Pelaajaliikenne 07/08

  • 429 269
  • 1 331
Tila
Viestiketju on suljettu.

Tähtirinnat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Nj Devils
Olenko ainoa, jonka mielestä Mörkö pelasi ihan OK pelin? Kaverihan huokuu rauhallisuutta, ja on mielestäni aivan eri tasoa kuin naapurin Halinalle.

Vesce, Guolla ja Murray ovat kyllä oletusarvoisesti "IN", mutta tilanteen tekee ongelmalliseksi se, että myös Cookille löytyisi paikka IFK:n pakistossa. En voi ymmärtää, miten esim. Korhonen saa pelata sekuntiakaan kentällä.

No, ehkä yksi ratkaisu tosiaankin on kierrätys (1 ulkkari katsomossa) , mutta kaikkein parasta olisi, jos Cookille löytyisi suomalainen korvaaja. Vaihtoehtoja ei hirveästi ole, aikaa vielä vähemmän.

Mörköstä samaa mieltä, äijä putsasi maalin edustaa ihan kiitetävästi, ja otti aina oman miehensä. Sitä taas en ymmärrä, miksi porukka haluaa Korhosta pois, ja pitää samalla Turusta tärkeänä pelaajana joukkueelle. Korhosella on kuitenkin jalkoja kuskata kiekkoa ylös ja jonkin näköistä pelisilmää, tosin omassa pääsää joskus hukassa. Turusella taas ei ole mitää erityisominaisuutta, ja kiekon kanssa jatkuvasti paniikissa. Hän on roikkunut jo monta vuotta IFK:n mukana, eikä minkään näköistä kehitystä ole tapahtunut.
 
Vesce näytti tänään jälleen kerran, että hänen treidaamisensa olisi HIFK:n kauden päättävä virhe. Vesce on tällä hetkellä paras hyökkääjämme, edellisissä 10 pelissä tehot 8+2=10 pistettä. Ja tämä pelaaja "joka hyökkää oman pään kustannuksella", on tehotilastossa +4, kun esimerkiksi Guollan saldo on -9. Tällä hetkellä en kyllä hommaisi ainakaan yhtään sentteriä lisää joukkueeseen, sillä tänäänkin meillä pelasi nelosketjussa Murray. Tämä siis sillä olettamuksella, että yhtään sentteriä ei treidata. Tällä hetkellä itselläni on sellaiset fiilikset, että tärkein hankintakohde on 1.maalivahti tai edes uskottava 2.maalivahti. Ikävä kyllä tällaista suomalaista vaihtoehtoa ei käytännössä ole.

Joka tapauksessa tulevan pelaajan pitää tuoda joukkueeseen jotain, mitä siinä ei ennestään ole. Tämän takia Hovinen voidaan unohtaa, liian kokematon, mieluummin laittaisin Ahlqvistin maalille, kuin Hovisen. V-P Laitinen voidaan myös unohtaa aivan samantien, hänellä ei ole mitään uutta ominaisuutta. Tulijan pitäisi olla ehdottomasti tasoa Mäenpää, Nummelin, Koivisto yms. Muuten voidaan unohtaa samantien.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sitä taas en ymmärrä, miksi porukka haluaa Korhosta pois, ja pitää samalla Turusta tärkeänä pelaajana joukkueelle.

Turunen on kuitenkin ollut suht varma suorittaja mallia ei nyt haitta vaikkei hyötyäkään. Turunen pärjää myös kaksinkamppailuissa, eikä kiekollisista puutteistaan huolimatta tee pahoja virheitä kiekon kanssa, ainakaan kovin usein, tai oikeastaa kykenee siirtämään kiekon pakkiparilleen :). En itse ainakaan Turusta pidä millään tavalla erityisen hyvänä mutten kyllä huononakaan pelaajana. Lasse Korhonen taasen omaa kaksi taitoa: 1.hyvän liikkeen 2.kohtalaisen kiekon hallussapitotaidon (tai miksi sitä nyt ikinä kutsutaankaan). Ikävä kyllä Korhonen ei osaa hyödyntää näitä taitojaan millään tavalla. Korhonen ei kykene hyviin ratkaisuihin kiekon kanssa, ei osu laukoessaan maalia kohti, ei osaa sijoittua oikein, ei pärjää kaksinkamppailuissa ja kaiken lisäksi on käsittämätön vaara omassa päädyssä. Siinä ainakin pääsyyt miksi Korhosen tulisi lähteä joukkueesta.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Korhonen ei kykene hyviin ratkaisuihin kiekon kanssa...

Tämä on mielestäni silmiinpistävin heikkous Korhosessa. Noin niinkuin periaatteessa kaverilla on taitoa ja ominaisuuksia keskimääräistä paremmaksi kiekolliseksi pakiksi, mutta noilla talenteilla ei tee mitään, kun tilannetaju puuttuu. Se on uskomatonta miten Korhonen pystyy hukkaamaan potentiaalisia tilanteita ihan sillä ettei piuhoissa kulje tieto tarpeeksi nopeasti, jotta pystyisi laskemaan pari askelta eteenpäin tai edes seuraavaa laatuliikettä kiekon kanssa. Tälle ongelmalle saattaisi löytyä lääke ja Korhosen peli voisi parantua huomattavasti.
 

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei olisi ollenkaan huono ratkaisu joukkueelle vetää kausi loppuun viidellä ulkkarilla. Tulisi heillekkin vähän kilpailua pelipaikoista, ja otteet paranisivat(entisestään). Tällöin mahdollisten loukkaantumisten johdosta voisi yksi huilia ihan rauhassa, ja parantua täyteen pelikuntoon ennen paluuta.
Ja kenestäkään en haluaisi luopua. Vesche ja Guolla on tällä hetkellä pisteiden valossa erittäin hyvässä iskussa. Murrayn arvo pleijareissa lienee korvaamaton. Cook parantanut otteitaan jatkuvasti ja pakisto muutenkin se heikoin lenkki. Ustrnulista nyt en tietenkään halua luopua:) Vaikka hänestä nyt on turhan aikaista sanoa mitään, mutta kieltämättä hyvältä vaikuttaa.

Mitä tulee pakistoon niin yhden kovan kotimaisen sinne kyllä tarvitsisi.
Vaikka ei se nyt ihan huonolta näytä nytkään, kunhan vain Pauli ei peluuttaisi Korhosta, korkeintaan 13hyökkääjä voisi olla.

Hyökkäykseen ei tarvita tällä hetkellä yhtään ketään.
 

RustEnuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos Cook heivataan nyt pihalle, niin mielestäni silloin on ihan pakko tulla tilalle kotimainen korvaaja. Ustrnulin tulo on loistava asia, mutta jos tosiaan Cook lähtee niin kohentuiko puolustus tällä liikkeellä? Joten mennään viidellä ulkkarilla, jos ei ketään enää tule.

Cook ei muuten näyttänyt olevan eilen IFK:n aitiossa, missä kuitenkin matsia katsoivat mm. Fagerstedt ja H.Pikkarainen. Toinen mielenkiintoinen bongaus sieltä oli hra. Karalahti. Hallituksen pj. ilmoittaa, että tiet ovat nyt lopullisesti eronneet ja siellä herra istuu joukkueen henkilöstön seurana. Taitaa olla seuran johdossa hieman näkemys eroja asioista....
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Toinen mielenkiintoinen bongaus sieltä oli hra. Karalahti. Hallituksen pj. ilmoittaa, että tiet ovat nyt lopullisesti eronneet ja siellä herra istuu joukkueen henkilöstön seurana. Taitaa olla seuran johdossa hieman näkemys eroja asioista....

Jos Hank on pyytänyt lupaa saada tuoda "yhden kaverin" mukanaan...
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Tällä hetkellä en kyllä hommaisi ainakaan yhtään sentteriä lisää joukkueeseen, sillä tänäänkin meillä pelasi nelosketjussa Murray. Tämä siis sillä olettamuksella, että yhtään sentteriä ei treidata.

Täysin samaa mieltä. Häppölästä sen verran, että osittain miehestä jäi loukkaantumisalttius mieleen HIFK-vuosien osalta. Ja korkeintaan kolmosketjun tasoa meillä, ei yhtään ylemmäs. Näin ollen edelle menisivät Guolla, Murray ja Vesce ja nykyisillä näytöillä myös Porthen.

Tällä hetkellä itselläni on sellaiset fiilikset, että tärkein hankintakohde on 1.maalivahti tai edes uskottava 2.maalivahti. Ikävä kyllä tällaista suomalaista vaihtoehtoa ei käytännössä ole.

Tästäkin samaa mieltä, paitsi tuon kohteen osalta. Hankkisin Saipasta Iiro Tarkin ja laittaisin Ahlqvistin paluupostissa Lappeenrantaan. Edellyttää toki sitä, että mahdollisuudet playoff-paikkaan ovat Lappeenrannassa menneet.

Joka tapauksessa tulevan pelaajan pitää tuoda joukkueeseen jotain, mitä siinä ei ennestään ole. Tämän takia Hovinen voidaan unohtaa, liian kokematon, mieluummin laittaisin Ahlqvistin maalille, kuin Hovisen. V-P Laitinen voidaan myös unohtaa aivan samantien, hänellä ei ole mitään uutta ominaisuutta. Tulijan pitäisi olla ehdottomasti tasoa Mäenpää, Nummelin, Koivisto yms. Muuten voidaan unohtaa samantien.

Tästä täysin eri mieltä. Kyllähän Laitinen oli HPK:n mestarijoukkueen tärkeimpiä palasia, kelpaisi Suomen mestarina oivallisesti nykyiseen pakistoomme. Menee mm. seuraavien pelaajien edelle kokemuksensa, taitojensa ja kiekollisen pelinsä vuoksi: Kovanen, Turunen, Korhonen, Holmberg.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Voisiko käydä vielä näin?

-Cook lähtee
-Laakkonen on liipasimella ( ainoa "myynnissä" oleva hyökkääjä tällä hetkellä )
-Häppölä palaa kotiin
-Kotimainen pakki joko tyyliin Laitinen tai paluumuuttaja Ruotsista
-Varmuudella tiedän että HIFK on kiinnostunut Saipan Iiro Tarkista, tuleeko jo tällä kaudella, en tiedä.

Elämme mielenkiintoisia aikoja, Uugea lainatakseni.
 

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästäkin samaa mieltä, paitsi tuon kohteen osalta. Hankkisin Saipasta Iiro Tarkin ja laittaisin Ahlqvistin paluupostissa Lappeenrantaan. Edellyttää toki sitä, että mahdollisuudet playoff-paikkaan ovat Lappeenrannassa menneet.
Tästä täysin eri mieltä. Kyllähän Laitinen oli HPK:n mestarijoukkueen tärkeimpiä palasia, kelpaisi Suomen mestarina oivallisesti nykyiseen pakistoomme. Menee mm. seuraavien pelaajien edelle kokemuksensa, taitojensa ja kiekollisen pelinsä vuoksi: Kovanen, Turunen, Korhonen, Holmberg.


Itse luottaisin Lundelliin ja satsaisin puolustukseen. Jos meidän ykkösmaalivahti pleijareissa loukkaantuu, on peli menetetty. Ei siinä vaiheessa kauheasti auta onko kakkosen Ahlqvist vai Tarkki. Lundell kuitenkin pelannut tähän asti jälleen huippukauden. Pakko niitä riskejä on jossain vaiheessa ottaa.

Kun HPK kerran tyhjentää pakkaa, mahtuisi Laitinen kevyesti meidän pakistoon. Toisi hyvää kiekollista kokemusta pleijareihin.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
JOS Häppölä nyt olisi vielä tälle kaudelle tulossa, niin järkevä pelipaikka olisi mielestäni kakkosketjussa Vescen ja Laakkosen kanssa. Joko Vescen laidalle tai sitten keskelle Vesce laitaan siirtäen. Puukäsi-Pikkarainen voitaisiin sitten laittaa taklailemaan neloseen ja varmasti Vescestä ja Laakkosesta saataisiin lisätehoja irti.

Tai toisaalta eilenkin nelosessa olivat Murray, Jouhkimainen ja Ahtola. Että jos tuossa korvaa Ahtolan Häppölällä, niin aika huikeat 4 maalintekoketjua olisi kasassa.

Guollan ketju pelasi eilen hyvin yhteen ja etenkin ylivoimalla olivat vaarallisia. Toisaalta Porthenin ketjua ei halua hajottaa. Että tuossa niitä vaihtoehtoja.

Fagerstedtin voi laittaa vaihdokkina jos joku on kiinnostunut ottamaan. (No ei loukkaantuneeesta tietenkään ole.)
 

miikafrans

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Svedu porukka.
Voisiko käydä vielä näin?

-Cook lähtee
-Laakkonen on liipasimella ( ainoa "myynnissä" oleva hyökkääjä tällä hetkellä )
-Häppölä palaa kotiin
-Kotimainen pakki joko tyyliin Laitinen tai paluumuuttaja Ruotsista
-Varmuudella tiedän että HIFK on kiinnostunut Saipan Iiro Tarkista, tuleeko jo tällä kaudella, en tiedä.

Elämme mielenkiintoisia aikoja, Uugea lainatakseni.

Mielestäni tähän voi vastata, ettei IFK:n puolustusta ole varaa heikentää millään tavoin, korkeintaan ulostamalla Kovanen ja Korhonen(olisiko se heikennys?). Häbää ei tällä kaudella tarvita, mies yltäis korkeintaan kolmosen/nelosen keskelle. Jos ja kun Saipa ei yllä pleijareihin niin Tarkki tervetuloa stadiin, Ahlqvist paluupostissa Lpr:aan.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei olisi ollenkaan huono ratkaisu joukkueelle vetää kausi loppuun viidellä ulkkarilla.

Sakke ilmoitti eilen Petoklubin haastattelusa, että kaikki vaihtoehdot ovat vielä auki. Joko mennään viidellä ulkkarilla tai sitten joku lähtee.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Mielestäni tähän voi vastata, ettei IFK:n puolustusta ole varaa heikentää millään tavoin, korkeintaan ulostamalla Kovanen ja Korhonen(olisiko se heikennys?). Häbää ei tällä kaudella tarvita, mies yltäis korkeintaan kolmosen/nelosen keskelle. Jos ja kun Saipa ei yllä pleijareihin niin Tarkki tervetuloa stadiin, Ahlqvist paluupostissa Lpr:aan.

Millä tavalla se heikkenisi jos Cook lähtisi, ja esim. Laitinen tulisi? Cookin poistuttua ei olisi ongelmaa, ei tarvitsisi istuttaa katsomossa ylimääräistä ulkkaria!?

En tiedä tarvitaanko Häppölää pelillisesti, mutta kyllä siinä on HIFK;n yksi niitä ns. "ruumiillistumia" joten kotiin vaan!
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
En tiedä tarvitaanko Häppölää pelillisesti, mutta kyllä siinä on HIFK;n yksi niitä ns. "ruumiillistumia" joten kotiin vaan!

Samaa mieltä Häbästä ja samaa sanoisin myös Fagusta. Okei, ei "oma kasvatti", mutta ottopoika parhaasta päästä. Joka joukkue tarvitsee näitä kavereita, jotka tarvittaessa vaikka syövät kiekon. Toivottavasti Fagu ehtii jäälle tämän kauden puolella vielä.
 

miikafrans

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Svedu porukka.
Millä tavalla se heikkenisi jos Cook lähtisi, ja esim. Laitinen tulisi? Cookin poistuttua ei olisi ongelmaa, ei tarvitsisi istuttaa katsomossa ylimääräistä ulkkaria!?

En tiedä tarvitaanko Häppölää pelillisesti, mutta kyllä siinä on HIFK;n yksi niitä ns. "ruumiillistumia" joten kotiin vaan!

Cook nyt on koko ajan parantanut peliään. Pitäisi vaan oppia siihen, että Joulukuussa olisi vielä yksi-kaksi ulkkari paikkaa auki, niin ei tarviis aina kärsiä tästä samasta ongelmasta, että nyt äkkiä joku ulos. Häbä mielellään takaisin, mutta tällä kaudella ei käyttöä. Tähän se hymiö.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
HIFK:n ongelma on edelleen korkeintaan keskinkertainen hyökkäyspeli tasakentällisin, ei pelitavan toteuttajat. Me menestytään, koska HIFK:lla on liigan paras av-peli ja yksi parhaista yv-peleistä viimeiset 22 ottelua, joissa 30 yv-maalia. Jos 5-5 hyökkäyspeli saataisiin kilpailukykyiseksi kärkijoukkueiden kanssa, niin riittäisi että Lundellille hankittaisiin kilpailija ykkösmaalivahdin paikalle ja ehkä se "corymurphy". Sitten taistelisimme mestaruudesta ihan vakavissaan.

Ei kannata antaa viimeaikaisten loistavien kotipelien tulosten ja osittain peliesitysten hämärtää sitä faktaa, että nykyjoukkue voisi pelata vielä paremminkin, jos sen pelikirja olisi kunnossa.

Kun menee hyvin, pitää vaatia joukkueelta ja Baxterilta vielä enemmän. : )
 

HouseCoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HUOM!

Jos Cook heivataan nyt pihalle, niin mielestäni silloin on ihan pakko tulla tilalle kotimainen korvaaja. Ustrnulin tulo on loistava asia, mutta jos tosiaan Cook lähtee niin kohentuiko puolustus tällä liikkeellä? Joten mennään viidellä ulkkarilla, jos ei ketään enää tule.

Cook ei muuten näyttänyt olevan eilen IFK:n aitiossa, missä kuitenkin matsia katsoivat mm. Fagerstedt ja H.Pikkarainen. Toinen mielenkiintoinen bongaus sieltä oli hra. Karalahti. Hallituksen pj. ilmoittaa, että tiet ovat nyt lopullisesti eronneet ja siellä herra istuu joukkueen henkilöstön seurana. Taitaa olla seuran johdossa hieman näkemys eroja asioista....

*** Cook : Mihis heivaat kun äijä ei kelpaa kenellekkään :-) ei sillä ole mitään kaupallista arvoa ainakaan suomessa, ihan paska hankinta muutenkin.***

*** Jere : Näin saman mutta nyt asiassa taitaa olla ns. Virallinen osio ja sitten Epävirallinen osio. mene ja tiedä ovat nämä menneet sekaisin mutta kyllä Jeren pelit on liigassa varmastikin vähäksi aikaa pelattu enkä itse Jeren fanina kyllä kaipaa häntä juuri nyt. Katsotaan sitten mitksi ensi kauden miehistö asettuu***
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kannata antaa viimeaikaisten loistavien kotipelien tulosten ja osittain peliesitysten hämärtää sitä faktaa, että nykyjoukkue voisi pelata vielä paremminkin, jos sen pelikirja olisi kunnossa.
Kun menee hyvin, pitää vaatia joukkueelta ja Baxterilta vielä enemmän. : )

Juuri näin, suurin ongelma on edelleen Baxter. Joukkue alkoi menestyä, kun sairastupa tyhjeni ei siksi, että Baxter teki jotain muutoksia. Pelaajalista - 1-2 pakkia lukuunottamatta on tällä hetkellä erittäin hyvä. Nyt kiireen vilkkaa ostoksille Hämeenlinnaan ja sitten voi keskittyä itse peliin.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
*** Jere : Näin saman mutta nyt asiassa taitaa olla ns. Virallinen osio ja sitten Epävirallinen osio. mene ja tiedä ovat nämä menneet sekaisin mutta kyllä Jeren pelit on liigassa varmastikin vähäksi aikaa pelattu enkä itse Jeren fanina kyllä kaipaa häntä juuri nyt. Katsotaan sitten mitksi ensi kauden miehistö asettuu***

Kyllä mä ainakin vielä odottelen IFK:n sainaavan Jeren ennen tammikuun loppua. Se jos mikä olisi IFK:maista toimintaa. Me tarvitaan jätkiä ensi kaudeksikin. Ei Jeren pelit vielä loppu ole, ei todellakaan.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri näin, suurin ongelma on edelleen Baxter. Joukkue alkoi menestyä, kun sairastupa tyhjeni ei siksi, että Baxter teki jotain muutoksia. Pelaajalista - 1-2 pakkia lukuunottamatta on tällä hetkellä erittäin hyvä. Nyt kiireen vilkkaa ostoksille Hämeenlinnaan ja sitten voi keskittyä itse peliin.

Juuri näin. Jos tuohon ryhmään ostaisi 2 täsmähankintaa, niin HIFK ei tarvitsisi valmentajaa ikinä. Säästyisi sekin budjetista. 24 viimeisen pelin loistava pistekeskiarvo 2 per peli ja parantunut ilme syksystä on näiden saikkulaisten ansiosta. Varsinki Laakkosen Janne toi eiliseen narripeliin sen HIFKmaisen fyysisenpelin josta nautin läpi ottelun. Isaksson, pyydän että kampeat keinoja kaihtamatta HIFK:n johtoon ja ostelet vaan niitä hyviä pelaajia, jotka eivät tarvitse koutsia voittaakseen mestaruuden. Olet keksinyt jotain mullistavaa.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Isaksson, pyydän että kampeat keinoja kaihtamatta HIFK:n johtoon ja ostelet vaan niitä hyviä pelaajia, jotka eivät tarvitse koutsia voittaakseen mestaruuden. Olet keksinyt jotain mullistavaa.


Nyt putosin täysin, missä mä sanoin, ettei joukkue tarvi koutsia ollenkaan? Näytä minulle.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joukkue alkoi menestyä, kun sairastupa tyhjeni ei siksi, että Baxter teki jotain muutoksia.

Koutsi tekee jatkuvasti muutoksia, jotka johtavat kauden edetessä joko tuloksiin positiivisessa tai negatiivisessa merkityksessä. Joukkueen kehittyminen pitkin runkosarjaa on kiinni juurikin valmennuksellisesta reagoinnista eri osa-alueilla. HIFK:n peli on ollut nousujohteista alun konttaamisen jälkeen miltei puolen runkosarjan pelien määrän verran(ei siis simsalabim sairastuvantyhjeneminen ja hoplaati se on siinä) ja tässäkin jaksossa on ollut avainpelaajia loukkaantuneina - viimeksi remmari palasi Jokerit-peliin loukkaantumisensa jälkeen ja Hank on edelleen tuvalla. HIFK:n pelillinen ilme on myös kokenut muutoksen ja kehityksen parempaan suuntaan. Lisäksi valmentaja on aloittanut kehittämisprosessin jo ennen kauden alkua, eikä varmasti ole ollut tarkoituksen jäädä kiinni mihinkään syksyllä valmiina olleeseen sapluunaan.

Tässä kontekstissa väittämäsi ettei pitkässä juoksussa tapahtunut edistyminen ole tapahtunut myös erityisesti Baxterin kädellä tekemien muutosten myötä, vastaa näin äkkiseltään minulle sitä ettei valmentajaa tarvita lainkaan, kunhan pelit lähtevät syksyllä hyvin käyntiin.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Monimuotoinen prosessi

Eiköhän nyt nämä parantuneet otteet johdu aika monesta asiasta ja niitten toista toisiaan tukevista tuloksista.

1. Olikohan kesän treenit vähän liian kovia, jolloin liikaa miehiä loukkaantui liian herkästi kun kausi alkoi
2. Varsinkin meidän fyysiset pelaajat olivat pitkään poissa kaukalosta jolloin peli meni osittain neppailuksi
3. Kun alkaa menee huonosti, ruvetaan pelkäämään turhia jäähyjä ja erehdyksiä, peli menee varovaiseksi ja virhemäärä lisääntyy, joka taas syö itseluottamusta, jne. kierre on valmis.
4. Baxterin pelisysteemi oli liian puolustusvoittoinen alussa, eikä koskaan kehittynyt hyökkääväksi kun rosterin epävarmuus ja suorituskyky laski koko ajan
5. Sairastupa alkoi tyhjentyä ja laiva käännettiin pikkuhiljaa, jolloin myös itsetunto ja itsevarmuus alkoi palautua. Peli muuttui rohkeammaksi. Kolmosketjun fyysinen peli alkoi tuottaa tulosta.
6. Baxterin hyökkäyspeli on edelleen aika yksinkertainen ja mies kehuu taas, ettei monta mallia olekaan maailmassa. Eilisen narripelin ´perusteella voi sanoa, että hyvä valmentaja on kehityskelpoinen. Shedden on napannut uutta osaamista Jukka Jaloselta ja soveltaa sitä suoraan narreissa. Hienoa peliä heiltä eilen.
7. Tällä rosterilla, itsetunnolla, ja hiukkasen viilatulla hyökkäyspelillä pääsee jo pitkälle, kunhan saataisiin yksi pakki lisää. Hank voisi pelata The Liberatorin parina kun tulee n. 3 viikon jälkeen takaisin rosteriin. Korhonen 7:nneksi pakiksi.

Yhtäkkiä olemmekin kuuden sakissa, jossa Pelsut on mielivastustaja, sitten neljän sakkiin ja pronssiotteluun.
 

Kurt

Jäsen
Tuskin tässä mitään mullistavia muutoksia enää on tulossa. Mielestäni taloudellisesti realistinen vaihtoehto voisi olla tällainen, johon jopa kaikki osapuolet saattaisivat suostua.

Cook Jokereihin (ulkkaripaikka vapaana, ja eilen puolustus vuoti heillä kuin seula, lisäksi meillä yksi ylimääräinen ulkkari)

V-P Laitisen sopparin osto Kerholta, voisi irrota sillä rahalla jota saataisiin/säästettäisiin Cookista. Laitiselle sitten meiltä loppukauden paperi, ja optio ensi kaudesta. Olisi kuitenkin liigatasolle oikein hyvä, kokenut peruspakki 2/3 - pariin. Näitä meillä ei ole mitenkään liikaa.

Näin oltaisiin vaihdettu yksi ulkkari kotimaiseen. Laitinen ja Cook ovat mielestäni pelaajatyypeiltäänkin melko lähellä toisiaan, joten pelillisesti menisi aika samoihin, ja ei ainakaan tarvisi istuttaa yhtä ulkkaria katsomossa enää. Ja sitten saataisiin Korhonen pois pelaavasta rosterista.

Parit sen jälkeen suunnilleen näin:

Turunen - Heikkinen
Laakso - Pikkarainen
Ustru - Laitinen
Holmberg - Kovanen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös