Ruotsi on yleensä mukavampi voittaa, oli sitten kyseessä MM-kisat tai olympialaiset, koska niin monta kertaa on Leijonat saanut heiltä turpaan, usein todella veemäisellä tyylillä. Ruotsi on kuin hannuhanhimainen isoveli, jonka ego on liian suuri ja jota on sen takia aina kiva palauttaa maan pinnalle päihittämällä heidät missä tahansa lajissa.
Toisaalta Venäjä, vaikka onkin rajanaapuri, ei yleensä herätä samanlaisia viboja kuin ruotsalaiset. Hienoahan se on heidät päihittää, olkoon heillä sitten mukanaan kaikki parhaimmat NHL-pelaajat tahi ilman heitä, siitä ei pääse mihinkään.
Venäjästä tulee mieleen vähän vanhempi ja reilusti muita suurempi ukonrähjä, joka pelottelee kulmakunnan asukkaita tekemällä, mitä huvittaa ja liikkuen useimmiten sillä niin sanotulla harmaalla alueella. Hän on äänekäs ja uhoaa kaikille, mutta se jokin, joka tekisi hänestä menestyvän, puuttuu, joten hän on jämähtänyt omaan rooliinsa. Aina väliin joku terroriin kyllästynyt tavallinen talliainen kyllästyy tuollaiseen menoon ja antaa öykkärille oikein isän kädestä. Harvinaisia hetkiä, mutta aina yhtä nautinnollisia.
Tällä hetkellä toivon Venäjää finaaliin juuri edellä mainitsemieni syiden vuoksi.
