Pelaajaliikenne kaudella 2009-10

  • 68 445
  • 184

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Koivunen on tietenkin senttereistä eniten alisuorittanut palkkaansa ja kaavailtuun rooliin nähden. Ykkössentterin paikalle kaavailtu Paakkolanvaara ei ainakaan alkukauden perusteella ole lähimaillakaan ratkaisijan taitotasoa. Tiedä sitten onko syynä enemmän liian suuret paineet vai selvästi puutteellinen pelikäsitys.

Ykkössentterin hankinnan jälkeen olisikin euroja laitettu pelaajahankintoihin jo Pelsu-mittakaavassa aika paljon. Toisaalta kun vertaa viime kauden Haakana/Pirjetä hankintojen onnistumiseen, niin eipä tässä rahaa olla ainakaan haaskattu. Lamothen ja Heleniuksen tasoinen hankinta taas on helppo tehdä. Onkin eriasia mitä tämäntason hankinnoilla saadaan.
 

BaronFIN

Jäsen
Ihmettelen miten kukaan on valmis palkkaamaan Bobia ellei mene Itävallan divisioonaan tai Ranskan pääsarjaan jäähdyttelee. Jos Pelicans haluaisi pistää rahoiksi niin tuollahan olisi todella halpa maajoukkuetason kiekollinen pakki Latvala myytäväksi/vaihdettavaksi markkinoilla.

Tällä hetkellä jopa soisin sitä Ladelle, koska nykyisessä Pelicansissa miehen avut menevät täysin hukkaan ja mahdollisuudet MM-kisamatkaan keväällä pienenevät melkoisesti.

Tosin Latvala taitaa itse metsästää Hämäläisen ottelusnnätystä SM-liigassa, joten ei helpolla lähde. Tosin varma sarjapaikkakin ensi kaudelle olisi hyvä motivaattori jatkaa Lahdessa. Nyt näyttää vain todella sekavalta meno.

Edellä oleva vain silkkaa spekulointia. Mutta meillä on kotoisen sarjan yksi varmimmista ja luotettavimmista pakeista, joka ei varmaankaan pitkään enää tällaista perseilyä jaksa katsella uransa tässä vaiheessa. Uusia mahdollisuuksia kun ei enää varmaankaan tule...
 
Viimeksi muokattu:

Dogi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Bobi on Björklövenissä Allsvenskanin menoa haistelemassa ennen joulua. En pistä kuitenkaan päätäni pantiksi.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihmettelen miten kukaan on valmis palkkaamaan Bobia ellei mene Itävallan divisioonaan tai Ranskan pääsarjaan jäähdyttelee. Jos Pelicans haluaisi pistää rahoiksi niin tuollahan olisi todella halpa maajoukkuetason kiekollinen pakki Latvala myytäväksi/vaihdettavaksi markkinoilla.

Tällä hetkellä jopa soisin sitä Ladelle, koska nykyisessä Pelicansissa miehen avut menevät täysin hukkaan ja mahdollisuudet MM-kisamatkaan keväällä pienenevät melkoisesti.

Tosin Latvala taitaa itse metsästää Hämäläisen ottelusnnätystä SM-liigassa, joten ei helpolla lähde. Tosin varma sarjapaikkakin ensi kaudelle olisi hyvä motivaattori jatkaa Lahdessa. Nyt näyttää vain todella sekavalta meno.

Edellä oleva vain silkkaa spekulointia. Mutta meillä on kotoisen sarjan yksi varmimmista ja luotettavimmista pakeista, joka ei varmaankaan pitkään enää tällaista perseilyä jaksa katsella uransa tässä vaiheessa. Uusia mahdollisuuksia kun ei enää varmaankaan tule...


Check your medication! Joku raja kai turhautumisellakin.

Eihän tässä nyt lihoiksi ollu joukkuetta pistämässä. Pari vuotta täytyisi mennä taas jumbona, niin ehkä sitten pääset fiilistelemään.

Sairasta huumoria.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelaajien on vain sopeuduttava ja ymmärrettävä paremmin Toivolan pelitapaa. Siinä ei ole niin paljon vapauksia, mitä oli Hannu Aravirran systeemissä aiempina vuosina. Tämä on sellainen joko tai -tilanne. Pelaajilla ei ole vaihtoehtoa. Sanon ihan suoraan, että Pelicansista lähtee viimeistään kesällä tukku pelaajia ulos ennen kuin Toivolan asemasta seurassa edes keskustellaan. Ja jos tämä älytön pelaajien yökerhokitinä ei lakkaa, niin minä julkaisen Urheilulehdessä kitisijöiden nimet. Siitä alkaa sitä raju uusi aikakausi. Olen säästänyt pelaajia tähän asti, mutta pian mittani alkaa olla täysi. Aika moneen Pelicansin pelaajaan ei päde määritelmä ammattilainen. Eikä edes sana amatööri, koska se viittaa siihen, että jotain tehdään rakkaudesta johonkin. Osuva sana on puuhastelija. Oma tai joukkueen peli ei parane sieltä baaritiskiltä käsin. Kyllä se olisi oltava äijä kaukalossa eikä sen ulkopuolella.

Hmm..Petteri S. tietää taas aika paljon enemmän.

Toisaalta mikään uutinen ei ole se, että paikallisessa on kitisty.
 

Kaberle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Maple Leafs, Chelsea
Eipä tuo yllätä ei. Voisin melkein jo arvata keitä pelaajia tässä jutussa nyt tarkoitetaan. Aika usein näihin samoihin naamoihin tuolla kaupungilla törmää viikonloppuisin. Eipä tarvi enää ihmetellä miksi osalla polkee ura paikallaan tai jopa mennään alamäkeen tällä hetkellä. No, mikäs siinä jos ei työnteko maita ja enemmän kiinnostaa omat pisteet/peliaika/palkka kuin joukkueen menestyminen. Se nyt vaan valitettavasti näkyy sarjataulukossakin aika hyvin.

Enpä tiedä sitten tästä vanhemmasta kaartistakaan mikä on tilanne. Jantusen hyllytykset yms. Ja ilmeisesti viime pelissä oli jo melkoisesti ketjukavereillekin osoittanut turhautumistaan, jos HIFK faneja on uskominen. Mitä vanhemmat edellä sitä nuoremmat perässä?

No, omaa spekulointiahan tämä vaan oli, mutta ei taida oikeastikaan kaikki olla seuran sisällä ihan kunnossa tällä hetkellä...
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jami Kauppi ottanee päävalmentajavastuun. Tuomas Santavuori ja Jesse Saarinen ilmeisesti ovat neuvotelleet Jokereiden kanssa.

Hyvältä näyttää. Riippuu toki kenen silmin.


Tällaista huhua kuuluu Aran-potku osiosta..

Pari kovanluokan Pelsu-kasvattia siis kyseessä. Tällä kaudella molemmat ovat alisuorittaneet raskaasti. Muistan kun pari vuotta sitten molempia huhuiltiin Ilmalaan.
 

Kaberle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Maple Leafs, Chelsea
Näinkö koko Saarinen-Koivunen-Santavuori kolmikko lähtee? Pari kautta sitten oli todella hyvä kakkosnyrkki, mutta nykyään kaikki vain varjoja entisestään. Bobilla alkaa jo ikä painaa armotta ja siihen kun lisätään loukkaantumiset niin ei mikään ihme, että ei enää loista.

Santavuori junnaa pahasti paikallaan, ja tämä kausi kyllä jo menty jyrkkään alamäkeen. Ihmeellistä neppailua ja kulmissa pyörimistä ilman mitää kunnon yritystä. Ei auta vaikka kädet on kuinka hyvät tahansa. Luistelussa (muu kuin potkulauta) ja fysiikassa on vaan niin paljon parannettavaa. Kuitenkin pelipäällä ollessaan hyvä pistenikkari.

Saarisen menoa nyt täytyy eniten ihmetellä. Pari kautta sitten 20 häkkiä ja mukana maajoukkueessa yms. Nykyään vaan tehotonta pörräämistä eikä niitä taklauksiakaan enää tule entiseen malliin milloin ajoi joka kerta täysillä joka paikkaan niittaamaan kaveria seinälle. Mitä ihmettä on tällä kaverille oikein tapahtunut? Potentiaalia kuitenkin olisi niin helvetisti. Nopea, silloin kun sille päälle sattuu niin kohtalaisen röyhkeä, ihan kelvollinen laukaus ja kädetkään eivät ihan puuta ole, mutta kun ei niin ei.

Tälle jälkimmäiselle kaksikolle maisemanvaihto voisikin tehdä hyvää. En tosin usko tuota siirtoa ennen kuin näen. Periaatteessa itselle ei tuota vastaan mitään olisi, jos vaan tilalle saadaan kunnon korvaajat. Kuitenkin sen verran vaikeaa on näillä kavereilla ollut, että voisi suoda uuden alun muualla. En usko, että tässä jengissä heräävät kauden mittaan mihinkään erikoiseen vireeseen. Vaikka viimekaudella kyllä Saarinen syttyi loppuklaudesta hyvään lentoon todella nihkeän alun jälkeen. Santavuori taas aloitti viimekauden hyvin (taisi olla kultakypäräkin joskus syksyllä), mutta hiipui kevättä/talvea kohden ja sama meno jatkunut tällä kaudella.
 

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Tälle jälkimmäiselle kaksikolle maisemanvaihto voisikin tehdä hyvää.

Viimeistään ensikaudelle hokkarit muualle. Molemmat ovat todella hienosti sitoutuneet seuraan, mutta nyt on jo ihan selkeä aika koettaa siipiä muualla ja hakea kokemuksia. Sen verran on pojat jääneet kehityksessä junnaamaan. Sitten muutaman kauden jälkeen takaisin.

Joten täältä ei harata vastaan vaikka jo nyt muualle lähtisivät, kunhan toimisto hommaa kunnon korvaajat.
 

Epsilon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahti vs. Everybody
Muutoksia tulossa joukkueeseen:

Pelicans hankki uuden hyökkääjän

Saas nähdä, missä vaiheessa nimi saadaan julki. Hyvä kuitenkin, että toimistolla ollaan vielä hereillä, eikä ole aloitettu pelkästään tyytymään tähän pettymykseen.

Tämän jälkeen hyökkääjiä alkaa oleen melkoisen reilu määrä, joten joitakin lähtenee pois päinkin sitten.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos kyseessä ei ole ykköskentän pelintekijä-tyyppinen pelaaja niin menee jo ihmettelyn puolelle.

Tämä olisi selkeä ykköstoive. En nyt täysin ihmeissäni olisi, vaikka tänne raahattaisiin Topon tyylinen vahva laituri näiden neppailijoiden lisäksi. Molempia toivoisin, mutta taitava ykkössentteri on toiveissa ilman muuta ykkösenä. Ainahan nämä AHL-miehet ovat arvoituksia ja ykkössentterin hankinta sieltä Pelicansin resursseilla olisi jo hienoa scouttausta.

Odotellaan. Saisi tänään tulla vahvistus.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Mielenkiintoista, että laituri tuli vaikka ainoota kiekollista sentteriä ollaan viemässä pois joukkueesta. Täältä äijän tiedot. Tony Soprano lienee äijän kummisetä.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mielenkiintoista, että laituri tuli vaikka ainoota kiekollista sentteriä ollaan viemässä pois joukkueesta. Täältä äijän tiedot. Tony Soprano lienee äijän kummisetä.

No, lähteestä riippuen näköjään laituri tai sentteri. Täällä ainakin merkitty sentteriksi, joten todennäköisesti on pelannut molempia paikkoja. Vastaava kuin Tenute, joka viihtyi kuitenkin lopulta paremmin laidalla?

Paha sanoa mitään näkemättä. Ihan hyviäkin tehoja AHL:ssä, mutta viime kaudet tehot vaatimattomat. Katsotaan nyt, onhan siinä try-out.
 

Karpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toissakaudella Grand Rapids Griffinsien paras maalintekijä ja pistemies AHL:ssä. Viime kaudella tehot olivatkin sitten hieman vaatimattomammat. Try out on kyllä helvetin hieno keksintö, hyvä hjallis! Parhaimmillaan saatiin tähti, huonoimmillaan puolikuntoinen Sami Lekkerimäki.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Luultavasti ja toivottavasti hyvä kahu Pelsuilta. Pohjois-Amerikkainen pienikokoinen sentteri/laituri on ollut useasti kova sana Sm-Liiga tasolla. Toivotaan että on lähellä osastoa Stapleton/Keller...
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Kiitokset Etlarille, että ovat hereillä tämän kokoonpano-asian suhteen. Kannattaa lukea tämänpäiväinen juttu jos vain paperiversio käsiin osuu, hyvä artikkeli monessakin mielessä, ja ainakin puheiden perusteella halutaan seuran puoleltakin hoitaa asia kunnialla. Sen tarkemmin ei nyt ehdi referoimaan.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kiitokset Etlarille, että ovat hereillä tämän kokoonpano-asian suhteen. Kannattaa lukea tämänpäiväinen juttu jos vain paperiversio käsiin osuu, hyvä artikkeli monessakin mielessä, ja ainakin puheiden perusteella halutaan seuran puoleltakin hoitaa asia kunnialla. Sen tarkemmin ei nyt ehdi referoimaan.

Hyvä ja asiallinen juttu tosiaan. Lehden ulottumattomissa oleville voin pääkohdat referoida. Pelicans siis karsii joulutauolla sekä hyökkäystä että puolustusta. Lamothe ja Uotila ilmeisesti ainakin jatkamassa, Corazzinista ei vielä osaa sanoa. Kokeneistä pelaajista Koivunen ja Kakko ovat ainakin mahdollisia lähtijöitä, mutta toisaalta Kaarna painottaa, että haluaa antaa mahdollisimman pehmeän laskun kokeneille kavereille ja parantaa palloilukulttuuria.

Omasta mielestäni Lamothen jatko olisi hieno juttu. Uotila on vähän siinä ja siinä. Hyvä ja varma peruspakki, mutta leveyttä on tuolla osastolla jo valmiiksi. Muissa olosuhteissa pitäisin ilman muuta, mutta nyt en ole varma. Kyllä Kakko tuon paikan pystyy pelaamaan, vaikka kohta joku tästä älähtääkin. Olisihan se jo virhe, jos sekä Koivunen että Kakko (kapteeni) potkitaan kesken kauden muualle, uransa viimeisellä kaudella. V-P Paavolalta ihan hyvä kommentti tähän asiaan.

Toivottavasti tämä kokeneiden pelaajien mahdollinen potkiminen todellakin tapahtuu tyylikkäästi kuten Kaarna puhuu, jos tähän ratkaisuun päädytään.
 

LäJa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olisihan se Koivusen, Kakon ja koko lahtelaisen kiekkoilun kannalta sääli, jossei kyseisille herroille saada sitä viimeistä kotipeliä, missä yleisö voi kiittää vuosien uskollisesta palvelusta.

Toiveena kuitenkin olisi, että herrat pysyisivät organisaation lähellä tulevaisuudessa, mieluiten juniorien parissa, jakamassa melkein 2000 liigapelin kokemuksen tuomaa tietotaitoa jääkiekosta. Koivunen on loistava roolimalli nuorille kehittyville lahtelaisille keskushyökkääjille, jonka sanaa varmasti nuoret pelaajat kuuntelevat. Ja tuskin kukaan pystyy painottamaan nuorille kiekkoilijoille harjoittelun tärkeyttä niin hyvin kuin monivuotinen kapteeni Erik Kakko, joka on läpi peliuransa ollut loistavassa fyysisessä kunnossa. Tuollaista osaamisen ja tiedon määrää ei Pelicansin kokoisessa organisaatiossa ole varaa hukata.

Fakta kuitenkin on, että organisaatio tarvitsee tällä hetkellä kilpailukykyisen ja -henkisen joukkueen jäälle. On hyvin vaikea nähdä kyseisille herroille sopivaa roolia tämän hetkisessä rosterista, joka muutenkin on pienen tuuletuksen tarpeessa.

Kaarnakin painotti, että ensin paneudutaan try-out miesten jatkoihin, joten aloitetaan analysointi näistä. Lamothe, Corazzini ja Uotila. Kolmikosta vahvimmilla taitaa olla Lamothe, joka Nurmisen mukaan on tuonnut maailmanluokan ammattimaisuutta koppiin ja jäälle. Jatkoa siis, mieluiten ensi kaudeksi, jos mies jaksaa samalla intensiteetillä harjoitella.

Corazzinin kohdalla on vielä paha sanoa juuri mitään. Lauantain KalPa pelissä aivan ilmiselvästi jet lag ja muu väsymys iski päälle, joten miehen todellista tasoa on vaikea arvioida. Sen verran kuitenkin tiedän, että Corazzini on täysverinen ammattilainen ja tiedostaa oman tilanteensa, joten parempaa on luvassa. Erityisesti nopea ja sulava luistelu antaa eväitä menestyä Sm-liigassa.

Uotila puolestaan on taistelun ruumiillistuma puolustuksessa. Ajottaiset virheet olen valmis antamaan Juhalle anteeksi, sillä kyseessä on nuori ja kehittyvä pelaaja, jonka asenne pelaamiseen ja harjoitteluun on noinkin nuoreksi kaveriksi maailmanluokkaa. Hieman rajalliset kiekolliset avut ehkä mietityttävät, mutta Uotilan omien sanojen mukaan hänen on ensin vakiinnutettava paikkansa pelaamalla hyvää puolustuspeliä, jonka jälkeen peliin voi lisätä kiekollisia ominaisuuksia. Mielestäni ehdottamasti kiinnitettävä jopa hieman pidemmällä sopimuksella. Tuota taistelumoraalia kun saisi muillekkin lainattua, niin oltaisiin ihan eri päässä sarjataulukkoa.

Sitten niitä lähtijöitä. Kakko ja Koivunen ovat nyt jo sivussa kokoonpanosta, ja taustalla kärkkyy nälkäisiä nuoria, joten rivien välistä on luettavissa, että kyseiset herrat ovat pelinsä tällä erää pelaneet. Santavuori ja Saarinen ovat varmasti myös uudelleen arvioinnin alla: näiden herrojen odotettiin nostavan tasoa edelliskausista, jolloin vastuuta olisi siirretty vanhemmalta kaartilta seuraavalle sukupolvelle. Näin ei kuitenkaan ole käynnyt vaan kehitys on pysähtänyt tyystin. Saarisen hyytyminen ihmetyttää erityisesti, liekö veljen esimerkki muutaman loukkaantumisen jälkeen karsinut pelityylistä ne aseet pois, jolla mies tuli liigaan ryminällä. Santavuoren kohdalla mietityttää erityisesti miehen motivaatio: onko harjoittelu, elintavat ja yleinen asenne työtänsä kohtaan täysin ammattimainen? Taitoja olisi, mutta punainen lanka on kadonnut. Tuskin kannattajillekkaan on hirveän vaikea arvata, kuka näiden P.Sihvosen mainitsemien "yökerho kitisijöiden" ryhmää on johdattanut erityisesti tänä syksynä. Uskon, että näille herroille esim. Ruotsin ykkösdivari voisi olla sopiva haaste, joka antaa piristysruisketta uralle.

Puolustuksessa kysymysmerkki on yllättäen Mikko Kousa. Tämän piti olla se läpimurtokausi, mutta peli junnaa vieläkin paikallaan. Suurin syy tähän löytyy Mikon pään sisältä, peli on edelleen ylimielistä ja junnumaista, eikä harjoittelussakaan ole tarpeeksi määrätietoisuutta mennä eteenpäin. Väitän, että jos M.Kousalla olisi edes puolet erään Leo Komarovin määrätietoisuudesta harjoittelun ja itsensä kehittymisen suhteen, pelaisi hän ykkösylivoimaa ollen pakiston selkeä liideri, samalla syrjäyttäen Suhosen aseman. Päätös Kousan kohdalla on erityisen vaikea, koska tämän kokoisella organisaatiolla ei ole varaa hukata erityisosaamista luonnostaan omaavia talentteja, mutta uskon, että kausi HeKissä suurella vastuulla luo pohjan paremmalle huomiselle. Mielestäni valmennuksen olisi hyvä tehdä Mikolle selkeä muutaman vuoden tähtäimen suunnitelma, johon seura ja pelaaja sitoutuu ja leivotaan Kousasta vaikka väkisten EHT-tason kiekollinen puolustaja. Tätä kehitystä ei tue liigassa kiekottoman roolin pelaaminen tällä hetkellä.

Näin ollen Kakon ja Kousan luotua tilaa puolustukseen, ja Santavuoren/Piispasen ja Koivusen poistuttua hyökkäyksestä saadaan karsittua kokoonpano sellaiseen muotoon, että siellä pelaavat vain ne pelaajat, jotka peliaikaa ansaitsevat.
 
Viimeksi muokattu:
Joulusiivousta odotellessa

Mielenkiinnolla odotan pelicansin joulusiivousta eli sitä, kuka/ketkä saavat lähtöpassit.

Seuraavassa oma lahjatoivomus pussileuoilta = ketkä mielellään pois joukkueen listoilta:

Saarinen
Suhonen
Forsström
Santavuori
Koivunen
Corazzini
Kakko tai Laurila

Ei varmastikkaan vaadi hirveästi perusteluja, mutta jos joku niitä haluaa, voin niitä kirjailla.

Uotilalle pitkää jatkopahvia. Loistava peruspakki, joka tänään väläytteli myös kiekollista taitoa. Näin laadukkaita pakkeja ei olla pelsuissa vähään aikaan nähty. Vahva aavistus kuitenkin on, että johtoryhmä perseilee ja antaa Uotilan jonkun toisen liigaseuran otettavaksi.

Corazzini ei ole esittänyt yhtään mitään. Pöyhönenkin pystyy parempaan. Turha Jenkkilästä on rivimiestä hankkia: jos ei pysty olemaan selvä vahvistus niin pihalle vaan. En jää kaipaamaan. Omista junnuistakin löytyy parempia.

Mieluinen pakkikalusto tässä tilanteessa olisi Jalvanti, Uotila, Kousa, Latvala, Helenius ja Tuhkanen. Hurriakin voisi kokeilla, sillä mielummin katselen esim pakkiparia Hurri-Uotila kuin maailman paskinta Foku-Suhonen -duoa.

Edit: Toivomuslistaan voisi lisätä pari pakkia. Atlantin takaa voisi löytyä, mutta ei pelsujen scouttaustaidoilla sieltä kuitenkaan mitään kelvollisia löydettäisi. Ja mitä rahakysymykseen tulee, mielummin kannattaa sijottaa pariin kohtuullisseen pakkiin kun pelata ensi kaudella Mestistä.
 
Viimeksi muokattu:

Toleranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos mahdollista, niin lisäisin lähtölistaan herra Marko Jantusen. Toki kyseessä on pelaaja, joka pelaa parasta kiekko keväällä, mutta rajat on kaikella.

Forsströmin pitäisin varauksella. Yleensä jaksaa väntää ja taistella. Ei niitä pelaajia ole joukueessa liikaa.

Try-Outit:

Lamothe saa jatkaa, koskaa parantaa yleisellä tasolla maalivahtipeliä.

Uotilalle vaikka pidempi soppari. Hyvä pelaaja.

Corazzinista en ole saanut minkäänlaista kuvaa. Jantusen vieressä on niitä näyttöjä aika vaikee antaa. Oisko Saipaa vastaa kokeilu vielä laidassa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös