Pe 23.1.2009 Jukurit-TuTo

  • 3 285
  • 29

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tämän illan tv-ottelu ei ole sarjan kärkitaisto, ei lähelläkään sitä, mutta panosta kohtaamisessa on senkin edestä. Nyt taistellaan niistä "katkerista" pisteistä, joiden menettäminen ei periaatteessa ole kummankaan joukkueen osalta varteenotettava vaihtoehto, vaan jaossa olevat pisteet pitäisi saada nyt täysimääräisinä omaan fikkaan. Tämä on siis tilanne etenkin Jukureiden, mutta eittämättä myös TuTon kohdalla.

Jukureilla on pitkästä aikaa, oikeastaan ensimmäistä kertaa koko kaudella, pienoinen myötätuuli ja "hyvän kierre" pelaamisessa päällä, joten nyt jos koskaan joukkueen olisi kyettävä hyödyntämään momentumiaan. TuTo ei ole ollut tällä kaudella erityisen loistava vierasjoukkue, ja toisaalta kotikaukalossa pelatut pelit ovat pitäneet Jukureiden nenän, jos ei pinnalla, niin lähellä pintaa.

Kotijoukkueen osalta pieni kysymysmerkki on hienon paluun joulun jälkeen tehneen Tuomo Jormakan puuttuminen ykkösketjusta. Miehen tilalle tuli herra Poukkula Jyväskylästä. Poukkulan esitykset tällä kaudella ovat olleet kyllä sanalla sanoen vakuuttavia, joten ainakaan ennakkoon en uskalla aivan kauhean huolissani tästä lainasta olla, antaa pelin näyttää miten herra sopeutuu uuteen joukkueeseen. Lisäksi nyt kun viikon verran on herra Keräläkin päässyt treenaamaan Jukureiden mukana, lienee jo kohtuullista odottaa, että jonkinlainen synkronointi on ehtinyt tapahtumaan pelitavan suhteen.

TuTon ykkösnyrkki on se paljon pelätty ja puhuttu trio, joka pitää pystyä pitämään aisoissa. Alkuvuodesta Vantaalla vieraillessaan TuTo ei kyllä päätä huimaavia ylivoimasettejä esittänyt, mutta tätä asetta TuTolta ei pidä aliarvioida. Eli kotijoukkueen kannalta jäähyt minimiin ja aktiivinen karvaus päälle. Vantaalla näkyi nimittäin silmiinpistävästi pelinavauksen tuskaisuus turkulaisleirissä nyt, kun herrat Syväsalmi ja Järvinen eivät enää ole peliä nostamassa alakerrassa. Avaussyötöt sentterille napsahtelivat usein luistimiin tai huolella ohi... Mutta kiirettä vihulaiselle saa vain ja ainoastaan paineistamalla kiekollista. Eli aktiivisuudella ja helvetin nöyrällä työnteolla.

En epäile hetkeäkään, etteikö illan tv-kamppailu olisi viihdearvoltaan korkeaa luokkaa. Yllätyn, jos peli tuloksen puolesta repsahtaa jompaan kumpaan suuntaan. Veikkaan tasaista matsia. Joku kausi taaksepäin taisi TuTo ja Jukurit vääntää samalla kaudella useamminkin taululle lopputuloksen 3-2. Sen suuntaista lopputulemaa voisi hakea tänäänkin.
 

Oadie

Jäsen
Tärkeääkin tärkeämpi ottelu molemmille joukkueille. Kaikki pisteet mitä Jukureilta on saatavissa on otettava. Jopa se yksi pistekin olisi tässä tilanteessa hyvä, mutta 3 tietysti paras ja "ainoa" oikea vaihtoehto. Jukurit on vaikeasti voitettavissa kotonaan ja TuTo:n vieraspelien saldo ei paljon lupaa. Kotona parantunut ilme olisi nyt saatava mukaan myös vieraspeleihin. Molemmissa päissä on hyvät maalivahdit, joten se osa-alue on aika tasan. Peli ratkennee siis yv.-pelissä, joka ei sekään Turkulaisia viime pelien perusteella mairittele. Tästä huolimatta uskotaan ja toivotaan vierasvoittoa 1-2 maalin marginaalilla.
 

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Lehto debytoi edustuksessa

TuTon -92 ikäluokkaa oleva Johannes Lehto pelaa tänään ensimmäisen vääntönsä aikuisten sarjoissa ja suoraan tv-peliin. Siitä se lähtee. Mielenkiintoista nähdä, miten pojalla potku riittää.

Jukurit on aika lähellä voittoa, mutta paljon myös riippuu, miten peli lähtee liikkeelle. Santanen on ollut aika hyvä viime aikoina.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Pisteitä tarvitaan. Mikähän on Vuorisalon tilanne, kun mies ei vieläkään ole kokoonpanossa? Toivottavasti Tapio alkaa hiljalleen löytää yhteistä säveltä Virtasen ja Forren kanssa, mikäli kyseessä on pitempi huili Marrelle.

Veikataan tasaista taistoa, jonka TuTo kääntää hyvän alun turvin. Maalijuhlia tuskin tulee...
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Tänään on taas mainio tilaisuus nähdä mistä puusta oma joukkue on veistetty. TuTo on siinä tilanteessa, että voitolla säilytetään mahdollisuudet jopa nousta sarjataulukossa, tappio tietäisi hädin tuskin pinnalla pysymistä. Lähes pakkovoiton paikka siis.

Marren puuttuminen on harmillista ja täytyy toivoa, ettei kaveri pahemmin ole loukkaantunut. Tulivoimaa TuTolla pitäisi kuitenkin olla riittämiin 3-4 maalin tekemiseen ilman Vuorisaloakin. Santasen on kyettävä huippupelastuksiin ja puolustuksen on saatava karsittua pelistään ainakin kaikkein karkeimmat virheet. Ylivoima oli TuTolta Jokipoikia vastaan huonoa ja Nissen peluutus vähintäänkin mielenkiintoista. Mielestäni ketjuja on turha rikkoa ylivoimiin pelin sisällä, varsinkaan kun minkäänlaista tulosta ei tunnu tulevan. Tänään on kuitenkin onnistuttava, sillä tuskin hyvässä nosteessa oleva vastustajakaan maaleitta jää.

Toivotaan ja veikataan viihdyttävää ottelua.
 
TuTon -92 ikäluokkaa oleva Johannes Lehto pelaa tänään ensimmäisen vääntönsä aikuisten sarjoissa ja suoraan tv-peliin. Siitä se lähtee. Mielenkiintoista nähdä, miten pojalla potku riittää.

Katos, katos, tuli ihan oikeasti syy katsoa kysyinen peli. Tovereilla neljä ketjua ja ei ylimääräistä hyökkäjää, joten Lehto saanee ilmeisesti jopa peliaikaa.. Loistava juttu, jota olen odottanut.. Kaikin muiden puolin kesken oleva kaveri, mutta sällillä on todella hyvä veto, jolla voi osuakkin mikäli uskaltaa vetää.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Nyt on sitten tv-matsissakin kerrankin panosta. Kuuden pisteen otteluiksikin tällaisia tavataan sanoa, mutta jotenkin tässä on jopa enemmän pelissä.

Jukurit on ollut sen verran vahvassa vedossa, että TuTo saa venyä parhaimpaansa, mikäli meinaa pisteet tuoda Turkuun. Näyttää siltä, että sarjataulukossa ei yksikään ylempänä oleva joukkue sittenkään tulee selkä edellä vastaan, vaan kaksi viimeistä playoff-paikkaa jaetaan TuTon, Jukureiden ja LeKin kesken. Nämä keskinäiset pelit siis täytyisi voittaa, ja sen lisäksi vähän muitakin.

Lehdon pelaamista on mielenkiintoista seurata. Muutenhan TuTon materiaali on Marren poissaolosta huolimatta peruskamaa, jolla voitto pitäisi olla otettavissa, jos vaan Reunasesta ei itse tehdä sankaria.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTon -92 ikäluokkaa oleva Johannes Lehto pelaa tänään ensimmäisen vääntönsä aikuisten sarjoissa ja suoraan tv-peliin. Siitä se lähtee. Mielenkiintoista nähdä, miten pojalla potku riittää.

Toivon olevani väärässä, mutta epäilen että potku ei riitä. Olen Lehdon otteita A-junioreiden otteluissa seurannut, eikä hänen lahjakkuudestaan ole epäilystäkään. Mutta askel Mestikseen on kuitenkin pitkä, ja olisin itse antanut Anrei Hakuliselle tilaisuuden pelata edustuksen riveissä. Hän on todella vahva luistelija ja on ollut A-junnujen selkeästi paras pelaaja pitkin kautta.

Mutta näillä mennään ja toivottavasti Lehto iskee illalla voittomaalin!
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Onpas mikkeliläisyleisö palstalla hiljaa... Ettei vaan jännitettäisi nyt liikaa tulevaa matsia? Vuorisalon puuttuminen TuTolta ei kyllä näin Jukuri-kannattajana haittaa yhtään. Toisaalta Kettusen puuttuminen Jukureilta vie aimo annoksen nöyrää työntekoa pois mikkeliläisleiristä. En tiedä onko liioittelua sanoa, että sikäli menee puntit tasan, mutta joka tapauksessa kummallekin merkittävät poissaolijat ko. herrat.

Mielenkiintoista nähdä kuinka kaksi pitkään valmistautunutta joukkuetta saa koneet heti alusta saakka käyntiin. Odotan kyllä, että Jukurit tulee heti alkuun hurjalla sykkeellä ja taistelee ekan kympin aikana avausmaalin itselleen. Santanen TuTo-maalissa on ollut vakuuttava ja toivoa sopii, ettei Jukuri-hyökkäjistö, joka pitkään kulki tehottomuuden ankeilla mailla, tee vihulaisen veskarista taas sankaria. Eli hanat vaan auki heti alusta saakka. Tiedä vaikka tämä uusi kaveri, Poukkula, näyttäisi miten homma toimii, kun ei niskassa ole turhia painolasteja raskaasta kaudesta.

Mielenkiintoista, mielenkiintoista...
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Onpas mikkeliläisyleisö palstalla hiljaa... Ettei vaan jännitettäisi nyt liikaa tulevaa matsia?...
No ei tässä ihan kauheasti jännitä. Mukavahan se on jälleen nähdä Jukurit tositoimissa vaikkakin vaan television välityksellä nyt. Kuin myös TuTon riveistä Forre ja kumppanit, jotka eivät aikojen saatossa ole tosiaankaan heikosti pelanneet Jukureita vastaan.

Toivottavasti tosiaan nämä Jukureiden uudet herrat ovat löytäneet paikkansa kokoonpanosta ja iskevät vaikka ne voittoon tarvittavat maalit ensimmäisen erän painostuksessa, minkä minäkin uskon toteutuvan. Mitä pidemmälle mennään tasatilanteessa tai vierasjohdossa niin sitä veemäisempää illasta voipi odottaa. Ja se toinen huono vaihtoehtohan olisi taas se perinteinen ettei mikään ketju toimisi kunnolla ja pisteet menisivätkin sen myötä Turkkuseen. Sen jälkeen olisi taas pudotuspelit astetta kovemman työn takana.

Jos veikata pitäisi niin 3-1 kotijoukkueelle kääntyy kuitenkin..
 

MakeT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ainakin Jääkiekkoliiton sivujen mukaan Kettusen lisäksi kokoonpanosta puuttuu myös HPK-laina Kerälä. Kakkosketjuun on merkitty ainoastaan Asplund ja Lindholm. Tero Leinonen on merkitty 13. hyökkääjäksi, mutta tuskimpa kuitenkaan saa peliaikaa.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ainakin Jääkiekkoliiton sivujen mukaan Kettusen lisäksi kokoonpanosta puuttuu myös HPK-laina Kerälä. Kakkosketjuun on merkitty ainoastaan Asplund ja Lindholm. Tero Leinonen on merkitty 13. hyökkääjäksi, mutta tuskimpa kuitenkaan saa peliaikaa.
Ylen tietojen mukaan Kerälä pelaa Asplundin ja Lindholmin kanssa kakkosessa.
 

zorro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Jok, Jokerit
Uskon ja toivon Jukureiden olevan tänä iltana etevämpi joukkue. Mitään maalijuhlia tuskin nähdään, mutta Jukureille 2-4 maalia ja Tutolle 1-2 vähemmän. Tuto on muistaakseni tänä vuonna ollut vähän niskan päällä keskinäisissä otteluissa. Jukurit on kuitenkin nyt paremmassa vireessä ja Tuton Forsselkin on vain pelaaja muiden joukossa. Hokkanen- Baker- Reunanen jatkavat vahvasti, uudet miehet piristävät ja joku puolustaja tekee yhden maalin. Yhtään tappelua ei tule, ei myöskään juopumispidätyksiä katsomon puolella. Sitä en tiedä vieläkö kisamakkaraa saa myös hallin ulkopuolelta, kuten vielä muutama vuosi sitten. Tunnelmallista se kyllä olisi, ihan niinkuin tekojään aikoihin, ennenvanhaan. Päätän ennustukseni täältä kehäkolmosen sisäpuolelta tähän.
 

nro.44

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, VG-62
Laine on ollut tänään todella huono ja epävarma, sitä en tiedä onko tämä peli poikkeus vai onko mies ollut koko kauden näin huono. Syötöt ohi, vedot kohti lähintä vastustajaa ja kiekko pomppii lavassa todella paljon.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Hieno nousu kolmen maalin tappioasemasta tasoihin, mutta Palmrothin jäätyminen oman maalin takana johti tappioon. Sääli, TuTo pelasi ottelun toisen puoliskon todella hyvin, eikä vierasvoitto olisi ollut mitenkään vääryys.

Lehto osoittautui kevyeksi näihin peleihin, kuten etukäteen arvelinkin. Pusa pelaisi todella hyvin ja Keinänen myös. Jälkimmäisen osalta voisi sanoa että hänen olisi paras saada peliaikaa loppukauden aikana Ässissä. Mikäli hänet TuTosta viedään pureskelemaan tuppea Poriin on ketutuskäyrä Turussa maksimissaan.

Katkera tappio, todella katkera. Huomenna Savonlinnassa on voitettava, hinnalla millä hyvänsä.
 
Nisse nyt herätti jälkikomenteissa pienen ihmetyksen aiheen. "Iso pojat pelas siellä ittensä uuvuksiin" Eli kuka siellä sitten päättä peluutuksesta? Ja luonnollisesti tappio täysin pakkipari Palmroth-Laineen piikkiin, onkohan siellä taas ruiskuteltu vesipullot tyhjiksi pakkien korviin?
 

ahal

Jäsen
Huikea matsi. Jukurit lopulta hieman onnekkaampi perin kaksijakoisessa mittelössä. Eka puolisko parasta jukuripeliä, mitä tällä kaudella olen nähnyt. Mutta toinen taas jo tutumpaa. Koskahan paketti kestää loppuun asti?

Baker mukana hyvässä ja pahassa, joten lie ollut jo tunnettakin pelissä. Reunasen sekoilu toisessa maalissa oli koitua kalliiksi, mutta onneksi nyt ei. Monista poissaoloista johtuen sarvipäiltä kuitenkin kokonaisuutena positiivinen esitys. Kunhan Hokkanen ja kumppanit saadaan riveihin, on lupa odottaa hyvää jatkossakin. Tosin taisto viivan tuntumassa on yhä tuimaa.

Aika yllättävää, että yksi aikalisä ja muutama valkun kommentti (Niukkanen) voi muuttaa pelin niin nopeasti ja radikaalisti. Harvoin näkee, edes Tammisen matseissa. Dumari piti linjansa 55 min, mutta lopussa ote lipsui ja pari jäähyä olisi voinut vieraillekin arpoa. Siihen nähden Bakerin toinen kakkonen oli vähintään omituinen. Onneksi nyt kuitenkin näin.
 

Jukka L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Todella tärkeä voitto Reunasen koomailun jälkeen. Jukureiden peli hajosi käytännössä Reunasen hörpyn jälkeen. Ennen tuton toista maalia peli oli täydellisesti kotijoukkueen hanskassa.
Kolmas erä täydellisesti tuton hallintaa. Tuton pakin koomailusta kiekko hyvällä karvauksella Bakerin lapaan ja pisteet kotiin :) Saattoi tuton aitiossa harmittaa.
Vajaamiehisenä ryhdikäs esitys Jukureilta.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Aika erikoinen matsi. Jukurit ihan mallikkaalla pelillä, kuitenkin helpohkosti 3-0 johtoon ja kaikki näyttää hyvältä. Mikä on todella hämäävää. 1 minuutti ja aivan toinen peli, ja kieltämättä alkoi tuntua siltä että pisteet karkaavat Turkuun, mutta kerrankin näin päin. Tuloksellisesti ainakin on Jukureiden pelit kääntyneet viimeaikoina selvästi parempaan suuntaan. Toivottavasti hyvä vire jatkuu huomennakin Lipiäisen sanoin helpossa paikassa Joensuussa.

Baker teki tänään juuri sitä mitä pitikin eli pari hienoa maalia, tosin viettää turhan paljon jäähypenkillä aikaansa. Myös Poukkula oli energinen tapaus. Reunaselta ihan ok peli sitä pientä lapsusta lukuunottamatta. Minkähän takia Talas ei pelannut?

Pelillisistä asioista tuli mieleen purkukiekot, jotka olivat kyllä välillä umpisurkeita. Niihinkin pitäisi keskittyä aivan samallalailla kuin vaikkapa suoraan syötöstä laukaisuihin eikä vain raapia jonnekkin päin. Tässä on selvä parantamisen paikka.

Minkähän takia aina TuTo matseissa Keinänen näyttää niin ylivoimaisen vaaralliselta pelaajalta Jukureita vastaan?
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Kyllä syö ja niin perkeleesti. Hieno nousu 3-0 tilanteesta tasoihin ja peli hallinnassa tämän jälkeen melko komeasti. Mutta kuin niin usein aiemminkin tällä kaudella, puolustus on täynnä näitä puu-ukkoja, joiden avulla pisteitä annetaan ilmaiseksi pois. Laineelta ja Palmrothilta nyt ainakin täysin ilmainen maali vastustajalle.

Ei siinä mitään, taistelu jatkuu huomenna pakkovoiton paikalla Savonlinnassa. Kotietu nyt voidaan lopullisesti haudata ja keskittyä siihen ettei kausi lopu jo runkosarjaan. Jos näin käy, niin Nisse toivottavasti harjoittelee päävalmentajan tehtäviä jossain muualla tämän kauden jälkeen. Ei millään pahalla, mutta tuolla materiaalilla pitäisi pystyä parempaan. Tosin mikä joukkue meillä on ensi kaudella, kun toiminta kasvaa kausi kaudelta suuremmaksi ja suuremmaksi? No, ei siitä sen enempää, ei liene tämän ketjun ihmettelyn aihe se, jatkosopimuksia on kuitenkin varmaan väännetty perse ruvella ensi kautta ajatellen.
 

Shane Falco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sunnydale Razorbacks, Washington Sentinels
Hemmetin katkeraan paikkaan tuli tappio. TuTon pakisto ei yksinkertaisesti ollut/ole tehtäviensä tasalla. Varsinkin Laineen esitys oli taas tänään lähinnä sääliä herättävä. Jukurien kaksi ensimmäistä häkkiä voidaan pistää kyllä suureksi osaksi Mötön piikkiin. Aivan uskomattomia peliminuutteja Nisseltä Laineelta, noilla esityksillä pitäisi istua 60 min. penkillä, eikä lyllertää askissa puolta nopeampien vastustajien pujottelukeppinä. Noin helposti ei vaan saa päästää äijiä ohi. Myös kotijoukkueen kolmatta ja neljättä maalia edelsi karkeita puolustusvirheitä, joten Laineen puolustukseksi on sanottava, ettei hän yksin siellä koomaillut.

Mikäli jostain ei vähintään yhtä kunnollista pakkiparia (oman pään pitäviä ja hyökkäyksiä tukevia) ilmaannu ennen tammikuun loppua, homma on taputeltu joko runkosarjan lopussa tai sitten kolmen playoff –matsin jälkeen. Katkeraa, niin katkeraa.
 
Aivan uskomattomia peliminuutteja Nisseltä Laineelta, noilla esityksillä pitäisi istua 60 min. penkillä, eikä lyllertää askissa puolta nopeampien vastustajien pujottelukeppinä. Noin helposti ei vaan saa päästää äijiä ohi. Myös kotijoukkueen kolmatta ja neljättä maalia edelsi karkeita puolustusvirheitä, joten Laineen puolustukseksi on sanottava, ettei hän yksin siellä koomaillut.

Niin kummallista se on, Laine oli täysin pihalla parinsa kanssa, mutta silti minuutteja ja luottoa tuli ja pelin jälkeen Lapanen kaataa näiden piikkiin tappion.. Olisko voinut reagoida vaikka ekassa erässä? Ai niin, mutta kun se Teerimäki ei ole vielä valmis pelaamaan sarjaa ja jokatoista vaihtoa ei kukaan jaksa(paitsi J.Heikkinen). Eipä tossa viimeisessä maalissa pahemmin hyökkääjiltäkään apua tullut.

Kummallinen peli kaiken kaikkiaan, eikä pahemmin toiveita herättävältä näytä, puolustus on se akiillinen kantapää joka huutaa apua, tohon remmiin olisi K.Aitio/T.Heinonen Vg:stä suora vahvistus. Hyökkäyspäässä menetetään se pirtein kaveri syömään popparia loppukaudeksi ja veskari rupeaa olemaan väsynyt, noita lipashduksia on Santaselle tullut enemmän koko ajan.

Mutta edelleen, ihmettelen tota peluuttamista... Nisse ei varmaan muistanut vielä sitä, että eikö Sapko pojilla ole pidempi matka Vaasasta huomiseksi, joten turhaan Nisse sitä energiaa itki, aika tasan huomenna menee. Ja huominen onkin Toverien kannalta peräti pakkovoitto, Sapkoa vastaan... Jo on aikoihin eletty.


ps. Jäi tosiaan ihmetyttämään se, että Ritari ihmetteli kokoajan Jukureiden tappelevan playoff paikasta, kun aikasemmin on runkkareita voitettu jo tässä vaiheessa? Kovasti jätti huomioimatta sen, ettei se Tovereidenkaan plejaripaikka ole kirkossa kuulutettu.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Antti Pusa taisi pelata aika huikean pelin, kun on kerran vienyt sekä hopeisen että pronssisen veikkausmitalin nimiinsä...

Tämä tulos tasoitti sarjaa entisestään. Luvassa on huikeat päätöskierrokset.
 

snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Itse en ole peliä nähnyt työkiireide takia, vähän kiinnostaa miten JYP/D team laina Poukkula pelasi Jukurien paidassa. Oliko apua vai ei? Hävisikö Jukurit vaihdossa tosin ei ainakaa pahasti kun voittokin tuli mutta miten istui tämä parin pelin laina Jukuri miehistöön?
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
ps. Jäi tosiaan ihmetyttämään se, että Ritari ihmetteli kokoajan Jukureiden tappelevan playoff paikasta, kun aikasemmin on runkkareita voitettu jo tässä vaiheessa? Kovasti jätti huomioimatta sen, ettei se Tovereidenkaan plejaripaikka ole kirkossa kuulutettu.

Joo, ja kovin huolissaan Ritari tuntui olevan siitäkin, kun Jukureilta puuttui Jormakka sekä Hokkanen, ja kun vieläpä Muhonenkin oli HPK:ssa. Sen sijaan Vuorisalon puuttuminen vaikutti Anssin mukaan lähinnä TuTon ylivoimaan.

Saisiko Laineen vaihdettua johonkin? Siis melkein mihin tahansa. Luulin Niklas Sundströmin ja Rami Katajiston myötä nähneeni jo pohjan, mutta kyllä Mötö ui tällä hetkellä valitettavasti melkeinpä vieläkin syvemmissä vesissä.

Huomenna sitten takki auki Savonlinnaan ja katsotaan miten käy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös