No niin .. kaivautukaapa te muutkin Pelicans-kannattajat ulos koloistanne. Oletteko huomanneet, että uusi kausi on alkamassa? Ennakkoasetelmat tietysti näyttävät yhtä huonoilta kuin aina ennenkin, mutta silti..
Ensin kuitenkin haluaisin kiinnittää arvon kolleegoiden huomion mielestäni kesän kovimpaan tieteelliseen läpimurtoon jääkiekkotieteen alueella. Tämä hätkähdyttävä teoria, joka sai mielestäni suhteettoman vähän huomiota kuuluu kaikessa karuudessaan seuraavasti: Pelaajan hyvyys ei riipu siitä, miten hän suoriutuu osastaan kaukalossa. Tälläisten yksinkertaisten maalaistollojen kuten allekirjoittanut korvaan tämä kuulostaa varsin mielenkiintoiselta väitteeltä, mutta uskottavahan se on, jos kerta viisaammat niin sanovat. Tämä lupaava tiedemiehen alku, jonka nimen olen päässyt autuaasti unohtamaan oli suorittanut tämän uuden aikakauden kiekkotutkimuksessa avanneen kokeensa yhden miehen testiryhmällä, joka koostui Pelicans-maalivahti Pasi Kuivalaisesta. Valitettavasti tämä tieteellinen fakta kerrottiin niin sivulauseen omaisesti, että tutkimusmenetelmät ja mahdollinen laboratorio-olojen vaikutus testitulokseen jäivät suhteellisen hämäräksi.
No niin. Ja sitten asiaan.
Turunen - Peltola - Jämsen is no more. Syömähampaan hajoittamisen jo tässä vaiheessa voisi tulkita jo paniikiksi, mutta luonteeni vastaisesti koitan heittäytyä optimistiksi. Ykkösketjun suurin ongelma oli viime kaudella oman pään pelaamisessa ja olettaisin, että Keinänen ketjunjohtajana tuo parannusta tähän puoleen. Tämä teko toiminee muulle joukkueelle muistutuksena siitä, että ei voida odotella sormi suussa yhden ketjun hoitavan hommaa kotiin ja toisaalta poistanee onnistumispaineita ykkösketjun pelureilta. Yksinkertainen laskentaesimerkki: Tommi Turunen keräsi viime kaudella 55 pistettä. Yltääkseen samaan pistemäärään tällä kaudella Turusen olisi kerättävä jokaista Ässä-ottelua kohden 5.25 maalia ja 8.5 syöttöpistettä, eli 13.75 tehopistettä per ottelu, joka on kovimmallekin Ässäntappajalle kova homma.
Eli kaksi ensimmäistä kenttää näyttänevät Elorannan ensimmäiseen stressikohtaukseen asti seuraavilta: Jääskeläinen - Koivunen - Peltola ja Jämsen - Keinänen - Turunen. Nopeasti vilkaistuna ensimmäinen parannus on se, että yksikään pelaaja näissä ketjuissa ei kanna selässään sukunimeä Saarinen taikka Riihijärvi. Potilas Saarinen on siviilissä kuuleman mukaan ns. helvetin hyvä jätkä, mutta nyt pikkuhiljaa saisivat Svenssonien autojen hilaukset urheiluhallin parkkipaikalle riittää ja tulosta sietäisi tulla myös kaukalossa. Hukattujen läpiajojen määrässä takatukkamme taitaa hipoa jo Jarkko Nikanderin legendaarisia lukemia.
Ketäs muita siellä vielä olisi? No V-P Nutikka voisi ainakin pikkuhiljaa totutella siihen, että se musta pyöreähkö esine ei ole kentällä vain kulmissa ja maalin edessä painimista haittaamassa. Mutta toisaalta, mielummin katselen Nutikkaa painimassa kuin Ollikaista. Ensimmäisen kohdalla näet edes jonkinlainen mahdollisuus siihen, että hän selviytyy painista voittajana. Niki Siren pelasi hyvät harjoituspelit, mutta siltikin vain mahdollinen bonus eikä mikään pomminvarma luottomies.
Entäs puolustajat? Käsiä tuntuisi löytyvän ainakin enemmän kuin voimaa. Jos fyysisestä puolesta vastaavat lempeät nallekarhut Reimari ja Henri Laurila, niin ilkeysmittarissa ei hirveästi värähtelyjä tapahdu. Niskanen sai hieman ansiotonta arvonnousua ykkösketjun siivellä viime kaudella, vaikka parannusta edelliskauteen näkyikin. Toivelistalla ykkösenä olisi kyllä Kaj Lindströmin onnistuminen ensi kaudella ihan jo siksi, että se yksipuolinen teloitus ja haukkuminen, jonka kohteeksi Lindström viime kaudella joutui pisti suoraansanoen vituttamaan. Ei ollut täysin onnistunut kausi Kaitsulta ei, mutta mikäli samassa suhteessa olisi jaettu kritiikkiä muillekin suunnille, niin olisi sitä rapaa pitänyt roiskua muidenkin helmoihin.
Eipä tässä isompia pilvilinnoja uskalla ensi kaudeksikaan rakennella. Oletusarvohan on tosin viime vuosina ollutkin se, että kaikki menee munilleen ja kaikki sen ylitse on plussaa.
Ensin kuitenkin haluaisin kiinnittää arvon kolleegoiden huomion mielestäni kesän kovimpaan tieteelliseen läpimurtoon jääkiekkotieteen alueella. Tämä hätkähdyttävä teoria, joka sai mielestäni suhteettoman vähän huomiota kuuluu kaikessa karuudessaan seuraavasti: Pelaajan hyvyys ei riipu siitä, miten hän suoriutuu osastaan kaukalossa. Tälläisten yksinkertaisten maalaistollojen kuten allekirjoittanut korvaan tämä kuulostaa varsin mielenkiintoiselta väitteeltä, mutta uskottavahan se on, jos kerta viisaammat niin sanovat. Tämä lupaava tiedemiehen alku, jonka nimen olen päässyt autuaasti unohtamaan oli suorittanut tämän uuden aikakauden kiekkotutkimuksessa avanneen kokeensa yhden miehen testiryhmällä, joka koostui Pelicans-maalivahti Pasi Kuivalaisesta. Valitettavasti tämä tieteellinen fakta kerrottiin niin sivulauseen omaisesti, että tutkimusmenetelmät ja mahdollinen laboratorio-olojen vaikutus testitulokseen jäivät suhteellisen hämäräksi.
No niin. Ja sitten asiaan.
Turunen - Peltola - Jämsen is no more. Syömähampaan hajoittamisen jo tässä vaiheessa voisi tulkita jo paniikiksi, mutta luonteeni vastaisesti koitan heittäytyä optimistiksi. Ykkösketjun suurin ongelma oli viime kaudella oman pään pelaamisessa ja olettaisin, että Keinänen ketjunjohtajana tuo parannusta tähän puoleen. Tämä teko toiminee muulle joukkueelle muistutuksena siitä, että ei voida odotella sormi suussa yhden ketjun hoitavan hommaa kotiin ja toisaalta poistanee onnistumispaineita ykkösketjun pelureilta. Yksinkertainen laskentaesimerkki: Tommi Turunen keräsi viime kaudella 55 pistettä. Yltääkseen samaan pistemäärään tällä kaudella Turusen olisi kerättävä jokaista Ässä-ottelua kohden 5.25 maalia ja 8.5 syöttöpistettä, eli 13.75 tehopistettä per ottelu, joka on kovimmallekin Ässäntappajalle kova homma.
Eli kaksi ensimmäistä kenttää näyttänevät Elorannan ensimmäiseen stressikohtaukseen asti seuraavilta: Jääskeläinen - Koivunen - Peltola ja Jämsen - Keinänen - Turunen. Nopeasti vilkaistuna ensimmäinen parannus on se, että yksikään pelaaja näissä ketjuissa ei kanna selässään sukunimeä Saarinen taikka Riihijärvi. Potilas Saarinen on siviilissä kuuleman mukaan ns. helvetin hyvä jätkä, mutta nyt pikkuhiljaa saisivat Svenssonien autojen hilaukset urheiluhallin parkkipaikalle riittää ja tulosta sietäisi tulla myös kaukalossa. Hukattujen läpiajojen määrässä takatukkamme taitaa hipoa jo Jarkko Nikanderin legendaarisia lukemia.
Ketäs muita siellä vielä olisi? No V-P Nutikka voisi ainakin pikkuhiljaa totutella siihen, että se musta pyöreähkö esine ei ole kentällä vain kulmissa ja maalin edessä painimista haittaamassa. Mutta toisaalta, mielummin katselen Nutikkaa painimassa kuin Ollikaista. Ensimmäisen kohdalla näet edes jonkinlainen mahdollisuus siihen, että hän selviytyy painista voittajana. Niki Siren pelasi hyvät harjoituspelit, mutta siltikin vain mahdollinen bonus eikä mikään pomminvarma luottomies.
Entäs puolustajat? Käsiä tuntuisi löytyvän ainakin enemmän kuin voimaa. Jos fyysisestä puolesta vastaavat lempeät nallekarhut Reimari ja Henri Laurila, niin ilkeysmittarissa ei hirveästi värähtelyjä tapahdu. Niskanen sai hieman ansiotonta arvonnousua ykkösketjun siivellä viime kaudella, vaikka parannusta edelliskauteen näkyikin. Toivelistalla ykkösenä olisi kyllä Kaj Lindströmin onnistuminen ensi kaudella ihan jo siksi, että se yksipuolinen teloitus ja haukkuminen, jonka kohteeksi Lindström viime kaudella joutui pisti suoraansanoen vituttamaan. Ei ollut täysin onnistunut kausi Kaitsulta ei, mutta mikäli samassa suhteessa olisi jaettu kritiikkiä muillekin suunnille, niin olisi sitä rapaa pitänyt roiskua muidenkin helmoihin.
Eipä tässä isompia pilvilinnoja uskalla ensi kaudeksikaan rakennella. Oletusarvohan on tosin viime vuosina ollutkin se, että kaikki menee munilleen ja kaikki sen ylitse on plussaa.