu)? Samaa jargonia, jota täällä palstaveljet hehkuttivat viime vuonna. Ei vaan tunnu enää toisena vuonna peräkkäin riittävän.

Oikeesti herätkää nyt. Marraskuu aluillaan ja täällä tuomionpäivän pasuunat soi. Hyi saatana. En tosiaan tiedä mitä vesijohtovettä ne teille siellä espoolla syöttää, mutta pitää varmuuden vuoksi huomenna ottaa omat vedet messiin, kun siihen kaupunkiin taas vierailulle tulen.

Ja jotta homma olisi jotenkin "ketjuun" linkitetty tarkemmin kommentoin paria viimeistä kirjoitusta:

- Keller: "kun mikään ei riitä". Kelleriä dissattiin jo viime kaudella täysin samoista asioista kuin nyt yllä on kommentoitu. Ailahtelevaa peliä ja ei "nouse joukon yläpuolelle". Tämä EI VOI tulla enää yllätyksenä, eikä sitä voida pitää minään negatiivisena kehitysmerkkinä. Silti keskimääräisesti "hyvä" ulkkarivahvitus, joka osallistuu tasaisin väliajoin maalintekoon.

- Lammassari: "kun mikään ei riitä". Tältä kaverilta odotettiin vähän 50/50 paskaa tai hyvää. Nyt tarjonnut huikean alkukauden ja sen jälkeen vähän taantumaa -> roviolle koko jätkä. Ei saatana. Antakaa nyt ukon pelata ja kaude jälkeen sitten summataan miten kävi.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Rip-offille oikeastaan vastailen: Odotusarvo tälle kaudelle on toki melko kova ja senhän tämä jengi tällä tahdilla nähdäkseni täyttää varsin mainiosti. Noin 2 pinnaa per peli on tiettävästi kovan jengin merkki ja sillä tahdilla menee vähintään neljän joukkoon. Eli siinä ei pitäisi olla valittamista.

Mutta yksittäisistä pelaajista Keller ja Lammassaari ovat pelaajia, joilta roolista johtuen vaaditaan toki onnistumisia. Lammassaaren 9 maalissa ei ole todellakaan valittamista vaikka ilmeisesti vähän yksin vetääkin toisinaan. Mutta Keller on vain tavallinen kuolevainen loppujen lopuksi. Tähän vaikuttaa tietysti se, että kaveri on ulkkari. Ja tässä jengissä sellaiselta vaaditaan tehoja, etenkin nyt kun Eavesia ei taida heti näkyä peleissä.

Ja tämä hillitön loukkaantumismäärä.. Jotain tehdään ilmeisesti väärin joko pelitavassa tai harjoittelussa. Vikeväisen kullia ei voi enää leikata, joten kenen sitten?
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
-Lammassaari. Alkukausi oli hyvä, mutta viime peleissä ollut pihalla kuin lumiukko. Syöttää ei voi koskaan ja sama harhautus ei pure edelleenkään joka pelissä.
Tähän on pakko sanoa, että Eavesin vaihtuminen Ryhäseen meinaa aika paljon. Eaves pystyy imemään monta pelaajaa itseensä toisin kuin Ryhänen. Nyt on (oli, jos meni rikki) Lampun paikka näyttää, että taitoa löytyy. Nyt sitä tarvitaan.
-Tolsa. Hankittu kakkos- ja kolmosketjuun, mutta tehot ei riitä neloskenttää ylemmäs.
Jos Tolsa todella hankittiin tuolla tekniikalla kakkos- tai kolmosketjuun, on siinä Holtarin pahin moka tähän mennessä Bluesin organisaatiossa. Tänään Tolsa oli omalla paikallaan nelosessa eikä paljon näkynyt. Luulisin kuitenkin, että loppukaudesta Tolsa on taas mies paikallaan. Ei pisteissä vaan työnteossa.
-Rönnberg. Bluesin paskimpia puolustajia. Tänäänkin karmea jäähy kolmannen erän lopussa. Muutenkin aivan liikaa oman pään virheitä.
Tässä olen samaa mieltä. Rönnberg on aivan liian pehmeä pelitilanteissa sen lisäksi, että hän on hidas. Onneksi Joonas on kuitenkin pariin otteeseen ollut "takapiruna" puolustamassa joukkuekavereitaan. Pelillisesti huonompi kuin Gustafsson, mutta vähemmän pieni pelote.
-Keller. Pisteitä kertynyt mukavasti, mutta tuntuu siltä, että mies on kuin varjo viimekautisesta vireestä.
Bluesin kaltaisessa, ei kovin taitavassa joukkueessa, tarvittaisiin paria taitopelaajaa. Keller on sitä, mutta mielestäni omaksunut liikaa suomalaista työnteon ihannetta (joo, dissasin kundia tästä viime kaudella). Jaksan silti uskoa, että Keller pystyy ratkomaan pelejä yksilötaidollaan joka ei ole kadonnut mihinkään.
Kyllähän tämä kuulostaa taas dramaattiselta. Pelkkää valitusta, vaikka ollaan voitettu kaksi kohtuun vaikeaa peliä peräkkäin:) Tällä kaudella itselläni on ainakin kovat odotukset, eikä ne viime peleissä ole mitenkään täyttyneet. Kyllä tolta joukkueelta pitää vaatia aktiivisempaa peliä hyökkäyspäässä ja erityisesti luovempia ratkaisuja. Minusta tuntuu, että pelaajat ovat kangistuneet tuohon pelityyliin niin pahasti, että luovuus on kadonnut pelistä kokonaan. Clarke on joukkuen ehkä suurin poikkeus. Jatkuvasti varmaa peliä, omia ratkaisuja ja kiekollista taitoa (oikeasti taitoa, ei mitään hienoja mailakikkailuja viiden miehen läpi kuten Tolsat ja Lamput)
Jos vertaa esim. Jypin viimeaikaisiin otteisiin, niin tilastojen valoissa Jyp on ollut maileja Bluesin edellä.
Pyh on pyh. Blues on näyttänyt pystyvänsä niistämään minkä tahansa joukkueen omassa liigassamme. Loukkaantumiset ja CHL ovat sekoittaneet Bluesin peliä ja Matikaisen mainitsema henkinen väsymys painavaa päälle (joo, kritisoin peliä, mutta tiedän/uskon mihin tämä joukkue pystyy). Toivon vaan, ettei tämä "nukahdus" maksa ensi kauden CHL-paikkaa.
CHL matsin kommentaattori oli kuin raikas tuulahdus jääkiekkokentältä: ihminen, joka neutraalisti kommentoi Bluesin jääkiekko-lajiin liittyviin yksityiskohtiin peilaten, eikä verraten johonkin viime kauden (viime vuoden, viime vuosituhannen, viime kuukauden, viime kesän, viime talven) asioihin, jotka eivät enää tällä hetkellä liity Espoon Bluesiin vm. 2008-2009 millään vitun tavalla. Kuuliko kukaan kuinka tämä kanukki (?) kehui mm. bluesin uhrautuvaa pelitapaa (=paskaa kuulemma, kun pelaajat loukkaantuu)? Samaa jargonia, jota täällä palstaveljet hehkuttivat viime vuonna. Ei vaan tunnu enää toisena vuonna peräkkäin riittävän.
Tässä tulee viime kausien Kärpät mieleen. Tehdään vain tarvittava ja uskotaan systeemiin ja omaan tekemiseen (ja jäädyttämiseen). Kyllä mulla on hyvä fiilis, vaikka huono pelin jäkeen haukunkin. Eikö sen niin pitäisi mennäkin?

Hmmm...
 

Koneisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
a) viimeiset 15 kautta jengiä vuodesta toiseen (osittain aiheesta) dissaanneet tyypit kertovat täällä kuinka kausi menee päin vittua ja asiat tehdään aivan päin helvettiä. Samat tyypit kertoivat samat dissaus-jargonit myös viime kaudella, mutta kiittelivät kauden jälkeen hopeasta, UPEETA!

b) jokainen muutos joka jengissä tapahtuu, koitaan pelkästään negatiivisenä (ja samaan aikaa kerrotaan kuinka bluesin pelitapa "ei enää tule yllätyksenä vastustajille").

c) edes voitetut ottelut eivät riitä, vaan voiton lisäksi pitää esittää jotain maailmoja mullistavaa, täysin ja totaasesti koko (keskimääräistä tasaisempaa) sarjaa dominoivaa peliä, mitä ei esim. edes viime kaudella esitetty kuin aivan hetkittäin. Jotenkin tuo "hopea-huuma" on vaan huumannut ihmisten mielet viime kauden espoon bluesista.

Suoraan sanottuna hävettää se, millaista espoolainen jääkiekkokulttuuri tuntuu tällä hetkellä olevan. Onnekseni se ei vaikuta joukkueeseen aivan liikaa - joskin jongin verran ja ehkä valitettavasti juuri sen ratkaisevan verran, mikä erottaa meidät tällä hetkellä liigan kärkijengistä. Kyllä, jokaiselle Bluesinkin pelaajalla on internet kotonaan ja uskokaa pois, he seuraavat mediaa kuin mediaa itseensä liittyen.

Oikeesti herätkää nyt. Marraskuu aluillaan ja täällä tuomionpäivän pasuunat soi. Hyi saatana. En tosiaan tiedä mitä vesijohtovettä ne teille siellä espoolla syöttää, mutta pitää varmuuden vuoksi huomenna ottaa omat vedet messiin, kun siihen kaupunkiin taas vierailulle tulen.

Ei kannata ehkä ihan noin itteensä ottaa, jos kirjoittaa miltä peli tällä hetkellä näyttää. Niin kuin kirjoitit, Bluesin historian aikana kaikki menny päin persettä, silti olen kannustanut areenalla joka vuosi. Viimeisen huikean kauden jälkeen tälle kaudelle tavoite on ilman muuta mestaruus. Finaaliin pääsy on mielestäni täysin realistista, ja mitalisijan ulkopuolelle jääminen olisi pettymys.

Bluesin alkukausi menny helvetin hyvin, mutta PELIESITYKSET PITÄÄ SUHTEUTTAA ODOTUKSIIN. Asia on näin yksinkertaista. Jos mä esim. kritisoin jotain asiaa, se ei tarkoita, että asiat on päin helvettiä. Nämä kritiikit kohdistuvat peliesityksiin, joilla pitäisi voittaa mestaruus. Jos nämä asiat korjataan, niin mielestäni Bluesilla on täydet mahdollisuudet kultaan. Ei se tarkoita, että huonosti menee jos kritiikkiä tulee, se vaan tarkoittaa että mestaruuteen ei ehkä ihan riitä noilla esityksillä. Bluesin perustasolla voi jo hyvin päästä välieriin, vaikka tasainen sarja onkin. Tällä kaudella Blues on mestarisuosikki, viime kaudella se oli Kärpät. Kyllä sielläkin tuli kritiikkiä silloin, jos peliesitykset eivät olleet odotuksiin nähden tarpeeksi hyviä.

Kyllä mä omaan kirjoitukseen pistin tuon pienen hymiön merkiksi, ettei asiat huonosti ole:) Blues on tällä hetkellä yksi Suomen parhaista joukkueista, josta kertoo mm. Suomen eka CHL-voitto.
 
Viimeksi muokattu:

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei jakseta nyt valittaa - oikeesti. Jätkiä on sairastuvalla hirveitä määriä jatkuvasti, ja CHL-pelit pakottavat Bluesin pelaamaan myös SM-liigaa turhan kovalla tahdilla. Pelin laatu kärsii väkisinkin ja myös tappioita tulee. Bluesin pistekeskiarvo on tällä hetkellä 3. paras liigassa ja se on ihan jees. Voi hyvinkin olla, että joku JYP tai Jokerit vie runkosarjan, koska voivat pelata paineettomammin ja ilman edellä mainittuja rasitteita. Runkkarin voitosta irtoaa CHL-paikka ensi kaudeksi, joten se olisi tietty mukava saada, mutta toisen saa mestaruudesta, ja ehkä (toivottavasti) se on Bluesin heiniä.
 

molari

Jäsen
Ei toi pistekeskiarvo nyt 3 ole - silloin olisi pitänyt voittaa kaikki pelit - mutta kyllä 2,25 on erinomainen ja sillä skabataan runkkarin voitosta - tammikuussa nähtäneen isoimmat ratkaisut sijoitusten suhteen, pelejä on 3/vko. Kuitenkin jo nyt uskaltaisi veikata/pitää todennäköisenä, että Blues, Jyp ja Narrit on 4:n parhaan joukossa, vikasta paikasta tohon porukkaan mahtuu luultavasti Lukko tai Kerho - kaikilla näillä jengeillä on yhteistä hyvä(t) maalivahdit ja puolustus.

Tulee tosiaan kirjoiteltua usein liian negatiivisia juttuja - osa suomalaisuutta (??) - ehkäpä jatkuvat loukkaantumiset vituttaa - kun tietää, että niiden takia annetaan "tasoitusta" ja ilman niitä peli olisi luultavasti vieläkin parempaa ja "katsojaystävällisempää".

Btw. ei tuo Huzzlerin tilanne näyttänyt niin pahalta eilen livenä, mutta, kun jälkeenpäin miettii, niin tuollainen takaapäin yllättäen tullut "päästäveto" voi aiheuttaa melko pahojakin vammoja, eipä näymmä dumarit/otteluvalvoja olleet hereillä, vaikka Cook tuli puskista ylimääräisenä kaverina tilanteeseen.

Lampun tilanne jäi näkemättä, mutta ei kai ranne itsestään paskaksi mene.

Sen verran alkaa kuitenkin nuo pelitilanteiden ulkopuolella tapahtuneet loukkaantumiset turhauttamaan, että the kuittivihko pitäisi ottaa käytöön, Petu, kun ei ole ensimmäisenä itkemässä ja videoita lähettämässä.

IFK:n fanit käyvät vilkasta depattia Brennanin tarpeellisuudesta jengille. Eipä tuollainen luisteleva lihapulla pelillisiä avuja jengille tuo, mutta, kylläkin - kenties - jonkinlaisen "työrauhan" avainpelaajille. Semirille olisi tuossa suhteessa ollut "tilausta" Bluesissa, kaveri, kun osaa vielä pelata kohtuullisesti.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Vaikka täällä ei näköjään sasi ”negailla”, niin täytyy sanoa että kahden pelin perusteella Tero Konttinen kilpailee Kimmo Pikkaraisen ja Filip Turekin kanssa ”huonoin Bluesissa pelannut pelaajaa” -tittelistä. Enempää en tässä viitsi/jaksa Konttista haukkua sillä varmasti yrittää parhaansa kentällä, mutta valitettavasti kyvyt ei riitä sm-liigaan vaan Mestis olisi Terolle oikea paikka.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Btw. ei tuo Huzzlerin tilanne näyttänyt niin pahalta eilen livenä, mutta, kun jälkeenpäin miettii, niin tuollainen takaapäin yllättäen tullut "päästäveto" voi aiheuttaa melko pahojakin vammoja, eipä näymmä dumarit/otteluvalvoja olleet hereillä, vaikka Cook tuli puskista ylimääräisenä kaverina tilanteeseen.

Mikä päästäveto siellä tapahtui? Eikö Huse saanut ihan normaalisti vain turpaan. Huse löi tappelun ensimmäisen iskun, mutta sitte otti 2-3 kovaa pommia naamaan jonka takia piteli jääpussia koko loppun erää jäähyaitoissa. Eikö se aivotärähdys tai joku muu vastaava siitä tullut, että otti pataan, eikä mistään muusta.
 

molari

Jäsen
Mikä päästäveto siellä tapahtui? Eikö Huse saanut ihan normaalisti vain turpaan. Huse löi tappelun ensimmäisen iskun, mutta sitte otti 2-3 kovaa pommia naamaan jonka takia piteli jääpussia koko loppun erää jäähyaitoissa. Eikö se aivotärähdys tai joku muu vastaava siitä tullut, että otti pataan, eikä mistään muusta.

Huzzlerilla oli "neuvottelut" käynnissä jonkun toisen Tapparan kaverin (hyökkääjä) kanssa ja Cook tulee tilanteeseen melko kaukaa (pakin paikalta) kolmanneksi fillariksi ja vetää ekana hanskalla niskasta/päästä takaapäin "puskista" - noi on vaarattoman näköisiä tilanteita, jotka kuitenkin ovat vaarallisia, kun tulevat puskista ja luistimet jalassa kroppa ei anna "periksi".

Melko nopeasti tuon jälkeen Huzzler kyllä selätti Cookin, se on sitten tietty epäselvää, missä tilanteessa loukkaantuminen tapahtui. Kuitenkin Cookilta vittumainen teko ja yleensä ns. tilanteen ulkopuolelta tulevan kaverin pitäisi saada enemmän sanktioita, tietty nyt tilanne on vaikeampi, kun loukkaantuminen ei tapahtunut heti - siitä huolimatta tuo olisi pitänyt dumareiden havaita ja näkyä kuin minuutteja jaettiin.

Sinällään muutama extra-minuutti ei tilannetta muuksi muuta, jos ja kun taas ehkäpä jengin paras oman pään pakki on poissa ties kuinka pitkään ja - jälleen kerran - saadaan arpoa uusia pakkipareja.
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
Ei kannata ehkä ihan noin itteensä ottaa, jos kirjoittaa miltä peli tällä hetkellä näyttää.

Kyllä, sen siitä saa kun lauantai-yönä "avautuu" täällä. Noh, onneksi sisältö oli hieman turhan railakkaasta tatsista huolimatta suht ok. Sanotaan nyt näin, että se tietty "ylilyönti-filtteri" saattoi olla epäkunnossa kirjoitushetkellä, heh.

Mitä peliesityksiin tulee, niin tällä viikolla luvassa erittäin mielenkiintoista tasonmitausta niin CHL (Hv-71, elitserienin keskikastia) kuin SM-Liiga (Ilves, Saipa, liigan keskikastia) rintamallakin. Maajoukkuetauko tulee kuitenkin tällä kertaa varsin hyvää väliin melkein Bluesin kannalta kävi miten kävi -> parsitaan ukkoja kasaan ja kerätään uutta intoa pelaamiseen. Oishan sinne tauolle silti kiva lähteä parit voitetut pelit takaraivossa...
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Voi olla, Kirjoitin aiemman tähän ketjuun, että olen tyytyväinen 16:a pisteeseen seuraavista seitsemästä (HPK, Ässät, Ässät, HPK, HPK, KalPa, Tappara) ottelusta. Nyt kasassa on seitsemän pistettä ja ennakkoon vaikein, eli HPK-peli vieraissa, on vielä edessä. Tuo toivomani pistemäärä on toki vielä mahdollinen, mutta ei kovin todennäköinen.
No näistä em. peleistä tuli sitten 12 pistettä. Sarjajohtajia ei oltaisi vaikka tuo 16:a pistettä oltaisiinkin saatu. Suurin pettymys oli ehdottomasti kotipeli Ässiä vastaan. Pistekeskiarvossa ollaan tällä hetkellä kolmentena, edellä Jokerit ja JYP. Ennen mj-taukoa on mahdollista kiriä hieman, koska JYPillä ja Jokereilla on keskinäinen ottelu. Muistaakseni tällä kaudella runkosarjan kaksi parasta menevät CHL:ään, joten lepsuiluun ei ole varaa.

CHL:n puolella tärkein peli on keskiviikkona, kun HV:n pitäisi kaatua tasoituksesta (Lamppu, Eaves, Huzcowski, Kokko?, Uhlbäck?) huolimatta. Voidaan olettaa, että Bern kaatuu kotona, jolloin pistekin Ruotsista riittäisi lonkovoittoon ja jatkopaikkaan. HV:n voittaessa tilanne onkin paljon kinkkisempi.

Pelillisesti Blues on jotenkin unessa. Lähdöt kestävät, keskialueen ylistys on hankalaa (johtuu ehkä lähtöjen hitaudesta) ja usein joudutaan roiskaisemaan kiekko päätyyn. Tämän jälkeen painitaan kulmissa eikä sieltä oikein päästä pois, vaikka kulmavääntövoitettaisiinkin. Lisäksi kudit jäävät piippuun tai menevät ohi ja vastustaja pääsee usein avaamaan hyökkääjien puolustujien väliin. Siinä on iso lista korjattavaa. Luulen kuitenkin, että laman syitä on tasan yksi. Pakkien ja hyökkääjien väli venähtää, jolloin koko kenttätasapaino järkkyy. Kaikki em. ongelmat johtuvat suorasti tai epäsuorasti tästä. Okei, vedot ei ehkä niin paljoa, mutta viehän tämä taaperrus teitysti itseluottamusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös