Pe 5.10.2007 LeKi-Jukurit

  • 1 537
  • 5

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Tämä perjantai oli lempääläläisen huippukiekon juhlaa, sanoisi Aurinkokuningas Tamminen. LeKi kaatoi lyhyen ajan sisään jo toisen sarjajohtajan, kun Jukurit sai taipua Lempäälän piskuisessa kaukalossa 4-2.

Ensimmäinen erä jätti jotenkin omituisen olon. LeKi johti peliä 3-1 kuin varkain. Kenttäpelissä Jukureilla ei ollut mitään hätää, mutta jäähyt sotkivat vieraiden pasmat. LeKi käytti hyvin hyväkseen pienen kaukalon ja iski hyvin vastahyökkäyksistä. Miikka Kuusela etunenässä oli alati vaarallinen, vaikkei saanutkaan ottelussa tehomerkintöjä.

Kotijoukkueen ensimmäinen, ja samalla ottelun näyttävin, maali tuli Antti Hildénin ja Mikko Suvannon näppärästä yhteispelistä keskialueella. Hildén hassutti jukuripelaajan ja passasi Suvannon puolittaiseen läpiajoon. Suvanto namutteli Myllykosken pikku harhautuksella kulmalta keskelle ja pisti kiekon etukulmasta sisään.

Jukurit sai juonen päästä kiinni toisen erän puolivälissä, jolloin Makkonen täräytti Santasen torjumasta paluukiekosta luvut 4-2:een. Tämän jälkeen erän loppu oli yhtä maalia, ja ainoastaan summeri ja Jukureiden tehottomuus maalipaikoissa pelastivat LeKin tukalasta asemasta. LeKi jäi Jukureiden jalkoihin ja ärhäkkä karvaus, jolla LeKi oli pitänyt Jukurit aisoissa, jäi tyystin pois ja kotijoukkue odotti sinisten hyökkäyksiä oman sinisen tuntumassa.

Kolmannessa erässä piti sitten tulla Jukureiden rynnistys, mutta puolikaasulla liikkeellä ollut vierasjoukkue ei päässyt kunnolla edes siniviivan yli. Jukureiden nostaessa ryhmitystään, LeKi sai erän vaarallisimmat paikat vastaiskuista. Juho Santanen pääsi lopulta varsin helpolla, sillä pakit siivosivat maalinedustan eivätkä päästäneet sinipaitoja maalintekosektoriin. Kiekko pyöri pitkiä aikoja LeKin päädyssä, mutta hallinta oli näennäistä, eikä todellisia vaaranpaikkoja syntynyt kuin pari.

Jukureiden suurin murheenkryyni oli jälleen tehoton ja väkinäinen ylivoimapeli, vaikka molemmat maalit syntyivätkin yv:llä. Tunnustusta on tosin annettava myös LeKille, joka onnistui tukkimaan maalinedustan tehokkaasti.

Sitten vähän tähtiä loppuun:

LeKi

Miikka Kuusela ***
- Oli vaarallinen läpi ottelun ja urakoi molemmissa päissä kenttää. Oli iskeä lopullisen niitin toisessa erässä, mutta hienon soolon päätteeksi kiskaistu vihainen rannari kilahti ristikkoon.

Lukas Martinka **
- Erottui varmuudellaan. Antoi varmoja syöttöjä, ehti maalintekoon ja rauhoitti peliä, kun LeKi oli paineessa.

Mikko Suvanto *
- Yhden tähden pelaajaksi oli monta tarjokasta, mutta Suvannon tekemä maali ansaitsee tunnustusta.

Jukurit

Ilkka Vaarasuo ***
- Tasapaksun jukurinipun paras pelaaja tänään. Oli kiekollisesti varma ja ehti maalintekoonkin.

Timo Kuuluvainen **
- Ahkeroi kuin Stahanov konsanaan hiilikaivoksessa ja teki tilaa Lehtoselle ja Laaksolle. Nousi röyhkeästi maalille kiekon kanssa, muttei päässyt tolppaa lähemmäs.

Lauri Kinos *
- Isännöi alakertaa ja antoi pari mojovaa niittiä.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tuli käytyä eilen katsastamassa nousijan kotiareena.

Ensin pelistä sen verran, että LeKi ansaitsi ehdottomasti voittonsa. Heidän ylivoimansa oli koko pelin ajan parempaa, vaikka Jukureillekin sattui yksi hyvä yv, josta Makkonen iski nopean päätöksen. LeKin hyökkääjistä jäi muutenkin sähäkkä kuva ja potentiaalia on kaataa mikä tahansa tämän sarjan joukkue. Sen sijaan LeKin puolustus oli ajoittain haavoittuvainen, eikä ihme jos heidän peleissään on tullut paljon maaleja. Joskus kehuttu mv Santanen oli ajoittain kuutamolla, mutta Jukurien epäonninen ja ehkä myös lukossa oleva maalintekotaito piti numerot lempääläisittäin mukavina.

Jukurit oli oikeastaan vain toisessa erässä niskanpäällä, mutta viimeistely oli luvattoman heikkoa. LeKi hyödynsi avauserän paikkansa kolmella osumalla ja tällä hetkellä Jukurien on vaikea olla takaa-ajajan asemassa. Myllykoski olisi ehkä muutaman voinut ottaa jos olisi jo ottelun alussa esiintynyt samalla sykkeellä kuin päätöserässä. Ekassa erässä en kirjannut Jonille yhtään ns. tärkeää torjuntaa ja kolmannessa niitä tuli ainakin kolme.

LeKi oli kuitenkin parempi ja osoitti nyt viimeistään ettei kärkijoukkueita kaadeta vahingossa. Jukureita sen sijaan vaivaa krooninen maalintekolukko, mutta siitä enemmän jossakin muussa ketjussa. Sitten huomioita nousijan hallista:

- Halli on kammottavan matala. Alimmaltakin penkkiriviltä yltää pitkä mies kattoon. Joo, kyllä kiekko kävi tässä(kin) pelissä katossa.

- Yleisöä menee varmaan tuskaisesti se 500, mutta kyllä tuosta melkoinen lato-fiilis jäi. Enpä ole Mestiksessä vastaavaa hallia vielä nähnyt (anteeksi vaan lempääläiset, liekö kokemuksen puutetta?).

- Iso plussa makkaroille, jotka sopivasti grillattuina maksoivat vain euron! Lisäksi olutta riitti pubissa, joka oli kooltaan sopiva pieneen halliin. Sijainti sen sijaan koppimainen hallin sisääntulon alakulmassa.

- Voi karmeus noita mainospätkiä, jotka kaikuivat läpi ottelun. "Kisan yhteistyökumppaneita ovat Marjatan kampaamo, Penan romu, Kekkolan leipomo ym....". Samaa rataa lueteltiin n. 7 mainoksen pätkissä monta jonossa. Jos tuo on lempääläinen näkemys tehokkaasta äänimainonnasta jääkiekko-otteluissa, niin huhhuh. No tuleepa mahdollisemman monen nimi sanottua. Kuinka moni yrittäjä sitten tuosta jotakin maksaa?

- Hallin jää oli erän puolen välin jälkeen jo varsin huono. Tämä tuli myös esille paikallisten kommentteja kuunnelleessa: "Mahtaa Jukurit olla ihmeissään..". En tiedä oliko tuo LeKin etu ottelussa, mutta kyllä kiekko kieltämättä pomppi aika paljon varsinkin erien lopuilla.

- Hallin pienestä katsomosta oli suht huono näkyvyys jäälle. Etummaisena olevan käytävän reunalla oli kaide, joka peitti näkökentän vähintään yhtä ärsyttävästi kuin ne kuuluisat Kirkkonummen pylväät. En käynyt kaikilla riveillä (neljä vai viisi?) istumassa, mutta järkyttävä ratkaisu silti.

- Hallin äänentoisto oli myös parikymmentävuotta jäljessä. Sellaiset vähän korollan takaikkunalta löytyviä isommat ämyrit pauhasivat hallin ei-katsomonpuoleisella puolella ja ääni oli kieltämättä sama kuin huudattaisi tavallista CD-mankkaa.

Noh, kaikesta negatiivisesta palautteesta huolimatta Mestis-kiekkoa kuitenkin näin ja nähtiin jäällä pääosin ihan kelpo otteita. Saatan tulla Lempäälän halliin vielä toistekin, vaikka kieltämättä melkoinen kulttuurishokki tuli koettua. Onnittelut vielä Kisalle Jukurien päänahasta.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Tuli käytyä eilen katsastamassa nousijan kotiareena.

- Yleisöä menee varmaan tuskaisesti se 500, mutta kyllä tuosta melkoinen lato-fiilis jäi. Enpä ole Mestiksessä vastaavaa hallia vielä nähnyt (anteeksi vaan lempääläiset, liekö kokemuksen puutetta?).

Muistelenpa, että sinne mahtuu n. 800 silmäparia. Luultavasti et käynyt viime kaudella katsomassa yhtään KOOVEE:n peliä Haka 2:ssa? Samanlainen lato ja kylmä kuin napajäätiköllä.

Onnittelut muuten farmiseurallemme toisesta kärkijoukkueen kaatamisesta. Noilla otteilla ei ole mitään vaikeuksia säilyttää sarjapaikkaa.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Muistelenpa, että sinne mahtuu n. 800 silmäparia. Luultavasti et käynyt viime kaudella katsomassa yhtään KOOVEE:n peliä Haka 2:ssa? Samanlainen lato ja kylmä kuin napajäätiköllä.

Onnittelut muuten farmiseurallemme toisesta kärkijoukkueen kaatamisesta. Noilla otteilla ei ole mitään vaikeuksia säilyttää sarjapaikkaa.

800 pitäisi mahtua, mutta miten? Ollut peleissä pariin kertaan yli 400 katsojaa ja istumapaikat ainakin suhteellisen täynnä. Toivottavasti enemmänkin mahtuu, jos pleijareihin päästään.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Mahtuisihan sinne vielä vaikka kuinka paljon, jos seisomapaikkalipun lunastaneet seisoisivat siellä katsomossa. Katsomossa on jatkuva kähinä päällä, kun köyhät pukkaa itsensä varatuille numeroiduille istuimille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös