Pekka Virta SaiPan peräsimeen

  • 174 332
  • 913

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB ja Eagles
Huolestuttavin asia tässä prosessissa on se, että moni nuori pelaaja, jolta odotettiin paljon tämän kolmen vuoden aikana, on jopa taantunut tämän kauden aikana. Toki Petman on ollut yksittäinen valopilkku, joka on noussut tutussa valmennuksessa uudelle tasolle, minkä lisäksi Viitasalo, Lipiäinen, Karvinen ja Juusola ovat ottaneet ihan hyviä kehitysaskelia. Ikävä kyllä niitä askelia toiseen suuntaan on nähty myös ja vielä tärkeiden pelaajien osalta.

Veikko Loimarannan isoa läpimurtoa on odotettu jo pari vuotta ja viime kauden sekavassa joukkueessa hän oli joukkueen ainoita valopilkkuja. Hänellä on pitkä sopimus ja varmasti paljon on laskettu sen varaan, että hän nousisi joukkueen kärkipelaajaksi. Tällä kaudella kuitenkin kehityssuunta on ollut selvästi alaspäin ja sitä oikeaa roolia ei ole löytynyt missään vaiheessa. Loimaranta kuuluu ehdottomasti niihin pelaajiin, joista on saatava tämän prosessin aikana paras irti, sillä potentiaalia riittää, mutta tässä nykyinen valmennus ei ole onnistunut ollenkaan.

Toinen vastaava pelaaja on Kärpistä saapunut Joona Huttula. Viime kaudella Kärpissä nousu isompaan rooliin ja odotuksina oli ehdottomasti saada hänestä top-4 puolustaja joukkueeseen, mutta kaukana ollaan siitä. Kolmantena tulee mieleen Jaakko Lantta, jonka tilanne on se, että hän pelaa tällä hetkellä Ketterässä. SaiPan kohdalla se "menestys" (=pudotuspelipaikka) vaatii sitä, että tällaisista pelaajista, joille on kuitenkin kaavailtu kohtalaisen isoa roolia, on saatava paras irti.

Tähän kun lisätään vielä se, että ovet ovat käyneet seurassa kuin Stockmannin hulluilla päivillä, niin ei tuo seuran nykytilanne ole mikään yllätys. Ymmärtääkseni myös Virta on ollut isosti vaikuttamassa pelaajahankintoihin, joten ei tätä kaikkea voi pelkästään Markkasen niskaan kaataa (vaikka en edelleenkään ymmärrä, että millä meriiteillä hän on 1) toimitusjohtaja tai 2) urheilutoimenjohtaja).

SaiPan resursseilla vaaditaan kuitenkin, että ensinnäkin onnistutaan joukkueen rakentamisessa ja toisekseen saadaan pelaajista revittyä käytännössä kaikki potentiaali irti. Nyt on epäonnistuttu molemmilla osa-alueilla ja tulos on ikävä kyllä karu. Mielenkiintoisen tästä tilanteesta tekee se, että lähes kaikilla pelaajilla on sopimus myös ensi kaudesta. Eli valmennuksen pitäisi ensi kaudella onnistua repimään potentiaali irti samoista pelaajista, joiden kohdalla se on tällä kaudella siinä epäonnistunut. Toki jonkun verran pelimerkkejä vapautuu muutaman lähtijän myötä, mutta pahoin pelkään ettei pelaajabudjettikaan pysy ensi kaudella enää ennallaan, sillä sen verran turskaa tulee tällä kaudella.

Tässä viestissä varmasti näkyy koko kirjo jota kannattaja miettii. Virta vielä viimeisillä keuhkoillaan laittaa SaiPan kyllä "ojennukseen". Väitän, että parempaa valmentajaa ette tule saamaan. SaiPahan pelaa todella hyvin tällä hetkellä. Paremmin kuin rosteri antaisi periksi. Montako sellaista junnua pitäisi olla mukana, jotka eivät vain pärjää kuitenkaan mukana? Teillä on paras valmenja mitä on olemassa Suomessa liigan osalta.
 
Lihavointi on minun. SaiPa on kymmenen ottelun kuntopuntarissa viimeinen neljällä pisteellä. Toiseksi huonoimmalla joukkueella on yhdeksän pistettä. Sarjasijoitus on toiseksi viimeinen pistekeskiarvovertailussa. Jumbona ollaan, jos Ässät voittaa seuraavan otelunsa. Jouluun on vielä viikko aikaa ja nyt on jo varmaa, että SaiPan kausi päättyy runkosarjaan.

Onneksi sentään joukkue ylisuorittaa ja pelaa hyvin. Mikäköhan tilanne olisi, jos joukkue palaisi tasollaan tai huonommin?
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Mitä se Johtaja tuossa lopussa pressissä kiukutteli rokotuksista? Eikö ihminen saa niitä vai mistä kyse? Olen käsittänyt, että ihmisiä päinvastoin tikkukaramellin voimin houkutellaan ottamaan rokotteita. Vai menikö Johtaja terveyskeskukseen että ettekste tiiä kuka mää oon? Mikä jono, mä oon Suomen mestari, hä.
Olisi halunnut kolmannen piikin, eivät antaneet kun toisesta ei ole tarpeeksi aikaa. Ja heti perään THL suositti, että sitä piikin väliä pitäisi kuukaudella lyhentää. Virallista komentoa siitäkään ei vielä ole, eli 4kk sitten toisen piikin saaneita lappaa sinne rokotusasemalle heti aamusta enemmän ja vähemmän. Turhaan, koska ilman virallista määräystä ei väliä lyhennetä. Tuttu siellä piikkejä tökkii, sanoi että päivittäin yrittää useita, kuka päivää kuka kolmea viikkoa ennen sitä 5kk rajaa.
 
Mctavish85

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tässä viestissä varmasti näkyy koko kirjo jota kannattaja miettii. Virta vielä viimeisillä keuhkoillaan laittaa SaiPan kyllä "ojennukseen". Väitän, että parempaa valmentajaa ette tule saamaan. SaiPahan pelaa todella hyvin tällä hetkellä. Paremmin kuin rosteri antaisi periksi. Montako sellaista junnua pitäisi olla mukana, jotka eivät vain pärjää kuitenkaan mukana? Teillä on paras valmenja mitä on olemassa Suomessa liigan osalta.
Näinhän se on. Paremmin pelataan kuin miltä rosteri paperilla näyttää. Virta saa kyllä otettua maksimin irti heikommastakin materiaalista. Eilenkin kuitenkin puuttui pari ketjullista vakiokokoonpanon pelaajia, mutta silti SaiPa onnistui hallitsemaan peliä paremmalla materiaalilla pelaavaa Ilvestä vastaan. Harmi kyllä, että vastustajat tuntevat SaiPan pelityylin niin hyvin, että hyödyntävät sitä hyvin lähes joka pelissä. SaiPan pelisysteemi tuottaa liikaa paikkoja vastustajalle, joista vastustaja usein onnistuu hyvin ne vielä hyödyntämään. Eilenkin Ilves taisi saada ainakin joku neljä läpiajoa, mutta Janus onnistui hienosti torjumaan niistä kolme. Neljättä nyt ei olisi voinut enää häneltä vaatia ja ilman Janusta olisi hävitty varmastikin 1-7 tai 2-7. Toki siellä kenttäpelaajatkin onnistuivat jonkun tilanteen hienosti puolustamaan kuten esim. Monakhov.

Mutta kääntöpuolena tässä SaiPan pelaamisessa on se, että materiaali ei ole vielä sillä tasolla, että pystyttäisiin hyödyntämään tätä Virran pelisysteemiä kunnolla. Pelisysteemi ei ole vielä ihan tuon nuoren joukkueen selkärangassa. Sen takia näitä kohtalokkaita virheitä ajoittain syntyy ja ne johtavat usein vastustajan ylivoimahyökkäykseen tai läpiajoihin. Mutta jospa se siitä ajan kanssa.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS

Pelitavallisesti myös itse olen sinällään tyytyväinen ja isoimpana ongelmana tällä hetkellä on tuo Virran alkukaudesta nostama totuus, viiden maalin miehistä ei tule viidentoista maalin miehiä hetkessä. Nyt joudutaan rehkimään aivan liikaa maalien eteen, mikä lisää turhautumista ja virheitä. Sinällään on kuitenkin luotto korkealla että näistä parikymppisistä "viiden maalin miehistä" saadaan niitä ratkaisijoita koulittua kun kokemusta kertyy.
 
Nössö

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisi halunnut kolmannen piikin, eivät antaneet kun toisesta ei ole tarpeeksi aikaa. Ja heti perään THL suositti, että sitä piikin väliä pitäisi kuukaudella lyhentää. Virallista komentoa siitäkään ei vielä ole, eli 4kk sitten toisen piikin saaneita lappaa sinne rokotusasemalle heti aamusta enemmän ja vähemmän. Turhaan, koska ilman virallista määräystä ei väliä lyhennetä. Tuttu siellä piikkejä tökkii, sanoi että päivittäin yrittää useita, kuka päivää kuka kolmea viikkoa ennen sitä 5kk rajaa.
Luulisin, että Pekka on menossa ottamaan vasta ensimmäistä piikkiä, kun on kerran koronan sairastanut ja vielä pahemmasta päästä. Sitä ei vain ole annettu koska pitää olla 6kk kulunut sairastamisesta ennenkuin saa piikin. Sitä en tiedä mistä se lasketaan ja luulen, että siitä tässä nyt voisi olla kysymys?
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Luulisin, että Pekka on menossa ottamaan vasta ensimmäistä piikkiä, kun on kerran koronan sairastanut ja vielä pahemmasta päästä. Sitä ei vain ole annettu koska pitää olla 6kk kulunut sairastamisesta ennenkuin saa piikin. Sitä en tiedä mistä se lasketaan ja luulen, että siitä tässä nyt voisi olla kysymys?

Kolmas se kuitenkin on hakusessa. Linkki Iltalehden uutiseen asiasta
 
Nössö

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Tuomenoksalla oli taitoa löytää erinomaisia ulkomaalaisia mutta menikö hänellä sukset ristiin SaiPan organisaation kanssa kun hänestä haluttiin eroon?
Vaikea sanoa. Jokuhan voisi tehdä haastattelun hänen kanssaan, vaikkapa "Kaukaan pääty"? Missä ja kenen kaikkien kanssa meni sukset ristiin.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Pekka Virta jos jatkat lehdistötilaisuuksissa samaan malliin, niin ainakin minun kohdalla arvostuksesi laskee kuin lehmän häntä. Vaikka kentällä tapahtuisi henkilökohtaisia virheitä, tai jokin osa-alue pelikirjasta pettää tai joku mielestäsi ei kykene pelaamaan sillä tasolla, kun sinä kuvittelet niin pitääkö se joka helvetin lehdistötilaisuudessa tuoda julki? Minkä luulet kannattajien tekevän sanomisistasi johtopäätöksen? Nostaako se kenenkään luottamusta joukkuetta tai sinua kohtaan? Nostaako se pelaajien luottamusta sinua kohtaan? Vaikka olisit "mestarivalmentaja", niin nero sinä et ole, vaan ihan kuolevainen kaveri. Mikset voi tunnustaa rehellisesti, että et ole pystyny valmentamaan joukkuetta tällä materiaalilla siihen mitä on laitettu tavoitteeksi, vaan sysäät kaiken epäonnistumisen joukkuetta kohtaan. Ps. Voisit muuttaa myös kampausta, sillä se on kuin joltain 50 luvun Elviksen aikakaudelta.
 
Housley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Ketterä, NY Rangers

Hyvää viihdettä Pekan lehdistötilaisuudet kyllä ovat olleet koko kauden ja on siellä taustalla aina asian ydin eli esim. tänään virheitä voi tehdä mutta jos on täysin surkea niin sille ei voi oikein enää mitään. Tämän päivän kokoonpano ei varmaan budjettimielessäkään eroa enää juuri Ketterän rosterista eli kyllä siinä tilanteessa varmaan myös valmennuksella on pieni mahdollisuus avata sanaista arkkua ja käyttää hieman vahvoja ilmauksia.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Montako joukosta; Hokkanen, Haarti, Hietala, Herrala, Kangasniemi, Sarell ja Markkanen, mahtuisi tämän iltaisen vastustajan kokoonpanoon? Aika pitkä lista nimiä joista tuskin kukaan, tai max 1-2, olisi voinut päästä kentälle vastustajan väreissä. On siinä aika haastava paikka valmennukselle. Parempi silti seuloa näistä junioreista Liigavauhtiin kykeneviä pelaajia vaikka se osittain maksaisi pisteitä tällä kaudella. Eikä siinä, melko hyvin pojat on huutoon vastanneet.
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
tänään virheitä voi tehdä mutta jos on täysin surkea niin sille ei voi oikein enää mitään.
Tuohan on todella lohduttava lausunto pelaajille, vaikka olisi yrittänyt parhaansa. Se todella parantaa yöunia ja nostaa mielenkiintoa ajaa huomenna hallille, kaasukäyttöisellä saipadiili skodalla, jos on päässyt siitä nautinnosta nauttimaan. Millään tavalla tämä nero ei lähtenyt perkaamaan sitä onnistuiko hän tai valmennus valmistamaan joukkuetta 100% illan peliin? Eiköhän valmennuksen osuus häviöön ole noin 50/50 loput tulee sitten pelaajista ja tuurista? Tottahan sekin on että on loukkeja ja ukkoa tulee sekä menee ovesta ulos, mutta tuntuuhan tuo todella hupaisalta touhulta. Ne ketkä on ohjattu ovesta ulos, niin rupee pikkuhiljaa miettimään, et onkohan tämä elvis presley todellakaan nero vai jokin muu.
Ps. Uskallan vaihtaa mielipidettä, jos tulokset muuttuu.
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils

Aika terävää kommentointia, eikä siinä mitään, sallittuahan se on.

Aika nopeasti täällä ammutaan suoraan päähän, kun turhautunut valmentaja avaa sanaista arkkuaan. Tottahan se on, virheitä tulee ja ne maksaa. Tuon asian varmaan voi todeta miljoonalla eri tavalla ja Virran tyyli on tiedossa

Ihan hupiporukkahan tuolla kentällä on, käytännössä pelkkää tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Kuitenkin tässä on se hopeareunus, että varmasti parempaa on tulossa. Olkoot sitten väärin kannattamista, jos uskon, että nyt vastuussa olevat sepät tietävät mitä ovat tekemässä.
 
Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Pienillä resursseilla ilman urheilujohtajaa.
Vaikea kuvitella, että tuohon ensi kaudelle mitään hirveän mullistavaa löydetään.
Toki huonommin ei varmaan ulkkareiden kanssa voida onnistua.

Tuntuu vaan olevan sellainen olettamus, että kun Virran Pekka saa 2-3 vuotta tehdä projektia, niin menestys on varma.

75% täytyisi joukkueesta uusia eikä se ole ihan helppoa SaiPan rahoilla, olosuhteilla ja sijainnilla.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pekka Virta ampui yhtä lailla suoraan päähän joten eiköhän se ole sallittua täälläkin.

Virta on päässyt kokoamaan tätä jengiä jossain määrin jo kesästä 2020 joten ihan normaali päävalmentajan vastuu hänelläkin on nykyisestä kujanjuoksusta. Jännä miten moni täällä antaa täyden vastuuvapauden hänelle.
 
Barney

Jäsen
Montako joukosta; Hokkanen, Haarti, Hietala, Herrala, Kangasniemi, Sarell ja Markkanen, mahtuisi tämän iltaisen vastustajan kokoonpanoon? Aika pitkä lista nimiä joista tuskin kukaan, tai max 1-2, olisi voinut päästä kentälle vastustajan väreissä. On siinä aika haastava paikka valmennukselle. Parempi silti seuloa näistä junioreista Liigavauhtiin kykeneviä pelaajia vaikka se osittain maksaisi pisteitä tällä kaudella. Eikä siinä, melko hyvin pojat on huutoon vastanneet.
Sitten vastakysymyksenä voidaan esittää, että miksi nuo pelaajat ovat kokoonpanossa? Yksi syy voi olla ainakin siinä, että seitsemän pelaajaa on lähtenyt joukkueesta kauden aikana. Miksi Lakatos hankittiin isoon rooliin, jos hän ei kuitenkaan istunut yhtään SaiPan pelitapaan? Miksi Lantalle tehtiin jatkosopimus, jos hän ei sovi joukkueeseen? Miksi Peltomäki hankittiin? Miksi kärkisentteriksi hankitut McIntyre ja Roy ovat olleet molemmat pettymyksiä? Olisiko valmennuksen pitänyt saada näistä pelaajista enemmän irti? SaiPan kohdalla todennäköisesti valmennus on ollut vielä poikkeuksellisen paljon vaikuttamassa pelaajahankintoihin, kun siellä on todella kokematon urheilutoimenjohtaja vastuussa joukkueen rakentamisesta.

Noista SaiPasta poistuneista pelaajista koko alkukauden Ketterässä pelannutta Sedlakia lukuunottamatta käytännössä kaikki ovat pelanneet uusissa seuroissaan hyvin. Lakatos on tehnyt Tshekeissä 16 otteluun tehot 11+9 ja nyt huhuillaan siirrosta KHL:ään. Krivosik ei saanut SaiPassa edes mahdollisuutta, mutta Slovakian liigassa hän on piste/peli -tahdissa. Piipposelle ei annettu oikeastaan edes mahdollisuutta ja hän on tehnyt Tanskassa yhdeksään otteluun 12 pistettä (vrt. Jonatan Tanus samassa joukkueessa 22 ottelua ja 17 pistettä). Jimi Jalonen Allsvenskanissa kolmeen otteluun tehot 1+2 ja tehotilastoon +5. Kaikilla tuntuu kulkevan uudessa ympäristössä, joten joko heistä ei saatu SaiPassa parasta irti tai sitten he eivät vain sopineet joukkueeseen.

Kaksi kauden alussa top-6 laituriksi budjetoitua kaveria on heitetty jo joukkueesta ulos, kaksi kärkisentteriksi hankittua kanadalaista ovat olleet kaukana kärkisenttereistä, pakisto oli jo ennen kauden alkua ohkainen, mutta nyt sieltä on heitetty jo kaksi pelaajaa ulos. Ei se ole mikään ihme, että kokoonpano vilisee junioreita, kun kauden aikana ovi on käynyt selvästi tiheämmin ulos kuin sisään.

Petman onneksi yllätti, Halloran oli kesken kauden nappihankinta ja Maalahti on ollut totuttu itsensä. Sen jälkeen onkin aika hiljaista. Koskiranta on ollut loukaantuneena, mutta kaikki muut top-6 rooleihin ennen kautta kaavaillut hyökkääjät ovat olleet enemmän tai vähemmän paskoja. Miksi he ovat olleet paskoja? Eikö heistä ole saatu parasta irti? Jos he eivät ole riittävän hyviä, niin miksi heidät on hankittu? Vaikeita kysymyksiä, joihin ei välttämättä kellään ole oikeaa vastausta.

Mielestäni on kuitenkin erikoista, että nyt perustellaan joukkueen umpisurkeaa suoritustasoa huonolla pelaajamateriaalilla. Kuinka moni SaiPa-kannattaja oli ennen kauden alkua sitä mieltä, että nuo pelaajat ovat niin huonoja ettei tällä kaudella ole mahdollista muu kuin Santasen kauden tapainen rämpiminen? Itse ainakin muistelen, että ennen kauden alkua oltiin aika optimistisia sen suhteen, että SaiPa pelaa tulevalla kaudella pudotuspeleissä. Tällä hetkellä materiaali näyttää toki huonolta, kun melkein kaikki kärkipelaajiksi suunnitellut pelaajat ovat alisuorittaneet ja puoli tusinaa pelaajaa on ulostettu, jotka on korvattu pääasiassa omilla junioreilla.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Koskiranta on ollut loukaantuneena, mutta kaikki muut top-6 rooleihin ennen kautta kaavaillut hyökkääjät ovat olleet enemmän tai vähemmän paskoja. Miksi he ovat olleet paskoja? Eikö heistä ole saatu parasta irti? Jos he eivät ole riittävän hyviä, niin miksi heidät on hankittu? Vaikeita kysymyksiä, joihin ei välttämättä kellään ole oikeaa vastausta.
Hyviä pointteja toki koko kirjoituksessa. Tähän lainattuun kohtaan, itsellä on alkanut vähän nousemaan pelko/ajatus, että Markkanen hankki McIntyren (ja viime kaudella Lofquistin) koska olivat hyviä pelaajia 5 vuotta sitten Markkasen joukkuekavereina. Toki varmaan toivat hieman lisämyyntiä muistoilla, mutta onko pelaajahankinta ollut pätevää/perustunut oikeisiin asioihin? Hieman haisee hyvävelikerhon toiminnalta tai takavuosien muutaman suurseuran hankintapolitiikalta, mihin SaiPalla ei kerta kaikkiaan ole varaa.
 
ahal

Barneylle tiedoksi, että Sedlak on Mason komennuksessa tehoillut 5+5 ja ihan viime kauden vauhdissa (6+14). Runkosarjan osalta. Yllä olevaan liittyen voi sen sanoa ääneenkin, että viimeisen vuoden ajan rekrytoinnit ovat menneet enemmän tai vähemmän vihkoon. Kukin päätelköön itse ja myös sen, kuka on vastuussa. On hankittu mukavia kavereita vuosien takaa sekä tulevia tähtiä läheltä ja kaukaa. Jollain perusteella, ehkei nyt sentään "hira-menetelmällä" (hihasta ravistaen), mutta jollain vastaavalla sovelluksella. Puuhastelun puolelle kuitenkin menee.
 
Housley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Ketterä, NY Rangers
Tällä hetkellä materiaali näyttää toki huonolta, kun melkein kaikki kärkipelaajiksi suunnitellut pelaajat ovat alisuorittaneet ja puoli tusinaa pelaajaa on ulostettu, jotka on korvattu pääasiassa omilla junioreilla.
Eiköhän tässä ole kuitenkin takana se realiteetti, että kun pelaajien taso ei vastaa hintalappua tai niistä ei ole muuten apua joukkueelle niin sitten vaan ulos ja samalla saadaan pelaajabudjetti alas. Voidaan siis ehkä pelata myös ensi kaudella lätkää Lappeenrannassa - ehkä.
 
Sportsguy

Jäsen
Tuohan on todella lohduttava lausunto pelaajille, vaikka olisi yrittänyt parhaansa. Se todella parantaa yöunia ja nostaa mielenkiintoa ajaa huomenna hallille, kaasukäyttöisellä saipadiili skodalla, jos on päässyt siitä nautinnosta nauttimaan. Millään tavalla tämä nero ei lähtenyt perkaamaan sitä onnistuiko hän tai valmennus valmistamaan joukkuetta 100% illan peliin? Eiköhän valmennuksen osuus häviöön ole noin 50/50 loput tulee sitten pelaajista ja tuurista? Tottahan sekin on että on loukkeja ja ukkoa tulee sekä menee ovesta ulos, mutta tuntuuhan tuo todella hupaisalta touhulta. Ne ketkä on ohjattu ovesta ulos, niin rupee pikkuhiljaa miettimään, et onkohan tämä elvis presley todellakaan nero vai jokin muu.
Ps. Uskallan vaihtaa mielipidettä, jos tulokset muuttuu.

Hyvin tiivistetty yhteen lauseeseen. Suolataan nyt, mutta jos sattuukin onnistumaan niin nuollaan sitten persettä. Jos osa pelaajista ei ole ollut valmis Virran valmennukseen niin ei ollut osa kannattajistakaan. 4 kuukautta sai sarjan paras valmentaja aikaa Lappeenrannassa.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Tuliko se yllätyksenä, että materiaali ei riitä? Kun julkaistaan uusi pelaaja niin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kyseessä on "potentiaalinen nuori joka haluaa kehittyä liigapelaajaksi" tai "hakee uutta nostetta uralleen". Eli toisin sanoen ei saanut liigasopimusta muualle.
Jos muualle sopimuksen saa, niin lähtee kuten esim Virtanen ja Mäntykivi.
Valmentajan homma on ottaa käytettävissä olevasta materiaalista irti mahdollisimman paljon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös